Maaliskuun Renta!-suositukset

Rentan1

Long time no ABC! Tällä kertaa Fujoshiluolan mangasuosituksissa liikutaan erilaisten fetissien maailmassa. BL-mangasta löytyy materiaalia mitä erilaisimpien mieltymysten ystäville, kuten näistä kolmesta varsin erilaisesta sarjastakin näkyy. Tärkeimmäksi elementiksi näissäkin tarinoissa tosin nousevat erilaiset ihmissuhdedynamiikat, joten lukija voi nauttia juonesta vaikka seksikohtaukset eivät sitä ominta kink-fodderia olisikaan.

nipplebingoKoulupahiksia ja nännien näpräilyä: Asuka Ibuki – Nipple Bingo

”Tässäpä manga jonka premissi lentelee aivan omissa sfääreissään kaikessa älyvapaudessaan. Koulun kovin pahis Kishiwada tunnetaan paitsi tappelutaidoistaan, myös siitä ettei hän helteelläkään luovu paksusta vaatekerroksestaan. Tatuointien tai muinaisten kirousten sijaan hän piilottelee paitojensa alla erityisherkkiä nännejä, joiden pienikin hipaisu aiheuttaa tälle varsin sopimattomia reaktioita. Liikuntatunnit, ruuhkajunat ja muut varsin arkiset asiat ovat Kishiwadalle yhtä miinakenttää, ja tämän suuri unelma onkin päästä kirurgiaan jossa elämää hankaloittavat nännit poistettaisiin kokonaan. Siihen asti hän tekee kaikkensa salatakseen ongelmansa ystäviltään ja vihamiehiltään. Se ei kuitenkaan ole niin helppoa, kun kuvioihin ilmestyy yllättäen Kishiwadan lapsuudenystävä Andoh. Tämä haluaisi lämmitellä uudestaan välejään Kishiwadaan, joka tosin ei suhtaudu jälleennäkemiseen riemulla: onhan Andoh ainoa joka tuntee hänen salaisuutensa, ja oikeastaan myös syypää sen kehittymiseen. Tarina kulkee vahvasti kieli poskessa, eikä missään vaiheessa ota itseään liian vakavasti. Vitsit eivät aina osoita erityisen hyvää makua, mutta eipä se toisaalta mikään yllätyskään ole. Kaiken höpöhöpön keskellä poikien suhdetta kehitellään ihan kutkuttavasti, ja cliffhangereihin päättyvät luvut saavat janoamaan lisää. Uskallan veikata että kunhan Kishiwada hyväksyy omat tunteensa Andoh’a kohtaan, eivät nännitkään lopulta ole enää ongelma.”  -maipon

“Ei nyt jeesus ja ei nyt saatana. Siinä aika lailla se mitä mieltä olen tästä teoksesta, sillä kyseessä on ehkä älyvapainta settiä mitä olen aikoihin lukenut (jopa alla oleva Bodysuit Fetish mukaan lukien), ja SILTI hyvinvointini on jokseenkin vaakalaudalla joutuessani odottamaan uusia lukuja hamaan tulevaisuuteen asti. Tämäkö on se tunne, kun huomaa rakastuvansa päähahmoihin sarjassa jonka premissiä ei edes kykene yskimättä selostamaan? Herkästä kukasta koulun pahikseksi kasvaneen Kishiwadan ja tämän ilkikurisen lapsuudenystävä Andoh’n seikkailut turhankin erogeenisten nännien luvatussa maailmassa rikkoo aivot ja mielenterveyden, mutta hahmojen karakterisaatio on samalla top tier omien mieltymysteni kanssa. Huumorissa ja turpaanvedossa ei säästellä, mikä on loppupeleissä noin sata kertaa itse kink-fodderia kuumottavampaa matskua ainakin jos minulta kysytään. Mitä tämä sarja ylipäätään yrittää kertoa? Miksi olen niin investoitunut näiden idioottien väliseen ihmissuhteeseen? Mitä on maksa? Soittakaa nyt joku herranjumala apua.” -airinpie

bodysuitSpandexin lumoissa: Uni Yamasaki – Bodysuit Fetish

”Bodysuit Fetishissä liikutaan design-opistossa, jossa päähenkilö Yoji opiskelee hahmosuunnittelua. Hän tarvitsee ystäviensä kanssa tekemälleen pelille promomateriaalia, ja pyytää apua koulun muotioppilaiden muodostamalta cosplay-kerholta. Asujen valmistuksesta vastaava alansa huippu Toma suostuu ompelemaan Yojin suunnittelemat asut yhdellä ehdolla: hän haluaa Yojin henkilökohtaiseksi mallikseen. Pian käy kuitenkin ilmi, ettei tarkoituksena ole mallata mitä tahansa asuja, vaan tiukkoja spandex-haalareita jotka ovat Toman fetissi. Kankaan läpi koskemistahan ei lasketa seksiksi eikä varsinkaan homoksi, vai mitä? Vähitellen mallisessiot muuttuvat yhä intensiivisemmiksi, ja kehiin astuvat myös tunteet. Alun höpöpremissistä sitä oli vaikea uskoa, mutta hahmojen asteittainen suhteenkehitys ja kasvavat tunteet on toteutettu ainakin itseäni kiinnostavasti ja myös varsin liikuttavasti. Yllättävien tuntemusten lisäksi toinen sarjan vahvuuksista on tapa, jolla Toman fetissiä käsitellään. Vaikka Yoji pitää Tomaa pervertikkona ja sanoo sen suoraan, ei Toman taipumuksia pidetä lopulta mitenkään häpeällisinä tai väärinä. Parhaita kohtia olikin mielestäni tarinan loppupuolella nähtävä kohtaus jossa Yoji antaa Toman toteuttaa fantasioitaan oikein antaumuksella. Pidän erilaisia kink-aiheita käsittelevistä tarinoista eniten sen takia, että normista poikkeavat mieltymykset kannustavat avoimeen keskusteluun seksistä ja siihen liittyvistä toiveista. Bodysuit Fetish hoitaa tämän osuuden oikein mallikkaasti.” -maipon

