Elokuun Renta!-suositukset

Rentan1

Syksy on täällä ja niin ovat myös syksyn ensimmäiset Renta-suositukset! Renta on siis digimuodossa mangaa kauppaava sivusto, jonka englanninkielisellä puolella on tarjolla harlekiiniromanssien lisäksi enemmän BL:ää kuin kukaan järkevä ihminen jaksaa lukea. Kuten maipon jo vuosi sitten kirjoitti, Rentasta löytyy myös varteenotettavaa luettavaa, josta päätimme kuukausittain esitellä muutaman. Älä siis tuhlaa tikettejäsi sokkona tomaattipoikaystäviin, vaan seuraa Fujoshiluolan takuuvarmoja* suosituksia!

* eli potentiaalisesti kamalaa tuubaa tai parasta ever

ELOKUUN SUOSITUKSET

Höpöhöpön ystäville: Hangout Crisis – Owal

”Jos Owalin aiempi stoori Kichiku Encount viihdytti (ks Luolacast #3), voi Hangout Crisisin parissa jälleenelää hyvin samankaltaisia ”mitä v*ttua” + ”tää on niin urpoa että se on viihdyttävää” -tunteita. Juoni itsessään on sata kertaa nähty: kaksi legendaarisina naistenkaatajina tunnettua yliopistokaverusta päätyy bylsimään keskenään, valaistumisia ja mustasukkaisuusdraamaa seuraa. Hangout Crisista löytyy jotakuinkin kaikki BL-kliseet aina nättipojista ja heittelehtivästä piirtotyylistä possessiivisiin semesusiin, mutta jälkifiilis on kaiken älyvapaan poken keskellä silti aseistariisuva. Sata lisäpistettä myös Josein tahattomasta (?) chinhandemoji-ilmeestä bongattuaan yllättävän kilpakosijan.” –airinpie

”Ei tästä höpöilystä voi kuin nauttia! Owalin sarjoissa mennään reippaasti kieli poskessa, mikä tekee kuluneidenkin tropeiden seuraamisesta varsin viihdyttävää. Tuttujen kuvioiden lisäksi mukana on tällä kertaa kuitenkin myös vähän yllättäviäkin elementtejä. Kun Josei kohtelee itseensä salaa ihastunutta Motokia kuin halpaa makkaraa, ei Motoki jää kaihoilemaan tämän perään vaan yrittää hankkia itselleen arvostavampaa seuraa. Koska tarina toimii totuttuun ”yksi keppi, yksi reikä” -tyyliin, jäävät Motokin kokeilut seuralaispalvelusta bongatun kiltin Shinyan kanssa lopulta lyhyeksi. Silti tämä sivujuonne nousi itselleni yhdeksi tarinan kohokohdista – humoristisen otteen ja erotiikan runsaan määrän lisäksi.” –maipon

Tarinaa kaipaaville: Private Investigators of Love – Abey Avil

”Kuten piirtotyylistäkin voi selkeästi päätellä, nyt ollaan Thosi Thaiteen äärellä. …Tai ei, sillä Private Investigators of Love on sydämeltään lopulta suoraviivainen tarina idealismista ja kyynisyydestä, sekä kahdesta näennäisesti sen ääripäitä edustavasta miehestä samassa yksityisetsivätoimistossa. Vaikka pääparin dynamiikka noudattelee monista sarjoista tuttua ”optimistinen tohelo ja varautunut megane” -tropeeta, tuo lennokas ja itseäni kovasti miellyttänyt piirtotyyli Ginpein ja Shun hahmoihin kiitettävästi eloa. Tarina tasapainottelee onnistuneesti huumorin ja vakavuuden välillä, ja saa toivomaan että yksittäisiä etsiväkeissejä pääsisi lukemaan enemmänkin. Selkeä suosikkini näistä kolmesta!” –airinpie

”Bongasin Avil Abeyn aikanaan Tokyo Mangashan kesäkampanjasta muutaman vuoden takaa. Isino Ayan ja Inoue Nawon töistä muistuttava piirrostyyli kiinnitti heti huomioni, ja itse tarina muistuttaa hieman Yamashita Tomokon Night Beyond the Tricornered Window -jännäilyä jossa toisiaan kontrastoiva parivaljakko jahtaa haamuja. Private Investigators of Love pysyy kuitenkin vähän maallisemmilla linjoilla, ja etsiväkaksikko varjostaa mörköjen sijaan vaikkapa avionrikkojia. Tarinasta ja taiteesta näkee paikoin ettei tekijä ole vielä hioutunut aivan huippuunsa, mutta jostainhan kaikkien pitää aloittaa. Pienestä haparoinnista huolimatta hahmojen vähitellen kehittyvää suhdetta on kiinnostavaa seurata, ja etenkin jaettuun hotellihuoneeseen sijoittuva kohtaus jossa hahmot ovat ensimmäistä kertaa rehellisiä toisilleen on jäänyt muistoihini erityisen koskettavana. Ks. myös Luolacast #8 jossa juttelin tarinasta tuoreeltaan.” –maipon

 

Mitä minä edes luen: BE BRAVE – Noda Matsumoto

”BE BRAVE on kokoelma one-shoteja, joiden sisältö ei noudata mitään tiettyä linjaa. Mukaan mahtuu niin pelkistetympää pokea onsen-reissun muodossa, ulkomaalaisen miehen etäistä kaihoilua kuin suht randomia ihokarvojen fetisisointiakin, joten tunneskaalakin vaihtelee päästä toiseen. Piirtotyyli luo tarinoille oman, kenties hieman naivistisenkin tunnelman, enkä sen vuoksi välittänyt itse aivan jokaisesta tarinasta; tästä huolimatta lukukokemus oli vähintäänkin mielenkiintoinen, eritoten Matsumoton keskittyessä tunnelmallisempaan kuvaukseen. Lisäpisteitä myös J.D. Salingerista, minulla on selvästikin joku fiksaatio länsimaalaisen kirjallisuuden namedroppailun kanssa mangassa.” –airinpie

”Tämä tarinakokoelma ei tosiaan ole sieltä ihan tavallisimmasta päästä. Alkupään melko tyypillinen koulupoikameininki antaa nopeasti tilaa kokeellisemmalle sisällölle. Taiteellisimpina hetkinään kerronta toi mieleen jopa est emin, mutta kaikki tarinat eivät suinkaan ole kovin korkealentoisia. Myös silloin kun juonta ei löydy edes nimeksi tarinat erottuvat omaperäisen tunnelmansa ansiosta perushutusta. Valitsin Noda Matsumoton piirtämän Tsumasaki kara aisarete -mangan viime vuoden kuumottavimpien BL-sarjojen joukkoon.  Tämä kokoelma edustaa hänen varhaisempaa ja varsin erilaista tuotantoaan, ja on siitäkin näkökulmasta kiintoisaa luettavaa.” –maipon

 

Mainokset

Fujoshiluolan kuumottavimmat mangat 2016

Uuden vuoden ja Japanissa vuosittain pidettävän Kono BL ga yabai -äänestyksen innoittamina päätimme koota taas oman listamme kuluneen vuoden aikana luetuista, tavalla tai toisella kuumottavista BL-mangoista. Taas kerran kävi selväksi, että diipit tunteet ja samaistuttavuus vaikuttavat tarinan lopulliseen kuumottavuuteen yhtä paljon tai enemmänkin kuin seksikohtaukset. Käy katsomassa vuoden 2015 lista täältä.

 

2kuumotus-2016

Airinin valinnat:

Aniya Yuiji - Mou ichi do, nando demo

Aniya Yuiji: Mou Ichido, Nando Demo

Vuonna 2016 luin hämmentävän vähän mangaa, kun aivojen nollaus kohdistui enemmän animen puolelle. Kuumottavina mieleen jääneitä mangoja ei kerääntynyt lopulta kuin kolme, joista ensimmäinen on Aniya Yuijin muistinmenetysdraamalla pelaava Mou Ichido, Nando Demo. Tarinassa sattuma erottaa rakastavaiset Takahiron ja Taroun toisistaan, kun Takahiro unohtaa auto-onnettomuudessa pariskunnan yhteisen elämän. Platoniseksi kämppiksekseen Tarouta luuleva Takahiro haluaa selvittää historiaa ilman toisten apua, samalla kun totuuden tietävä Tarou kärvistelee näennäisen yksipuoliseksi muuttuneen rakkautensa kanssa. Tarina herättääkin mielenkiintoisia moraalikysymyksiä: millainen käytös on toisen johdattelua/manipulointia, kenellä tilanteessa on todellinen valta, ja voiko toista ylipäätään vaatia kieltämään itsensä ja koko menneisyytensä oman tervehtymisen nimissä? Mou Ichido, Nando Demo nousee listalle siis kiehtovasti harmaan sävyissä leikittelevän teemansa ansiosta, vaikka lopussa onnellinen loppu seisookin.

Scarlet Berico - Minori's Hand

Scarlet Berico: Minori’s Hand

Scarlet Bericon Minori’s Hand yllätti kuluneen vuoden sarjoista kääntämällä kevyen alkuasetelmansa ympäri, kun Rentan lollerolaarin sijaan luvassa olikin tunteita. Viikon poka -hengessä alkanut juoni kertoo nimittäin fysioterapeutti Shigefuji Minorista, jonka vastaanotolla asiakkaat saavat kirjaimellisesti kokovartalokäsittelyn. Alun muutaman luvun jälkeen kuluneet Sex Therapist -käänteet heitetään kuitenkin ikkunasta, kun maisemiin ilmaantuu hahmo Minorin menneisyydestä. Tarinan todellinen potentiaali kaivetaan esiin takaumien ja nykyisyyden sekoituksella, jossa lukioaikojen jalkapallotiimillä on olennainen rooli. Eteerisen Minorin hahmoon saadaan näin luotua odottamattomia tasoja nimenomaan emotionaalisella puolella. Minori’s Hand ansaitseekin paikan listalla yllätettyään tunnekuumotuksella, vaikka sarja olikin naamioinut itsensä aivottomaksi pokeksi.

