10+1 mieleenpainuvaa BL-sarjaa 2010-luvulta

Vuosi 2020 saapui, ja näin vuosikymmenen vaihteessa asiaan kuuluu totta kai menneen vuosikymmenen muistelu ja erilaisten listojen tekeminen. 2010-luku toi BL-mangaan kiinnostavia muutoksia ja trendejä, joita tarkastelen tässä kirjoituksessa kymmenen (tai oikeastaan yhdentoista) mieleenpainuvan sarjan kautta. Sarjat on valittu yhdistelemällä kahden japanilaisen BL-suosioäänestyksen (Kono BL ga yabai! ja Chil Chil BL award) tuloksia, erilaisia trendejä sekä fujoshiluolan omia mieltymyksiä. Varsinaiset omat suosikkini 2010-luvulta ehdin jo listata Twitterissä.

Tämän listan tarkoitus ei siis ole olla lista ”parhaista” sarjoista, vaan sellaisista jotka ovat jollain tavalla määrittäneet 2010-luvun BL-mangaa, asettaneet tai seuranneet vuosikymmenen trendejä ja ovat jääneet lukijoiden mieleen – joko hyvässä tai pahassa.

---

1. Nakamura Asumiko – Doukyuusei-sarja

Mietin pitkään sopiiko jo vuonna 2006 alkanut, kahden koulupojan romanssista kertova manga kuvaamaan vielä 2010-lukua. Doukyuusein erilaiset jatko-osat ja spin-offit (O.B, Sora to Hara, Blanc…) ovat kuitenkin valloittaneet suosioäänestyksiä ja lukijoiden sydämiä koko 2010-luvun ja tehneet Doukyuuseistä yhden vuosikymmenen ikonisimmista BL-sarjoista. Tämän aseman sinetöi myös vuonna 2016 ilmestynyt anime-elokuva, joka raikkaan ohjauksensa ja taiteellisten valintojensa ansiosta päivitti samalla myös BL-animen 2010-luvulle. Samalla se näytti tietä BL-anime-elokuville, jotka sitä ennen olivat harvinaisia.

Eteerisesti piirretyssä, slice-of-life -henkisessä sarjassa tiivistyy monta 2010-luvun BL-mangalle ominaista asiaa. Kusakaben ja Sajoun suhde on tasavertainen, eikä perustu korostettuihin rooleihin tai valta-asetelmiin. Vaikka seme ja uke rooleina eivät ole BL-teoksista häviämässä mihinkään myöskään tulevaisuudessa, Doukyuusei jatko-osineen näyttää että rooleja voi toteuttaa myös hillitymmin ja hahmojen suhde tapahtua myös täydessä yhteisymmärryksessä. Myös hahmojen kasvun seuraaminen lukiolaisista yliopistoon ja aikuisiksi asti kertoo omanlaisestaan muutoksesta. Vaikka koulupoikaromanssit ovat edelleen tärkeä osa BL-mangaa, yliopistoon sijoittuvien tarinoiden määrä on viimeisen vuosikymmenen aikana kasvanut. Tärkeänä osana sarjaa käsitellään myös miesten välisten suhteiden sosiaalisia ja yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Aihe nousi 2010-luvun aikana tärkeään osaan useissa BL-sarjoissa, kuten nähdään myöhemmin tässä listassa.

Tsekkaa myös: Ichikawa Kei – Blue Sky Complex

---

2. Yoneda Kou – Twittering birds never fly (Saezuru tori wa habatakanai)

2010-luvun BL-mangasta tuskin voidaan puhua ilman Yoneda Koun yakuza-teemaista sarjaa Twittering Birds Never Fly (Saezuru tori wa habatakanai). Vuonna 2011 alkanut, vastikään kuudenteen osaansa ehtinyt sarja on niin ikään pysytellyt sinnikkäästi suosioäänestysten kärjessä alustaan saakka. Sarja on noussut yleisön suosikiksi myös länsimaissa, ja fanien iloksi sarjasta on tekeillä anime-elokuva jonka on määrä ilmestyä vuonna 2020.

Synkkä ja kieroutunut Twittering Birds edustaa kokonaan toista ääripäätä BL-mangasta kuin herkkä ja kaunis Doukyuusei. Väkivallan, masokismin ja yksityiskohtaisten seksikohtausten värittämä manga ei todellakaan ole mikään hyvän mielen tarina. Se kuitenkin leikkii erilaisilla valtasuhteilla kiinnostavasti. Yakuzapomo Yashiro haluaa tulla alistetuksi ja nöyryytetyksi, mutta määrittelee itse miten ja kenen kanssa. Semen roolissa oleva Doumeki on puolestaan tarinan alkaessa impotentti. Sekä seksikohtausten määrä että erilaiset roolien mutkistamiset ovat tyypillisiä monille 2010-luvun sarjoille. Erilaiset fetissit ovat myös tulleet BL-mangassa yhä selkeämmin näkyviksi.

Yksi syy Twittering Birdsin suosioon on kiehtovan tarinan lisäksi myös sen pituus. Samojen hahmojen seikkailuja on kiinnostavaa seurata vuodesta toiseen, ja myös juonikuvioita ja tunnelatauksia on mahdollista kehitellä pitkässä tarinassa eri tavalla. Ennen 2010-lukua ”pitkät”, yli kolmen pokkarin pituiset BL-tarinat tuntuivat olevan selvästi vähemmistössä. Viime vuosikymmenen aikana yhä useampi BL-manga on kuitenkin saanut jatkua pitkään, eivätkä useamman pokkarin jatkuvat tarinat ole enää mikään anomalia.

Tsekkaa myös: Hidaka Shouko – Blue Morning, ZAKK – Canis, Kyuugou – Acid Town

---

3. Takarai Rihito – Ten Count

Takarai Rihito nousi BL-fanien tietoisuuteen jo 2010-luvun alussa sarjoillaan Seven Days ja Only the Flower Knows. Pankin räjäytti kuitenkin lopullisesti vuonna 2013 alkanut Ten Count. Siinä missä Takarain aiemmat sarjat olivat herkkiä lukio- ja yliopistoromansseja, lähti Ten Count aivan toiseen suuntaan. Tarinassa bakteerikammosta ja pakko-oireista kärsivän Shirotanin ja tätä hoitavan psykologi(?) Kurotanin suhde saa viattoman tuntuisen alun jälkeen pian todella seksuaalisia ja alistavia sävyjä.

Ten Count sekoittaa seksikohtauksiinsa antaumuksella vallankäytön, nöyryytyksen ja pakottamisen kaltaisia aineksia. Niistä syntyvä cocktail yhdistettynä lääkärin ja potilaan väliseen kieroutuneeseen suhteeseen vain vahvistaa kutkuttavaa tuntua jostain kielletystä. Tämän takia Ten Count on myös jakanut lukijoiden mielipiteitä voimakaasti: toiset nauttivat täysin rinnoin, toiset taas inhoavat yli kaiken. Itse en parin ensimmäisen pokkarin jälkeen halunnut jatkaa lukemista, mutta ymmärrän hyvin mistä sarjan viehätys muodostuu. Kuten Twittering Birds, myös Ten Count on hyvä esimerkki siitä, miten erilaiset fetissit ovat nousseet 2010-luvulla yhä selvemmin näkyviin BL-mangassa. Lisäksi Ten Count muistuttaa myös hyvin, että ”perinteisemmät” seme/uke-roolit ovat vaihtoehtojen lisääntyessäkin säilyttäneet suosionsa myös 2010-luvulla. Sarja nousee varmasti puheenaiheeksi myös uudella vuosikymmenellä, kun mangan pohjalta tehty TV-anime alkaa vuoden 2020 aikana.

Tsekkaa myös: Psyche Delico – Tourou no ori, Ogawa Chise – Caste Heaven

---

4. Harada – Yata & Momo (Yatamomo)

Kun puhutaan BL-mangasta ja seksikohtauksista 2010-luvulla, ei voi jättää mainitsematta Haradaa. Siinä missä 2000-luvun puolivälin jälken syntyneessä BL:n ”uudessa aallossa” moni BL-mangan huippunimistä keskittyi enemmän taiteelliseen ja tarinalliseen ilmaisuun, palautti Harada kollegoineen suoranaisen pornografian BL-mangaan kertaheitolla. Tämän varsinainen läpimurto oli Yatamomo-sarja, joka kertoo melko kunnollisen Yatan ja ympäriinsä paneskelevan työttömän Momon omalaatuisesta suhteesta. Sarjasta löytyy seksikohtauksia hengästyttävyyteen asti, ja ne samalla sekä täyttävät että rikkovat lukijoiden odotuksia. Mangaka on jatkanut samalla vastakohtia yhdistelevällä linjalla koko 2010-luvun eikä loppua näy.

Haradan nousu parrasvaloihin vuoden 2014 paikkeilla tapahtui samaan aikaan kun erotiikka BL-mangassa muutenkin tuli näkyvämmäksi kuin pitkään aikaan. X-BL-julkaisunimekkeen alla ilmestyneet antologiat kuten Pink Gold ja Erotoro tihkuivat seksiä ja nostivat esimerkiksi sidonta- ja s&m-aiheisista doujinsheistaan tutuksi tulleen Ranmaru Zariyan BL-mangan valtavirtaan. Samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että eksplisiittisiä seksikohtauksia sisältävien BL-sarjojen määrä ei 2010-luvulla merkittävästi noussut. Muutos tapahtui siis enemmän BL-mangassa nähtävien seksikohtausten sisällössä ja laadussa kuin niiden kokonaismäärässä.

Tsekkaa myös: Nakamura Asumiko – Kaori no keishou

---

5. Scarlet Berico – Minori’s hand (Minori no te)

2010-luku oli digitaalisen lukemisen nousun aikaa ympäri maailmaa. Japanissa digitaalisen mangan myynti ylitti paperimangan myynnin vuonna 2017, ja vauhti sen kun kiihtyy. BL-mangan puolella siirtyminen digiaikaan näkyi esimerkiksi digitaalisten BL-lehtien esiinmarssina sekä erilaisten tietokoneella ja matkapuhelimella käytettävien lukualustojen suosiona. 2010-luvulla kirjakauppoihin alkoi myös ilmestyä BL-mangaa, joka oli ilmestynyt alun perin digitaalisena eikä perinteisesti paperilehdessä.

Yksi mieleenpainuvin esimerkki tällaisesta mangasta on Scarlet Bericon Minori’s hand. Salaperäisestä hierojasta ja tämän asiakkaista kertova manga ilmestyi vuonna 2013 luku kerrallaan mangasivusto Rentassa, ja suuren suosion saavutettuaan sai myös paperisen tankoubon-julkaisun vuonna 2015. Sittemmin Scarlet Bericosta on tullut yksi 2010-luvun isoista BL-mangakoista. Hänen tuorein ja pisin sarjansa Jealousy sijoittuu samaan universumiin Minori’s handin kanssa. Se tosin ilmestyy paperilehdessä, eli toistaiseksi paperijulkaisutkaan eivät ole vielä menettäneet kaikkea voimaansa.

---

6. Ogeretsu Tanaka – Yarichin bitch club (Yarichin bicchi bu)

Ogeretsu Tanakan piirtämä, koskettava Renai rubi no tadashii furikata oli itselleni yksi vuosikymmenen parhaista tankoubon-julkaisuista. Silti valitsin Tanakan julkaisuista tälle listalle lopulta värikkään kreisikomedian Yarichin bitch club, joka on aivan toiselta planeetalta kuin tämän muut teokset. Alun perin Tanakan omaksi ilokseen piirtämä ja taidesivusto Pixivissä ilmaiseksi julkaistu sarjakuva onnistui keräämään netissä valtavan suosion, siirtyi ilmestymään BL-lehti Rutileen, ja on sittemmin ehtinyt saada audiodraaman ja OAD-adaptaation. Toisin kuin Tanakan muu BL-tuotanto jossa hän on ottanut esille vakavia aiheita parisuhdeväkivallasta homofobiaan, lukion panokerhoon sijoittuva Yaribu ei yritä kertoa oikeastaan mistään. Tästä huolimatta, tai ehkä juuri tämän takia, se on kuitenkin niin suosittu.

Sarja on syntynyt ilman paineita kustannustoimittaa siitä johonkin tiettyyn muottiin sopiva, joten sen aivottomuudessa on omanlaistaan viihdyttävää charmia. Sarjan karkkivärinen ulkoasu vihjailevine sienikuvioineen tekee siitä hyvin erottuvan ja muistettavan. Hahmojen suhteita ei myöskään ole fiksattu yhtä tarkasti kuin BL-mangassa yleensä, mikä mahdollistaa lempihahmojen valitsemisen ja hahmosuhteiden spekuloinnin eri tavalla kuin BL-mangassa normaalisti. Yaribun suuri suosio tuntuu myös olevan jatkoa hahmokeskeiselle fanitustavalle, joka on tuttu erilaisista naisille suunnatuista idolipoika-monimediaprojekteista. Mangan kahdeksasta keskushahmosta on tehty oheiskrääsää valtavalla volyymilla, ja hahmojen fanit esittelevät omia kokoelmiaan twitterissä innokkaasti esimerkiksi hahmojen syntymäpäivien aikaan. Ehkä tästä johtuen Tanaka onkin viime vuodet keskittynyt BL-mangan sijaan enemmän hahmokeskeiseen nättipoikasarjaansa Oretachi Majikou destroy, joka on oheiskrääsän lisäksi saanut myös näyttämöversion. On kiinnostavaa nähdä, palaako Tanaka vielä 2020-luvulla kunnolla BL-mangan pariin, ja saammeko nähdä enemmänkin Pixivistä tai muista omaehtoisista julkaisukanavista poimittuja BL-tarinoita.

