Suuren Harada-kyselyn tulokset

DSC_0401

Harada, Harada, Harada… Taasko ne puhuu Haradasta, saattaa joku lukijamme/kuuntelijamme pohdiskella. Yritämme kovasti taistella yksipuolisuutta vastaan kun puhumme BL:stä, mutta jotenkin tämän mangakan nimi nousee esiin uudestaan ja uudestaan. Ehkä juuri siksi, että hänen tuotantonsa on kaikkea muuta kuin yksipuolista. Tällä kertaa on sitä paitsi kyse erityistapauksesta: onBlue-antologialehden viimeisimmässä numerossa ilmestyi Haradan uuden One Room Angel -sarjan alkamisen kunniaksi Harada-spesiaali, jota pitää päästä mehustelemaan.

Spesiaaliin sisältyi mm. Haradan haastattelu, keskustelu Haradan ja Nobara Aikon kanssa sekä uuden sarjan hahmoluonnoksia. Kiinnostavimpana kaikista mukana olivat myös tulokset hahmokyselystä, johon Haradan lukijat olivat saaneet vastata ennen lehden ilmestymistä. Vastauksia netin kautta tehtyyn kyselyyn tuli yhteensä 1390 kappaletta. Kyselyssä fanit pääsivät pohtimaan suosikkihahmojensa lisäksi mm. kenet hahmoista ottaisivat autiolle saarelle mukaan, kelle antaisivat 10 000 jeniä rahaa ja kenestä haluaisivat tehdä uken.

Koska meillä täällä Fujoshiluolassa ei ole muuta elämää, otimme käsittelyyn kysymyksistä ja tuloksista kiinnostavimmat ja päädyimme pohtimaan mitä ne kertovat Haradasta, tämän faneista ja universumin rakenteesta.


DSC_0378

Lempihahmosi Haradan teoksissa

  1. Fukusuke (Color Recipe, seme)
  2. Yoru (Yoru to Asa no uta, uke)
  3. Momo (Yatamomo, uke)
  4. Shoukichi (Color Recipe, uke)
  5. Asaichi (Yoru to Asa no uta, seme)
Kommentit

maipon: Color Recipen Fukusuken yltäminen hahmoäänestyksen ykkössijalle samanaikaisesti yllätti ja ei yllättänyt. Kyseinen sarja ja varsinkaan kyseinen hahmo eivät kuulu omiin suosikkeihini, mutta lukijoiden kommentteja tarkastelemalla saa ehkä jonkinlaisen käsityksen siitä mikä niissä vetoaa. Monelle lukijalle gäppi Fukusuken viileän ulkokuoren ja sisällä piilevien psykopaattitendenssien välillä on selvästi vastustamaton, ja lehteen painettu englanninkielinen kommentti summannee asian melko hyvin: ”He’s so sick yet so HOT!!!” Samalla myös Fukusuken vahvat tuntemukset tarinan ukea Shoukichia kohtaan saivat mainintoja, joten selvästi epäterveen puolelle luisuva omistautuminen rakkaudelle saa ainakin osan Haradan faneista liikkeelle.

Sama näkyy myös hahmoäänestyksen melko täpäräksi kakkoseksi tulleen Yorun saamissa kommenteissa: tämän omistautunut rakkaus Asaichia kohtaan mainittiin suunnilleen yhtä monta kertaa kuin Yorun vetoava ulkonäkö. Kolmoseksi tulleelle kovia kokeneelle Momolle puolestaan toivottiin onnellisuutta elämään, ja tämä sai kommentteja myös söpöydestään. Äänestyksen söpöyspotin vei kuitenkin Shoukichi, joka sai söpöyskehuja niin tsundereudestaan kuin pulisongeistaankin. Viidenneksi sijoittuneen Asaichin kommenteissa näkyi niin ikään kiinnostus ulkokuoren ja persoonallisuuden väliseen ristiriitaan: pullisteleva ja kovaa esittävä Asa on parhaimmillaan kun hän osoittaa kömpelöllä tavallaan herkkiä tunteitaan Yorua kohtaan.

Omana nostona on pakko vielä ottaa esiin kuutoseksi yltänyt, Hen-ai sarjasta tuttu masokistimaikka jolle ei edes ole koskaan annettu nimeä. Koska kyseessä on yksi omista suosikkitarinoistani, on pakko nostaa hattua tälle valinnalle! Harada itsekin toteaa kommentissaan olevansa iloinen siitä, että myös lyhyiden tarinoiden hahmot saivat ääniä.

airinpie: 3/5 ain’t bad, tosin kolmea lempihahmoa enempää minulla ei taida Haradalta ollakaan. Ykköstila vähän hämmensi, sillä vaikka olen itsekin usein kuudere-yandere-kombinaation ystävä, en millään Jeesuksen tahdonvoimallakaan kykene oikein ymmärtämään Fukusuken vetovoimaa. Yorun kakkostilasta sen sijaan en ole eri mieltä: tämä ja Momo ovat kaikessa sekopäisyydessään omiakin suosikkejani, ja näiden kädettömyys arkielämässä on paitsi samaistuttavaa myös kovin symppistä. Ehkä toisiksi suurin yllätys listalla onkin lopulta Asaichin vitostila, sillä vaikka kyseinen ihmisperse on ehkä oma lempihahmoni kaikista Haradan spedeistä, odotin näkeväni top viidessä ennemmin Yatamomon suoraselkäisemmän Yatan – tosin Harada-äänestyksissä selvästikään ei skabata hyvän ihmisen pisteillä, joten sikäli sijoitus on looginen…


DSC_0386

Lempipari

  1. Yata x Momo (Yatamomo)
  2. Fukusuke x Shoukichi (Color Recipe)
  3. Sadistijäbä x Masokisti-opettaja (Hen-ai)
  4. Asaichi x Yoru (Yoru to Asa no uta)
  5. Ihme semehiippari x Messiah (Messiah-sarja)
  6. Yoru x Asaichi (Yoru to Asa no uta)
Kommentit

airinpie: Meinasin alkuun reklamoida Tukesiin, Valviraan ja vielä valtionvarainministeriöön Asaichin ja Yorun matalasta sijoittumisesta, kunnes vilkaisin listausta tarkemmin: top 6:sta nimittäin löytyy sekä Asa x Yoru että Yoru x Asa :D:D:Dfj Yhteenlasketuilla äänillä olisi herunut kolmossija, joten menkööt. Listan kärkipäästä löytyy odotetusti Yata x Momo, joiden dysfunktionaalinen suhde tosin kiinnostaa itseäni enemmän tieteellisessä kuin romanttisessa mielessä; Fukusuke x Shoukichi taas… no jaa. Hen-ain ja Messiah-sarjan sijoituksista minulla ei ole suuria tuntemuksia suuntaan tai toiseen, mutta etenkin Sadistijäbän ja Masokisti-opettajan sijoittuminen oli positiivinen yllätys!

maipon: Harada on onnistunut luomaan varsin vaihtelevia paridynamiikkoja kuhunkin tarinaansa, ja fanien vastaukset heijastelivat tätä myös. Yatan ja Momon suhteessa viehättää pariskunnan näennäinen epäsopivuus toisilleen, ja toisaalta se että japanilaisen sanonnan mukaisesti rikkinäinenkin pata löytää itselleen kannen. Color Recipen tapauksessa lukijat pitivät söpönä hahmojen välistä sanailua, suhteen Shoukichissa esiin nostavia dere-puolia… sekä tietysti Fukusuken psykoa rakkautta tätä kohtaan.

Kolmoseksi tulleen, Hen-aista tutun pariskunnan kiinnostavaksi pointiksi mainittiin (erotiikkapisteiden lisäksi), että vaikka fyysisesti kyseessä on seme ja uke, suhde tuntuu henkisesti kahden semen suhteelta. Samaa henkeä näkyi myös Yorun ja Asaichin saamissa kommenteissa: erään vastaajan mukaan Yoru tuntuu sememäiseltä ukelta ja Asa ukemaiselta semeltä, ja se juuri on parasta. Toisen kommentoijan mukaan puolestaan näiden hahmojen kohdalla ei ole väliä missä roolissa he ovat, kun kyse on rakkaudesta. Nautin itsekin siitä, että Asa x Yorun lisäksi myös Yoru x Asa sijoittui niin hyvin, ja Haradakin totesi kommentissaan nauraneensa asialle. Ehkä hauskin kommentti tähän osioon tulikin yhden Yoru x Asaa äänestäneen lukijan suusta, ja suomeksi se kääntyisi suunnilleen muotoon ”Milloin… milloin… pliis!”

Haradaa ilahdutti myös lyhyemmistä tarinoista tuttujen parien sijoittuminen varsin korkealle. Samoilla linjoilla olen itsekin: olisin varmaan äänestänyt joko Hen-ain tai Messiah-sarjan pariskuntaa, joten Buddhan siunausta kaikille samanmielisille. Oikeastaan oli ihan hauska huomata, että jos Color Recipen pääparia ei lasketa mukaan, kaikki omat suosikkiparini löytyivät top 6:sta.