Sarjan voi lukea englanniksi Rentassa.

Ogeretsu Tanaka - Hadakeru Kaibutsu

Ogeretsu Tanaka: Hadakeru Kaibutsu

Viimeiseksi teokseksi valikoitui vuoden 2015 listalle päätyneen Sabita yoru de mo koi wa sasayakun jalanjäljissä jatkava Hadakeru Kaibutsu. Sabita yorun aiempi spin-off, Hodokeru Kaibutsu, saa Hadakeru Kaibutsussa siis perusteellisempaa jatkoa, kun Kan-chanin ja Shuunan ihmissuhdedraamaa päästään revittelemään ihan urakalla. Vielä Hodokeru Kaibutsun aikaan olin suht neutraali hahmojen dynamiikalle, mutta Hadakeru Kaibutsu osui ja upposi päästäessään lukijan erityisesti Shuunan mieleen: menneisyytensä väkivaltaisuutta katuva Kan-chan ei olekaan ainoa, joka tässä suhteessa kyseenalaistaa kykynsä sitoutua. Shuunan tarve sosiaalisille rooleille on mielenkiintoisessa kontrastissa Kan-chanin vetäytyvän luonteen kanssa, joten väärinymmärrysten todennäköisyys on korkea. Koska sarja on tätä kirjoittaessa edelleen kesken, odotan kuumotuksella sitä osaavatko hahmot lopulta päästää irti kyynisyydestään ja ~kohdata toisensa aidosti. Tai ehkä kuumotuksen syynä onkin, kuten Maija totesi, se että ”Airin vaan on Shuuna lol.”

 

Maijan valinnat:

Marukido Maki - Pornographer

Marukido Maki – Pornographer

Oma ykkösvalintani vuoden 2016 kuumottavimmaksi mangaksi on ehdottomasti Marukido Makin Pornographer. Tarinassa naiivi yliopisto-opiskelija Kuzumi teloo vahingossa kirjailijantöitä tekevän Kijiman kirjoituskäden, ja lupautuu korvaamaan vahingon kirjoittamalla Kijiman työstämän romaanin tämän sanelusta. Nopeasti käy kuitenkin ilmi, että Kijima on urallaan keskittynyt eroottiseen kirjallisuuteen. Tästä koituu toinen toistaan hämmentävämpiä hetkiä, ja Kijima kertomuksineen tulee vähitellen Kuzumin uniin asti. Itsestään niukasti mitään paljastavan Kijiman hämäristä motiiveista ja menneisyydestä tihkuu lukijalle ja Kuzumille juuri sen verran tietoa, että jännite ja kiinnostus vain kasvaa tarinan edetessä. Vaikka kumpikaan hahmoista ei ole puhdas pulmunen, tuovat Kuzumin vilpittömät tunteet ja Kijiman epäonninen elämäntarina sopivasti vastapainoa eroottisten vihjailujen ja valheiden sävyttämään suhteeseen. Herkullisten tilanteiden lisäksi juuri Kijiman tarina pettymyksineen ja yksinäisyyksineen sinetöi sarjan paikan omassa sydämessäni ja tällä listalla. Kijiman menneisyyttä muuten valotetaan yhä jatkuvassa Indigo no kibun -sarjassa, joten kuumottelut hahmojen parissa eivät pääse tänäkään vuonna loppumaan.

Nobara Aiko - Running hot and cold
Nobara Aiko – Running Hot and Cold

Nobara Aiko on ollut viime aikoina pinnalla synkähköjen Akiyama-Kun- ja Yokosu inu, meguru yoru -sarjojen kanssa. Viime vuonna Renta käänsi englannksi muutaman vuoden takaisen Running Hot and Cold -sarjan, joka edustaa huomattavasti maanläheisempää linjaa. Tarinassa päähenkilö Junpei ihastuu työkaveriinsa Ichiharaan, joka aluksi onkin mukana menossa kunnes jää jumittamaan jo aiemmin päättynyttä suhdettaan toiseen mieheen. Ichihara ei osannut olla rehellinen tunteistaan aiemmin rakastamaansa Tsujiita kohtaan, mutta ehkä hän voisi olla sitä Junpein kanssa. Vaikka tarinassa kylvetään ja ollaan paljon alasti, kuumottavinta siinä on lopulta sen realistisuus. Kukapa ei pelkäisi torjutuksi tulemista tai kantaisi haavoja epäonnistuneista ihmissuhteista? Eritysen mieleenjäävä on tarinan kaunis loppukohtaus, jossa Junpei ja Ichihara muistelevat ensimmäisiä miespuolisia, muistojen haalistamia ihastuksiaan.

Sarjan voi lukea englanniksi Rentassa.

Ido Gihou - Blood Sugar Sex Magic
Ido Gihou – Blood Sugar Sex Magic

Ido Gihoun tarinoissa on aina vähän vinksahtanut tunnelma. Niin myös tässä koulupoikatarinassa, joka alkaa seksiunien ja huumekokeilujen ryydittämänä. Iloinen ja huoleton Keima sekä tähän salaa ihastunut Nao päätyvät epämääräisissä olosuhteissa fyysiseen suhteeseen. Seksistä puhuminen kuitenkin tekee tunteensa salaavan Naon vain surulliseksi, ja hän alkaa lopulta vältellä Keimaa. Keima ei kuitenkaan ole niin naiivi tai pihalla kuin antaa aluksi ymmärtää. Tässäkin tarinassa kiehtovat kontrastit: viattomat tunteet ja surumielinen alavire seksuaalisten toiveiden ja tekojen vastaparina toimii hyvin. Molempien hahmojen vilpittömät tunteet tekivät lukukokemuksesta koskettavan ja oikeastaan aika viattoman – varsin kuumottavalla tavalla tosin.

Matsumoto Noda - Tsumasaki kara aisarete

Matsumoto Noda – Tsumasaki kara aisarete

Puhtaasti kannen perusteella valittu manga osoittautuikin täyden kympin valinnaksi. Tarinassa yksin asuva Tamamura löytää eräänä iltana kotioveltaan itkevän ja kengättömän Asukan, joka on juuri eronnut poikaystävästään. Epätoivoinen Asuka haluaa seksiä, ja alun epäröinnin jälkeen Tamamura syttyy lopulta Asukan jalkojen katselusta. Hieman erikoisesti alkava, jalkafetissillä ratsastava tarina saa kuitenkin myös vakavampia sävyjä. Vähitellen nimittäin selviää, miten huonosti Asukan entinen poikaystävä tätä kohteli, ja miten suhde on vaikuttanut Asukan omanarvontuntoon. Onneksi kiltti Tamamura antaa kuitenkin toivoa paremmasta. Tässäkin sarjassa koskettava tarina vei lopulta voittoon, vaikka seksikohtaukset kuumottavuusarvoon hyvin paljon vaikuttivatkin. Vaikka sarjasta ei löydy kokonaan edes epävirallista käännöstä englanniksi, on japanipainoksessa onneksi mukana furiganat lukemista helpottamassa.

Yuri on Instagram, eli kuinka Yuri on Ice!!! elää välähdyksistä

tumblr_inline_ohxge8zr6d1qhl7k4_500

Kirjoitin tämän tekstin alkujaan englanniksi Tumblrin puolelle, mutta koska tuoreimmassa Luolacastissa tulemme sivuamaan siinä mainittuja aiheita, päätin kääntää sen vapaasti myös blogiin. Keskeneräisistä sarjoista kirjoittaminen (ja etenkin niistä johtopäätösten vetäminen) on usein hankalaa, mutta aihe on pyörinyt päässäni jo muutaman viikon ajan. Kirjoituksessa pohdin siis muutamia Yuri on Ice!!!:n rakenteellisia ratkaisuja sekä kuinka ne istuvat etenkin fujosheille suunnattuun viihteeseen, kenties ennaltaodottamattomallakin tavalla.

HUOM! Luvassa spoilereita jaksoon 10 asti.

cross

Alkuun hieman taustaa: lämpesin Yuri on Ice!!!:lle varauksella. Katsojana suosin itse tyypillisesti hitaasti kypsyteltäviä sarjoja, joissa voin seurata aitiopaikalta hahmodynamiikkojen kehitystä. Tähän verrattuna YOI:n jaksotus tuntui etenevän pikakelauksella. En missään nimessä inhonnut sarjaa, mutta en alkuun voinut laskea itseäni paljon satunnaista/kasuaalia katsojaa investoituneemmaksi. Sarjan puolivälin paikkeilla huomasin asenteeni vähitellen silti muuttuneen, vaikken heti osannut sanoa miksi; teemoista ja sarjan yleisestä tunnelmasta olin toki pitänyt alusta asti, mutta toisaalta ymmärsin hyvin myös heitä, jotka eivät toteutuksesta niin välittäneet. Mikä sarjassa yhtäkkiä oli voittanut minut puolelleen, vaikka alkuun koin kerronnan enemmänkin etäännyttävänä?

Yrittäessäni kerran selittää tosielämän keskustelussa uutta kiinnostustani sarjaa kohtaan, totesin lonkalta jotakuinkin seuraavaa:

Tää sarja tuntuu enemmänkin sarjalta välähdyksiä. Saat vilahduksia teemoista, elementeistä, luonteista, hahmodynamiikasta – vähän kuin tarkoitus ei olisi alun perinkään kertoa jotain yksittäistä, syvällistä tarinaa, vaan useita eri tarinoita lyhyissä välähdyksissä. Näin voi itse täyttää väliin jäävät aukot haluamallaan tavalla.