---

7. Kizu Natsuki – Given

Kizu Natsukin voisi hyvällä syyllä nostaa Haradan ja Ogeretsu Tanakan rinnalle kolmanneksi ikoniseksi 2010-luvun uudeksi BL-mangakaksi. Kaikki kolme tulivat alun perin tunnetuiksi supersuosittuina doujinshipiirtäjinä: Harada tunnetaan parhaiten Gintama-parodioistaan, ja Ogeretsu Tanaka ja Kizu Natsuki puolestaan Kuroko no basket -aiheisista töistään. He kaikki tekivät debyyttinsä kaupallisen BL-mangan puolelle vuosien 2013-2014 aikana, ja löivät itsensä heti läpi omaperäisillä ja kiinnostavilla tarinoillaan. Tosin siinä missä Harada ja Tanaka tekivät vaihtelevasti monenlaisia teoksia, päätyi Natsuki parin lyhyemmän tarinan jälkeen piirtämään vain yhtä pidempää sarjaa, Giveniä.

Lukiodraamaa, bändi/musiikkiaiheita ja menneisyyden traumoista toipumisen tematiikkaa yhdistelevä Given on hitaasti etenevä ja hiljainen hitti. Se näyttää ettei suosioon tarvita suurta määrää seksikohtauksia, ja edustaa siinä suhteessa myös laajempaa trendiä: 2010-luvulla ilmestyi yhä enemmän myös sellaisia BL-sarjoja, joissa seksikohtausia ei nähdä välttämättä lainkaan. Ennen kaikkea Given jää historiaan vuonna 2019 saamastaan TV-anime-adaptaatiosta. Se oli ensimmäinen BL-anime joka esitettiin Fuji TV:n NoitaminA-ohjelmapaikalla. Samalla se toi monelle länsimaalaiselle, lähinnä animea seuraavalle katsojalle näkyviin, että 2010-luvulla BL voi tarjota paljon muutakin kuin BL-animessa oli aiemmin totuttu näkemään.

---

8. Kii Kanna – The Stranger by the Beach/Etranger-sarja

Vaikka BL-teokset on usein mielletty fantasiaksi jossa hahmojen rakkaus voi kukoistaa irrallaan yhteiskunnan paineista, on yhä useampi BL-manga ottanut viime vuosikymmenen aikana mukaan realistisempia elementtejä. Hahmojen seksuaalinen identiteetti, kaapista tuleminen ja seksuaalivähemmistöjen kohtaama syrjintä näkyvät jollain tapaa monissa tämänkin listan teoksissa. Japanilainen BL-portaalisivusto Chil chil mainitsikin vuonna 2019 julkaistussa pride-teemaisessa artikkelissaan, että realististen, seksuaalivähemmistöjä koskettavien teemojen käsittely BL-mangassa on muodostunut 2010-luvulla suorastaan standardiksi.

Hyvä esimerkki tällaisesta mukavan realistisesta lähestymistavasta on Kii Kannan vuonna 2014 aloittama Etranger-sarja. Vuonna 2020 anime-elokuvasovituksen saava manga seuraa kahden erilaisista taustoista tulevan miehen aikuistumista. Järjestettyä avioliittoaan pakoileva kirjailijanalku Shun sekä vanhempansa menettänyt Mio ihastuvat luonne-eroistaan huolimatta, mutta kaksikon tarina ei pääty pelkkiin rakkaudentunnustuksiin. Jatko-osa asettaa päähahmojensa suhteen keskelle Shunin perheyhteisöä, mikä luonnollisesti aiheuttaa vaihtelevia reaktioita. Pehmeän piirrostyylin alle onkin piilotettu monisyinen kuvaus yksilöstä ja ympäristöstä, eikä tarina hyväntuulisuudestaan huolimatta kaihda vaikeampiakiaan aiheita.

Tsekkaa myös: Kumota Haruko – Itoshi no nekokke

---

9. Inouesatoh – 10 Dance

Vaikka BL-tarinoissa pelataan paljon tutuilla tropeilla ja tiettyjen odotusten sisällä, on genrerajojen venyttäminen ja rikkominen sekä erilaisten kohdeyleisöjen hämärtäminen ollut myös aina osa BL-mangaa. 2010-luvun loppua kohden nähtiin ehkä tavallistakin enemmän sarjoja joiden luokittelu yksiselitteisesti oli vaikeaa. Digitaalinen BL-lehti .bloom antoi uuden kodin useammalle alun perin seinen-lehdessä ilmestyneelle sarjalle, kuten Hidebu Takahashin Stigmatalle.  Graafisista seksikohtauksistaan tunnettu Harada näytti myös suuntaa uudenlaiselle BL-mangalle vuonna 2019 ilmestyneellä tarinallaan One Room Angel, joka keskittyi romanssin sijasta hahmojen henkiseen kasvuun eikä seksiä tai edes suudelmia nähty tarinassa lainkaan.

Yksi suurimmista ja kiinnostavimmista kohdeyleisörajoja sekoittaneista sarjoista 2010-luvulla oli 10 Dance, joka keskittyy kahden mestarillisen kilpatanssijan nokitteluun ja hitaasti etenevään romanssintapaiseen. Sarja ilmestyi aiemmin BL-lehdessä, mutta muutti sittemmin seinen-lehteen kustantajanaan Kodansha. Sarja tuo juonenkuljetukseltaan paikoin mieleen ennemmin urheilumangan kuin BL-romanssin, mutta toisaalta miesten välinen jännite on tärkeässä roolissa alusta saakka. Joidenkin fanien mielestä romanssi saisi edetä nopeammin, ja pelkoa on ollut myös siitä että se uuden julkaisijan myötä vesittyy kokonaan. Mangan tekijä on kuitenkin vakuuttanut, että lehden vaihto ei suoraan ole vaikuttanut tarinan sisältöön. Kun digitaalinen julkaiseminen hämmentää vanhaa kohderyhmäajattelua entisestään, voi olla että 2020-luvulla tulemmekin näkemään yhä enemmän mangaa joka voisi yhtä hyvin sopia BL-lehteen kuin seinen- tai josei-kustantamolle.

Tsekkaa myös: Yamashita Tomoko – The Night Beyond The Tricornered Window

---

10. Sachimo – Kashikomarimashita, destiny

Vaikka en itse ole erityisen innostunut omegaverse-tarinoista, ei niiden nousua osaksi BL-mangaa 2010-luvulla voi kuitenkaan sivuuttaa. Englanninkielisessä fanfic-maailmassa alkujaan syntynyt omegaverse on vaihtoehtoinen fantasiatodellisuus, jossa tietynlaiset biologiset ominaisuudet määrittävät ihmisten välistä hierarkiaa ja rooleja niin seksissä kuin yhteiskunnassa. Tarkemman selityksen voit lukea Aranan blogista täältä.

Kaupalliseen mangaan omegaverse löysi tiensä 2010-luvun puolivälin jälkeen, tärkeimpänä lehtenä Omegaverse project. Koska omegaverse on lähinnä löyhä kokoelma tropeita joilla voi luoda erilaisia skenaarioita oman tarinan ja fetissimieltymysten tarpeisiin, siihen liittyviä tarinoita löytyy laidasta laitaan söpöstä perhedraamasta kovaan jynkkyyn. Kashikomarimashita, destiny -manga jatko-osineen sekä syleilee että kyseenalaistaa omegaverseen liitettyjä tropeita kiinnostavalla tavalla. Se sopineekin hyvin luettavaksi myös niille jotka eivät omegaversestä ole kiinnostuneita.

Omegaversen suosio kertoo myös laajemmasta kulttuurivaihdosta jota tapahtui 2010-luvulla BL-tarinoissa sekä Japanista länsimaihin että toisin päin. Hyvänä esimerkkinä on Ai no kusabin kaltaisista BL-teoksista inspiroituneen australialaiskirjailija C.S.Pacatin Captive Prince -kirjasarja. Se nousi hitiksi länsimaissa, ja sai lopulta myös japaninkielisen julkaisun.

---

+ 1 Mo Xiang Tong Xiu – Mo dao zu shi

BL-teosten globalisaatiosta kertovat lisäksi useat kansainvälistä suosiota saavuttaneet BL-sarjat, joiden juuret ovat Japanin sijaan Kiinassa tai Koreassa. Vaikka BL on jo vuosikymmenet ollut kansainvälinen ilmiö, 2010-luvulta tullaan varmasti muistamaan muissa Aasian maissa tehtyjen BL-teosten nousu laajempaan tietoisuuteen. Korealaisessa webtoon-palvelu Lezhinissä ilmestynyt Killing Stalking nousi viraalihitiksi tumblrissa vuonna 2017, ja viimeistään vuonna 2019 tuskin kukaan BL:stä kiinnostunut englantia puhuva harrastaja saattoi välttyä kiinalaisen BL:n eli danmein esiinmarssilta.

Suosituimmista danmei-teoksista monet ovat olleet sarjakuvien sijaan nettiromaaneja ja niihin pohjautuvia tv-sarjoja. Toki suosittuja kiinalaisia webtoon-sarjakuviakin löytyy, kuten Old Xianin piirtämä 19 Days. Danmei on myös houkutellut pariinsa sellaisiakin faneja jotka eivät ole aiemmin olleet kiinnostuneita japanilaisesta BL:stä. Toisaalta myös moni japanilaisen BL:n ystävä löysi 2010-luvun lopulla itsensä opettelemasta kiinaa tai ainakin katsomasta Youtubesta sellaisia näyteltyjä kiinalaissarjoja kuin The Guardian tai The Untamed. Jälkimmäinen perustuu ehkä globaalisti kaikkein tunnetuimpaan danmei-sarjaan Mo dao zu shi (”Grandmaster of Demonic Cultivation”), joka on alun perin nettiromaanina ilmestynyt historiallinen fantasiasarja.

Vaikka Japanissa on perinteisesti pärjätty hyvin pelkästään kotimaisilla sarjakuvilla, näkyvät kansainväliset trendit myös siellä. Korealaisia webtooneja on saatu lukea Japanissa käännöksinä jo joitain vuosia, ja myös Killing Stalking löysi siellä oman fanikuntansa. Vuoden 2019 pari tunnettua korealaissarjaa sai nelivärisen paperijulkaisun, ja kirjakauppalevityksen kautta niille löytyi varmasti myös uutta lukijakuntaa. Danmei sen sijaan tekee vasta tuloaan Japaniin: virallisia käännöksiä japaniksi ei vielä juurikaan ole. Mo dao zu shistä on kuitenkin tehty Japanin markkinoille audiodraama, joten jää nähtäväksi miten paljon danmei tulee näkymään Japanissa jatkossa. BL-kulttuurin globalisaatio tulee kuitenkin epäilemättä jatkumaan 2020-luvulla yhä näkyvämmin.

Lähteet:
Japan Times (26.2.2018): Sales of digital manga overtake print editions in Japan for first time
Chil chil: (11.5.2017): BLにエロは必要か？データで見るBL漫画エロ度の推移10年間
(Erotiikkakohtausten määrä BL-mangassa -Yhteenveto artikkelista englanniksi Twitterissä)
Chil chil (24.4.2019): PRIDE AND FUN! 今だからこそ読みたいレインボーなBL
Chil chil (29.4.2019) : 平成BL漫画の絵柄遍歴を描いてみた
(Heisei-kauden BL-trendit – Yhteenveto artikkelista englanniksi Twitterissä)

Kuinka lukea BL-mangaa laillisesti vuonna 2019

Englanniksi ilmestyvän BL-mangan määrä on viimeisen parin vuoden aikana kääntynyt ilahduttavasti nousuun. Erilaisia manganlukupalveluja ja muun mangan ohella BL:ää julkaisevia kustantamoja alkaa olla jo niin useita, ettei kaikista tahdo edes pysyä kärryillä. Vaikka myös paperille painetun englanniksi käännetyn BL-mangan julkaisu on viime vuosina lisääntynyt, suurimmat tekijät englanninkielisessä BL-mangassa ovat nykyään digipuolella. Niinpä tässäkin artikkelissa keskitytään ennen kaikkea digitaalista mangaa tarjoaviin palveluihin. Tässä vinkit laillisen englanninkielisen BL-mangan pariin!

