Perustaessamme Fujoshiluolaa en suoranaisesti kokenut tarvetta skeneaiheiselle saippualaatikolle. Koska parin viime vuoden aikana on kuitenkin tullut taas aktiivisemmin väsättyä ohjelmaa animutapahtumiin, valehtelisin, jos väittäisin ettei tuore uutinen kesä-Desuconin K18-uudistuksesta kutkuttaisi kommentointisormia. Aihe liippaa nimittäin hyvin läheltä monenlaisia ajatuksia, joita minulla on kuluneen puolen vuoden aikana ollut tapahtumista ja kohdeyleisöistä, sekä tietysti siitä ohjelmanpitämisestäkin. Ajatellaan siis sitä saippualaatikkoa hetki vaikka banaanilaatikkona ja keskustellaan kerrankin Kuumasta Skeneaiheesta BL:n ulkopuolella, sillä tässä kirjoituksessa toivon turhan haaskalintuilun sijaan voivani nostaa esille ikärajojen ja kohdeyleisön merkitystä nimenomaan ohjelmanpitämiselle – joka puolestaan on aina ollut Desuconin kulmakivi.
Niistä noin viidestä tyypistä jotka tätä blogia lukevat, pari saattaa ehkä muistaa että moonlightasin Desuconin ohjelmavastaavana vuonna 2010. Tieto on oleellinen lähinnä siksi, etten ole koskaan peitellyt Desu-puolueellisuuttani: vuosien varrella tapahtuma on kerännyt niin kehuja kuin kritiikkiäkin, mutta henkilökohtaisesti olen ylpeä voidessani sanoa olevani osa niitä lukemattomia pieniä mosaiikkipaloja, joista nykyinen Desucon koostuu. Vaikka muutama vuosi takaperin laiskuus korvasi omalla kohdallani tapahtumissa juoksemisen, ovat loppuunmyydyt liput ja runsauttaan pursuilevat ohjelmakartat aina tehneet minut iloiseksi, etenkin kun muistaa millaista bingolottoa ja maanittelua ohjelman kasaaminen aikanaan oli. (Fun fact: rukoilin mm. joskus jeesusta, että viime tingassa kyhätyn ja täten susikamalan K18-visan palkinnoksi tilattu perseavaimenperä saapuisi ajoissa perille. Good times!)
Mitä tekemistä tällä sitten on kesä-Desun ikärajan kanssa? No sitä, että oikeastaan vasta Frostbiten K18-uudistus houkutteli minutkin kunnolla takaisin Sibeliustalolle. Desucon Frostbite 2014 säilynee ikuisesti muistoissani jonain kirsikankukkahuuruisena Graalin maljana, jolloin kaikki tuntui loksahtavan kohdalleen: tauon jälkeen pitämäni puheohjelma (Free!:n ekan kauden analyysi sekä luento DMMD:n tarinankerronnan ratkaisuista) yllätti täysillä luentosaleilla ja eloisalla yleisöllä. Kun tapahtuman ilmapiiri vielä tuntui miellyttävän rauhalliselta ja monet ohjelmanpitäjät vetivät parastaan, oli yleisfiilis pitkästä aikaa aidosti inspiroiva. Voisiko se olla…? Kohtasivatko ohjelma ja yleisö vihdoin toisensa…? Tätä, siis just tätä mä ohjelmavastaavana feilaillessani aikoinaan halusin nähdä!
Paluu tämän vuoden Frostiin olikin itsestäänselvyys, mikä herätti ajatuksen myös kesä-Desun tsekkaamisesta. Samalla heitolla syntyi lisäksi idea Animeconin ja Traconin nykytilan selvittämisestä, ensimmäistä kertaa sitten vuosien 2004-2010 ruuhkavuosien coniravaamisen. Koska puolet conitunnelmasta tulee aina etukäteisstressistä ja luentosalin edessä tärisemisestä, päätin tietysti toteuttaa tämän empiirisen tutkimuksen ohjelmanpitäjän asemassa. Täten kesä-Desun ikärajauutinen tulee tavallaan itselleni enemmän kuin otolliseen saumaan, sillä menneen kesän Desucon ja Animecon ovat ehtineet tarjota jo hyvin paljon mietittävää kävijöiden ikäjakauman suhteen.