”Koska superspesifit fetissit eivät ylipäätään ole se Oma Juttuni, supertiukoissa spandeksipuvuissa lähmintä ei soitellut ideana sen suurempia sydämeni säveliä. Lopputulos yllätti silti ihan positiivisesti. Tämänkertaisesta kolmikosta Bodysuit Fetish on itselleni ehkä se perinteisintä BL:ää edustava teos, mutta Nipple Bingon kaltaisen perseilyn sijaan aihetta lähestytään edes hieman enemmän tosissaan. Mukaan mahtuu paljon viihdyttäviä yksityiskohtia supersankareista cosplay-pukuiluun, kun grasuilu kohtaa muotisuunnittelun Yojin ja Toman eriskummallisessa bisnesjärjestelyssä. Rinnalle ympätty kolmiodraama on vähän itsetarkoituksellisen oloinen ja Toman designit Yojin videopelihahmoille oikeastaan aika karseita, mutta mitäs me pienistä – kokonaisuus kun pysyy kaikin puolin ihan kasassa. Itse premissi mahdollistaa lisäksi vähän kerrallaan eskaloituvan fyysisyyden, mikä osoittautui itselleni lopulta tunnekuvausta mielenkiintoisemmaksi seikaksi. Plussaa lopun häpeilemättömästä omien lempihahmojen pseudolarppauksesta: jos ei vähän voi omia sentai-sankareita apinoida niin mitä iloa niistä spandekseista edes on!?” -airinpie

wherelovegoesFeikkiseurustelua mekkojen kera: Emi Mitsuki – Where Love Goes

”Where Love Goes on kuukauden suosituksista selkeimmin ~vakavaa draamaa, vaikka siinäkään esitettyä mekkoilua ei lopulta ole tarkoitettu juonielementtiä kummoisemmaksi kommentaariksi. Samassa lukiossa opettavien Izumon ja Muroton ihmissuhdesotku saa kuitenkin monenlaisia piirteitä aina paikallisen majakan legendasta menneisyyden traumoihin, joten draamalta ei vältytä. Identiteetti_hommat ovat läsnä mielenkiintoisella tavalla, kun suositun mutta itsekkään Muroton sekä vaihtelevasti nyhveröyttä ja selkärankaa yhdistelevän Izumon lisäksi ruututilaa saavat myös lukion oppilaat omine tunneongelmineen. Mielenkiintoisimmaksi teemaksi teoksessa osoittautui lopulta juuri vaikeus ymmärtää omia tunteita, ja kuinka helppoa niitä on projisoida suuntaan jos toiseen lohtua etsiessä. Kehyksenä toimiva majakkamysteeri luo tarinalle sadunomaisen yleisfiiliksen ja taide miellytti vakaalla viivankäytöllään paljon, joten vaikka Where Love Goes ei uponnut sillä kaikista henkilökohtaisimmalla tasolla (miksi muhun uppoaa joku hiton nipple bingo?! kenet voin haastaa oikeuteen), suosittelisin sitä eniten varauksetta tämänkertaisesta kolmikosta kaikille Aikuisten (ja vähän teinienkin) Ongelmista kiinnostuneille.” -airinpie

”Jos yksipuoliset tunteet ja surumieliset aikuiset herättävät tunteita, tämä tarina on ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen. Pikkukaupungin opiskelijatyttöjen keskuudessa suosittu komea opettaja Muroto pyytää opettajakollegaansa Izumoa poseeraamaan valokuvassa hänen tyttöystävänään, jotta saisi karistettua ihailijat kannoiltaan. Murotoon ihastunut Izumo suostuu, vaikka tietää sen luultavasti johtavan entistä hankalampiin tunteisiin. Oman twistinsä muutenkin sekavaan suhteeseen tuo lukiolaispoika Tomogashima, joka niin ikään vaikuttaa olevan ihastunut Murotoon. Tässä kolmiodraamassa – tai tarinassa ylipäätään – harva asia kuitenkaan on ihan sitä miltä aluksi näyttää. Hahmot eivät itse saa erityisempiä kiksejä mekoista ja meikeistä, mutta niiden varjolla Izumo voi olla homoutensa kieltävän Muroton lähellä. Pitsialusvaatteista pitäville lukijoille on kuitenkin luvassa silmänruokaa, joten tarinassa on ajateltu ehkä enemmän yleisön kuin hahmojen fetissejä. Visuaalisia yksityiskohtia tärkeämpää on lopulta sarjan haikea ja verkkainen tunnelma, kun kukin hahmoista yrittää ymmärtää ja hyväksyä omat tunteensa ja toiveensa. Koskettava tarina teki itseeni vaikutuksen niin juonellaan kuin piirrosjäljelläänkin (eikä seksikohtauksissakaan ollut vikaa), joten pidän jatkossakin silmät auki Emi Mitsukin töille.” -maipon

