Fujoshiluolan kuumottavimmat mangat 2018

Fujoshiluolan perinteinen listaus viime vuoden kuumottavimmista BL-mangoista on taas täällä! Listan tarkoituksena on muistella mieleenpainuvimpia, kiinnostavimpia ja kuumottavimpia BL-tarinoita viimeisen vuoden ajalta. Jos viime vuoden keskustelua herättäneet BL-julkaisut kiinnostavat, tsekkaa myös uusin Kono BL ga yabai -listaus ja vuoden 2019 Chil Chil BL Award -ehdokkaat.

 

Maijan valinnat:

Syundei: Go For It, Nakamura! (Ganbare! Nakamura-kun)

Ujosta ja eksentrisestä Nakamurasta kertova komediasarja oli yksi viime vuoden sympaattisimmista ja hauskimmista lukukokemuksista. Samalla kyseessä oli yksi vuoden parhaista englanninkielisistä BL-julkaisuista, joten kaikki kiitokset Seven Seasille. Ihanaan koulutoveriinsa salaa ihastuneen päähenkilön seikkailut voittavat puolelleen, eikä edes haittaa vaikka ensimmäisen pokkarin aikana ei suhteessa ystävystymistä pidemmälle päästäkään. Onneksi tarina kuitenkin jatkuu edelleen Opera-lehdessä, joten jatkoa sopii odottaa. Ihanaan kasarityyliin piirtävältä Syundeilta saadaan tänä vuonna englanniksi myös synkempi tarina Total Eclipse of the Eternal Heart.

Akabeko: Chou to hana no kankeisei

Tämä sarja pääsi listalle mukaan ehdottomasti kuumottavuutensa takia, josta mangaka Akabeko myös hyvin tunnetaan. Monet hänen tarinoistaan ovat jättäneet tunnepuolella aika kylmäksi, mutta tämä tarina iski kuin tuhat volttia. Salarymanien eroottispainotteisia työpaikkaromansseja tuli viime vuonna luettua aika urakalla, mutta Chou to hana erottui joukosta kiinnostavalla hahmodynamiikallaan. Hahmojen suhde lähtee liikkeelle tyypillisestä kiristyskuviosta, mutta siitä kasvaa nopeasti jotain ihan muuta. S&M-henkinen suhde tekee molemmille hahmoille hyvää, kun ukehahmo Hanada pääsee toteuttamaan masokistisia taipumuksiaan ja seme Chouno saa nuoruuden hyväksikäyttökokemusten jälkeen takaisin itsetuntoa ja kontrollin omasta kehostaan. Lisäksi tarinassa pohditaan kiinnostavasti, kummalla hahmoista on suhteessa lopulta enemmän valtaa. Bonuspisteitä ropisee myös hahmojen väsyneiden silmien ja ilmeiden ansiosta. Sarja jää tässä pokkarissa harmittavan lyhyeksi, mutta sille ilmestyy onneksi parhaillaan jatkoa nimellä Chou to hana no hitsuzensei.

Mataaki Kureno: Kanashi

Tämä surumielinen ja hidastempoinen tarina jäi mieleen ennen kaikkea tavasta jolla se käsittelee biseksuaalisuutta. Päähenkilö Shuuma auttaa kodittomaksi jäänyttä entistä luokkatoveriaan tarjoamalla tälle yösijan, ja huoleton Kakeru haluaa tietysti maksaa avusta luonnossa. Pian kämppisratkaisu muuttuu pysyväksi, mutta hahmojen välinen suhde jää hyvin epämääräiseksi. Kakeru deittailee jatkuvasti niin miehiä kuin naisiakin, mutta alkujaan hetero Shuuma ei saa tätä mielestään. Satunnaiset tyttöystävät eivät myöskään tee Kakerusta yhtään sen vähemmän kiinnostunutta miehistä, vaan tämän ongelmat ovat enemmänkin sitoutumisessa ja omien tunteiden ilmaisussa. Loppuratkaisu jää kaiken vatkaamisen jälkeen hieman epätyydyttäväksi, mutta sarjan huumori, melankolinen tunnelma ja kiinnostavat teemat saavat sen silti erottumaan joukosta. Ilahduttava yksityiskohta on myös roolien switchaus seksikohtauksissa, vaikka Kakeru hahmoista se aloitteellisempi onkin.

Kaya Azuma: Rumspringa no joukei (The scene of my Rumspringa)

Yksi viime vuoden kiinnostavimmista uusista mangakatuttavuuksista itselleni oli Kaya Azuma, jonka taidot hauskojen ja eroottisten tarinoiden tekijänä tulivat tutuksi esimerkiksi Sakurada-senpai kaizou keikaku -sarjassa. Lopulta siitä vei kuitenkin voiton tämä astetta vakavampi manga, joka kertoo amissi-nuoren ja entisen tanssijan välisestä romanssista. 80-luvun Yhdysvaltoihin sijoittuva tarina on täynnä lempeää nostalgiaa, suurta draamaa ja katkeransuloista luopumista, kun ikänsä uskonnollisessa amissi-yhteisössä asuneen Theon on lopulta tehtävä valinta perheensä ja tulevaisuutensa välillä. Myös tanssijan urasta haaveilevan Oswaldin toiveita ja traumoja käsitellään koskettavasti. Etenkin upea lopetus iski suoraan tunteisiin, ja tarina oli muutenkin koukuttava alusta loppuun. Azuman notkea taide tukee sekä koomisempia että vakavampia kohtauksia, eikä seksiä tästäkään tarinasta puutu.

