Suuren Harada-kyselyn tulokset

Harada, Harada, Harada… Taasko ne puhuu Haradasta, saattaa joku lukijamme/kuuntelijamme pohdiskella. Yritämme kovasti taistella yksipuolisuutta vastaan kun puhumme BL:stä, mutta jotenkin tämän mangakan nimi nousee esiin uudestaan ja uudestaan. Ehkä juuri siksi, että hänen tuotantonsa on kaikkea muuta kuin yksipuolista. Tällä kertaa on sitä paitsi kyse erityistapauksesta: onBlue-antologialehden viimeisimmässä numerossa ilmestyi Haradan uuden One Room Angel -sarjan alkamisen kunniaksi Harada-spesiaali, jota pitää päästä mehustelemaan.

Spesiaaliin sisältyi mm. Haradan haastattelu, keskustelu Haradan ja Nobara Aikon kanssa sekä uuden sarjan hahmoluonnoksia. Kiinnostavimpana kaikista mukana olivat myös tulokset hahmokyselystä, johon Haradan lukijat olivat saaneet vastata ennen lehden ilmestymistä. Vastauksia netin kautta tehtyyn kyselyyn tuli yhteensä 1390 kappaletta. Kyselyssä fanit pääsivät pohtimaan suosikkihahmojensa lisäksi mm. kenet hahmoista ottaisivat autiolle saarelle mukaan, kelle antaisivat 10 000 jeniä rahaa ja kenestä haluaisivat tehdä uken.

Koska meillä täällä Fujoshiluolassa ei ole muuta elämää, otimme käsittelyyn kysymyksistä ja tuloksista kiinnostavimmat ja päädyimme pohtimaan mitä ne kertovat Haradasta, tämän faneista ja universumin rakenteesta.

---

Lempihahmosi Haradan teoksissa

1. Fukusuke (Color Recipe, seme)
2. Yoru (Yoru to Asa no uta, uke)
3. Momo (Yatamomo, uke)
4. Shoukichi (Color Recipe, uke)
5. Asaichi (Yoru to Asa no uta, seme)

Kommentit

maipon: Color Recipen Fukusuken yltäminen hahmoäänestyksen ykkössijalle samanaikaisesti yllätti ja ei yllättänyt. Kyseinen sarja ja varsinkaan kyseinen hahmo eivät kuulu omiin suosikkeihini, mutta lukijoiden kommentteja tarkastelemalla saa ehkä jonkinlaisen käsityksen siitä mikä niissä vetoaa. Monelle lukijalle gäppi Fukusuken viileän ulkokuoren ja sisällä piilevien psykopaattitendenssien välillä on selvästi vastustamaton, ja lehteen painettu englanninkielinen kommentti summannee asian melko hyvin: ”He’s so sick yet so HOT!!!” Samalla myös Fukusuken vahvat tuntemukset tarinan ukea Shoukichia kohtaan saivat mainintoja, joten selvästi epäterveen puolelle luisuva omistautuminen rakkaudelle saa ainakin osan Haradan faneista liikkeelle.

Sama näkyy myös hahmoäänestyksen melko täpäräksi kakkoseksi tulleen Yorun saamissa kommenteissa: tämän omistautunut rakkaus Asaichia kohtaan mainittiin suunnilleen yhtä monta kertaa kuin Yorun vetoava ulkonäkö. Kolmoseksi tulleelle kovia kokeneelle Momolle puolestaan toivottiin onnellisuutta elämään, ja tämä sai kommentteja myös söpöydestään. Äänestyksen söpöyspotin vei kuitenkin Shoukichi, joka sai söpöyskehuja niin tsundereudestaan kuin pulisongeistaankin. Viidenneksi sijoittuneen Asaichin kommenteissa näkyi niin ikään kiinnostus ulkokuoren ja persoonallisuuden väliseen ristiriitaan: pullisteleva ja kovaa esittävä Asa on parhaimmillaan kun hän osoittaa kömpelöllä tavallaan herkkiä tunteitaan Yorua kohtaan.

Omana nostona on pakko vielä ottaa esiin kuutoseksi yltänyt, Hen-ai sarjasta tuttu masokistimaikka jolle ei edes ole koskaan annettu nimeä. Koska kyseessä on yksi omista suosikkitarinoistani, on pakko nostaa hattua tälle valinnalle! Harada itsekin toteaa kommentissaan olevansa iloinen siitä, että myös lyhyiden tarinoiden hahmot saivat ääniä.

airinpie: 3/5 ain’t bad, tosin kolmea lempihahmoa enempää minulla ei taida Haradalta ollakaan. Ykköstila vähän hämmensi, sillä vaikka olen itsekin usein kuudere-yandere-kombinaation ystävä, en millään Jeesuksen tahdonvoimallakaan kykene oikein ymmärtämään Fukusuken vetovoimaa. Yorun kakkostilasta sen sijaan en ole eri mieltä: tämä ja Momo ovat kaikessa sekopäisyydessään omiakin suosikkejani, ja näiden kädettömyys arkielämässä on paitsi samaistuttavaa myös kovin symppistä. Ehkä toisiksi suurin yllätys listalla onkin lopulta Asaichin vitostila, sillä vaikka kyseinen ihmisperse on ehkä oma lempihahmoni kaikista Haradan spedeistä, odotin näkeväni top viidessä ennemmin Yatamomon suoraselkäisemmän Yatan – tosin Harada-äänestyksissä selvästikään ei skabata hyvän ihmisen pisteillä, joten sikäli sijoitus on looginen…

---

Lempipari

1. Yata x Momo (Yatamomo)
2. Fukusuke x Shoukichi (Color Recipe)
3. Sadistijäbä x Masokisti-opettaja (Hen-ai)
4. Asaichi x Yoru (Yoru to Asa no uta)
5. Ihme semehiippari x Messiah (Messiah-sarja)
6. Yoru x Asaichi (Yoru to Asa no uta)