 

Mainokset

Marraskuun Renta!-suositukset

Rentan1

Marraskuun lukemistoksi valikoitui Rentasta varsin erilaisia teoksia. Temaattisesti niitä kaikkia kuitenkin yhdistää tunteista puhumisen vaikeus. Joskus on helpompi hypätä sänkyyn kuin sanoa ääneen että välittää, oli kyse sitten toisen maailmansodan aikaisista sotilaista tai nykypäivän idoleista.

sefureVinksahtaneita ihmissuhteita viihdebisneksen syövereissä: Ari Uehara – Sex Friends

”Nimensä mukaisesti Sex Friendsissä seurataan miesmallina toimivaa Touaa ja tämän panokaveria Jiroa. Mangan nimen lisäksi myös kannessa lentelevät kondomit asettavat odotukset tarinan tyylilajista oikealle aaltopituudelle heti kättelyssä. Runsaista seksikohtauksista huolimatta kyse ei kuitenkaan ole vain aivottomasta pornoilusta, vaan taustalta paljastuu kipeä ihmissuhdekuvio. Tuuliviirimäinen Toua selvästi haluaa pitää Jiron lähellään, mutta tuntee tukehtuvansa jos Jiro alkaa näyttää liikaa välittämisen merkkejä. Aitojen tunteiden näyttäminen ei muutenkaan ole kovassa huudossa mallien ja idolien pinnallisessa viihdebisneksessä, jossa Toua yrittää luovia parhaansa mukaan.  Vinksahtaneiden hahmojen kuvaus tuo ajoittain mieleen esimerkiksi Psyche Delicon tavan kuvata outoja ihmissuhteita, vaikka yhtä tehokkaasti sitä ei tässä olekaan toteutettu. Sex Friendsistä huomaa muutenkin että kyseessä on tekijänsä debyyttimanga, ja petrattavaa olisi esimerkiksi kuvakerronnan selkeyttämisessä. Tarinasta löytyy kuitenkin kiinnostavia teemoja ja hahmodynamiikkoja joilla päästään jo pitkälle.”  -maipon

”Tunne-elämältään vinoutuneet urpot ja vaikeasti määriteltävät ihmissuhteet ovat yksi lempiaiheistani fiktiossa, joten tartuin Sex Friendsiin mielenkiinnolla. Touan ja Jiron “ei täs midist, pannaan menemään ja mennään panemaan” -dynamiikan vastapainona toimivat mallimaailman eriskummalliset lainalaisuudet, joiden ristitulessa kaksikko yrittää selvitellä tunteitaan. Myös minulle tuli teoksesta mieleen Psyche Delico, sillä parhaimmillaan hedonistinen Toua ja stoalaisempi Jiro ovat kuin mäkkäriversio Choco Strawberry Vanillan Hiroista ja Takesta. Psyche Delicon hienovaraisuuksiin Sex Friends ei kuitenkaan yllä, sillä teoksen poukkoileva kerronta on ehdottomasti sen suurin kompastuskivi. Ensimmäinen kommenttini Sex Friendsiä lukiessa taisikin olla luokkaa “en tajua mitään mitä tässä tapahtuu”… Tarina tuntui aina notkahtavan muutaman kohtauksen jälkeen, eikä alavireiden kuvaaminen sivuhahmojen avulla aina pelittänyt toivotusti. Touan ääripäistä toiseen vetävän hahmon taustalla on kuitenkin ajatusta ja arvostan mangakan kiinnostusta ihmissuhteiden kipeämpiä puolia kohtaan, joten tarttuisin kyllä tämän seuraavaankin teokseen.” -airinpie

gelateriaHaikeaa tunnelmointia jäätelökippojen äärellä: Kitahala Lyee – Gelateria Supernova

”Gelateria Supernova tietää mistä naruista vedellä, kun kehysteemaksi nostetaan jäätelö. Tarinassa yliopistoikäinen Tomoaki päätyy deittisovelluksen kautta seksisuhteeseen itseään vanhemman jäbän kanssa, ja tapaamiset toteuttavat aina samaa kaavaa: ensin jätskille, sitten kämpille. Kaksikko ei tiedä edes toistensa todellisia nimiä, kunnes kuukausien epämääräisen säädön jälkeen tunteet alkavat nostaa päätään puolin jos toisin. Valintojen tekeminen ja niiden takana seisominen tuottaa jälleen vaikeuksia, kuten ne BL:ssä usein tuppaavat tekemään – fyysisen läheisyyden ja emotionaalisen etäisyyden luona kontrasti ei ole uusi aihe, mutta Gelateria Supernova lähestyy sitä ilman väkinäistä draamaa. Raukean tunnelman keskellä Kitahala Lyeen taide pääsee oikeuksiinsa, ja yksityiskohtainen kuvakerronta olikin lempiasiani teoksessa. Itse juoni tuntuu jäävän hieman anonyymit jätskitreffit -konseptin jalkoihin eikä pääparin kehitys pysy täysin tunteiden sanoittamisessa mukana, mutta fiilistelyn puolesta Gelateria Supernova jää joka tapauksessa plussan puolelle. Visuaalisesti teos on myös tämänkertaisista sarjoista itselleni mieluisin.” -airinpie

