Katajannokan merellisille hoodeille muuttanut Popcult houkutti luokseen paitsi kaikenikäisiä populaarikulttuurin ystäviä, myös Fujoshiluolan. Airinille tämänkertainen Popcult oli toinen laatuaan sitten vuoden 2015, Maijalle visiitti puolestaan oli ensimmäinen. Siitä, miksi vuosi 2016 on jäänyt kummaltakin välistä, ei ole minkäänlaista muistikuvaa. Vuodesta 2016 ei ole minkäänlaista muistikuvaa. Ehkä muisti itsessään on vain illuusio mutta toisinaan kaunis sellainen joten parempi paneutua sen pidemmittä puheitta tunnelmiin tapahtumasta kun ne vielä tuoreena mielessä ovat:
Ennakko-odotukset tapahtumaan
maipon: Vaikka tämä oli ensimmäinen käyntini Popcultissa, tapahtuman konsepti oli kuitenkin tuttu jo ennestään: yhdistetään Desuconista tuttu fanien huolella tekemä puheohjelma länsimaisiin fandomeihin. Odotin viikonlopulta siis merellisissä maisemissa hengailun lisäksi viihdyttävää mutta omistautunutta puheohjelmaa.
airinpie: Ensimmäisen Popcultini koin tosiaan Kulttuuritalolla pari vuotta takaperin. Vaikka pienet tilat palvelivat luento-ohjelmaa vähän nihkeästi, kokonaisuudesta jäi silti ehdottoman positiivinen fiilis. Kun Maija sitten päätti lähteä väsäämään tapahtumaan luentoa fanficmaisista kirjoista, oli luontevaa lähteä seuraksi tarkastamaan uudet tilat. Pohdin aluksi myös luennonpitämisen mahdollisuutta, mutta päädyin laiskuuttani peruskävijän rooliin – näin etukäteen Popcultista jopa unta, jossa joku tiedusteli luentoni alkamisajankohtaa ja riemastuin valtavasti, kun tajusin ettei minun tarvitse sellaisesta stressata. Ahahahahaahhaahhahhaha… ha.
Yleiset tapahtumahuomiot
maipon: Normikävijän näkövinkkelistä tapahtuma pelitti mukavasti. Paikalle oli helppo saapua ja tilat olivat sopivat sekä hengaamiseen että ohjelmasta nauttimiseen. Taidekujalle oli kunnolla tilaa eikä ruuhkia tai tungosta muutenkaan päässyt syntymään, jos ahtaan oloista kirppishuonetta ei oteta huomioon. Lisäksi bonusta viralliselle Popcultfi-twittertilille joka tiedotti sekä ennen tapahtumaa että sen aikana isoista ja pienemmistäkin tärkeistä asioista (kuten kahvion ruokavalikoimasta :D). Jotenkin tapahtuman tila tuntui myös olevan muodoltaan sellainen, että tuttuihin tuli väkisinkin törmättyä sen sijaan että kaikki olisivat jatkuvasti olleet täysin eri puolilla taloa. Tai sitten vaan sattui olemaan tavallista parempi bongaustuuri tällä kertaa.
Olin itse paikalla myös ohjelmanpitäjänä, ja niiltäkin osin homma hoitui pääasiassa hyvin. Kommunikaatio ohjelmavastaavan kanssa ennen tapahtumaa oli sujuvaa ja sain aktiivisesti ehdotuksia ohjelman parantamiseksi. Tuntui myös järjevältä pyytää ohjelmanpitäjiä lähettämään suunnitelma ohjelman rakenteesta jo pari kuukautta ennen conia, koska tämä tehosti ainakin omaa ajankäyttöäni huomattavasti. Tilat ja välineet ohjelmanpitoa varten oli järjestetty hyvin, vaikka kaukosäädintä diaheittimeen ei lopulta löytynytkään. Ilmaista sisäänpääsyä lukuunottamatta ohjelmanpitäjille ei tosin ollut tarjolla mitään varsinaisia etuja kuten ruokailua tai green roomia, mutta samasta kaupungista coniin saapunutta tämä ei sinänsä niin paljon haitannut.