Kommentit

airinpie: Meinasin alkuun reklamoida Tukesiin, Valviraan ja vielä valtionvarainministeriöön Asaichin ja Yorun matalasta sijoittumisesta, kunnes vilkaisin listausta tarkemmin: top 6:sta nimittäin löytyy sekä Asa x Yoru että Yoru x Asa :D:D:Dfj Yhteenlasketuilla äänillä olisi herunut kolmossija, joten menkööt. Listan kärkipäästä löytyy odotetusti Yata x Momo, joiden dysfunktionaalinen suhde tosin kiinnostaa itseäni enemmän tieteellisessä kuin romanttisessa mielessä; Fukusuke x Shoukichi taas… no jaa. Hen-ain ja Messiah-sarjan sijoituksista minulla ei ole suuria tuntemuksia suuntaan tai toiseen, mutta etenkin Sadistijäbän ja Masokisti-opettajan sijoittuminen oli positiivinen yllätys!

maipon: Harada on onnistunut luomaan varsin vaihtelevia paridynamiikkoja kuhunkin tarinaansa, ja fanien vastaukset heijastelivat tätä myös. Yatan ja Momon suhteessa viehättää pariskunnan näennäinen epäsopivuus toisilleen, ja toisaalta se että japanilaisen sanonnan mukaisesti rikkinäinenkin pata löytää itselleen kannen. Color Recipen tapauksessa lukijat pitivät söpönä hahmojen välistä sanailua, suhteen Shoukichissa esiin nostavia dere-puolia… sekä tietysti Fukusuken psykoa rakkautta tätä kohtaan.

Kolmoseksi tulleen, Hen-aista tutun pariskunnan kiinnostavaksi pointiksi mainittiin (erotiikkapisteiden lisäksi), että vaikka fyysisesti kyseessä on seme ja uke, suhde tuntuu henkisesti kahden semen suhteelta. Samaa henkeä näkyi myös Yorun ja Asaichin saamissa kommenteissa: erään vastaajan mukaan Yoru tuntuu sememäiseltä ukelta ja Asa ukemaiselta semeltä, ja se juuri on parasta. Toisen kommentoijan mukaan puolestaan näiden hahmojen kohdalla ei ole väliä missä roolissa he ovat, kun kyse on rakkaudesta. Nautin itsekin siitä, että Asa x Yorun lisäksi myös Yoru x Asa sijoittui niin hyvin, ja Haradakin totesi kommentissaan nauraneensa asialle. Ehkä hauskin kommentti tähän osioon tulikin yhden Yoru x Asaa äänestäneen lukijan suusta, ja suomeksi se kääntyisi suunnilleen muotoon ”Milloin… milloin… pliis!”

Haradaa ilahdutti myös lyhyemmistä tarinoista tuttujen parien sijoittuminen varsin korkealle. Samoilla linjoilla olen itsekin: olisin varmaan äänestänyt joko Hen-ain tai Messiah-sarjan pariskuntaa, joten Buddhan siunausta kaikille samanmielisille. Oikeastaan oli ihan hauska huomata, että jos Color Recipen pääparia ei lasketa mukaan, kaikki omat suosikkiparini löytyivät top 6:sta.

---

Keiden hahmojen haluaisit tapaavan

1. Fukusuke (Color Recipe, seme) & Yoru (Yoru to Asa no uta, uke)
2. Yoru (Yoru to Asa no uta, uke) & Momo (Yatamomo, uke)
3. Momo (Yatamomo, uke) & Shoukichi (Color Recipe, uke)
4. Shoukichi (Color Recipe, uke) & Yoru (Yoru to Asa no uta, uke)

Kommentit

airinpie: Tämä äänestys oli oma suosikkini kaikista :D On aika kuvaavaa, että vastauksissa pyörivät samat naamat (bonuksena nelossijalla vielä Shoukichi & Yoru) – ajatus esimerkiksi Fukusukesta ja Yorusta tai Momosta ja Yorusta keskustelemassa ihmissuhteistaan on kutkuttava. Ilmeisesti vastaukset tähän kategoriaan ovat kuitenkin vaihdelleet hyvin laajalti, sillä ykkössijalle on päästy vain 3 %:n äänienemmistöllä. Mitäköhän muita yhdistelmiä joukkoon on mahtunut? Top 3:sta oma suosikkini on tietysti Yoru & Momo, mutta jos saisin valita listan ulkopuolelta, vastauksena olisi tietenkin Asaichi & Momo. Sitä perseilyn määrää voi vain kuvitella!

maipon: Vastaukset todella jakautuivat laajalle tämän kyselyn kohdalla, koska Haradan luomasta lahjasta hahmokaartista riittäisi yhdisteltävää loputtomiin. Fanit pääsivätkin todella vauhtiin vastauksia miettiessään. Kommenteissa joku ideoi Yorun ja Fukusuken bondaustuokiota, jossa jälkimmäinen leikkaisi edellisen tukkaa ja samalla avauduttaisiin omasta enemmän tai vähemmän psykosta rakkauselämästä. Muita lukijoiden esille nostamia hahmojen kohtaamisia olivat mm. Hen-ain masokistimaikka ja Yatamomon Suda, sekä Nii-chanin Yui ja Yoru to Asan Yoru. Lisäksi toivottiin joko Yatan tai Momon opettavan Nii-chanin Yuille hieman rentoutumisen jaloa taitoa. Itse olen täysin rinnoin kaikkien Yoruasan ja Yatamomon crossoverien kannalla, onhan niitä nähty Haradan piirroksissa ennenkin. Ykköseksi sijoittunut Yoru + Fukusuke -kombo näyttää myös hyvin, miten erilaisia tarinoita obsessiivisesta rakkaudesta voi kirjoittaa – ja toisaalta sen, että ko. hahmoissa on yllättävän paljon samaa.

