Desucon 16.-18.6.2017

desucon_uusilogovaaka

Desucon tuli, oli ja meni taas kerran! Fujoshiluola osallistui coniin harvinaisesti yhteisellä luennolla – edellisen kerran olemme tainneet olla samalla esiintymislavalla aivan ensimmäisessä Desussa. Ohjelmanpitohehkutusten lisäksi coniraportista selviää mm. mikä Yuuki Kajin Suomi-läpistä oli paras, ja millaisia elämänohjeita voi saada lahtelaisilta taksikuskeilta.

1

Ennakko-odotukset tapahtumaan

airinpie: 

Kuten “muutamaan” otteeseen on tullut tässä todettua, syksyllä kutsuu Englanti ainakin vuodeksi eteenpäin. Ennakko-odotuksina tämänkertaiselle kesä-Desulle oli siis Ancara Conitus ja Sibbestä kaiken irti ottaminen, seuraavasta kerrasta kun ei ole vielä tietoa. Tavoitteena oli myös hankkiutua eroon nurkissa lojuvasta animesälästä, sillä muuton yhteydessä en halua säilöä yhtään ylimääräistä Kise-avaimenperää.

maipon:

Omat coniodotukseni kohdistuivat ennen kaikkea kunniavieras Yuuki Kajiin. Desun kunniavieraat ovat yleensä olleet itselleni suht tuntemattomia, mutta tällä kertaa tunnistin vieraan nimen ja pari rooliakin. Järkeilin myös että täytyyhän tässä jäbässä jotain kiinnostavaa olla, jos pelkkä kunniavieraan julkistaminen edellisen conin päättäjäisissä nosti desibelit kattoon pääsalin ulkopuolellakin.

2

Mitä jäi käteen muiden ohjelmasta?

airinpie: 

Tapahtuman parhaan ohjelman todistamisesta saan kiittää Maijaa, sillä tämän päämäärätietoinen “perjantaina on Yuuki Kaji ja se ois kiva nähdä” vei koko seurueemme lopulta kunniavierasohjelmaa katsomaan. Itse asiassa olin vähän ravistettu tajutessani, etten muista koska olen viimeksi käynyt Sibben pääsalissa… En etukäteen tiennyt mitä odottaa, mutta luvassa oli parin tunnin edestä naurulihaksia kurittavaa viihdettä, jonka aikana oli mahdotonta olla rakastumatta Kajin valloittavaan persoonaan. Varietee-henkiset osiot olivatkin kunniavierasohjelman ehdotonta huippua, sillä Kaji oli valmis heittäytymään älyvapaisimpiinkin haasteisiin todellisen ammattilaisen elkein. Lisäksi KajiKajin spontaanit interaktiohetket ohjelmaa juontaneen Myyn kanssa olivat hulvattomia. Vanhana Rurouni Kenshin -fanina arvostin etenkin hyvää de gozaru -läppiä! Perinteisemmät Q&A-osiot olivat myös mielenkiintoisia, joskin “millaista oli työskennellä sarjan x parissa” -tyyppisissä kysymyksissä on usein se ongelma, ettei vieras voi vastata niihin kuin yhdellä (eli japanilaisittain diplomaattisella) tavalla. Vaikka osa vastauksista oli täten hieman ennalta-arvattavia, kunniavierasohjelman spontaanimpi puoli enemmän kuin kompensoi seesteisempiä hetkiä ja sai itkuhuutonauramaan useampaankin otteeseen. Bananya!!!

Muun Desuconin aikana ajattelin ennakkoon käyväni vaikka kuinka!! monella!! luennolla!! …vain löytääkseni tieni ainoastaan kahdelle. Syytän ristiin menneitä aikatauluja, sekä sitä ettemme kirjaimellisesti mahtuneet lauantain Jojo-luennolle. Ensimmäinen ei-itsepitämäni luento tapahtumassa oli siis sunnuntaiaamun Saint Young Men -luento. Ohjelma oli hyvin mitoitettu luennon tarpeisiin, ja animen nähneenä mutta mangaa lukemattomana mukana oli myös uutta informaatiota. Suosin yleensä hieman analyyttisempiä luentoja, joten pohdintaa esimerkiksi uskontojen maallistumisesta Japanissa olisi voinut olla enemmänkin. Kokonaisuus joka tapauksessa toimi ja luennonpitäjät vaikuttivat rentoudessaan miellyttäviltä kuunnella, joten toivottavasti he soveltavat jatkossakin omaa tietämystään itseään kiinnostaviin aiheisiin. Plussaa myös animeklipeistä!

Sunnuntain toiseksi luennoksi jäi Madun Erocosplay, joka sattui hyvään saumaan ennen kirppistuottojen takaisinjonottelua. En henkilökohtaisesti tiedä eroottisesta cosplaysta enempää kuin mitä twitter-feedini (pääasiassa Madun itsensä ansiosta…) silmilleni vierittää, joten aihe oli kiinnostava. Ohjelmassa oli hyvä tasapaino informaation, pohdiskelun ja vähän yleisön haastamisenkin välillä: ei turhaa setämiesten syyllistämistä (söpöjen tydyjen kuvista tykkäämisessä ei ole mitään pahaa!), mutta myös herättelyä kuvattavan ja kuvaajan välisiin valta-asetelmiin sekä oman kommentoinnin merkitykseen. Luennolla tuotiin mielenkiintoisesti esille myös japanilaisten harrastajien yhteisöllisyys – oli kyse sitten spesiaalien alusasujen suunnittelusta, peruukkien stailauksesta tai kuvausolosuhteiden luomisesta, kuvien esteettisyyteen todella nähdään vaivaa.

Vaikka kielitaito-filtterillä on aina oma vaikutuksensa, saattaa juuri tämä omistautuminen puolin ja toisin selittää osan Madun esille tuomasta “miksi japanilainen erocosplay tuntuu vähemmän limaiselta kuin länsimaalainen” -efektistä. Olen viime aikoina nimittäin kuluttanut Netflixistä paljonkin länsimaiseen aikuisviihdeteollisuuteen liittyviä dokumentteja, joissa toistuva teema on juuri resurssien ja sitä myötä esteettisyyden merkityksen väheneminen: siinä missä sekä esiintyjät että jopa kuvaajat saattoivat ennen voimaantua vaivalla tehdyistä asuista, meikeistä ja lokaatioista, internetin myötä pääosaan on noussut aktin itsensä korostaminen mahdollisimman halvalla. Tämän rinnalla ei olekaan kovin yllättävää, että tunnelman ja mielikuvien luomiseen keskittynyt erocosplay voi viehättää katsojaa enemmän kuin länsimaalaisesta pornosta vaikutteitaan ottava tissit tiskiin -cosplay, jossa ei jätetä mitään mielikuvituksen varaan. Ajatuksia herättävä luento siis, jonka aihetta olisi mieluusti kuullut vielä enemmänkin. Madun eri näkökulmia huomioivaa harrastuneisuutta on aina kiehtovaa kuunnella, joten pidä nyt mies ihmeessä jatkossakin taas luentoja!

Näiden lisäksi osallistuimme jo perinteeksi muuttuneeseen lauantai-illan animevisaan, josta jouduin kuitenkin pakenemaan jo puolivälin paikkeilla. Yksitoista tuntia piilareita eivät nimittäin tulleet toimeen visan kuvien kanssa, jotka hurjan söpöistä dioista huolimatta olivat aivan liian pieniä jopa neljä penkkiriviä sivuscreenistä istuvalle. “Can’t see shit captain” olikin yleisin vastaukseni kysymyksiin, joten päätin mieluummin vapauttaa pääni peruukin puristuksesta ja jättää linnoituksen puolustamisen tiimin toiselle puoliskolle.

maipon:

Pakko kompata Airinia: Yuuki Kaji oli mahtava aloitus viikonlopulle ja oikeastaan koko conin valopilkku. Hänen esiintymisensä onnistui olemaan sekä sympaattista että äärimmäisen viihdyttävää. Samalla Kaji myös demonstroi hyvin, miten helppoa on tehdä vaikutus suomalaisyleisöön: muutama ”hyvää”, ”kippis” ja ”salmiakki”, ja koko katsomo oli polvillaan (allekirjoittaneet mukaanluettuna). Tästä lähin ”Kippis de gozaru” kuuluu lähtemättömästi kaikkiin juomatilanteisiin! Anekdootit seiyuu-kollegoista ja -senpaista olivat myös omiaan aiheuttamaan hysteerisiä reaktioita, samoin kuin eri hahmojen äänten demonstroinnit (Bananya! Papa bananya!!). Myös haastattelun juontopuoli hoitui Myyltä oikein hauskasti ja tyylikkäästi. Diatykkiä olisi tosin haastattelun aikana voinut hyödyntää esim. heijastamalla esiin kuvat kulloinkin puheenaiheena olleista hahmoista. Kaiken kaikkiaan Kaji oli todella onnistunut valinta kunniavieraaksi, vaikka haastattelun anti olikin lopulta enemmän viihteellistä kuin informatiivista.

Mitä siihen informatiivisemman ohjelman eli luentojen katsomiseen tulee, aina ei voi voittaa eikä edes joka kerta. Tälläkin kertaa about kaikki kiinnostavat ohjelmat osuivat päällekkäin toistensa sekä omien aikataulujemme kanssa. Näkemättä jäivät ainakin Tunnelmanluonti Kenji Nakamuran sarjoissa, Machomiehistä muotimalleihin, MediamixDoujin-kulttuuri, Huumorin keinot animessa sekä Itabagit

Meten pitämästä Arkkitehtuuri animessa -luennostakin ehdin nähdä vain loppuhenkäykset. Niiden aikana käytiin läpi mm. miten rakennusten materiaalivalinnoilla voi ilmentää tarinan tematiikkaa ja miten taustalla näkyvien talojen ja sisustuselementtien väreillä ja muodoilla voi luoda tunnelmaa. Plussaa runsaista havainnollistavista dioista, niiden varaan tällainen aihe pitääkin rakentaa – tosin edelleen toivoisin aina ja kaikilta myös sarjojen nimien kirjoittamista dioihin, koska puheessa katsojalle tuntemattomat sarjat menevät yleensä liian helposti ohi.

Lauantai-iltaa elähdytti myös perinteinen animevisa, joka oli valmiine vastauspapereineen ja söpöine dioineen toteutettu oikein sujuvasti. Ainoa miinus tuli niistä pienistä kuvista: jos neljä screenshottia laitetaan samaan diaan, olisi parempi täyttää niillä koko kuva-ala, jotta yksityiskohdista saisi paremmin selvää.

Sunnuntain luentosaldo muodostui vain hippusen paremmaksi. Aloitimme aamumme eheyttävästi ShrubSparrow’n ja Effyn pitämällä Buddha ja Jeesus Japanissa – Saint Young Menin uskontokuva -ohjelmalla. 45 minuutin luento tarjosi nopean katsauksen sarjaan ja sen taustalla vaikuttavaan kulttuuriin, mikä muodostuikin itselleni kiinnostavimmaksi osaksi luentoa. Japanilaisten joustava suhtautuminen uskontoon on syy sekä siihen miksi yhden jumalan kristinusko ei oikein ole ottanut siellä jalansijaa, että siihen että turistinakin on niin helppo lähteä Japanissa mukaan erilaisiin temppeli- ja pyhättövierailumeininkeihin. Käsiteltävien aiheiden määrä ja laajuus oli suhteutettu hyvin ohjelman kestoon, ja luento eteni oikein mukavasti. Saint Young Men -mangan ja animeversioiden ystävänä luento ei sinänsä tarjonnut minulle kauheasti uutta, mutta se auttoi silti jäsentämään joitain omia epämääräisiä ajatuksiani aiheen tiimoilta. Tästä olisi hyvä laajentaa vaikka pohtimaan animessa tai mangassa nähtävää uskontokuvausta laajemminkin!

Toinen sunnuntain ohjelma oli Madun Eroottinen cosplay Japanissa, joka edusti itselleni täysin vierasta aihepiiriä. Ennakkotietojen puute ei kuitenkaan haitannut, ja itselläni ainakin on olo, että luennolta jäi käteen jotain niin aiheen ystäville kuin siihen etukäteen tutustumattomillekin. Kontekstia omaehtoiselle cosplayposeeraamiselle tuotiin mm. etsimällä eroja samankaltaisia tarpeita täyttävään AV-teollisuuteen ja ”oikeisiin” idoleihin. Aiheesen liittyviä mahdollisia ongelmakohtia ei lakaistu maton alle, mutta ei myöskään jääty kauhistelemaan, ja tykkäsin kovasti tästä kriittisestä mutta samalla ei-tuomitsevasta asenteesta. Myös vertailu japanilaisen ja länsimaisen skenen välillä oli kiinnostavaa. Luento oli eheä ja kiinnostava kokonaisuus joka käsitteli aihetta monipuolisesti, ja esiintyminen sujui alkujännityksestä(?) huolimatta oikein letkeästi. Tällaisia ohjelmia on aina ilo katsoa!

Miten (ohjelmanpitäminen) meni noin niinku omasta mielestä?

airinpie:  

Juuh jaah jooh. Seksuaalivähemmistöjen representaatio animessa -ohjelmastamme jäi minulle hieman ristiriitainen jälkifiilis. Toisaalta jälkikäteen on tullut hurjasti palautetta, että luento herätti paljon tunteita ja ajatuksia; toisaalta en ole 100 % tyytyväinen toteutukseen, sillä aikarajoitteiden vuoksi homma meni aikamoiseksi läpijuoksuksi ja pari pointtia jäi matkasta. Osa johtui omasta “pakko ahtaa ohjelma niin täyteen infoa että pienikin viivästys aiheuttaa dominoefektin” -riskinotosta, osa taas alun teknisistä ongelmista. Tämän lisäksi emme saaneet mennä paria minuuttia enempää yliajalle seuraavaksi salissa järjestettävän kunniavierasohjelman takia. Aikataulusta jäätiin lopulta noin 5 minuuttia, mutta päästäksemme edes puoliväliin yhteenvetoa jouduin vetämään monen osion huomattavasti nopeammalla tahdilla kuin olisin halunnut. Kaksin puhuessa kun et voi hallita koko ajankäyttöä kokonaan itse…

Noh, tärkein saatiin toivottavasti sanottua ja ihmiset ohjelmasta joten irti, joten liialle nipotukselle ei kannata antaa sijaa. Negistelyn sijaan halusimme nimittäin kyseenalaistaa länsimaisessa somessa pyörineitä “mutta tottakai tämä on 100% täydellistä/kamalaa representaatiota” -väitteitä, jotka helposti johtavat riitoihin ja pettymyksiin. Olinkin ilahtunut jälkikäteen kaikista “ei vitsi, puit juuri sanoiksi syyn miksei [sarja x] kolahtanut niin paljon” -kommenteista, sillä liian mustavalkoinen fandom-jaottelu aiheuttaa helposti vieraantumista itse sarjoista. Se on sääli, koska samassa teoksessa voi olla sekä hyvää että huonoa. Oma sisäinen optimisti-Mobu tai pessimisti-Ritsu lopulta määrittelee kummalla puolella vaakaa kuppi eniten kallistuu. Sano siis some-huuruilulle ”ei” ja tee animefandomista parempi paikka!

P.s. sori ettei ollut hassuja videoita tällä kertaa. Olisin halunnut tehdä Yurio-videon Ismon kirottuihin lempikekseihin, mutta a) ei ollut aikaa ja b) Gorim pyysi pysymään asiallisena ): Vaikka ei tuo jälkimmäinen tainnut nytkään täysin toteutua…

maipon:

Kun on vuosia tottunut vääntämään ohjelmia yksin, vaati kahden hengen yhteistyö valmistelujen aikana hieman totuttelua. Lopulta työnjako saatiin kuitenkin optimaaliseksi, kun Airin keskittyi saattamaan asiasisällön hyvään järjestykseen ja eheiksi pointeiksi, ja itse saatoin keskittyä diojen pipertämiseen. Itse tapahtumassa ohjelmasta jäi ihan hyvä fiilis. Olisi toki ollut mukava kuulla jo etukäteen että ohjelma-ajan ylittäminen edes parilla minuutilla ei tällä kertaa onnistu, mutta elämä on ja ainakin lähdimme pamauksella. Tärkein taisi silti jäädä sanomatta: vaikka aihe on tärkeä, lopulta sen pohtiminen on aika runkkaamista koska emme itse ole japanilaisia homoja joita asia lopulta eniten koskettaa.