DSC_0387

Keiden hahmojen haluaisit tapaavan

  1. Fukusuke (Color Recipe, seme) & Yoru (Yoru to Asa no uta, uke)
  2. Yoru (Yoru to Asa no uta, uke) & Momo (Yatamomo, uke)
  3. Momo (Yatamomo, uke) & Shoukichi (Color Recipe, uke)
  4. Shoukichi (Color Recipe, uke) & Yoru (Yoru to Asa no uta, uke)
Kommentit

airinpie: Tämä äänestys oli oma suosikkini kaikista :D On aika kuvaavaa, että vastauksissa pyörivät samat naamat (bonuksena nelossijalla vielä Shoukichi & Yoru) – ajatus esimerkiksi Fukusukesta ja Yorusta tai Momosta ja Yorusta keskustelemassa ihmissuhteistaan on kutkuttava. Ilmeisesti vastaukset tähän kategoriaan ovat kuitenkin vaihdelleet hyvin laajalti, sillä ykkössijalle on päästy vain 3 %:n äänienemmistöllä. Mitäköhän muita yhdistelmiä joukkoon on mahtunut? Top 3:sta oma suosikkini on tietysti Yoru & Momo, mutta jos saisin valita listan ulkopuolelta, vastauksena olisi tietenkin Asaichi & Momo. Sitä perseilyn määrää voi vain kuvitella!

maipon: Vastaukset todella jakautuivat laajalle tämän kyselyn kohdalla, koska Haradan luomasta lahjasta hahmokaartista riittäisi yhdisteltävää loputtomiin. Fanit pääsivätkin todella vauhtiin vastauksia miettiessään. Kommenteissa joku ideoi Yorun ja Fukusuken bondaustuokiota, jossa jälkimmäinen leikkaisi edellisen tukkaa ja samalla avauduttaisiin omasta enemmän tai vähemmän psykosta rakkauselämästä. Muita lukijoiden esille nostamia hahmojen kohtaamisia olivat mm. Hen-ain masokistimaikka ja Yatamomon Suda, sekä Nii-chanin Yui ja Yoru to Asan Yoru. Lisäksi toivottiin joko Yatan tai Momon opettavan Nii-chanin Yuille hieman rentoutumisen jaloa taitoa. Itse olen täysin rinnoin kaikkien Yoruasan ja Yatamomon crossoverien kannalla, onhan niitä nähty Haradan piirroksissa ennenkin. Ykköseksi sijoittunut Yoru + Fukusuke -kombo näyttää myös hyvin, miten erilaisia tarinoita obsessiivisesta rakkaudesta voi kirjoittaa – ja toisaalta sen, että ko. hahmoissa on yllättävän paljon samaa.


DSC_0389

Kuka hahmoista on mielestäsi vaarallisin

  1. Fukusuke (Color Recipe, seme)
  2. Seme (Chikan sareteru kare wo guuzen wo hakken shite, teki na tenkai de)
  3. Sensei (Yugami-sarja, seme)
  4. Shunichirou (Hikizuru oto, seme)
  5. Yui (Nii-chan, seme/uke)
Kommentit

airinpie: Juuh jaah jooh. Vaikka ”koitsu yabai” vaikuttaa olevan tämän kategorian kohdalla aika liukuva käsite, ketään tuskin yllättää että listalle on päässyt jopa kolme kaveria Yajirushi-lyhärikokoelmasta. Color Recipen Fukusuke vetää taas kyseenalaiset pisteet himaan, joskin luulen että tämän ”yabai” on hieman eri tasolla kuin listan muilla sosiopaateilla / manipuloivilla sadisteilla… Itselleni Haradan suurin aivot nyrjäyttänyt ihmishirviö on tietenkin kolmossijalle päässyt pedarimaikka, jonka olemassaolosta en välttämättä olisi edes tarvinnut muistutusta.

maipon: Ehkä kertoo jotain olennaista Haradasta, että sekä tykätyimmän hahmon että psykoimman hahmon äänestyksessä ykköstila päätyi samalle hahmolle. Kuvaavin kommentti Fukusukea äänestäneiltä lienee ”Mister king of psycho stalker homo (kohteliaisuutena)”….. Ykköstilaa lukuunottamatta tässä osiossa nousi esille paljon hahmoja tarinoista, joita ei juuri muissa osioissa näkynyt. Tämä herättääkin ihan kiinnostavaa pohdintaa siitä, milloin häiritsevä hahmo on häiritsevä mutta moe, ja milloin pelkästään häiritsevä. Tosin samalla tavalla kuin Fukusuken psykouteen kohdistuvat kommentit olivat kaikesta huolimatta kehuvia, muitakin esiin nousseita hahmoja tunnuttiin pitävän enemmänkin kiehtovina kuin vastenmielisinä. Harada kertoi omissa kommenteissaan kiinnostavana yksityiskohtana, että moni äänestäjä oli kirjoittanut vastaukseksi ”minna yabai”, eli kaikki hahmot ovat vaarallisia. Pakko olla samaa mieltä.


DSC_0393

Hahmo jonka haluaisit nähdä ukena

  1. Asaichi (Yoru to Asa no uta, seme)
  2. Fukusuke (Color Recipe, seme)
  3. Iori (Yoru to Asa no uta)
  4. Sadistijäbä (Hen-ai, seme)
  5. Suda (Yatamomo, seme)
  6. Yata (Yatamomo, seme)
Kommentit

airinpie: Hueehahohuheuhauhuehauhue. 22 % enemmistö ei voi olla väärässä, eivätkä kyllä olekaan. Vaikka teknisesti Asaichi nähtiin jo kertaalleen ukena Yoru to Asassa (…), olen itse asiassa aika yllättynyt jos ei sarjan jatko-osassa kertaakaan päästä näkemään Asan ilmiselvää uke-potentiaalia. Hahmo on nimittäin 1:1 sellainen spede, joka monessa muussa tarinassa päätyisi ukeksi nimenomaan äksyilynsä ja uhittelunsa vuoksi. Kategorian muista voittajista minulla ei oikeastaan ole erityisempää sanottavaa, paitsi että Suda voisi mieluummin mennä vaikka kiven alle asumaan. Tai räjäyttää itsensä kuuhun, idk.

maipon: Uke-Asaichia rukoiltiin lukijoiden puolesta jo parikysymyksen kommenteissa, joten ei ihme että Asa räjäytti pankin tämän kysymyksen kohdalla. Vastaukset olivat itse asiassa aika hellyttävää luettavaa: joku toivoi hellän ja rakastavan seksin Yorun kanssa parantavan Asan aiemmin saamat traumat. Toinen lukija puolestaan epäili, että kerran Yorun kanssa bottomina oltuaan Asa jäisi lopullisesti sille tielle. Lukijat olivat myös Airinin kanssa samoilla linjoilla siinä, että hahmo nyt vain sopisi ukeksi. Osassa vastauksissa mainittiin myös halu päästä kiusaamaan Asaa, ja sama teema näkyi myös muiden hahmojen kohdalla. Sekä Fukusuken (2. sija) että Sudan (5. sija) kohdalla lukijat halusivat nähdä hahmojen itkevän. Iorin moni taas näki ilmiselvänä ukena.

Tämä ja seuraava kysymys olivat mielestäni varsin hauskoja, koska niissä päästiin leikkimään roolijaoilla ja toteamaan, etteivät niiden rajat aina ole niin selvät. Samalla roolien merkitys toisaalta korostuu: ei näillä asioilla spekulointi olisi niin kutkuttavaa, ellemme nimenomaan olisi tottuneet näkemään tiettyä hahmoa tai tietynlaista hahmotyyppiä aina tietynlaisessa roolissa.


DSC_0396

Hahmo jossa on potentiaalia semeksi

  1. Yoru (Yoru to Asa no uta, uke)
  2. Riku (Color Recipe)
  3. Masokisti-ope (Hen-ai, uke)
  4. Momo (Yatamomo, uke)
Kommentit

airinpie: Ks. ylempi kohta – Harada, koska tietenkin luet tätä, tiedäkin että reklamoin todellakin sinne Valviraan jos en saa edes yhtä seme-Yorua Yoruasan jatko-osassa!!! Idk mulla on tästä Paljon Tunteita, osittain koska Yoruasa ylipäätään herättää paljon tunteita, mutta myös koska koko Yoruasan ajan Yoru on (ilmeisesti japanilaisten lukijoidenkin mielestä) kyseisen suhteen henkinen seme ja pari sopisi mielestäni täydellisesti omaksi suosikikseni eli reversibleksi. Ok, tästä (ja aika monesta muusta Yoruasaan liittyvästä asiasta) on tulossa piakkoin oma postauksensa, joten ei siitä nyt sen enempää… Myös Momon seme-potentiaalista olen enemmän kuin samaa mieltä, ja hauskimpana yllättäjänä listalta löytyy myös Color Recipen Riku :DDD

maipon: Ihan hauska huomata, että seme-Yoru sai vielä enemmän ääniä kuin uke-Asa. Yhdessä kommentissa pidettiin suorastaan tuhlauksena ettei komea ja laulutaitoinen Yoru ole seme. Toisessa kommentissa taas arveltiin Yorun olevan semenkin roolissa hellä. Toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneita Rikua ja masokistimaikkaa puolestaan pidettiin dominoivien puheidensa puolesta sopivina hommaan, ja Momon todettiin olevan hauska missä tahansa roolissa. Jos saisin itse toivoa, haluaisin että Haradalta nähtäisiin jatkossa oikeasti reversible pariskunta, ja Yoru x Asa olisi mielestäni ihan varteenotettava vaihtoehto siihen. Nii-chan-sarjassa hahmojen roolit toki vaihtuvat, mutta tarina vaikuttaa jopa Haradan kertomaksi niin häiritsevältä että olen jättänyt sen toistaiseksi väliin.