”Gelateria Supernova on mielestäni onnistunut esimerkki konseptivetoisesta tarinasta. Hahmojen suhde ja sen aiheuttamat tunteet rinnastuvat jäätelön syöntiin ja makuihin, ja jokainen luku on myös nimetty yhden jäätelömaun mukaan. Jäätelövertausten lisäksi myös vuodenaikojen vaihtuminen rytmittää tarinaa mukavasti, ja tuulen puhaltamat syksyn lehdet ja keväiset kirsikankukat ovatkin näyttävästi esillä kuvakerronnassa. Ajan näkyvä kuluminen tukee tarinan haikeaa tunnelmaa. Samalla tavoin kuin vuodenajat ovat ohikiitäviä, myös hahmojen suhde on kiinni tässä hetkessä vailla varmuutta tulevaisuudesta. Hahmoihin ei päästä lopulta sukeltamaan kovin syvällisesti, mutta se ei jäänyt itseäni juuri vaivaamaan, koska se tuntui enemmänkin tyylilliseltä valinnalta. Tomoakin läheisyyden kaipuu ja pelko välittyvät mangan sivuilta joka tapauksessa erinomaisesti. Tätä mangaa voisi hyvin suositella pienieleisistä ja aikuismaisista ihmissuhdekuvauksista pitävälle. Jos kaipaa vielä lisää näkökulmia tarinaan, myös Arana on kirjoitellut siitä blogissaan täällä.” -maipon

ginzaSuhdekipuilua sodanjälkeisessä Tokiossa: Unohana- Neon Ginza Paradise

”Siinä missä Sex Friends ja Gelateria Supernova jättivät hieman viileäksi tunnepuolella, Neon Ginza Paradise petrasi kolmikosta eniten juuri ihmissuhteen kuvauksessa. Kaikki kolme tämänkertaista Renta-sarjaa kertovat kyllä vaikeista tunteista ja yhdessä olemisen hankaluudesta, mutta Neon Ginza Paradise saa kehykseksi selkeät raamit: toisen maailmansodan jälkeiseen Japaniin sijoittuvassa tarinassa amerikkalaisten tulkkina toimiva Aoi kohtaa vuosien jälkeen sodassa ryvettyneen ystävänsä Takahikon, ja ei aikaakaan kun vanhat tunteet alkavat kummitella mielessä. Teoksessa yhdistyykin hyvin historiallisempi ajankuvaus kuten amerikkalaisten ja japanilaisten tulehtuneet välit, sekä pääparin omat henkilökohtaiset skismat. Loppua kohti vedetään ehkä turhan geneeriselle mustasukkaisuus-/possessiivisuuslinjalle ja konfliktit ovat omaan makuuni hieman tarkoituksenhakuisia, mutta kokonaisuudessaan Neon Ginza Paradise osui ja upposi siihen “oot ihan perseestä mutta tykkään susta silti” -hermoon, joka eri vivahtein toteutettuna taitaa olla kryptoniittini. Kolmikosta tämä oli siis suosikkini.” -airinpie

”Olen muutenkin heikkona erilaisiin historiallisiin miljöisiin BL-mangassa, joten olin aika myyty tälle tarinalle jo ennen sen lukemista. Ensimmäisellä lukukerralla keskityin ehkä enemmän nauttimaan estetiikasta ja ajankuvasta, mutta toisella lukukerralla myös Aoin ja Takahikon vaikea suhde osui ja upposi toden teolla. Sodanaikainen ja -jälkeinen miljöö mahdollistaa katkeransuloisen tunnelmoinnin, mutta sen lisäksi myös hahmojen väliseen dynamiikkaan on saatu mukavasti kierrettä. Ihan sydämestä puristi seurata vierestä kuinka huithapeli Takahiko ja suoraselkäinen Aoi työntävät toisiaan pois, vain palatakseen lopulta aina yhteen. Hahmojen pitkä yhteinen taival näkyy uskottavasti myös fyysisenä läheisyytenä. Erilaisia tunteita välittävät halaukset ja kädestä pitämiset onkin oikeastaan kuvattu vielä ihanammin kuin varsinaiset seksikohtaukset. Tykkäsin myös erityisesti Aoin hahmosta, koska tämä ei jää kärsiväksi sotaleskeksi tai ovimatoksi, vaikka odottaakin Takahikoa sodasta palaavaksi pitkään. Lisäksi arvostin tarinan realistista otetta: Rakkauden tunnustaminen on tärkeä askel kohti suhdetta, mutta se ei vielä pelkästään riitä. Sekä Takahikon että Aoin on muutettava käytöstään jos he todella haluavat olla yhdessä.

Jos haluaa päästä todella hyvään lukutunnelmaan, voi Spotifysta heittää taustamusiikiksi vaikka tämän levyn. Ja ei kun fiilistelemään!” -maipon

 

Lokakuun Renta!-suositukset

Rentan1

Niin se aika rientää ja taas on tullut aika kuukauden lukusuosituksille. Lokakuussa lukuhaaviin tarttui kaksi mangaa aikuisemmista aiheista. Koska mikään ei sano aikuisuus niin kuin vaippojen vaihtaminen tai yli kolmekymppiset miehet!

lets be a familyHumoristista perhearkea: Let’s Be a Family – Tomo Kurahashi

”Chiaki ja Kazuma ovat jo teineinä seurustelemaan alkanut pariskunta, jonka elämä kääntyy ylösalaisin heidän lapsuudenystävänsä Tomoen jättäessä beebonsa miesten hoiviin työkomennuksen kutsuessa. Vaikka vanhemman rooliin totutteleminen vie aikansa, vuosien kuluessa beebosta kasvaa oikein tasapainoinen nuori neiti. Chiakin ja Kazuman tasapainoa sen sijaan heittelevät niinkin arkiset asiat kuin lapsen tarhasta noutaminen, ristiin menevät työvuorot tai yhteisen ajan puute – puhumattakaan elämän isoista käännekohdista kuten naimisiinmenosta.