Luennosta saatu positiivinen palaute niin livenä kuin Twitterissä auttoi joka tapauksessa unohtamaan ne omat pienet kämmäilyt ohjelman aikana, joten kiitos vaan tutut ja tuntemattomat kilteistä sanoistanne. Samalla luennon saama vastaanotto oli itselleni hyvä muistutus oman analyysin ja subjektiivisen tulkinnan tärkeydestä luennoilla: itse keskityn välillä vähän liiaksikin objektiiviseen asiasisältöön kirjoittamisessa ja esiintymisessä, vaikka juuri ne omat tulkinnat tai kokemukset vievät sisällön yleensä sille kuuluisalle nextille levelille. Tästäkin luennosta olisi varmasti tullut varsin erilainen jos jompikumpi meistä olisi ollut sitä yksin tekemässä, ja uskon että tällä kertaa yhteistyö oli kaikista pienistä negistelynaiheista huolimatta lopulta voimaa. RIP kirotut lempikeksit.

3

Mikä oli parasta conissa?

airinpie:  

Rento yleismeininki ja taipuvat aikataulut pätivät tässäkin conissa, mikä oli hyvä asia ottaen huomioon että pääsimme todistamaan Forenomin lauantaista 5:40 aamuherätystä. Koskapa sitä ei haluaisi seistä kadulla kuudelta aamulla palohälytyksen takia? Viimeksi pääsimme todistamaan Forenomissa vastapäisen huoneiston tulvimista jonkun sammuttua kännissä suihkuun, joten Rauhankadulta ei todellakaan menoa ja meininkiä puutu. Sunnuntain taksikuskimme paljastikin että Forenomilta löytyy paloautoja jos ei nyt joka viikonloppu, niin ainakin kerran kuussa. Sama taksikuski myös kertoi, ettei kannata hypätä kännissä taksiin Lahdesta Helsinkiin, ainakaan jos on opiskeleva yksityisyrittäjä. Kuulemma voi sunnuntaina kaduttaa. Lahdessa oppii vaikka mitä!

Muita conin kohokohtia olivat tietysti kaikki juttelemaan tulleet ihmiset, tuttujen kanssa käydyt keskustelut, kirppiksellä menneet rojut sekä Con-TV:n luola, josta oli supermakeat näkymät pääsaliin. Itselleni tämä oli jo toinen kerta Con-TV:ssä joten ei jänskättänyt, olen täysin hyväksynyt näyttäväni joka tapauksessa ylikasvaneelta sammakkoeläimeltä. Sunnuntain viihdyttävin hetki syntyi puolestaan Maijan ostettua minulle kirppikseltä Free!-fanikirjan, jonka olin itse sinne myyntiin tuonut. Kiitti kolmesta eurosta!

maipon:

Hengaus! Kaverit! Dorkien cosplay-kuvien ottaminen kavereista! Kerrankin kesäinen Lahden kesäyö! Harmi ettei lauantaina päässyt istumaan Lastun terassilla pidempään, mutta korealaisten juomapelien demonstrointi omassa hotellihuoneessa hieman kompensoivat asiaa. Ylipäätään jäi tosi kiva yleisfiilis, käytännön asiat sujuivat mukavasti ja rahaakaan ei juuri kulunut (paitsi ruokaan ja siihen epäonniseen Free!-fanikirjaan :’D). Con-TV:n tekemä haastattelu pitämäämme ohjelmaan liittyen oli aika iso wtf-hetki, mutta siitäkin selvittiin lopulta. Iso kiitos myös jälleen kerran Maaretin ja Petterin coniautolle sekä Lastun maittaville vegesapuskoille. Vaikka Desussa on tullut käytyä jo aika monta vuotta, löytyy tapahtumasta aina jotain uutta ihmeteltävää ja ilon aihetta. Ja ehkä ensi kerralla saadaan se karaokekoppikin varattua.

kuva

Bingobonuskierros

airinpie: 

Loppuun pari sanaa kesä-Desusta yleisesti: vaikken tarkkoja kävijämääriä tiedäkään, tämänkertainen Sibbe tuntui aiempia K18-tapahtumia ahtaammalta. Ja tämä vieläpä hyvän sään suosiessa! Tässä on sekä hyvää että huonoa: tietysti olen iloinen että K18-coneille riittää kysyntää (ja täten luentosaleihin katsojia), mutta osa aktiviteeteista meni aikamoiseksi jonotteluksi. Esimerkiksi taidekujalla tuli ensimmäistä kertaa aikoihin olo, että henki loppuu ja taju lähtee jos tungokseen jää jumiin. Kirpputori puolestaan oli siirretty takaisin Metsähalliin, jossa kiemurteleva jono ei tuntunut lyhenevän koko conin aikana. Sunnuntaina itse tuottojen tilitystä odotin kiltisti nelisenkymmentä minuuttia, kun check-outia varten oli varattu yksi printteri. Pakostakin laittaa miettimään, miten Frostin tai sateisemman kesä-Desun laita on tulevaisuudessa, jos ihmisiä on paikalla yhtä paljon.

maipon:

Airin ehti taas summata suunnilleen kaiken. Oli kuitenkin kiva jälleen huomata että luennot todella kiinnostivat ja salit täyttyivät kerta toisensa jälkeen, vaikka se sitten tarkoittikin sitä että en itsekään päässyt kaikkiin haluamiini ohjelmiin. Kiitokset myös ohjelmanpitäjistä huolehtineelle uudelle ohjelmavastaavalle Gorimille!

edit// Kiitos omasta puolestanikin Gorimille, lämmittää muuten paljon sydäntä kun tapahtumassa ehtii vaihtaa ohjelmavastaavan kanssa pari sanaa! – Airin

Mainokset

Fujoshiluola kesä-Desussa

Fujoshiluola on viettänyt hiljaiseloa, muttei toimettomana! Kesä-Desu on jo melkein-ihan-nyt, joten viime hetken täkynä mainostusta viikonlopun ohjelmatarjonnasta, jota Fujoshiluola on tällä kertaa pitämässä ihan yhteisvoimin! Tällä kertaa jutellaan seksuaalivähemmistöjen representaation kiemuraisuudessa mainstream-animessa, joten jos aihe kiinnostaa, tule paikalle! Juttelemaan saa tulla muutenkin, sillä etenkin Airinille kyseessä on poikkeuksellisesti viimeinen luennonpitopesti aikamääreeseen x – syyskuussa kutsuu Englanti ainakin vuodeksi eteenpäin. Paree siis olla hyvä luento!!

La 17.6. klo 16.00 – 17.30 (Puuseppä)

Seksuaalivähemmistöt ja representaatio animessa: mahdoton yhtälö?

BL ja GL ovat tuttuja genrejä homoromantiikkaa kaipaavalle animeharrastajalle, mutta viime aikoina fandomia ovat puhuttaneet tyttöjen tai poikien väliset suhteet myös laajemmalle yleisölle tarkoitetussa animessa. Länsimainen yleisö tulkitsee monesti tällaisten sarjojen ajavan seksuaalivähemmistöjen asiaa, mutta Japanista käsin asia ei ole niin yksioikoinen. Voiko anime toimia representaationa tai ottaa aidosti kantaa, vai ovatko kaikki homosuhteet pelkkää täkyjen heittelyä yleisölle? Luennolla syvennytään aiheeseen mm. Yuri!!! On Icen, Kuzu no Honkain ja Samurai Flamencon kautta sekä pohditaan, voiko näillä korteilla todella tehdä historiaa.

– maipon & airinpie

Desucon Frostbite 27. – 29.1.2017

frostlogo_vaaka

Frostit on taas frosteiltu ja Lahden hoodseilta palattu, kooma on todellinen jne. Tänä vuonna Fujoshiluola oli Sibeliustalolla ennätysajassa, kun ehdimme työaikataulujen ansiosta paikalle jo varhain perjantaina. Tämä tarjosikin loistavan tilaisuuden tsekata myös ensimmäisen päivän puheohjelmaa, joka usein jää kohdallamme aika paitsiolle. Kuinka sujui siis conikauden avaus, mitä tarttui taidekujalta mukaan, ja kuinka paljon omissa ohjelmissa tuli taas kädetettyä?

frosti1

Mitä jäi käteen muiden puheohjelmasta?

airinpie: Tämänkertaisesta Frostista napsahti plakkariin neljä (4) kappaletta puheohjelmaa + yksi visa, mikä on ihan hyvin ottaen huomioon että esimerkiksi itseäni eniten kiinnostanut Isekai-ohjelma oli samaan aikaan Maijan luennon kanssa. Myös kiinalaisesta animesta kertova ohjelmanumero olisi ollut mielenkiintoinen, mutta uni > sunnuntaina kympiksi coniin raahautuminen. Perjantain ensimmäinen ohjelmanumero valikoituikin vähän puoliläpällä ajoituksen takia, sillä kirppiskamojen myyntisaliin raahaamisen jälkeen olimme missanneet vain 15 min ensimmäisestä slotista. Koska Traconissa Hootin idolianimeluento oli ollut suosikkini, ylipuhuin Maijan mukaan tämän Animea cosplayaavalle -luennolle.

Koska alusta jäi siis varttitunti näkemättä, en osaa sanoa millainen alustus luennolla mahdollisesti oli. En myöskään varsinaisesti kuulu luennon kohderyhmään, sillä omat harvat pukuiluni ovat enemmän läpällä ja klänässä kuin artesaaniuden hengessä toteutettuja. Olin silti kiinnostunut mahdollisista hienoja asudesigneja sisältävistä animesuosituksista, koska visuaalisia sarjoja ei koskaan voi katsoa liikaa. Jälkikäteen on hankala sanoa, missä määrin ohjelma lopulta vastasi odotuksiani; opin luennolta kyllä lisää erilaisten lähteiden pukuilupotentiaalista ja mistä ne vaativimmat designit kannattaa kaivaa, mutta jäin kaipaamaan lisää ohjelmakuvauksessa mainittua pohdintaa siitä, millaiset animesarjat pukuilijoita miellyttävät ja miksi. Toki tätä mahdollisesti sivuttiin enemmän missaamassani alun 15 minuutissa, mutta huomasin luennon aikana miettiväni mm. kuinka esimerkiksi asun tunnistettavuus / sarjan suosio  vaikuttaa pukuilupotentiaaliin haastavuuden lisäksi? Millaiset sarjat iskevät siihen kultasuoneen, jossa yhdistyvät paitsi hienot designit, koulupukuja haastavampi toteutus, että intohimoinen fanikanta – ja täten interaktio muiden fanien/conikävijöiden kanssa? Parhaimmillaan luento olikin havainnollistaessaan esimerkiksi eri animegenrejen pukuilutyyppejä, tai esitellessään kuinka hienokin design toisinaan vesittyy saadessaan animeadaptaation. Lievästä listamaisuudesta huolimatta opin kuitenkin luennolta uusia asioita, mukaan lukien esimerkiksi ranobejen design-ratkaisut!
/edit: tyypillistä tuuria, ilmeisesti osaa edellä pohtimistani asioista käsiteltiin alun missaamassani osiossa :D tämän takia pitää olla luennoilla ajoissa!

Cospaly_hommien jälkeen olimme kiinnostuneita Ichi Efu -luennosta, mutta valitsimme sen sijaan samaan aikaan pidetyn, Säikyn Genderbendaus fanikulttuurin trendinä – miten ilmentää sukupuolta? -luennon. Perjantaisen luennon oli ilmeisesti tarkoitus toimia eräänlaisena alustuksena ja ajatusten herättäjänä, jonka pohjalta keskustelua jatkettaisiin lauantain keskustelupiirissä. Idea oli hyvä, toimivathan monet yliopistokurssitkin ns. massaluento – demoryhmät -periaatteella. Kehuimme lisäksi etukäteen aiheen rajausta nimenomaan fanituotoksiin, sillä sukupuolivähemmistö_hommien tutkiminen animessa ja mangassa on saanut meidät hakkaamaan päätä seinään harva se kerta… Säikky puolestaan oli puhujana hyvin miellyttävä, ja arvostin tämän hienotunteisuutta sekä pyrkimystä pitää aihe yleisluontoisena sen monimutkaisuuden vuoksi. Toisaalta tämä tarkoitti myös sitä, että moni termi jäi ilman kunnollista määritelmää, mikä puolestaan johti aika tärkeidenkin nyanssien sekoittumiseen: Rule 63 loisti terminä poissaolollaan, trans-headcanonien konkreettinen ero genderbendaukseen jäi epäselväksi, eikä itse genderbendaus-termin laajalti dokumentoitua kritiikkiä käsitelty. Kunnioitan sitä että luennoitsija ei selvästikään halunnut sanella turhan tarkkoja reunaehtoja termeille ja asioille, mutta liian laveiden yleistysten vuoksi luennolla ei myöskään pohdittu miten nämä erilaiset lähtökohdat voivat fanituotoksiin ja niiden merkityksiin vaikuttaa. Jos esimerkiksi Rule 63:sta voi ajatella fetisistisenä sukupuolen ”vaihtamisena”, bendausta puolestaan ”taivuttamisena” ja trans-headcanoneita itselle tärkeän representaation luomisena sinne missä sitä perinteisesti ei löydy, kaikki nämä istuvat kyllä eri kohtiin näennäisesti samaa jatkumoa, mutta hyvin erilaisin seurauksin.

Ehkä osaksi edellä mainittujen näkökulmien poisjäämisen vuoksi puhuja oli arvioinut jo lyhyen slottinsa aikatarpeen alakanttiin, jolloin itse luentoa jäi käteen noin 20 min. Loput ajasta vietettiinkin yleisökommenttien parissa. Termien ja/tai lähtökohtien määrittelyn puutteellisuus aiheutti valitettavasti dominoefektinä sen, että joka toinen puhuja puhui ristiin eri asioista, joista vain osa ylipäätään liittyi itse aiheeseen eli genderbendaukseen fanituotoksissa. On aina ohjelmanpitäjän tehtävä pitää yleisö aisoissa (ks. alempaa Touniksen menettely Madhouse-luennolla), joten olin vähän pettynyt aiheen rönsytessä täysin anekdoottaaliseksi namedroppailuksi siitä, missä animessa on mitäkin ehkä-kenties-mahdollisesti-trans-hahmoja. Vaikka pari yleisökommenttia sivusikin aiheita, joista luennolla olisin halunnut enemmän kuulla (genderbendauksen fyysinen vs henkinen puoli tai bendauksen ilmentäminen mm. fanifiktiossa – tämä itse asiassa mainittiin ohjelmakuvauksessa, mutta luennolla se tuli esiin vasta tässä viimeisessä kommentissa), mielestäni on tarpeetonta uhrata puolet ohjelma-ajasta yleisökysymyksille jos seuraavana päivänä on luvassa erillinen keskustelupiiri. Oli toki ilahduttavaa huomata kiinnostunutta yleisöä löytäneen paikalle täyden salin verran, mutta tuo yleisö valitettavasti otti tällä kertaa luennon myös valtaansa tavalla, joka alleviivasi lavean lähestymistavan ongelmia.

Lauantain saldoksi jäi niinikään kaksi ohjelmaa, joista ensimmäinen oli Maijan Mitä kannet kertovat. Taidan tuttuun tapaan olla hieman jäävi kommentoimaan kyseistä ohjelmaa, mutta haluan silti todeta että luento muodosti kenties yhden selkeimmistä kokonaisuuksista, joita Maija on tähän asti tehnyt. Ohjelma eteni selkeästi paikasta A paikkaan B, ja sai hienosti ympyrän sulkeutumaan kun luennolla kerrottuja asioita BL-kansitaiteen nykytilasta peilattiin lopussa Sweet Heart Triggerin kanteen. Luennolla käsitellyt, japanilaisen kansisuunnittelijan haastatteluun pohjautuvat tiedot olivat myös todella mielenkiintoisia, sillä harvoin saa näin suoraan taustareferenssejä tekijöiltä itseltään. Vaikka olin lukenut ohjelman muistiinpanot jo ennakkoon, itse diat näin vasta nyt ja huolella valitut visuaaliset esimerkit tukivat hyvin käytettyjä argumentteja. Rakentavana palautteena toivoin vielä muutamien avainsanojen lisäämistä dioihin, sillä etenkin alkupuolella käsitelty teoreettinen tieto puuroutuu helposti ilman termien ankkurointia. Itse analyysiosiot kuitenkin pelittivät ja sisälsivät hienon yhdistelmän yleistä BL-kansitaiteen design-tietoutta että trendien kehitysten syitä. Kuten Maijalle myös totesin, luennolla nähty kansitaide toimi myös näppäränä mainoksena viime vuosien BL-mangalle, joka toivottavasti houkuttaa uusia lukijoita pariinsa!