Yhteenveto

airinpie: Vastauksissa toistuvat aika samat naamat, mikä kertoo omaa tarinaansa Haradan suosituimmista (ja pisimmistä) tarinoista. Valtaosan kanssa olen samoilla linjoilla, mutta Color Recipen suosio on yhä pienimuotoinen mysteeri – symppasin itsekin teoksen Shoukichia, mutta tämän ja Fukusuken suhteesta puuttui omaan makuuni tarpeeksi monisyinen valtadynamiikka, jotta sarja olisi tehnyt suuremman vaikutuksen. Japanilaisfaneihin Color Recipe sen sijaan tuntuu uponneen kuin häkä, mistä voi päätellä jotain varmasti myös Haradan lukijoiden mieltymyksistä… Vaikka lukijaprofiilit itsessään ovat aina mielenkiintoisia, salaa toivon myös että Harada äänestyksen tulokset nähtyään loisi jotakin aiheesta hahmo x tapaa hahmon y, sillä näin häiriintyneillä hahmoilla tulokset voisivat olla aika hysteerisiä.

maipon: Mitä opimme tästä kaikesta? Ainakin sen, että Harada on onnistunut luomaan paljon todella muistettavia hahmoja. Lisäksi värikkäät vastaukset todistivat fujoshien spekuloinnin ja fantasioinnin voimasta, joka on todella vaikuttava. Vastauksia tarkastellessa tuntui myös korostuvan aiemminkin pohtimani asia: Color Recipessä nähtävä paridynamiikka tuntuu Haradan tuotannossa anomalialta, koska kaikkien muiden sarjojen kohdalla molemmat hahmot ovat yleensä tavalla tai toisella kieroutuneita. Color Recipen tapauksessa kaikki häiriintyneisyys on kuitenkin kasautunut Fukusukelle, mikä saa suhteen tuntumaan omasta näkökulmastani jotenkin väärältä. Sarja toki jatkuu edelleen, joten ehkä söpössä ja viattomassa Shoukichissä on vielä piirteitä joita emme ole päässeet näkemään…

Uteliaille voin muuten paljastaa, että autiolle saarelle lukijat ottaisivat mieluiten mukaan Yatan, antaisivat rahaa Momolle ja pitivät Yorua kaikkein ideaaleimpana waifu-ehdokkaana (oikein! t. airin). Jos Kyselyn tuloksien lähempi tarkastelu kiinnostaa, lehden voi ostaa vaikka täältä: Amazon.co.jp. Seuraavassa numerossa on muuten luvassa fanikyselyn tulokset Kumota Harukon Shinjuku Lucky Hole -sarjasta, joten odottelen sitäkin jo mielenkiinnolla.

Mainokset

Banana Fishin arvoitus

bf-vaakaKuvakaappaus animen nettisivulta bananafish.tv

Viime sunnuntaina Twitter ja animeuutissivustot täyttyivät koko vuoden kiinnostavimmasta animejulkistuksesta: Akimi Yoshidan kynäilemä Banana Fish -manga saa ensi vuonna animesovituksen, yli 20 vuotta loppumisensa jälkeen. 80-luvun New Yorkiin sijoittuva, jengien ja rikollisjärjestöjen kahinoita sekä kahden hyvin erilaisesta kulttuurista tulevan pojan ystävyyttä luotaava manga on Japanissa klassikko, jonka merkitystä ei voi liioitella. Animeprojektin on tarkoitus juhlistaa Yoshidan 40-vuotista taiteilijanuraa, joka on jatkunut menestyksekkäästi näihin päiviin saakka. Hänen mangaansa Umimachi Diary perustuva elokuva käväisi Suomenkin teattereissa viime vuonna.

Japaninkielisessä Twitterissä animejulkistus herätti ansaitusti kuhinaa ja nostalgisointia. Vaikka Viz ehti kääntää 19-osaisen sarjan kokonaisuudessaan englanniksi 2000-luvun alkupuolella, länsimaissa sekä Yoshida että Banana Fish ovat kuitenkin jääneet melko tuntemattomiksi. Niinpä katseet kääntyivät englanninkielisessä uutisoinnissa ja kommenteissa ennen kaikkea animen tuotantotiimiin, joka onkin varsin kiinnostava. Animaatiostudiona häärii Mappa, jonka moni animeteollisuutta tuntemattomampikin osaa viime vuoden jälkeen yhdistää Yuri!!! on Iceen. Ohjaajaksi taas on valikoitunut Hiroko Utsumi, joka on jäänyt monelle mieleen Free!n ohjaajana ja storyboardaajana. Ennustan jo nyt että vertauksilta Free!hin ja YOI:hin ei tulla välttymään. Vertauksia tehdessä olisi tosin hyvä pitää mielessä, että Banana Fish oli olemassa jo 30 vuotta ennen kumpaakaan sarjaa.

スクリーンショット 2017-10-24 20.52.23

Itseäni animen tuotannossa eniten kiinnostavana yksityiskohtana hahmosuunnittelusta vastaa Akemi Hayashi, joka onnistui Doukyuusei-elokuvassa herättämään henkiin Nakamura Asumikon äärimmäisen hankalasti animeen istuvan piirrostyylin. Ensimmäinen Ashista julkaistu konseptikuva ainakin vaikuttaa sopivan päivitetyltä mutta silti tarinan hengelle uskolliselta, eli odotukset ovat korkealla.

Tällaisella tekijäkaartilla ei myöskään varmasti tarvitse pelätä, että tarinan emotionaalinen puoli jäisi toiminallisempien osioiden jalkoihin. Ashin ja Eijin epätodennäköinen ja monitulkintainen ystävyys on yksi sarjan kantavista pilareista. Juuri tämä monitulkintaisuus on herättänyt paljon keskustelua, ja animejulkistuksen vanavedessä japaninkielisessä Twitterissä onkin päädytty debatoimaan siitä, onko Banana Fish BL-sarja vai ei. Osa keskustelijoista on halunnut nostaa Banana Fishin BL:n yläpuolelle, ikään kuin se olisi jotain paljon parempaa ja arvokkaampaa. Eräs twiittaaja muistuttaa osuvasti, että on tahditonta lytätä muita genrejä samalla kun ylistää yhtä teosta. (linkki)

Yksi käyttäjä puolestaan pohtii, että jos häneltä kysyy onko Banana Fish BL:ää, hän sanoisi että ehkä joidenkin mielestä mutta hänestä ei. Jos taas häneltä kysyisi onko sarja yaoita, hän vastaisi kyllä, ja päätyy lopuksi harmittelemaan kätevän yaoi-sanan katoamista käytöstä. (linkki)  Toinen käyttäjä taas toteaa, että hänen Twitter-aikajanallaan yaoi-termi ainakin elää ja voi hyvin. (linkki)

Kiinnostavan näistä pohdinnoista tekee yaoi-termin käyttötapa, koska se poikkeaa niin länsimaissa totutusta (seksiä sisältävä BL-sarja) kuin alkuperäisestä japanilaisesta (seksiin keskittyvä, juoneton tarina) merkityksestäkin. Alkuperäinen postaaja tuntuukin käyttävän sanaa yaoi tarkoittamassa yleisesti tarinoita joissa on vähintäänkin potentiaalia homoseksuaaliselle sisällölle. (Lisäksi tuntuu hieman hassulta nähdä että Japanissa termin perään haikaillaan, kun englanninkielisessä fandomissa siitä taas ei tunnuta pääsevän eroon sitten millään.)

1.pngMangan alkuperäisiä kansia 80-luvulta

Itse näen että kysymystä Banana Fishin ja BL:n suhteesta voi lähestyä kahdella tapaa. Jos kysytään, kuuluuko Banana Fish genreen nimeltä BL, vastaus on yksiselitteisesti ei. Sarja julkaistiin shoujo-lehti Bessatsu Shoujo Comicissa, ja se on täysiverinen shoujo-sarja. Tarina toki hyödyntää paljon vuosikymmen aiemmin syntyneen shounen-ain tropeita kuten kauniita poikapäähenkilöitä ja seksuaalisen väkivallan teemoja.

Sarjaa ei myöskään voi pitää BL:nä siksi, että se julkaistiin aikana jolloin nykyisenlainen kaupallinen BL ei ollut vielä kunnolla vakiintunut omaksi genrekseen. Sarja kuitenkin nousee BL-historiikeissa lähes aina jossain vaiheessa esiin kun tullaan 80-luvulle. Tämä ei kerro niinkään siitä että sarja määriteltäisiin yleisesti BL-mangaksi, vaan siitä että Banana Fish itse oli aikanaan määrittämässä monen BL:n lukijan ja tekijän makua ja kiinnostuksenkohteita, ja sitä kautta myös nykyisen BL:n muotoutumista.

Jos genren sijaan taas kysytään, onko Banana Fishissä ”BL-sisältöä” eli poikien välistä rakkautta, vastaus on… kyllä ja ei. Ash ja Eiji eivät tunnusta toisilleen muuta kuin korkeintaan syvää ystävyyttä, eikä suhteella ole seksuaalista ulottuvuutta. Toisaalta hahmojen suhde on kuvattu niin intensiivisenä ja tärkeänä kyynelineen ja tunteikkaine kirjeineen, että se voisi yhtä hyvin olla rakkaustarina. Sellaisena se tuleekin helposti luettua, etenkin jos BL- tai shoujoromanssitekstit ovat lukijalle jo entuudestaan tuttuja.

Osa faneista on etsinyt asiaa pohtiessaan apua jumalan eli tekijän sanasta. Yoshida onkin eräässä haastattelussa todennut, ettei tarkoittanut Ashin ja Eijin suhdetta romanttiseksi rakkaudeksi (renai kankei). Linkit haastatteluun ovat kuitenkin mystisesti kadonneet Twitteristä, joten itse kukin voinee valita syyttääkö asiasta tekijänoikeuksia vai tinahattuja. Lisäksi Yoshida on sanomisistaan huolimatta piirtänyt hahmoistaan paljon taidetta jossa liikutaan vähintäänkin todella läheisen bromanssin alueella. Totuus on tuolla jossain.

Itse toivoisin, että lukijat ja tulevat katsojat eivät liikaa lähtisi etsimään yksinkertaisia vastauksia tai yrittäisi mahduttaa Banana Fishiä mihinkään tiettyyn muottiin. Juuri sarjan ja sen kuvaamien suhteiden moniselitteisyys tekee siitä niin kiehtovan teoksen kaikkine rönsyineen, draamoineen ja hassutteluineen. Lopulta Yoshidan tai kenenkään muun sanomisilla ei ole tulkinnassa väliä, vaan ainoastaan tarinan ja hahmojen herättämillä tunteilla. Niitä onkin sitten luvassa, ja paljon.

news_header_yoshida

Syyskuun Renta!-suositukset

Rentan1

Fujoshiluolan Renta-suositukset ovat täällä taas! Tämänkertaisten lukusuositusten kanssa voi käpertyä viltin alle kun sää viilenee ja illat pitenevät. Luvassa tällä kertaa taas kokoelma, josta toivottavasti löytyy luettavaa niin söpöilyn kuin vinoutuneempienkin tarinoiden ystäville.