airinpie: Kaikessa lyhykäisyydessään Marina Congress Center oli selkeä harppaus ylöspäin Kulttuuritalosta. Kuten sanottua, nihkeintä ensimmäisessä Popcultissa oli jännätä omaa istumapaikkaa kun luentohuoneisiin tuntui mahtuvan vain kourallinen ihmisiä. Tällä kertaa ohjelmiin ei tarvinnut jonottaa varttia etukäteen, vaan tilaa riitti oikein hyvin (etenkin kun osa yleisöstä ei tuntunut aivan löytävän puheohjelman pariin). Myös myyntisali ja taidekuja tuntuivat luontevasti sijoitetuilta, ja narikka veti kuin unelma koko tapahtuman ajan. Kirpparin suosio puolestaan taisi yllättää myös järjestäjät, sillä kuuleman mukaan noin 3000 myyntiesineen seassa sai vähän taistella pöytätilasta.
Oikeastaan suurin poikkipuolinen sana Popcultin uusista tiloista kohdistuukin Helsingin kaupunkiin, sillä Kulttuuritalolla oli puolellaan keskeisempi sijainti: Skattalla ensimmäiset elinvuoteni viettäneenä toki pidän miljööstä, mutta Uspenskin katedraalia vastapäätä olevan K-marketin suljettua ovensa joutui lähintä ruokakauppaa hetken etsimään. Onneksi sää suosi ja puistopiknikit saatiin pidettyä, joten tämäkään ei lopulta ollut kovin suuri miinus.
Ohjelmapalaute
airinpie: Tapahtuman ensimmäinen ohjelmanumero osoittautui myös sen ajatuksia herättävimmäksi. Olimme jo etukäteen tutustuneet ”Koska canon ei riitä” – Fan fiction ilmiönä Suomessa -luennon kivijalkana toimivaan, Juvenian tilaamaan AMK-opinnäytetyöhön, joka herätti tiukempiin tutkimuskriteereihin tottuneelle paljon kysymyksiä (ei vähiten mm. Oh no they didn’t -livejournal-juoruyhteisön käytöstä yhtenä tutkimuslähteenä). Itse luento ei valitettavasti tätä hämmennystä juurikaan hälventänyt, vaan lähinnä korostui luennoitsijan korostaessa aikomustaan suunnata aihe kourassa kohti Tampereen yliopistoa. Kunnioitan valtavasti luennoitsijan innostuneisuutta aihettaan kohtaan, mutta koen myös aiheelliseksi korostaa muutamaa seikkaa ko. tutkimuksen sisällöstä jotka tulee ottaa huomioon ennen yliopistotasolle siirtymistä. Seuraavat kommentit haluankin esittää ennen kaikkea Tampereen yliopiston alumnina (FM), minkä lisäksi olen hyödyntänyt ajatuksia myös Tampereella gradusemmansa pian aloittavalta opiskelijalta, joka itse asiassa teki kandinsa fanficeihin liittyen. Tarkoituksena ei missään nimessä ole grillata, vaan kannustaa tutkimukseen tarkemmista lähtökohdista.
1) Kontekstilla on väliä. Yksi rasittavimpia mutta silti välttämättömimpiä puolia kaikenlaisessa tutkimuksessa on asioiden tarkka kontekstualisointi ja määrittely, minkä valossa luennolla ja opparissa löyhästi heitetyt käsitteet särähtivät korvaan. Esimerkiksi väitteet fanfic-tutkimuksen vähyydestä (etenkin suomalaisen fanfic-tutkimuksen puutteesta) tarjottiin yleisölle faktoina, joissa ei nähty tarpeelliseksi tarkentaa luennoitsijan tarkoittavan ilmeisesti näin laajalla otannalla toteutettua tutkimusta, joka keskittyisi ainoastaan Suomeen ja/tai yhteisöllisyyteen (?). On totta, että valtaosa fanficeihin keskittyvästä tutkimuksesta on materiaaliltaan tarkemmin rajattua (tai kirjallisuustieteellisesti painottunutta), mutta rajauksistaan huolimatta moni pohjautuu myös paljolti samoihin kysymyksiin kuin mitä luennoitsija halusi tarkastella (”mitä haluat lukea ja miksi”). Näin kontekstittomat väittämät kuulostavat siis siltä, että aiempaa tutkimusta joko vähätellään tai sitä ei osata kunnolla soveltaa.