---

Kuka hahmoista on mielestäsi vaarallisin

1. Fukusuke (Color Recipe, seme)
2. Seme (Chikan sareteru kare wo guuzen wo hakken shite, teki na tenkai de)
3. Sensei (Yugami-sarja, seme)
4. Shunichirou (Hikizuru oto, seme)
5. Yui (Nii-chan, seme/uke)

Kommentit

airinpie: Juuh jaah jooh. Vaikka ”koitsu yabai” vaikuttaa olevan tämän kategorian kohdalla aika liukuva käsite, ketään tuskin yllättää että listalle on päässyt jopa kolme kaveria Yajirushi-lyhärikokoelmasta. Color Recipen Fukusuke vetää taas kyseenalaiset pisteet himaan, joskin luulen että tämän ”yabai” on hieman eri tasolla kuin listan muilla sosiopaateilla / manipuloivilla sadisteilla… Itselleni Haradan suurin aivot nyrjäyttänyt ihmishirviö on tietenkin kolmossijalle päässyt pedarimaikka, jonka olemassaolosta en välttämättä olisi edes tarvinnut muistutusta.

maipon: Ehkä kertoo jotain olennaista Haradasta, että sekä tykätyimmän hahmon että psykoimman hahmon äänestyksessä ykköstila päätyi samalle hahmolle. Kuvaavin kommentti Fukusukea äänestäneiltä lienee ”Mister king of psycho stalker homo (kohteliaisuutena)”….. Ykköstilaa lukuunottamatta tässä osiossa nousi esille paljon hahmoja tarinoista, joita ei juuri muissa osioissa näkynyt. Tämä herättääkin ihan kiinnostavaa pohdintaa siitä, milloin häiritsevä hahmo on häiritsevä mutta moe, ja milloin pelkästään häiritsevä. Tosin samalla tavalla kuin Fukusuken psykouteen kohdistuvat kommentit olivat kaikesta huolimatta kehuvia, muitakin esiin nousseita hahmoja tunnuttiin pitävän enemmänkin kiehtovina kuin vastenmielisinä. Harada kertoi omissa kommenteissaan kiinnostavana yksityiskohtana, että moni äänestäjä oli kirjoittanut vastaukseksi ”minna yabai”, eli kaikki hahmot ovat vaarallisia. Pakko olla samaa mieltä.

---

Hahmo jonka haluaisit nähdä ukena

1. Asaichi (Yoru to Asa no uta, seme)
2. Fukusuke (Color Recipe, seme)
3. Iori (Yoru to Asa no uta)
4. Sadistijäbä (Hen-ai, seme)
5. Suda (Yatamomo, seme)
6. Yata (Yatamomo, seme)

Kommentit

airinpie: Hueehahohuheuhauhuehauhue. 22 % enemmistö ei voi olla väärässä, eivätkä kyllä olekaan. Vaikka teknisesti Asaichi nähtiin jo kertaalleen ukena Yoru to Asassa (…), olen itse asiassa aika yllättynyt jos ei sarjan jatko-osassa kertaakaan päästä näkemään Asan ilmiselvää uke-potentiaalia. Hahmo on nimittäin 1:1 sellainen spede, joka monessa muussa tarinassa päätyisi ukeksi nimenomaan äksyilynsä ja uhittelunsa vuoksi. Kategorian muista voittajista minulla ei oikeastaan ole erityisempää sanottavaa, paitsi että Suda voisi mieluummin mennä vaikka kiven alle asumaan. Tai räjäyttää itsensä kuuhun, idk.

maipon: Uke-Asaichia rukoiltiin lukijoiden puolesta jo parikysymyksen kommenteissa, joten ei ihme että Asa räjäytti pankin tämän kysymyksen kohdalla. Vastaukset olivat itse asiassa aika hellyttävää luettavaa: joku toivoi hellän ja rakastavan seksin Yorun kanssa parantavan Asan aiemmin saamat traumat. Toinen lukija puolestaan epäili, että kerran Yorun kanssa bottomina oltuaan Asa jäisi lopullisesti sille tielle. Lukijat olivat myös Airinin kanssa samoilla linjoilla siinä, että hahmo nyt vain sopisi ukeksi. Osassa vastauksissa mainittiin myös halu päästä kiusaamaan Asaa, ja sama teema näkyi myös muiden hahmojen kohdalla. Sekä Fukusuken (2. sija) että Sudan (5. sija) kohdalla lukijat halusivat nähdä hahmojen itkevän. Iorin moni taas näki ilmiselvänä ukena.

Tämä ja seuraava kysymys olivat mielestäni varsin hauskoja, koska niissä päästiin leikkimään roolijaoilla ja toteamaan, etteivät niiden rajat aina ole niin selvät. Samalla roolien merkitys toisaalta korostuu: ei näillä asioilla spekulointi olisi niin kutkuttavaa, ellemme nimenomaan olisi tottuneet näkemään tiettyä hahmoa tai tietynlaista hahmotyyppiä aina tietynlaisessa roolissa.

---

Hahmo jossa on potentiaalia semeksi

1. Yoru (Yoru to Asa no uta, uke)
2. Riku (Color Recipe)
3. Masokisti-ope (Hen-ai, uke)
4. Momo (Yatamomo, uke)

Kommentit

airinpie: Ks. ylempi kohta – Harada, koska tietenkin luet tätä, tiedäkin että reklamoin todellakin sinne Valviraan jos en saa edes yhtä seme-Yorua Yoruasan jatko-osassa!!! Idk mulla on tästä Paljon Tunteita, osittain koska Yoruasa ylipäätään herättää paljon tunteita, mutta myös koska koko Yoruasan ajan Yoru on (ilmeisesti japanilaisten lukijoidenkin mielestä) kyseisen suhteen henkinen seme ja pari sopisi mielestäni täydellisesti omaksi suosikikseni eli reversibleksi. Ok, tästä (ja aika monesta muusta Yoruasaan liittyvästä asiasta) on tulossa piakkoin oma postauksensa, joten ei siitä nyt sen enempää… Myös Momon seme-potentiaalista olen enemmän kuin samaa mieltä, ja hauskimpana yllättäjänä listalta löytyy myös Color Recipen Riku :DDD