Renta

ebookrenta.com

Renta on japanilainen e-kirjapalvelu, jonka englanninkielinen puoli on keskittynyt pääasiassa naisille suunnattuun romanssimangaan. Harlekiiniromanssien lisäksi Rentassa on mittava valikoima BL-mangaa monenlaiseen makuun. Katalogista löytyy niin DMP:n alunperin julkaisemia klassikkostatuksen saavuttaneita mangoja kuten Takarai Rihiton Seven Days ja Yoneda Koun Twittering Birds Never Fly kuin myös uudempia ja nousevia mangakoita. Hyvin edustettuina ovat esimerkiksi sellaiset kiinnostavat nimet kuin Kurahashi Tomo, Niyama, Scarlet Berico ja Harada. Eikä tietenkään sovi unohtaa kokoelman helmeä ja modernia klassikkoa, Asuka Ibukin piirtämää Nipple Bingoa. Lisää nostoja Rentan valikoimasta löydät blogistamme tagilla Rentan herkut.

Rentassa mangaa ostetaan sarjasta riippuen joko pokkari tai luku kerrallaan. Osaa teoksista voi myös ”vuokrata” luettavaksi 48 tunnin ajaksi, jolloin hinta on yleensä puolet täydestä ostohinnasta. Mangaa voi lukea joko selaimessa tai Rentan omassa mobiilisovelluksessa, johon voi ladata mangaa myös offline-tilassa luettavaksi.

Yllätysellisyys on sekä Rentan vahvuus että sen heikkous. Valikoimasta on vuosien varrella löytynyt paljon kiinnostavaa ja ajankohtaista BL-mangaa, mutta myös paljon melko yhdentekevää tusinatavaraa. Viime aikoina palveluun on alkanut ilmestyä paljon esimerkiksi omegaverse-tarinoita, joita ei muilta kustantamoilta englanniksi juurikaan löydy. Samalla oma kiinnostukseni sivustolla julkaistavia sarjoja kohtaan on kuitenkin ehtinyt hieman laskea, mutta tarkistan julkaisu-uutiset silti parin viikon välein.

Kiinnostava on myös sivuston työntekijöiden ylläpitämä Renta Staff Blog, josta löytyy uutisten ja manga-arvioiden lisäksi pohdintaa esimerkiksi käännösten tekemisestä. Blogissa on myös hieman avattu, millä perusteella tietynlaista eroottista sisältöä julkaistaan tai jätetään julkaisematta.

Plussat

• markkinoiden luultavasti isoin englanninkielinen BL-valikoima
• uutta mangaa viikottain
• paljon alennuskampanjoita ja löytöjä

Miinukset

• valikoiman epätasaisuus
• luvuittain ostettavat sarjat tulevat kalliiksi
• mangaa voi vain striimata, ei ladata itselleen pysyvänä tiedostona
• hieman kömpelö mobiilisovellus
• käännösten ja kustannustoimituksen laatu heittelee

SuBLime Manga

sublimemanga.com

BL-mangan julkaisuun erikoistunut SuBLime toimii yhdysvaltalaisen Viz-kustantamon alaisuudessa. Kustantamo julkaisee mangaa sekä diginä että printtinä, ja osa sarjoista on saatavilla vain jommassa kummassa muodossa. Vuosien varrella valikoima on ehtinyt kasvaa varsin suureksi, ja mukana ovat tunnetuimmat hittisarjat Youka Nittan Embracing Lovesta Ayane Yamanon Finderiin ja Takarai Rihiton Ten Countiin. Vähemmän tunnettuihin helmiin lukeutuvat mm. Tomoko Yamashitan Night Beyond the Tricornered Window ja Sakae Kusaman Lost Letters -sarja, jotka ovat molemmat saatavissa vain digitaalisena. Uudemmista julkaisuista voi nostaa esille vaikka Ogeretsu Tanakan Escape Journeyn ja Hajin Love in Limbon. Eikä tietenkään sovi unohtaa Fujoshiluolan ikivihreää suosikkia eli Modoru Motonin Dog Stylea.

SuBLimen oman sivun kautta voi ostaa mangaa digitaalisena pokkareittain. Ostoksia voi lukea joko selaimessa tai ladata ne PDF-muodossa itselleen. Julkaisuja voi yleensä myös ostaa muista haluamistaan digitaalisen mangan palveluista kuten Amazonista tai Bookwalkerista.

SuBLime oli jonkin aikaa käytännössä ainoa BL-mangaa englanniksi julkaiseva pulju, ja sen valikoimasta iso osa edustaa tunnetuinta ja valtavirtaisinta BL:ää. Kustannustoimituksen taso on ehdottomasti sieltä laadukkaimmasta päästä, vaikka kaikista firman julkaisuista ei niin välittäisikään. Tämän ja ensi vuoden puolella on valikoimaan luvassa paljon uusia tai uudehkoja sarjoja, joita onkin englanniksi ehditty odotella: Ogeretsu Tanakan Yarichin Bitch Club, Scarlet Bericon Jealousy, Kizu Natsukin Given jne.

Plussat

• perusvarma valikoima
• laadukas käännös ja toimitustyö
• ladattavat PDF-tiedostot

Miinukset

• lisenssisyistä kaikkea mangaa ei ole saatavissa digitaalisena
• enemmän perusvarmoja kuin kiinnostavia ja yllättäviä julkaisuja
• melko hidas julkaisutahti ja epämääräinen tiedottaminen uusista julkaisuista

Futekiya

read.futekiya.com

Kesän 2019 aikana markkinoille tupsahtanut Futekiya on japanilaisen Fantasista-yrityksen pyörittämä BL-mangaan keskittynyt palvelu, jossa saa lukea kaikkia sivustolla tarjolla olevia sarjoja 6,99 dollarin kuukausihintaan. Suurin osa lisensoiduista sarjoista on ilmestynyt alun perin Shodenshan onBLUE-lehdessä, joka on jo pitkään kuulunut Fujoshiluolan vakilukemistoon. Toistaiseksi julkaistu katalogi vaikuttaakin varsin timanttiselta: Kumota Harukon Shinjuku Lucky Hole, Marukido Makin Pornographer ja Thanaton Sneaky Red olivat vasta ensimmäisten julkistettujen sarjojen joukossa, ja kaikista on englanniksi luvassa myös jatko-osat. Syksyn aikana palveluun on lisäksi tulossa sarjoja mm. Tamekoulta, Dayoolta ja Akabekolta. Mukana valikoimassa on myös jonkin verran omakustannesarjoja, joista harvemmin näkee virallisia englanninkielisiä julkaisuja.

Mangasarjoja ei osteta sivustolta erikseen, vaan kuukausimaksu kattaa kaiken lukemisen. Lukeminen tapahtuu selaimessa, omaa mobiilisovellusta tai latausmahdollisuutta ei ole. Sarjat ilmestyvät sivustolle luku kerrallaan viikon välein. Tipoittainen julkaisutahti tuntuu hieman turhauttavalta, mutta mallilla yritetään tietysti saada asiakkaat ostamaan palvelua kuukausi toisensa jälkeen. Onneksi julkaisuaikataulut on sentään selkeästi merkitty kunkin sarjan yhteyteen, ja valikoima kasvaa jatkuvasti.

Muutaman viikon ajan palveluun tutustuttuani Futekiya on jättänyt hieman ristiriitaisen olon. Toisaalta katalogi on kiinnostava: juuri näitä mangakoita ja tarinoita olen halunnutkin nähdä englanniksi. Toisaalta sivuston kömpelössä käyttöliittymässä olisi selvästi vielä kehittämisen varaa. Käännöksissä on myös jotain outoa: sanavalinnat eivät aina tunnu kovin luontevilta, eikä teksti välttämättä etene erityisen sujuvasti. Palvelulle soisi kuitenkin mahdollisuuden kehittyä, koska potentiaalia selvästi on. Lisäksi kuukausimaksullinen palvelu tuntuu omalla lukutahdillani mukavammalta ratkaisulta kuin yksittäin ostettavat luvut tai pokkarit.

Plussat

• kiinnostava ja ajankohtainen valikoima
• englanniksi käännetyt doujinshit tarjoavat hauskaa vaihtelua
• kuukausimaksullinen palvelu on suurkuluttajalle mukava vaihtoehto
• selkeästi ilmoitettu julkaisuaikataulu

Miinukset

• sivustolla navigointi hieman sekavaa
• ei mobiilisovellusta
• käännösten keskinkertainen laatu

 

Tsekkaa myös:

Bookwalker

global.bookwalker.jp

Bookwalker on Kadokawan digimangapalvelu, jonka englanninkieliseltä puolelta löytyy kattava valikoima digimangaa ihan kaikista genreistä ja aiheista. Palvelusta löytyvät siis myös isojen, ”normaaliin” mangaan keskittyneiden kustantamoiden kuten Seven Seas, Yen Press ja Kodansha julkaisemat BL-mangat digitaalisessa muodossa. Viime vuosien kiinnostavimpia julkaisuja tällä saralla ovat olleet esimerkiksi Syundein Go For It, Nakamura!, Inouesatoh’n 10 Dance , Yuki Fuminon I Hear the Sunspot ja Renjin Monster & The Beast.

Bookwalkerista ostetaan mangaa pokkari kerrallaan. Lukeminen tapahtuu joko selaimessa tai mobiilisovelluksessa. Bookwalkerin sovelluksessa mangaa voi ladata luettavaksi offline-tilaan.

 

Manga.Club

www.manga.club

Japanilaisen Toricon omistama palvelu tarjoaa useista sarjoista luettavaksi ensimmäisen luvun ilmaiseksi, ja rekisteröityneille käyttäjille useampiakin lukuja ilmaiseksi. Lisäksi ahkeran lukijan on mahdollista saada tikettejä, joilla pääsee availemaan maksullisia lukuja ilmaiseksi. Palvelun toimintaideana tuntuukin olevan lukijoiden houkuttelu ilmaisilla sisällöillä. Osa sarjoista ja etenkin K18-sisällöt ovat sivustolla kuitenkin maksullisia. BL-mangaa lukevalle kiinnostavimmat sarjat taitavatkin olla juuri niitä maksullisia. Valikoimasta löytyy paljon pienemmän profiilin sarjoja, mutta myös kaikenlaista yllättävää kuten vaikka Asada Nemuin Admonition from an Elder Brother, Yayohi Monzenin Zhenniao ja Ori Mitan Yamada and the Boy. Erikoista kyllä, sivustolta löytyy myös paljon samoja BL-sarjoja kuin Rentasta, mutta kokonaan uusilla käännöksillä.

Lezhin

lezhin.com/en

Bingobonuksena on pakko mainita vielä korealainen webtoon-sivusto Lezhin, jonka englanninkieliseltä puolelta löytyy iso valikoima BL-webtooneja. Värilliset, älypuhelimen ruudulta luettavaksi suunnitellut webtoonit ovat hieman erilainen lukukokemus kuin paperiformaattiin suunniteltu mustavalkoinen manga. Ne ovat kuitenkin nousseet varteenotettavaksi kilpailijaksi mangalle niin Japanissa kuin globaalistikin. Lezhinistä on peräisin esimerkiksi viraalihitiksi pari vuotta sitten noussut Koogin Killing Stalking, sekä Silbin piirtämä Blood Bank. Oma suosikkini palvelusta on JUNSin luoma Dark Heaven.

Lezhinin webtooneja voi lukea joko selaimessa tai sovelluksessa. Sovelluskauppojen tiukkojen aikuisviihderajoitteiden takia Lezhinin mobiilisovelluksesta on kuitenkin siivottu kaikki K18-sisältö, eikä siitä siis ole juuri iloa BL-mangan lukemiseen. Sarjoja ostetaan luettavaksi luku kerrallaan Lezhinin omilla kolikoilla. Yksi luku maksaa tyypillisesti 3 kolikkoa, joka omien laskujeni mukaan tekee alle euron (kolikoiden tarkka hinta riippuu siitä miten paljon niitä ostaa kerralla). Lezhin tarjoaa yleensä sarjoistaan yhden tai useamman luvun ilmaiseksi maistiaiseksi, ja joskus ilmaiseksi on luettavissa pitkiäkin pätkiä tarinoista. Lisäksi osa sarjoista on luettavissa maksutta Wait until free -mallilla, jossa ilmaisia lukuja vapautuu luettavaksi esimerkiksi 12 tunnin välein. Tämä tosin vaatii aikamoista kärsivällisyyttä. BL-skenen muuttuessa yhä globaalimmaksi on joka tapauksessa mukavaa, että myös ei-japanilaiseen BL-sarjakuvaan pääsee tutustumaan ihan laillisia reittejä pitkin.