Viimeiseksi nähdyksi ohjelmanumeroksi jäi Touniksen Studio Madhouse, joka saattoi olla peräti ensimmäinen (?) Tounikselta näkemäni luento (varaan tosin oikeuden olla väärässä, muisti on hatara ja koksukoot one helluva drug). Halusin tänne paitsi sopivan ajankohdan vuoksi, myös puhtaasti informaatioarvon puolesta koska toivoin saavani napakan paketin tietoa tekijöistä ja sarjoista ilman kuivaa listamaisuutta – eikä minun tarvinnut pettyä. Suosin henkilökohtaisesti yleensä analyyttisempiä ohjelmia, mutta juuri Madhousen tapauksessa linjat oli loogista pitää laajoina ja faktat faktoina; vaikka näennäisesti saman katon (ja siitä sienirihmaston lailla siinneiden alakattojen) alle mahtuu monenlaista tavaraa, erottuivat selkeästi jäsennellyllä luennolla myös Madhousen ns. tyyppipiirteet. Luento oli hyvä esimerkki ohjelmasta, jossa kronologisen käsittelytavan ei tarvitse tarkoittaa tylsää ”jo muinaiset roomalaiset” -tason vuosilukujen paukuttamista, vaan homma eteni vauhdikkaasti hyvin rajatuissa sykleissä ja tekijärosterin muutoksia korostaen. Esimerkkiteoksissa yhdistyivätkin hifistely ja tunnetummilla nimikkeillä pelaaminen hyvässä tasapainossa, jolloin hatarammallakin Madhousen tuotannon tietämyksellä katsojalle jäi varmasti edes jonkinlainen kokonaiskuva kausaliteeteista. Itselleni tuli aika nostalginen olo tajutessani, että tietyssä ikävaiheessa olen tullut kuluttaneeksi lähinnä Madhouse-tuotantoja (terveisiä vaan X:lle, limbohelvetissä tavataan)… Luento palveli siis ehdottomasti tarkoitustaan yleiskatsauksena kyseiseen studioon, mistä uuden oppimisen lisäksi sain myös mahdollisuuden laittaa omaa animehistoriaani selkeämpiin raameihin. Lisäpisteitä Touniksen luontevasta tavasta katkaista yleisöhuutelut ilmoittamalla topakasti että ”nyt meen sekaisin tästä, mennään eteenpäin”. Sinällään pieni yksityiskohta, joka kuitenkin Genderbendaus-luennon kommentaarisotkun valossa oli iso huojennus.

Mietimme myös Tursiksen OVA-luennon tsekkausta, mutta ennen myöhäisillan animevisaa halusimme pienen tauon Puusepän salista. Tapahtuman viimeiseksi ohjelmanumeroksi jäi täten Myöhäisillan animevisa: NEW GENERATION, jonka järjestivät tällä kertaa Mansikka ja Laorlan. Edellisestä visasta järjestelyt olivat ottaneet aimoharppauksen eteenpäin: ohjelma pysyi hyvin kasassa interaktiivisuudesta huolimatta, ja oikeiden vastausten läpikäyminen oli todella miellyttävää tekstien ilmestyessä alkuperäisten diojen päälle. Vaikeustaso oli omalle Puu- ja palikkalinjan jonnet -tiimillemme hyvä, eli todisti taas kuinka pitkälle pärjää muinaisilla tiedoilla ja puolihuolimattomuudella: ”nii tää talven 2017 anime on… se on… siinä on numero 4, mä muistan sen!” Koin kuitenkin suurta mielihyvää kyetessäni kaivamaan muistin perukoilta nimet paitsi Merokolle Full Moon Wo Sagashitesta, myös Nikolle Kiznaiverista – joka on muuten ainut jonka nimen ko. sarjasta taidan muistaa. Nooooh

frosti2

maipon:  Koska monet kiinnostavilta vaikuttaneet ohjelmat kuten Fukushima-luento ja Kiina-anime jäivät päällekkäisten ohjelmien tai huonon ajankohdan vuoksi väliin, Frostbite 2017 jäi itselleni historiaan harvinaisen vähäluentoisena conina. Kävimme Airinin kanssa katsomassa oikeastaan kaikki samat ohjelmat, joten olennaisimmat asiat tulikin varmaan jo sanottua yllä. Tässä kuitenkin joitan luennoilta mieleen jääneitä asioita:

  • Hoothoot: Animea Cosplayaaville. Luennolla valaistiin ihan, noh, valaisevasti eri tarinankerrontaformaattien vaikutusta niissä nähtäviin pukuihin. Viikottain ilmestyvässä shounenmangassa asujen on pakko olla yksinkertaisempia kuin harvemmin ilmestyvissä sarjoissa, ja vastaavasti animessa on animoinnin vuoksi yksinkertaistettava asuja. Toisaalta nykyään 3D-animaatio mahdollistaa mutkikkaampienkin asujen näyttämisen esim. idoli- ja taikatyttöanimaatioissa. Sarjasuosituksissa painottuivat näyttävät fantasia-asut ja länsimaalaistyyliset historialliset tai historiallishenkiset puvut. Japanilaistyylisiä asuja koulupuvuista historia-asuihin pidettiin länsimaalaisille harrastajille puolestaan vähän vaikeasti lähestyttävinä, vaikka niitäkin oli muutama mukana. Koska kohdeyleisö oli selvästi aika tarkkaan rajattu enkä itse kuulunut siihen, on vähän vaikeaa arvioida sarjasuositusten onnistuneisuutta. Plussaa kuitenkin siitä että yritystä merkitä sarjojen nimet dioihin löytyi, vaikka se ei ihan aina toteutunutkaan. PS. Oma sarjasuositukseni kaikille cosplayaajille on näyttäviä, haastavia ja historiallishenkisiä asuja esittelevä Nao Tsukijin piirtämä manga Adekan.
  • Säikky: Genderbendaus fanikulttuurin trendinä – miten ilmentää sukupuolta? Kuten Airin jo totesi, mutkikas aihe oli fiksusti rajattu koskemaan vain fandomin tuotoksia. Luento olisi kuitenkin hyötynyt termien ja ilmiöiden tarkemmasta esittelystä ja erittelystä, sen sijaan että jokainen kuulija oli täysin omien satunnaisten internet-kokemustensa varassa. Luento olikin tavallaan enemmän osa laajempaa diskurssia kuin oma itsenäisesti toimiva esityksensä aiheesta. Pidin joka tapauksessa tavasta jolla puhuja kyseenalaisti sukupuolistereotypioihin ja binääreihin perustuvaa genderbendausta. Ylipäätään ote aiheeseen oli mukavan kriittinen mutta ei kuitenkaan tuomitseva, ja kuulijoille annettiin aiheita pohdittavaksi sen sijaan että niihin olisi annettu suoraan vastauksia. Onko vaatteilla sukupuolta? Miksi turvaudumme tiettyihin ulkoisiin markkereihin kun viestimme hahmon sukupuolesta? Entä miten sukupuoli-ilmaisultaan neutraalin oloisen hahmon sukupuolta voi taivuttaa? Aiheesta olisi kuunnellut mielellään pidempäänkin eri kanteilta. Bonusta söpöistä dioista ja luennoitsijan itse piirtämistä kuvista! Dioihin tosin oli mahdutettu välillä aika paljon tekstiä, vähemmälläkin pärjäisi. :)
  • Tounis: Studio Madhouse Tämä luento jäi mieleen eheimpänä kokonaisuutena conissa katsomistani ohjelmista. Ohjelman aikana käytiin läpi yhden animestudion ja sen avainhenkilöiden matka 70-luvulta tähän päivään. Luennon aikana piirtyi kuva kunnianhimoisesta studiosta joka on haalinut talliinsa kiinnostavia ja omaperäisiä tekijöitä kuten Satoshi Kon, Masaaki Yuasa ja Mamoru Hosoda, ja antanut näiden tehdä aidosti oman näköisiään tuotantoja. Samalla moni itsellenikin tuttu anime ja ohjaaja asettui paremmin osaksi suurempaa historiallista kontekstia. Toiseksi studiota profiloivaksi asiaksi nostettiin taipumus tehdä animea ennemminkin kaikille ihmisille eikä vain otakuille. Studion eri vaiheet oli nimetty hauskasti mutta informatiivisesti, ja tarinallisen rakenteensa vuoksi luento upposi hyvin myös studiota aiemmin tuntemattomampaan kuulijaan. Tiedostan tosin että on helpompi suhtautua esitykseen kritiikittömästi jos aihe ei ole itselle kovin tuttu. Tällöin tärkeimmiksi arviointikriteereiksi nousevat kuitenkin esityksen sujuvuus sekä asioiden jäsentely, jotka mielestäni onnistuivat hyvin. Bonusta visuaalisesti näyttävistä dioista joihin oli laitettu mukaan juuri sopivan verran informatiivista tekstiä.
  • Airinpie: Osomatsu-san rivien välistä. Luennon pitäjä ja jossain määrin aihekin olivat etukäteen tuttuja, joten ei tätä kauhean objektiivisesti voi arvioida. Pakko kuitenkin sanoa että tämä oli ohjelma jonka olemassaolosta olen iloinen koska Osomatsu-sanista löytyy pohdittavaa pintaa syvemmältä vaikka kuinka. Luennolla pureuduttiin  siihen, miten hahmojen luonteisiin ja hahmojen välisiin suhteisiin on mahdollista luoda nyansseja silloinkin kun kyse on episodimaisesta vitsisarjasta jossa aika ei kulu eikä kukaan tai mikään koskaan muutu. Luennolla kuvattiin hyvin, miten hahmojen keskinäinen interaktio ja sarjassa nähdyt useat eri versiot kustakin hahmosta (tyttömatsut, idolimatsut jne.) syventävät katsojien käsityksiä hahmoista ja mahdollistavat samanlaisen kiintymyksen ja spekuloinnin joka lineaarisemmassa sarjassa syntyisi vaikka hahmonkehityksen myötä. Lisäksi oli kiinnostavaa kuulla miten sarjaa alusta asti markkinoitiin pelkkää otakuyleisöä laajemmalle katsojakunnalle ja nimenomaan naisille, ja millaisia muutoksia hahmoihin piti tehdä jotta 60-luvulla syntynyt sarjakonsepti saatiin päivitettyä nykypäivään. Luennon alkua vaivasi pienoinen kiireen tuntu, mutta esitellyt konseptit ja huomiot hahmojen piirteistä ja toisiaan täydentävistä puolista antoivat uutta paitsi Osomatsu-sanin, myös muun fiktion tulkinnan kaveriksi. Bonusta foliohatuista ja kylpytakista!

frosti3

Miten (ohjelmanpitäminen) meni noin niinku omasta mielestä?

airinpie: Juuh jaah jooh. Sunnuntain slotit ovat itselleni niitä joissa oma vireystila alkaa olla jo vähän mitä sattuu, eli ei siltä perseilyltä tälläkään kertaa vältytty: olin katsonut ajoitukset yläkanttiin joten alkuun vetäisin superpärinöillä teoriat läpi, vaikka aikaa olisi riittänyt ihan hyvin rauhallisempaankin tahtiin. Muutamia täysiä ajatuskatkoksiakin mahtui mukaan, mutta läpi troopperoitiin ja yleisölle toivottavasti välittyi ainakin tärkein. Puusepässä olen viimeksi pitänyt ohjelmaa vuonna kivi ja keppi joten sekin vähän jännitti etukäteen, mutta ihan jees ko. salissa oli lopulta ohjelmaa pitää.

Tekniikan osalta täytyy suoltaa vain kiitossanoja: pitkäaikainen tekniikkakiroukseni näytti hälvenneen, sillä tällä kertaa sain pitää luennon omalla läppärillä (eli embeddatut videot toimivat), eikä äänen tai kuvan kanssa ollut minkäänlaista ongelmaa! Suurkiitos vänkärille, joka myös urheasti haki minulle vettä kun ääneni alkoi kuivuudesta pettää (…vaikka itse vettä joinkin lopulta about 10 min myöhemmin, orz). Kaiken kaikkiaan tämäkin ohjelmanpitokokemus meni kastiin Ihan ookoo, ei ehkä lähellekään omaa parasta flow’ta mutta ajoi asiansa. Jälkikäteen hoidettu oma puinti paljasti aika hyvin mistä tämänkertaiset suurimmat puutteet juontuivat (hint: omien korvien välistä), niitä kun ei mikään etukäteisvalmistelu aina pelasta. Foliohattuja olisi myös pitänyt varata enemmän!

maipon: Omaa coni- ja ohjelmakokemusta varmaan parantaisi huomattavasti, jos diat ja muut materiaalit saisi joskus valmiiksi vähän aiemmin kuin päivää ennen conia… Oli joka tapauksessa mukavaa tulla puhumaan itselle tärkeästä aiheesta eli BL-mangasta vähän uudesta näkökulmasta. Pelkäsin että olisin coniin mennessä korviani täynnä BL-kansikuvia, mutta viimeiseen päivään asti löysin uusia upeita kansia jotka olisin ehdottomasti halunnut ympätä mukaan dioihin, ja edelleen jaksan innostua niistä yhtä paljon kuin ennenkin. Ehkä luennon valmistelu auttoikin minua viemään yhden piilevän intohimon kohteeni ihan uusiin sfääreihin, ja tietysti toivon että pystyin tarjoamaan joitain näistä ahaa-elämyksistäni myös yleisölle. Kokeiluni sisällyttää luentoon hieman interaktiivisuutta (pyysin katsojia jakamaan omia lempikansiaan Twitterissä tagilla #mangakannet ja arvoin kaikkien twiitanneiden kesken kansisuunnittelua esittelevän kirjan) ainakin onnistui yllättävän hyvin. Kiitos siis kaikille luentoa seuranneille!

frosti4

Mikä oli parasta conissa?

airinpie: RAHE! Vein siis ensimmäistä kertaa tavaroita Desuconin kirpputorille, ja sarjakuvien raahaaminen oli kyllä jumiutuneiden olkapäiden arvoista kun kaikki paitsi pari antologiaa meni kaupaksi. Kesään mennessä täytyy ehdottomasti kaivella nurkista tarpeettomat Japanista roudatut kamat ja tuupata eteenpäin, sillä kirppistoiminnasta jäi vain hyviä kokemuksia: Kirppu-järjestelmä oli helppokäyttöinen ja selkeä, kirppisvänkärit ystävällisiä, ja tuottojen noutaminen helppoa. Ei voi jäädä huono mieli conista kun pääsee kotiutumaan setelitukun kanssa, eli kiitos kaunis kaikille jotka ostitte sarjakuvani ja pelini nurkista pölyttymästä!

Materialistinen onni ei toisaalta tällä erää toiminut toisinpäin, sillä taidekujan anti jäi omalta osaltani aika laihaksi. Mukaan tarttui vain yksi JJ-aiheinen charm ja Maijan mystisesti diilaama Matsu-kortti, joskin minua lahjottiin conin aikana myös Shirokuma Café -clearfilella ja ruusuilla. HMMM. Seurassa ei siis tapahtuman aikana ollut valittamista, tuttujen kanssa tuli avauduttua hetki jos toinenkin. (Kunniamainintana se hetki, jona Madu osui paikalle juuri kun demonstroimme Arana-Maaretin kanssa Chrisin perseposeja Yuri on Icesta, jonka seurauksena ensinmainittu pakitti suht rivakkaan paikalta.) YOI olikin läsnä koko conissa, joskin yllätyksekseni valtaosa cosplayaajista taisi maastoutua yleisöön sillä odotin vieläkin suurempaa cosplay-ryntäystä. Noh, omalta osalta cosplay meni aika huumoripohjalta kun Nimettömän Toverini kanssa päätimme iskeä 100e+ aitoihin Adidaksen verkkapukuihin vain pukuillaksemme JVG:tä Tarkenee-videolta (…). En ole hetkeen nähnyt mitään yhtä härskiä kuin itseni amisviiksillä, eli tästä pääsee vain ylös. Tai alas, miten sen ottaa – sunnuntaina niskassa oli murhattu kylpytakki-Karamatsu veitsimurhaaja-Ichin kaverina. Ilahduin kovasti siitä innosta, jota tämä parivaljakko muissakin herätti :D murhamatsut best! Noin muutoin kaikki rullasi peruspainollaan, ihmiset olivat hyväntuulisia ja järjestelyt toimivat. Frostbite 2017 ei ollut ehkä se unohtumattomin Frosti, mutta hyvä fiilis jäi kaikin puolin. Kesää kohti siis!

maipon: Hengailu ja vielä kerran hengailu. Pääsin taas pitkästä aikaa näkemään ihmisiä joiden kanssa ei ole hetkeen tullut jutskattua, viettämään aikaa tutun ja turvallisen coniporukan kanssa sekä tekemään tuttavuutta ihmisiin jotka ovat aiemmin olleet vain nimiä Twitterissä. Laadukkaita keskusteluja saatiin aikaiseksi mm. mangan ääniefektien kääntämisestä, Haradan sarjojen nyansseista ja vielä kotimatkalla siitä, onko rotoskoopattu Aku no hana animea vai ei. Animevisa jaksoi myös taas kerran viihdyttää, ja päädyimme jo suunnittelemaan omaa BL-visaa jossa sarja tai piirtäjä pitää tunnistaa sensuuripalkkien tai hahmojen käsien perusteella. Ehkä vielä joskus! Shoppailusaldo jäi tällä kertaa vähän laihaksi vaikka taidekujalla paljon söpöjä YOI-juttuja olikin tarjolla, varmaan siksi että kaikki parhaat Yuriot olivat jo sold out siinä vaiheessa kun pääsin tekemään ostoksia. Kirpparilta löysin kuitenkin ensimmäisen osan Keiko Takemiyan Terra e -mangaa jota jostain syystä en itse ollut aiemmin ostanut, sekä Lonely Lost Boy -BL-antologian, joka oli pakko ostaa sen sisältämän Munaitan piirtämän tarinan takia. Kaiken kukkuraksi kyseinen kirja kuuluu siihen Babyn julkaisemaan antologiasarjaan jota itse kannoin viime Japanin-reissulta useammankin kappaleen kotiin. Sattumaa vai kohtaloa, ken tietää. Kaiken kaikkiaan conista jäi kiva yleisfiilis, ja kesän Desuconiin ovat jo ohjelmasuunnitelmat tulilla. Nähdään taas siellä!