maipon: Ihan hauska huomata, että seme-Yoru sai vielä enemmän ääniä kuin uke-Asa. Yhdessä kommentissa pidettiin suorastaan tuhlauksena ettei komea ja laulutaitoinen Yoru ole seme. Toisessa kommentissa taas arveltiin Yorun olevan semenkin roolissa hellä. Toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneita Rikua ja masokistimaikkaa puolestaan pidettiin dominoivien puheidensa puolesta sopivina hommaan, ja Momon todettiin olevan hauska missä tahansa roolissa. Jos saisin itse toivoa, haluaisin että Haradalta nähtäisiin jatkossa oikeasti reversible pariskunta, ja Yoru x Asa olisi mielestäni ihan varteenotettava vaihtoehto siihen. Nii-chan-sarjassa hahmojen roolit toki vaihtuvat, mutta tarina vaikuttaa jopa Haradan kertomaksi niin häiritsevältä että olen jättänyt sen toistaiseksi väliin.

---

Yhteenveto

airinpie: Vastauksissa toistuvat aika samat naamat, mikä kertoo omaa tarinaansa Haradan suosituimmista (ja pisimmistä) tarinoista. Valtaosan kanssa olen samoilla linjoilla, mutta Color Recipen suosio on yhä pienimuotoinen mysteeri – symppasin itsekin teoksen Shoukichia, mutta tämän ja Fukusuken suhteesta puuttui omaan makuuni tarpeeksi monisyinen valtadynamiikka, jotta sarja olisi tehnyt suuremman vaikutuksen. Japanilaisfaneihin Color Recipe sen sijaan tuntuu uponneen kuin häkä, mistä voi päätellä jotain varmasti myös Haradan lukijoiden mieltymyksistä… Vaikka lukijaprofiilit itsessään ovat aina mielenkiintoisia, salaa toivon myös että Harada äänestyksen tulokset nähtyään loisi jotakin aiheesta hahmo x tapaa hahmon y, sillä näin häiriintyneillä hahmoilla tulokset voisivat olla aika hysteerisiä.

maipon: Mitä opimme tästä kaikesta? Ainakin sen, että Harada on onnistunut luomaan paljon todella muistettavia hahmoja. Lisäksi värikkäät vastaukset todistivat fujoshien spekuloinnin ja fantasioinnin voimasta, joka on todella vaikuttava. Vastauksia tarkastellessa tuntui myös korostuvan aiemminkin pohtimani asia: Color Recipessä nähtävä paridynamiikka tuntuu Haradan tuotannossa anomalialta, koska kaikkien muiden sarjojen kohdalla molemmat hahmot ovat yleensä tavalla tai toisella kieroutuneita. Color Recipen tapauksessa kaikki häiriintyneisyys on kuitenkin kasautunut Fukusukelle, mikä saa suhteen tuntumaan omasta näkökulmastani jotenkin väärältä. Sarja toki jatkuu edelleen, joten ehkä söpössä ja viattomassa Shoukichissä on vielä piirteitä joita emme ole päässeet näkemään…

Uteliaille voin muuten paljastaa, että autiolle saarelle lukijat ottaisivat mieluiten mukaan Yatan, antaisivat rahaa Momolle ja pitivät Yorua kaikkein ideaaleimpana waifu-ehdokkaana (oikein! t. airin). Jos Kyselyn tuloksien lähempi tarkastelu kiinnostaa, lehden voi ostaa vaikka täältä: Amazon.co.jp. Seuraavassa numerossa on muuten luvassa fanikyselyn tulokset Kumota Harukon Shinjuku Lucky Hole -sarjasta, joten odottelen sitäkin jo mielenkiinnolla.

Lokakuun Renta!-suositukset

Niin se aika rientää ja taas on tullut aika kuukauden lukusuosituksille. Lokakuussa lukuhaaviin tarttui kaksi mangaa aikuisemmista aiheista. Koska mikään ei sano aikuisuus niin kuin vaippojen vaihtaminen tai yli kolmekymppiset miehet!

Humoristista perhearkea: Let’s Be a Family – Tomo Kurahashi

”Chiaki ja Kazuma ovat jo teineinä seurustelemaan alkanut pariskunta, jonka elämä kääntyy ylösalaisin heidän lapsuudenystävänsä Tomoen jättäessä beebonsa miesten hoiviin työkomennuksen kutsuessa. Vaikka vanhemman rooliin totutteleminen vie aikansa, vuosien kuluessa beebosta kasvaa oikein tasapainoinen nuori neiti. Chiakin ja Kazuman tasapainoa sen sijaan heittelevät niinkin arkiset asiat kuin lapsen tarhasta noutaminen, ristiin menevät työvuorot tai yhteisen ajan puute – puhumattakaan elämän isoista käännekohdista kuten naimisiinmenosta.

Let’s Be a Family on hieman hämmentävä lukukokemus: fokus on ehdottomasti perhe-elämän ja arjen kiemuroissa, mutta realismin sijaan tapahtumia kuvataan hattaranpehmeän kuplan sisältä. Löysin silti itseni symppaamasta vahvasti pääparia, vaikka lapsuudenystäväpariskunnat harvoin kinostusmiekkaa kivestä kutkutteleekaan – kaksikosta ’äidillisemmäksi’ osapuoleksi osoittautui nimittäin alun sitoutumiskammoinen, blondattuine hiuksineen ja lävistyksineen räväkämpi Kazuma, jolta sujui niin ruoanlaitto kuin nappien ompelu. Vaikka lähmintää teoksessa on BL-sarjoille epätyypillisen vähän, välittyi kaksikosta myös hyvä pariskuntasynergia beeboilurumban tasapainoksi. Kosintahommat ja muu lässynlää alkoivat jo vähän koputella hötönsietorajojani, mutta olin aika yllättynyt miten paljon lukukokemuksesta lopulta pidin. Joskus on ihan kiva lukea utopistista perhesettiä ilman homofobiaa, tuskaa ja ruttoa.” -airinpie

”Lapset ja perheen perustaminen eivät ole BL-mangassa mikään uusi teema. Uusperhekuvioita on BL-sarjoissa käsitelty osuvasti mm. Yaya Sakuragin Hide and Seekissä ja Haruko Kumotan Wild Rosessa. Let’s Be a Family onnistuu silti tuomaan aiheeseen mukavan tuoretta twistiä, koska pariskunnan molemmat osapuolet ovat tasapuolisesti vanhempina alusta asti sen sijaan että toinen tulisi mukaan jo olemassaolevaan perheyksikköön. Lämmittävää on, että myös lapsen äiti on kuvioissa mukana, vaikkakin sitten etävanhempana. Erityisen diipistä tai realistisesta kuvauksesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan fokus on alusta loppuun kepeän hyväntuulisessa arkikohelluksessa.