2) Rajauksella on väliä. Kuten sanottua, moni fanfic-tutkimus on tarkkaan rajattua esimerkiksi fandominsa puolesta. Tämä juontaa juurensa siitä, että näin laajan aiheen kanssa taustamateriaali on pakko rajata – fanficit ovat lopulta vain kulttuurintuotannollinen väylä, eivät oma genrensä. Opinnäytetyö oli kuitenkin toteutettu pääasiassa empiirisenä kyselynä, jossa yli 400 vastaajaa kertoi fanfic-kokemuksistaan erilaisten kysymysten avulla. Tutkimuksesta ei käy ilmi, missä tätä kyselylomaketta on edes jaettu; luennolla vastaus tähän oli pienen kiertelyn jälkeen ”vapaasti jaettuna somessa, foorumeilla jne.” Toisin sanoen lomake lienee kiertänyt harrastajalta harrastajalle ilman, että itse tutkija on ollut edes välillisesti läsnä. En väitä tuntevani luennoitsijan oppilaitoksen tutkimusmetodologiaa tai sen kriteerejä, mutta ongelma em. menettelytavassa yliopistonäkökulmasta on se, ettei tällainen data ole kirjaimellisesti kytköksissä mihinkään – eikä se ole tällöin myöskään 100 % luotettavaa. Toki tällaista kvalitatiivista dataa on mahdollista käyttää tukena muille löydöksille tai analysoida sitä yhteydessä jo olemassaolevaan tutkimustietoon, mutta jos luennoitsijan näkökulmasta ko. tietoa ei ole olemassa, itse tutkimus on täysin kyselyistä saadun informaation varaan rakennettu.
3) Variaatiolla on väliä. Fandomit eivät ole monoliitti; niiden harrastajat eivät ole monoliitti. Se, kirjoittaako Jaana 15-v. suomenkielisiä One Direction ficejä Wattpadissa tai Instagramissa on kokemukseltaan eri asia kuin se, kirjoittaako Jenni 32-v. ~vakavaa Sherlock-proosaa kansainväliselle yleisölle vaikkapa ao3:ssa. Jos tutkimuksen tarkoitus on syynätä ficejä ilmiönä, näiden erojen ymmärtäminen on välttämätöntä. Vaikka vastaajien ikähaarukka, genremieltymykset yms. oli eroteltu havainnollistaviksi palkeiksi, itse fandomit ja yhteisöt oli niputettu yhteen. Näin suorat yleistykset syövät tutkimuksen uskottavuutta harrastuksen kuvaajana, etenkin jos siinä ei lainkaan huomioida esimerkiksi käytetyn kielen vaikutusta itse kokemukseen. Jos pohditaan ilmiötä nimenomaan Suomessa, luulisi olevan itsestäänselvää että yksi ensimmäisistä kysymyksistä on ”luetko/kirjoitatko suomeksi/englanniksi/Turun murteella”! Pisteet siitä että luennoitsija myönsi suoraan jättäneensä tämän seikan käsittelemättä, mutta toivoisin tämän muistavan että kielellinen etäännytys yms. faktorit ovat aika oleellisia vaikkapa siinä paljon puhutussa fanficien pornoaspektissa.