Airinin valinnat:

Asuka Ibuki: Nipple Bingo (Chikubingo)

Asuka Ibukin Nipple Bingosta on tullut avauduttua aiemmin jo täällä, joten ei varmaan tule minkäänlaisena yllätyksenä että tämä manga kiilasi oman listani kärkipäähän. En edelleenkään tiedä miten alkujaan yliherkistä nänneistä kertova tarina onnistui syventymään stereotyyppisestä lähmintäkomediasta koskettavaksi ihmissuhdedraamaksi, mutta osansa tässä on varmasti Asuka Ibukin tavoitteella pureutua hahmoihinsa pintaa syvemmältä: koulupahis ja tsunderemestari Kishiwadan sekä pinnallista naistenmiestä esittävän Andoun taustalta löytyy yllättävän monimutkainen dynamiikka, jossa kumpikaan hahmoista ei ole selkeästi niskan päällä. Rinnalla kulkevasta huumorivaihteesta ei myöskään olla tingitty, joten lopputuloksena on aika lailla itselleni täsmäräätälöityä viihdettä: toisiaan turpaan tempovia teinejä, itseironiaa ja visuaalisia vitsejä, sekä kaiken keskellä hetkiä joina hahmot unohtavat roolinsa ja kokevat Aidosti Hercciä Tunteita. Nyt kun niitä uusia lukuja vielä ilmestyisi enemmän kuin yksi puolessa vuodessa, niin pääsisin taas nauramaan ja ulisemaan näiden apinoiden parissa…

Scarlet Beriko: Jealousy

Monimutkaisista dynamiikoista puheen ollen, Scarlet Berikon Jealousy oli yksi vuoden kuumottavimmista, myös hämmentävimmistä lukukokemuksista. Jealousy on nimittäin esiosa Scaberin taannoiselle Tatsuyuki Ooyamato the 4th:ille, jonka pääpahiksen eli Rogin olisin mieluusti heittänyt pää edellä patteriin. On siis kohtalon ironiaa että tykästyin näin paljon Jealousyyn, joka puolestaan kertoo Rogin sekä Tatsuyukin isän, yakuza-pomo Akitoran menneisyydestä. Kyseessä on kaksin verroin sekopäisempi teos, joka ei Ongelmallisuuttaan™ peittele: Rogin pakkomiellettä Akitoraan ei romantisoida turhalla lässynläällä, vaan hahmojen välille muodostuu häpeilemättömän epäterve suhde. Scaberin ratkaisu esittää aiemmin sadistisena nähty Rogin hahmo säälittävässä, mutta lopulta myös aika inhimillisessä valossa onkin suurin syy sille, miksi Jealousy voitti minut puolelleen. Rogi on sekä manipuloija että manipuloitu, haavekuviinsa fiksatoitunut ja hedonismista elävä urpo, jonka hetkittäin myös aidoilta tuntuvat hetket Akitoran kanssa jättävät katkeransuloisen jälkimaun. Tästä minä nautin (plus Akitoran vaimo Asami on koko sarjan MVP).

Harada: Yoru to Asa no uta Ec (The Song of Yoru & Asa Encore)

Noin väitöskirjan mittainen postaus Yoru to Asa no utan merkityksestä omalle sielunmaisemalleni odottaa edelleen oikeaa hetkeä (ja niitä oikeita sanoja joilla nämä tunteet kuvata), joten puhutaan lyhyesti hetki sen jatkosta, Yoru to Asa no uta Ec:stä. Mielenterveyden ja tukielimet mutkalle vetäneen teoksen jatko-osalla kun oli isot saappaat täytettävänään: Ec:ssä päästään näkemään Yorun ja Asan seurustelua nyt kun pahimmat tunnelukot on saatu avattua, ja elämän muut realiteetit kuten bändiura painavat päälle. Lopputuloksesta olen kahtiajakoinen, sillä yhtäältä sain vihdoin elämääni sitä vähemmän seinät pystyssä -Asaa joka joutuu aktiivisesti osoittamaan Yorulle haluavansa olla tämän kanssa, toisaalta jatko-osa koostuu vähän tilkkutäkkimäisesti yhteen liitetyistä juonikuvioista mikä ei muodosta aivan alkuperäisen vertaista kaarta. Tästä huolimatta sarjan teho on kuitenkin niin kova kohdallani että plussan puolelle jäädään heittämällä. Ps. menisin edelleen silmänräpäyksessä Yorun kanssa naimisiin, koska on mahdollista tämmöinen kysyn vaan

Fujoshiluolan kuumottavimmat mangat 2017

Tammikuu on ehtinyt jo pitkälle, mutta käytetään vielä hetki vuoden 2017 muisteluun. Olemme koonneet Fujoshiluolan perinteiseen Vuoden kuumottavimmat -listaan viime vuoden mieleenpainuvimmat BL-lukukokemukset.

Samalla haastamme myös lukijat kertomaan viime vuoden suosikeistaan. Kommentoi ystävänpäivään eli 14.2.2018 mennessä valintasi tähän kirjoitukseen tai twiittaa tunnisteella #fujoshiluola, ja osallistut Momo to Manji -pokkarin arvontaan! Tämä Sakura Sawan piirtämä Edo-kaudelle sijoittuva BL-sarja pääsi Fujoshiluolan suosikkilistauksen lisäksi BL-mangojen suosiota ja arvostelumenestystä mittaavan Kono BL ga yabai 2018 -listan ykköseksi.