Aukkojen täyttäminen, ns. filling-in-the-gaps, on tietysti ikivanha metodi, jota usein käytetään houkuttelemaan kuluttajiksi nimenomaan fujosheja. Sen menestys riippuu toki ennen kaikkea tekijöiden kyvystä ymmärtää koska ja kuinka paljon subtekstiä ja/tai monitulkintaisuutta sarjaansa tunkea, jotta katsojat tarttuvat näihin vihjeisiin ja luovat niistä vapaaehtoisesti jotain uutta. Tämä saattaa toisaalta aiheuttaa tarinaan jopa liiallisia aukkoja, jolloin kerronnan poukkoilevuus voi tuntua ennemminkin ontuvalta käsikirjoittamiselta.  Jos itse tapahtumiin vain viitataan ruudulla, kuinka tehokasta dramaturgia voi ylipäätään olla? Tällainen kritiikki onkin usein täysin aiheellista. YOI:n kohdalla aloin silti pohtia, missä määrin tämä välähdyksenomainen kerronta itse asiassa tukee sarjan rakennetta. Voisiko poukkoilevuus olla itse asiassa täysin tietoinen ratkaisu, jossa subtekstiä hyödynnetään muutenkin kuin perinteisessä fanipalvelumielessä?

tumblr_inline_ohxgbdnjlo1qhl7k4_500

Yksi YOI:n omaleimaisimmista ja ensimmäisinä mieleen painuvista tyyliseikoista on tapa, jolla sarja viittaa internetiin ja sosiaaliseen mediaan, kuten Instagramiin. Lyhyempiä kohtauksia täydennetään Phichitin ja muiden hahmojen ottamalla ”behind the scenes” -materiaalilla, mikä puolestaan luottaa kykyymme tulkita sosiaalista mediaa: ymmärrämme yleensä automaattisesti, ettei yksittäinen kuva ole koko totuus tapahtumasta. Rakastammekin spontaanisti jaettuja valokuvia juuri siksi, että todellisuus niiden takana jää mielikuvituksemme varaan. Välähdyksenomaiset otokset ainoastaan viittaavat tarinaan kuvan ympärillä, ja loput sen taakse jäävästä maailmasta voi jokainen kuvitella itse.

Tätä ajatusta laajentamalla voi ottaa lähestulkoon minkä tahansa jakson tai kohtauksen YOI:sta, ja soveltaa niihin samaa logiikkaa: oli kyse sitten hahmoista tai näiden ihmissuhteista, heidän unelmistaan tai tavoitteistaan, jopa luisteluohjelmiin menevästä harjoittelusta – todellisuus kohtausten takana on varmasti laajempi. Emme näe kerralla koko kuvaa, mutta toisaalta, onko tämä edes tarkoitus? Vai haluaako tarina tietoisesti vain vilauttaa maailmaansa herättääkseen mielenkiintoa ja ajatuksia, kunnes siirtyy seuraavassa kohtauksessa välähtäviin tunteisiin?

Jakso 10 olikin merkityksellinen juuri tästä näkökulmasta. Sen lopussa näemme nimittäin kirjaimellisesti vuoden takaisia tapahtumia staattisina valokuvina, ja niiden jakama tarina on epäilemättä moninkertaisesti ihmeellisempi mielikuvituksemme syövereissä kuin sarjan itsensä kertomana. Kuinka kauan tämä danceoff oikein kesti? Joiko Yuuri kaikki nuo lasit itse? Kuka ensimmäisenä hokasi strippaustangon?? Juuri tällaisesta spekulaatiosta elävät fanficit ja doujinshit. Juuri tämä on se mielikuvituksen maailma, jota fujoshit rakastavat. Voisikin jopa sanoa, että Yuri on Icen!!!:n todelliseksi subtekstiksi osoittautuu koko tarina, jonka suosiosta päätellen kaava on ollut toimiva.

tumblr_inline_ohxg8yi4sr1qhl7k4_500

Subtekstiin/monitulkintaisuuteen luottava kerronta on toki fiksu ratkaisu sarjassa, jota avataan niin monen ihmisen näkökulmasta. Esimerkiksi oma suosikkini JJ vaikuttaa kohtauksesta riippuen joko legendaariselta egomaanilta tai kaverittomalta nolikselta. Jää siis katsojan harteille rakentaa näiden ”välähdysten” väliin hahmon todellinen identiteetti, jossa molemmat puolet voivat samanaikaisesti olla totta.  Metodi on pitkälti sama, jolla rakennamme päivittäin päässämme tulkintoja puolituntemattomista sosiaalisen median jakaman informaation avulla. Toinen esimerkki on kakkossuosikkini Yurio, jonka yksinäisyyteen kyllä viitataan sarjan aikana toistuvasti (mm. tämän isoisän kaipuun ja Viktorin lupauksiin fiksatoitumisen kautta), mutta Otabekin pyytäessä tätä ystäväkseen riippuu täysin katsojasta, kuinka syvältä Yurion kaverittomuus näiden välähdysten myötä oikein vaikuttaa. Kohtauksen teho on siis riippuvainen subjektiivisen tulkinnan syvyydestä.

Rehellisyyden nimissä, Yuri on Ice!!!:n alkaessa minun oli vaikea paikoin samaistua tai edes uskoa vauhdilla etenevään juonenkuljetukseen. Jakson 10 kohdalla havahduin kuitenkin siihen, että tempo oli pysynyt johdonmukaisena koko sarjan ajan. Samoihin aikoihin olin lisäksi lukenut käsikirjoittaja-Kubon kommentteja monitulkintaisuuden suosimisesta, joten tavallaan jakso 10 todensi tämän sisäisen logiikan kertaheitolla: kun katsojalle paljastuu Yuurin unohtaneen koko kännihuuruiset jatkobileet, kaikki edellisissä jaksoissa luodut ennakko-odotukset heittävät häränpyllyä. Yllätyskäänteen on mahdollista tapahtua välähdyksessä, sillä alkuperäiset tulkintamme Viktorin koutsimotivaatioista perustuivat nekin ainoastaan välähdyksille – mitä enemmän sarjan alkupuolisko tähän monitulkintaisuuteen nojasi, sitä useammat tulkinnat se saattoi tarvittaessa kumota.

Jotta tällainen juonenkäänne ylipäätään toimii, edellyttää se kuitenkin katsojalta osallistumista näiden tulkintojen luontiin. Toisin sanoen vastaava juonenkuljetus vaatii katsojalta vapaaehtoista uppoutumista sarjan maailmaan. Tästä johtuen Yuri on Ice!!!:n kaltainen sarja ei välttämättä toimi kaikille. Jos käsikirjoitus luottaa ensisijaisesti katsojan mielikuvitukseen ja subtekstin täyttämiseen lisämerkityksillä, osa katsojista ottaisi aina mieluummin puhtaan, suoraviivaisen tarinan. Jos sarjan teemat, hahmot tai dynamiikat eivät iske, mikään voima maailmassa ei motivoi kuvittelemaan välähdysten taakse yhtään mitään. Tällöin lopputulos voi olla paitsi poukkoileva, myös auttamattoman ontto.

tumblr_inline_ohxgdh0vdv1qhl7k4_500

Tästä huolimatta väittäisin, että monitulkintainen kerronta on Yuri on Ice!!!:n suurin vahvuus. Se muodostaa kehyksen rönsyilevälle käsikirjoitukselle (näin hahmovetoiseksi sarjaksi jo urheilu kun nielee ison osan ruutuajasta), muttei myöskään määritä liian ankarasti kuinka tapahtumia olisi tarkoitus ymmärtää. Rakenne siis rohkaisee nimenomaan aktiiviseen osallistumiseen: hyppää sekaan vain! Luvassa on tarpeeksi materiaalia ruokkimaan mielikuvitusta, mutta myös vapaus tulkita se haluamallasi tavalla! Toki tällainen kutsu ei houkuta jos katsojana preferenssisi kallistuvat toisaalle (eivät ne idolisarjatkaan toimi kaikille!), mutta kuten oman Instagram-feedi, myös Yuri on Ice!!! voi kokemuksena olla kustomoitavissa – niin inspiroiva, eloisa tai unelmantäyteinen kuin itse siltä vain haluaa.

BL-paketti aloittelijoille ja uudelleenaloittelijoille

Kauan eläköön fujoshien kansainvälinen yhteistyö! Otakuchamploo-blogia pitävä Khursten julkaisi hiljattain Fujojocast-podcastissaan vuosi sitten yhdessä äänittämämme jakson, jonka aiheena oli koota eräänlainen aloituspaketti BL-mangaan tutustuvalle lukijalle. Listasimme kukin omista lähtökohdistamme muutaman sarjan, joita voisi suositella sellaiselle ihmiselle joka haluaa tutustua BL-mangaan mutta ei tiedä mistä aloittaisi. Päätimme jatkaa tätä ideaa omassakin blogissamme, ja tehdä aloittelijapaketin lisäksi listan myös BL-mangan pariin palaavalle lukijalle joka on pitänyt siitä hieman taukoa tai ei ole enää viime vuosina jaksanut innostua BL:stä.

Airinpien BL-paketti aloittelijoille

Väänsimme joskus aloittelijan BL-paketista kättä Maijan kanssa ihan urakalla. Oma näkemykseni ns. starter kitiin oli, että aloittelevalle BL-harrastajalle ei kannattaisi tarjota vain genren poikkeuksia/kruununjalokiviä, olivat ne kuinka omia lemppareita tahansa. Efekti on nimittäin helposti sama, kuin jos tutustuttaa ihmisen animeen Miyazakin leffojen kautta: onhan niihin helppo tykästyä, mutta eivät ne kovin kattavaa läpileikkausta animeen anna. Hyvät ensivaikutelmat ovat tärkeitä, mutta saattavat myös aiheuttaa epärealistisia odotuksia sille mitä 99 % kustakin viihteenmuodosta pitää sisällään. ”Mä tykkään tästä yhdestä tai kahdesta poikkeuksesta ja kaikki muu on roskaa,” taisin itsekin julistaa BL:n suhteen aikojen alussa tankattuani lähinnä Est Emiä, koska arvostelukriteerini perustuivat muulle kuin genren ymmärtämiselle sen omista lähtökohdista.