Ei helvetti. Miksen mä ajatellu tätä yleisön ikähaitaria? Miks mä käytin just tota sanaa, oisko mun pitäny selittää mitä se tarkottaa? Tylsistyyköhän noi tossa ihan kuoliaaks kun avaudun vaan jostain tyhmästä tematiikasta enkä näytä hassuja videoita? Muun muassa tällaisia ajatuksia suhasi päässäni kesä-Desussa puhuessani Kuroko no Basket -mangan Teiko-tiimin sisäisistä ristiriidoista. Vaikka olin juuri muutama kuukausi takaperin tilittänyt Frostbitessa kahden luennon edestä niin Free!:n kakkoskaudesta kuin Naruton suurista elämänohjeistakin (!), olo oli jokseenkin jäässä. Puolityhjässä salissa jokainen merkitsevä hiljaisuus sai yliajattelemaan omaa aihetta ja ilmaisua, kun yleisön keski-ikä olikin alentunut parhaimmillaan kymmenellä vuodella: pettyiköhän noi nuoremmat nyt älyttömästi, kun huijasin ne koripalloilla kuuntelemaan jotain ihan käsittämätöntä dadaa?
”On siellä yleisössä aina niitä vanhempiakin seassa. Sun staili esiintyä on sitä paitsi jo valmiiks sellanen, ettei sun tarvitse sitä yleisön iän takia muuttaa,” totesi Arana-Maaret puidessani jälkikäteen kokemusta, ja tottahan se oli. Tapahtuman jälkeen saatu (joskin harvalukuinen) palaute oli pelkästään positiivista, mikä rohkaisi pitämään kiinni Animeconiin suunnittelemani ohjelman sisällöstä. Vaikka Frostbiten avoimuuden jälkeen kesä-Desun vaimea ilmapiiri hämmensi, en missään nimessä halunnut lähteä tekemään tästä suoria päätelmiä saati yksinkertaistamaan Animeconin luentoa pelkästään yleisön ikäjakauman takia. Jos suurin osa ohjelmistani ylipäätään rakentuu ns. populismisarjojen syvemmälle tarkastelulle, olisi hölmöä ajatella, etteikö se voisi edesauttaa nuorempien harrastajien tapaa hahmottaa viihdettä.
Tässä kohtaa päästäänkin oikeastaan suurimpaan ristiriitaan, jota koen kesä-Desun ikärajauudistusta kohtaan. Yhtäältä haluaisin edelleen pitää kiinni siitä näköalapaikasta, joka tähän asti on nuoremmille kävijöille tarjottu nimenomaan harrastamisen monimuotoisuuteen: yksi burgeroi, toinen perseilee, kolmas puhuu halityynyille ja neljännellä on taskussa viisi akateemista tutkielmaa Gen Urobuchin ja Illuminatin kytköksistä. Parhaimmillaan Desucon kykenee tarjoamaan niin tietoa kuin tunnetta, ja saman harrastamisen ilon soisin varauksetta jatkossakin alaikäisille, tarttuivat he siihen tai eivät.
Mutta.
Asiassa on aina se väistämätön, isolla alkukirjaimella alkava Mutta.
Kirjoitin Animecon-raportissani olleeni ilahtunut kuullessani myös nuorempien kävijöiden pitäneen ohjelmastani, vaikka se keskittyikin Makoton selkälihasten sijaan enemmän urheilugenren taustoihin ja kuvastoon. Toivoin tämän olevan tietyllä tapaa itsestäänselvyys, vähän kuin sitä tosielämän dataa jolla osoittaa vääräksi jatkuva ”ei niitä teinejä se ohjelma kiinnosta!! ne tulee sinne vaan cossaamaan ja levittelemään pizzalaatikoita!!” -ulina. Siinä missä cosplayn syyttäminen luentosalien tyhjyydestä on ylipäätään aika 2008, oli kuitenkin harmi vastavuoroisesti törmätä kommentteihin myös sellaisilta nuorilta, jotka eivät olleet ilmeisesti hassuja videoita lukuun ottamatta saaneet ohjelmastani mitään irti.