Airinin valinnat:

Scarlet Beriko: Tatsuyuki Oyamato the 4th (Yondaime Ooyamato Tatsuyuki)

Scarlet Berikon Minori’s Hand ylsi vuosi sitten tälle samaiselle listalle, joten lienee osuvaa että vuoden 2017 kuumottavimmista mangoista löytyy jatkoa kyseiselle teokselle. Aikanaan Viikon perse -hengessä esitelty yakuza-pomon poika Tatsuyuki ei tuolloin ehkä jäänyt mieleeni, mutta omassa spin-offissaan tämä pääsee vihdoin oikeuksiinsa: ensirakkautensa Minorin perään vielä haikaileva Tatsuyuki joutuu diilaamaan paitsi jartsaelämän realiteettien, myös oman aikuistumisensa kanssa Fukuokan maanläheisissä maisemissa. Kaiken keskiössä on Nozomi, Tatsuyukiin jo lapsuudessaan rakastunut lastentarhanopettaja, jonka mutkaton omistautuminen ja hyväntuulisuus hivuttautuvat vähitellen Tatsuyukin ihon alle. Tatsuyuki Oyamoto the 4th oli vuoden sarjoista lempparini, sillä vaikka se sisältää myös itseäni vähemmän lämmittäviä teemoja, olen auttamattoman heikko sekä Tatsyukin edustamalle spede-estetiikalle että Nozomin kaltaisille semeille – häiriintyneen rajamailla liikkuva vilpittömyys on teoksessa mielenkiintoisesti rinnastettu Tatsuyukin alitajuiseen tarpeeseen suojella itselleen tärkeitä ihmisiä. Kaksikon kemia yhdistettynä Fukuokan murteeseen, jartsameininkeihin sekä Scarlet Berikon tyyliin (Tatsuyukin korvat!! ja hampaat!!) tekevät Tatsuyuki Oyamoto the 4th’sta siis itselleni kokonaisvaltaisesti vuoden BL:n, joka on kestänyt jälleenlukemista yllättävän paljon. Sarja löytyy englanniksi Rentasta.

Katsura Komachi: Rouge

Katsura Komachin Rouge on siitä mielenkiintoinen teos, että poimin sen mukaani joskus vuosi sitten Toranoanasta puhtaasti kannen perusteella. Lopulta luin sen kunnolla vasta tämän vuoden puolella, ja hämmennys oli Suuri: kyseessä ei ehkä ole mikään taiteellisesti täydellisin, juonellisesti omaperäisin tai muilla mittapuilla erityisen poikkeuksellinen teos, mutta tämä lukiojengiläisistä kertova tarina teki silti vaikutuksen yksityiskohdillaan. En nimittäin muista koska olisin viimeksi lukenut BL:ää, jossa geneerisiä “en tiiä voinko itselleni mitään” -laineja seksuaalista väkivaltaa kokeneelle tyypille heittävä teinijäbä samaan hengenvetoon toteaa, että “ei perse, toi oli muuten tosi paskamaisesti sanottu, anteeks”. Ylipäätään BL, jossa shokeeramisen sijaan tiedostetaan erilaisten teemojen vakavuus saa minulta aina viiskyt bingobonusta ja raputarran. Vaihtarioppilas Nagaton ja koulun jengipomoa palvovan Ain välinen dynamiikka toimii juuri tästä syystä niin hyvin – Aita ei esitetä minkäänlaisena uhrina menneisyydestään huolimatta, vaan tämä pistää jengiä nippuun ja pinoon siinä missä muutkin. Geneerisyyden valtamerestä Rougen nosti viimeistään Ain ja tämän palvoman jengipomon suhde: geneeristen dominointisettien sijaan lopussa on twisti, joka viimeistään vakuutti minut Katsura Komachin olevan väsynyt tropeiden toistamiseen. Vähintään tästä syystä Rouge ansaitsee ehdottomasti paikkansa vuoden kuumottavimpien mangojen listalla.

Natsume Kazuki: I Hate

Natsume Kazukin I Hate on puolestaan pokkari, jonka Josuke taisi tunkea ostoskoriinsa ja myöhemmin hyllyyni em. Japanin-reissulla… mutta hyvä että tunki, sillä en ollut hetkeen tsekannut MODS:in tehtailleen Natsume Kazukin sarjoja, vaikka tämän tyyli on ehdottomasti kärkipäässä omaa estetiikkaani vastaavista BL-mangakoista. Visuaalisuuden suhteen I Hate ei sekään petä, sillä emotionaalisesti nyrjähtäneet jäbät saavat sopivaa rosoa piirrostyylistä, joka onnistuu vähäeleisyydestään huolimatta välittämään paljon tunnetta. Vaikka tarinat lopussa hetkellisesti kohtaavat, jakautuu pokkari kahteen pariin: Hiroon ja Kiriyaan sekä Aoeen ja Akayaan, joista molemmat painivat nuorena/teini-iässä alkunsa saaneiden tunteiden sekä aikuisuuden ristitulessa. Yksinkertaisista asetelmista saadaan silti yksityiskohdilla aikaan tunnelmallista menoa, ja etenkin jälkimmäisessä tarinassa käytetty rinnastus leikkipuiston majaan piirrettyyn shiritori-peliin toimii erinomaisesti. Ensisijaisesti I Hate on tällä listalla kuitenkin visuaalisuutensa puolesta, joka vetoaa paitsi urpot rehaajateinit -puoleeni, myös jumittavat aikuiset -puoleeni kiitettävissä määrin.

Kii Kanna: Harukaze no etranger

Ja mikähän näistä neljästä ei kuulu joukkoon…? Harukaze no Étranger on suoraa jatkoa Kii Kannan Umibe no Étrangerille, jossa käsiteltiin Shun-kirjailijan ja tämän rakastetun Mion suhteen alkuvaiheita. Harukaze no Étrangerissa päästään kunnon perhedraaman makuun kun kaksikko matkustaa Shunin perheen luokse vain saadakseen tietää, että Shunin vanhemmat ovat mm. adoptoineet tälle pikkuveljen. Arkisia ongelmia ja Shunin kirjoitustustuskaa käsittelevä Harukaze no Étranger ei ehkä ole kuumottava samassa mielessä kuin muut yllä olevista teoksista, mutta sen jännite syntyy sekä Mion integroitumisesta osaksi Shunin perhettä, että kaksikon yrityksistä handlata yksityiselämäänsä jatkuvan kyttäysuhan alla. Teemoja kuten homoseksuaalisuutta sivutaan hienovaraisesti mutta realistisesti samalla kun naamaan mätetään kilokaupalla rapuja, ja teos jättääkin sanalla sanoen kokonaisvaltaisen fiiliksen. Kii Kannan persoonallisessa piirrosjäljessä on niinikään jotain hyvin aseistariisuvaa ja kiehtovaa. Jos vuonna 2017 lukemistani sarjoista pitää siis valita neljä mainitsemisen arvoista teosta, kuuluu Harukaze no Étranger ehdottomasti myös tälle listalle. Sarjan ensimmäinen osa löytyy englanniksi Rentasta.