Sarjan kepeys tuntui omaan silmääni paikoin vähän liiankin harmittomalta. Lukiessa heräsi silti paljon ajatuksia perheistä ja sukupuolirooleista. Mieleen nousivat erityisesti kaksi aiemmin lukemaani BL-aiheista kirjoitusta, joissa aihetta on sivuttu.  Maki Hakuin artikkelissa pohditaan, kuinka BL-maailmassa perheen perustamiseen ei liity yhteiskunnan paineita tai odotuksia roolijaosta, vaan hahmot voivat tehdä sen omilla ehdoillaan. Hieman vanhemmassa Sex Pistols -aiheisessa artikkelissaan  Jessica Bauwens-Sugimotonjossa puolestaan argumentoi, että lasten hankintaa tai tiettyjen roolien ottamista parisuhteissa ei BL-mangassa pitäisi tulkita automaattisesti heteronormatiivisena.

Oli tarinan teemoista tai niiden käsittelystä mitä mieltä tahansa, tarjoaa Let’s Be a Family joka tapauksessa mukavan erilaisen BL-lukukokemuksen. Koska perheen pyörittäminen on tarinassa niin isossa osassa, romanssi ja parisuhteen ylläpito jäävät väkisinkin pienempään rooliin, mikä ehkä osaltaan auttaa ”aikuismaisemman” tunnelman luomisessa tarinaan. Lisäksi Tomo Kurahashin piirrostyyliä ja sympaattisia hahmoja on aina hauska katsoa. Sopii toivoa että Renta jatkaa hänen sarjojensa kääntämistä jatkossakin.” -maipon

Aikuisia rakkauspulmia: An Innocent Puppy Meets a Two-Faced Cat – Niyama

”Kuten kaikki tietävät, 39-vuotias on jo ikäloppu ja suunnilleen toinen jalka haudassa. Näin tuntuu ainakin miettivän An Innocent Puppy Meets a Two-Faced Catin päähahmo Naohito, jonka ihmissuhteet kaatuvat aina täydellisyyden esittämiseen. Roolit alkavat kuitenkin äkkiä karista Naohiton tutustuessa nuoreen ja vilpittömään Tohruun, jonka tilapäinen vierashuoneeseen muutto laittaa kuviot uusiksi. Kyseessä on siis aika geneerisellä ”naiivi hetskujäbä rakastuu puolivahingossa homo/bissejäbään” -premissillä varustettu tarina, jonka vahvuuksina ovat kuitenkin rauhallinen kerronta ja turhan draaman rajaaminen minimiin.

Aikuismainen tunnelma välittyykin ensisijaisesti Naohiton ja Tohrun kommunikaatiosta, jossa on hyvässä suhteessa paitsi itsetietoisuutta ja kokemuksen tuomaa realismia, myös kypsän suhteen vaatimaa rehellisyyttä. Ikäerosta tai seksuaali-identiteetistä ei onneksi revittykään sen kummempaa paniikkia kuin ne ihan välttämättömimmät ”huh ha heh mut eikös sua salettiin ällötä ku oon kuitenki tällanen vanha setämies” tai ”mutku mää oon miäs tajuuksää” -perussetit, joten vaikka kovin mieleenpainuvasta tarinasta ei lopulta ollutkaan kyse, jäi teoksen mutkattomasta asenteesta ainakin hyvä mieli.” -airinpie

”Tässä tarinassa oli monta asiaa jotka ilahduttivat jo ennen lukemista, kuten Niyaman hauska piirrostyyli ja päähenkilön keskimääräistä korkeampi ikä. En mitenkään automaattisesti ole ikäerotarinoiden ystävä, mutta jos vanhempi osapuoli sattuu olemaan uke, tarinaa ei ole vaikea myydä minulle. Naohiton ikää käytettiin tarinassa myös kivasti hyödyksi: tämän lakoninen ja hieman toivosta luopunut asenne rakkauteen sai tosissaan toivomaan hahmolle onnellista loppua. Lisäksi tämän sisäinen ristiriita – oman itsensä piilottaminen täydellisyyden naamion taakse ja samalla tuska siitä ettei kukaan pidä hänestä aidosti – on varmasti samaistuttava jossain mittakaavassa varsin monelle.

Kivojen teemojen lisäksi pidin tarinassa myös pienieleisestä suhteenkehittelystä. Vaikka romanssi ei lopulta täyttänyt sydäntäni elämää suuremmilla tunteilla, tykkäsin silti tavasta jolla Naohito ja Tohru vähitellen lähentyvät alun ristiriidoista huolimatta ja täydentävät toisiaan. Naohiton täydellisen ulkokuoren alta alkaa löytyä itsekkäämpää särmää, ja Tohrussa on yksinkertaisen suorasukaisuuden lisäksi myös huomaavaisempi puoli. Tunteiden ja kuumotteluhetkien pohjustus tuntuu uskottavalta, ja toisen luvun kalsarikännäilykohtaukseen ja sen kohtalokkaisiin seurauksiin on tullut palattua useasti viime päivien aikana. Ilmeikkäiden piirrosten ansiosta tarinasta löytyy rauhallisen yleistunnelman vastapainoksi myös huumoria, joten tylsää ei pääse tulemaan. Seuraavaksi lukulistallani onkin ehdottomasti mangan spin-off My Dearest Cop.” -maipon