4) Loppupäätelmillä on väliä. Vaikka Suomi-fokus tutkimuksessa oli looginen, syntyy mm. kielivariaatioiden sivuuttamisen myötä se perustavanlaatuinen ongelma, miten nämä lokalisoidut erot fanfic-yhteisöissä tai kokemuksessa voidaan edes määrittää. Millä tavoin samoilla foorumeilla ja some-yhteisöissä pyörivät ihmiset eroavat toisistaan kansallisuudesta riippumatta, jos rajauksia ei olla tehty? Tutkimus ei pyrkinyt peilaaman löydöksiä aiempaan, kansainväliseen tutkimukseen aiheesta, joten herää väistämättä kysymys, missä määrin se fanficien harrastamista ja historiaa laajemmalti sisältää. En esimerkiksi ole tutkimuksen loppupäätelmän kanssa samaa mieltä: luennoitsija vertasi fanficeja rock-musiikkiin, joka on harrastajilleen elämäntapa, mutta jota vanhempi sukupolvi ei ymmärrä. Alkuperäiset fanfic-harrastajat ovat kuitenkin jo eläkeiässä… Suomalaisessa kokemuksessa on varmasti paljon omaleimaista, mutta ilman rinnastuksia näitä on hankala erottaa. Nuorisotutkimuskeskuksen tilaamaksi työksi oppari ei lisäksi pyrkinyt havainnollistamaan datan avaamia mahdollisuuksia nuorten lukuharrastuksen tukemiseksi, sen enempää kuin sitä oli valjastettu esimerkiksi lukijaprofiilien luomiseen. Aika vaikeaa se olisi toisaalta ollutkin, koska vastausmereen heitetty verkko oli yksinkertaisesti aivan liian laaja.
Oli tutkimuksella toki annettavaakin: yksilölliset kokemukset olivat mielenkiintoisia, ja pyrkimys kartoittaa harrastamista paitsi kunnioitettava, myös mielenkiintoinen. Harrastajan tekemänä kyselygallupina ohjelmanumero olisikin toiminut loistavasti. 100 % vakavissaan tehdyksi tutkimukseksi se ei ehkä täyttänyt omia kriteerejäni luotettavana pidetystä tiedosta, mutta jos muun muassa edellä mainittuihin seikkoihin kiinnitetään jatkossa enemmän huomiota, uskon luennoitsijan innostuneisuuden kantavan pitkälle. Plussaa lisäksi päheestä Antti Tuisku -cosplaysta!
Lauantain ohjelmakattaus tarjosikin minulle lopulta ähkyn fanficeja, sillä päivän toiseksi luennoksi jäi Maijan (ironista kyllä) Fanficmaisia lukukokemuksia. En kuitenkaan aio kirjoittaa siitä ekstensiivisesti, sillä a) olen liian jäävi ja b) käytin ainakin ensimmäiset 30 minuuttia Popcultin kirppiksen tuottojen dokumentoinnin parissa. Pääsin kelkkaan siis jossakin… Uma Karman kohdalla? minkä ansiosta en osaa sanoa tuon taivaallista alustuksista tai ajoituksista. Parhaimmillaan ohjelma oli kuitenkin Maijan kertoessa subjektiivisia kokemuksiaan eri kirjojen sisällöstä ja juonikuvioista, sillä kirjavinkkauksesta inspiraationsa saaneen luennon pääasiallinen tavoite olikin tarjota kuulijoille uutta luettavaa. ”Fanficmainen” on termi, josta grillasin Maijaa paljon etukäteen sen subjektiivisuuden vuoksi, mutta uskoisin luennon silti tavoittaneen tämän vaikeasti määriteltävän tunteen hengen suosituksissaan. Niiden peilaaminen tutkimuslöydöksiin kuten intimatopiaan olivat myös todella mielenkiintoisia!
Sunnuntai alkoi ohjelmanumerolla Foliohatun taitteluohjeet, jonne pääsimme bussien myöhästelyn vuoksi vasta vartin myöhässä. Itselläni kestikin hetki päästä kärryille hommasta, mutta luento osoittautui lopulta oikein hauskaksi: luennoitsijakaksikko kertoili Folihatun alla -bloginsa hengessä salaliittoteorioiden tehtailusta selittämään erilaisten elokuvien kummallisuuksia. Vinksahtaneiden tulkintojen ystävänä viihdyin kovasti! Olisin mieluusti kuunnellut pidempäänkin itse teorioita, sillä vaikka näitä voi toki jälkikäteen käydä blogista lisää lukemassa, tykkäsin yhdistelmästä simultaanidioja sekä luennoitsijoiden varmaa esiintymistä. Koomaussunnuntain pehmentäjänä leppoisa tarinointi toimi joka tapauksessa oikein hyvin, ja käynnisti päivän lupaavasti ohjeman osalta.