Maijan valinnat:

Sakura Sawa: Momo to Manji

Momo to Manjin ensimmäinen (pitkään ja hartaasti odotettu) tankoubon julkaistiin vuoden 2017 alussa, joten ehdin obsessoida sarjasta melkein koko vuoden. Tässä Edo-kaudelle sijoittuvassa slice of life -henkisessä tarinassa riittääkin ihastelun aiheita: upea taide lukemattomine yksityiskohtineen, tunnelmallinen ajankuvaus vaatteineen ja rakennuksineen, ilmeikkäät ja omaperäiset hahmot sekä näiden väliset kuumottavat kohtaukset. Manga seuraa entisen poikaprostituoidun Momokin sekä tatuoidun huilisti Manjin leppoisaa yhteiseloa pienessä kaupunkikorttelissa. Vaikka Momon reisiä ja fundosheja voisi tuijotella ilokseen muutenkin, nostaa hyväntuulisten tuokiokuvien lomasta pilkottava haikea tunnelma sarjan sinne god tieriin asti. Hahmoilla on menneisyydessään synkkiä ja vaikeita kokemuksia (sisältövaroitukset ainakin insestistä), joten tuntuu erityisen ihanalta miten nykyhetken Momo ja Manji ovat selvästi hulluina toisiinsa ja onnellisia yhdessä omalla vinksahtaneella tavallaan. Plussaa tulee myös monipuolisista hahmodynamiikoista. Sarjan piirtäjä Sakura Sawa on sanonut ettei hahmoja luodessaan halunnut tehdä tarinaan ”semeä” ja ”ukea” vaan Momokin ja Manjin omine yksilöllisine piirteineen. Tämä näkyy heti ensimmäisestä luvusta alkaen, kun söpö Momo on se joka kantaa Manjin turvaan tulipalolta. Koska sarja jatkuu edelleen onBLUE-lehdessä ja löydän jo ilmestyneistäkin luvuista jokaisella lukukerralla uutta pureskeltavaa, vaikuttaa vahvasti siltä että Momo ja Manji pysyvät mielessäni pitkään vielä tänäkin vuonna.

Scarlet Beriko: Joou to shitateya

Tämänkin sarjan luin jo viime vuoden alussa, ja tiesin välittömästi että se tulee päätymään tälle listalle yhtenä omista suosikeistani. Tarinassa nuori ja hieman ylimielinen graafinen suunnittelija Oumi tilaa puvun itseään 10 vuotta vanhemmalta räätäliltä Shidalta… tai ainakin tahtoisi tilata, mutta huomaa ettei huippuammattilaiselta heru aikoja pelkästään sisään kävelemällä ja vaatimuksia esittämällä. Vähitellen miehet onneksi pääsevät yhteisymmärrykseen niin bisneksissä kuin niiden ulkopuolellakin, ja  ihastuksen tunnustaminen ja suhteen aloittaminen sujuvat ilman suurempia draamoja. Konfliktia saadaan kuitenkin revittyä Oumin siskosta joka haluaisi veljensä menevän normaalisti naimisiin, sekä Shidan menneisyydestä, jossa avioliitto ei ollutkaan oikotie onneen. Tarinassa vaikutuksen teki etenkin hahmojen ongelmien inhimillisyys. Shida vaikuttaa täydelliseltä ja asiansa hallitsevalta Aikuiselta, mutta vasta omat heikkoutensa paljastamalla tämä voi todella tulla läheiseksi Oumin kanssa. Oumi puolestaan joutuu taistelemaan ylpeytensä ja muiden asettamien odotusten kanssa niin töissä kuin yksityiselämässään. Henkilökohtaisesti koskettavien teemojen lisäksi myös paridynamiikka osui ja upposi: vanhemmissa ukeissa on sitä jotain, vaikka en ikäerojuttuja yleensä automaattisesti fiilaakaan. Koko komeuden kruunaa Scarlet Berikon skarppi ja ilmeikäs taide. Vaikka olen hänen sarjojensa ystävä muutenkin, Joou to shitateya on tähän asti ilmestyneistä ehdottomasti oma suosikkini.

Marukido Maki: Me o tojite mo hikari wa mieru yo

Jos ei vuoden 2016 valopilkku Pornographer sitä vielä olisi tehnyt, niin viimeistään tänä vuonna Marukido Maki todella sinetöi paikan sydämestäni. Olisin voinut ottaa listalle mukaan minkä tahansa viime vuonna lukemistani Makin töistä (Indigo no kibun tai Akemi-chan), mutta valinta osui nyt tähän viimeisimpänä ilmestyneeseen Me o tojite… -sarjaan lähinnä ajankohtaisuuden puolesta: tankoubon ilmestyi joulukuussa.  Päähenkilöt Jin ja Hikari ovat pornonäyttelijöitä, jotka työajalla harrastavat seksiä mitä erikoisimmissa skenaarioissa mutta siviilissä hädin tuskin tuntevat toisiaan. Kun Jin pelastaa Hikarun stalkkerilta, alkavat he vähitellen ystävystyä. Miesten lähentyvät välit eivät jää työpaikallakaan huomaamatta, ja heidän tomakka esinaisensa alkaa varoitella pornonäyttelijöiden työpaikkaromanssien tuhoisuudesta. Tässäkin sarjassa minuun vetosivat väsyneet ja surulliset, selvästi aikuiset hahmot. Molemmilla on elämän varrella kertynyttä painolastia: Jin on kapinoivan teini-ikäisen pojan isä, ja Hikaru mieluummin vaikenee menneisyydestään kokonaan. Lopulta Hikarun on kuitenkin kohdattava menneisyytensä ennen kuin hän voi alkaa elää täysipainoista elämää nykyhetkessä.  Niin paljon kuin romansseista pidänkin, olen tykästynyt tapaan jolla Maki käsittelee tarinoissaan myös laajempia teemoja. Yksi kiinnostavimmista keskusteluista nähdään lopulta Jinin pojan Tooman ja Hikarun välillä. Vaikka olisin toivonut myös päähenkilöiden väliseen suhteeseen hieman enemmän substanssia, pitivät runsaat seksikohtaukset ja Hikarun vähän melodramaattisetkin tunteilut minut lopulta tyytyväisenä. Ja onhan Hikarun takatukka tuossa kansikuvassa aika vaikuttava.