 

Fujoshiluola Desucon Frostbitessa 2017

frostlogo_desu

Tammikuu vetää viimeisiään, ja sen myötä luvassa on jälleen Desucon Frostbite Lahdessa 27. – 29.1. Jos varmuudella Frostista löytyy conikuppaa ja ruttoa, niin löytyy myös Fujoshiluolan pitämää ohjelmaa: tällä kertaa turistaan BL-mangan kansitaiteesta sekä kuluneen vuoden kenties huuruisimmasta sarjasta, Osomatsu-sanista. Ohjelmat voi bongata Sibeliustalolla seuraavasti:

cross

Mitä kannet kertovat

maipon
lauantaina 28.1. klo 13:00 – 14:30
Puuseppä

Mangan kansikuvat ovat oma taiteenlajinsa. Erityisesti BL-mangan kohdalla jokainen väri ja elementti kannessa kertoo lukijalle jotain tarinan sisällöstä. Millaisia suunnitteluratkaisuja näissä kansissa käytetään, miten niiden viestejä tulkitaan ja miten kansikuvat ovat muuttuneet vuosien varrella? Entä kuka suunnittelee kannet? Luennolla käsitellään BL-mangan lisäksi mangan kansikuvien ja graafisen suunnittelun suhdetta yleisemminkin.

Osomatsu-san rivien välistä

airinpie
sunnuntaina 29.1. klo 13:30 – 15:00
Puuseppä

Hittianime Osomatsu-san voi ensivilkaisulla vaikuttaa pelkältä hokemien ja kohelluksen täyteiseltä huumorisarjalta, jonka tapahtumat kumotaan lähes joka jaksossa. Rivien välistä voi kuitenkin tulkita paljon niin hahmoista kuin näiden häiriintyneistä dynamiikoista. Mitä kaikkea jää lopulta kohtausten väliin? Kuka Matsuista on epäluotettavin kertoja? Löytyykö sarjan anarkistisille tapahtumille kenties vaihtoehtoinen selitys? Luvassa ilmaisia foliohattuja varhain saapuville!

cross

Frostbitessa siis tavataan!

Tracon 3.–4.9.2016

tracon

Tracon on Fujoshiluolalle ristiriitojen tapahtuma. Yhteistä historiaa (toki ajalta ennen virallista Luolaa) riittää aina Hervannan putkista ja hypotermioista lähtien, mutta Tampere-taloon siirryttyään tapahtumassa on harvemmin tullut vierailtua. Muutaman vuoden tauon jälkeen palasimmekin Traconiin kunnolla vasta 2015, kun järjestimme molemmat tahoillamme ohjelmaa. Tämän vuoden tapahtuma sen sijaan olisi saattanut jäädä välistä, ellei ohjelmakartasta olisi noussut esiin pari mielenkiintoa herättänyttä aihetta. Koska näiden myötä aukeni mahdollisuus blogata tapahtumasta Ihan Virallisesti, vei tie sittenkin takaisin Tampereelle tihkusateen sekaan. Miten selvisi Fujoluola Traconista, kuinka paljon rahaa upposi taidekujalle, ja kuinka jäätävää tl;dr:ää airinpie sai tällä kertaa aikaiseksi puheohjelmasta? Vastaus: No mitäs luulisit.

Ennakko-odotukset tapahtumaan

maipon:

Omissa mielikuvissani Tracon yhdistyy enemmän puistohengaukseen ja taidekujashoppailuun kuin kiinnostavaan puheohjelmaan. Tänä vuonna kuitenkin nimenomaan ohjelmakartasta löytyneet BL-mangavinkkaus ja Osomatsu-luento innoittivat hakemaan Fujoshiluolalle pressipasseja tapahtumaan. Yleisesti ottaen en kuitenkaan kohdistanut tapahtumaan kaverihengauksen lisäksi oikein minkäänlaisia odotuksia, hyviä tai huonojakaan. Oikeastaan kaikki conit joihin ei itsellä ole valmisteltavana pukuja tai ohjelmaa herättävät etukäteen paljon vähemmän intohimoja, koska stressattavaakin on vähemmän. Suurin stressi taisi syntyä siitä, että samana viikonloppuna järjestettiin myös Helsingin Sarjakuvafestivaalit, jotka jäivät nyt pikaista perjantain-visiittiä lukuunottamatta väliin. Aina tulee suru puseroon kun kaksi saman kohdeyleisön tapahtumaa järjestetään yhtä aikaa ja pitäisi valita niiden väliltä.

airinpie:

Vaikka viimeksi organisointipuolella ilmeni turhan paljon sähläystä omaan makuuni (neljän conin otannalla Traconin ohjelmatiimin tiedotus jäi vuoden 2015 kehnoimmaksi), oli henkilökohtaisella rintamalla viime vuoden Tracon yksi vuoteni kohokohdista. Yhdistelmä Torni-hotellia, Nomu-ravintolaa, Klubi-jatkojen Hang the DJ:tä sekä loistavaa seuraa on pinttynyt mieleeni yhtä lyömättömänä kokemuksena kuin aina hehkuttamani Desucon Frostbite 2014 – joskin jälkimmäisessä itse tapahtumalla oli tähän selkeästi enemmän osuutta. Kuinka siis arvioida Traconia objektiivisesti? Ratkaisun tähän tarjosi pyytämättä ja yllätyksenä (ok Maija pyysi, valehtelin) pressi_privileegio, jonka ansiosta ilmeni myös tilaisuus tarkastella hieman animepuheohjelman nykytilaa ikärajattomassa tapahtumassa.

Yleiset tapahtumahuomiot

maipon:

Ennen tapahtumaa kommunikointi conin viestintävastaavan kanssa sujui mukavasti, ja saimme hyvissä ajoin kaiken tarvittavan informaation. Samaa ei voi sanoa viime vuodesta, kun olin Traconissa järjestämässä peliohjelmaa. Mutta tikulla silmään sitä joka vanhoja muistaa jne. Tapahtuman aikana pelittivät ainakin ne tärkeimmät, eli iso Taidekuja ja ruuan saatavuus, sekä tietysti itse Tampere-talon sijainti. Ja jos Desuconin salattu helmi on Vesijärven rantaan parkkerattu jätskivene, niin Traconissa vastaavana voi pitää Tullintorin East Asia Marketin vegaanisia matcha-mochi-jäätelöitä. Osusume!

airinpie: 

Sorsapuisto on yhä ylivertainen conihengaus- ja itsensäesittelyalue (…siis cosplayasujen), mikäli sää vain sattuu suosimaan. Kulunut viikonloppu vaihteli tihkuttelevasta sateiseen, mutta tämä ei onneksi pukuilijoita haitannut: bongailun kohokohta olivat ne kaksi dinosaurusta, joiden hytkyntä puiston läpi oli varmaan parasta koko conissa. Vaikka olenkin vannoutunut Sibeliustalon ystävä, pidän myös Tampere-talosta tapahtumapaikkana nimenomaan Sorsapuiston luoman festivaalihengen vuoksi: ruokakojut metrilakuineen tuovat sitä paljon puhuttua ~karnevaalitunnelmaa, josta kyllä pidin vuoden 2014 Närconissakin. Jos lääniä ja populaa riittää, on kiva välillä tuntea olevansa osa jotain suurempaa. Toinen Traconin tiloihin liittyvä etulyöntiasema on sen iso taidekuja, jonka laajan taitelijarosterin ansiosta pöydillä tuli käytyä yhteensä kolmesti.

Toisaalta tapahtumapaikan laajuudella on myös kääntöpuolensa. Itse Tampere-talo lukuisine kerroksineen on aikamoinen sokkelo, jonka portaita ihmiset yhä jäävät ahnaasti tukkimaan. Iso tapahtuma-alue myös söi yhden elementin omasta conikokemuksestani, jota olen näköjään tottunut pitämään turhan itsestäänselvyytenä: tuttuihin satunnaisesti törmääminen oli yllättävän hankalaa, kun kerran väkijoukkoon hukattuja naamoja ei tullutkaan välttämättä uudelleen bongattua. Koska erilainen ajatustenvaihto vaikkapa nähdystä ohjelmasta on conien suola (etenkin sellainen, jossa jäädään 10 – 20 minuutiksi jauhamaan jostain ja sitten ihmiset liukenevat omille teilleen, tästä nautin t. komero hiiri), jäi vähän ikävä näitä spontaaneja keskustelutuokioita. Kunniamaininta siis niille hetkille jotka tekivät tähän poikkeuksen (kuten ekalle viralliselle irl-kommunikaatiolle Tursiksen kanssa yli puolentoista vuoden jälkeen, hojas)!

Ohjelmapalaute

Eniten aikaa tapahtumassa käytimme tietysti puheohjelmaan. Kattauksemme valikoitui eritoten aiheen, sijainnin kuin ajankohtansakin puolesta – nämä kun löytyivät samasta salista ja peräjälkeen, muutaman muun kiinnostavan animeohjelman ollessa joko turhan myöhään tai hankalasti päällekkäin (Sailor Moon, Japanin yhteiskunnan väliinputoajat sekä Yazawan miehet noin pari mainitakseni). Neljä luentoa tarjosi lopulta ihan näppärän läpileikkauksen tapahtuman animepuheohjelman antiin, jossa pyrimme näin pressinäkökulmasta suosimaan blogimme lukijoita kiinnostavia aiheita.

#1: Tarantinogatari (Anni ”Hai” Juusela)
airinpie: 

Tarantinogatari erottui jo ohjelmakuvauksensa perusteella. Tarantinon elokuvat ovat itselleni tutumpia kuin Bakemonogatarin jatko-osat, mutta konsepti kiehtoi: omaleimaisten ohjaajien tyylianalyysit ovat aina mielenkiintoisia, ja kykenin jo alkuasetelmasta ymmärtämään syyn näiden vertailulle. Kun kuvauksessa vielä mainittiin puhujan olevan vastavalmistunut elokuvan ja television käsikirjoittaja, odotin innolla millaisia rinnastuksia ohjelmassa saataisiin aikaan. Aihevalinnasta siis jo alkutekijöiksi paljon kiitosta, on aina ilo seurata aiheelleen omistautuneita puhujia.

Taustamateriaalin laajuuden vuoksi olisin kuitenkin kaivannut alkuun jonkinlaista tiivistystä, millä kriteereillä eri teokset oli valittu tarkasteluun. Mukana olivat kaikki Tarantinon tunnetuimmat elokuvat, minkä rinnalla Bakemonogatarista poimitut esimerkit tuntuivat irrallisemmilta tämän jatko-osia yhtään tuntemattomammalle. Esitys saa plussaa lukuisista havainnollistavista esimerkeistä (sekä siitä, että videoklipit oli isketty yhteen videoon sen sijaan, että niitä oltaisiin availtu erikseen sormet ruvella koko ohjelman ajan), mutta nämä olisivat usein kaivanneet tuekseen jonkinlaista kontekstualisointia: mitä tässä kohtauksessa tapahtuu? Mikä on sen funktio alkuperäisessä kontekstissaan? Kuinka juuri tämä esimerkki havainnollistaa parhaiten käsiteltyä pointtia? Pariin otteeseen tätä sivuttiin, mutta ilman asiayhteyttä osa esimerkeistä ei täysin auennut tai jopa korosti niiden välisiä eroja (”molemmissa on paljon puhetta…” /insert klippi jossa toisessa tykitetään salamavauhtia dialogia, toisessa taas ummikon silmään geneerisestäkin käyvä leffamonologi). Itse argumenteissa en koe olleen mitään vikaa, mutta ohjelma muistutti toisinaan esseetä, jossa hyvät pointit peittyvät poukkoilevan rakenteen alle. Parhaiden mahdollisten esimerkkien kaivaminen laajasta taustamateriaalista on aikaavievää puuhaa, mutta maksaa itsensä takaisin kymmenkertaisesti.

Hieman sekavasta rakenteesta huolimatta pidin silti ohjelmasta, ehkä eniten siksi että se tarjosi virikettä omille ajatuksille. Löysin itseni miettimästä muitakin rinnastuksia esityksen kuluessa, ja pidin paljon esiin tuoduista yksityiskohdista kuten musiikkiin rytmitetystä leikkauksesta sekä kielellä/kulttuuriviittauksilla leikittelystä. Ohjelmaa rasitti toki jatkuva slaidien pläräys (jostain syystä niitä ei saatu avattua aina viimeiseksi jääneestä diasta, vaan koko roska piti pikakelata aina videoklippien katselun jälkeen alusta), mutta esiintyminen oli itsevarmaa ja puhuja selkeästi aiheestaan intohimoinen. Esimerkkien selkeyttämisellä (ja osan uudelleenvalinnalla) esitys olisi yltänyt viikonlopun toiseksi parhaimmaksi, tällaisenaan se jäi pitämään kolmossijaa. Huomasin tosin miettiväni myös ohjelman ikärajaa kun videomateriaalissa nähtiin mm. kohtaus (K18-elokuva) Kill Billistä, jossa The Bride repii irti yakuzajäbän silmän. Graafinen väkivalta ei ansaitse mielestäni yhtään lievempiä ikärajavaroituksia (tai -suosituksia) kuin vaikkapa seksuaalinen materiaali, joten tätä kannattanee pohtia jatkossa.

maipon: 

Halusin pitää tästä ohjelmasta, ja kiintoisimpiin conikokemuksiini on monesti kuulunut vähintään se yksi puheohjelma aiheesta josta en etukäteen tiedä tuon taivaallista. En kuitenkaan lopulta saanut luennosta kovin paljon irti, ehkä siksi että Tarantino ja Monogatari-sarja ovat molemmat itselleni aika vieraita aiheita. Ohjelmanpitäjän esittämät rinnastukset kuulostivat toki hyvin mietityiltä ja aiheellisilta, mutta kuten Airin totesi, esimerkit eivät aina oikein tukeneet väittämiä parhaalla mahdollisella tavalla. Videoklippejä katsoessani päässäni pyöri lähinnä ajatuksia kuten ”wau, tää animaatio on niin paljon nätimpää ja kiinnostavampaa kuin mikään näissä elokuvissa”. Lisäksi jäin pohtimaan, että Tarantinon elokuvia ruodittaessa keskityttiin nimenomaan Tarantinoon auteurina, mutta Monogatari-sarjaa analysoidessa ei juurikaan nostettu esiin animaatiostudion tai ohjaajan merkitystä, vaikka ko. animessa taitaa vaikuttaa aika vahvasti ohjaaja Akiyuki Shinbon kädenjälki (tämä on ainoa asia jonka sarjasta tiedän ja senkin muistan jostain Touniksen ohjelmasta aikojen takaa). Ehkä tässä olisi aihetta jatkotutkimuksille jollekin aiheeseen vihkiytyneelle.

Ps. En vieläkään osaa päättää, ovatko liikkuvat gifit PP-dioissa uhka vai mahdollisuus.

#2: Ei yaoi-käsiä, kiitos! Yaoi-mangavinkkaus (Siina Vieri)

3

maipon:

Pakko sanoa, että ohjelmakuvauksen perusteella hieman pelotti etukäteen, millainen ohjelmasta tulisi. Luennon perimmäinen idea, eli kiinnostavien BL-sarjojen vinkkaaminen oli tietysti hyvä. En kuitenkaan pidä siitä, että ”hyviä” sarjoja ylistäessä pitää samalla leimata osa BL-mangasta huonoksi tai vääränlaiseksi. Onneksi tämä asenne ei näkynyt itse luennon aikana kuin muutamassa yksittäisessä heitossa. Ohjelma onnistui käyttämään hyvin suht lyhyen, 45 minuutin aikaslottinsa: 10 vinkattavaa mangaa kolmeen varttiin oli sopivan kompakti paketti. Mangavalinnat olivat myös mukavan monipuolisia ja vaihtelevia sekä aiheensa, taiteensa että ikänsä puolesta. Joidenkin sarjojen kohdalla olisin kuitenkin kaivannut enemmän perusteluja niiden mukaan ottamiselle, etenkin Ami Suzukin ja Kaname Itsukin historiallinen bordellisarja Mede shireru yoru no junjou pisti muiden sarjojen seasta silmään koska missään vaiheessa ei oikein käynyt ilmi, mikä erottaa sen muista kaltaisistaan. Samoin olisi mielestäni voinut tuoda selkeämmin ilmi, miltä vuodelta esitellyt sarjat olivat peräisin, vaikka osan kohdalla asia toki mainittiinkin. Olisin myös toivonut, että englanniksi laillisesti saatavilla olevista sarjoista olisi selkeästi kerrottu, mistä niitä voi ostaa. Kiinnostuneille tiedoksi: Modoru Motonin Dog Style löytyy e-kirjana SuBLimen kaupasta ja Atsuki Kyoyaman Silent Voice eMangasta.