Banana Fishin arvoitus

Kuvakaappaus animen nettisivulta bananafish.tv

Viime sunnuntaina Twitter ja animeuutissivustot täyttyivät koko vuoden kiinnostavimmasta animejulkistuksesta: Akimi Yoshidan kynäilemä Banana Fish -manga saa ensi vuonna animesovituksen, yli 20 vuotta loppumisensa jälkeen. 80-luvun New Yorkiin sijoittuva, jengien ja rikollisjärjestöjen kahinoita sekä kahden hyvin erilaisesta kulttuurista tulevan pojan ystävyyttä luotaava manga on Japanissa klassikko, jonka merkitystä ei voi liioitella. Animeprojektin on tarkoitus juhlistaa Yoshidan 40-vuotista taiteilijanuraa, joka on jatkunut menestyksekkäästi näihin päiviin saakka. Hänen mangaansa Umimachi Diary perustuva elokuva käväisi Suomenkin teattereissa viime vuonna.

Japaninkielisessä Twitterissä animejulkistus herätti ansaitusti kuhinaa ja nostalgisointia. Vaikka Viz ehti kääntää 19-osaisen sarjan kokonaisuudessaan englanniksi 2000-luvun alkupuolella, länsimaissa sekä Yoshida että Banana Fish ovat kuitenkin jääneet melko tuntemattomiksi. Niinpä katseet kääntyivät englanninkielisessä uutisoinnissa ja kommenteissa ennen kaikkea animen tuotantotiimiin, joka onkin varsin kiinnostava. Animaatiostudiona häärii Mappa, jonka moni animeteollisuutta tuntemattomampikin osaa viime vuoden jälkeen yhdistää Yuri!!! on Iceen. Ohjaajaksi taas on valikoitunut Hiroko Utsumi, joka on jäänyt monelle mieleen Free!n ohjaajana ja storyboardaajana. Ennustan jo nyt että vertauksilta Free!hin ja YOI:hin ei tulla välttymään. Vertauksia tehdessä olisi tosin hyvä pitää mielessä, että Banana Fish oli olemassa jo 30 vuotta ennen kumpaakaan sarjaa.

Itseäni animen tuotannossa eniten kiinnostavana yksityiskohtana hahmosuunnittelusta vastaa Akemi Hayashi, joka onnistui Doukyuusei-elokuvassa herättämään henkiin Nakamura Asumikon äärimmäisen hankalasti animeen istuvan piirrostyylin. Ensimmäinen Ashista julkaistu konseptikuva ainakin vaikuttaa sopivan päivitetyltä mutta silti tarinan hengelle uskolliselta, eli odotukset ovat korkealla.

Tällaisella tekijäkaartilla ei myöskään varmasti tarvitse pelätä, että tarinan emotionaalinen puoli jäisi toiminallisempien osioiden jalkoihin. Ashin ja Eijin epätodennäköinen ja monitulkintainen ystävyys on yksi sarjan kantavista pilareista. Juuri tämä monitulkintaisuus on herättänyt paljon keskustelua, ja animejulkistuksen vanavedessä japaninkielisessä Twitterissä onkin päädytty debatoimaan siitä, onko Banana Fish BL-sarja vai ei. Osa keskustelijoista on halunnut nostaa Banana Fishin BL:n yläpuolelle, ikään kuin se olisi jotain paljon parempaa ja arvokkaampaa. Eräs twiittaaja muistuttaa osuvasti, että on tahditonta lytätä muita genrejä samalla kun ylistää yhtä teosta. (linkki)

Yksi käyttäjä puolestaan pohtii, että jos häneltä kysyy onko Banana Fish BL:ää, hän sanoisi että ehkä joidenkin mielestä mutta hänestä ei. Jos taas häneltä kysyisi onko sarja yaoita, hän vastaisi kyllä, ja päätyy lopuksi harmittelemaan kätevän yaoi-sanan katoamista käytöstä. (linkki)  Toinen käyttäjä taas toteaa, että hänen Twitter-aikajanallaan yaoi-termi ainakin elää ja voi hyvin. (linkki)

Kiinnostavan näistä pohdinnoista tekee yaoi-termin käyttötapa, koska se poikkeaa niin länsimaissa totutusta (seksiä sisältävä BL-sarja) kuin alkuperäisestä japanilaisesta (seksiin keskittyvä, juoneton tarina) merkityksestäkin. Alkuperäinen postaaja tuntuukin käyttävän sanaa yaoi tarkoittamassa yleisesti tarinoita joissa on vähintäänkin potentiaalia homoseksuaaliselle sisällölle. (Lisäksi tuntuu hieman hassulta nähdä että Japanissa termin perään haikaillaan, kun englanninkielisessä fandomissa siitä taas ei tunnuta pääsevän eroon sitten millään.)

Mangan alkuperäisiä kansia 80-luvulta

Itse näen että kysymystä Banana Fishin ja BL:n suhteesta voi lähestyä kahdella tapaa. Jos kysytään, kuuluuko Banana Fish genreen nimeltä BL, vastaus on yksiselitteisesti ei. Sarja julkaistiin shoujo-lehti Bessatsu Shoujo Comicissa, ja se on täysiverinen shoujo-sarja. Tarina toki hyödyntää paljon vuosikymmen aiemmin syntyneen shounen-ain tropeita kuten kauniita poikapäähenkilöitä ja seksuaalisen väkivallan teemoja.

Sarjaa ei myöskään voi pitää BL:nä siksi, että se julkaistiin aikana jolloin nykyisenlainen kaupallinen BL ei ollut vielä kunnolla vakiintunut omaksi genrekseen. Sarja kuitenkin nousee BL-historiikeissa lähes aina jossain vaiheessa esiin kun tullaan 80-luvulle. Tämä ei kerro niinkään siitä että sarja määriteltäisiin yleisesti BL-mangaksi, vaan siitä että Banana Fish itse oli aikanaan määrittämässä monen BL:n lukijan ja tekijän makua ja kiinnostuksenkohteita, ja sitä kautta myös nykyisen BL:n muotoutumista.