Kuzuya Rou: Koi tsunagi

Olisin varmaan voinut valita listalleni neljänneksi jotain diippiä ja fiksua, mutta sydän sanoi toisin. Tämä Kuzuya Roun debyyttimanga kiinnitti huomioni heti ilmestyessään persoonallisella taiteellaan (sarjan alkuperäinen japanilainen Renta-kansi on vielä kivempi kuin tankoubonissa) sekä taglinellaan, jossa lupailtiin vähän vähemmän jäykkiä rooleja seksikohtauksissa. Roolien switchaaminen on aina tervetullutta BL:ssä, ja tässä se on oikeastaan koko tarinan keskeinen kysymys. Päähenkilö Kiichi on parikymppinen homo, joka ihastuu heteroon työtoveriinsa Nozomuun. Kiichin yllätykseksi Nozomu on valmis kokeilemaan seurustelua, mutta kaikenlaisia pikku mutkia mahtuu matkaan. Pulmia aiheuttaa etenkin sänkyhommissa eteneminen ja Kiichin haluttomuus olla bottomina, vaikka hän on aiemmissa suhteissaan ollut sitä lähes aina. Parasta sarjassa on tapa jolla hahmot suhtautuvat seksiin: vaikka siihen liittyy paljon kysymyksiä ja epävarmuutta, asiat ratkeavat lopulta keskustelemalla ja toista kuuntelemalla. Lisäksi mitään ei oteta itsestäänselvyytenä, vaan erilaisista akteista ja rooleista neuvotellaan aktiivisesti. Arvostin sitäkin, että seksin lisäksi myös homoudesta oikeasti puhutaan ääneen. Nozomu saa moneen kertaan palautetta tökeröistä homoja koskevista sanavalinnoistaan, ja Kiichin homokaveri näyttää ettei tämä ole mikään yksinäinen anomalia vaan osa suurempaa yhteisöä. Nämä yksityiskohdat yhdistettynä supersöpöön taiteeseen ja hyväntuuliseen tunnelmaan olivat enemmän kuin tarpeeksi nostamaan sarjan viime vuoden kuumottavimpien joukkoon.

Mikä oli oma viime vuoden BL suosikkisi? Jätä kommentti tai twiittaa tunnisteella #fujoshiluola.

Fujoshiluolan kuumottavimmat mangat 2016

Uuden vuoden ja Japanissa vuosittain pidettävän Kono BL ga yabai -äänestyksen innoittamina päätimme koota taas oman listamme kuluneen vuoden aikana luetuista, tavalla tai toisella kuumottavista BL-mangoista. Taas kerran kävi selväksi, että diipit tunteet ja samaistuttavuus vaikuttavat tarinan lopulliseen kuumottavuuteen yhtä paljon tai enemmänkin kuin seksikohtaukset. Käy katsomassa vuoden 2015 lista täältä.

 

Airinin valinnat:

Aniya Yuiji: Mou Ichido, Nando Demo

Vuonna 2016 luin hämmentävän vähän mangaa, kun aivojen nollaus kohdistui enemmän animen puolelle. Kuumottavina mieleen jääneitä mangoja ei kerääntynyt lopulta kuin kolme, joista ensimmäinen on Aniya Yuijin muistinmenetysdraamalla pelaava Mou Ichido, Nando Demo. Tarinassa sattuma erottaa rakastavaiset Takahiron ja Taroun toisistaan, kun Takahiro unohtaa auto-onnettomuudessa pariskunnan yhteisen elämän. Platoniseksi kämppiksekseen Tarouta luuleva Takahiro haluaa selvittää historiaa ilman toisten apua, samalla kun totuuden tietävä Tarou kärvistelee näennäisen yksipuoliseksi muuttuneen rakkautensa kanssa. Tarina herättääkin mielenkiintoisia moraalikysymyksiä: millainen käytös on toisen johdattelua/manipulointia, kenellä tilanteessa on todellinen valta, ja voiko toista ylipäätään vaatia kieltämään itsensä ja koko menneisyytensä oman tervehtymisen nimissä? Mou Ichido, Nando Demo nousee listalle siis kiehtovasti harmaan sävyissä leikittelevän teemansa ansiosta, vaikka lopussa onnellinen loppu seisookin.