Let’s Be a Family on hieman hämmentävä lukukokemus: fokus on ehdottomasti perhe-elämän ja arjen kiemuroissa, mutta realismin sijaan tapahtumia kuvataan hattaranpehmeän kuplan sisältä. Löysin silti itseni symppaamasta vahvasti pääparia, vaikka lapsuudenystäväpariskunnat harvoin kinostusmiekkaa kivestä kutkutteleekaan – kaksikosta ’äidillisemmäksi’ osapuoleksi osoittautui nimittäin alun sitoutumiskammoinen, blondattuine hiuksineen ja lävistyksineen räväkämpi Kazuma, jolta sujui niin ruoanlaitto kuin nappien ompelu. Vaikka lähmintää teoksessa on BL-sarjoille epätyypillisen vähän, välittyi kaksikosta myös hyvä pariskuntasynergia beeboilurumban tasapainoksi. Kosintahommat ja muu lässynlää alkoivat jo vähän koputella hötönsietorajojani, mutta olin aika yllättynyt miten paljon lukukokemuksesta lopulta pidin. Joskus on ihan kiva lukea utopistista perhesettiä ilman homofobiaa, tuskaa ja ruttoa.” -airinpie

”Lapset ja perheen perustaminen eivät ole BL-mangassa mikään uusi teema. Uusperhekuvioita on BL-sarjoissa käsitelty osuvasti mm. Yaya Sakuragin Hide and Seekissä ja Haruko Kumotan Wild Rosessa. Let’s Be a Family onnistuu silti tuomaan aiheeseen mukavan tuoretta twistiä, koska pariskunnan molemmat osapuolet ovat tasapuolisesti vanhempina alusta asti sen sijaan että toinen tulisi mukaan jo olemassaolevaan perheyksikköön. Lämmittävää on, että myös lapsen äiti on kuvioissa mukana, vaikkakin sitten etävanhempana. Erityisen diipistä tai realistisesta kuvauksesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan fokus on alusta loppuun kepeän hyväntuulisessa arkikohelluksessa.

Sarjan kepeys tuntui omaan silmääni paikoin vähän liiankin harmittomalta. Lukiessa heräsi silti paljon ajatuksia perheistä ja sukupuolirooleista. Mieleen nousivat erityisesti kaksi aiemmin lukemaani BL-aiheista kirjoitusta, joissa aihetta on sivuttu.  Maki Hakuin artikkelissa pohditaan, kuinka BL-maailmassa perheen perustamiseen ei liity yhteiskunnan paineita tai odotuksia roolijaosta, vaan hahmot voivat tehdä sen omilla ehdoillaan. Hieman vanhemmassa Sex Pistols -aiheisessa artikkelissaan  Jessica Bauwens-Sugimotonjossa puolestaan argumentoi, että lasten hankintaa tai tiettyjen roolien ottamista parisuhteissa ei BL-mangassa pitäisi tulkita automaattisesti heteronormatiivisena.

Oli tarinan teemoista tai niiden käsittelystä mitä mieltä tahansa, tarjoaa Let’s Be a Family joka tapauksessa mukavan erilaisen BL-lukukokemuksen. Koska perheen pyörittäminen on tarinassa niin isossa osassa, romanssi ja parisuhteen ylläpito jäävät väkisinkin pienempään rooliin, mikä ehkä osaltaan auttaa ”aikuismaisemman” tunnelman luomisessa tarinaan. Lisäksi Tomo Kurahashin piirrostyyliä ja sympaattisia hahmoja on aina hauska katsoa. Sopii toivoa että Renta jatkaa hänen sarjojensa kääntämistä jatkossakin.” -maipon

niyamaAikuisia rakkauspulmia: An Innocent Puppy Meets a Two-Faced Cat – Niyama

”Kuten kaikki tietävät, 39-vuotias on jo ikäloppu ja suunnilleen toinen jalka haudassa. Näin tuntuu ainakin miettivän An Innocent Puppy Meets a Two-Faced Catin päähahmo Naohito, jonka ihmissuhteet kaatuvat aina täydellisyyden esittämiseen. Roolit alkavat kuitenkin äkkiä karista Naohiton tutustuessa nuoreen ja vilpittömään Tohruun, jonka tilapäinen vierashuoneeseen muutto laittaa kuviot uusiksi. Kyseessä on siis aika geneerisellä ”naiivi hetskujäbä rakastuu puolivahingossa homo/bissejäbään” -premissillä varustettu tarina, jonka vahvuuksina ovat kuitenkin rauhallinen kerronta ja turhan draaman rajaaminen minimiin.