SYYSKUUN SUOSITUKSET

yatamomo

Ensin iloa, sitten tuskaa: Yata & Momo – Harada

”Syyskuun tärkein uusi Renta-julkaisu oli käännös Haradan Yatamomosta. Jotenkin olin ajatellut ettei Haradan sarjoja saataisi koskaan virallisesti englanniksi, mutta tässä sitä ollaan. Tarinassa hyväntahtoinen mutta kuumapäinen Yata tarjoaa yöpaikan kodittomalle ja rahattomalle Momolle, joka on kaikkea muuta kuin normaali kaveri. Kaksikon välejä mutkistaa – Momon epämääräisen elämäntyylin lisäksi – myös kuvioihin ilmestyvä Momon sadistinen ex-sugar daddy Suda. Eri hahmojen kautta päästään tarkastelemaan varsin mielenkiintoisia teemoja. Mikä lopulta erottaa omistushalun tai säälin rakkaudesta? Ja voiko toista ihmistä todella muuttaa? Kaikki tämä on tietysti kuorrutettu niin hengästyttävällä määrällä seksikohtauksia että hiki nousee Momo-raukan pintaan lisäksi myös lukijalla. Komediaa, synkempiä sävyjä ja aidosti koskettavia kohtauksia yhdistelevä tarina jää siis taatusti mieleen tavalla tai toisella. Manga on sittemmin jatkunut vielä kahden pokkarin verran, toivottavasti nekin nähdään Rentassa englanniksi ennen pitkää.” –maipon

“Yatamomo on minulle jotenkin monimutkainen sarja. Toisaalta se on Harada-osastollani enemmän suosikkien kuin inhokkien puolella, mutta kovin henkilökohtaista suhdetta minulla ei sarjaan ole. Enemmänkin Yatamomo on niitä teoksia, jotka kiinnostavat minua eniten temaattisesti: rikkinäisen ja elämänasenteeltaan jopa perverssin hedonistisen Momon ja tähän ihastuvan Yatan suhde on niin nyrjähtänyt, että sitä seuraa jonkinlaisella tieteellisellä mielenkiinnolla. Vaikka kaksikon välillä nähdään myös aidosti herkkiä hetkiä, mistään hyvänmielen rakkaustarinasta ei ole kyse. Eniten tykkäänkin sarjassa itsekkyyden eri muotojen tutkiskelusta, sillä Yata ei voi pelkällä rakkaudellaan parantaa Momoa. Rasittavan ja traagisen välillä tasapainoileva Momo puolestaan on hahmona äärimmäisen mielenkiintoinen. Harada ei siis taaskaan päästä lukijaansa helpolla, mistä paljon plussaa.” –airinpie

high heels

Hömppädraamaa korkojen kera: Take My High Heels Off – Jijico Okina

”Tämä randomisti kannen ja muutaman sivun previkan perusteella tehty ostos osoittautui itselleni ihan nappivalinnaksi. En koskaan sano ei miehille korkokengissä, ja kaupan päälle tarinasta löytyy vielä sopivasti annosteltuna katkeransuloisia väärinkäsityksiä, herkkiä sydämentykytyksiä ja hauska piirrostyyli. Stoalaisen jäyhän Kenin ja pirteän ulkokuorensa alla salaisuuksia piilottelevan Chiakin tarina ei tuo juonensa tai toteutuksensa puolesta pöytään varsinaisesti uutta, mutta tarjoilee tutun annoksen oikein toimivalla kattauksella. Korkokengätkin on saatu näppärästi nivottua osaksi juonta ja Chiakin kriiseilyä oman itsensä hyväksymisen vaikeudesta. Tällaisilla eväillä minua on varsin helppo miellyttää.” –maipon

“Take My High Heels Off oli minulle niitä teoksia, jotka voi hotkaista alas pikaruoan tavoin: tiedät mitä saat ja alas menee kitkatta, muttet jälkikäteen välttämättä muista mitä oikeastaan edes söit. Tiivistettynä siis korkokengistä epäsuoran valaistumisen kokeva Ken ihastuu luokkakaveriinsa Chiakiin, jolla puolestaan on geneeristäkin geneerisempi yksinäisen homojäbän itsensämyymisnarratiivi (sekä tietysti sen mukaiset kompleksit). Koska jäbät korkokengissä eivät esteettisessä mielessä ole itselleni mikään Juttu, tarinasta itsestään ei jäänyt käteen mitään kovin uutta ja ihmeellistä; sen taide on kuitenkin mukavan ilmeikästä, ja kokonaisuus ajaa ihan hyvin asiansa angstilla maustettuna höpöhöpönä.” –airinpie

etranger

Eteeriseen tunnelmointiin: The Stranger by the Beach – Kanna Kii

”Okinawalaiselle pikkusaarelle sijoittuva herkkätunnelmainen tarina kertoo kirjailija Shunista ja vanhempansa menettäneestä Miosta, joka heidän tavatessaan on vielä lukiossa. Piristävästi Mio tosin häipyy mantereen puolelle kolmeksi vuodeksi, ja saapuu hieman aikuistuneena takaisin lämmittelemään suhdetta Shunin kanssa. Mangan viehätys on ehdottomasti sen söpössä taiteessa ja ilmeikkäissä hahmoissa. Suhteen haparoivia alkuaskelia ja hahmojen menneisyyden mörköjä kuvataan myös kiinnostavasti ja realistisen oloisesti. Draamalla ja söpöilyllä höystetty arkikuvaus tuo oikeastaan hieman mieleen Kumota Harukon Itoshi no nekokken. Tässä taas yksi sarja, jonka myöhempienkin osien toivoisi ennen pitkää päätyvän Rentaan.” –maipon

“Stranger by the Beach on ennen kaikkea fiilistelymanga, jossa pienen saaren elämä tulee kirjaimellisesti iholle. Asetelma on myös hieman poikkeuksellinen, kun päähahmot Shun ja Mio tunnustavat tunteensa jo varhain. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että suhde itsessään etenisi yksinkertaisesti. Omien tunteiden kanssa sinuiksi tuleminen vie aikaa, mille Kii Kannan kuvitukset antavat kauniin kehyksen. Itselleni ykkökseksi teoksessa nousikin nimenomaan visuaalinen puoli ja tunnelmointi, joiden ohessa Shun ja Mion suhde etenee hienovaraisesti yhdestä etapista toiseen. Vaikka kaipaan usein tarinoiltani hieman syvempää “miksi juuri sinä” -pohdintaa, Stranger by the Beachissa huomioidaan toisaalta myös uudelleentutustumisen tärkeys; kolmen vuoden erossaolon jälkeen sekä Mio että Shun ovat hieman eri ihmisiä, jolloin keskiöön nousee myös toisen kohtaaminen sellaisena kuin tämä todella on.” –airinpie

Elokuun Renta!-suositukset

Rentan1

Syksy on täällä ja niin ovat myös syksyn ensimmäiset Renta-suositukset! Renta on siis digimuodossa mangaa kauppaava sivusto, jonka englanninkielisellä puolella on tarjolla harlekiiniromanssien lisäksi enemmän BL:ää kuin kukaan järkevä ihminen jaksaa lukea. Kuten maipon jo vuosi sitten kirjoitti, Rentasta löytyy myös varteenotettavaa luettavaa, josta päätimme kuukausittain esitellä muutaman. Älä siis tuhlaa tikettejäsi sokkona tomaattipoikaystäviin, vaan seuraa Fujoshiluolan takuuvarmoja* suosituksia!

* eli potentiaalisesti kamalaa tuubaa tai parasta ever

ELOKUUN SUOSITUKSET

Höpöhöpön ystäville: Hangout Crisis – Owal

”Jos Owalin aiempi stoori Kichiku Encount viihdytti (ks Luolacast #3), voi Hangout Crisisin parissa jälleenelää hyvin samankaltaisia ”mitä v*ttua” + ”tää on niin urpoa että se on viihdyttävää” -tunteita. Juoni itsessään on sata kertaa nähty: kaksi legendaarisina naistenkaatajina tunnettua yliopistokaverusta päätyy bylsimään keskenään, valaistumisia ja mustasukkaisuusdraamaa seuraa. Hangout Crisista löytyy jotakuinkin kaikki BL-kliseet aina nättipojista ja heittelehtivästä piirtotyylistä possessiivisiin semesusiin, mutta jälkifiilis on kaiken älyvapaan poken keskellä silti aseistariisuva. Sata lisäpistettä myös Josein tahattomasta (?) chinhandemoji-ilmeestä bongattuaan yllättävän kilpakosijan.” –airinpie

”Ei tästä höpöilystä voi kuin nauttia! Owalin sarjoissa mennään reippaasti kieli poskessa, mikä tekee kuluneidenkin tropeiden seuraamisesta varsin viihdyttävää. Tuttujen kuvioiden lisäksi mukana on tällä kertaa kuitenkin myös vähän yllättäviäkin elementtejä. Kun Josei kohtelee itseensä salaa ihastunutta Motokia kuin halpaa makkaraa, ei Motoki jää kaihoilemaan tämän perään vaan yrittää hankkia itselleen arvostavampaa seuraa. Koska tarina toimii totuttuun ”yksi keppi, yksi reikä” -tyyliin, jäävät Motokin kokeilut seuralaispalvelusta bongatun kiltin Shinyan kanssa lopulta lyhyeksi. Silti tämä sivujuonne nousi itselleni yhdeksi tarinan kohokohdista – humoristisen otteen ja erotiikan runsaan määrän lisäksi.” –maipon

Tarinaa kaipaaville: Private Investigators of Love – Abey Avil

”Kuten piirtotyylistäkin voi selkeästi päätellä, nyt ollaan Thosi Thaiteen äärellä. …Tai ei, sillä Private Investigators of Love on sydämeltään lopulta suoraviivainen tarina idealismista ja kyynisyydestä, sekä kahdesta näennäisesti sen ääripäitä edustavasta miehestä samassa yksityisetsivätoimistossa. Vaikka pääparin dynamiikka noudattelee monista sarjoista tuttua ”optimistinen tohelo ja varautunut megane” -tropeeta, tuo lennokas ja itseäni kovasti miellyttänyt piirtotyyli Ginpein ja Shun hahmoihin kiitettävästi eloa. Tarina tasapainottelee onnistuneesti huumorin ja vakavuuden välillä, ja saa toivomaan että yksittäisiä etsiväkeissejä pääsisi lukemaan enemmänkin. Selkeä suosikkini näistä kolmesta!” –airinpie