Scarlet Berico: Minori’s Hand

Scarlet Bericon Minori’s Hand yllätti kuluneen vuoden sarjoista kääntämällä kevyen alkuasetelmansa ympäri, kun Rentan lollerolaarin sijaan luvassa olikin tunteita. Viikon poka -hengessä alkanut juoni kertoo nimittäin fysioterapeutti Shigefuji Minorista, jonka vastaanotolla asiakkaat saavat kirjaimellisesti kokovartalokäsittelyn. Alun muutaman luvun jälkeen kuluneet Sex Therapist -käänteet heitetään kuitenkin ikkunasta, kun maisemiin ilmaantuu hahmo Minorin menneisyydestä. Tarinan todellinen potentiaali kaivetaan esiin takaumien ja nykyisyyden sekoituksella, jossa lukioaikojen jalkapallotiimillä on olennainen rooli. Eteerisen Minorin hahmoon saadaan näin luotua odottamattomia tasoja nimenomaan emotionaalisella puolella. Minori’s Hand ansaitseekin paikan listalla yllätettyään tunnekuumotuksella, vaikka sarja olikin naamioinut itsensä aivottomaksi pokeksi.

Sarjan voi lukea englanniksi Rentassa.

Ogeretsu Tanaka: Hadakeru Kaibutsu

Viimeiseksi teokseksi valikoitui vuoden 2015 listalle päätyneen Sabita yoru de mo koi wa sasayakun jalanjäljissä jatkava Hadakeru Kaibutsu. Sabita yorun aiempi spin-off, Hodokeru Kaibutsu, saa Hadakeru Kaibutsussa siis perusteellisempaa jatkoa, kun Kan-chanin ja Shuunan ihmissuhdedraamaa päästään revittelemään ihan urakalla. Vielä Hodokeru Kaibutsun aikaan olin suht neutraali hahmojen dynamiikalle, mutta Hadakeru Kaibutsu osui ja upposi päästäessään lukijan erityisesti Shuunan mieleen: menneisyytensä väkivaltaisuutta katuva Kan-chan ei olekaan ainoa, joka tässä suhteessa kyseenalaistaa kykynsä sitoutua. Shuunan tarve sosiaalisille rooleille on mielenkiintoisessa kontrastissa Kan-chanin vetäytyvän luonteen kanssa, joten väärinymmärrysten todennäköisyys on korkea. Koska sarja on tätä kirjoittaessa edelleen kesken, odotan kuumotuksella sitä osaavatko hahmot lopulta päästää irti kyynisyydestään ja ~kohdata toisensa aidosti. Tai ehkä kuumotuksen syynä onkin, kuten Maija totesi, se että ”Airin vaan on Shuuna lol.”

 

Maijan valinnat:

Marukido Maki – Pornographer

Oma ykkösvalintani vuoden 2016 kuumottavimmaksi mangaksi on ehdottomasti Marukido Makin Pornographer. Tarinassa naiivi yliopisto-opiskelija Kuzumi teloo vahingossa kirjailijantöitä tekevän Kijiman kirjoituskäden, ja lupautuu korvaamaan vahingon kirjoittamalla Kijiman työstämän romaanin tämän sanelusta. Nopeasti käy kuitenkin ilmi, että Kijima on urallaan keskittynyt eroottiseen kirjallisuuteen. Tästä koituu toinen toistaan hämmentävämpiä hetkiä, ja Kijima kertomuksineen tulee vähitellen Kuzumin uniin asti. Itsestään niukasti mitään paljastavan Kijiman hämäristä motiiveista ja menneisyydestä tihkuu lukijalle ja Kuzumille juuri sen verran tietoa, että jännite ja kiinnostus vain kasvaa tarinan edetessä. Vaikka kumpikaan hahmoista ei ole puhdas pulmunen, tuovat Kuzumin vilpittömät tunteet ja Kijiman epäonninen elämäntarina sopivasti vastapainoa eroottisten vihjailujen ja valheiden sävyttämään suhteeseen. Herkullisten tilanteiden lisäksi juuri Kijiman tarina pettymyksineen ja yksinäisyyksineen sinetöi sarjan paikan omassa sydämessäni ja tällä listalla. Kijiman menneisyyttä muuten valotetaan yhä jatkuvassa Indigo no kibun -sarjassa, joten kuumottelut hahmojen parissa eivät pääse tänäkään vuonna loppumaan.

Nobara Aiko – Running Hot and Cold

Nobara Aiko on ollut viime aikoina pinnalla synkähköjen Akiyama-Kun- ja Yokosu inu, meguru yoru -sarjojen kanssa. Viime vuonna Renta käänsi englannksi muutaman vuoden takaisen Running Hot and Cold -sarjan, joka edustaa huomattavasti maanläheisempää linjaa. Tarinassa päähenkilö Junpei ihastuu työkaveriinsa Ichiharaan, joka aluksi onkin mukana menossa kunnes jää jumittamaan jo aiemmin päättynyttä suhdettaan toiseen mieheen. Ichihara ei osannut olla rehellinen tunteistaan aiemmin rakastamaansa Tsujiita kohtaan, mutta ehkä hän voisi olla sitä Junpein kanssa. Vaikka tarinassa kylvetään ja ollaan paljon alasti, kuumottavinta siinä on lopulta sen realistisuus. Kukapa ei pelkäisi torjutuksi tulemista tai kantaisi haavoja epäonnistuneista ihmissuhteista? Eritysen mieleenjäävä on tarinan kaunis loppukohtaus, jossa Junpei ja Ichihara muistelevat ensimmäisiä miespuolisia, muistojen haalistamia ihastuksiaan.

Sarjan voi lukea englanniksi Rentassa.

Ido Gihou – Blood Sugar Sex Magic

Ido Gihoun tarinoissa on aina vähän vinksahtanut tunnelma. Niin myös tässä koulupoikatarinassa, joka alkaa seksiunien ja huumekokeilujen ryydittämänä. Iloinen ja huoleton Keima sekä tähän salaa ihastunut Nao päätyvät epämääräisissä olosuhteissa fyysiseen suhteeseen. Seksistä puhuminen kuitenkin tekee tunteensa salaavan Naon vain surulliseksi, ja hän alkaa lopulta vältellä Keimaa. Keima ei kuitenkaan ole niin naiivi tai pihalla kuin antaa aluksi ymmärtää. Tässäkin tarinassa kiehtovat kontrastit: viattomat tunteet ja surumielinen alavire seksuaalisten toiveiden ja tekojen vastaparina toimii hyvin. Molempien hahmojen vilpittömät tunteet tekivät lukukokemuksesta koskettavan ja oikeastaan aika viattoman – varsin kuumottavalla tavalla tosin.