Plussaa tulee siitä, että esitellyissä sarjoissa oli tarttumapintaa sekä kasuaalimmalle lukijalle että paatuneemmalle BL-kuluttajalle. Suositukset yhtä tai kahta pokkaria pidemmistä sarjoista ovat aina kysyttyjä kun puhutaan BL-mangasta, ja niitä oli tarjolla runsaasti. Ohjelmanpitäjä myös kertoi halunneensa välttää ne kaikkein ilmeisimmät suositukset, ja jätti siksi pois tunnetuimmat mangakat kuten Yoneda Koun. Näin valinnat pysyivät kiinnostavina myös kokeneemmalle lukijalle, vaikka ne olisivatkin olleet tuttuja jo ennestään. Toki mangavinkeissä oli mukana myös isoja nimiä kuten Nakamura Asumiko ja Ogeretsu Tanaka tuoreilla sarjoillaan, mutta toisaalta tämäkin tuki valittujen mangojen monipuolisuutta.

Rakenne ja puitteet olivat ohjelmassa siis kunnossa. Itse vinkkausten sisältö ja esitystapa jätti kuitenkin paikoin toivomisen varaa. Tässä vaiheessa lienee hyvä ottaa esiin, että ohjelmanpitäjä kertoi toimivansa kirjastonjohtajana, kynäilleensä gradunsa seksuaalisisältöisen mangan valinnasta kirjastoihin ja tekevänsä mangavinkkausta myös työkseen. Koska olen itsekin alan ihmisiä, päädyin arvioimaan ohjelmaa myös kirjavinkkauksen näkökulmasta. Kirjavinkkauksen ideanahan on esitellä jokin teos mahdollisimman houkuttelevasti, jotta kuulijassa heräisi pakottava tarve ottaa tarinasta itse selvää. Yleensä tähän kuuluu, että tarinasta esitellään tärkeimmät hahmot, alkuasetelma ja jokin tarinassa  nouseva konflikti, johon ei kuitenkaan anneta vastausta vaan pyritään herättämään kuulijan uteliaisuus. Parhaimmillaan vinkkaus on todella nautinnollista kuunneltavaa kun tarinasta kerrotaan juuri tarpeeksi mutta ei liikaa, ja puhe loppuu siihen kaikkein kiinnostavimpaan kohtaan josta juoni kunnolla vasta alkaa.

Tämä ei yaoi-vinkkauksessa kuitenkaan oikein toteutunut, vaan sarjojen tapahtumia selitettiin poukkoilevasti auki vähän liikaakin, niin että mielenkiinto ehti ennemmin laantua kuin kasvaa. Joidenkin sarjojen kuten Nakamura Asumikon Kaori no keishoun kanssa mentiin jo aika pahasti spoilaamisen puolelle niin että sarjan isojakin käänteitä paljastettiin surutta. Tietenkään mangaesittelyjä coniin ei voi tehdä ihan samalla muotilla kuin lastenromaanien vinkkausta alakoululaisille, ja esimerkiksi sarjojen taiteesta ja uniikeista yksityiskohdista kertominen toi sopivasti lisäväriä. Vinkkauksista olisi kuitenkin saanut kiinnostavampia, jos juonesta olisi esitelty lähinnä alkuasetelma tai tiivistetty siitä kaikkein olennaisin ja keskitytty sitten esimerkiksi tarinan tematiikkaan ja muihin asioihin, jotka tekevät juuri siitä kiinnostavan ja lukemisen arvoisen (kuten välillä tehtiinkin). Sellainen jää yleensä paremmin mieleen kuin yksityiskohtaiset selostukset juonikuvioista. Myöskään seksikohtauksia ei olisi tarvinnut kuvailla ihan niin yksityiskohtaisesti, etenkin kun ohjelmassa ei ollut mitään varsinaista ikärajaa tai -suositusta. Pelkkä lyhyt maininta aiheista joista kaikki eivät halua lukea (seksuaalinen väkivalta, insesti jne) olisi riittänyt.

TL;DR: Ammatillisessa mielessä ohjelma oli vähän pettymys, mutta yleisesti ottaen ajoi asiansa lukuvinkkien tarjoajana.

airinpie: 

Kuten taannoin totesin, en luota varauksetta yhteenkään yaoi_aiheiseen ohjelmaan jonka kuvauksessa ei mainita sanaa BL. Seurueessamme kohosikin yhteensä kuusi kulmakarvaa kun ohjelman alussa BL mainittiin, joskin kuvaamaan kaikkea aasialaista homoromanttista sarjakuvaa ja viihdettä. Tästä johtuen luennolla siis puhuttiin japanilaisista BL-sarjakuvista kollektiivisesti yaoina. Koska teknisesti tämä BL:n määritelmä ei pidä paikkaansa, kipaisin heti luennon loputtua kysymään sen alkuperästä sekä valottamaan siinä sivussa vähän ohjelmanpitäjän kimmokkeita vinkkauksen pitämiselle (pitää niillä pressi_leegoilla vähän leikkiä toimittajaa otollisen aiheen kohdalla!). Kävi ilmi, että koska osa esimerkiksi kiinalaisesta, etelä-korealaisesta ja taiwanilaisesta sarjakuvasta on adoptoinut BL-termin kuvaamaan samanlaista materiaalia, oli puhuja päätynyt selkeyden vuoksi yaoi-termiin etenkin sen tunnistettavuuden vuoksi. Tästä näkökulmasta ymmärrän toki valinnan, joskin esimerkiksi BL-mangasta (vrt. manhwa jne) puhuminen olisi käsittääkseni ajanut saman asian – etenkin kun yaoi-sanan käyttö väärissä asiayhteyksissä sai toisinaan paradoksaalisen sävyn (esim. ”yaoi-sarja, jossa ei ole seksiä”). Kohdeyleisön huomioonottaen ymmärrän kuitenkin kärjistyksen, vaikka termien turha yksinkertaistaminen on toisinaan, no, turhaa.

Olivat termit kuitenkin mitä tahansa, jo vinkkauksen alkuun oli selvää että itse suosituksissa ei ollut valittamista. Jos aloitetaan yhdellä omista lempisarjoistani (Dog Style represent), ollaan aina totuuksien äärellä! Myös Acid Townin puolesta liputan avoimesti, ja esimerkiksi Tanacalta (joo en ikinä opi kutsumaan sitä Ogeretsuksi saati Tanakaksi, kiitti vaan Kurobas-doukkarit) oli mukaan valittu suurta yleisöä ajatellen oikein hyvä teos eli Escape Journey. Valinnoista kysyessäni puhujan tavoitteena olikin kuulemma ollut kasata mahdollisimman kattava lista omista suosikeista, sillä länsimaalaisen yleisön herättyä viime aikoina esimerkiksi Yoneda Koun teoksiin oli herännyt toive muidenkin valokeilaa ansaitsevien tekijöiden esittelystä. Tämän parempaa syytä vinkkaukselle ei oikeastaan olekaan, sillä BL-kentällä on vuonna 2016 monia loistavia tekijöitä. Vanhempiakaan sarjoja ei onneksi oltu unohdettu, joskin olisin Maijan tavoin kaivannut vuosilukuja sarjojen yhteyteen; 15 vuoden hyppäys sarjojen välillä voi nimittäin vaikuttaa sisältöön paljonkin esimerkiksi seksuaaliväkivallan tropeissa, mitä kaikki eivät aina muista.

Mukaan oli valittu myös pari itselleni tuntematonta sarjaa, eli vinkkauksen seuraaminen ei käynyt missään vaiheessa tylsäksi. Kuten Maija tosin jo totesi, itse esittelyissä painotettiin omaan makuuni hieman liikaa juonikuvausta ja etenkin pano_hommia. Lievä aiheen vähättely kuuluu usein tavalla tai toisella fujoshi_hommiin, mutta silti toivoisin ettei homoromantiikkaa tai -seksiä käsitteleviä aiheita otettaisi aina esille ”hih, kuinka pervoa” -näkökulmasta ja läpsyttelyä korostaen, homoudessa itsessään kun ei ole mitään perverssiä. Koska mukaan valitut teokset olivat kuitenkin tusinapoken sijaan ajatuksella tehtyjä, särähti välillä korvaan kuinka niistä keskityttiin kuvailemaan nimenomaan sänkyhommia. Tätä onneksi tasapainotettiin myös maininnoilla vaikkapa piirtotyylistä tai tropeiden murtamisesta, mutta jonkinlainen temaattinen tiivistelmä kunkin sarjan vahvuuksista olisi auttanut eriyttämään niitä toisistaan vieläkin paremmin.

Kaiken kaikkiaan esitys yllätti positiivisesti ja ylsi selkeän rakenteensa ja diojensa ansiosta viikonlopun toiseksi vahvimmaksi ohjelmaksi. Loppuun on silti #kukkahattutädin ja #sannigaten uhalla pakko mainita seuraavaa: mm. Kaori no Keishon insestiä sisältävien seksikohtausten graafinen kuvailu oli mielestäni kyseenalaista ohjelmassa, jonka kuvauksessa oli vain seuraava varoitus: ”Muistathan, että yaoi kertoo lemmekkäistä miehistä touhuilemassa keskenään, joten varoituksen sananen, vaikka esitys onkin ikärajaton.” Tällaisenaan esitys olisi vaatinut mielestäni vähintään suositusikärajan, sen verran pahasti nousivat niskakarvat pystyyn kun luennon jälkeen salin edestä löytyi valehtelematta noin 10–12-vuotiaan näköinen poika kertomassa kiinnostuksestaan ensimmäisenä mainittuun sarjaan (Dog Style). Vaikka poika tuntui onneksi ymmärtävän olevansa tälle materiaalille toistaiseksi liian nuori, taisin vähän turhankin paniikissa älähtää että ”vasta kun oot 18!!”, sisältäähän tämä huumorisarjana esitelty teos mm. nuoren oppilaan seksuaalista hyväksikäyttöä… Ainakin tuli kerralla todistettua että Traconin yleisössä kyllä istuu nuoria – joskus näköjään vähän turhankin nuoria. Tämä saattaisikin olla asia, joka kaikenikäisille suunnatun tapahtuman suhteen kannattaisi jatkossa huomioida.

#3: Animeidolin evoluutio (Heidi ”Hoothoot” Päivinen)

2

airinpie: 

Möin Maijalle idean animeidoliluennosta paitsi tämän likaisen Utaprinssi-taustan takia, myös siksi että halusin ohjelmakattaukseen edes yhden luennon jonka rakenteen tiesin ohjelmanpitäjän puolesta toimittavan. Oma suhteeni idolisarjoihin rajoittuu Maijan Utaprinssi-käsipyyhkeelle nauramiseen ja yhteen jaksoon Tsukiutaa, mutta konseptina idolit kyllä kiehtovat: se mikä näyttäytyy yhdelle läjänä pahvinohuita stereotypioita on toisen vankkumaton intohimon kohde, joten aiheeseen paneutuminen pintapuolista ”mut näitähän tyttöjä/poikiahan on joku sata” -ulinaa syvemmältä tuli melkein kuin tilauksesta.

Jo alustus niputti yhteen sen mistä Tarantinogatari olisi hyötynyt: selkeä tiivistys luennon ydinajatuksesta, tavoitteista ja taustoista, mukaanluettuna käyttöön otetut tutkimusreferenssit. Olen itse heikkona kaikkeen animesta tehtyyn akateemiseen tutkimukseen, joten nämä menivät heti lukulistalle. Nämä tutkimuslöydökset olikin ripoteltu sujuvasti osaksi esitelmää tukemaan argumentteja animeidolin kehityksestä 80-luvulta 2010-luvulle. Siirryttäessä näiden vuosikymmenten läpileikkaukseen olisin kaivannut dioihin hieman tekstiä selostusta tukemaan: esimerkiksi sarjojen nimet, vuosiluvut tai pari avainsanaa auttaisivat ankkuroimaan kuvaa ja informaatiota toisiinsa. Samojen hahmostereotyyppien rinnastus oli hyvä, mutta visuaalisesti tämän olisi voinut esittää ummikolle vähän selkeämmin mikäli sarjoissa mainittuja tydyjä ei sattunut nimeltä tuntemaan.

Tavallaan en osaa päättää, oliko 45 minuuttia ohjelmalle sopiva mitta vai ei; kaikki oleellisin saatiin kerrottua ja tällaisenaan se oli mielestäni oikein toimiva informaatiopaketti niin historiikin kuin idolisarjojen suosion taustojen valottamisenkin kannalta, toisaalta pidemmällä slotilla aiheesta oltaisiin voitu päästä vieläkin makoisampaan analyysiin etenkin poikasarjojen iskeytyessä yhtälöön. Havaintoja tyttö- ja poikaidolien funktion erilaisuudesta sekä animetrendien vaikutteista hahmotyyppeihin olisi kuunnellut mielellään pidempään; itse jäin miettimään tätä ”kaunis”-roolitusta idoliryhmissä ja kuinka se vertautuu esim. korealaisten popbändien ”face”-statuksen jäseniin (eli jäsen, jonka tarkoitus bändissä on vain näyttää hyvältä), sekä toisaalta peleinä alkaneiden idolisarjojen interaktiivisuuden osallisuutta niihin investoitumiseen. Joka tapauksessa oma mielenkiintoni idolisarjoja kohtaan saatiin herätettyä jo näilläkin eväillä, joten lopputuloksena oli oman viikonloppuni paras luento.

maipon: 

Pakko kompata, eli kyseessä oli ehdottomasti kiinnostavin puheohjelma jonka viikonloppuna näin. Koska idoleista riittäisi pohdittavaa vaikka mihin suuntaan, oli hyvä että 45 minuutin puitteissa ohjelma oli rajattu tarkasti käsittelemään vain idolihahmojen kehitystä ja olemusta. Idolihahmojen matka 80-luvun naapurintytöistä 2000-luvun tarkasti tuotteistettuihin hahmotyyppeihin (ja hahmolaumoihin) oli kiinnostavaa seurattavaa. Kiinnostava oli myös huomio siitä, että tyttöidolihahmot ovat usein vahvasti kokonaisia tarinoita, kun taas 2000-luvulla päätään nostaneet poikaidolihahmot ovat enemmän tyhjiä tauluja, joihin katsojat voivat heijastaa omia toiveitaan BL-kohtauksista, seurustelusta tai mistä tahansa. Poikaidoleistakin tietty löytyy omat hahmotyyppinsä joita ei luennon puitteissa kuitenkaan ehditty käsittelemään, mikä oli ihan ymmärrettävä rajaus eikä sinänsä puute.

Ehkä tämä kuitenkin samalla vastasi omiin pohdintoihini siitä, miksi niin monet idolipojat ja poikaidolisarjat ovat viime aikoina Sekkou Boysia lukuunottamatta jättäneet kylmäksi: kaipaan överiksi vedettyä näyttävyyttä ja persoonallisia hahmoja (tai edes hahmodesigneja), en tyhjiä tauluja. Tämän vuoksi Utaprinssi on varmaan edelleen niin lähellä sydäntäni. Vaikka senkin hahmot on varustettu varsin pahvinmakuisilla persoonallisuuksilla, ovat hahmomallit ja -konseptit ainakin tarpeeksi flashyja tai huvittavia omaan makuuni. Luennon perusteella katselukierrokseen menee joka tapauksessa King of Prism, ja ehkä idolipoikien tulevaisuus tosiaan on Ensemble Starissa kuten Hootti veikkaili. Ainakin eräs fujoshituttavani on spämmännyt twitteriä ko. pelin screencapeilla viimeiset puoli vuotta, joten ehkä EnSutassa on sitä Jotain.

Kaiken kaikkiaan luento tarjoili siis hyvin rajatun, tiiviin historiikin joka antoi taustaa idolisarjojen ja -ilmiön ymmärtämiselle ja omien mieltymysten ja asenteiden pohtimiselle. Aiheesta riittäisi varmasti paljon luennoitavaa eri kulmista myös tuleviin coneihin.