Popcult Helsinki 6. – 7.5.2017

Katajannokan merellisille hoodeille muuttanut Popcult houkutti luokseen paitsi kaikenikäisiä populaarikulttuurin ystäviä, myös Fujoshiluolan. Airinille tämänkertainen Popcult oli toinen laatuaan sitten vuoden 2015, Maijalle visiitti puolestaan oli ensimmäinen. Siitä, miksi vuosi 2016 on jäänyt kummaltakin välistä, ei ole minkäänlaista muistikuvaa. Vuodesta 2016 ei ole minkäänlaista muistikuvaa. Ehkä muisti itsessään on vain illuusio mutta toisinaan kaunis sellainen joten parempi paneutua sen pidemmittä puheitta tunnelmiin tapahtumasta kun ne vielä tuoreena mielessä ovat:

Ennakko-odotukset tapahtumaan

maipon: Vaikka tämä oli ensimmäinen käyntini Popcultissa, tapahtuman konsepti oli kuitenkin tuttu jo ennestään: yhdistetään Desuconista tuttu fanien huolella tekemä puheohjelma länsimaisiin fandomeihin. Odotin viikonlopulta siis merellisissä maisemissa hengailun lisäksi viihdyttävää mutta omistautunutta puheohjelmaa.

airinpie: Ensimmäisen Popcultini koin tosiaan Kulttuuritalolla pari vuotta takaperin. Vaikka pienet tilat palvelivat luento-ohjelmaa vähän nihkeästi, kokonaisuudesta jäi silti ehdottoman positiivinen fiilis. Kun Maija sitten päätti lähteä väsäämään tapahtumaan luentoa fanficmaisista kirjoista, oli luontevaa lähteä seuraksi tarkastamaan uudet tilat. Pohdin aluksi myös luennonpitämisen mahdollisuutta, mutta päädyin laiskuuttani peruskävijän rooliin – näin etukäteen Popcultista jopa unta, jossa joku tiedusteli luentoni alkamisajankohtaa ja riemastuin valtavasti, kun tajusin ettei minun tarvitse sellaisesta stressata. Ahahahahaahhaahhahhaha… ha.

Yleiset tapahtumahuomiot

maipon: Normikävijän näkövinkkelistä tapahtuma pelitti mukavasti. Paikalle oli helppo saapua ja tilat olivat sopivat sekä hengaamiseen että ohjelmasta nauttimiseen. Taidekujalle oli kunnolla tilaa eikä ruuhkia tai tungosta muutenkaan päässyt syntymään, jos ahtaan oloista kirppishuonetta ei oteta huomioon. Lisäksi bonusta viralliselle Popcultfi-twittertilille joka tiedotti sekä ennen tapahtumaa että sen aikana isoista ja pienemmistäkin tärkeistä asioista (kuten kahvion ruokavalikoimasta :D). Jotenkin tapahtuman tila tuntui myös olevan muodoltaan sellainen, että tuttuihin tuli väkisinkin törmättyä sen sijaan että kaikki olisivat jatkuvasti olleet täysin eri puolilla taloa. Tai sitten vaan sattui olemaan tavallista parempi bongaustuuri tällä kertaa.

Olin itse paikalla myös ohjelmanpitäjänä, ja niiltäkin osin homma hoitui pääasiassa hyvin. Kommunikaatio ohjelmavastaavan kanssa ennen tapahtumaa oli sujuvaa ja sain aktiivisesti ehdotuksia ohjelman parantamiseksi. Tuntui myös järjevältä pyytää ohjelmanpitäjiä lähettämään suunnitelma ohjelman rakenteesta jo pari kuukautta ennen conia, koska tämä tehosti ainakin omaa ajankäyttöäni huomattavasti. Tilat ja välineet ohjelmanpitoa varten oli järjestetty hyvin, vaikka kaukosäädintä diaheittimeen ei lopulta löytynytkään. Ilmaista sisäänpääsyä lukuunottamatta ohjelmanpitäjille ei tosin ollut tarjolla mitään varsinaisia etuja kuten ruokailua tai green roomia, mutta samasta kaupungista coniin saapunutta tämä ei sinänsä niin paljon haitannut.

airinpie: Kaikessa lyhykäisyydessään Marina Congress Center oli selkeä harppaus ylöspäin Kulttuuritalosta. Kuten sanottua, nihkeintä ensimmäisessä Popcultissa oli jännätä omaa istumapaikkaa kun luentohuoneisiin tuntui mahtuvan vain kourallinen ihmisiä. Tällä kertaa ohjelmiin ei tarvinnut jonottaa varttia etukäteen, vaan tilaa riitti oikein hyvin (etenkin kun osa yleisöstä ei tuntunut aivan löytävän puheohjelman pariin). Myös myyntisali ja taidekuja tuntuivat luontevasti sijoitetuilta, ja narikka veti kuin unelma koko tapahtuman ajan. Kirpparin suosio puolestaan taisi yllättää myös järjestäjät, sillä kuuleman mukaan noin 3000 myyntiesineen seassa sai vähän taistella pöytätilasta.

Oikeastaan suurin poikkipuolinen sana Popcultin uusista tiloista kohdistuukin Helsingin kaupunkiin, sillä Kulttuuritalolla oli puolellaan keskeisempi sijainti: Skattalla ensimmäiset elinvuoteni viettäneenä toki pidän miljööstä, mutta Uspenskin katedraalia vastapäätä olevan K-marketin suljettua ovensa joutui lähintä ruokakauppaa hetken etsimään. Onneksi sää suosi ja puistopiknikit saatiin pidettyä, joten tämäkään ei lopulta ollut kovin suuri miinus.

Ohjelmapalaute

airinpie: Tapahtuman ensimmäinen ohjelmanumero osoittautui myös sen ajatuksia herättävimmäksi. Olimme jo etukäteen tutustuneet ”Koska canon ei riitä” – Fan fiction ilmiönä Suomessa -luennon kivijalkana toimivaan, Juvenian tilaamaan AMK-opinnäytetyöhön, joka herätti tiukempiin tutkimuskriteereihin tottuneelle paljon kysymyksiä (ei vähiten mm. Oh no they didn’t -livejournal-juoruyhteisön käytöstä yhtenä tutkimuslähteenä). Itse luento ei valitettavasti tätä hämmennystä juurikaan hälventänyt, vaan lähinnä korostui luennoitsijan korostaessa aikomustaan suunnata aihe kourassa kohti Tampereen yliopistoa. Kunnioitan valtavasti luennoitsijan innostuneisuutta aihettaan kohtaan, mutta koen myös aiheelliseksi korostaa muutamaa seikkaa ko. tutkimuksen sisällöstä jotka tulee ottaa huomioon ennen yliopistotasolle siirtymistä. Seuraavat kommentit haluankin esittää ennen kaikkea Tampereen yliopiston alumnina (FM), minkä lisäksi olen hyödyntänyt ajatuksia myös Tampereella gradusemmansa pian aloittavalta opiskelijalta, joka itse asiassa teki kandinsa fanficeihin liittyen. Tarkoituksena ei missään nimessä ole grillata, vaan kannustaa tutkimukseen tarkemmista lähtökohdista.

1) Kontekstilla on väliä. Yksi rasittavimpia mutta silti välttämättömimpiä puolia kaikenlaisessa tutkimuksessa on asioiden tarkka kontekstualisointi ja määrittely, minkä valossa luennolla ja opparissa löyhästi heitetyt käsitteet särähtivät korvaan. Esimerkiksi väitteet fanfic-tutkimuksen vähyydestä (etenkin suomalaisen fanfic-tutkimuksen puutteesta) tarjottiin yleisölle faktoina, joissa ei nähty tarpeelliseksi tarkentaa luennoitsijan tarkoittavan ilmeisesti näin laajalla otannalla toteutettua tutkimusta, joka keskittyisi ainoastaan Suomeen ja/tai yhteisöllisyyteen (?). On totta, että valtaosa fanficeihin keskittyvästä tutkimuksesta on materiaaliltaan tarkemmin rajattua (tai kirjallisuustieteellisesti painottunutta), mutta rajauksistaan huolimatta moni pohjautuu myös paljolti samoihin kysymyksiin kuin mitä luennoitsija halusi tarkastella (”mitä haluat lukea ja miksi”). Näin kontekstittomat väittämät kuulostavat siis siltä, että aiempaa tutkimusta joko vähätellään tai sitä ei osata kunnolla soveltaa.

2) Rajauksella on väliä. Kuten sanottua, moni fanfic-tutkimus on tarkkaan rajattua esimerkiksi fandominsa puolesta. Tämä juontaa juurensa siitä, että näin laajan aiheen kanssa taustamateriaali on pakko rajata – fanficit ovat lopulta vain kulttuurintuotannollinen väylä, eivät oma genrensä. Opinnäytetyö oli kuitenkin toteutettu pääasiassa empiirisenä kyselynä, jossa yli 400 vastaajaa kertoi fanfic-kokemuksistaan erilaisten kysymysten avulla. Tutkimuksesta ei käy ilmi, missä tätä kyselylomaketta on edes jaettu; luennolla vastaus tähän oli pienen kiertelyn jälkeen ”vapaasti jaettuna somessa, foorumeilla jne.” Toisin sanoen lomake lienee kiertänyt harrastajalta harrastajalle ilman, että itse tutkija on ollut edes välillisesti läsnä. En väitä tuntevani luennoitsijan oppilaitoksen tutkimusmetodologiaa tai sen kriteerejä, mutta ongelma em. menettelytavassa yliopistonäkökulmasta on se, ettei tällainen data ole kirjaimellisesti kytköksissä mihinkään – eikä se ole tällöin myöskään 100 % luotettavaa. Toki tällaista kvalitatiivista dataa on mahdollista käyttää tukena muille löydöksille tai analysoida sitä yhteydessä jo olemassaolevaan tutkimustietoon, mutta jos luennoitsijan näkökulmasta ko. tietoa ei ole olemassa, itse tutkimus on täysin kyselyistä saadun informaation varaan rakennettu.

3) Variaatiolla on väliä. Fandomit eivät ole monoliitti; niiden harrastajat eivät ole monoliitti. Se, kirjoittaako Jaana 15-v. suomenkielisiä One Direction ficejä Wattpadissa tai Instagramissa on kokemukseltaan eri asia kuin se, kirjoittaako Jenni 32-v. ~vakavaa Sherlock-proosaa kansainväliselle yleisölle vaikkapa ao3:ssa. Jos tutkimuksen tarkoitus on syynätä ficejä ilmiönä, näiden erojen ymmärtäminen on välttämätöntä. Vaikka vastaajien ikähaarukka, genremieltymykset yms. oli eroteltu havainnollistaviksi palkeiksi, itse fandomit ja yhteisöt oli niputettu yhteen. Näin suorat yleistykset syövät tutkimuksen uskottavuutta harrastuksen kuvaajana, etenkin jos siinä ei lainkaan huomioida esimerkiksi käytetyn kielen vaikutusta itse kokemukseen. Jos pohditaan ilmiötä nimenomaan Suomessa, luulisi olevan itsestäänselvää että yksi ensimmäisistä kysymyksistä on ”luetko/kirjoitatko suomeksi/englanniksi/Turun murteella”! Pisteet siitä että luennoitsija myönsi suoraan jättäneensä tämän seikan käsittelemättä, mutta toivoisin tämän muistavan että kielellinen etäännytys yms. faktorit ovat aika oleellisia vaikkapa siinä paljon puhutussa fanficien pornoaspektissa.

4) Loppupäätelmillä on väliä. Vaikka Suomi-fokus tutkimuksessa oli looginen, syntyy mm. kielivariaatioiden sivuuttamisen myötä se perustavanlaatuinen ongelma, miten nämä lokalisoidut erot fanfic-yhteisöissä tai kokemuksessa voidaan edes määrittää. Millä tavoin samoilla foorumeilla ja some-yhteisöissä pyörivät ihmiset eroavat toisistaan kansallisuudesta riippumatta, jos rajauksia ei olla tehty? Tutkimus ei pyrkinyt peilaaman löydöksiä aiempaan, kansainväliseen tutkimukseen aiheesta, joten herää väistämättä kysymys, missä määrin se fanficien harrastamista ja historiaa laajemmalti sisältää. En esimerkiksi ole tutkimuksen loppupäätelmän kanssa samaa mieltä: luennoitsija vertasi fanficeja rock-musiikkiin, joka on harrastajilleen elämäntapa, mutta jota vanhempi sukupolvi ei ymmärrä. Alkuperäiset fanfic-harrastajat ovat kuitenkin jo eläkeiässä… Suomalaisessa kokemuksessa on varmasti paljon omaleimaista, mutta ilman rinnastuksia näitä on hankala erottaa. Nuorisotutkimuskeskuksen tilaamaksi työksi oppari ei lisäksi pyrkinyt havainnollistamaan datan avaamia mahdollisuuksia nuorten lukuharrastuksen tukemiseksi, sen enempää kuin sitä oli valjastettu esimerkiksi lukijaprofiilien luomiseen. Aika vaikeaa se olisi toisaalta ollutkin, koska vastausmereen heitetty verkko oli yksinkertaisesti aivan liian laaja.

Oli tutkimuksella toki annettavaakin: yksilölliset kokemukset olivat mielenkiintoisia, ja pyrkimys kartoittaa harrastamista paitsi kunnioitettava, myös mielenkiintoinen. Harrastajan tekemänä kyselygallupina ohjelmanumero olisikin toiminut loistavasti. 100 % vakavissaan tehdyksi tutkimukseksi se ei ehkä täyttänyt omia kriteerejäni luotettavana pidetystä tiedosta, mutta jos muun muassa edellä mainittuihin seikkoihin kiinnitetään jatkossa enemmän huomiota, uskon luennoitsijan innostuneisuuden kantavan pitkälle. Plussaa lisäksi päheestä Antti Tuisku -cosplaysta!