”Bongasin Avil Abeyn aikanaan Tokyo Mangashan kesäkampanjasta muutaman vuoden takaa. Isino Ayan ja Inoue Nawon töistä muistuttava piirrostyyli kiinnitti heti huomioni, ja itse tarina muistuttaa hieman Yamashita Tomokon Night Beyond the Tricornered Window -jännäilyä jossa toisiaan kontrastoiva parivaljakko jahtaa haamuja. Private Investigators of Love pysyy kuitenkin vähän maallisemmilla linjoilla, ja etsiväkaksikko varjostaa mörköjen sijaan vaikkapa avionrikkojia. Tarinasta ja taiteesta näkee paikoin ettei tekijä ole vielä hioutunut aivan huippuunsa, mutta jostainhan kaikkien pitää aloittaa. Pienestä haparoinnista huolimatta hahmojen vähitellen kehittyvää suhdetta on kiinnostavaa seurata, ja etenkin jaettuun hotellihuoneeseen sijoittuva kohtaus jossa hahmot ovat ensimmäistä kertaa rehellisiä toisilleen on jäänyt muistoihini erityisen koskettavana. Ks. myös Luolacast #8 jossa juttelin tarinasta tuoreeltaan.” –maipon

 

Mitä minä edes luen: BE BRAVE – Noda Matsumoto

”BE BRAVE on kokoelma one-shoteja, joiden sisältö ei noudata mitään tiettyä linjaa. Mukaan mahtuu niin pelkistetympää pokea onsen-reissun muodossa, ulkomaalaisen miehen etäistä kaihoilua kuin suht randomia ihokarvojen fetisisointiakin, joten tunneskaalakin vaihtelee päästä toiseen. Piirtotyyli luo tarinoille oman, kenties hieman naivistisenkin tunnelman, enkä sen vuoksi välittänyt itse aivan jokaisesta tarinasta; tästä huolimatta lukukokemus oli vähintäänkin mielenkiintoinen, eritoten Matsumoton keskittyessä tunnelmallisempaan kuvaukseen. Lisäpisteitä myös J.D. Salingerista, minulla on selvästikin joku fiksaatio länsimaalaisen kirjallisuuden namedroppailun kanssa mangassa.” –airinpie

”Tämä tarinakokoelma ei tosiaan ole sieltä ihan tavallisimmasta päästä. Alkupään melko tyypillinen koulupoikameininki antaa nopeasti tilaa kokeellisemmalle sisällölle. Taiteellisimpina hetkinään kerronta toi mieleen jopa est emin, mutta kaikki tarinat eivät suinkaan ole kovin korkealentoisia. Myös silloin kun juonta ei löydy edes nimeksi tarinat erottuvat omaperäisen tunnelmansa ansiosta perushutusta. Valitsin Noda Matsumoton piirtämän Tsumasaki kara aisarete -mangan viime vuoden kuumottavimpien BL-sarjojen joukkoon.  Tämä kokoelma edustaa hänen varhaisempaa ja varsin erilaista tuotantoaan, ja on siitäkin näkökulmasta kiintoisaa luettavaa.” –maipon

 

Fujoshiluolan kuumottavimmat mangat 2016

Uuden vuoden ja Japanissa vuosittain pidettävän Kono BL ga yabai -äänestyksen innoittamina päätimme koota taas oman listamme kuluneen vuoden aikana luetuista, tavalla tai toisella kuumottavista BL-mangoista. Taas kerran kävi selväksi, että diipit tunteet ja samaistuttavuus vaikuttavat tarinan lopulliseen kuumottavuuteen yhtä paljon tai enemmänkin kuin seksikohtaukset. Käy katsomassa vuoden 2015 lista täältä.

 

2kuumotus-2016

Airinin valinnat:

Aniya Yuiji - Mou ichi do, nando demo

Aniya Yuiji: Mou Ichido, Nando Demo

Vuonna 2016 luin hämmentävän vähän mangaa, kun aivojen nollaus kohdistui enemmän animen puolelle. Kuumottavina mieleen jääneitä mangoja ei kerääntynyt lopulta kuin kolme, joista ensimmäinen on Aniya Yuijin muistinmenetysdraamalla pelaava Mou Ichido, Nando Demo. Tarinassa sattuma erottaa rakastavaiset Takahiron ja Taroun toisistaan, kun Takahiro unohtaa auto-onnettomuudessa pariskunnan yhteisen elämän. Platoniseksi kämppiksekseen Tarouta luuleva Takahiro haluaa selvittää historiaa ilman toisten apua, samalla kun totuuden tietävä Tarou kärvistelee näennäisen yksipuoliseksi muuttuneen rakkautensa kanssa. Tarina herättääkin mielenkiintoisia moraalikysymyksiä: millainen käytös on toisen johdattelua/manipulointia, kenellä tilanteessa on todellinen valta, ja voiko toista ylipäätään vaatia kieltämään itsensä ja koko menneisyytensä oman tervehtymisen nimissä? Mou Ichido, Nando Demo nousee listalle siis kiehtovasti harmaan sävyissä leikittelevän teemansa ansiosta, vaikka lopussa onnellinen loppu seisookin.

Scarlet Berico - Minori's Hand

Scarlet Berico: Minori’s Hand

Scarlet Bericon Minori’s Hand yllätti kuluneen vuoden sarjoista kääntämällä kevyen alkuasetelmansa ympäri, kun Rentan lollerolaarin sijaan luvassa olikin tunteita. Viikon poka -hengessä alkanut juoni kertoo nimittäin fysioterapeutti Shigefuji Minorista, jonka vastaanotolla asiakkaat saavat kirjaimellisesti kokovartalokäsittelyn. Alun muutaman luvun jälkeen kuluneet Sex Therapist -käänteet heitetään kuitenkin ikkunasta, kun maisemiin ilmaantuu hahmo Minorin menneisyydestä. Tarinan todellinen potentiaali kaivetaan esiin takaumien ja nykyisyyden sekoituksella, jossa lukioaikojen jalkapallotiimillä on olennainen rooli. Eteerisen Minorin hahmoon saadaan näin luotua odottamattomia tasoja nimenomaan emotionaalisella puolella. Minori’s Hand ansaitseekin paikan listalla yllätettyään tunnekuumotuksella, vaikka sarja olikin naamioinut itsensä aivottomaksi pokeksi.

Sarjan voi lukea englanniksi Rentassa.

Ogeretsu Tanaka - Hadakeru Kaibutsu

Ogeretsu Tanaka: Hadakeru Kaibutsu

Viimeiseksi teokseksi valikoitui vuoden 2015 listalle päätyneen Sabita yoru de mo koi wa sasayakun jalanjäljissä jatkava Hadakeru Kaibutsu. Sabita yorun aiempi spin-off, Hodokeru Kaibutsu, saa Hadakeru Kaibutsussa siis perusteellisempaa jatkoa, kun Kan-chanin ja Shuunan ihmissuhdedraamaa päästään revittelemään ihan urakalla. Vielä Hodokeru Kaibutsun aikaan olin suht neutraali hahmojen dynamiikalle, mutta Hadakeru Kaibutsu osui ja upposi päästäessään lukijan erityisesti Shuunan mieleen: menneisyytensä väkivaltaisuutta katuva Kan-chan ei olekaan ainoa, joka tässä suhteessa kyseenalaistaa kykynsä sitoutua. Shuunan tarve sosiaalisille rooleille on mielenkiintoisessa kontrastissa Kan-chanin vetäytyvän luonteen kanssa, joten väärinymmärrysten todennäköisyys on korkea. Koska sarja on tätä kirjoittaessa edelleen kesken, odotan kuumotuksella sitä osaavatko hahmot lopulta päästää irti kyynisyydestään ja ~kohdata toisensa aidosti. Tai ehkä kuumotuksen syynä onkin, kuten Maija totesi, se että ”Airin vaan on Shuuna lol.”

 

Maijan valinnat:

Marukido Maki - Pornographer

Marukido Maki – Pornographer

Oma ykkösvalintani vuoden 2016 kuumottavimmaksi mangaksi on ehdottomasti Marukido Makin Pornographer. Tarinassa naiivi yliopisto-opiskelija Kuzumi teloo vahingossa kirjailijantöitä tekevän Kijiman kirjoituskäden, ja lupautuu korvaamaan vahingon kirjoittamalla Kijiman työstämän romaanin tämän sanelusta. Nopeasti käy kuitenkin ilmi, että Kijima on urallaan keskittynyt eroottiseen kirjallisuuteen. Tästä koituu toinen toistaan hämmentävämpiä hetkiä, ja Kijima kertomuksineen tulee vähitellen Kuzumin uniin asti. Itsestään niukasti mitään paljastavan Kijiman hämäristä motiiveista ja menneisyydestä tihkuu lukijalle ja Kuzumille juuri sen verran tietoa, että jännite ja kiinnostus vain kasvaa tarinan edetessä. Vaikka kumpikaan hahmoista ei ole puhdas pulmunen, tuovat Kuzumin vilpittömät tunteet ja Kijiman epäonninen elämäntarina sopivasti vastapainoa eroottisten vihjailujen ja valheiden sävyttämään suhteeseen. Herkullisten tilanteiden lisäksi juuri Kijiman tarina pettymyksineen ja yksinäisyyksineen sinetöi sarjan paikan omassa sydämessäni ja tällä listalla. Kijiman menneisyyttä muuten valotetaan yhä jatkuvassa Indigo no kibun -sarjassa, joten kuumottelut hahmojen parissa eivät pääse tänäkään vuonna loppumaan.