#4: Matsuno-veljesten väliset suhteet sarjassa Osomatsu-san (Elisa ”Effy” Korhonen)

1

airinpie: 

Viikonlopun luennoista heikoimmaksi sisältönsä puolesta jäi Matsu-veljesten välisiä suhteita käsittelevä ohjelma. Kävin hieman jaakobinpainia miten tämä palaute kirjata, sillä mielestäni on kohtuutonta iskeä esitykselle samanlaista vaatimustasoa kuin mihin esimerkiksi Frostbitessa olen tottunut. Yleisö koostui nimittäin pääasiassa noin 15-vuotiaista joilla näytti kyllä olevan hauskaa, joten voiko ohjelman tällöin väittää olevan epäonnistunut, vaikka se ei itselleni mitään tarjonnutkaan? Palaan tähän tarkemmin alempana, mutta ohjelmapalautteen suhteen lienee silti hyvä olla myös rehellinen.

Hahmodynamiikka-analyysin vannoutuneena ystävänä ohjelma ei oikeastaan kertonut minulle mitään sellaista, mitä sarjan katsottuani en jo valmiiksi tietäisi. Mukaan oli kyllä poimittu muutamia tutkimuslainauksia sisarusjärjestyksen vaikutuksesta luonteeseen, mutta niiden pintapuolisuuden vuoksi sarjan tapahtumien kertaus kattoi käytännössä 80% luennosta. Harvemmin enää eksyn tällaisille luennoille, joten olin unohtanut kuinka puuduttavaa niitä on seurata; ei siksi että esitys itsessään olisi kelvoton, vaan koska käsitellyt aiheet jäivät niin yksiulotteisiksi. Osomatsu-san ei toki ole helpoin mahdollinen sarja analysoida, sillä skitti-henkisyytensä vuoksi argumenteissa pitäisi huomioida paitsi itse tapahtumat, myös niiden funktio sarjan rakenteessa. Kuinka vetää johtopäätöksiä juonesta, joka retconnataan heti seuraavassa jaksossa? Olisinkin kaivannut että ohjelmanpitäjä olisi edes jotenkin huomioinut niitä nyansseja, jotka toistuvasti näiden vitsien väliin jäävät; nyt esimerkiksi Ichimatsun ja Karamatsun vinoutunut dynamiikka tai Jyuushimatsun ja Ichimatsun yhtäläisyydet sivuutettiin aika itsestäänselvillä tulkinnoilla, vaikka Matsujen kiehtovuus on itselleni nimenomaan ristiriidoissa, sekä kaikessa mitä sarjassa ei suoraan sanota.

Paljolti näiden nyanssien puuttumisen voi toki laittaa esityksen kohdeyleisön piikkiin. Sain ainakin itse puhujasta nuorehkon vaikutelman, etenkin tämän kyseenalaistaessa omia teorioitaan ”en oo varma, mutta tää saattais voida olla näin” -tyylillä. Tällaiset heitot voi jatkossa surutta karsia, sillä oma_keksimistä teorioista saa ja pitää olla ylpeä! Dioissa vilisevät yhdys_sana_virheet sen sijaan kannattaa tarkistaa etukäteen. Arvostan myös ajatusta sisällyttää esitykseen myös tutkimusta (koska tutkimus paras :D ja bulba :D), mutta tässä peräänkuuluttaisin toisaalta lähdekritiikkiä; jos käsitellään japanilaisesta yhteiskunnasta kertovaa sarjaa, olisi syytä soveltaa nimenomaan japanilaista sisarusjärjestystä ja -perimävelvoitetta koskevaa tietoa (vink’d: se on aika iso Juttu siinä kulttuurissa). Kritiikkini kannattaa joka tapauksessa suhteuttaa siihen, että yksinkertaisena hahmoesittelynä ohjelma tuntui uppoavan oikeaan (ikä)kohdeyleisöönsä, johon itse en nyt vain kuulunut. Kohdeyleisön ja ohjelman kohtaamisesta Traconissa kirjoittelinkin vähän enemmän alla, sillä Matsu-luento havainnollisti sen suhteen paria jo aiemmin pyörittelemääni ajatusta.

maipon: 

Tässäkin ohjelmassa oli fiksusti tehty etukäteen selvä rajaus käsiteltävästä aiheesta, eli veljessuhteiden tarkastelu Osomatsu-sanissa. Sisarussuhteista tehtyjen tutkimusten hyödyntäminen ja omien tulkintojen yhdistelmä ei kuitenkaan synnyttänyt omaan makuuni niin lennokasta kokonaisuutta kuin aiheesta olisi toivonut. Mutta kuten Airin jo aiemmin totesi, emme vain tainneet kuulua ohjelman kohdeyleisöön tällä kertaa.

Yleisiä ajatuksia ohjelmasta

maipon:

Vuosien negailun jälkeen löysin 45 minuutin ohjelmapaikoista yhtäkkiä paljon hyvää. Pitkään on tuntunut siltä, että 45 minuutissa luento ei ehdi päästä edes kunnolla asiaan ennen kuin se jo loppuu. Kyse on kuitenkin yleensä liian massiivisen aiheen tunkemisesta liian lyhyeen aikaan, ja Traconissa katsomissamme ohjelmissa tämä onnistuttiin välttämään. Kaikki neljä luentoa olivat tavalla tai toisella sopivia juuri 45 minuutin mittaan, koska niissä oli otettu joku selkeä näkökulma aiheeseen jota ne käsittelivät ja saatu karsittua turhat rönsyt pois. Ovathan TED -puheetkin vain noin 10 minuutin mittaisia, eikä niistä jää olo että ne loppuvat kesken. Tässä todistettiin taas se mitä olen 75 minuutin ohjelmapaikkojenkin kanssa tuskaillut: ohjelmanpitäminen on tiivistämisen ja rajaamisen taidetta. Mutta joo, ei mulla muuta, Airin jatkakoon tästä ei-niin-tiivistetysti.

airinpie: 

Traconin ohjelmaslotit ovat minulle vähän ristiriitaisia, sillä 45 minuutin tuntuessa usein turhan lyhyeltä on 110 minuuttia vaativa kokeneemmallekin ohjelmanpitäjälle täyttää.  Tällä kertaa heräsin kuitenkin ajattelemaan 45 minuuttia myös  mahdollisuutena: ohjelmakartasta pisti silmään parikin ideaa (esim. Tarantinogatari ja Sailor Moon, Jumalan lupaama messias) joiden innovatiivisuutta lyhyempi slotti saattoi jopa kannustaa. 75 minuuttia vaatii aina enemmän kuin hassun idean, mutta kannattaisiko kokeilunhaluisuuteenkin välillä panostaa? Kaiken ohjelman kun ei tarvitse sanoa mitään maatamullistavan ihmeellistä, joten 45 minuuttia on paitsi tilaisuus aiheilla leikittelylle, myös kipuraja ohjelmien valitsemiselle sokkona – tuntemattomampaakin settiä uskaltautuu seuraamaan jos se rokottaa elämästä alle tunnin.

Enemmän jäin tosin miettimään kuinka tapahtuman ikärajattomuus näkyy itse ohjelmassa. Kuten yllä tuli todettua, pari esitystä olisi kaivannut selkeämpää suositusikärajaa sisältönsä puolesta, ja yksi oli selkeästi nuoremmille katsojille suunnattu. Ohjelmakuvauksista tämän saattoi ennakoida vain aiheyhteydestä. Kävijän näkökulmasta olisikin hyvä pohtia, kuinka jatkossa ohjelman kohdennus onnistuisi entistä paremmin: jos ohjelmaa paitsi pitävät myös katsovat kaikenikäiset harrastajat, on jokaisen etu, jos nämä ikäryhmät kohtaavat toisensa. Olisiko esimerkiksi täysin ennenkuulumatonta, mikäli ohjelmakartasta löytyisi ohjelmanpitäjän aiheelleen valitsema katsojan kohdeikä -merkintä? Tällä en missään nimessä siis tarkoita, etteikö kaikenlaiseen ohjelmaan (paitsi tietysti siihen ikärajalliseen, durr) saisi osallistua iästä riippumatta, mutta katsojaa hyödyttää toisinaan tietää jo etukäteen millaiselle yleisölle ohjelmanpitäjä itse on esityksensä suunnitellut.

Vaikka ikä ei ole kuin numero ja mitä näitä nyt on, tietyt ikäluokat jakavat suuremmalla todennäköisyydellä myös yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Tämä pätee paitsi luentojen sisältöön, myös niiden esitystapaan – 29-vuotiaana kirjallisuustieteiden entisenä tutkijana kriteerini esimerkiksi hahmoanalyysiluennolle poikkeavat väistämättä yläasteikäisestä, joka on saapunut paikalle fiilistelemään omaa lempisarjaa. Jälkimmäistäkin katsojatyyppiä kuitenkin ehdottomasti tarvitaan: nuorelle ohjelmanpitäjälle on tärkeää saada kannustavaa palautetta etenkin vertaisiltaan. Vaikka kehitykseen tietysti vaaditaan myös rakentavaa palautetta,  ei Naruton haalarimuodista puhumaan tullut Milla 15 vee tee mitään täysin väärästä viitekehyksestä annetulla murskakritiikillä. Vastaavasti en haluaisi tuhlata aikaani vaan olla menemättä tällaiselle luennolle, jos tiedän etten todellakaan kuulu sen kohdeyleisöön. (Ok valehtelin taas, menisin koska vain katsomaan luentoa Naruton haalarimuodista. Ja Rock Leen!)

Jo kesä-Desun K18-uudistuksen yhteydessä kirjoitinkin seuraavasti:

Koska kuitenkin ymmärrän hyvin myös pettyneitä nuoria, toivoisin aiheeseen liittyvän skeneväännön herättelevän jäljelle jääviä tapahtumia sisällöntuoton kehittämiseen, jotta kesä-Desun jättämä aukko ei tuntuisi niin suurelta. Eivät nuoret missään nimessä ole vääränlaisia tai vähempiarvoisia kävijöitä, heitä vain suuremmalla todennäköisyydellä usein kiinnostaa hieman toisenlainen ohjelma. Mutta mitä tämä ohjelma käytännössä on, ja kuka sitä järjestää? Kuinka juuri Sinun tapahtumassasi varmistetaan, että sisältö ja kohdeyleisö ylipäätään löytävät toinen toisensa?

Tällä viittasin kaikenikäisille suunnattujen tapahtumien, kuten Traconin, rooliin nimenomaan nuorille suunnatun puheohjelman kannustamisessa. Nuorten osallistaminen on tärkeää niin uusien ohjelmanpitäjien kuin kuuntelijoidenkin luomiseksi, mutta sen täytyy syntyä heidänkin ehdoillaan. Ei Milla 15 vee välttämättä intoudu puheohjelman saloihin kuuntelemalla 110 minuutin palopuhetta Re:Zeron marxismista vain, koska huijautui paikalle ohjelmakuvauksessa mainittujen Remin ja Ramin takia. Toki on aina mahdollista että Milla 15 vee paljastuu satunnaisotannalla ankaraksi talousfilosofianörtiksi, mutta itse satsaisin paukkuni ennemmin siihen, että Milla bongaisi ohjelmakartasta paitsi itseään kiinnostavat aiheet, myös itselleen eniten soveltuvat ohjelmanpitäjät. Tällä hetkellä Traconin ohjelma kun on jaoteltu ainoastaan animeohjelmaan, roolipeliohjelmaan, cosplayohjelmaan, muuhun ohjelmaan ja miitteihin, enkä varmasti ole ainoa jolle kattaus näyttäytyy aika sekavana. Kohdeikäryhmän avulla suodattaminen saattaisi tuoda helpotusta itselle soveltuvan ohjelman etsimisessä. Tai sitten ei, mistä minä mitään tiedän, disregard that i suck ducks jne

Tavalla tai toisella Tracon herätti joka tapauksessa paljon Ajatuksia ikärajattoman puheohjelman saralla. Vaikka kävijänä en vieläkään tunne täysin istuvani tapahtuman profiiliin ja ohjelmanpitäjänä koen tarjotut ohjelmaslotit hankalina täyttää, näen Traconilla silti tärkeän roolin nimenomaan kaikenikäisten tapahtumana, jolla on tilaisuus luoda siltoja uusien ja vanhempien harrastajien välillä. Toivoisinkin sen suhtautuvan tähän puheohjelman suhteen jatkossa kunnianhimoisesti, sillä uusien (nuorten) ohjelmanpitäjien sekä heidän luennoillaan käyvien harrastajien rohkaisusta hyötyvät pidemmän päälle Suomen animetapahtumista kaikki.

Miksei Ohjelma Kiinnosta v2: The Reckoning (tai, Kuinka sovelsin doukkareita ikuisuusaiheeseen)

Ohjelma on vääränlaista. Ohjelma on paskaa. Ohjelma ei kiinnosta.

Samat lauseet lentelevät ilmassa valehtelematta joka Desuconin jälkeen, eikä tämä vuosi ole ollut poikkeus. Kesän Desussa oli aiheesta jopa luento, joka kerätystä datastaan huolimatta tarjosi sekin vain subjektiivisia vastauksia. Ikuisuusaiheista onkin harvoin vaikea sanoa mitään tuoretta, mistä johtuen sitä ympäröivä keskustelu jää usein lyhyeksi:

twitta1

Miksi tartun aiheeseen siitä huolimatta? Koska omaa kesä-Desun doujinshi-luentoani valmistellessa jouduin pukemaan sanoiksi kyseisen harrastuksen turhauttavimpia puolia — etenkin, kun kuluttamani materiaali ei ole esimerkiksi fanficeihin tai fanartiin verrattuna missään nimessä ilmaista. Kun jälkikäteen sitten bongasin näitä ”ohjelma oli skeidaa ja se kertoi vääristä aiheista” -kommentteja, kuulostivat ne oudon tutuilta. Enkös mä juuri tätä pyöritellyt doukkarien yhteydessä? Eikö turhautuminen ole ainoastaan luonnollista, kun faniharrastuksen sisältö ei vastaakaan odotuksia?

Luentomuistiinpanoihini kirjoitin jotakuinkin seuraavasti:

Jokainen fandom on toki aina faniensa näköinen. Jos on iso fandom, voi olla paljonkin valinnanvaraa, ja sekaan mahtuu yleensä myös tosi hyviä taiteilijoita. Isot fandomit myös reagoi nopeasti muutoksiin alkuperäissarjoissa, jolloin esimerkiks juonimuutokset tai uus promomateriaali saattaa aiheuttaa vyöryn aiheesta kertovia doukkareita. Toisaalta hahmodynamiikat voi standardisoitua tavalla joka saa ne hahmot tuntumaan vierailta, jos ei ite allekirjoita vallalla olevaa tulkintaa. Pienet fandomit ei välttämättä ota yhtä paljon vaikutteita erilaisista ’trendeistä’, mutta niiden kääntöpuolena onkin sit se että otat mitä ylipäätään saat, oli se kuinka linjassa sun omien preferenssien kanssa tai ei. Plus että tietysti isojen fandomien etu on yhteisöllisyys ja sen myötä tuotteliaisuus, sillä harva circle pysyttelee loputtomiin yhden fandomin sisällä. Mut aikamoista bingolottoa se on silti, ja pettymykset nyt vaan kuuluu pelin henkeen.

Mielestäni yllä olevaa voi soveltaa muutaman sanan vaihtamalla paitsi omakustannesarjiksiin, myös coneihin. Jokainen fandom on faniensa näköinen on yhtä kuin jokainen con on tekijöidensä näköinen, jossa myös vallalla olevat intressit dominoivat tapahtuman sisältöä. Desucon on alusta lähtien profiloitunut nimenomaan puheohjelmaan, mistä johtuen variaatiotakin löytyy laidasta laitaan. Rimanalituksia mahtuu joukkoon aina, mutta oleellisempaa on kunnianhimoisuuteen ja kokeilunhaluun kannustava ympäristö. Mitä suurempi yleisö, sitä suuremmalla todennäköisyydellä sen joukosta löytyy joku preferenssisi jakava kuulija. Koska trendit ja muutokset toisaalta leviävät tällaisessa ympäristössä nopeasti, entry level -tason materiaalista kiinnostuneet ja sitä tarjoamaan kiinnostuneet eivät välttämättä kohtaa toisiaan (ks. myös käytte väärissä tapahtumissa).

Toisaalta ”sä nyt et vaan oo kohdeyleisöä” ei toimi ikuisesti vasta-argumenttina kritiikille. Puhun tässä kirjoituksessa pääasiassa Desuconista, sillä laadukkaalla puheohjelmalla itseään markkinoivana tapahtumana se on aiheen suhteen eniten suurennuslasin alla — etenkin, kun ensimmäisenä suomalaisena animetapahtumana se päätti myös pyytää tarjonnastaan kunnolla Rahea. Koska kunniavieraiden tai vaikkapa kansainvälisten cosplay-kisojen uutuudenviehätys tuntuu viime aikoina laskeneen, vastinetta pääsylippuun haetaan yhä enemmän nimenomaan puheohjelmasta. Pikkutapahtumassa (ja pikkurahalla) tietää usein saavansa mitä tahansa positiivisen yllätyksen ja myötähäpeän väliltä, mutta jos maksaa 31e pääsylipusta ja moninkertaisesti tämän matkoista ja majoituksesta, on luonnollista tuntea olonsa huijatuksi kun luentosalin edessä heiluu joku dille lausumassa ääneen lempianimesi juonta.