Jos genren sijaan taas kysytään, onko Banana Fishissä ”BL-sisältöä” eli poikien välistä rakkautta, vastaus on… kyllä ja ei. Ash ja Eiji eivät tunnusta toisilleen muuta kuin korkeintaan syvää ystävyyttä, eikä suhteella ole seksuaalista ulottuvuutta. Toisaalta hahmojen suhde on kuvattu niin intensiivisenä ja tärkeänä kyynelineen ja tunteikkaine kirjeineen, että se voisi yhtä hyvin olla rakkaustarina. Sellaisena se tuleekin helposti luettua, etenkin jos BL- tai shoujoromanssitekstit ovat lukijalle jo entuudestaan tuttuja.

Osa faneista on etsinyt asiaa pohtiessaan apua jumalan eli tekijän sanasta. Yoshida onkin eräässä haastattelussa todennut, ettei tarkoittanut Ashin ja Eijin suhdetta romanttiseksi rakkaudeksi (renai kankei). Linkit haastatteluun ovat kuitenkin mystisesti kadonneet Twitteristä, joten itse kukin voinee valita syyttääkö asiasta tekijänoikeuksia vai tinahattuja. Lisäksi Yoshida on sanomisistaan huolimatta piirtänyt hahmoistaan paljon taidetta jossa liikutaan vähintäänkin todella läheisen bromanssin alueella. Totuus on tuolla jossain.

Itse toivoisin, että lukijat ja tulevat katsojat eivät liikaa lähtisi etsimään yksinkertaisia vastauksia tai yrittäisi mahduttaa Banana Fishiä mihinkään tiettyyn muottiin. Juuri sarjan ja sen kuvaamien suhteiden moniselitteisyys tekee siitä niin kiehtovan teoksen kaikkine rönsyineen, draamoineen ja hassutteluineen. Lopulta Yoshidan tai kenenkään muun sanomisilla ei ole tulkinnassa väliä, vaan ainoastaan tarinan ja hahmojen herättämillä tunteilla. Niitä onkin sitten luvassa, ja paljon.

Syyskuun Renta!-suositukset

Fujoshiluolan Renta-suositukset ovat täällä taas! Tämänkertaisten lukusuositusten kanssa voi käpertyä viltin alle kun sää viilenee ja illat pitenevät. Luvassa tällä kertaa taas kokoelma, josta toivottavasti löytyy luettavaa niin söpöilyn kuin vinoutuneempienkin tarinoiden ystäville.

SYYSKUUN SUOSITUKSET

Ensin iloa, sitten tuskaa: Yata & Momo – Harada

”Syyskuun tärkein uusi Renta-julkaisu oli käännös Haradan Yatamomosta. Jotenkin olin ajatellut ettei Haradan sarjoja saataisi koskaan virallisesti englanniksi, mutta tässä sitä ollaan. Tarinassa hyväntahtoinen mutta kuumapäinen Yata tarjoaa yöpaikan kodittomalle ja rahattomalle Momolle, joka on kaikkea muuta kuin normaali kaveri. Kaksikon välejä mutkistaa – Momon epämääräisen elämäntyylin lisäksi – myös kuvioihin ilmestyvä Momon sadistinen ex-sugar daddy Suda. Eri hahmojen kautta päästään tarkastelemaan varsin mielenkiintoisia teemoja. Mikä lopulta erottaa omistushalun tai säälin rakkaudesta? Ja voiko toista ihmistä todella muuttaa? Kaikki tämä on tietysti kuorrutettu niin hengästyttävällä määrällä seksikohtauksia että hiki nousee Momo-raukan pintaan lisäksi myös lukijalla. Komediaa, synkempiä sävyjä ja aidosti koskettavia kohtauksia yhdistelevä tarina jää siis taatusti mieleen tavalla tai toisella. Manga on sittemmin jatkunut vielä kahden pokkarin verran, toivottavasti nekin nähdään Rentassa englanniksi ennen pitkää.” –maipon

“Yatamomo on minulle jotenkin monimutkainen sarja. Toisaalta se on Harada-osastollani enemmän suosikkien kuin inhokkien puolella, mutta kovin henkilökohtaista suhdetta minulla ei sarjaan ole. Enemmänkin Yatamomo on niitä teoksia, jotka kiinnostavat minua eniten temaattisesti: rikkinäisen ja elämänasenteeltaan jopa perverssin hedonistisen Momon ja tähän ihastuvan Yatan suhde on niin nyrjähtänyt, että sitä seuraa jonkinlaisella tieteellisellä mielenkiinnolla. Vaikka kaksikon välillä nähdään myös aidosti herkkiä hetkiä, mistään hyvänmielen rakkaustarinasta ei ole kyse. Eniten tykkäänkin sarjassa itsekkyyden eri muotojen tutkiskelusta, sillä Yata ei voi pelkällä rakkaudellaan parantaa Momoa. Rasittavan ja traagisen välillä tasapainoileva Momo puolestaan on hahmona äärimmäisen mielenkiintoinen. Harada ei siis taaskaan päästä lukijaansa helpolla, mistä paljon plussaa.” –airinpie

Hömppädraamaa korkojen kera: Take My High Heels Off – Jijico Okina

”Tämä randomisti kannen ja muutaman sivun previkan perusteella tehty ostos osoittautui itselleni ihan nappivalinnaksi. En koskaan sano ei miehille korkokengissä, ja kaupan päälle tarinasta löytyy vielä sopivasti annosteltuna katkeransuloisia väärinkäsityksiä, herkkiä sydämentykytyksiä ja hauska piirrostyyli. Stoalaisen jäyhän Kenin ja pirteän ulkokuorensa alla salaisuuksia piilottelevan Chiakin tarina ei tuo juonensa tai toteutuksensa puolesta pöytään varsinaisesti uutta, mutta tarjoilee tutun annoksen oikein toimivalla kattauksella. Korkokengätkin on saatu näppärästi nivottua osaksi juonta ja Chiakin kriiseilyä oman itsensä hyväksymisen vaikeudesta. Tällaisilla eväillä minua on varsin helppo miellyttää.” –maipon