Nobara Aiko - Running hot and cold
Nobara Aiko – Running Hot and Cold

Nobara Aiko on ollut viime aikoina pinnalla synkähköjen Akiyama-Kun- ja Yokosu inu, meguru yoru -sarjojen kanssa. Viime vuonna Renta käänsi englannksi muutaman vuoden takaisen Running Hot and Cold -sarjan, joka edustaa huomattavasti maanläheisempää linjaa. Tarinassa päähenkilö Junpei ihastuu työkaveriinsa Ichiharaan, joka aluksi onkin mukana menossa kunnes jää jumittamaan jo aiemmin päättynyttä suhdettaan toiseen mieheen. Ichihara ei osannut olla rehellinen tunteistaan aiemmin rakastamaansa Tsujiita kohtaan, mutta ehkä hän voisi olla sitä Junpein kanssa. Vaikka tarinassa kylvetään ja ollaan paljon alasti, kuumottavinta siinä on lopulta sen realistisuus. Kukapa ei pelkäisi torjutuksi tulemista tai kantaisi haavoja epäonnistuneista ihmissuhteista? Eritysen mieleenjäävä on tarinan kaunis loppukohtaus, jossa Junpei ja Ichihara muistelevat ensimmäisiä miespuolisia, muistojen haalistamia ihastuksiaan.

Sarjan voi lukea englanniksi Rentassa.

Ido Gihou - Blood Sugar Sex Magic
Ido Gihou – Blood Sugar Sex Magic

Ido Gihoun tarinoissa on aina vähän vinksahtanut tunnelma. Niin myös tässä koulupoikatarinassa, joka alkaa seksiunien ja huumekokeilujen ryydittämänä. Iloinen ja huoleton Keima sekä tähän salaa ihastunut Nao päätyvät epämääräisissä olosuhteissa fyysiseen suhteeseen. Seksistä puhuminen kuitenkin tekee tunteensa salaavan Naon vain surulliseksi, ja hän alkaa lopulta vältellä Keimaa. Keima ei kuitenkaan ole niin naiivi tai pihalla kuin antaa aluksi ymmärtää. Tässäkin tarinassa kiehtovat kontrastit: viattomat tunteet ja surumielinen alavire seksuaalisten toiveiden ja tekojen vastaparina toimii hyvin. Molempien hahmojen vilpittömät tunteet tekivät lukukokemuksesta koskettavan ja oikeastaan aika viattoman – varsin kuumottavalla tavalla tosin.

Matsumoto Noda - Tsumasaki kara aisarete

Matsumoto Noda – Tsumasaki kara aisarete

Puhtaasti kannen perusteella valittu manga osoittautuikin täyden kympin valinnaksi. Tarinassa yksin asuva Tamamura löytää eräänä iltana kotioveltaan itkevän ja kengättömän Asukan, joka on juuri eronnut poikaystävästään. Epätoivoinen Asuka haluaa seksiä, ja alun epäröinnin jälkeen Tamamura syttyy lopulta Asukan jalkojen katselusta. Hieman erikoisesti alkava, jalkafetissillä ratsastava tarina saa kuitenkin myös vakavampia sävyjä. Vähitellen nimittäin selviää, miten huonosti Asukan entinen poikaystävä tätä kohteli, ja miten suhde on vaikuttanut Asukan omanarvontuntoon. Onneksi kiltti Tamamura antaa kuitenkin toivoa paremmasta. Tässäkin sarjassa koskettava tarina vei lopulta voittoon, vaikka seksikohtaukset kuumottavuusarvoon hyvin paljon vaikuttivatkin. Vaikka sarjasta ei löydy kokonaan edes epävirallista käännöstä englanniksi, on japanipainoksessa onneksi mukana furiganat lukemista helpottamassa.

Yuri on Instagram, eli kuinka Yuri on Ice!!! elää välähdyksistä

tumblr_inline_ohxge8zr6d1qhl7k4_500

Kirjoitin tämän tekstin alkujaan englanniksi Tumblrin puolelle, mutta koska tuoreimmassa Luolacastissa tulemme sivuamaan siinä mainittuja aiheita, päätin kääntää sen vapaasti myös blogiin. Keskeneräisistä sarjoista kirjoittaminen (ja etenkin niistä johtopäätösten vetäminen) on usein hankalaa, mutta aihe on pyörinyt päässäni jo muutaman viikon ajan. Kirjoituksessa pohdin siis muutamia Yuri on Ice!!!:n rakenteellisia ratkaisuja sekä kuinka ne istuvat etenkin fujosheille suunnattuun viihteeseen, kenties ennaltaodottamattomallakin tavalla.

HUOM! Luvassa spoilereita jaksoon 10 asti.

cross

Alkuun hieman taustaa: lämpesin Yuri on Ice!!!:lle varauksella. Katsojana suosin itse tyypillisesti hitaasti kypsyteltäviä sarjoja, joissa voin seurata aitiopaikalta hahmodynamiikkojen kehitystä. Tähän verrattuna YOI:n jaksotus tuntui etenevän pikakelauksella. En missään nimessä inhonnut sarjaa, mutta en alkuun voinut laskea itseäni paljon satunnaista/kasuaalia katsojaa investoituneemmaksi. Sarjan puolivälin paikkeilla huomasin asenteeni vähitellen silti muuttuneen, vaikken heti osannut sanoa miksi; teemoista ja sarjan yleisestä tunnelmasta olin toki pitänyt alusta asti, mutta toisaalta ymmärsin hyvin myös heitä, jotka eivät toteutuksesta niin välittäneet. Mikä sarjassa yhtäkkiä oli voittanut minut puolelleen, vaikka alkuun koin kerronnan enemmänkin etäännyttävänä?

Yrittäessäni kerran selittää tosielämän keskustelussa uutta kiinnostustani sarjaa kohtaan, totesin lonkalta jotakuinkin seuraavaa:

Tää sarja tuntuu enemmänkin sarjalta välähdyksiä. Saat vilahduksia teemoista, elementeistä, luonteista, hahmodynamiikasta – vähän kuin tarkoitus ei olisi alun perinkään kertoa jotain yksittäistä, syvällistä tarinaa, vaan useita eri tarinoita lyhyissä välähdyksissä. Näin voi itse täyttää väliin jäävät aukot haluamallaan tavalla.

Aukkojen täyttäminen, ns. filling-in-the-gaps, on tietysti ikivanha metodi, jota usein käytetään houkuttelemaan kuluttajiksi nimenomaan fujosheja. Sen menestys riippuu toki ennen kaikkea tekijöiden kyvystä ymmärtää koska ja kuinka paljon subtekstiä ja/tai monitulkintaisuutta sarjaansa tunkea, jotta katsojat tarttuvat näihin vihjeisiin ja luovat niistä vapaaehtoisesti jotain uutta. Tämä saattaa toisaalta aiheuttaa tarinaan jopa liiallisia aukkoja, jolloin kerronnan poukkoilevuus voi tuntua ennemminkin ontuvalta käsikirjoittamiselta.  Jos itse tapahtumiin vain viitataan ruudulla, kuinka tehokasta dramaturgia voi ylipäätään olla? Tällainen kritiikki onkin usein täysin aiheellista. YOI:n kohdalla aloin silti pohtia, missä määrin tämä välähdyksenomainen kerronta itse asiassa tukee sarjan rakennetta. Voisiko poukkoilevuus olla itse asiassa täysin tietoinen ratkaisu, jossa subtekstiä hyödynnetään muutenkin kuin perinteisessä fanipalvelumielessä?

tumblr_inline_ohxgbdnjlo1qhl7k4_500

Yksi YOI:n omaleimaisimmista ja ensimmäisinä mieleen painuvista tyyliseikoista on tapa, jolla sarja viittaa internetiin ja sosiaaliseen mediaan, kuten Instagramiin. Lyhyempiä kohtauksia täydennetään Phichitin ja muiden hahmojen ottamalla ”behind the scenes” -materiaalilla, mikä puolestaan luottaa kykyymme tulkita sosiaalista mediaa: ymmärrämme yleensä automaattisesti, ettei yksittäinen kuva ole koko totuus tapahtumasta. Rakastammekin spontaanisti jaettuja valokuvia juuri siksi, että todellisuus niiden takana jää mielikuvituksemme varaan. Välähdyksenomaiset otokset ainoastaan viittaavat tarinaan kuvan ympärillä, ja loput sen taakse jäävästä maailmasta voi jokainen kuvitella itse.

Tätä ajatusta laajentamalla voi ottaa lähestulkoon minkä tahansa jakson tai kohtauksen YOI:sta, ja soveltaa niihin samaa logiikkaa: oli kyse sitten hahmoista tai näiden ihmissuhteista, heidän unelmistaan tai tavoitteistaan, jopa luisteluohjelmiin menevästä harjoittelusta – todellisuus kohtausten takana on varmasti laajempi. Emme näe kerralla koko kuvaa, mutta toisaalta, onko tämä edes tarkoitus? Vai haluaako tarina tietoisesti vain vilauttaa maailmaansa herättääkseen mielenkiintoa ja ajatuksia, kunnes siirtyy seuraavassa kohtauksessa välähtäviin tunteisiin?

Jakso 10 olikin merkityksellinen juuri tästä näkökulmasta. Sen lopussa näemme nimittäin kirjaimellisesti vuoden takaisia tapahtumia staattisina valokuvina, ja niiden jakama tarina on epäilemättä moninkertaisesti ihmeellisempi mielikuvituksemme syövereissä kuin sarjan itsensä kertomana. Kuinka kauan tämä danceoff oikein kesti? Joiko Yuuri kaikki nuo lasit itse? Kuka ensimmäisenä hokasi strippaustangon?? Juuri tällaisesta spekulaatiosta elävät fanficit ja doujinshit. Juuri tämä on se mielikuvituksen maailma, jota fujoshit rakastavat. Voisikin jopa sanoa, että Yuri on Icen!!!:n todelliseksi subtekstiksi osoittautuu koko tarina, jonka suosiosta päätellen kaava on ollut toimiva.

tumblr_inline_ohxg8yi4sr1qhl7k4_500

Subtekstiin/monitulkintaisuuteen luottava kerronta on toki fiksu ratkaisu sarjassa, jota avataan niin monen ihmisen näkökulmasta. Esimerkiksi oma suosikkini JJ vaikuttaa kohtauksesta riippuen joko legendaariselta egomaanilta tai kaverittomalta nolikselta. Jää siis katsojan harteille rakentaa näiden ”välähdysten” väliin hahmon todellinen identiteetti, jossa molemmat puolet voivat samanaikaisesti olla totta.  Metodi on pitkälti sama, jolla rakennamme päivittäin päässämme tulkintoja puolituntemattomista sosiaalisen median jakaman informaation avulla. Toinen esimerkki on kakkossuosikkini Yurio, jonka yksinäisyyteen kyllä viitataan sarjan aikana toistuvasti (mm. tämän isoisän kaipuun ja Viktorin lupauksiin fiksatoitumisen kautta), mutta Otabekin pyytäessä tätä ystäväkseen riippuu täysin katsojasta, kuinka syvältä Yurion kaverittomuus näiden välähdysten myötä oikein vaikuttaa. Kohtauksen teho on siis riippuvainen subjektiivisen tulkinnan syvyydestä.