Seuraavaksi suuntasin yhdelle eniten odottamistani luennoista, eli All T, All Shade: Rupaul’s Drag Racen mehukkaat draamat. Ohjelmanumero kieltämättä vastasi kuvaustaan, eli pyrki valottamaan ko. realityohjelman toteutusta ja taustoja etenkin draaman ja riitojen osalta. En kuitenkaan osaa täysin sanoa, kelle ohjelma oli tehty: lähes kaikki Drag Race -kaudet maratoonanneena luento ei suoranaisesti kertonut mitään uutta, mutta sarjaa tuntematon tuskin olisi pysynyt kaikissa viittauksissa kärryillä. Jopa ohjelman ulkopuoliset some-draamat olivat minulle ennalta tuttuja, vaikken mikään superfani olekaan. Tästä johtuen olisin kaivannutkin enemmän nimenomaan luennoitsijan omaa analyysiä: tämä totesi kisaajien esiintyvän tietoisesti sarjassa ns. hahmoina, joten sellaisina heitä olisi helposti voinut myös tarkastella. Miksi yksi queen on hauska ja toinen ilkeä? Milloin shade/reading muuttuu aidoksi v*ttuiluksi? Jos kisaajat ovat lähtökohtaisesti perus-realityä konfliktinhakuisempia, miksi olemme tästä katsojina niin kiinnostuneita? Mistä saa aikaan makoisinta draamaa ja miksi – ja kuinka paljon silloin on väliä, mikä kaikki draamasta on käsikirjoitettua? Spekulaatio olisi auttanut syventämään ohjelman sisältöä, sillä tällaisenaan se toimi kyllä hyvänä yleiskatsauksena tosi-TV:n karuun maailmaan, muttei puhujan selvästä perehtyneisyydestä huolimatta ehkä antanut kaikkeaan nimenomaan Drag Race -faneille. Toivoisin myös, että jos ohjelmassa käytetään paljon englanninkielisiä termejä ja nimiä (etenkin lempinimiä) muun puheen joukossa, niitä lausuttaisiin hitaammin jotta kaikista saa varmasti selvää.
Viimeisenä Popcultin luentona kävimme katsomassa Miehet ja maskuliinisuus K-popissa, jonka luennoitsija on niinikään perehtynyt korealaisen populaarikulttuurin teemoihin akateemisella tasolla. Luento alkoikin kuin unelma: siinä havainnollistettiin selkeästi ja kompaktisti esimerkiksi ne mielessä pidettävät seikat, mitä esimerkiksi K-popin maskuliinisuuden tutkiminen edellyttää. Äärimmäisen mielenkiintoisista esimerkeistä (muutama tyypillinen maskuliinisuuden käsite valtapopissa määritelmineen) odotin luennon jatkavan laajempaan analyysiin, mutta tasan viidentoista minuutin kohdalla ohjelmanumero olikin jo ohi. Seuraavat n. kaksikymmentä minuuttia saatiin kulumaan vielä yleisökysymysten parissa. Luennosta jäikin hyvin ristiriitainen fiilis: luennoitsija vaikutti koko viikonlopun asiantuntevimmalta puhujalta, mutta kieltämättä odotin kuulevani enemmän kuin TEDtalks-henkisen alustuksen. Informaatio oli todella mielenkiintoista, mutta se loppui ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan. Ymmärrän kuitenkin hyvin, että nimenomaan tutkimushavainnoista ammentava ohjelma ei välttämättä halua/uskalla lähteä löydöksineen liikaa sooloilemaan; seminaarinäkökulmasta tämä on ymmärrettävää, harrastetapahtumassa silti harmi.