Matsumoto Noda – Tsumasaki kara aisarete

Puhtaasti kannen perusteella valittu manga osoittautuikin täyden kympin valinnaksi. Tarinassa yksin asuva Tamamura löytää eräänä iltana kotioveltaan itkevän ja kengättömän Asukan, joka on juuri eronnut poikaystävästään. Epätoivoinen Asuka haluaa seksiä, ja alun epäröinnin jälkeen Tamamura syttyy lopulta Asukan jalkojen katselusta. Hieman erikoisesti alkava, jalkafetissillä ratsastava tarina saa kuitenkin myös vakavampia sävyjä. Vähitellen nimittäin selviää, miten huonosti Asukan entinen poikaystävä tätä kohteli, ja miten suhde on vaikuttanut Asukan omanarvontuntoon. Onneksi kiltti Tamamura antaa kuitenkin toivoa paremmasta. Tässäkin sarjassa koskettava tarina vei lopulta voittoon, vaikka seksikohtaukset kuumottavuusarvoon hyvin paljon vaikuttivatkin. Vaikka sarjasta ei löydy kokonaan edes epävirallista käännöstä englanniksi, on japanipainoksessa onneksi mukana furiganat lukemista helpottamassa.

Kuumottavimmat mangat 2015

Kono BL ga yabai -äänestyksen innoittamina ja uuden vuoden kunniaksi päätimme koota oman suosituslistamme vuoden 2015 aikana luetuista BL-mangoista. Valintojen perusteella näyttää siltä, että viime vuosi sujui hieman nyrjähtäneiden mutta sitäkin kiehtovampien ja koskettavampien tarinoiden parissa. Odottelemme jo innolla, mitä kaikkea BL-vuosi 2016 tuo tullessaan.

Olkaapa hyvä, tässä viime vuoden kuumottavimmat mangatapaukset jotka eivät varmasti jätä ketään kylmäksi.

Airinin valinnat:

Harada: Yoru to Asa no uta

Kuluneen vuoden aikana on tullut luettua moniakin Haradan teoksia, joita on kuitenkin vaivannut yksi yhteinen nimittäjä: mielenkiintoisen kieroutuneista asetelmista huolimatta itse hahmosuhteet ovat jääneet etäisen tuntuisiksi. Yoru to Asa ottikin tämän takaisin korkojen kera, sillä indie-bändin laulaja Asaichista ja tähän ihastuneesta basisti-Yorusta kertova tarina heitti tuki- ja liikuntaelimet täysin ikkunasta. Kaikki Haradan tavaramerkit (aivot rutulle vetävä sadismi, kyseenalaiset motivaatiot, oikeastaan aika inhottavat hahmot) ovat toki läsnä, mutta mukaan on ujutettu myös ripaus idealismia. Tämä yhdistettynä Asan itsekieltopainiskeluihin sai jännäämään hahmojen puolesta aidosti, sillä myös kurjuudella mässäilevä Harada osaa toisinaan yllättää.

Psyche Delico: Chocolate Strawberry Vanilla

Yabai jos mikä on oikea sana kuvaamaan Chocolate Strawberry Vanillan nyrjähtänyttä maailmaa. Lapsuudenkaverit Take ja Hiroi tekevät kaiken yhdessä, joten kun Hiroi iskee silmänsä entiseen koulukaveriinsa Mineen, on luvassa läheisriippuvaisuuden ja mustasukkaisuuden tasoja syväluotaava sotku. Vaikka asetelmasta revitään roppakaupalla sitä itseään eli häpeilemättömiä kolmen hengen seksikohtauksia, kuumottavinta tarinassa on loppupeleissä sen psykologinen painostavuus: kellään hahmoista ei tunnu olevan täysin muumit laaksossa, minkä ansiosta kolmikon välisiä paridynamiikkoja päästään tutkimaan aitiopaikalta. Pokkari päättyy harmillisesti juuri kun tarinassa päästään kiinni myös lapsenomaisen Hiroin synkempiin puoliin, mutta Psychedelics-nimeä kantavista doukkareista löytyy onneksi sarjalle jatkoa.

Ichikawa Kei: Blue Sky Complex

Rauhallinen Narasaki ja tappeluihin eksyvä Terashima löytävät yhteisen taajuuden koulukirjaston hiljaisuudessa. Raukeaan juonenkuljetukseen luottava Blue Sky Complex voi alkuun tuntua kummalta valinnalta kuumottavimpien sarjojen listalle, mutta sen valttina on juuri tarinan ilmavuus: hahmot eivät syöksy suinpäin suhteeseen, vaan antavat tunteilleen aikaa kehittyä koulupäivien ja teinihämmennyksen keskellä. Väärinkäsitykset ja hukatut tilaisuudet painavat vaakakupissa enemmän, kun poikien ajatuksia pohjustetaan hartaudella puolin ja toisin. Ainoa valituksen sana löytyykin Ichikawa Kein perisynnistä, eli turhankin puhtoisesta kerronnasta – kun Narasaki ja Terashima vihdoin saavat toisensa, väistämätön cockblockaus herättää lähinnä ┗(｀ﾟДﾟ´)┛ -tunteita.