Rehellisyyden nimissä, Yuri on Ice!!!:n alkaessa minun oli vaikea paikoin samaistua tai edes uskoa vauhdilla etenevään juonenkuljetukseen. Jakson 10 kohdalla havahduin kuitenkin siihen, että tempo oli pysynyt johdonmukaisena koko sarjan ajan. Samoihin aikoihin olin lisäksi lukenut käsikirjoittaja-Kubon kommentteja monitulkintaisuuden suosimisesta, joten tavallaan jakso 10 todensi tämän sisäisen logiikan kertaheitolla: kun katsojalle paljastuu Yuurin unohtaneen koko kännihuuruiset jatkobileet, kaikki edellisissä jaksoissa luodut ennakko-odotukset heittävät häränpyllyä. Yllätyskäänteen on mahdollista tapahtua välähdyksessä, sillä alkuperäiset tulkintamme Viktorin koutsimotivaatioista perustuivat nekin ainoastaan välähdyksille – mitä enemmän sarjan alkupuolisko tähän monitulkintaisuuteen nojasi, sitä useammat tulkinnat se saattoi tarvittaessa kumota.

Jotta tällainen juonenkäänne ylipäätään toimii, edellyttää se kuitenkin katsojalta osallistumista näiden tulkintojen luontiin. Toisin sanoen vastaava juonenkuljetus vaatii katsojalta vapaaehtoista uppoutumista sarjan maailmaan. Tästä johtuen Yuri on Ice!!!:n kaltainen sarja ei välttämättä toimi kaikille. Jos käsikirjoitus luottaa ensisijaisesti katsojan mielikuvitukseen ja subtekstin täyttämiseen lisämerkityksillä, osa katsojista ottaisi aina mieluummin puhtaan, suoraviivaisen tarinan. Jos sarjan teemat, hahmot tai dynamiikat eivät iske, mikään voima maailmassa ei motivoi kuvittelemaan välähdysten taakse yhtään mitään. Tällöin lopputulos voi olla paitsi poukkoileva, myös auttamattoman ontto.

tumblr_inline_ohxgdh0vdv1qhl7k4_500

Tästä huolimatta väittäisin, että monitulkintainen kerronta on Yuri on Ice!!!:n suurin vahvuus. Se muodostaa kehyksen rönsyilevälle käsikirjoitukselle (näin hahmovetoiseksi sarjaksi jo urheilu kun nielee ison osan ruutuajasta), muttei myöskään määritä liian ankarasti kuinka tapahtumia olisi tarkoitus ymmärtää. Rakenne siis rohkaisee nimenomaan aktiiviseen osallistumiseen: hyppää sekaan vain! Luvassa on tarpeeksi materiaalia ruokkimaan mielikuvitusta, mutta myös vapaus tulkita se haluamallasi tavalla! Toki tällainen kutsu ei houkuta jos katsojana preferenssisi kallistuvat toisaalle (eivät ne idolisarjatkaan toimi kaikille!), mutta kuten oman Instagram-feedi, myös Yuri on Ice!!! voi kokemuksena olla kustomoitavissa – niin inspiroiva, eloisa tai unelmantäyteinen kuin itse siltä vain haluaa.

BL-paketti aloittelijoille ja uudelleenaloittelijoille

Kauan eläköön fujoshien kansainvälinen yhteistyö! Otakuchamploo-blogia pitävä Khursten julkaisi hiljattain Fujojocast-podcastissaan vuosi sitten yhdessä äänittämämme jakson, jonka aiheena oli koota eräänlainen aloituspaketti BL-mangaan tutustuvalle lukijalle. Listasimme kukin omista lähtökohdistamme muutaman sarjan, joita voisi suositella sellaiselle ihmiselle joka haluaa tutustua BL-mangaan mutta ei tiedä mistä aloittaisi. Päätimme jatkaa tätä ideaa omassakin blogissamme, ja tehdä aloittelijapaketin lisäksi listan myös BL-mangan pariin palaavalle lukijalle joka on pitänyt siitä hieman taukoa tai ei ole enää viime vuosina jaksanut innostua BL:stä.

Airinpien BL-paketti aloittelijoille

Väänsimme joskus aloittelijan BL-paketista kättä Maijan kanssa ihan urakalla. Oma näkemykseni ns. starter kitiin oli, että aloittelevalle BL-harrastajalle ei kannattaisi tarjota vain genren poikkeuksia/kruununjalokiviä, olivat ne kuinka omia lemppareita tahansa. Efekti on nimittäin helposti sama, kuin jos tutustuttaa ihmisen animeen Miyazakin leffojen kautta: onhan niihin helppo tykästyä, mutta eivät ne kovin kattavaa läpileikkausta animeen anna. Hyvät ensivaikutelmat ovat tärkeitä, mutta saattavat myös aiheuttaa epärealistisia odotuksia sille mitä 99 % kustakin viihteenmuodosta pitää sisällään. ”Mä tykkään tästä yhdestä tai kahdesta poikkeuksesta ja kaikki muu on roskaa,” taisin itsekin julistaa BL:n suhteen aikojen alussa tankattuani lähinnä Est Emiä, koska arvostelukriteerini perustuivat muulle kuin genren ymmärtämiselle sen omista lähtökohdista.

Koska alkuvaiheessa nimenomaan kontekstien tai poikkeuksien hahmottaminen on hankalaa, halusin poimia aloittelijan BL-pakettiin teoksia joissa yhdistyy kyllä BL:lle tyypillisiä aiheita/kerrontaa, mutta toteutus on geneeristä tuubaa parempi. Valinnoissani priorisoin viimeisen kymmenen vuoden aikana julkaistuja teoksia, sillä historia aukeaa usein parhaiten nykyhetken valossa; pahimmat ääripäät (eli ne aivojennyrjäytyssarjat) koin myös harhaanjohtavina ennen kuin lukijalle on syntynyt edes jonkinlainen käsitys genren perusteista. Näiden kriteerien valossa listalleni päätyi lopulta Est Emin Ultras, Takarai Rihiton Seven Days sekä Junkon Kasa no Shita, Futari. Lisäbonuksena nimesin Ogeretsu Tanakan Renai-rubi no Tadashii Furikatan. Osa perusteluista löytyy vuodentakaisesta podcastista, mutta tekstimuodossa ja suomeksi avaan ne kokonaisuudessaan alla.

ultrasp

Humoristista romantiikkaa, teematarinointia, taiteellista kunnianhimoa

Est Em: Ultras (2008)

Just puhuin Est Emistä poikkeuksena ja sit kuitenkin laitoin sen tänne, häh? No koska voin. Ja koska Est Emin repertuaarista onneksi löytyy muutakin kuin kentaureja ja kokeilevaa kerrontaa, kuten nämä Ultrasin toisiinsa ihastuvat, vastakkaisia tiimejä kannattavat espanjalaiset jalkapallofanit. Vaikka rakastuin itse aikanaan Est Emiin juuri massasta poikkeavan taiteen vuoksi, on Ultrasissa myös paljon BL:lle tyypillisiä piirteitä: humoristinen ote ja yksinkertainen tarina tekevät teoksesta helposti lähestyttävän, itse juoni puolestaan on selkeän teeman ympärille kasattu. Kun hela hoidon vielä lukaisee lyhyemmälläkin istumalla, on tutustumiskynnys madallettu minimiin. Silti kokemus ei unohdu hetkessä, mistä vastaa jo aiemmin mainittu taide: Est Emin hahmot ovat inhimillisyydessään aina sympaattisia, ja hengittävät aihettaan joka kynänvedolla. Näin ollen Ultras edustaa mielestäni täydellisesti BL:n kevyempää hömppäpuolta, todistaen ettei kevempikään aihevalinta tee tarinasta automaattisesti yhdentekevää. Manga löytyy englanniksi digitaalisena eMangasta.

sevendays

Koulupoikia, hapuilevia tunteita ja ensirakkauden varjoja

Takarai Rihito: Seven Days (2007)

Koulupojat ja BL kuuluvat yhteen kuin Shirokuma ja puujalkavitsit. Luokkakaverien ja huomattujen kouhaiden joukosta Takarai Rihiton Seven Days erottautuu kuitenkin selkeästi edukseen omaperäisellä aiheella, jossa kaksi lukiolaispoikaa päätyvät seurustelemaan kokeeksi viikon ajan. Live action -versionkin poikinut sarja on suosionsa ansainnut: kerronta antaa hahmoille runsaasti tilaa tutkia tunteitaan ja epävarmuuksiaan, mutta kahden tankoubonin mitassa kaikki saadaan toisaalta kerrottua myös kompaktisti. Takarai Rihiton ilmava tyyli kuvastaa BL:ssä usein vallitsevaa ns. pehmeyden estetiikkaa, mutta eteeristen koulupoikien valtameressä Seven Days on myös selkeän itsenäinen teos, joka hyödyntää tutun asetelmansa ja luo siitä jotain uutta. Verrattuna Takarai Rihiton supersuosittuun Ten Countiin on Seven Days toki hyvin ”turvallinen” sarja, mutta juuri tästä johtuen soveltuu se mielestäni paremmin aloittelijalle — on helpompi suhteuttaa niitä kieroutuneempiakin tarinoita kun muistaa, että valtaosa BL:stä kertoo aivan tavallisista, toisiinsa rakastuvista ihmisistä. Manga löytyy englanniksi digitaalisena eMangasta.