Koska alkuvaiheessa nimenomaan kontekstien tai poikkeuksien hahmottaminen on hankalaa, halusin poimia aloittelijan BL-pakettiin teoksia joissa yhdistyy kyllä BL:lle tyypillisiä aiheita/kerrontaa, mutta toteutus on geneeristä tuubaa parempi. Valinnoissani priorisoin viimeisen kymmenen vuoden aikana julkaistuja teoksia, sillä historia aukeaa usein parhaiten nykyhetken valossa; pahimmat ääripäät (eli ne aivojennyrjäytyssarjat) koin myös harhaanjohtavina ennen kuin lukijalle on syntynyt edes jonkinlainen käsitys genren perusteista. Näiden kriteerien valossa listalleni päätyi lopulta Est Emin Ultras, Takarai Rihiton Seven Days sekä Junkon Kasa no Shita, Futari. Lisäbonuksena nimesin Ogeretsu Tanakan Renai-rubi no Tadashii Furikatan. Osa perusteluista löytyy vuodentakaisesta podcastista, mutta tekstimuodossa ja suomeksi avaan ne kokonaisuudessaan alla.

ultrasp

Humoristista romantiikkaa, teematarinointia, taiteellista kunnianhimoa

Est Em: Ultras (2008)

Just puhuin Est Emistä poikkeuksena ja sit kuitenkin laitoin sen tänne, häh? No koska voin. Ja koska Est Emin repertuaarista onneksi löytyy muutakin kuin kentaureja ja kokeilevaa kerrontaa, kuten nämä Ultrasin toisiinsa ihastuvat, vastakkaisia tiimejä kannattavat espanjalaiset jalkapallofanit. Vaikka rakastuin itse aikanaan Est Emiin juuri massasta poikkeavan taiteen vuoksi, on Ultrasissa myös paljon BL:lle tyypillisiä piirteitä: humoristinen ote ja yksinkertainen tarina tekevät teoksesta helposti lähestyttävän, itse juoni puolestaan on selkeän teeman ympärille kasattu. Kun hela hoidon vielä lukaisee lyhyemmälläkin istumalla, on tutustumiskynnys madallettu minimiin. Silti kokemus ei unohdu hetkessä, mistä vastaa jo aiemmin mainittu taide: Est Emin hahmot ovat inhimillisyydessään aina sympaattisia, ja hengittävät aihettaan joka kynänvedolla. Näin ollen Ultras edustaa mielestäni täydellisesti BL:n kevyempää hömppäpuolta, todistaen ettei kevempikään aihevalinta tee tarinasta automaattisesti yhdentekevää. Manga löytyy englanniksi digitaalisena eMangasta.

sevendays

Koulupoikia, hapuilevia tunteita ja ensirakkauden varjoja

Takarai Rihito: Seven Days (2007)

Koulupojat ja BL kuuluvat yhteen kuin Shirokuma ja puujalkavitsit. Luokkakaverien ja huomattujen kouhaiden joukosta Takarai Rihiton Seven Days erottautuu kuitenkin selkeästi edukseen omaperäisellä aiheella, jossa kaksi lukiolaispoikaa päätyvät seurustelemaan kokeeksi viikon ajan. Live action -versionkin poikinut sarja on suosionsa ansainnut: kerronta antaa hahmoille runsaasti tilaa tutkia tunteitaan ja epävarmuuksiaan, mutta kahden tankoubonin mitassa kaikki saadaan toisaalta kerrottua myös kompaktisti. Takarai Rihiton ilmava tyyli kuvastaa BL:ssä usein vallitsevaa ns. pehmeyden estetiikkaa, mutta eteeristen koulupoikien valtameressä Seven Days on myös selkeän itsenäinen teos, joka hyödyntää tutun asetelmansa ja luo siitä jotain uutta. Verrattuna Takarai Rihiton supersuosittuun Ten Countiin on Seven Days toki hyvin ”turvallinen” sarja, mutta juuri tästä johtuen soveltuu se mielestäni paremmin aloittelijalle — on helpompi suhteuttaa niitä kieroutuneempiakin tarinoita kun muistaa, että valtaosa BL:stä kertoo aivan tavallisista, toisiinsa rakastuvista ihmisistä. Manga löytyy englanniksi digitaalisena eMangasta.

kasanoshita

Draamaa, lähmintää ja vaikeita tunteita

Junko: Kasa no Shita, Futari (2011)

Kepeän ja eteerisen kautta draamaan, vai miten se meni. Valitsin Junkon Kasa no Shita, Futarin kolmanneksi esimerkikseni havainnollistamaan nimenomaan BL:n melodramaattisempaa puolta: isosilmäinen, vahvaa viivaa suosiva tyyli on etenkin animepuolelta BL-mangan pariin siirtyville helposti lähestyttävä, mutta sen taustalla piilee monimutkaisia tunteita kuten mustasukkaisuutta, katkeruutta ja yksipuolista rakkautta. Kasa no Shita, Futarissa näitä koetaan lukiolaispojan ihastuessa vanhempaan mieheen, joka puolestaan on rakastunut heteroa larppaavaan kaveriinsa. Junkon repertuaarista löytyy toki enemmänkin surkeudessa piehtarointia, mutta Kasa no Shita, Futari antaa lukijansa totutella onnettomiin kohtaloihin lempeämmällä keskitiellä. Myöskään seksikohtaukset eivät ole niin korostuneen itsetarkoituksellisia, että ne tarinan keskellä lähmintään tottumatonta häiritsisivät. Teos valikoituikin mukaan yhdistäessään nämä kaikki elementit toimivaksi kokonaisuudeksi, jossa vilahtaa lukuisia BL:lle tyypillisiä teemoja.

renairubi

+ lisää seksiä, hömppää, koulupoikia, draamaa ja erottuvaa tyyliä

Ogeretsu Tanaka: Renai-rubi no Tadashii Furikata (2015)

Jatkolukemiseksi edellisille valitsin Tanacan tuotannosta yhden tämän varhaisista teoksista, Renai-rubi no Tadashii Furikatan. Tarina kertoo entisestä nörtistä, joka haluaa kostaa kouluaikojensa kiusankappaleelle särkemällä tämän sydämen. Juonessa yhdistyvät siis koulupojat, hömppäromanssi, vinoutunut draama sekä anteliaat seksikohtaukset, jotka on kaikki kuorrutettu Tanacan loistavalla taiteella. Renai-rubi havainnollistaa kaikkia edellä mainittuja teemoja luonnollisena jatkumona aloituspaketin muille sarjoille. Niiden joukosta lukija todennäköisesti jo löytää henkilökohtaiset suosikkinsa, mikä puolestaan määrittelee BL:ään tutustumisen jatkosuuntaa: kutkuttaako sydäntä enemmän onnelliset loput, sateessa itkeminen vai häpeilemätön poke? Iloiset ihmiset vai toisiaan satuttavat idiootit? Renai-rubi antaa vilauksen näihin kaikkiin kerralla, joten yhdessä muun aloittelupaketin kanssa lukijalle toivottavasti muodostuu edes peruskäsitys BL:stä genrenä.

Maiponin BL-paketti aiheen pariin palaaville

Koska itse olen tutustunut BL-maailmaan vähän outoja reittejä (miten niin kaikkien ensikokemus BL-mangasta ei ole Moto Hagio???)  ja makuni on muutenkin ajoittain kummallinen, jääväsin itseni tällä kertaa aloittelijapaketin tekemisestä. Sen sijaan yritin koostaa listaa uudelleenaloittelijoille, jotka ovat joskus lukeneet BL-mangaa mutta sittemmin lopettaneet tai harventaneet lukutahtia. Tämän listan suosituksissa tuoreus korostuu vielä enemmän kuin aloittelijalistan teoksissa, joten mukana on noin viiden vuoden sisällä ilmestyneitä mangoja. Tuoreus näkyy myös sarjojen sisällössä, sillä ne käsittelevät vanhoja tropeita uudella tavalla tai tuntuvat muulla tavoin virkistäviltä. Yhtenä tärkeänä valintakriteerinä onkin ollut se, että sarjat ovat tavalla tai toisella jääneet mieleen ja erottuneet joukosta. Toivomukseni olisi että ne onnistuisivat herättämään muissakin uudelleen uinuvan innostuksen BL-mangaan, tai ainakin muistuttamaan siitä että genressä tehdään edelleen kiinnostavia teoksia.

Minori's Hand

Seksiä, draamaa ja suuria tunteita

Scarlet Berico: Minori’s Hand

Jos oma suhde BL-mangaan on jumissa, solmuja voi yrittää avata Minorin hellässä käsittelyssä. Kyseessä on nimittäin siitä villi sarja, että se tarjoaa paljon sekä kaavamaisemmasta BL:stä pitäville että niille jotka odottavat tarinoiltaan vähän enemmän. Kiropraktikkoklinikalle sijoittuva tarina muistuttaa alkuasetelmaltaan erehdyttävästi Kodaka Kazuman Sex Therapist -sarjaa, jossa asiakkaiden ihmissuhdeongelmat ratkaistiin kätevästi seksin avulla. Minorissa juoni kuitenkin kasvaa nopeasti ”viikon pano” -alkuasetelmastaan aivan toiseen suuntaan, ja keskittyy myös terapeutin itsensä ongelmiin. Hahmojen tunteita ja itselle anteeksi antamisen vaikeutta realistisesti käsittelevä juoni onnistuukin iskemään reisien lisäksi myös sydämeen. Kaikki tämä yhdistettynä kauniiseen ja dynaamiseen piirrosjälkeen tekevät Scarlet Bericosta on yhden tämän hetken kuumimmista mangakanimistä, jota kannattaa pitää silmällä jatkossakin. Manga löytyy englanniksi digitaalisena Rentasta.