maipon: Kuten yleensä, tälläkin kertaa ohjelmakartassa oli enemmän kiinnostavan oloisia ohjelmia kuin mihin omat aikataulut lopulta antoivat myöten. Lauantain ohjelmista käteen jäi lopulta vain ”Koska canon ei riitä” – Fan fiction ilmiönä Suomessa. Kuten Airin mainitsi, olimme tutustuneet esityksen pohjana toimivaan opinnäytetyöhön ennen conia jotta ymmärtäisimme esityksen taustoja paremmin. Ohjelmanpitäjä oli selvästi innostunut omasta aiheestaan ja esiintyminen sujui luontevasti, kun hän esitteli suomalaisista fanfic-harrastajista tekemäänsä kyselytutkimusta ja sen tuloksia. Tavoitteena näytti olevan aiheen käsittely mahdollisimman laajasti, mutta sen vuoksi esitys tuntui lopulta pintaraapaisulta useista kiinnostavista aiheista joihin ei kuitenkaan perehdytty kovin syvällisesti. Esitys (tai alkuperäinen opinnäyte) olisikin mielestäni hyötynyt aiheen rajaamisesta yhteen selkeään näkökulmaan, kuten esim fanficien harrastamiseen nimenomaan Suomessa, fanfic-harrastuksen yhteisöllisyyteen, tai fanficeihin nimenomaan nuorten harrastuksena. Ehkä näistä saammekin vielä kuulla lisää jossain tulevissa tapahtumissa! Hieman jäi kyllä ihmetyttämään luennolla usein toistunut väite siitä, että fanficeistä ei ole tehty juuri lainkaan tutkimusta. Itse nimittäin löysin niitä enemmän kuin tarpeeksi valmistellessani omaa, myös fanficeihin liittyvää puheohjelmaani. Hauskaa luettavaa oli esimerkiksi Silja Kukan kirjoittama Minkä fanit ovat yhdistäneet, sitä älkööt käsikirjoittajat erottako : Slashin eroottiset utopiat naisten reagoivana fiktiona.
Sunnuntaina tulikin sitten istuttua ohjelmissa pidemmän kaavan kautta. Foliohatun taitteluohjeet tarjosi yleisen foliohattuilun lisäksi hauskan katsauksen ohjelmanpitäjien blogin taustoihin. Konsepti oli minulle jo ennestään tuttu Tähtivaeltaja-lehdestä, mutta teorioiden läpikäynti livenä ja mahtavien diojen kera teki esityksestä todella hauskan. Lisäksi luennolla annettiin eväitä omien foliohattuteorioiden keksimiseen, joten nyt sitten vain kehittelemään omia versioita vaikka Sousuken olkapään todellisesta kohtalosta!
Päädyin mukaan katsomoon myös Rupaul-luennolle, vaikka olen katsonut Drag Racea elämässäni noin kahden jakson verran. Alkupuoli esityksestä oli viihdyttävää yleispätevää tietoa tosi-tv:n taustalla pyörivästä koneistosta, ja puhetta oli helppo seurata aihetta ennestään tuntemattomanakin. Ummikkona en kuitenkaan enää pysynyt kärryillä siinä vaiheessa kun siirryttiin yksityiskohtaisempaan draamojen käsittelyyn, joten päätin suosiolla vaihtaa luentosalia. Pääsin siis näkemään viimeisen vartin Hoothootin Taikakoulutus fiktiossa -luennosta, jossa käytiin läpi aihetta läpi historian niin länsimaissa kuin hieman Japanissakin. Vaikka paljon jäi näkemättä, esitys vaikutti mukavan monipuoliselta ja mietityltä kokonaisuudelta aiheesta.
Itselleni viikonlopun odotetuin ohjelma oli sunnuntain loppupuolella pidetty Miehet ja maskuliinisuus K-popissa. Vaikka kulutan korealaista popkulttuuria lähinnä kasuaalisti, jaksavat korealainen kulttuuri ja yhteiskunnalliset ilmiöt aina kiinnostaa. Luennolla käytiin läpi neljä erilaista k-idoleista tunnistettavaa maskuliinisuuden mallia: perinteisiin korealaisiin henkisiin arvoihin perustuva maskuliinisuus; fyysisyyttä korostava, enemmän länsimaisiin faneihin vetoava maskuliinisuus; kukkaispoikamaskuliinisuus sekä aggressiivinen maskuliinisuus jota on mahdollista ilmentää lähinnä näytellessä tai musiikkivideoilla. Samalla korostettiin kuinka maskuliinisena pidettävät asiat vaihtelevat kulttuurista toiseen. Asiasisältönsä puolesta todella kiinnostava esitys jäi kuitenkin lopulta varsin lyhyeksi. Tämä oli sääli koska olisin mielelläni kuunnellut asiasta paljon pidempäänkin. Onneksi lyhyenäkin esitys tarjosi kiinnostavaa tietoa, jota voi soveltaa vaikka seuraavan kerran kun päätyy conijatkoilla tuijottamaan poikabändivideoita Youtubesta.