Tähän voisikin soveltaa Madun kommenttia käytte väärillä luennoilla, joka kärjistyksineen aukeaa ehkä hieman paremmin doujinshi-esimerkin kautta. Puhuessani doukkarien filtteroinnin tärkeydestä väitin luennollani nimittäin seuraavaa:

Kaikkiin harrastuksiin kuuluu oman kiinnostuksen rajaaminen, eikä doukkarit ole poikkeus. Hakeeko fanitarinoista jatkumoa alkuperäiselle, vai kiinnostaako pelkkä porno? Shippausjutut? Random huumoritarinat? Ihmissuhdejutut on aina suosittu aihe, mutta riippuu ihan doujinkasta luoko se vakavasti otettavaa draamaa vai puhdasta jynkkyä. Ei mikään ota päästä niin paljon kuin jos hakee lähmintää ja saa pelkkää lässytystä, tai vastavuorosesti kaipais kaihoilua ja doukkari on nestesirkusta täynnä. 

Jos käy tapahtumissa pääasiassa puheohjelman vuoksi, suosittelen ehdottomasti siis noudattamaan akronyymiä TMHF eli Tiedä Mitä Haluat ja Filtteroi. Vuosikausia coniluennoilla ravanneena osaan nykyään noin 70% todennäköisyydellä arvata jo ohjelmakuvauksesta, onko luennolla minulle mitään annettavaa tai kannattaako tapahtumaan ylipäätään mennä. En juurikaan välitä paneeleista (koska ne harvoin onnistuu), en käy tuntemattomilla sarjaluennoilla (koska en ummarra mitään), enkä luota varauksetta yhteenkään yaoi-aiheiseen ohjelmanumeroon jonka kuvauksessa ei mainita sanaa BL (koska, no, niin). Toisaalta oikea ohjelmanpitäjä saattaa houkutella minut yllättävistäkin aiheista kertoville luennoille, jos olen tämän käsittely- tai esiintymistapaan mieltynyt. Systeemi ei toki ole aukoton, mutta säästää usein suurimmilta pettymyksiltä, aivan kuten olen oppinut suodattamaan doukkariharrastuksessani pois kaikista hajottavimman tauhkan. Tai sitten ostan sen tauhkan, tietäen tasan mitä saan; eräskin tuttavani kuvasi osuvasti erästä Desun ohjelmanumeroa sanankääntein ”odotin huonoa luentoa ja sain huonon luennon, joten ei harmita”.

Odotuksiin moni ongelma toisaalta tiivistyykin. Vaikka ohjelma yleensä julkaistaan hyvissä ajoin ennen lipunmyyntiä, ohjelmakuvaukset ovat toisinaan yhtä arvaamattomia kuin doukkarin kannet: rahallinen investointi on pakko tehdä niiden perusteella, eikä mikään maailman harjaantuminen tai filtterointi takaa että koliket menevät aina oikeaan osoitteeseen. Toisin sanoen sitä 31 euron viikonloppulippua on helppo sadatella, kun omat mieltymykset tai mielipiteet menevät reippaasti ristiin ohjelman lupausten kanssa. Miksi toi tyyppi burgeroi tuolla jostain psykoanalyyttisestä tuubasta, jos mua kiinnostaisi enemmän animaatiostudion taustat? Miksi noi tyypit lukee hermostuneena suoraan paperista, jos kerta on tulleet yleisön eteen puhumaan? Miksi maksan tästä skeidasta, jos voisin lukea himassa Kotakusta tuhat artikkelia ilmaiseksi? Pettymys on aina inhimillistä, mutta joidenkin kävijöiden kohdalla tässä tapahtuu silti eräänlainen perspektiiviharha, jota doujinshien ostamisen yhteydessä kuvasin seuraavasti:

”No mut mä maksoin tästä! Kyllä mulla on oikeus valittaa jos en saa rahoilleni vastinetta!” joku vois siellä nyt huutaa, koska siinä missä fanficit on ilmasia niin doujinshit maksaa ainakin kolme rahea. Tää on ihan validi pointti, joskin ehkä vähän harhaanjohtava. Yks juttu mihin netissä usein länsimaisena doukkariharrastajana nimittäin törmää on se mentaliteetti, että doujinka on sama asia kuin mangaka. Eli että omakustanteita piirtävä ja julkaiseva ihminen olis jotenkin samalla viivalla ammatikseen sarjiksia tekevän ihmisen kanssa. Joskus tää on tietysti kirjaimellisesti totta: jotkut mangakat tulee Comiketiin julkaisemaan fanisarjiksia joko muiden sarjoista tai omistaan. Osa mangakoista myös aloittaa doujinkoina.

Se miks mä haluan kuitenkin nostaa tän esille johtuu kuitenkin siitä, ettei doujinkat usein eroa muista faneista mitenkään. On tosi poikkeuksellista, että doujinsheilla tehdään kunnolla voittoa; enemmän siinä on kyse painatuskustannusten saamisesta takaisin, mikä osaltaan selittää näitä tekijänoikeuskiemuroita ja sitä, miks kaupalliset julkasijat mieltää doukkarit enemmänkin promona oheistuotteilleen. Tapasin viime vuonna Tokiossa japanilaisen tytön, joka oli myymässä Comiketissa Transformers-BL:ää. Luuleeko joku että tällaseen rikastumisen toivossa lähdetään? Kyllä se ihan siitä omasta intohimosta harrastukseen lähtee, mikä sit pakottaa kans pohtimaan tekijän ja kuluttajan suhdetta jos ette ookaan niin eriarvosia toisiinne nähden.

Toisin sanoen yhdelläkään ohjelmanpitäjällä ei valitettavasti ole velvollisuutta tulla yhteenkään tapahtumaan varmistamaan, että Juuri Sinä saat rahoillesi vastinetta. Vapaaehtoisuuteen perustuva harrastajilta harrastajille -mentaliteetti tarkoittaa, että terveen järjen ja Suomen lakien rajoissa on myös ohjelmanpitäjän oikeus puhua aiheesta, josta juuri hän on kiinnostunut, tavalla joka on juuri hänelle kaikista luontevin — myös sillä uhalla, ettei laatu/toteutus aina vastaa täysin odotuksiasi. Tilanne on toki eri, jos ohjelmanpitäjälle esimerkiksi maksetaan ohjelmanumerosta, mutta muutoin hän saa itse ”painatuskustannuksistaan” takaisin vain conilipun sekä vaihtelevan määrän muita etuja. Jos laskisin taloudellisesti näiden etuisuuksien arvoa verrattuna ohjelman tekoon käyttämääni aikaan tai tapahtuman nielemään rahaan (no ne samat matkat ja majoitukset), jäisin monen doujinshi-circlen tavoin miinuksen puolelle. Itselleni tämä on kuitenkin sivuseikka sen rinnalla, että pääsen tekemään tapahtumiin sellaista ohjelmaa kuin niissä itse haluaisin nähdä.

Miksi? Koska harrastan näitä asioita, ja muiden ohjelmanpitäjien tavoin joskus olen niistä niin intohimoinen että haluan jakaa ne toisten kävijöiden kanssa. Käsittääkseni tämä ei eroa mitenkään siitä, miksi tuhannet japanilaiset vääntävät omakustanteita perse ruvella vain hikoillakseen nämä ruvet auki Comiketin kesähelteillä. Osa harrastuksista elää puhtaasti rakkaudesta lajiin, jolle Desuconin kaltaiset tapahtumat puolestaan tarjoavat puitteet sen ylläpitämiseksi. Nämä puitteet ovat se, mistä sinäkin 31 euroa tapahtumaan tullessasi käytännössä maksat: ne kolisevat tuolit Kuusessa, ne sivuscreenit Puusepässä, jopa ne arvaamattomat naurut kun minä röyhtäisen vahingossa mikkiin kesken lauseen. Kaikki ne tosielämän kokemukset ja kommellukset, joista paperilla kenenkään ei varmaan pitäisi haluta maksaa pennin jeniä, mutta joissa jälkikäteen muistellessa on silti jotain ainutlaatuista. Vähän kuin siinä elokuun helteessä, joka Comiketin viimeisenä päivänä uhkaa liiskata tervan lailla asfalttiin, koska yhteisöllisyys ja jaetut kokemukset ja mitä näitä nyt on.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että puitteet oikeuttaisivat itsessään huonon ohjelman. Kuten todettua, en allekirjoita pelkkää ”oma vika” -mentaliteettia sen enempää kuin allekirjoitan ”kaikkimullehetinyt” -ajatusmalliakaan, sillä harrastustoiminnan ei koskaan pitäisi olla synonyymi skeidalle. Hyvän tai edes kiinnostavan ohjelman määritelmä on kuitenkin niin subjektiivista, että niistä kertovat tekstit pyörivät usein jossain Kapteeni Itsestäänselvyyden ja henkisen selkääntaputtelun kehässä (omani varmasti mukaanlukien). Tästä johtuen seurasinkin Desun Miksei ohjelma kiinnosta? -paneelia niin hämmentyneenä, sillä palkitsevan ohjelman tekoon liittyy paljon muutakin kuin läjä ohjelmanpito-oppaita. Tärkein näistä itselleni onkin, ironista kyllä, se mikä em. ohjelmanumerolta tuntui olevan hukassa: käsitys siitä, mitä luennolla halutaan ylipäätään sanoa.

twitta2

Voisinkin väittää, että objektiivisessa mielessä huonoin ohjelma on usein juuri sitä, joka ei lopulta palvele minkäänlaista tarkoitusta. Asiavirheet, huonot slaidit tai takelteleva esiintyminen ovat luonnollinen osa kehitysprosessia, mutta turhauttavinta on istua 75 min luennolla joka ei tiedä itsekään miksi on olemassa. Peilaan taas doujinsheihin: kartoittaessani erilaisia kokemuksia doukkari-senpaini Vuori kuvasi huonoimmiksi ostamikseen sarjakuviksi niitä, joissa ei ollut joko pointtia tai omaa visiota. Hyväkään piirtotyyli ei pelasta tarinaa, jossa ei ole mitään järkeä, eikä hauskin läpänheittäjä luentoa, jolla ei ole mitään sanottavaa. Luentoaiheet lähtevät usein pienistä ideoista, mutta niiden täytyy kasvaa 75 minuutin mittaan ollakseen kenenkään ajan arvoisia — edes omasi.

Tässä kohtaa ohjelmavastaavan tuki voikin olla kullanarvoista, sillä ohjelmanpito-ohjeiden tuputtamisen sijaan koko luennon voi pelastaa yksi kysymys: mitä sä haluat tällä käytännössä sanoa? Tavallaan tämä on tuen lisäksi myös ohjelmavastaavan velvollisuus, sillä jos ohjelmakuvaus herättää kävijässä saman kysymyksen, pitäisi jonkinasteisten varoituskellojen soida. Käytännön vastuu on tietysti viime kädessä ohjelmanpitäjällä, mutta ideaalitilanteessa vastaavalla on mielestäni oikeus toivoa etukäteen nähtäväksi edes alkeellinen ohjelmarakenne, jotta päämäärättömyyden voisi ajoissa korjata. Kuinka tehdä niche-aiheesta kenties laajemmallekin yleisölle avautuva? Miten sitoa eri teemoja yhteen, tai mistä näkökulmasta niitä tarkastella? Ja toistaen, koska tätä ei voi liikaa painottaa: mikä on ylipäätään tämän ohjelman pointti?

Idealismi on toki idealismia, ja reunoilta jälleen helppo huudella. Kaikista yrityksistä huolimatta sitä objektiivisen hyvää ohjelmaa ei nimittäin voi täsmägeneroida, sen enempää kuin kävijöiden mieltymyksiä muuttaa. Tämän tekstin paljon puhuttu pointti on kuitenkin herätellä sitä tervettä realismia oman harrastamisen suhteen, ja missä valossa puheohjelman näkee. Ei ohjelmanpitäjä ole harrastajana eriarvoisessa asemassa vain siksi, että on halunnut jakaa ajatuksensa muiden kanssa. Palaute hyödyttääkin koko yhteisöä siis ennen kaikkea silloin, kun kävijä ymmärtää omien mieltymystensä puolueellisuuden, ja kohdentaa kritiikkinsä oikeaan suuntaan. Rakenteita, taustatietoa tai esitystapaa on aina mahdollista hioa, mutta vilpitöntä halua luoda uutta ei synny kuin siihen kannustavassa yhteisössä. On suurin osa doujinsheistakin tuubaa, mutta kokeilulle avoin ja rohkea ympäristö mahdollistaa myös onnistumistarinoita:

Kun ne omat mieltymykset vihdoin kohtaa tekijän joka on samalla aaltopituudella, se tunne on aika euforinen. Jos mukaan ympätään vielä loistava taide, ollaan koukuttavuuden ytimessä: tämä on se materiaali mitä olisin itsekkäästi alkuperäiseltä teokselta halunnut, ja nyt joku muu antaa sen mulle silti. Tai haastaa sua näkemään asioita uudella tavalla. Mut ymmärtää mun nörttitunteita kaikki tyynni.

Siksi jokaista ”ohjelma ei kiinnosta ja on katsomatta paskaa” -kommenttia kohtaan olisikin hyödyllisintä puhua myös siitä, mitä positiivisia kokemuksia ohjelmasta kävijöille on jäänyt, jotta jatkossa ohjelmaa rohkaistuisi pitämään joku myös Juuri Sinua kiinnostavasta aiheesta. Tai villi viidakon ehdotus: kenties jopa Sinä itse! Coniohjelman kun ei tarvitse olla tajunnanräjäyttävää tai täydellistä täyttääkseen funktionsa, joka on yksinkertaisimmillaan yhteisten tärkeiden asioiden jakamista. Toisinaan ei tarvitse edes sanoa mitään kovin uutta ja ihmeellistä; riittää, jos ohjelma pukee sanoiksi omat fiilikset tai saa ajattelemaan aihetta hieman uudelta kantilta. Tämän tunteen soisinkin ihan kaikille conikävijöille preferensseihin katsomatta — kuka tietää, ehkä se ohjelmakin alkaisi sitten taas kiinnostaa!

Desucon 10. –12.6.2016

desucon_uusilogovaaka

Koska coniajatukset on hyvä saada alta tuoreeltaan, luvassa tällä kertaa pohdintaa kuluneen viikonlopun Desuconista (kyllä tää blogi joskus muullakin sisällöllä päivittyy!). Siinä missä Frostissa vietimme kolmipäiväistä conia, kutistui kesä-Desu taas perinteisemmin kaksipäiväiseksi – osin tarkoituksella, osin puolivahingossa, kun Lahteen saapuminen perjantaina vähän venähti. Kommenttia on luvassa siis lauantaista ja sunnuntaista historian ensimmäisen K18 kesä-Desun osalta.

Mitä jäi käteen muiden puheohjelmasta?

airinpie: Tarkoituksena oli Ihan Oikeasti käydä katsomassa enemmän puheohjelmaa, mutta universumi oli minua vastaan: ohjelmat, jotka olisin suurimmalla todennäköisyydellä halunnut nähdä, pidettiin aikaan jolloin olin kaikista epätodennäköisimmin Sibbellä. Näihin lukeutuivat mm. Petterin luento Japanin kielestä ja tarinankerronnasta, ja mielenkiintoista olisi tietysti ollut kuulla myös Geassista, käänteishaaremeista sekä hentsumangasta. Koska olin perillä Lahdessa kuitenkin tasan klo 23 perjantai-iltana, eivät nallekarkit menneet tämän suhteen tasan.

Samoin seuraavan päivän clickbait-luento eli Miksi ohjelma ei enää kiinnosta? alkoi täysin epäinhimilliseen aikaan eli kymmeneltä aamulla, mutta armottomalla ganbaroinnilla ehdimme paikalle viimeisten 15–20 min ajaksi. Oman rajallisen otantani sekä jälkikäteen kuultujen syväluotauksien perusteella ko. ohjelmanumero ei oikein tainnut itsekään tietää mitä tarkoitusta se palveli. Muutamien legendaarisien lainien (”burgerointi on pinnallista” ”cosplaykisat on olemassa että saataisiin jengi pois käytäviltä”) lisäksi käteen jäi ilmeisesti aika sekava kokoelma väitteitä ilman sen kummempaa analyysiä. Esimerkiksi ajatus siitä, että ohjelmanpitäjän pitäisi olla aina hauska ollakseen viihdyttävä (”harjoitelkaa vitsejä!”) on paitsi älytön, myös itseriittoinen – kuten jo aikanaan K18-uudistuksen yhteydessä ulisinkaiken ohjelman ei tarvitse sopia kaikille ihmisille. Luennon aihe oli toki ehdottoman mielenkiintoinen joten pointsit siitä, mutta pieni etukäteisperehtyminen termeihin ja puheohjelman merkitykseen yleensä olisi voinut olla paikallaan.