Tällainen mielipide ei toki olisi yhtään sen enemmän tai vähemmän validi täysi-ikäisen suusta, eikä kukaan mieltymyksilleen mitään voi. Silti Animecon-kokemus yhdistettynä kesä-Desun radiohiljaisuuteen tietyllä tapaa konkretisoi kohdallani sen, mistä koen ikärajauudistuksessa olevan pohjimmiltaan kyse. Ei siitä, että alaikäiset olisivat ”väärää” kohderyhmää tapahtumalle, tai etenkään siitä, että he olisivat ”huonompia” harrastajia; ei edes siitä, että Desucon haluaisi dramaattisesti muuttaa tapahtumansa linjaa (?). Ohjelmanpitäjänä ja entisenä ohjelmavastaavana (jolla ei siis ole mitään tekemistä tämänhetkisen Desuconin tai KcS:n päätösten kanssa, toim. huom.!) miellän nimittäin K18-lätkän ennen kaikkea sisällönkehitykselliseksi ratkaisuksi, jossa ei ole olemassa oikeita tai vääriä kävijöitä – ainoastaan harrastajia, joiden kohdalla sisältö ja siihen nähty vaiva joko pienemmällä tai suuremmalla todennäköisyydellä kohtaavat toisensa.
Mitä sitä kiertelemään: jos väännän kolme viikkoa ohjelmaa ja käytän lukemattomia tunteja aikaani hinkuttamalla rakenteita ja argumentteja, tietysti haluan yleisöni saavan ohjelmasta ”jotain irti”. Toki voin syyttää puhtaasti itseäni mahdollisista epäonnistumisista, mutta toisaalta on myös naiivia ajatella aivan kaikkien aiheiden kiinnostavan kaikkia ihmisiä, oli ne kääritty millaiseen lahjapaperiin tahansa. Jos siis mielii kehittää tapahtuman sisältöä, on väistämätöntä suunnata katse todennäköisyyksiin: millaisessa tapahtumassa juuri Minä haluan ohjelmani esittää, jotta se suurimmalla mahdollisella todennäköisyydellä kohtaa aiheelleen sopivan yleisön?
Tästä johtuen tapahtumien profilointi on oikeastaan välttämätöntä sisällönkehitykselle. Ohjelma ei nimittäin ikinä ilmesty tyhjästä, vaan siitä vastaa aina Jonkun yksilöllinen päätös tulla Juuri Sinun Tapahtumaasi Puhumaan. On tapahtuman vastuulla luoda puitteet palkitsevalle ohjelmanpitämiselle, missä Frostbite on kahtena vuotena peräjälkeen onnistunut –ainakin omalla kohdallani– erinomaisesti. Niin kävijät kuin ohjelmanpitäjätkin ovat suuremmalla todennäköisyydellä olleet tietoisia ohjelman tavoitteista, jolloin pettymyksiltä on suuremmalla todennäköisyydellä vältytty puolin ja toisin. Jos kesä-Desun K18-leimalla on tarkoitus havitella edes jossain määrin tämän efektin toisintoa, ymmärrän ja tuen ratkaisua täysin.
Mutta. Taas se hiton mutta!
Kuten sanottua, on turhauttavaa että tuon todennäköisyysbussin alle jäävät viime kädessä kaikki ne nuoret, jotka normaalisti eivät sen kyydissä edes istu. Kaikki ne alaikäiset, jotka saavat aivan yhtä paljon tunnekuohuja, inspiraatiota ja viihdettä siitä samasta tauhkasta, josta me ”fiksut aikuiset” Frostbitessa jo vauhkoamme. Toki ikärajasta valittavien joukossa on paljon puhtaasti hengausmahdollisuuden menettämisestä tuohtuneita, mutta ääripäiden sijaan muistaisin mieluummin heitä, joille Desucon on ollut tärkeä juuri ohjelman takia. Näitä nuoria ikärajojen keinotekoisuus tuskin lämmittää, sillä se nippa nappa 18 vuotta täyttänyt iltabileiden rappusiin laattaava kaveri ei todennäköisesti ole sen kiinnostuneempi siitä, mitä juuri minulla on sanottavana.