Lauantain ohjelmakattaus tarjosikin minulle lopulta ähkyn fanficeja, sillä päivän toiseksi luennoksi jäi Maijan (ironista kyllä) Fanficmaisia lukukokemuksia. En kuitenkaan aio kirjoittaa siitä ekstensiivisesti, sillä a) olen liian jäävi ja b) käytin ainakin ensimmäiset 30 minuuttia Popcultin kirppiksen tuottojen dokumentoinnin parissa. Pääsin kelkkaan siis jossakin… Uma Karman kohdalla? minkä ansiosta en osaa sanoa tuon taivaallista alustuksista tai ajoituksista. Parhaimmillaan ohjelma oli kuitenkin Maijan kertoessa subjektiivisia kokemuksiaan eri kirjojen sisällöstä ja juonikuvioista, sillä kirjavinkkauksesta inspiraationsa saaneen luennon pääasiallinen tavoite olikin tarjota kuulijoille uutta luettavaa. ”Fanficmainen” on termi, josta grillasin Maijaa paljon etukäteen sen subjektiivisuuden vuoksi, mutta uskoisin luennon silti tavoittaneen tämän vaikeasti määriteltävän tunteen hengen suosituksissaan. Niiden peilaaminen tutkimuslöydöksiin kuten intimatopiaan olivat myös todella mielenkiintoisia!

Sunnuntai alkoi ohjelmanumerolla Foliohatun taitteluohjeet, jonne pääsimme bussien myöhästelyn vuoksi vasta vartin myöhässä. Itselläni kestikin hetki päästä kärryille hommasta, mutta luento osoittautui lopulta oikein hauskaksi: luennoitsijakaksikko kertoili Folihatun alla -bloginsa hengessä salaliittoteorioiden tehtailusta selittämään erilaisten elokuvien kummallisuuksia. Vinksahtaneiden tulkintojen ystävänä viihdyin kovasti! Olisin mieluusti kuunnellut pidempäänkin itse teorioita, sillä vaikka näitä voi toki jälkikäteen käydä blogista lisää lukemassa, tykkäsin yhdistelmästä simultaanidioja sekä luennoitsijoiden varmaa esiintymistä. Koomaussunnuntain pehmentäjänä leppoisa tarinointi toimi joka tapauksessa oikein hyvin, ja käynnisti päivän lupaavasti ohjeman osalta.

Seuraavaksi suuntasin yhdelle eniten odottamistani luennoista, eli All T, All Shade: Rupaul’s Drag Racen mehukkaat draamat. Ohjelmanumero kieltämättä vastasi kuvaustaan, eli pyrki valottamaan ko. realityohjelman toteutusta ja taustoja etenkin draaman ja riitojen osalta. En kuitenkaan osaa täysin sanoa, kelle ohjelma oli tehty: lähes kaikki Drag Race -kaudet maratoonanneena luento ei suoranaisesti kertonut mitään uutta, mutta sarjaa tuntematon tuskin olisi pysynyt kaikissa viittauksissa kärryillä. Jopa ohjelman ulkopuoliset some-draamat olivat minulle ennalta tuttuja, vaikken mikään superfani olekaan. Tästä johtuen olisin kaivannutkin enemmän nimenomaan luennoitsijan omaa analyysiä: tämä totesi kisaajien esiintyvän tietoisesti sarjassa ns. hahmoina, joten sellaisina heitä olisi helposti voinut myös tarkastella. Miksi yksi queen on hauska ja toinen ilkeä? Milloin shade/reading muuttuu aidoksi v*ttuiluksi? Jos kisaajat ovat lähtökohtaisesti perus-realityä konfliktinhakuisempia, miksi olemme tästä katsojina niin kiinnostuneita? Mistä saa aikaan makoisinta draamaa ja miksi – ja kuinka paljon silloin on väliä, mikä kaikki draamasta on käsikirjoitettua? Spekulaatio olisi auttanut syventämään ohjelman sisältöä, sillä tällaisenaan se toimi kyllä hyvänä yleiskatsauksena tosi-TV:n karuun maailmaan, muttei puhujan selvästä perehtyneisyydestä huolimatta ehkä antanut kaikkeaan nimenomaan Drag Race -faneille. Toivoisin myös, että jos ohjelmassa käytetään paljon englanninkielisiä termejä ja nimiä (etenkin lempinimiä) muun puheen joukossa, niitä lausuttaisiin hitaammin jotta kaikista saa varmasti selvää.

Viimeisenä Popcultin luentona kävimme katsomassa Miehet ja maskuliinisuus K-popissa, jonka luennoitsija on niinikään perehtynyt korealaisen populaarikulttuurin teemoihin akateemisella tasolla. Luento alkoikin kuin unelma: siinä havainnollistettiin selkeästi ja kompaktisti esimerkiksi ne mielessä pidettävät seikat, mitä esimerkiksi K-popin maskuliinisuuden tutkiminen edellyttää. Äärimmäisen mielenkiintoisista esimerkeistä (muutama tyypillinen maskuliinisuuden käsite valtapopissa määritelmineen) odotin luennon jatkavan laajempaan analyysiin, mutta tasan viidentoista minuutin kohdalla ohjelmanumero olikin jo ohi. Seuraavat n. kaksikymmentä minuuttia saatiin kulumaan vielä yleisökysymysten parissa. Luennosta jäikin hyvin ristiriitainen fiilis: luennoitsija vaikutti koko viikonlopun asiantuntevimmalta puhujalta, mutta kieltämättä odotin kuulevani enemmän kuin TEDtalks-henkisen alustuksen. Informaatio oli todella mielenkiintoista, mutta se loppui ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan. Ymmärrän kuitenkin hyvin, että nimenomaan tutkimushavainnoista ammentava ohjelma ei välttämättä halua/uskalla lähteä löydöksineen liikaa sooloilemaan; seminaarinäkökulmasta tämä on ymmärrettävää, harrastetapahtumassa silti harmi.

maipon:  Kuten yleensä, tälläkin kertaa ohjelmakartassa oli enemmän kiinnostavan oloisia ohjelmia kuin mihin omat aikataulut lopulta antoivat myöten. Lauantain ohjelmista käteen jäi lopulta vain ”Koska canon ei riitä” – Fan fiction ilmiönä Suomessa. Kuten Airin mainitsi, olimme tutustuneet esityksen pohjana toimivaan opinnäytetyöhön ennen conia jotta ymmärtäisimme esityksen taustoja paremmin. Ohjelmanpitäjä oli selvästi innostunut omasta aiheestaan ja esiintyminen sujui luontevasti, kun hän esitteli suomalaisista fanfic-harrastajista tekemäänsä kyselytutkimusta ja sen tuloksia. Tavoitteena näytti olevan aiheen käsittely mahdollisimman laajasti, mutta sen vuoksi esitys tuntui lopulta pintaraapaisulta useista kiinnostavista aiheista joihin ei kuitenkaan perehdytty kovin syvällisesti. Esitys (tai alkuperäinen opinnäyte) olisikin mielestäni hyötynyt aiheen rajaamisesta yhteen selkeään näkökulmaan, kuten esim fanficien harrastamiseen nimenomaan Suomessa, fanfic-harrastuksen yhteisöllisyyteen, tai fanficeihin nimenomaan nuorten harrastuksena. Ehkä näistä saammekin vielä kuulla lisää jossain tulevissa tapahtumissa! Hieman jäi kyllä ihmetyttämään luennolla usein toistunut väite siitä, että fanficeistä ei ole tehty juuri lainkaan tutkimusta. Itse nimittäin löysin niitä enemmän kuin tarpeeksi valmistellessani omaa, myös fanficeihin liittyvää puheohjelmaani. Hauskaa luettavaa oli esimerkiksi Silja Kukan kirjoittama Minkä fanit ovat yhdistäneet, sitä älkööt käsikirjoittajat erottako : Slashin eroottiset utopiat naisten reagoivana fiktiona.

Sunnuntaina tulikin sitten istuttua ohjelmissa pidemmän kaavan kautta. Foliohatun taitteluohjeet tarjosi yleisen foliohattuilun lisäksi hauskan katsauksen ohjelmanpitäjien blogin taustoihin. Konsepti oli minulle jo ennestään tuttu Tähtivaeltaja-lehdestä, mutta teorioiden läpikäynti livenä ja mahtavien diojen kera teki esityksestä todella hauskan. Lisäksi luennolla annettiin eväitä omien foliohattuteorioiden keksimiseen, joten nyt sitten vain kehittelemään omia versioita vaikka Sousuken olkapään todellisesta kohtalosta!

Päädyin mukaan katsomoon myös Rupaul-luennolle, vaikka olen katsonut Drag Racea elämässäni noin kahden jakson verran. Alkupuoli esityksestä oli viihdyttävää yleispätevää tietoa tosi-tv:n taustalla pyörivästä koneistosta, ja puhetta oli helppo seurata aihetta ennestään tuntemattomanakin. Ummikkona en kuitenkaan enää pysynyt kärryillä siinä vaiheessa kun siirryttiin yksityiskohtaisempaan draamojen käsittelyyn, joten päätin suosiolla vaihtaa luentosalia. Pääsin siis näkemään viimeisen vartin Hoothootin Taikakoulutus fiktiossa -luennosta, jossa käytiin läpi aihetta läpi historian niin länsimaissa kuin hieman Japanissakin. Vaikka paljon jäi näkemättä, esitys vaikutti mukavan monipuoliselta ja mietityltä kokonaisuudelta aiheesta.

Itselleni viikonlopun odotetuin ohjelma oli sunnuntain loppupuolella pidetty Miehet ja maskuliinisuus K-popissa. Vaikka kulutan korealaista popkulttuuria lähinnä kasuaalisti, jaksavat korealainen kulttuuri ja yhteiskunnalliset ilmiöt aina kiinnostaa. Luennolla käytiin läpi neljä erilaista k-idoleista tunnistettavaa maskuliinisuuden mallia: perinteisiin korealaisiin henkisiin arvoihin perustuva maskuliinisuus; fyysisyyttä korostava, enemmän länsimaisiin faneihin vetoava maskuliinisuus; kukkaispoikamaskuliinisuus sekä aggressiivinen maskuliinisuus jota on mahdollista ilmentää lähinnä näytellessä tai musiikkivideoilla. Samalla korostettiin kuinka maskuliinisena pidettävät asiat vaihtelevat kulttuurista toiseen. Asiasisältönsä puolesta todella kiinnostava esitys jäi kuitenkin lopulta varsin lyhyeksi. Tämä oli sääli koska olisin mielelläni kuunnellut asiasta paljon pidempäänkin. Onneksi lyhyenäkin esitys tarjosi kiinnostavaa tietoa, jota voi soveltaa vaikka seuraavan kerran kun päätyy conijatkoilla tuijottamaan poikabändivideoita Youtubesta.

Yleisiä ajatuksia ohjelmasta

maipon: Olen vilkuillut Popcultin ohjelmakarttaa monena vuonna, ja tälläkin kertaa aiheet olivat mukavan monipuolisia. Tuntuu että Suomessa on selkeästi tilausta tällaiselle fanitapahtumalle jonka aiheet eivät ole yhtä tarkasti rajattuja kuin spefiin keskittyneessä Finnconissa tai animetapahtumissa. Ohjelmistossa tuntui myös olevan sopiva tasapaino yksittäisiin sarjoihin/teoksiin ja laajempiin kokonaisuuksiin keskittyvien esitysten välillä. Useat ohjelmasalit mahdollistivat myös runsaan ohjelmatarjonnan. Jälkikäteen olen kyllä jäänyt miettimään, että salien kokoerot asettavat ohjelmakartan suunnittelijoille haasteita: pitäisi pystyä arvioimaan mitkä ohjelmat vetävät vain kourallisen väkeä ja sijoittaa ne pienempiin saleihin kuten Nordiaan. Ko. salissa pidetty Taikakoulutus -ohjelma oli ainakin tupaten täynnä ja ihmisiä istui jopa lattialla, samalla kun osa Fennia-saleissa näkemästäni ohjelmasta pidettiin todella väljille yleisöille.

airinpie: Ensimmäiseen Popcultiin verrattuna kehitystä on tapahtunut selvästi ohjelman saralla. Mielestäni oli vain ja ainoastaan hyvä, että Popcultin ohjelmatiimi oli ponnekkaasti mukana ohjelmanumeroiden työstämisessä; sikäli kun Maijan kautta pääsin teollisuusvakoilemaan, ideoinnissa oli hyvä ote ja rohkeita parannusehdotuksia. Ihan kaikilta osin nämä eivät kaikissa näkemissäni ohjelmissa kenties toteutuneet (koska ohjelmanumero on lopulta aina tekijänsä näköinen), mutta suunta on selkeästi ylöspäin, ja odotan innolla millaiseksi Popcultin kattaus jatkossa kehittyy. Pidin myös kunniavieraista, vaikken heitä tällä kertaa päässytkään katsomaan.

Kritiikkiä voisin kuitenkin antaa aiheesta, joka riivasi jo Kulttuuritalolla: luentosaleissa on usein kova valaistus, joka luonnonvaloon yhdistettynä tekee monista dioista aivan liian haaleita. Jos salien etuvaloja ei mitenkään saa himmennettyä, tämän kanssa täytyy kenties vain elää, mutta silloin luennoitsijoita kannattaa kannustaa valitsemaan olosuhteisiin sopivia värejä (vähän kuin Desussa painotetaan, ettei diojen alareunaan saa pakata liikaa tekstiä). Kertaalleen myös Drag Race -ohjelman aikana tietokoneesta katosi kesken kaiken wifi, mutta tämä saatiin rivakasti korjattua.