Seuraavaksi luvassa oli Maijan ohjelma, Ujo samurai ja kiltit kidnappaajat eli luento House of Five Leavesista. Tiesin jo etukäteen koko ohjelmarungon ja -sisällön, joten osakseni jäi lähinnä pihistä taas kateellisena näteistä dioista ja fiilistellä hahmoanalyysiä. Luento sopi mielestäni niin sarjaa erityisemmin tuntemattomille kuin sen faneillekin: teemoja käytiin läpi hahmojen kautta selkeästi ja hyvin esimerkeillä havainnollistaen, mutta mitään dramaattisia juonipaljastuksia ei mukaan lipsunut. Luennosta välittyikin todella hyvin sarjan yleisfiilis sekä sen tarinankerronnalliset vahvuudet, joita rauhallinen esitystapa tuki. En tosin ymmärrä, miksi luento oli sarjakohtaisena sijoitettu Puuseppään, sillä se olisi toiminut mielestäni paremmin Kuusessa (plus että samaan aikaan pidetty Animen antagonistit todennäköisesti veti suuremman yleisön laajemmalla aiheellaan, jolle Puusepässä olisi ollut enemmän tilaa). Noh, mene ja tiedä. Olen tietysti ”vähän” jäävi kommentoimaan tätä, mutta hyvin vedetty luento, hyvä aihe ja hyvä Ichin renttusänki.

Sunnuntain puolelta olisin vielä Tietäjien suosituksesta halunnut nähdä luennon toisen maailmansodan vaikutuksesta animeen, mutta koko conin viimeiseksi puheohjelmaksi (omaa luentoa lukuun ottamatta) jäi lopulta lauantain Millenium Burst – kun alitajunta Japaniin iski. Päädyin tänne vähän puolivahingossa, mutta aihe osoittautuikin happoisuudessaan kuin minulle räätälöidyksi. Koko luento oli oikeastaan yhtä isoa surrealistista marssia: luennoitsijan omintakeinen tyyli, Susumu Hirasawan musiikki sekä hyvin valitut videoklipit tukivat normikaavasta poikkeavalla mutta sitäkin kiehtovammalla tavalla luennon aihetta, joka puolestaan poukkoili historian ja kulttuurianalyysin kautta yksittäisteosten yksityiskohdista aina aasialaiseen identiteettiin ja länsimaiseen filosofiaan. Kokonaisuudesta jäi lopulta vähän kaksijakoinen fiilis, sillä tämä pyöritys oli toisaalta myös luennon suurin riippakivi. Jos oma keskittyminen herpaantui hetkeksikään, putosi auttamatta kärryiltä, eikä punainen lanka tuntunut aina hahmottuvan kärryillä istuessakaan. Tähän olisivat auttanut suuremmat linjanvedot sekä yhteenvedot yleensä, kun luennolla siirryttiin sarjasta toiseen jokseenkin subjektiivisen otannan perusteella. Paljon pisteitä joka tapauksessa rohkeasta aihevalinnasta ja erottuvasta esitystyylistä, tämä herätti ainakin paljon ajatuksia!

Luentojen lisäksi kävimme lauantai-iltana vielä Madun ja Auroran Hahmontunnistusvisassa, josta tosin jouduimme ajanpuutteen vuoksi pakenemaan alle keskivaiheessa. Muutamasta ihan käsittämättömästä aivopierusta (mikä taitaa olla tunnistusvisojen yleisin oire) huolimatta oma tiimimme sai yllättävän hyvin pisteitä sarjojen genret huomioiden. Oma kunnian hetkeni oli Diabolik Loversin päähahmon tunnistaminen koska mitäs helvettiä nyt, miks olen tätäkin katsonut? Jälkikäteen harmitti että missasimme Matsuaiheisen kysymyksen, mutta ainakin pedalointikysymykset menivät täysillä pisteillä kotiin. Ilo se on pienikin ilo! Diojen numeroimattomuus aiheutti välillä päänvaivaa ja oikeat vastaukset olisi ollut kiva saada ihan mustana valkoisella, mutta jollain tapaa silti nautin visan kaaottisestakin tunnelmasta. Lauantai-illan väsymys kun on omiaan herättelemään mielen perukoilta ne hämmentävämmätkin animemuistot, nim. En tiennytkään että osaan ajoittaa Lupineja näin hyvin.

maipon: Lähdin coniin vähän sillä asenteella että eihän täällä ole mulle mitään ohjelmaa kun kukaan ei edes puhu BL:stä eikä perjantaina ehdi Petterin luennolle. Lopulta kuitenkin löysin ohjelmakartasta paljonkin potentiaalisia tsekattavia ja lauantai-iltana iski jo pieni luentoväsymys, kun päädyin istumaan Kuusessa kolme ohjelmaa putkeen.

Aamupäivällä tuli puolestaan istuttua parissa ohjelmassa vain osa niiden kestosta. Näihin kuului tuo Miksi ohjelma ei enää kiinnosta? -keskustelu, joka jätti hämmennyksen valtaan juuri noista Airinin mainitsemista syistä. En myöskään jaksanut jäädä kuuntelemaan Ruokasarjat ammattilaisen näkökulmasta loppuun, kun luennon alkupuolella keskityttiin aika paljon työasujen ja -säädösten vertailuun eikä niinkään itse ruokaan, mikä taas olisi kiinnostanut itseäni enemmän. Seuraavana olisi kiinnostuslistalla ollut vuorossa Saako tälle edes nauraa eli synkät aiheet komedia-animeissa, mutta sali olikin ohjelman alkaessa jo niin täynnä ettei sisään enää päässyt. Tämä oli tietysti häviö omalta kannaltani, mutta voitto ohjelmanpitämiselle yleisesti: aina ilahduttaa kun salit täyttyvät, ja niin ne näissä k18-tapahtumissa helposti tuntuvat tekevän.

Kokonaan näkemistäni ohjelmista ensimmäinen oli Millenium burst, jonka ohjelmakuvaus kuulosti freudilaisokkultistisine mainitoineen juuri sopivan psykedeeliseltä. Kyseessä olikin tavanomaisen luennon sijaan eräänlainen sukellus surrealistiseen mielenmaisemaan, johon videot, gifit ja musiikkipätkät sopivat kuin nakutettu vaikka missä tahansa muussa ohjelmassa ne olisivat tuntuneet varmasti rasittavilta. Luennon loppupuolella tosin keskityttiin ehkä hieman liikaa yksittäisten sarjojen analyysiin ja esittelyyn, minkä takia ohjelma myös venähti hieman ylipitkäksi. Luennon loppupuolen tiivistämisellä kompaktimpaan ja suuria linjoja korostavampaan muotoon oltaisiin päästy jo todella timanttiseen lopputulokseen. Ensikertalaisen pitämäksi ohjelma sujui siis hyvin, ja jätti kuulijoilleen paljon pohdittavaa. Itse aloin esimerkiksi heti miettiä Usamaru Furuyan ja Nishioka Kyoudain teosten sopivuutta luennolla kuvailtuun tyylisuuntaukseen.

Milleniumtrippailujen jälkeen luvassa oli Airinin doukkariluento eli Mandaraken, Toranoanan ja Comiketin nimeen: doujinshit ja niiden ihanan kamala maailma, jota varten olin itsekin tsekkaillut faktoja ennen conia. Laajasta aiheesta oli saatu rajattua 75 minuutin mittaan sopiva kokonaisuus, joka palveli mielestäni hyvin sekä aihetta ennestään juuri tuntemattomia sekä niitä jotka ovat jo omat Comiketinsa kolunneet. Tässä auttoi se että aiheen käsiteltiin samalla kertaa sopivan omakohtaisesti että kuitenkin yleisluontoisesti, jotta esimerkiksi eri fandomien harrastajat voivat tunnistaa kokemuksista itsensä tai kaverinsa. Nautin myös loppupuolen analyysistä doujinsheista alkuteosta rekonstruoivina teoksina, joten toivottavasti joskus päästään kuulemaan tai keskustelemaan tästä aiheesta vielä lisää. (PS. Luennon paras osuus oli oikeasti tietysti se alun introvideo.)

Doujinshien jälkeen jäin vielä kuuntelemaan Meten ohjelmaa Punaisten lyhtyjen loisteessa – Yoshiwara mangassa. Olin itsekin lueskellut hieman Edo-aikaista historiaa oman luentoni taustaksi, joten kiinnosti kuulla aiheesta enemmänkin. Taustatyötä oli selvästi tehty ja esitystapa oli pienestä sekoilusta huolimatta mukaansatempaava ja viihdyttävä. Olisin tosin toivonut hieman enemmän niiden varsinaisten mangojen käsittelyä, sillä tällaisenaan luento oli varsin historiapainotteinen (mikä nyt sinänsä ei ole huono asia). Silloin kun Yoshiwaran kuvaamista mangassa pohdittiin, nostettiin esiin kuitenkin varsin hyviä huomioita, kuten vaikka ristiriitaisuutta shoujomangoissa joissa ei toisaalta voi näyttää seksiä mutta on kuitenkin haluttu kuvata Yoshiwaraa. Tällaisenaan luento antoi tietysti hyvät eväät Yoshiwara-kuvausten tulkintaan itsenäisesti jatkossa. Ensikertalaisohjelmaksi meni siis oikein mallikkaasti, toivottavasti näämme Metteä puhumassa coneissa jatkossakin!

Loppuun vielä yleinen ehdotus/toive/vinkki kaikille ohjelmanpitäjille: kirjoittakaa dioihinne mistä sarjoista kuvat ovat peräisin (mieluiten yläreunaan) niin vältytte turhilta ”Mikä tän sarjan nimi on” -kysymyksiltä ja yleiseltä hämmennykseltä.

 desu1

Miten (ohjelmanpitäminen) meni noin niinku omasta mielestä?

airinpie: Juuh elikkäs. Koska yleensä pidän ohjelmaa häpeilemättömästi clickbait-sarjoista tai -aiheista, en tiennyt tulisiko doujinshi-aiheiselle luennolleni esim. ketään, mutta kai doukkarit sitten on tarpeeksi clickbait että yleisöä riitti silti. En ole hetkeen pitänyt ohjelmaa näin yleisluontoisesta aiheesta joten jännän äärellä oltiin, mutta ihan ok se kai meni – olkoonkin, että tekniikka teki kolmatta kertaa peräkkäin tenän, ja tällä kertaa Macbookiini vaadittava piuha saapui paikalle vasta sen jälkeen kun olimme jo (hyvin avuliaan ja ystävällisen) vänkärini kanssa iskeneet esityksen tikulta coniläppärille. Koska olen jo rutinoitunut Desun potentiaaliseen tekniikkasäätöön, ei tämä onneksi hidastanut tahtia kovin kummoisesti, ja sekä ääni että kuva toimivat ongelmitta. Jee!

Vaikka paljon oleellisia pointteja unohtui tietysti mainita ja sprölölöö mitä näitä nyt on, olin kuitenkin tyytyväinen että välittömän palautteen perusteella luento tuntui auenneen sekä ummikoille että vähän aiheeseen perehtyneemmillekin. Kuulemma pointit olivat tukeneet myös edellisillan hentsuluentoa, mistä henkiset seläntaputukset itselle. Tavallaan olisin halunnut puhua enemmän metahuuruilusta ja kulttuurin_tutkimus_hommista mitä doukkareihin tulee, mutta koska en ole vielä saanut tarpeeksi ekspaa voidakseni kokonaisen luennon edestä aiheesta avautua, toimi nykyinen doukkariluento toivottavasti suht ok yhdistelmänä käytännön tietoa ja pohdintaa. Eli ihan jees, ei harmita.

maipon: Koska House of Five Leaves ei ole mitenkään ajankohtainen sarja, olin äärimmäisen positiivisesti yllättynyt siitä että katsomoon löysi tiensä lopulta joku muukin kuin omat kaverini. Oli kiva päästä puhumaan omasta lempisarjasta, ja pitää vain toivoa että onnistuin tekemään sen hienouksille edes vähän oikeutta. Ainakin oli jälkikäteen mukava lukea Twitteristä, että luennosta oli mahdollista saada irti jotain myös ilman sarjaan tutustumista ennalta. Jos esitykseni sai jonkun innostumaan Five Leavesin lukemisesta tai katsomisesta niin olen täyttänyt tehtäväni tällä maapallolla. Seuraavaksi voikin sitten taas alkaa miettiä uusia BL-ohjelmaideoita!

Tekniikkapuolella kaikki sujui hyvin, vaikka mukana oli upotettua videomateriaalia. Powerpoint for Mac oli tällä kertaa ilmeisesti voittajan valinta, vaikka olin ladannut videot hätävaraksi myös Youtubeen. Jos jotakuta kiinnostaa diojen ulkoasun hinkkaaminen yhtä paljon kuin allekirjoittanutta, niin käytän sommitteluun Canvaa ja yhdistän siellä luotuja dioja sitten PP-esitykseen.

 desu2

Mikä oli parasta conissa?

airinpie: Siinä missä K18-leima ei Frosteissa ole väenpaljoudessa juuri näkynyt, kesä-Desussa oli suhteellisen väljää (toki aurinkoinen ilma verottaa osansa sisällä hengaajista). Toisaalta esimerkiksi sunnuntain taidekujavisiitti piti ajoittaa samaan aikaan cosplaykisan kanssa jotta käytävillä ylipäätään mahtui liikkumaan. Noin muuten kaikki taisi järjestelyjen osalta pelittää ilman erityisempiä nurinoita, vaikkakin Skybarin jonot pitivät pakkoabsolutistina. Lounas toimitti jälleen ja sushimuki on aina joka Greenroom-kokemuksen kohokohta. Erityisplussaa lisäksi Metsähallin portaiden kirsikankukkakoristeluista!

Parasta conissa oli tietysti se sama kuin aina, eli seura ja perseily. Lauantain ja sunnuntaina aikana tuli juteltua taas rutkasti tuttujen kanssa, ja tällä kertaa muistin jopa pitää 3DS:aa mukana (ja päällä). Uusienkin ihmistenkin kanssa tuli juteltua! Omiin kohokohtiin lukeutuivat toki myös pukuilut, kun lauantaina pääsin vihdoin vajoamaan epätoivon syövereihin eli kuvailemaan ällöttäviä Harurin-kuvia Vesijärven rannassa, ja sunnuntaina Matsu-inferno räjähti täysin käsiin. Saatoin myös osaltani rahoittaa taidekujalla epämääräistä tilaustaidetoimintaa ja ajaa hieman liian monta kertaa taksilla Lahden kaduilla. Vaikka sunnuntai jäikin fiiliksessä kakkoseksi lauantaille, oli viikonloppu kokonaisuudessaan onnistunut ja päässä pyörii taas sata mahdollista ohjelmaideaa. Mitä jos sitä vaikka lausuisi ääneen Naruton ekat 10 pokkaria?

maipon: Hauskinta coneissa ovat tietysti aina kohtaamiset ja keskustelut erilaisten ihmisten kanssa, ja sainkin mm. kuulla Meten ja Maaretin seikkaperäisen selostuksen siitä kuka on Dance With Devils -animen paras poika. Illan animevisa olisi voinut olla käytännön järjestelyjensä puolesta hieman, noh, käytännöllisempi, mutta hauskaa riitti niin kauan kuin siellä jaksoimme istua. Kiitos tulituesta vaan Maaret ja Petteri, kyllä mäkin osasin ainakin kaksi animehahmoa tunnistaa itse. Päädyin myös heti seuraavana päivänä ideoimaan Anonyymin Fantsutädin kanssa samantyylistä BL-kuvavisaa. Se tosin ei taitaisi sopia edes K18-coniin ohjelmanumeroksi…

Conijaksamisen kannalta olennainen greenroom palveli jälleen loistavasti, vaikka hieman petyinkin kun suurin osa riisimukien vegetäytteistä oli jo loppunut siinä vaiheessa kun pääsin Yoshiwara-luennolta vihdoin hakemaan ruokaa. Kirpputorin siirtäminen hissin viereen ilahdutti, koska nyt sinne päätyi selailemaan tavaroita vähän ohimennenkin, siinä missä ennen olen välillä unohtanut koko kirppiksen olemassaolon. Pöydillä oli ilahduttavasti myös aika tuoretta tavaraa, ja tällä kertaa mukaan tarttui Matsuanimelle omistettu lehti, josta riitti hupia koko viikonlopuksi. Samaisten Matsujen cosplayaaminen sunnuntaina porukalla tuotti huvin lisäksi myös kipua ja tuskaa, mutta enimmäkseen hyvässä hengessä. Joten vaikka tällä kertaa jäivät välistä niin jätskivene kuin conidrinksutkin, oli Desussa hauskaa tänäkin vuonna.