Aikuismainen tunnelma välittyykin ensisijaisesti Naohiton ja Tohrun kommunikaatiosta, jossa on hyvässä suhteessa paitsi itsetietoisuutta ja kokemuksen tuomaa realismia, myös kypsän suhteen vaatimaa rehellisyyttä. Ikäerosta tai seksuaali-identiteetistä ei onneksi revittykään sen kummempaa paniikkia kuin ne ihan välttämättömimmät ”huh ha heh mut eikös sua salettiin ällötä ku oon kuitenki tällanen vanha setämies” tai ”mutku mää oon miäs tajuuksää” -perussetit, joten vaikka kovin mieleenpainuvasta tarinasta ei lopulta ollutkaan kyse, jäi teoksen mutkattomasta asenteesta ainakin hyvä mieli.” -airinpie

”Tässä tarinassa oli monta asiaa jotka ilahduttivat jo ennen lukemista, kuten Niyaman hauska piirrostyyli ja päähenkilön keskimääräistä korkeampi ikä. En mitenkään automaattisesti ole ikäerotarinoiden ystävä, mutta jos vanhempi osapuoli sattuu olemaan uke, tarinaa ei ole vaikea myydä minulle. Naohiton ikää käytettiin tarinassa myös kivasti hyödyksi: tämän lakoninen ja hieman toivosta luopunut asenne rakkauteen sai tosissaan toivomaan hahmolle onnellista loppua. Lisäksi tämän sisäinen ristiriita – oman itsensä piilottaminen täydellisyyden naamion taakse ja samalla tuska siitä ettei kukaan pidä hänestä aidosti – on varmasti samaistuttava jossain mittakaavassa varsin monelle.

Kivojen teemojen lisäksi pidin tarinassa myös pienieleisestä suhteenkehittelystä. Vaikka romanssi ei lopulta täyttänyt sydäntäni elämää suuremmilla tunteilla, tykkäsin silti tavasta jolla Naohito ja Tohru vähitellen lähentyvät alun ristiriidoista huolimatta ja täydentävät toisiaan. Naohiton täydellisen ulkokuoren alta alkaa löytyä itsekkäämpää särmää, ja Tohrussa on yksinkertaisen suorasukaisuuden lisäksi myös huomaavaisempi puoli. Tunteiden ja kuumotteluhetkien pohjustus tuntuu uskottavalta, ja toisen luvun kalsarikännäilykohtaukseen ja sen kohtalokkaisiin seurauksiin on tullut palattua useasti viime päivien aikana. Ilmeikkäiden piirrosten ansiosta tarinasta löytyy rauhallisen yleistunnelman vastapainoksi myös huumoria, joten tylsää ei pääse tulemaan. Seuraavaksi lukulistallani onkin ehdottomasti mangan spin-off My Dearest Cop.” -maipon

Syyskuun Renta!-suositukset

Rentan1

Fujoshiluolan Renta-suositukset ovat täällä taas! Tämänkertaisten lukusuositusten kanssa voi käpertyä viltin alle kun sää viilenee ja illat pitenevät. Luvassa tällä kertaa taas kokoelma, josta toivottavasti löytyy luettavaa niin söpöilyn kuin vinoutuneempienkin tarinoiden ystäville.

SYYSKUUN SUOSITUKSET

yatamomo

Ensin iloa, sitten tuskaa: Yata & Momo – Harada

”Syyskuun tärkein uusi Renta-julkaisu oli käännös Haradan Yatamomosta. Jotenkin olin ajatellut ettei Haradan sarjoja saataisi koskaan virallisesti englanniksi, mutta tässä sitä ollaan. Tarinassa hyväntahtoinen mutta kuumapäinen Yata tarjoaa yöpaikan kodittomalle ja rahattomalle Momolle, joka on kaikkea muuta kuin normaali kaveri. Kaksikon välejä mutkistaa – Momon epämääräisen elämäntyylin lisäksi – myös kuvioihin ilmestyvä Momon sadistinen ex-sugar daddy Suda. Eri hahmojen kautta päästään tarkastelemaan varsin mielenkiintoisia teemoja. Mikä lopulta erottaa omistushalun tai säälin rakkaudesta? Ja voiko toista ihmistä todella muuttaa? Kaikki tämä on tietysti kuorrutettu niin hengästyttävällä määrällä seksikohtauksia että hiki nousee Momo-raukan pintaan lisäksi myös lukijalla. Komediaa, synkempiä sävyjä ja aidosti koskettavia kohtauksia yhdistelevä tarina jää siis taatusti mieleen tavalla tai toisella. Manga on sittemmin jatkunut vielä kahden pokkarin verran, toivottavasti nekin nähdään Rentassa englanniksi ennen pitkää.” –maipon

“Yatamomo on minulle jotenkin monimutkainen sarja. Toisaalta se on Harada-osastollani enemmän suosikkien kuin inhokkien puolella, mutta kovin henkilökohtaista suhdetta minulla ei sarjaan ole. Enemmänkin Yatamomo on niitä teoksia, jotka kiinnostavat minua eniten temaattisesti: rikkinäisen ja elämänasenteeltaan jopa perverssin hedonistisen Momon ja tähän ihastuvan Yatan suhde on niin nyrjähtänyt, että sitä seuraa jonkinlaisella tieteellisellä mielenkiinnolla. Vaikka kaksikon välillä nähdään myös aidosti herkkiä hetkiä, mistään hyvänmielen rakkaustarinasta ei ole kyse. Eniten tykkäänkin sarjassa itsekkyyden eri muotojen tutkiskelusta, sillä Yata ei voi pelkällä rakkaudellaan parantaa Momoa. Rasittavan ja traagisen välillä tasapainoileva Momo puolestaan on hahmona äärimmäisen mielenkiintoinen. Harada ei siis taaskaan päästä lukijaansa helpolla, mistä paljon plussaa.” –airinpie