Jos kaipaat BL-mangaltasi tunnemyrskyjä ja onnellisia loppuja, lue myös: Ogeretsu Tanaka: Neon Sign Amber

Yoru to Asa no uta
Synkkiä teemoja, arveluttavia hahmoja ja häiritseviä tilanteita

Harada: Yoru to Asa no uta

Oli Haradasta mitä mieltä tahansa, tämän vinksahtanut tyyli on ainakin ehdottomasti omaperäinen ja erottuu kokeneemmankin lukijan silmään. Harada voikin sopia paluuväyläksi BL:n pariin, jos tuntuu siltä että kaikki on jo nähty eikä mikään tunnu enää miltään tai pysty shokeeraamaan. Tarinassa eteerisellä lauluäänellään kaikki hurmaava Yoru on yksipuolisesti rakastunut tylyyn ja itsekkääseen bändikaveriinsa Asaichiin. Vahingossa alkava seksisuhde miesten välillä luistaa Asaichin itsekiellon ja oman ylpeyden suojelun syövereihin, joista palaaminen maan pinnalle vaatii varsin äärimmäisiä keinoja. Indie-bändin ja yakuzojen maailmoja yhdistelevä tarina ei päästä helpolla niin hahmoja kuin lukijoitakaan, eikä sitä äärimmäisen seksuaalisen väkivallan takia todellakaan voi suositella kaikille. Se on kuitenkin oiva tyylinäyte Haradan tuotannosta, joka jatkaa viime vuosina pinnalla ollutta synkkien teemojen trendiä BL:ssä. Jos Takarai Rihiton Ten Count ja Yoneda Koun Twittering Birds Never Fly ovat jääneet välistä, on niidenkin katsastaminen tässä yhteydessä ihan aiheellista.

Jos kaipaat äärimmäisiä ja häiritseviä tilanteita, lue myös: Asada Nemui: Skin, Nakamura Asumiko: Kaori no keishou

Itoshi no nekokke

Slice of lifea, huumoria ja ripaus realismia

Kumota Haruko: Itoshi no nekokke

Itoshi no nekokke (tai englanniksi lievästi dadaistisen kuuloinen My Darling Kitten Hair) alkoi ilmestyä jo vuonna 2010, mutta vastikään ilmestyneen kuudennen osansa myötä se pitää edelleen pintansa ajankohtaisena sarjana. Aikuisiksi kasvaneiden lapsuudenystävien yhteiseloa luotaava slice-of-life-henkinen tarina jaksaa kerta toisensa jälkeen piristää, kun hurmaavan söpöilyn lisäksi mukana on silloin tällöin myös jotain realismin tapaista. Tutuksi tulevat niin pikkukylässä kasvaminen ainoana homona kuin suurkaupungin homoskenen villi ja vapaa tunnelmakin. Miin ja Kein rakkaustarina sisältää aineksia suurempaankin draamaan, mutta Kumota Haruko käsittelee aiheitaan maanläheisesti ja pienieleisesti, mikä sopii sarjan tunnelmaan täydellisesti ja erottaa sen samalla monista muista tarinoista.

Jos kaipaat maanläheistä draamaa lämpimällä mutta realistisella otteella, lue myös: Nobara Aiko: Running Hot and Cold, Kii Kanna: Umibe no etranger

Blue Sky Complex

Koulupoikia, dokia

Ichikawa Kei: Blue Sky Complex

Jos sydän kaipaa koulupoikatarinoiden pariin mutta geneerisyys pelottaa, on Ichikawa Kei oikea osoite. Hän on viime vuosien aikana tehtaillut aiheesta useampiakin sarjoja erilaisilla alkuasetelmilla. Näiden joukosta Blue Sky Complex erottuu edukseen hitaan mutta herkullisen kypsyttelynsä ja kiinnostavien hahmojensa ansiosta. Sydämentykytyksiä aiheuttava seesteinen tarina muistutti ainakin itseäni aikanaan kaikista niistä asioista jotka BL:ssä ovat niin nautittavia (jos ei lasketa legendaariseksi venyvää viivyttelyä seksin suhteen).

Jos kaipaat hurmaavia koulupoikatarinoita, lue lisäksi nämä: Furuya Nagisa: Number Call, Yukue Moegi: Nirameba Koi

Tuliko mieleesi jompaankumpaan listaan sopivia sarjoja? Jaa ne kommenteissa, olemme kiinnostuneita näkemään myös teidän ehdotuksianne!

Osomatsu-san: Veljesrakkautta ja ihmisperseitä

Vaikka aprillipäivän BL-matsublogi oli pelkkä vitsi (oh it was a vitsi, he was just a pelle!), on Matsu-kuume vallannut Fujoshiluolaa siinä määrin että aihetta lienee hyvä sivuta vähän oikeankin kirjoituksen merkeissä. Ja sivuamisella tarkoitan tietenkin avautumista, koska näin me täällä luolassa kierimme.

Osomatsu

Miksi Osomatsu-san? (Eli miksi kiinnostuit sarjasta ja miksi se kolahti?)

maipon:

Päädyin Osomatsu-sanin pariin vähän mutkan kautta. Seuraan tumblassa erästä doujinkaa, joka aiemmin postaili taidetta lähinnä Kuroko no basketiin liittyen. Jossain vaiheessa viime syksyä koripalloilijat kuitenkin vaihtuivat oudosti piirrettyihin pottakampauspoikiin, mutta en tuolloin oikein hahmottanut että kyse jostain oikeasti relevantista sarjasta. Vähitellen Osomatsu-san alkoi nousta esille erilaisissa fujoshiyhteyksissä ja alkoi lopulta kutkuttaa mielenkiintoani.

Valitettavasti en kuitenkaan enää muista mikä oli se viimeinen kimmoke, joka sai minut päättämään että tämä on nyt katsottava. Olin joka tapauksessa myyty heti ensimmäisestä jaksosta lähtien: shouwa-anime-läppää! Utaprinssi-parodia! Oden-animaatiota lopputekstien aikana! Erilaiset komedia- ja episodisarjat kuten Sayonara Zetsubou-sensei ja Shirokuma Cafe olivat jo aiemmin iskeneet varsin kovaa, joten Matsut tuntuivat sekopäisyydessään sopivan tähän jatkumoon. Sarjaan toki kesti hetki päästä kunnolla sisään, kun veljeksiä ei aluksi tahtonut erottaa toisistaan, mikä tietty vähensi vitsien iskuvoimaa. Viimeistään ESP-kissen ja Sutaba-Tottyn tavattuani tiesin kuitenkin että Matsuilla on minulle muutakin tarjottavaa kuin kertakäyttöistä hupia.

totty

airinpie:

Seuraan aika harvoin keskeneräisiä sarjoja, sillä niiden maratoonaaminen soveltuu multitaskaukseen taipuvaiselle luonteelleni paremmin. Kenties tästä johtuen nousin Matsumanian kyytiin vasta 24. jakson kohdalla, kun eräänä laiskana sunnuntai-iltapäivänä Maija näytti sarjasta jo edellä mainitun ESP-kissajakson. Loppuiltapäivä kuluikin humahtaen varhaisempien jaksojen parissa. Vaikka monet vitseistä olivat aika keskinkertaisia, osa suomeksi sanottuna huonoja, löysin itseni tuijottamasta ruutua kunnes olin kiinnostunut sarjasta muutenkin kuin ajantappomielessä. Miten tässä näin kävi?

Yksi syy on ennalta-arvaamattomuus. Vaikka yksi skitti saisi haukottelemaan, seuraavan aikana saatoin jo nauraa ääneen. Huumori nojaa toki paljolti Matsujen persoonallisuuksiin, joten koukuttuakseen näidenkin tulee vedota omiin mieltymyksiin. ESP-kissa teki Ichimatsusta kerralla waifun ja muutaman ensimmäisen jakson aikana ymmärsin miksi ystäväni pitävät minua Karamatsuna, joten lemppareiden löydyttyä tulevia tapahtumia on helppo odottaa – olkoonkin, että tapahtumat itsessään olisivat pitkälti älyvapaita, eivätkä välttämättä liity toisiinsa mitenkään.

espnyanko

Älyvapaus on toisaalta se toiseksi suurin houkutin. Ehkä koko sarjan lempiskittini on Dekapanin ja Dayonin matka Amerikkaan, joka odotuttaa itseään kuin ikivanhan ”käveli ja ryömi” -vitsin lailla. Tämänkaltainen huumori joko uppoaa tai ei, mutta koska Osomatsu-san ei tunnu itse juuri hutivedoista välittävän, on jokaista jaksoa mahdollista lähestyä ilman ennakko-odotuksia. Parhaimmillaan tästä seuraa hyvin positiivisia yllätyksiä, kun käsikirjoitus viis veisaa erilaisista konventioista. Samasta syystä itse asiassa pidin 25. jaksosta, kun suunnanvaihto sitä edeltäneeseen jaksoon oli niin häpeilemätön.

Kuka on oma lempimatsusi ja miksi?

maipon:

Tavallaanhan iso osa koko sarjan viehätystä tulee siitä että kaikki Matsut ovat toinen toistaan kamalampia ihmisperseitä. Heidän joukostaan omien suosikkien valitseminen paljastaa siis samalla aika paljon niitä vähemmän kauniita puolia itse kustakin. Toisaalta niin paljastaa myös inhokkien valitseminen, koska ainahan inhoamme fiktiivisissä hahmoissa eniten niitä piirteitä joita emme itsessämmekään voi sietää. Tästä kertoo aika hyvin myös se, miten epäsuosittu Totty on ollut erilaisissa faniäänestyksissä. Häpeilemättömän itsekäs ja perheelleen selkänsä ilman tunnontuskia kääntävä Todomatsu onnistuu varmaan pääsemään vähän liian syvälle ihon yllättävän monella. Tai ehkä vain minulla, ja olenkin itse problemaattinen?

choroko

Toinen symppaamani, suhteellisen epäsuosittu hahmo on Choromatsu, joka toimii mukamas järjen äänenä mutta on oikeasti itsekin täysin kelvoton otaku. Choromatsun fujoshiversio tyttömatsu-jaksoissa vielä sinetöi koko paketin. Jos taas puhutaan parhaista pojista, omaksi ykkössuosikikseni nousee tietysti Ichimatsu joka on kaikessa tsuneudessaan ja crazy cat matsu -estetiikassaan liian moe tähän maailmaan. Haluan samanlaisen kissakotatsu-auton! Ja olen tietysti myös vannoutunut Dayonin fani 5ever.

airinpie:

Kuten Maija yllä jo totesi, ovat kaikki matsut omalla tavallaan itsekkäitä pellejä, joten ajattelen kaikkia lämmöllä. Samaistumispintaa on helppo löytää, kuten vaikkapa hyperaktiivisesta Jyuushimatsusta, jonka energialla jokainen päivä lähtee lihaksikkaasti käyntiin. Karamatsun nolo egomania sekä Ichimatsun yandere-vivahteinen sisäänpäinkääntyvyys herättävät itsessäni kuitenkin eniten ”I know dat feel bro” -tunteita ja sydämentykytyksiä. Siniset glitterfarkut löytyvät jo kaapista, enää puuttuu kylpyammeauto!

ichikara-lakana

Alkuun luulin kypsyväni noin viidessä minuutissa sarjan sivuhahmoihin, mutta Osomatsu-san on jotenkin mystisesti saanut minut rakastamaan myös Iyamin ja Dayonin kaltaisia tolloja. Hokemiin luottava huumori on aina minulle vähän siinä ja siinä, mutta tällä kertaa olen löytänyt tieni niiden paremmalle puolelle. Dayon dayon dayooonn!!!