Bingobonuskierros

airinpie: Kaiken kaikkiaan tämän vuoden Popcultista jäi oikein hyvä fiilis, ja kokonaisuus oli onnistunut. Sää suosi, seura oli hyvää, ja painavien laukkujen raahaaminen palkittiin kiitettävillä kirppistuotoilla. Raha aina paras conituliainen! Ideaalitilanteessa kirppis olisi toki kaksipäiväinen (tilaa ilmeisesti tarvittiin sunnuntaina toiseen käyttöön), sillä kamojen roudaus vain seitsemän tunnin esilläoloa varten on aikamoista bingolottoa – puhumattakaan siitä, että niiden takaisinhaku oli ajoitettu päällekkäin kahden luento-ohjelman kanssa. Tällaisenaankin homma silti toimi suht kivuttomasti, joten wubba lubba dub dub vaan ja toivottavasti pääsen popculteilemaan toistekin!

maipon: Eipä tähän liene enää lisättävää! Kivaa oli, conittaisin uudestaan, söisin aamiaiseksi jne.

BL-mangan digiloikka

E-kirjoista näkee aina välillä debattia puolesta ja vastaan, mutta viime vuosina keskustelu tuntuu rauhoittuneen, luultavasti siksi että yleistyneet älylaitteet ja sovellukset ovat tehneet niistä arkipäiväisempiä. Sama arkipäiväistyminen koskee digitaalista mangaa: kun Crunchyrollissa voi viiden euron kuukausimaksua vastaan paitsi katsoa animea myös lukea Attack on Titanin uusimmat luvut, eivät maksulliset digimangapalvelut tunnu enää niin vaikeasti lähestyttäviltä. Vaikka mikään yksittäinen maksullinen mangapalvelu ei tällä hetkellä tunnu nauttivan Netflixin kaltaista yleistä suosiota, ei digitaalinen manga ole myöskään enää niin nappikauppaa kuin aiempina vuosina.

Vaikka palveluja on tullut lisää, läheskään kaikki digimangaa kauppaavat sivustot eivät palvele fujoshien tarpeita kovin hyvin. Esimerkiksi Crunchyrollissa lähimmäksi BL:ää pääsee Kiss Him, Not Me, joka on BL-mangakana aloittaneen Junkon piirtämä shoujosarja. Digitaalisen mangan yleistyminen on silti ollut BL-harrastajien kannalta varsin positiivinen kehityssuunta, koska printtipuolella englanninkieliset BL-markkinat ovat jo pitkään olleet kuihtumassa. Paperimuodossa BL:ää julkaisevista kustantamoista on käytännössä jäljellä enää yksi varteenotettava tekijä (SuBLime), kun muut kustantamot ovat joko kuolleet (Tokyopopin Blu) tai eivät saa mangojaan julkaistua ajallaan tai toimitettua niitä asiakkaille (Juné).

Junkon Kiss Him, Not Me Cruncyrollin mangapalvelussa.

Myös SuBLime julkaisee paperille painettua mangaa enää harvakseltaan, ja silloinkin lähinnä varmoja myyntihittejä kuten Nakamura Shungikun The World’s Greatest First Love, Eiki Eikin ja Zaou Taishin Love Stage!! tai uusimpina investointeina Nekota Yonezoun Don’t Be Cruel ja Takarai Rihiton Ten Count. Tämä on tietysti ymmärrettävää, sillä vaikka suurimmat ja suosituimmat BL-sarjat pääsevät länsimaissa bestseller-listoille Naruton ja One Piecen kanssa, ovat pienemmän profiilin BL-julkaisut yleensä kustantamoille riski. Digitaalisen mangan kustantamisen kulut ovat paljon pienemmät kun ei tarvitse huolehtia painatuksen ja logistiikan hinnasta. Digijulkaisut siis mahdollistavat suuremmat valikoimat kuin pelkästään paperilla olisi mahdollista, kun kustantajat uskaltavat kokeilla myös vähemmän varmoja myyntihittejä.

Digitaalisessa muodossa jopa SuBLimen viime vuoden niukahkoon julkaisuaikatauluun mahtuikin aidosti kiinnostavia ja erikoisia sarjoja kuten Kusama Sakaen Lost Letters tai Yamashita Tomokon Night Beyond the Tricornered Window. Sama trendi näkyy myös Junén omistavan DMP:n omassa eManga-palvelussa, jossa on julkaistu vuosien varrella sekä kiinnostavia vähemmän tunnettuja nimikkeitä että kuuluisampien BL-mangakoiden töitä. Jos haluaa ostaa englanniksi esimerkiksi Nakamura Asumikon, Yamamoto Kotetsukon tai Kumota Harukon teoksia, eManga on siihen oikea osoite. DMP:n maine ja julkaisujen laatu ovat tosin olleet hieman kyseenalaisia jo vuosikaudet, joten on mukavaa nähdä että palvelulle on saatu viime vuosina myös kilpailijoita.

Uusia julkaisuja eMangassa kesäkuussa 2016.

Yksi pieni mutta BL-harrastajien kannalta kiinnostava toimija on Manga Reborn. Se myy Amazon.comissa amatöörien tekemiä käännöksiä lähinnä pornopainotteisista BL-mangoista. Junamolestaajien ja seksioppituntien seasta erottuu tällä hetkellä nimekkäimpänä julkaisuna Nekota Yonezoun poikakoulutarina Inside God’s arms. Näin marginaalisena toimijana Manga Rebornilla ei kuitenkaan ole ehkä juuri muuta kuin kuriositeettiarvoa.

Suurempi ja ehdottomasti varteenotettavampi uusi toimija englanninkielisillä BL-mangamarkkinoilla on Renta. Kyseessä on japanilainen mangaa, ranobeja ja lehtiä tarjoava e-kirjakauppa tai -vuokraamo, joka on englanninkielisessä versiossaan profiloitunut lähinnä eroottisen ja romanttisen mangan myyntipaikaksi. Kertakäyttöisen luonteensa vuoksi eroottinen manga sopiikin digimyyntiin kuin nyrkki silmään. Helppo ostaa, helppo lukea, helppo unohtaa (tai säilöä talteen tulevia kertoja varten ilman että sängyn alusta tai kirjahyllyt täyttyvät).

Vaikka naureskelimme aiemmin podcastissa Rentan tarjoamille höpömangoille, ei palvelua pidä aliarvioida. Siellä nimittäin julkaistaan tällä hetkellä enemmän kiinnostavaa ja ajankohtaista BL-mangaa kuin missään toisessa englanninkielisessä palvelussa. Uusia käännöksiä tulee viikoittain, ja sarjojen skaala vaihtelee hömppäpornosta vakavampiin tarinoihin. Vaikka tarinoiden taso heittelee huimasti, mukana on oikeasti laadukkaita ja Japanissa menestyneitä sarjoja ja mangakoita. Suurimpana tähtenä Rentan BL-tekijäkaartissa on tällä hetkellä Scarlet Berico, mutta mangaa löytyy myös sellaisilta nousevilta lahjakkuuksilta kuin Noda Matsumoto, Kurahashi Tomo, Nobara Aiko ja Avil Abey. Eniten Rentan tasosta kertoo kai se, että jaksan käydä tarkistamassa päivityksiä säännöllisesti, enkä ole saanut vieläkään ostettua kaikkia omalla toivelistallani olevia mangoja.

Valittuja paloja Rentassa. Älkää kysykö mistä tuo alusvaatemanga ilmestyi uskottavien ja taiteellisten juttujen joukkoon….

 

Sen lisäksi että BL-mangan tarjonta on nykyään parempaa digitaalisena, bittiversio on nykyään usein yksinkertaisesti se helpoiten saatavilla oleva vaihtoehto. Esimerkiksi Yoneda Koun Twittering Birds Never Fly ei koskaan tavoittanut ainakaan eurooppalaisia ennakkotilaajiaan paperimuodossa, mutta sähköisesti sen kaksi ensimmäistä osaa oli saatavilla helposti hyvissä ajoin ennen paperiversion julkaisupäivää. Samoin moni vanha suosikkisarja joka on myyty loppuun jo moneen kertaan on löytänyt uuden elämän digitaalisena eMangan ja SuBLimen kaupoista. Paperille painettuna Takarai Rihiton englanninkielisestä Seven Daysista saa puskaradion mukaan pulittaa Ebayssa sata euroa kirjalta, ja itsekin muistan maksaneeni yhdestä Modoru Motonin Dog Stylen osasta 30 euroa, vaikka kirjan OVH on lähempänä kymmentä euroa. Onneksi molemmat sarjat ovat nykyään ostettavissa ja luettavissa kohtuuhintaan digitaalisina, joten paperiversioiden metsästäminen jää omistautuneimpien keräilijöiden harteille.

Vaikka kuulun itse juuri tuohon keräilijäosastoon, olen silti huomannut suosivani digitaalista mangaa yhä enemmän ja enemmän viime aikoina. Vaikka paperisissa mangapokkareissa on edelleen oma viehätyksensä, on toisinaan oltava myös käytännöllinen. Kirjahyllyyn ei mahdu loputtomasti tavaraa, eikä jokaista ehkä vähän kiinnostavaa teosta viitsisi ostaa hyllyyn paperisena. Lisäksi digitaalisena ostetun mangan saa luettavaksi heti eikä vasta sitten kun posti sen suvaitsee kotiovelle kuljettaa.

Digimangapalveluissa on tietysti myös ongelmansa. Etenkin Rentan valovoimaisuutta hieman himmentää se, että siinä missä SuBLimen ja eMangan sivuilta saa ostamansa mangat ladata PDF:nä kotikoneelle, voi Rentasta ostettuja mangoja lukea ainoastaan Rentan nettisivuilla ja mobiilisovelluksessa. Tätä kuitenkin kompensoi hinnoittelu: puoleen hintaan voi ostaa lukuoikeuden mangaan 48 tunniksi. Jos tuon ajan sisällä päättää että mangan haluaa pitää uudelleenlukua varten hyllyssään, sen voi lunastaa itselleen kokonaan. Tämä mahdollistaa siis vähän villimmätkin kokeilut, kun lukemastaan ei tarvitse maksaa täyttä hintaa jos sisältö osoittautuukin vähän tuubaksi. Nyt kun Rentan mobiilisovellus toimii myös Suomessa, on palvelun käyttö mielestäni jo sen verran kätevää, etten edes osaa kaivata ladattavia tiedostoja. Etenkin kun SuBLimen tai eMangan PDF:t eivät koskaan ole varsinaisesti vakuuttaneet kuvanlaadullaan.

Luulen, että itselläni ostokynnys digitaaliseen mangaan aleni siinä vaiheessa, kun ymmärsin maksavani enemmänkin ainettomasta palvelusta kuin varsinaisesti mistään konkreettisesta omistettavasta asiasta. Vaikka parempi kuvanlaatu olisi ihan kiva juttu, arvostan kuitenkin ennen kaikkea sitä, että pääsen ylipäätään lukemaan jonkin teoksen. SuBLime, eManga ja Renta ovat kaikki tarjonneet minulle lukuelämyksiä joita en olisi luultavasti koskaan löytänyt muualta. Kaikkien kyseisten palvelujen valikoimista löytyy nimittäin paljon sarjoja, joita ei ole koskaan edes fanikäännetty. Lisäksi minua ilahduttaa että voin samalla tukea suosikkimangakoitani ja heidän teostensa kääntämistä englanniksi.

Noh, se siitä propagandasta. Tietysti on ja tulee aina olemaan paljon ihmisiä, jotka lukevat mangansa ja kirjansa mieluummin paperilta kuin näyttöruudulta, ja se on ihan okei. Digitaalinen manga on joka tapauksessa tullut jäädäkseen, ja tehnyt etenkin BL-kustantamiselle ja BL-faneille pelkästään hyvää.

 

Scarlet Bericon Tatsuyuki Oyamato the 4th luettavana Rentan mobiilisovelluksessa.

BL松にようこそ!

Tervetuloa entiseen Fujoshiluolaan, nykyiseen BL-Matsuun!

Ai mitähäh? No, selvennetäänpä. Noin kuukausi sitten nauhoitetussa viimeisimmässä podcastissamme airinpie vielä totesi, ettei ole katsonut Japanissa luonnonvoiman lailla jylläävää Osomatsu-sania. Kuukaudessa ehtii kuitenkin tapahtua paljon, kuten muun muassa 25 jaksoa kyseistä animea – sekä yllättävä havahtuminen siihen, mihin suuntaan tämän blogin pitäisi olla menossa. Jos ihan totta nimittäin puhutaan, on BL-harrastaminen maistunut jo pitkään aika puulta, eikä uusien sarjojen seuraamisessa ole ollut enää entisen kaltaista hohtoa. Osomatsu-sanin myötä se Jokin loksahti kuitenkin paikoilleen meille molemmille: NEET-veljesten väliset romanttiset suhteet, tästä ne dokit vihdoin löytyvät!