high heels

Hömppädraamaa korkojen kera: Take My High Heels Off – Jijico Okina

”Tämä randomisti kannen ja muutaman sivun previkan perusteella tehty ostos osoittautui itselleni ihan nappivalinnaksi. En koskaan sano ei miehille korkokengissä, ja kaupan päälle tarinasta löytyy vielä sopivasti annosteltuna katkeransuloisia väärinkäsityksiä, herkkiä sydämentykytyksiä ja hauska piirrostyyli. Stoalaisen jäyhän Kenin ja pirteän ulkokuorensa alla salaisuuksia piilottelevan Chiakin tarina ei tuo juonensa tai toteutuksensa puolesta pöytään varsinaisesti uutta, mutta tarjoilee tutun annoksen oikein toimivalla kattauksella. Korkokengätkin on saatu näppärästi nivottua osaksi juonta ja Chiakin kriiseilyä oman itsensä hyväksymisen vaikeudesta. Tällaisilla eväillä minua on varsin helppo miellyttää.” –maipon

“Take My High Heels Off oli minulle niitä teoksia, jotka voi hotkaista alas pikaruoan tavoin: tiedät mitä saat ja alas menee kitkatta, muttet jälkikäteen välttämättä muista mitä oikeastaan edes söit. Tiivistettynä siis korkokengistä epäsuoran valaistumisen kokeva Ken ihastuu luokkakaveriinsa Chiakiin, jolla puolestaan on geneeristäkin geneerisempi yksinäisen homojäbän itsensämyymisnarratiivi (sekä tietysti sen mukaiset kompleksit). Koska jäbät korkokengissä eivät esteettisessä mielessä ole itselleni mikään Juttu, tarinasta itsestään ei jäänyt käteen mitään kovin uutta ja ihmeellistä; sen taide on kuitenkin mukavan ilmeikästä, ja kokonaisuus ajaa ihan hyvin asiansa angstilla maustettuna höpöhöpönä.” –airinpie

etranger

Eteeriseen tunnelmointiin: The Stranger by the Beach – Kanna Kii

”Okinawalaiselle pikkusaarelle sijoittuva herkkätunnelmainen tarina kertoo kirjailija Shunista ja vanhempansa menettäneestä Miosta, joka heidän tavatessaan on vielä lukiossa. Piristävästi Mio tosin häipyy mantereen puolelle kolmeksi vuodeksi, ja saapuu hieman aikuistuneena takaisin lämmittelemään suhdetta Shunin kanssa. Mangan viehätys on ehdottomasti sen söpössä taiteessa ja ilmeikkäissä hahmoissa. Suhteen haparoivia alkuaskelia ja hahmojen menneisyyden mörköjä kuvataan myös kiinnostavasti ja realistisen oloisesti. Draamalla ja söpöilyllä höystetty arkikuvaus tuo oikeastaan hieman mieleen Kumota Harukon Itoshi no nekokken. Tässä taas yksi sarja, jonka myöhempienkin osien toivoisi ennen pitkää päätyvän Rentaan.” –maipon

“Stranger by the Beach on ennen kaikkea fiilistelymanga, jossa pienen saaren elämä tulee kirjaimellisesti iholle. Asetelma on myös hieman poikkeuksellinen, kun päähahmot Shun ja Mio tunnustavat tunteensa jo varhain. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että suhde itsessään etenisi yksinkertaisesti. Omien tunteiden kanssa sinuiksi tuleminen vie aikaa, mille Kii Kannan kuvitukset antavat kauniin kehyksen. Itselleni ykkökseksi teoksessa nousikin nimenomaan visuaalinen puoli ja tunnelmointi, joiden ohessa Shun ja Mion suhde etenee hienovaraisesti yhdestä etapista toiseen. Vaikka kaipaan usein tarinoiltani hieman syvempää “miksi juuri sinä” -pohdintaa, Stranger by the Beachissa huomioidaan toisaalta myös uudelleentutustumisen tärkeys; kolmen vuoden erossaolon jälkeen sekä Mio että Shun ovat hieman eri ihmisiä, jolloin keskiöön nousee myös toisen kohtaaminen sellaisena kuin tämä todella on.” –airinpie

Elokuun Renta!-suositukset

Rentan1

Syksy on täällä ja niin ovat myös syksyn ensimmäiset Renta-suositukset! Renta on siis digimuodossa mangaa kauppaava sivusto, jonka englanninkielisellä puolella on tarjolla harlekiiniromanssien lisäksi enemmän BL:ää kuin kukaan järkevä ihminen jaksaa lukea. Kuten maipon jo vuosi sitten kirjoitti, Rentasta löytyy myös varteenotettavaa luettavaa, josta päätimme kuukausittain esitellä muutaman. Älä siis tuhlaa tikettejäsi sokkona tomaattipoikaystäviin, vaan seuraa Fujoshiluolan takuuvarmoja* suosituksia!