Miksi luulet, että fujosheja kiinnostaa Osomatsu-san?

maipon:

Sarja on iskenyt Japanissa kaikenlaisiin ihmisryhmiin laidasta laitaan, mutta sillä on myös näkyvä fujoshi-fanikuntansa. Olen nähnyt kaikenlaista spekulointia siitä, miksi juuri Osomatsu-san vetoaa pilaantuneisiin fanityttöihin. Pinnalta katsottuna sarjassa on ainakin läsnä elementtejä, jotka petaavat fujoshi-suosiota: mukana on rutkasti nimekkäitä ääninäyttelijöitä Jun Fukuyamasta Takahiro Sakuraihin, ja sarjassa viljellään paljon suoria nyökkäyksiä tyttöjen fanikulttuuriin: on Utaprinssi-parodiaa nättipoika-hahmodesigneilla ja fujoshi-Chorokoa.

utamatsu

Harvoin mikään sarja kuitenkaan pötkii fanityttöjen keskuudessa kovin pitkälle pelkästään pinnallisilla houkuttimilla. Fujosheihin vetoavat elementit eivät olekaan Osomatsu-sanissa pelkkää pintaa. Väittäisinkin, että sarjan kiinnostavimmat fujoshielementit ovat samoja kuin missä tahansa muussa (mies)hahmojen välisiä suhteita kuvaavissa sarjoissa. Kuusihenkinen päähahmokaarti tarjoaa luonteidensa puolesta jokaiselle fanitettavaa, ja veljesten välisistä mutkikkaista suhteista löytyy lisäksi kaikenlaisia jännitteitä. Sarjan episodiluonne ja toinen toistaan pähkähullummat gag-asetelmat antavat myös faneille käytännössä rajattoman hiekkalaatikon, jossa temmeltää.

airinpie:

Kuten monesti on tullut todettua, fujoshit rakastavat hölmöilyä. Koska Osomatsu-sanin huumori räiskyy vähän joka suuntaan, on loogista että se vetoaa monenlaisiin katsojaryhmiin. Uskoisinkin fujoshien pitävän Osomatsu-sanista pitkälti samoista syistä, kuin se on niin kiintynyt Gintamaan: molempien sarjojen anarkistisuus ei aliarvioi katsojiaan, mutta ei myöskään kumartele liikaa kenenkään suuntaan. Ennalta-arvaamattomuus on aina hauskempaa kuin kaavamainen fanipalvelu.

Kun Gintama tuli nyt mainittua, niin sananen siitä: vertaus ei sikälikään ole turhan kaukaa haettu, että Osomatsu-sanin ohjaaja Fujita Yoichi on ohjannut myös valtaosan Gintama-animen jaksoista. Olenkin kuullut toisinaan ihmettelyä, miksi ihmiset eivät löydä tietään yhtä lailla huumoria ja tunteita yhdistävän Gintaman pariin. Vaikka juonivetoisemman Gintaman tyylivaihtelut palkitsevatkin pidemmän päälle varmasti enemmän, on formaatiltaan skittipohjaiseen sarjaan kuitenkin helpompi hypätä mukaan. Osomatsu-sanin räjähdysmäistä suosiota selittäneekin osaksi se, että nopeatempoisena se tarjoaa viihdettä hyvin kompaktissa paketissa.

No mites se BL-matsu?

ichikara

maipon:

Sinänsä ironista että taisin joskus pohtia, ettei Osomatsu-san välttämättä ole kovin käyttistä fanitettavaa, koska kaikki keskushahmot ovat sukua keskenään. Veljesshipit eivät nääs yleensä oikein napostele. Nyt matsuhelvettiin joutuneena huomaan kuitenkin, että tuo aspekti fandomista harmittaa itseäni kaikista vähiten. Kuten jo ylempänä totesin, hahmot ja näiden suhteet on rakennettu tavalla joka vetoaa fanityttöihin ja jättää aukkoja täytettäväksi. Lisäksi hahmojen äärimmilleen vedetyt persoonallisuudet luovat kiinnostavia kontrasteja, jotka ovat kyllä huomattavasti maistuvampaa seurattavaa kuin monessa nättipoikasarjassa, joissa shipattavaa riittäisi hahmojen lukumäärän ja ulkonäön puolesta, mutta hahmojen persoonallisuudet ja näiden väliset jännitteet muistuttavat lähinnä märkää paahtoleipää (katson teitä, Boueibu ja High School Star Musical).

Sarja myös itse viittaa toisinaan tietoisesti BL-matsuiluun vitseillä, jotka ovat toinen toistaan pahempia rimanalituksia. Samalla fujoshit pääsevät samanaikaisesti nauramaan itselleen ja pohtimaan josko tätä voisi kuitenkin käyttää shippausfodderina. Omasta mielestäni BL-matsu on siis fujoshinäkökulmasta lopulta ihan ymmärrettävä ilmiö, vaikka shippejä ei itse varsinaisesti tukisikaan.

Pixiv-taidesivuston perusteella Japanissa suosituimpia BL-matsu-shippejä ovat Ichikara ja Osochoro. Molemmilla parivaljakoilla on sarjassa paljon yhteistä ruutuaikaa ja varsin problemaattinen suhde. Insestin vastapainoksi yllättävän suosituksi on tosin noussut myös Atsutodo eli Totty ja Atsushi-kun, joka vilahtaa jakson 22 ryhmädeitti-osiossa Tottyn kaverina. Fujoshien kykyä kehittää halutessaan pareja mitä pienimmän interaktion perusteella ei siis todellakaan pidä aliarvioida.

airinpie:

Oman elämäni Karamatsuna (mulla on hei sama syntymäpäiväkin kuin matsuilla! 24.5. represent) ja oman elämänsä Ichimatsun kanssa seurustelevana koen olevani jokseenkin jäävi vastaamaan tähän kysymykseen, mutta sanotaan nyt diplomaattisesti että jos shippaisin Osomatsu-sanista –noin niin kuin aseella uhattuna jossain Siperian takamailla– niin kyllähän se Ichikara olisi. Ihan hypoteettisen teoreettisesti siis. Maija onneksi taustoitti tämän kysymyksen siltä objektiiviselta kantilta, joten voin liukua hiljaisesti takavasemmalle kelaamaan uudelleen niitä kaikkia kohtauksia, missä Ichimatsu tilttailee Karamatsulle koska monimutkaiset Syyt. Hei ihan läpällähän mä vaan. Vitsi vitsi. Tai siis…

Loppuun vielä parivaljakko, joiden suhdetta ainakin voi täysin jeesuksetta sympata:

dayon-dekapan

Godspeed!

BL ja kolmen kimppa

Psychedelics007_01yksi kakku, monta haarukkaa | Psyche Delico: Chocolate Strawberry Vanilla (Psychedelics 007)

Kahlatessani läpi BL:n historiasta kertovaa Boys Love Manga and Beyondia (2015) törmäsin toistamiseen ajatukseen nyky-BL:lle tyypillisestä ”yksi keppi, yksi reikä” -mallista. Kaikessa karkeudessaan termi viittaa siis ajatukseen yhden partnerin ihanteesta, tai ainakin siitä ettei yhdessä tarinassa ihan ristiin rastiin läpsyteltäisi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö BL:stä löytyisi rakkautta myös jaettavaksi: Vuoden kuumottavimmat mangat -listallemme yltänyt Psyche Delicon Chocolate Strawberry Vanilla herätti aikanaan pohtimaan kuinka BL-mangakat suhtautuvat ajatukseen kolmannesta pyörästä. Tieteen nimissä pläräsin tuolloin sarjoja joissa threesomeja käytetään keskeisenä tarinaelementtinä, joten näiden havaintojen pohjalta on siis luvassa pohdintaa aiheesta BL ja kolmen kimppa.