Yhteisestä päätöksestä tulimme maiponin kanssa siis siihen tulokseen, että Fujoshiluola on parempi pyhittää tästedes BL-Matsulle. Jatkossa blogista voi siis löytää sekä fanitaidetta, fanficejä että syvää analyysia sarjan tärkeistä ja vähemmän tärkeistä aiheista, kuten siitä kuka on Paras Poika, kuka on Parhaan Pojan Paras Poika, sekä Olisiko Paras Poika Paras Poika jos Paras Poika Ei Olisi Osa Parasta Shippiä. Koska olemme molemmat tietysti sitä mieltä että Paras Shippi on Ichikara eli Ichimatsu x Karamatsu, niin blogin sisältö tulee suurella todennäköisyydellä käsittelemään ennen kaikkea heitä. Mutta huoli pois! Jos oma suosikkisi on enemmänkin Fappymatsu tai vaikkapa Totty, niin emme missään nimessä ole Matsurasisteja vaan pyrimme antamaan kaikille yhtä lailla rakkautta. Muscle muscle, hustle hustle!

Pidemmittä puheitta kuitenkin asiaan! Tuoreen blogin ensimmäisessä postauksessa pureudutaan elämän syviin kysymyksiin, ja käydään jakso jaksolta läpi kaikki oleellisimmat Ichikara-hetket, jotka todistavat hahmojen olevan varmuudella rakastuneita toisiinsa. Tekstissä sivuamme myös Dekapania olohuoneessa eli sitä, kuinka suurella todennäköisyydellä japanilaisessa mainstream-piirretyssä on canonisoitu insestisuhde, mutta tulette huomaamaan että löydöksemme ovat aukottomia ja ottavat huomioon kaikki Japanin 4678,45 kulttuurillista erityispiirrettä argumentoinnin tueksi. Tästä johtuen aiommekin pitää aiheesta luennon kaikissa vuoden tulevissa anime-tapahtumissa, mukaan lukien Cosvision ja Ropecon.

Jos haluat siis olla edelläkävijä ja tutustua aiheeseen jo nyt, voit lukea syväanalyysin alta:

Gaycation, eli Elliot Page Otome Roadilla

Elliot Pagen luotsaama, VICELAND-mediaportaalin tuottama Gaycation-dokumenttisarja kuulosti jo itsessään mielenkiintoiselta: viime vuosina kaapista tullut Hollywood-näyttelijä tutkii sarjassa eri maiden LGBT-yhteisöjä ja tapoja. Kun ensimmäisen jakson kohteeksi paljastuivat Tokion kadut aina Nichoumesta Ikebukuroon, tottakai lopputulos oli pakko tarkastaa.

Gaycationin idea on simppeli: Page ja tämän paras ystävä Ian Daniel tutustuvat oppaiden avustuksella matkakohteensa paikalliseen homokulttuuriin. Sarjassa pyritään ilmeisesti kartoittamaan sekä vähemmistöjen omia ääniä että valtavirran asenteita, sillä Page on sarjassa kiinnostunut homofobiasta etenkin yhteiskunnissa joissa esimerkiksi uskonto ei riitä selittämään syrjintää. Tästä näkökulmasta Tokio onkin otollinen valinta sarjan ensimmäiselle jaksolle, sillä kristinuskon synnit eivät Mandaraken doukkarihelvetissä paljon paina.

jos Mandarakeen haluat mennä nyt niin takuulla yllätyt

Mutta kuinka LGBT-oikeuksista oikein eksytään Otome Roadille? Jakson alussa pysytellään vielä Tokion homokorttelissa eli Shinjukun Nichoumessa, jonka nurkilla olemme kerran Maijan kanssa puolivahingossa yöpyneet (maailman hämmentävin asia on selkeästi homomiesten panohotelliksi tarkoitettu pytinki, jonka huoneissa yöpyy myös vanhoja mummoja). Itse baareista olemme testanneet vain yhtä, mutta Gaycationissa päästään vilkaisemaan kokoelmaan hämyisiä kulmia. Niistä ehkä kiehtovin on Wanhojen Kunnon Aikojen perään rummuttavan papan pitämä baari. Kuten jaksossa toistamiseen tulee esille, moni etenkin vanhemman sukupolven edustaja ei nimittäin kaipaa seksuaaliselle suuntautumiselleen näkyvyyttä, sillä yhteisöllinen omatunto on ja istuu edelleen tiukassa.

Baareista Elliot ja Ian siirtyvät Ikebukuroon (ja vähän sinne Shibuyaan, jonka Mandarake on yksi suosikeistani). Täällä pällistellään mitä muuta kuin BL:ää: ”for straight women by straight women” kuuluu genren kuvaus, jonka kärjistyksen ymmärrän sarjan tarjoaman fokuksen kannalta. Miksi läjä hetskunaisia kuluttaa homomiehistä tehtyä viihdettä, jos kerran yhteiskunta pakottaa seksuaalivähemmistöt tiukkojen ovien taakse? Kuinka oikein on tehdä viihdettä ihmisistä, joiden oikeuksia japanilainen yhteiskunta ei syrjinnän osalta laillisesti tunnusta? Koska aihe on herättänyt kipakkaakin keskustelua Japanissa (ja toivon ehtiväni jossain vaiheessa tästä blogin puolelle kirjoittaa), olin hyvin kiinnostunut kuinka jakso mahdollisesti lähestyisi länsimaalaisittain BL:n taustalla kummittelevaa esineellistämiskonfliktia.

satasesta muuten vetoa että tässä luetaan SnK-doukkaria ja toi Ellen on oikeasti Eren

kohta ähkitään audiodraamassa

Tähän Gaycation ei toisaalta tarjoa kovin kummoista vastausta. Kahden ”yaoi-superfanin” kanssa tehty reissu karaokekoppiin BL-audiodraamaa kuuntelemaan antaa harrastuksesta lopulta aika harmittoman kuvan, vaikka naiset myöntävät tuntevansa myös genreä kohtaan negatiivisesti suhtautuvia homomiehiä. Aihe tuntuu kuitenkin jäävän puolitiehen, sillä kritiikin tai analyysin sijaan naisten mielenkiinto sivuutetaan lähinnä tirkistelynä. Tämä on harmi, sillä vaikka näin suuri konflikti tuskin jakson raameihin mahtuisikaan, sarja vilauttaa kuin tahattomasti siihen toistakin näkökulmaa – Ian nimittäin kommentoi voivansa hyvin kuvitella kuinka nuorempi, vielä seksuaalisuuttaan etsivä versio hänestä itsestään olisi voinut olla vastaavista sarjakuvista erittäin kiinnostunut.

Gaycationin ensimmäinen jakso onkin eriskummallinen sekamelska kulttuurien yhteentörmäystä, jonka syihin ei juuri paneuduta. Jo alkuun on helppo aistia, ettei reissun taustatyöhön ole kovin montaa tuntia uhrattu: haastatteluista paistaa läpi länsimaalaiskeskeisyys edistyksellisyyden käsitteessä, joka Elliotille ja Ianille tuntuu tarkoittavan esimerkiksi avoimia hellyydenosoituksia julkisilla paikoilla. Yrittäessään ymmärtää japanilaisten syitä homofobialle tuntuu heiltä täysin unohtuvan millaisilla sanattomilla säännöillä koko yhteiskunta ylipäätään pelaa. Haastattelut avoimesti homojen lakimiesten tai japanin ensimmäisen lesbopoliitikon kanssa ovat mielenkiintoisia, mutta pällistelyhenkinen lähestymistapa johtaa myös täysin absurdeihin kohtaamisiin kun Elliot ja Ian päätyvät todistamaan tuikituntemattoman miehen kaapistatuloa. Japanilaisesta kulttuurista mitään tietämättömälle tilanne vaikuttaa varmasti älyvapaalta, vaikka taustalla piillee lopulta äidin reaktion pehmentäminen kasvojen säilyttämisen paineella.

ihan kiva mut ollaan tunnettu ehkä tunti

Koko kunniakäsitys jää lopulta anekdootin asemaan, eikä sitä sivuta sen tarkemmin edes nimettömänä pysyttelevän, tekoavioliitossa elävän miehen ”kehoni ei kuulu vain minulle” -kommentin kohdalla. Tämä tekee jaksosta ristiriitaisen, sillä toisaalta Elliot ja Ian vierailevat myös buddhalaisella temppelillä jossa vannotaan avarakatseisuuden nimeen. Lopputulos antaa toki yleiskuvan seksuaalivähemmistöjen asemasta Japanissa, mutta on myös lempeydessään jokseenkin fokukseton. Näin ollen ei liene ihme, ettei BL:stä tai fujosheista kyetä antamaan sen selkokielisempää kuvaa. Sensaationhakuisuudestaan tunnetun VICE:n dokumenttisarjaksi Elliotin ja Ianin tarkoitusperät ovat kyllä poikkeuksellisen hyvät, mutta totuus vaikkapa BL:n merkityksestä japanilaiselle homokulttuurille jää siis jonkun toisen selvitettäväksi.

 

Etsitkö luettavaa? BL-klinikka auttaa

Tuntuuko sinusta joskus siltä, että olet jo lukenut kaikki hyvät BL-sarjat eikä uusia tahdo löytyä sitten millään? Ei hätää, sillä nyt avuksesi saapuu Fujoshiluolan BL-klinikka, joka auttaa löytämään luettavaa joka makuun. Piditpä sitten lonkeroista, urheilevista pojista tai taiteellisesta kuvakerronnasta, me etsimme juuri sinulle sopivia tarinoita. Uuden BL-mangan löytäminen ei ole ikinä ollut yhtä helppoa tai hauskaa!

Täytä vain lyhyt kysely, ja valitsemme sinulle 3–5 mangasuositusta jotka esittelemme täällä blogissa saatetekstin kera. Kyselyn löydät allaolevasta linkistä:

BL-klinikan kyselylomake

BL ja kolmen kimppa

yksi kakku, monta haarukkaa | Psyche Delico: Chocolate Strawberry Vanilla (Psychedelics 007)

Kahlatessani läpi BL:n historiasta kertovaa Boys Love Manga and Beyondia (2015) törmäsin toistamiseen ajatukseen nyky-BL:lle tyypillisestä ”yksi keppi, yksi reikä” -mallista. Kaikessa karkeudessaan termi viittaa siis ajatukseen yhden partnerin ihanteesta, tai ainakin siitä ettei yhdessä tarinassa ihan ristiin rastiin läpsyteltäisi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö BL:stä löytyisi rakkautta myös jaettavaksi: Vuoden kuumottavimmat mangat -listallemme yltänyt Psyche Delicon Chocolate Strawberry Vanilla herätti aikanaan pohtimaan kuinka BL-mangakat suhtautuvat ajatukseen kolmannesta pyörästä. Tieteen nimissä pläräsin tuolloin sarjoja joissa threesomeja käytetään keskeisenä tarinaelementtinä, joten näiden havaintojen pohjalta on siis luvassa pohdintaa aiheesta BL ja kolmen kimppa.

Koska kimmokkeeni tutustua threesomeihin perustui Psyche Delicon vinoutuneeseen ihmissuhdedraamaan, ei minulla juuri ollut ennakko-odotuksia kyseisen ”mini-genren” suhteen. Toki oletin luvassa olevan pääasiassa pokea, mutta koska BL:n parista tuntuu toisinaan löytyvän Ihan Mitä Tahansa, halusin selvittää mahtuisiko joukkoon rehdisti polyamoriaakin käsitteleviä sarjoja. Valitettavasti kaiken maailman threesome-BL:n lukeminen olisi mahdotonta jo kielitaitorajoittuneisuuden vuoksi, joten pyysin Tietäjiltä listan sarjasuosituksia jotka jaoin edelleen sekä kokoelmista löytyviin one-shoteihin että useamman luvun tarinoihin:

One-shot

Kijima Hyougo: Bachi Bachi (Bachi Bachi, ch 1)
Kijima Hyougo: Reverse Terrorism (Brand New Star, ch 4)
Sakira: Triangle Love (Goshijunsama to Wanko, ch 7)
Kumota Haruko: Heart of Fire (Shinjuku Lucky Hole, ch 3)
Kodaka Kazuma: Free-Fucking Father (Sex Therapist, ch 7 … hei mitä on nää nimet foreal)

Multichapter

Shoowa: Bokura no mitsudomoe sensou
Chiyoko Nonomiya: Busamen Danshi – Ikemen Kareshi no Tsukurikata (vapaasti käännettynä Ruma Jäbä ja kuinka saada kuumis pojuyde)
Ootsuki Miu: Docchi no Darling (Play Zone, ch 6 – 8)
Takaguchi Satosumi & Honami Yukine: Thirsty for Love
Psyche Delico: Chocolate Strawberry Vanilla

Tähän selkeät rajanvedot oikeastaan loppuvat. On tietysti mahdollista kärjistää juuri one-shoteista löytyvän suuremmalla todennäköisyydellä puhdasta jynkkyä, sillä yhden luvun tarinoissa harvemmin sanotaan mitään kovin tähdellistä. Esimerkiksi Kumota Harukon Heart on Fire demonstroi tätä kirjaimellisesti, kun aikuisviihdenäyttelijä Kumiin ihastunut nörde päätyy puolivahingossa osaksi pornoleffan kuvauksia. Asetelma selittyy toisaalta sillä, että kyseessä on nimenomaan kokoelma: Shinjuku Lucky Holen tarinoita yhdistää Kumista kertova taustajuoni, joten Heart of Firesta löytyvä kolmen kimppa on käytännössä vain keino varioida seksikohtauksia. Sama pätee Kodaka Kazuman Sex Therapistiin, jossa sarjan keskiössä pyörivä rakkauden moniammattilainen piristää viimeisessä luvussaan ekumeenisten nuorukaisten lähmintää.

siellä läpsyy monta jalkea | Kumota Haruko: Heart on Fire (Shinjuku Lucky Hole)

Tyypillisempää one-shoteille on ponnistaa tyhjästä. Tällöin hahmot tulee esitellä lukijalle mahdollisimman rivakasti, jotta päästäisiin itse asiaan. Kijima Hyougo hyödyntää tässä koulumaailmaa, sillä sekä Bachi Bachi että Reverse Terrorism todistavat ettei kolmioleipään tarvita kuin ihailua ja pari komeaa senpaita/kouhaita. Minkä urheiluklubi on yhdistänyt, sitä ei mustasukkaisuus voi pilata! Yhtä konstailemattomasti operoi myös Sakiran Triangle Love, jossa kaveriporukan sisäisestä ihastuksesta kehkeytyy threesome. Vaikka edellä mainituissa tarinoissa sivutaan kyllä ajatusta ~tunteista ja seurustelusta, sen kummempaa polyamorista sanomaa kuin ”no eihän se oo kivaa jos joku jää ulkopuolelle” niistä ei kuitenkaan kannata etsiä.