Ogeretsu Tanaka: Sabita yoru de mo koi wa sasayaku

Viimeistään Sabita yoru vakuutti minut siitä, ettei ammattilaisura ole vähentänyt Tanacan kunnianhimoa hitustakaan. Kevyen romanssin sijaan kyseessä on tarina entisistä koulukavereista, Yumista ja Mayamasta, joiden aikuisiän ystävystymistä varjostaa Yumin lähisuhdeväkivaltainen poikaystävä. Mustavalkoisen uhri-pahantekijä-pelastaja -kuvion sijaan Tanaca antaa päähahmoilleen niin toimijuutta kuin huonoja puolia, mikä tekee Sabita yorusta kiehtovaa luettavaa. Juonen keskiössä onkin ajatus siitä, kuinka vaikea omista mielikuvista on päästää irti, ja miten tärkeää jokainen ihminen on kohdata virheineen päivineen. Itse konfliktinjälkeinen romanssi on pokkarissa ehkä vähän kiirehditty, mutta omien valintojen tärkeyttä korostava tarina tuskin jättää ketään kylmäksi.

Maijan valinnat:

Ogeretsu Tanaka: Renai-rubi no tadashii furikata

Tankoubonin nimitarina on hauska ja koskettava kertomus kostosta ja rakkaudesta, ja onnistui kaivertamaan Tanacan nimen lopullisesti monen BL-fanin sydämeen. Varsinaisesti pankin räjäytti omalla kohdallani kuitenkin pokkarista löytyvä toinen tarina Hodokeru kaibutsu, joka jatkaa Sabita yoru de mo koi wa sasayaku -sarjasta tutun Kan-chanin tarinaa. Lyötyään entistä poikaystäväänsä Yumia Kan-chan päättää pysyä erossa rakkaudesta ja seurustelusta mutta pakkaa sekoittaa uusi fuckbuddy Shuuna, joka haluaisi suhteelta enemmänkin.

Parisuhdeväkivaltaa sivuavan aiheensa takia sarjaa ei voi suositella kaikille, mutta ainakin teemaa käsitellään realistisesti ja kunnioittavasti. Väkivaltaisen Kan-chanin valinta BL-tarinan pääosaan on kieltämättä hieman erikoinen, mutta lopulta onnistunut ratkaisu. Taustastaan huolimatta hahmoa ei nähdä uhrina tai traagisena sankarina, vaan ihmisenä jonka on opittava elämään itsensä kanssa pahoista teoistaan huolimatta. Manga sekoittaa onnistuneesti vakavia, lähes eksistentialistisia teemoja ja suuria tunteita, unohtamatta myöskään seksikkäitä ja leikkisiä kohtauksia jotka ovat lähestulkoon Tanacan tavaramerkki. Tuloksena on yhdistelmä, joka iski omassa tapauksessani kuin tuhat volttia sydämeen. Sarjasta lisää myös Tumblrissa ja podcastissa.

Psyche Delico: Fuuzokugurui desu ga toshishita danshi ni kokuraremashita

Maksullisiin naisiin rahansa tuhlaavan Azuman ja tähän ihastuvan ilmeettömän, Robo-kuniksi kutsutun yliopisto-opiskelijan tarina on päällisin puolin pelkkää pornoa. Pinnan alla kuitenkin kuplii yksipuolisen rakkauden tuskaa ja mielenkiintoisia voimasuhteita, ja lopulta eksentrisistä hahmoista paljastuu myös yllättävän inhimillisiä piirteitä. Hahmojen suhdetta ja persoonallisuuksia luodataan tietysti eniten sängyssä, joten kevyen s&m-henkiset seksikohtaukset ovat kuumottavia sanan jokaisessa merkityksessä. Mitään kovin suuria merkityksiä tarinasta on turha hakea, mutta pahimmillaan lukija voi silti löytää itsensä pohtimasta, miksi on emotionaalisesti investoitunut johonkin näin hömppään. Kirjoitin sarjasta hieman pidemmin myös Tumblrissa.

Yamamoto Ataru: Nise x koi boyfriend

Koulun pahin nörtti alkaa seurustella satumaisen ihanan, röyhelömekkoihin pukeutuvan tytön kanssa, eikä tajua että suloinen Meguru-chan onkin todellisuudessa koulun suosituin poika pitseihin verhoutuneena. Väärinkäsityksille perustuva juoni on juuri niin höttöinen kuin kuulostaakin, mutta tarjoilee täyslaidallisen sydämentykytyksiä ja hyvin toteutettua toiveidentäyttöfantasiaa. Erityisen virkistävää on, että suhteen molemmat osapuolet ovat yhtä pihalla ja haavoittuvaisia omien tunteidensa kanssa, eikä Megurun vaatteista tehdä mitään numeroa. Valitettavasti kokoelman muut tarinat ovat tasoltaan epätasaisempia, eikä Yamamoton myöhempikään tuotanto ole enää yltänyt tämän debyytin tasolle. Varoituksen sana myös shotaisasta taiteesta, joka lienee lukijasta riippuen joko uhka tai mahdollisuus.

Kumota Haruko: Shinjuku Lucky Hole

Lyhyistä episodeista koostuvan ja värikkäillä sivuhahmoilla kuorrutetun tarinan keskiössä ovat ex-yakuza Sakuma ja entinen AV-näyttelijä Kumi, joiden kohtalot punoutuvat toisiinsa vuosien varrella, vaikka he eivät koskaan varsinaisesti seurustelekaan. Mangan tyyli vaihtelee saumattomasti idioottikomediasta vakavaan draamaan, tavalla jonka vain Kumota Haruko osaa. Vaikka tarinassa ei kaihdeta synkkiäkään aiheita, päällimmäisenä teemana säilyy aina toivo paremmasta huomisesta. Hahmot ovat myös kaikesta kelvottomuudestaan huolimatta omalla tavallaan sympaattisia, ja heidän toivoisi löytävän edes hitusen onnea elämäänsä. Kirjoitin sarjasta hieman pidemmin myös Tumblrissa.

PS. Kumota Haruko on muuten vuonna 2016 erityisen ajankohtainen, sillä 8.1. starttaa hänen josei-mangaansa Showa genroku rakugo shinjuu perustuva anime.