kasanoshita

Draamaa, lähmintää ja vaikeita tunteita

Junko: Kasa no Shita, Futari (2011)

Kepeän ja eteerisen kautta draamaan, vai miten se meni. Valitsin Junkon Kasa no Shita, Futarin kolmanneksi esimerkikseni havainnollistamaan nimenomaan BL:n melodramaattisempaa puolta: isosilmäinen, vahvaa viivaa suosiva tyyli on etenkin animepuolelta BL-mangan pariin siirtyville helposti lähestyttävä, mutta sen taustalla piilee monimutkaisia tunteita kuten mustasukkaisuutta, katkeruutta ja yksipuolista rakkautta. Kasa no Shita, Futarissa näitä koetaan lukiolaispojan ihastuessa vanhempaan mieheen, joka puolestaan on rakastunut heteroa larppaavaan kaveriinsa. Junkon repertuaarista löytyy toki enemmänkin surkeudessa piehtarointia, mutta Kasa no Shita, Futari antaa lukijansa totutella onnettomiin kohtaloihin lempeämmällä keskitiellä. Myöskään seksikohtaukset eivät ole niin korostuneen itsetarkoituksellisia, että ne tarinan keskellä lähmintään tottumatonta häiritsisivät. Teos valikoituikin mukaan yhdistäessään nämä kaikki elementit toimivaksi kokonaisuudeksi, jossa vilahtaa lukuisia BL:lle tyypillisiä teemoja.

renairubi

+ lisää seksiä, hömppää, koulupoikia, draamaa ja erottuvaa tyyliä

Ogeretsu Tanaka: Renai-rubi no Tadashii Furikata (2015)

Jatkolukemiseksi edellisille valitsin Tanacan tuotannosta yhden tämän varhaisista teoksista, Renai-rubi no Tadashii Furikatan. Tarina kertoo entisestä nörtistä, joka haluaa kostaa kouluaikojensa kiusankappaleelle särkemällä tämän sydämen. Juonessa yhdistyvät siis koulupojat, hömppäromanssi, vinoutunut draama sekä anteliaat seksikohtaukset, jotka on kaikki kuorrutettu Tanacan loistavalla taiteella. Renai-rubi havainnollistaa kaikkia edellä mainittuja teemoja luonnollisena jatkumona aloituspaketin muille sarjoille. Niiden joukosta lukija todennäköisesti jo löytää henkilökohtaiset suosikkinsa, mikä puolestaan määrittelee BL:ään tutustumisen jatkosuuntaa: kutkuttaako sydäntä enemmän onnelliset loput, sateessa itkeminen vai häpeilemätön poke? Iloiset ihmiset vai toisiaan satuttavat idiootit? Renai-rubi antaa vilauksen näihin kaikkiin kerralla, joten yhdessä muun aloittelupaketin kanssa lukijalle toivottavasti muodostuu edes peruskäsitys BL:stä genrenä.

Maiponin BL-paketti aiheen pariin palaaville

Koska itse olen tutustunut BL-maailmaan vähän outoja reittejä (miten niin kaikkien ensikokemus BL-mangasta ei ole Moto Hagio???)  ja makuni on muutenkin ajoittain kummallinen, jääväsin itseni tällä kertaa aloittelijapaketin tekemisestä. Sen sijaan yritin koostaa listaa uudelleenaloittelijoille, jotka ovat joskus lukeneet BL-mangaa mutta sittemmin lopettaneet tai harventaneet lukutahtia. Tämän listan suosituksissa tuoreus korostuu vielä enemmän kuin aloittelijalistan teoksissa, joten mukana on noin viiden vuoden sisällä ilmestyneitä mangoja. Tuoreus näkyy myös sarjojen sisällössä, sillä ne käsittelevät vanhoja tropeita uudella tavalla tai tuntuvat muulla tavoin virkistäviltä. Yhtenä tärkeänä valintakriteerinä onkin ollut se, että sarjat ovat tavalla tai toisella jääneet mieleen ja erottuneet joukosta. Toivomukseni olisi että ne onnistuisivat herättämään muissakin uudelleen uinuvan innostuksen BL-mangaan, tai ainakin muistuttamaan siitä että genressä tehdään edelleen kiinnostavia teoksia.

Minori's Hand

Seksiä, draamaa ja suuria tunteita

Scarlet Berico: Minori’s Hand

Jos oma suhde BL-mangaan on jumissa, solmuja voi yrittää avata Minorin hellässä käsittelyssä. Kyseessä on nimittäin siitä villi sarja, että se tarjoaa paljon sekä kaavamaisemmasta BL:stä pitäville että niille jotka odottavat tarinoiltaan vähän enemmän. Kiropraktikkoklinikalle sijoittuva tarina muistuttaa alkuasetelmaltaan erehdyttävästi Kodaka Kazuman Sex Therapist -sarjaa, jossa asiakkaiden ihmissuhdeongelmat ratkaistiin kätevästi seksin avulla. Minorissa juoni kuitenkin kasvaa nopeasti ”viikon pano” -alkuasetelmastaan aivan toiseen suuntaan, ja keskittyy myös terapeutin itsensä ongelmiin. Hahmojen tunteita ja itselle anteeksi antamisen vaikeutta realistisesti käsittelevä juoni onnistuukin iskemään reisien lisäksi myös sydämeen. Kaikki tämä yhdistettynä kauniiseen ja dynaamiseen piirrosjälkeen tekevät Scarlet Bericosta on yhden tämän hetken kuumimmista mangakanimistä, jota kannattaa pitää silmällä jatkossakin. Manga löytyy englanniksi digitaalisena Rentasta.

Jos kaipaat BL-mangaltasi tunnemyrskyjä ja onnellisia loppuja, lue myös: Ogeretsu Tanaka: Neon Sign Amber

Yoru to Asa no uta
Synkkiä teemoja, arveluttavia hahmoja ja häiritseviä tilanteita

Harada: Yoru to Asa no uta

Oli Haradasta mitä mieltä tahansa, tämän vinksahtanut tyyli on ainakin ehdottomasti omaperäinen ja erottuu kokeneemmankin lukijan silmään. Harada voikin sopia paluuväyläksi BL:n pariin, jos tuntuu siltä että kaikki on jo nähty eikä mikään tunnu enää miltään tai pysty shokeeraamaan. Tarinassa eteerisellä lauluäänellään kaikki hurmaava Yoru on yksipuolisesti rakastunut tylyyn ja itsekkääseen bändikaveriinsa Asaichiin. Vahingossa alkava seksisuhde miesten välillä luistaa Asaichin itsekiellon ja oman ylpeyden suojelun syövereihin, joista palaaminen maan pinnalle vaatii varsin äärimmäisiä keinoja. Indie-bändin ja yakuzojen maailmoja yhdistelevä tarina ei päästä helpolla niin hahmoja kuin lukijoitakaan, eikä sitä äärimmäisen seksuaalisen väkivallan takia todellakaan voi suositella kaikille. Se on kuitenkin oiva tyylinäyte Haradan tuotannosta, joka jatkaa viime vuosina pinnalla ollutta synkkien teemojen trendiä BL:ssä. Jos Takarai Rihiton Ten Count ja Yoneda Koun Twittering Birds Never Fly ovat jääneet välistä, on niidenkin katsastaminen tässä yhteydessä ihan aiheellista.

Jos kaipaat äärimmäisiä ja häiritseviä tilanteita, lue myös: Asada Nemui: Skin, Nakamura Asumiko: Kaori no keishou

Itoshi no nekokke

Slice of lifea, huumoria ja ripaus realismia

Kumota Haruko: Itoshi no nekokke

Itoshi no nekokke (tai englanniksi lievästi dadaistisen kuuloinen My Darling Kitten Hair) alkoi ilmestyä jo vuonna 2010, mutta vastikään ilmestyneen kuudennen osansa myötä se pitää edelleen pintansa ajankohtaisena sarjana. Aikuisiksi kasvaneiden lapsuudenystävien yhteiseloa luotaava slice-of-life-henkinen tarina jaksaa kerta toisensa jälkeen piristää, kun hurmaavan söpöilyn lisäksi mukana on silloin tällöin myös jotain realismin tapaista. Tutuksi tulevat niin pikkukylässä kasvaminen ainoana homona kuin suurkaupungin homoskenen villi ja vapaa tunnelmakin. Miin ja Kein rakkaustarina sisältää aineksia suurempaankin draamaan, mutta Kumota Haruko käsittelee aiheitaan maanläheisesti ja pienieleisesti, mikä sopii sarjan tunnelmaan täydellisesti ja erottaa sen samalla monista muista tarinoista.

Jos kaipaat maanläheistä draamaa lämpimällä mutta realistisella otteella, lue myös: Nobara Aiko: Running Hot and Cold, Kii Kanna: Umibe no etranger

Blue Sky Complex

Koulupoikia, dokia

Ichikawa Kei: Blue Sky Complex

Jos sydän kaipaa koulupoikatarinoiden pariin mutta geneerisyys pelottaa, on Ichikawa Kei oikea osoite. Hän on viime vuosien aikana tehtaillut aiheesta useampiakin sarjoja erilaisilla alkuasetelmilla. Näiden joukosta Blue Sky Complex erottuu edukseen hitaan mutta herkullisen kypsyttelynsä ja kiinnostavien hahmojensa ansiosta. Sydämentykytyksiä aiheuttava seesteinen tarina muistutti ainakin itseäni aikanaan kaikista niistä asioista jotka BL:ssä ovat niin nautittavia (jos ei lasketa legendaariseksi venyvää viivyttelyä seksin suhteen).

Jos kaipaat hurmaavia koulupoikatarinoita, lue lisäksi nämä: Furuya Nagisa: Number Call, Yukue Moegi: Nirameba Koi

Tuliko mieleesi jompaankumpaan listaan sopivia sarjoja? Jaa ne kommenteissa, olemme kiinnostuneita näkemään myös teidän ehdotuksianne!