Koska kimmokkeeni tutustua threesomeihin perustui Psyche Delicon vinoutuneeseen ihmissuhdedraamaan, ei minulla juuri ollut ennakko-odotuksia kyseisen ”mini-genren” suhteen. Toki oletin luvassa olevan pääasiassa pokea, mutta koska BL:n parista tuntuu toisinaan löytyvän Ihan Mitä Tahansa, halusin selvittää mahtuisiko joukkoon rehdisti polyamoriaakin käsitteleviä sarjoja. Valitettavasti kaiken maailman threesome-BL:n lukeminen olisi mahdotonta jo kielitaitorajoittuneisuuden vuoksi, joten pyysin Tietäjiltä listan sarjasuosituksia jotka jaoin edelleen sekä kokoelmista löytyviin one-shoteihin että useamman luvun tarinoihin:

One-shot

Kijima Hyougo: Bachi Bachi (Bachi Bachi, ch 1)
Kijima Hyougo: Reverse Terrorism (Brand New Star, ch 4)
Sakira: Triangle Love (Goshijunsama to Wanko, ch 7)
Kumota Haruko: Heart of Fire (Shinjuku Lucky Hole, ch 3)
Kodaka Kazuma: Free-Fucking Father (Sex Therapist, ch 7 … hei mitä on nää nimet foreal)

Multichapter

Shoowa: Bokura no mitsudomoe sensou
Chiyoko Nonomiya: Busamen Danshi – Ikemen Kareshi no Tsukurikata (vapaasti käännettynä Ruma Jäbä ja kuinka saada kuumis pojuyde)
Ootsuki Miu: Docchi no Darling (Play Zone, ch 6 – 8)
Takaguchi Satosumi & Honami Yukine:
Thirsty for Love
Psyche Delico: Chocolate Strawberry Vanilla

Tähän selkeät rajanvedot oikeastaan loppuvat. On tietysti mahdollista kärjistää juuri one-shoteista löytyvän suuremmalla todennäköisyydellä puhdasta jynkkyä, sillä yhden luvun tarinoissa harvemmin sanotaan mitään kovin tähdellistä. Esimerkiksi Kumota Harukon Heart on Fire demonstroi tätä kirjaimellisesti, kun aikuisviihdenäyttelijä Kumiin ihastunut nörde päätyy puolivahingossa osaksi pornoleffan kuvauksia. Asetelma selittyy toisaalta sillä, että kyseessä on nimenomaan kokoelma: Shinjuku Lucky Holen tarinoita yhdistää Kumista kertova taustajuoni, joten Heart of Firesta löytyvä kolmen kimppa on käytännössä vain keino varioida seksikohtauksia. Sama pätee Kodaka Kazuman Sex Therapistiin, jossa sarjan keskiössä pyörivä rakkauden moniammattilainen piristää viimeisessä luvussaan ekumeenisten nuorukaisten lähmintää.

shinjukulucky-lolllsiellä läpsyy monta jalkea | Kumota Haruko: Heart on Fire (Shinjuku Lucky Hole)

Tyypillisempää one-shoteille on ponnistaa tyhjästä. Tällöin hahmot tulee esitellä lukijalle mahdollisimman rivakasti, jotta päästäisiin itse asiaan. Kijima Hyougo hyödyntää tässä koulumaailmaa, sillä sekä Bachi Bachi että Reverse Terrorism todistavat ettei kolmioleipään tarvita kuin ihailua ja pari komeaa senpaita/kouhaita. Minkä urheiluklubi on yhdistänyt, sitä ei mustasukkaisuus voi pilata! Yhtä konstailemattomasti operoi myös Sakiran Triangle Love, jossa kaveriporukan sisäisestä ihastuksesta kehkeytyy threesome. Vaikka edellä mainituissa tarinoissa sivutaan kyllä ajatusta ~tunteista ja seurustelusta, sen kummempaa polyamorista sanomaa kuin ”no eihän se oo kivaa jos joku jää ulkopuolelle” niistä ei kuitenkaan kannata etsiä.

No entäs ne pidemmät tarinat? Kai niistä sitten löytyy muutakin kuin aivot narikkaan -pokea? No jaa. Shoowan Bokura no mitsudomoe sensou jatkaa koulupoikalinjalla, mutta venyttää kohelluksensa useampaan lukuun. Jynkkyä lukuun ottamatta kyseessä on lopulta enemmänkin kolmiodraama – kaksi jäbää skabaa kolmannesta, mutta kumpikaan ei anna periksi. Vastaava asetelma toistuu Nonomiya Chiyokon Busamen Danshissa, jonka jatko-osasta löytyy konfliktin maksimoimiseksi vielä ylimääräinen kilpakosija. Pakotushuumoriin luottavassa sarjassa on tuskin edes kyse kolmen kimpasta, joten oikeastaan Busamen Danshissa on mukana kaikki threesome-kliseet muttei yhtään sen hyödyistä.

Toisinaan tarinoista onkin äärimmäisen vaikea sanoa, mitä eroa on threesomella ja kolmiodraamalla. Mitä pidempi tarina, sitä vähemmän mangakaan tuntuu sitä tietävän. Ootsuki Miun Docchi no Darling on yritys irrottautua huumoripokesta ja tutkia aihetta myös psykologisesti: siinä lapsuudenkaverit Ryou ja Yukifumi ihastuvat luokkakaveriinsa Makotoon, joka ei lopulta halua valita näiden väliltä. Jakamisalttiutta perustellaan jälleen hahmojen ystävyydellä, mutta käytännössä tarinassa käsitellään lopulta enemmän mustasukkaisuutta kuin kolmen eri osapuolen suhdetta. Muutamassa luvussa ehditäänkin lähinnä raapaista pintaa polyamoriasta, sillä konfliktin ratkettua lukija ei saa koskaan tietää kuinka hahmojen seurustelu toimisi käytännössä.

darlingtachitukka hyvin kaikki hyvin | Ootsuki Miu: Docchi no Darling (Play Zone)

Avoimeksi jää myös Takaguchi Satosumin ja Honami Yukinen Thirsty for Love. Sen juoni on yhtä isoa huuruilua saman tytön kanssa säätävistä pojista, jotka löytävät toisistaan eriskummallista lohtua tämän kuollessa leukemiaan. Kyseessä on tällöin suhteen jakamisen sijaan kuvaus kokemusten jakamisesta, jossa ei melodraamassa säästellä. Valitettavasti polveileva tarina ei ehdi kunnolla paneutumaan yhteenkään hahmoista, mikä jättää näiden tunnekuvauksen mustavalkoiseksi. Erityismaininnan sarja silti ansaitsee, sillä kerrankin osapuolet saattaa yhteen jokin muu syy kuin ”ollaan tunnettu kehdosta asti.”

Yllä mainitun listan teoksista monisyisimmäksi voikin sanoa viimeistä, Psyche Delicon Chocolate Strawberry Vanillaa. Tässäkin ihmissuhdesotkussa kahden lapsuudenystävän symbioosia sovitetaan toista hahmoista deittaavan jäbän ympärille, mutta kyseessä ei missään nimessä ole ideaali (tai edes kovin terve) polyamorinen suhde. Pakottamisretoriikkaa on mukana etenkin sarjan alkuvaiheessa, ja kestää kauan ennen kuin Hiroihin ihastunut Mine kunnolla edes sietää tämän parasta ystävää Takea. Asetelman mielenkiintoisuus syntyykin näistä jännitteistä, jotka seuraavat hahmoja makuuhuoneen puolelle – keiden kemia pelaa arjessa ja keiden sängyssä, kuka on ihastunut keneen ja miksi?

Verrattuna höpönhöpön-threesomeihin Chocosutoban valttina on tietoisen nyrjähtänyt ote, mikä auttaa syventämään tarinaa tropeiden taustalla. Oli nimittäin kyse aivottomasta pokesta tai kunnianhimoisemmasta draamasta, monet BL-threesomeista hyödyntävät samoja tarinankerronnallisia jippoja. Näistä jo mainittu kahden lapsuudenkaverin liitto lienee tyypillisin, sillä tämä säästää mangakalta kullanarvoista paneeliaikaa: jos kaksi jäbää tuntee toisensa ennalta, selittyy näiden läheisyys ja ihastuksen jakamisalttius yhteisellä historialla. Yhtään lyhyemmissä sarjoissa hahmojen persoonallisuudet imeytyvät tällöin kuitenkin surutta toisiinsa, mistä on puolestaan seurauksena epärealistinen tai jopa sosiopaattinen vivahde.

bachi bachilets put make up | Kijima Hyougo: Bachi Bachi (Bachi Bachi)

Kyseinen efekti selittyy toisaalta loogisesti (joskin aika ironisesti…) jo alussa mainitulla ”yksi reikä, yksi keppi” -ajatusmallin yksiavioisuudella. Vaikka taustoja peilattaisiin lukujen aikana myös yksilötasolla, harvassa tarinassa kolmanteen osapuoleen ihastuvat hahmot ovat valmiiksi seurustelusuhteessa. Kolmen hengen tasapuolisen rakkauden sijaan tunteet kohdistuvat siis lähes aina lukijaa edustavaan päähahmoon, jolloin sarja voi samanaikaisesti sekä leikitellä polyamorialla että tunnetasolla pitää kiinni monogamiasta. Mitä identtisempiä kilpakosijat ovat, sitä kitkattomammin jakaminen luonnollisesti käy.

Tämän valossa ei yllätä, ettei monikaan listalla mainittu BL koske threesomeihin seurustelun tai kunnianhimoisen hahmonkehityksen osalta. Tämä on omasta näkökulmastani harmi, sillä threesome-aiheessa kiinnostavin anti löytyisi juuri hahmojen välisestä dynamiikasta; pelkkään mustasukkaisuuteen typistyvä konflikti harvoin jaksaa kiinnostaa, etenkin kun esirippu helposti vedetään kolmiodraaman ratkaisuun. Oli kyse siis yleisön odotuksista tai one-shoteja suosivasta formaatista, sitä moniulotteista polyamorista BL-threesomea joutunee vielä hetken vartomaan. Odotellessa voi onneksi lukea rehellisen älyttömältä kuulostavaa viihdehömppää: miltä kuulostavat vaikka sellaiset e-book Japanista kaivetut nimikkeet kuin Mokkori Kitchen~ Gyakuten 3p Abunai Ryouri Kyoushitsu tai Zombie to 3p!?! Necromancer wa ochikobore? Joo tänne vaan, kyllä mä nekin luen.

Kuumottavimmat mangat 2015

Kono BL ga yabai -äänestyksen innoittamina ja uuden vuoden kunniaksi päätimme koota oman suosituslistamme vuoden 2015 aikana luetuista BL-mangoista. Valintojen perusteella näyttää siltä, että viime vuosi sujui hieman nyrjähtäneiden mutta sitäkin kiehtovampien ja koskettavampien tarinoiden parissa. Odottelemme jo innolla, mitä kaikkea BL-vuosi 2016 tuo tullessaan.