* eli potentiaalisesti kamalaa tuubaa tai parasta ever

ELOKUUN SUOSITUKSET

Höpöhöpön ystäville: Hangout Crisis – Owal

”Jos Owalin aiempi stoori Kichiku Encount viihdytti (ks Luolacast #3), voi Hangout Crisisin parissa jälleenelää hyvin samankaltaisia ”mitä v*ttua” + ”tää on niin urpoa että se on viihdyttävää” -tunteita. Juoni itsessään on sata kertaa nähty: kaksi legendaarisina naistenkaatajina tunnettua yliopistokaverusta päätyy bylsimään keskenään, valaistumisia ja mustasukkaisuusdraamaa seuraa. Hangout Crisista löytyy jotakuinkin kaikki BL-kliseet aina nättipojista ja heittelehtivästä piirtotyylistä possessiivisiin semesusiin, mutta jälkifiilis on kaiken älyvapaan poken keskellä silti aseistariisuva. Sata lisäpistettä myös Josein tahattomasta (?) chinhandemoji-ilmeestä bongattuaan yllättävän kilpakosijan.” –airinpie

”Ei tästä höpöilystä voi kuin nauttia! Owalin sarjoissa mennään reippaasti kieli poskessa, mikä tekee kuluneidenkin tropeiden seuraamisesta varsin viihdyttävää. Tuttujen kuvioiden lisäksi mukana on tällä kertaa kuitenkin myös vähän yllättäviäkin elementtejä. Kun Josei kohtelee itseensä salaa ihastunutta Motokia kuin halpaa makkaraa, ei Motoki jää kaihoilemaan tämän perään vaan yrittää hankkia itselleen arvostavampaa seuraa. Koska tarina toimii totuttuun ”yksi keppi, yksi reikä” -tyyliin, jäävät Motokin kokeilut seuralaispalvelusta bongatun kiltin Shinyan kanssa lopulta lyhyeksi. Silti tämä sivujuonne nousi itselleni yhdeksi tarinan kohokohdista – humoristisen otteen ja erotiikan runsaan määrän lisäksi.” –maipon

Tarinaa kaipaaville: Private Investigators of Love – Abey Avil

”Kuten piirtotyylistäkin voi selkeästi päätellä, nyt ollaan Thosi Thaiteen äärellä. …Tai ei, sillä Private Investigators of Love on sydämeltään lopulta suoraviivainen tarina idealismista ja kyynisyydestä, sekä kahdesta näennäisesti sen ääripäitä edustavasta miehestä samassa yksityisetsivätoimistossa. Vaikka pääparin dynamiikka noudattelee monista sarjoista tuttua ”optimistinen tohelo ja varautunut megane” -tropeeta, tuo lennokas ja itseäni kovasti miellyttänyt piirtotyyli Ginpein ja Shun hahmoihin kiitettävästi eloa. Tarina tasapainottelee onnistuneesti huumorin ja vakavuuden välillä, ja saa toivomaan että yksittäisiä etsiväkeissejä pääsisi lukemaan enemmänkin. Selkeä suosikkini näistä kolmesta!” –airinpie

”Bongasin Avil Abeyn aikanaan Tokyo Mangashan kesäkampanjasta muutaman vuoden takaa. Isino Ayan ja Inoue Nawon töistä muistuttava piirrostyyli kiinnitti heti huomioni, ja itse tarina muistuttaa hieman Yamashita Tomokon Night Beyond the Tricornered Window -jännäilyä jossa toisiaan kontrastoiva parivaljakko jahtaa haamuja. Private Investigators of Love pysyy kuitenkin vähän maallisemmilla linjoilla, ja etsiväkaksikko varjostaa mörköjen sijaan vaikkapa avionrikkojia. Tarinasta ja taiteesta näkee paikoin ettei tekijä ole vielä hioutunut aivan huippuunsa, mutta jostainhan kaikkien pitää aloittaa. Pienestä haparoinnista huolimatta hahmojen vähitellen kehittyvää suhdetta on kiinnostavaa seurata, ja etenkin jaettuun hotellihuoneeseen sijoittuva kohtaus jossa hahmot ovat ensimmäistä kertaa rehellisiä toisilleen on jäänyt muistoihini erityisen koskettavana. Ks. myös Luolacast #8 jossa juttelin tarinasta tuoreeltaan.” –maipon

 

Mitä minä edes luen: BE BRAVE – Noda Matsumoto

”BE BRAVE on kokoelma one-shoteja, joiden sisältö ei noudata mitään tiettyä linjaa. Mukaan mahtuu niin pelkistetympää pokea onsen-reissun muodossa, ulkomaalaisen miehen etäistä kaihoilua kuin suht randomia ihokarvojen fetisisointiakin, joten tunneskaalakin vaihtelee päästä toiseen. Piirtotyyli luo tarinoille oman, kenties hieman naivistisenkin tunnelman, enkä sen vuoksi välittänyt itse aivan jokaisesta tarinasta; tästä huolimatta lukukokemus oli vähintäänkin mielenkiintoinen, eritoten Matsumoton keskittyessä tunnelmallisempaan kuvaukseen. Lisäpisteitä myös J.D. Salingerista, minulla on selvästikin joku fiksaatio länsimaalaisen kirjallisuuden namedroppailun kanssa mangassa.” –airinpie

”Tämä tarinakokoelma ei tosiaan ole sieltä ihan tavallisimmasta päästä. Alkupään melko tyypillinen koulupoikameininki antaa nopeasti tilaa kokeellisemmalle sisällölle. Taiteellisimpina hetkinään kerronta toi mieleen jopa est emin, mutta kaikki tarinat eivät suinkaan ole kovin korkealentoisia. Myös silloin kun juonta ei löydy edes nimeksi tarinat erottuvat omaperäisen tunnelmansa ansiosta perushutusta. Valitsin Noda Matsumoton piirtämän Tsumasaki kara aisarete -mangan viime vuoden kuumottavimpien BL-sarjojen joukkoon.  Tämä kokoelma edustaa hänen varhaisempaa ja varsin erilaista tuotantoaan, ja on siitäkin näkökulmasta kiintoisaa luettavaa.” –maipon