Yleisiä ajatuksia ohjelmasta
maipon: Olen vilkuillut Popcultin ohjelmakarttaa monena vuonna, ja tälläkin kertaa aiheet olivat mukavan monipuolisia. Tuntuu että Suomessa on selkeästi tilausta tällaiselle fanitapahtumalle jonka aiheet eivät ole yhtä tarkasti rajattuja kuin spefiin keskittyneessä Finnconissa tai animetapahtumissa. Ohjelmistossa tuntui myös olevan sopiva tasapaino yksittäisiin sarjoihin/teoksiin ja laajempiin kokonaisuuksiin keskittyvien esitysten välillä. Useat ohjelmasalit mahdollistivat myös runsaan ohjelmatarjonnan. Jälkikäteen olen kyllä jäänyt miettimään, että salien kokoerot asettavat ohjelmakartan suunnittelijoille haasteita: pitäisi pystyä arvioimaan mitkä ohjelmat vetävät vain kourallisen väkeä ja sijoittaa ne pienempiin saleihin kuten Nordiaan. Ko. salissa pidetty Taikakoulutus -ohjelma oli ainakin tupaten täynnä ja ihmisiä istui jopa lattialla, samalla kun osa Fennia-saleissa näkemästäni ohjelmasta pidettiin todella väljille yleisöille.
airinpie: Ensimmäiseen Popcultiin verrattuna kehitystä on tapahtunut selvästi ohjelman saralla. Mielestäni oli vain ja ainoastaan hyvä, että Popcultin ohjelmatiimi oli ponnekkaasti mukana ohjelmanumeroiden työstämisessä; sikäli kun Maijan kautta pääsin teollisuusvakoilemaan, ideoinnissa oli hyvä ote ja rohkeita parannusehdotuksia. Ihan kaikilta osin nämä eivät kaikissa näkemissäni ohjelmissa kenties toteutuneet (koska ohjelmanumero on lopulta aina tekijänsä näköinen), mutta suunta on selkeästi ylöspäin, ja odotan innolla millaiseksi Popcultin kattaus jatkossa kehittyy. Pidin myös kunniavieraista, vaikken heitä tällä kertaa päässytkään katsomaan.
Kritiikkiä voisin kuitenkin antaa aiheesta, joka riivasi jo Kulttuuritalolla: luentosaleissa on usein kova valaistus, joka luonnonvaloon yhdistettynä tekee monista dioista aivan liian haaleita. Jos salien etuvaloja ei mitenkään saa himmennettyä, tämän kanssa täytyy kenties vain elää, mutta silloin luennoitsijoita kannattaa kannustaa valitsemaan olosuhteisiin sopivia värejä (vähän kuin Desussa painotetaan, ettei diojen alareunaan saa pakata liikaa tekstiä). Kertaalleen myös Drag Race -ohjelman aikana tietokoneesta katosi kesken kaiken wifi, mutta tämä saatiin rivakasti korjattua.
Bingobonuskierros
airinpie: Kaiken kaikkiaan tämän vuoden Popcultista jäi oikein hyvä fiilis, ja kokonaisuus oli onnistunut. Sää suosi, seura oli hyvää, ja painavien laukkujen raahaaminen palkittiin kiitettävillä kirppistuotoilla. Raha aina paras conituliainen! Ideaalitilanteessa kirppis olisi toki kaksipäiväinen (tilaa ilmeisesti tarvittiin sunnuntaina toiseen käyttöön), sillä kamojen roudaus vain seitsemän tunnin esilläoloa varten on aikamoista bingolottoa – puhumattakaan siitä, että niiden takaisinhaku oli ajoitettu päällekkäin kahden luento-ohjelman kanssa. Tällaisenaankin homma silti toimi suht kivuttomasti, joten wubba lubba dub dub vaan ja toivottavasti pääsen popculteilemaan toistekin!
maipon: Eipä tähän liene enää lisättävää! Kivaa oli, conittaisin uudestaan, söisin aamiaiseksi jne.
Fujoshiluola 