Olkaapa hyvä, tässä viime vuoden kuumottavimmat mangatapaukset jotka eivät varmasti jätä ketään kylmäksi.

kuumottavimmat-graffa

Airinin valinnat:

Harada: Yoru to Asa no uta

Harada: Yoru to Asa no uta

Kuluneen vuoden aikana on tullut luettua moniakin Haradan teoksia, joita on kuitenkin vaivannut yksi yhteinen nimittäjä: mielenkiintoisen kieroutuneista asetelmista huolimatta itse hahmosuhteet ovat jääneet etäisen tuntuisiksi. Yoru to Asa ottikin tämän takaisin korkojen kera, sillä indie-bändin laulaja Asaichista ja tähän ihastuneesta basisti-Yorusta kertova tarina heitti tuki- ja liikuntaelimet täysin ikkunasta. Kaikki Haradan tavaramerkit (aivot rutulle vetävä sadismi, kyseenalaiset motivaatiot, oikeastaan aika inhottavat hahmot) ovat toki läsnä, mutta mukaan on ujutettu myös ripaus idealismia. Tämä yhdistettynä Asan itsekieltopainiskeluihin sai jännäämään hahmojen puolesta aidosti, sillä myös kurjuudella mässäilevä Harada osaa toisinaan yllättää.

Psyche Delico: Chocolate Strawberry Vanilla

Psyche Delico: Chocolate Strawberry Vanilla

Yabai jos mikä on oikea sana kuvaamaan Chocolate Strawberry Vanillan nyrjähtänyttä maailmaa. Lapsuudenkaverit Take ja Hiroi tekevät kaiken yhdessä, joten kun Hiroi iskee silmänsä entiseen koulukaveriinsa Mineen, on luvassa läheisriippuvaisuuden ja mustasukkaisuuden tasoja syväluotaava sotku. Vaikka asetelmasta revitään roppakaupalla sitä itseään eli häpeilemättömiä kolmen hengen seksikohtauksia, kuumottavinta tarinassa on loppupeleissä sen psykologinen painostavuus: kellään hahmoista ei tunnu olevan täysin muumit laaksossa, minkä ansiosta kolmikon välisiä paridynamiikkoja päästään tutkimaan aitiopaikalta. Pokkari päättyy harmillisesti juuri kun tarinassa päästään kiinni myös lapsenomaisen Hiroin synkempiin puoliin, mutta Psychedelics-nimeä kantavista doukkareista löytyy onneksi sarjalle jatkoa.

Ichikawa Kei: Blue Sky Complex

Ichikawa Kei: Blue Sky Complex

Rauhallinen Narasaki ja tappeluihin eksyvä Terashima löytävät yhteisen taajuuden koulukirjaston hiljaisuudessa. Raukeaan juonenkuljetukseen luottava Blue Sky Complex voi alkuun tuntua kummalta valinnalta kuumottavimpien sarjojen listalle, mutta sen valttina on juuri tarinan ilmavuus: hahmot eivät syöksy suinpäin suhteeseen, vaan antavat tunteilleen aikaa kehittyä koulupäivien ja teinihämmennyksen keskellä. Väärinkäsitykset ja hukatut tilaisuudet painavat vaakakupissa enemmän, kun poikien ajatuksia pohjustetaan hartaudella puolin ja toisin. Ainoa valituksen sana löytyykin Ichikawa Kein perisynnistä, eli turhankin puhtoisesta kerronnasta – kun Narasaki ja Terashima vihdoin saavat toisensa, väistämätön cockblockaus herättää lähinnä ┗(`゚Д゚´)┛ -tunteita.

Ogeretsu Tanaka: Sabita yoru de mo koi wa sasayaku

Ogeretsu Tanaka: Sabita yoru de mo koi wa sasayaku

Viimeistään Sabita yoru vakuutti minut siitä, ettei ammattilaisura ole vähentänyt Tanacan kunnianhimoa hitustakaan. Kevyen romanssin sijaan kyseessä on tarina entisistä koulukavereista, Yumista ja Mayamasta, joiden aikuisiän ystävystymistä varjostaa Yumin lähisuhdeväkivaltainen poikaystävä. Mustavalkoisen uhri-pahantekijä-pelastaja -kuvion sijaan Tanaca antaa päähahmoilleen niin toimijuutta kuin huonoja puolia, mikä tekee Sabita yorusta kiehtovaa luettavaa. Juonen keskiössä onkin ajatus siitä, kuinka vaikea omista mielikuvista on päästää irti, ja miten tärkeää jokainen ihminen on kohdata virheineen päivineen. Itse konfliktinjälkeinen romanssi on pokkarissa ehkä vähän kiirehditty, mutta omien valintojen tärkeyttä korostava tarina tuskin jättää ketään kylmäksi.

Maijan valinnat:

Ogeretsu Tanaka: Renai-rubi no tadashii furikata

Ogeretsu Tanaka: Renai-rubi no tadashii furikata

Tankoubonin nimitarina on hauska ja koskettava kertomus kostosta ja rakkaudesta, ja onnistui kaivertamaan Tanacan nimen lopullisesti monen BL-fanin sydämeen. Varsinaisesti pankin räjäytti omalla kohdallani kuitenkin pokkarista löytyvä toinen tarina Hodokeru kaibutsu, joka jatkaa Sabita yoru de mo koi wa sasayaku -sarjasta tutun Kan-chanin tarinaa. Lyötyään entistä poikaystäväänsä Yumia Kan-chan päättää pysyä erossa rakkaudesta ja seurustelusta mutta pakkaa sekoittaa uusi fuckbuddy Shuuna, joka haluaisi suhteelta enemmänkin.

Parisuhdeväkivaltaa sivuavan aiheensa takia sarjaa ei voi suositella kaikille, mutta ainakin teemaa käsitellään realistisesti ja kunnioittavasti. Väkivaltaisen Kan-chanin valinta BL-tarinan pääosaan on kieltämättä hieman erikoinen, mutta lopulta onnistunut ratkaisu. Taustastaan huolimatta hahmoa ei nähdä uhrina tai traagisena sankarina, vaan ihmisenä jonka on opittava elämään itsensä kanssa pahoista teoistaan huolimatta. Manga sekoittaa onnistuneesti vakavia, lähes eksistentialistisia teemoja ja suuria tunteita, unohtamatta myöskään seksikkäitä ja leikkisiä kohtauksia jotka ovat lähestulkoon Tanacan tavaramerkki. Tuloksena on yhdistelmä, joka iski omassa tapauksessani kuin tuhat volttia sydämeen. Sarjasta lisää myös Tumblrissa ja podcastissa.

Psyche Delico: Fuuzokugurui desu ga toshishita danshi ni kokuraremashita
Psyche Delico: Fuuzokugurui desu ga toshishita danshi ni kokuraremashita

Maksullisiin naisiin rahansa tuhlaavan Azuman ja tähän ihastuvan ilmeettömän, Robo-kuniksi kutsutun yliopisto-opiskelijan tarina on päällisin puolin pelkkää pornoa. Pinnan alla kuitenkin kuplii yksipuolisen rakkauden tuskaa ja mielenkiintoisia voimasuhteita, ja lopulta eksentrisistä hahmoista paljastuu myös yllättävän inhimillisiä piirteitä. Hahmojen suhdetta ja persoonallisuuksia luodataan tietysti eniten sängyssä, joten kevyen s&m-henkiset seksikohtaukset ovat kuumottavia sanan jokaisessa merkityksessä. Mitään kovin suuria merkityksiä tarinasta on turha hakea, mutta pahimmillaan lukija voi silti löytää itsensä pohtimasta, miksi on emotionaalisesti investoitunut johonkin näin hömppään. Kirjoitin sarjasta hieman pidemmin myös Tumblrissa.

Yamamoto Ataru: Nise x koi boyfriend

Yamamoto Ataru: Nise x koi boyfriend

Koulun pahin nörtti alkaa seurustella satumaisen ihanan, röyhelömekkoihin pukeutuvan tytön kanssa, eikä tajua että suloinen Meguru-chan onkin todellisuudessa koulun suosituin poika pitseihin verhoutuneena. Väärinkäsityksille perustuva juoni on juuri niin höttöinen kuin kuulostaakin, mutta tarjoilee täyslaidallisen sydämentykytyksiä ja hyvin toteutettua toiveidentäyttöfantasiaa. Erityisen virkistävää on, että suhteen molemmat osapuolet ovat yhtä pihalla ja haavoittuvaisia omien tunteidensa kanssa, eikä Megurun vaatteista tehdä mitään numeroa. Valitettavasti kokoelman muut tarinat ovat tasoltaan epätasaisempia, eikä Yamamoton myöhempikään tuotanto ole enää yltänyt tämän debyytin tasolle. Varoituksen sana myös shotaisasta taiteesta, joka lienee lukijasta riippuen joko uhka tai mahdollisuus.

Kumota Haruko: Shinjuku Lucky Hole

Kumota Haruko: Shinjuku Lucky Hole

Lyhyistä episodeista koostuvan ja värikkäillä sivuhahmoilla kuorrutetun tarinan keskiössä ovat ex-yakuza Sakuma ja entinen AV-näyttelijä Kumi, joiden kohtalot punoutuvat toisiinsa vuosien varrella, vaikka he eivät koskaan varsinaisesti seurustelekaan. Mangan tyyli vaihtelee saumattomasti idioottikomediasta vakavaan draamaan, tavalla jonka vain Kumota Haruko osaa. Vaikka tarinassa ei kaihdeta synkkiäkään aiheita, päällimmäisenä teemana säilyy aina toivo paremmasta huomisesta. Hahmot ovat myös kaikesta kelvottomuudestaan huolimatta omalla tavallaan sympaattisia, ja heidän toivoisi löytävän edes hitusen onnea elämäänsä. Kirjoitin sarjasta hieman pidemmin myös Tumblrissa.

PS. Kumota Haruko on muuten vuonna 2016 erityisen ajankohtainen, sillä 8.1. starttaa hänen josei-mangaansa Showa genroku rakugo shinjuu perustuva anime.