Johonkin se raja on silti pakko vetää. Ja vaikka kuinka en itsekään allekirjoittaisi niitä kärjistetyimpiä spekulaatioita luentosalien tyhjyyden taustalla, toivon että jokainen esimerkiksi tylsästä ja huonosta ohjelmasta valittanut ajattelisi myös asian toista puolta: jos itse ei ole Väärä Kävijä, voiko ohjelmakaan olla loppupeleissä Väärää? Vai olisiko kyse sittenkin siitä, ettei ole yhtä suurella todennäköisyydellä kyseisen ohjelman kohdeyleisöä? Jos näin on, kuinka väärin on tapahtumalta haluta tarjota lipunostomahdollisuus ensisijaisesti heille, jotka tähän profiiliin istuvat? Jos tapahtuma yksinkertaisesti arvostaa sisällöntuottajiaan, ja haluaa tarjota heille mahdollisuuden kohdata vaivannäköä todennäköisimmin vastaava yleisö?
Niin kauan kuin ohjelmanpitämisestä ei makseta penniäkään, ei yhdelläkään ohjelmanpitäjällä ole velvollisuutta palvella jok’ikisen potentiaalisen katsojan tarpeita. Se, että Desucon ei halua ottaa tätä passiivisesti itsestäänselvyytenä on minulle vain ja ainoastaan huojennus, sillä se kielii samasta kunnianhimosta joka tapahtuman aikoinaan saattoi alulle. ”Tehään sitä mikä meitä kiinnostaa” on se asenne, joka kuusi vuotta myöhemmin on kantanut niin pitkälle, että K18-leimasta ylipäätään nousee näin ankara taisto. Koska kuitenkin ymmärrän hyvin myös pettyneitä nuoria, toivoisin aiheeseen liittyvän skeneväännön herättelevän jäljelle jääviä tapahtumia sisällöntuoton kehittämiseen, jotta kesä-Desun jättämä aukko ei tuntuisi niin suurelta. Eivät nuoret missään nimessä ole vääränlaisia tai vähempiarvoisia kävijöitä, heitä vain suuremmalla todennäköisyydellä usein kiinnostaa hieman toisenlainen ohjelma. Mutta mitä tämä ohjelma käytännössä on, ja kuka sitä järjestää? Kuinka juuri Sinun tapahtumassasi varmistetaan, että sisältö ja kohdeyleisö ylipäätään löytävät toinen toisensa?
Mikä on juuri Sinun tapahtumasi kulmakivi, ja millaisia ratkaisuja olet sen tukemiseksi valmis tekemään?
/edit @ 19.7. klo 8:26
lisätty pari sanatarkennusta tekstiin koskien sekä kesä-Desun että Animeconin ohjelmanpidosta jäänyttä vaikutelmaa.
Lisäys 20.7. klo 12:58:
Huomionarvoista on mielestäni myös se, että K18-rajaus heijastunee jatkossa aiempaa konkreettisemmin siihen paljon puhuttuun ohjelman laatuun. Kuten Desuconin tiedottaja Santtu Pajukanta ESS:n uutisessa totesi,
Haluamme antaa mahdollisille osallistujille aikaa paneutua ohjelmaan ja harkita sen mukaan osallistumista emmekä tavoittele vain niitä, joiden mahdollisuuden osallistua tapahtumaan määrittää nopein hiirikäsi.
Toisin sanoen kun osallistumisen kriteeriksi nousee yhä selvemmin itse sisältö, on tapahtuman siihen myös kyettävä vastaamaan. Jos kävijöiden määrä ei ole itsestäänselvyys sisällöstä riippumatta, haastaa tämä ohjelmanpitäjiä tarjoamaan entistä parempaa ohjelmaa. Koska on toivottavaa, että osa tästä kehityksestä aikanaan pääsee myös nuoremman yleisön eteen muihin tapahtumiin (mihin voin mm. itse selkeästi vaikuttaa), laajemmastakin mittakaavasta katsoen koen nämä haasteet ensisijaisesti sekä yleisöä että ohjelmanpitäjiä hyödyttävänä.
Fujoshiluola 