No entäs ne pidemmät tarinat? Kai niistä sitten löytyy muutakin kuin aivot narikkaan -pokea? No jaa. Shoowan Bokura no mitsudomoe sensou jatkaa koulupoikalinjalla, mutta venyttää kohelluksensa useampaan lukuun. Jynkkyä lukuun ottamatta kyseessä on lopulta enemmänkin kolmiodraama – kaksi jäbää skabaa kolmannesta, mutta kumpikaan ei anna periksi. Vastaava asetelma toistuu Nonomiya Chiyokon Busamen Danshissa, jonka jatko-osasta löytyy konfliktin maksimoimiseksi vielä ylimääräinen kilpakosija. Pakotushuumoriin luottavassa sarjassa on tuskin edes kyse kolmen kimpasta, joten oikeastaan Busamen Danshissa on mukana kaikki threesome-kliseet muttei yhtään sen hyödyistä.

Toisinaan tarinoista onkin äärimmäisen vaikea sanoa, mitä eroa on threesomella ja kolmiodraamalla. Mitä pidempi tarina, sitä vähemmän mangakaan tuntuu sitä tietävän. Ootsuki Miun Docchi no Darling on yritys irrottautua huumoripokesta ja tutkia aihetta myös psykologisesti: siinä lapsuudenkaverit Ryou ja Yukifumi ihastuvat luokkakaveriinsa Makotoon, joka ei lopulta halua valita näiden väliltä. Jakamisalttiutta perustellaan jälleen hahmojen ystävyydellä, mutta käytännössä tarinassa käsitellään lopulta enemmän mustasukkaisuutta kuin kolmen eri osapuolen suhdetta. Muutamassa luvussa ehditäänkin lähinnä raapaista pintaa polyamoriasta, sillä konfliktin ratkettua lukija ei saa koskaan tietää kuinka hahmojen seurustelu toimisi käytännössä.

tukka hyvin kaikki hyvin | Ootsuki Miu: Docchi no Darling (Play Zone)

Avoimeksi jää myös Takaguchi Satosumin ja Honami Yukinen Thirsty for Love. Sen juoni on yhtä isoa huuruilua saman tytön kanssa säätävistä pojista, jotka löytävät toisistaan eriskummallista lohtua tämän kuollessa leukemiaan. Kyseessä on tällöin suhteen jakamisen sijaan kuvaus kokemusten jakamisesta, jossa ei melodraamassa säästellä. Valitettavasti polveileva tarina ei ehdi kunnolla paneutumaan yhteenkään hahmoista, mikä jättää näiden tunnekuvauksen mustavalkoiseksi. Erityismaininnan sarja silti ansaitsee, sillä kerrankin osapuolet saattaa yhteen jokin muu syy kuin ”ollaan tunnettu kehdosta asti.”

Yllä mainitun listan teoksista monisyisimmäksi voikin sanoa viimeistä, Psyche Delicon Chocolate Strawberry Vanillaa. Tässäkin ihmissuhdesotkussa kahden lapsuudenystävän symbioosia sovitetaan toista hahmoista deittaavan jäbän ympärille, mutta kyseessä ei missään nimessä ole ideaali (tai edes kovin terve) polyamorinen suhde. Pakottamisretoriikkaa on mukana etenkin sarjan alkuvaiheessa, ja kestää kauan ennen kuin Hiroihin ihastunut Mine kunnolla edes sietää tämän parasta ystävää Takea. Asetelman mielenkiintoisuus syntyykin näistä jännitteistä, jotka seuraavat hahmoja makuuhuoneen puolelle – keiden kemia pelaa arjessa ja keiden sängyssä, kuka on ihastunut keneen ja miksi?

Verrattuna höpönhöpön-threesomeihin Chocosutoban valttina on tietoisen nyrjähtänyt ote, mikä auttaa syventämään tarinaa tropeiden taustalla. Oli nimittäin kyse aivottomasta pokesta tai kunnianhimoisemmasta draamasta, monet BL-threesomeista hyödyntävät samoja tarinankerronnallisia jippoja. Näistä jo mainittu kahden lapsuudenkaverin liitto lienee tyypillisin, sillä tämä säästää mangakalta kullanarvoista paneeliaikaa: jos kaksi jäbää tuntee toisensa ennalta, selittyy näiden läheisyys ja ihastuksen jakamisalttius yhteisellä historialla. Yhtään lyhyemmissä sarjoissa hahmojen persoonallisuudet imeytyvät tällöin kuitenkin surutta toisiinsa, mistä on puolestaan seurauksena epärealistinen tai jopa sosiopaattinen vivahde.

lets put make up | Kijima Hyougo: Bachi Bachi (Bachi Bachi)

Kyseinen efekti selittyy toisaalta loogisesti (joskin aika ironisesti…) jo alussa mainitulla ”yksi reikä, yksi keppi” -ajatusmallin yksiavioisuudella. Vaikka taustoja peilattaisiin lukujen aikana myös yksilötasolla, harvassa tarinassa kolmanteen osapuoleen ihastuvat hahmot ovat valmiiksi seurustelusuhteessa. Kolmen hengen tasapuolisen rakkauden sijaan tunteet kohdistuvat siis lähes aina lukijaa edustavaan päähahmoon, jolloin sarja voi samanaikaisesti sekä leikitellä polyamorialla että tunnetasolla pitää kiinni monogamiasta. Mitä identtisempiä kilpakosijat ovat, sitä kitkattomammin jakaminen luonnollisesti käy.

Tämän valossa ei yllätä, ettei monikaan listalla mainittu BL koske threesomeihin seurustelun tai kunnianhimoisen hahmonkehityksen osalta. Tämä on omasta näkökulmastani harmi, sillä threesome-aiheessa kiinnostavin anti löytyisi juuri hahmojen välisestä dynamiikasta; pelkkään mustasukkaisuuteen typistyvä konflikti harvoin jaksaa kiinnostaa, etenkin kun esirippu helposti vedetään kolmiodraaman ratkaisuun. Oli kyse siis yleisön odotuksista tai one-shoteja suosivasta formaatista, sitä moniulotteista polyamorista BL-threesomea joutunee vielä hetken vartomaan. Odotellessa voi onneksi lukea rehellisen älyttömältä kuulostavaa viihdehömppää: miltä kuulostavat vaikka sellaiset e-book Japanista kaivetut nimikkeet kuin Mokkori Kitchen~ Gyakuten 3p Abunai Ryouri Kyoushitsu tai Zombie to 3p!?! Necromancer wa ochikobore? Joo tänne vaan, kyllä mä nekin luen.

Fujoshiohjelmaa Frostbitessa

Desucon Frostbite järjestetään Lahdessa 15.–17.1. ja Fujoshiluola osallistuu tänä(kin) vuonna tapahtumaan ohjelmanpitäjinä. Jos teillä on liput hankittuna ja kaipaatte viikonloppuunne fujoshiohjelmaa, tulkaa kuuntelemaan!

Pe 15.1. klo 21-22:30 (Puuseppä)

Lyhyt katsaus BL-mangan nykyhetkeen

BL-manga on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana monipuolisemmaksi ja kiinnostavammaksi kuin koskaan. Monien mielissä genre on silti lähinnä yaoikäsiä, shounen-aita ja vinkuvia ukeja. Miltä näyttää BL vuonna 2016, keiden töistä puhutaan ja mitkä ovat viimeisimmät trendit? Tule päivittämään BL-tietoutesi 2010-luvulle ja tee ystäväsi kateellisiksi!

-Maipon

La 16.1. klo 16–17:30 (Kuusi)

Homoa hain, laskelmointia sain – Fujoshikalastelun kiemurainen maailma

Fujoshibaittaus. Reisikuumotus. Ho Yay. Rakkaalla lapsella on monta nimeä – kun ruudulla on kaksi animedudea, siitä on nimittäin harvoin homohaukat kaukana. Laskelmoitu fanityttöjen kalastelu on toki länsimaissakin vanha ilmiö, mutta tällä kertaa tarkastellaan miten monimutkainen on alkuperäisteoksen ja fujoshien välinen suhde Japanissa. Voiko subteksti koskaan olla vilpitöntä? Ketä tässä ylipäätään huijataan ja miten? Voiko näillä korteilla edes voittaa?

-Airinpie

Traconin parhaat menovinkit

Nyt kun olemme taas kotoutuneet Suomeen, voi katseet siirtää jo tulevaisuuteen ja pian koittavaan Tracon-viikonloppuun. Järjestämme molemmat siellä ohjelmaa, joten jos olet Fujoshiluolan tavoin suuntaamaassa lauantaina ja sunnuntaina Tampere-talolle, älä missaa näitä ohjelmanumeroita!

BL-tarinageneraattori

(Roolipelialue la klo 16:30 ja su klo 12:30)

BL-tarinageneraattori on korteilla pelattava tarinankerrontapeli, jossa erilaisten teemakorttien (hahmotyypit, tarinaelementit jne.) avulla luodaan genren tropeilla leikitteleviä juonikuvioita. Samalla tarkastellaan BL-mangan konventioita humoristisesti, mutta myös analyyttisesti. Aiempaa kokemusta kortti- tai lautapeleistä ei tarvita! Peli on vielä testausvaiheessa, eli otamme mielellämme vastaan palautetta.

Pelisessiot järjestetään Roolipelihuoneessa, ja niitä on viikonlopun aikana yhteensä kaksi: lauantaina klo 16:30 ja sunnuntaina klo 12:30. Yhden pelikerran kesto on n. 105 minuuttia, ja kerralla mukaan mahtuu 10 henkeä. Ilmoittaudu ennakkoon roolipelialueen ilmoitustaululla tai tule katsomaan onko paikkoja vapaana. Peliä suositellaan yli 18-vuotiaille. Huom: ohjelman tietoja ei valitettavasti löydy Traconin ohjelmalehdestä, joten kannattaa painaa aika ja paikka mieleen.

– Maipon

 Teiniangstia ja treenausta: Free!, kohdeyleisö ja kuvankieli urheiluanimessa

(Sonaatti 2 su klo 15:00-16:45)

“Free! ei ole urheilusarja” – tätä kärjistystä olen käyttänyt usein kuvaamaan KyoAnin uintijonneanimen suhdetta itse urheiluanimegenreen. Mutta pitääkö tämä sittenkään täysin paikkaansa? Miksi Free!:ssä nähtävät urheiluanimekliseet tuntuvat samanaikaisesti tutuilta ja vierailta, ja miksi sarjan kaksi kautta jakavat mielipiteet niin rankasti kahtia? Tällä Animeconissa ensi kertaa esitetyllä, nyt entistä parannellummalla luennolla avataan vertailun ja analyysin kautta kohdeyleisön merkitystä tarinankerronnalle, genrekliseille sekä vähän sille fujoshibaittauksellekin. Varoitus: sisältää laadutonta videomateriaalia aina pingiksestä polkupyöräilyyn, sekä ripauksen vieläkin laaduttomampaa huumoria suoraan Japanin ja Australian rannoilta.

Vaikka pääpiirteiltään luento on jo Animeconissa nähdyn kaltainen, itse avautumiset eivät tule olemaan täyttä toisintoa – argumentit ovat tiukentuneet, rakenne selkeytynyt ja toivottavasti pikkuviat hioutuneet pois matkasta kun tieto on kuluneen kuukauden aikana karttunut entisestään. Ja saattaa siellä pari uutta videotakin olla. Ja ehkä ilmaista suklaata, koska Timtamit ja Australia.

-Airinpie

Traconissa nähdään!