“Take My High Heels Off oli minulle niitä teoksia, jotka voi hotkaista alas pikaruoan tavoin: tiedät mitä saat ja alas menee kitkatta, muttet jälkikäteen välttämättä muista mitä oikeastaan edes söit. Tiivistettynä siis korkokengistä epäsuoran valaistumisen kokeva Ken ihastuu luokkakaveriinsa Chiakiin, jolla puolestaan on geneeristäkin geneerisempi yksinäisen homojäbän itsensämyymisnarratiivi (sekä tietysti sen mukaiset kompleksit). Koska jäbät korkokengissä eivät esteettisessä mielessä ole itselleni mikään Juttu, tarinasta itsestään ei jäänyt käteen mitään kovin uutta ja ihmeellistä; sen taide on kuitenkin mukavan ilmeikästä, ja kokonaisuus ajaa ihan hyvin asiansa angstilla maustettuna höpöhöpönä.” –airinpie

Eteeriseen tunnelmointiin: The Stranger by the Beach – Kanna Kii

”Okinawalaiselle pikkusaarelle sijoittuva herkkätunnelmainen tarina kertoo kirjailija Shunista ja vanhempansa menettäneestä Miosta, joka heidän tavatessaan on vielä lukiossa. Piristävästi Mio tosin häipyy mantereen puolelle kolmeksi vuodeksi, ja saapuu hieman aikuistuneena takaisin lämmittelemään suhdetta Shunin kanssa. Mangan viehätys on ehdottomasti sen söpössä taiteessa ja ilmeikkäissä hahmoissa. Suhteen haparoivia alkuaskelia ja hahmojen menneisyyden mörköjä kuvataan myös kiinnostavasti ja realistisen oloisesti. Draamalla ja söpöilyllä höystetty arkikuvaus tuo oikeastaan hieman mieleen Kumota Harukon Itoshi no nekokken. Tässä taas yksi sarja, jonka myöhempienkin osien toivoisi ennen pitkää päätyvän Rentaan.” –maipon

“Stranger by the Beach on ennen kaikkea fiilistelymanga, jossa pienen saaren elämä tulee kirjaimellisesti iholle. Asetelma on myös hieman poikkeuksellinen, kun päähahmot Shun ja Mio tunnustavat tunteensa jo varhain. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että suhde itsessään etenisi yksinkertaisesti. Omien tunteiden kanssa sinuiksi tuleminen vie aikaa, mille Kii Kannan kuvitukset antavat kauniin kehyksen. Itselleni ykkökseksi teoksessa nousikin nimenomaan visuaalinen puoli ja tunnelmointi, joiden ohessa Shun ja Mion suhde etenee hienovaraisesti yhdestä etapista toiseen. Vaikka kaipaan usein tarinoiltani hieman syvempää “miksi juuri sinä” -pohdintaa, Stranger by the Beachissa huomioidaan toisaalta myös uudelleentutustumisen tärkeys; kolmen vuoden erossaolon jälkeen sekä Mio että Shun ovat hieman eri ihmisiä, jolloin keskiöön nousee myös toisen kohtaaminen sellaisena kuin tämä todella on.” –airinpie

Elokuun Renta!-suositukset

Syksy on täällä ja niin ovat myös syksyn ensimmäiset Renta-suositukset! Renta on siis digimuodossa mangaa kauppaava sivusto, jonka englanninkielisellä puolella on tarjolla harlekiiniromanssien lisäksi enemmän BL:ää kuin kukaan järkevä ihminen jaksaa lukea. Kuten maipon jo vuosi sitten kirjoitti, Rentasta löytyy myös varteenotettavaa luettavaa, josta päätimme kuukausittain esitellä muutaman. Älä siis tuhlaa tikettejäsi sokkona tomaattipoikaystäviin, vaan seuraa Fujoshiluolan takuuvarmoja* suosituksia!

* eli potentiaalisesti kamalaa tuubaa tai parasta ever

ELOKUUN SUOSITUKSET

Höpöhöpön ystäville: Hangout Crisis – Owal

”Jos Owalin aiempi stoori Kichiku Encount viihdytti (ks Luolacast #3), voi Hangout Crisisin parissa jälleenelää hyvin samankaltaisia ”mitä v*ttua” + ”tää on niin urpoa että se on viihdyttävää” -tunteita. Juoni itsessään on sata kertaa nähty: kaksi legendaarisina naistenkaatajina tunnettua yliopistokaverusta päätyy bylsimään keskenään, valaistumisia ja mustasukkaisuusdraamaa seuraa. Hangout Crisista löytyy jotakuinkin kaikki BL-kliseet aina nättipojista ja heittelehtivästä piirtotyylistä possessiivisiin semesusiin, mutta jälkifiilis on kaiken älyvapaan poken keskellä silti aseistariisuva. Sata lisäpistettä myös Josein tahattomasta (?) chinhandemoji-ilmeestä bongattuaan yllättävän kilpakosijan.” –airinpie

”Ei tästä höpöilystä voi kuin nauttia! Owalin sarjoissa mennään reippaasti kieli poskessa, mikä tekee kuluneidenkin tropeiden seuraamisesta varsin viihdyttävää. Tuttujen kuvioiden lisäksi mukana on tällä kertaa kuitenkin myös vähän yllättäviäkin elementtejä. Kun Josei kohtelee itseensä salaa ihastunutta Motokia kuin halpaa makkaraa, ei Motoki jää kaihoilemaan tämän perään vaan yrittää hankkia itselleen arvostavampaa seuraa. Koska tarina toimii totuttuun ”yksi keppi, yksi reikä” -tyyliin, jäävät Motokin kokeilut seuralaispalvelusta bongatun kiltin Shinyan kanssa lopulta lyhyeksi. Silti tämä sivujuonne nousi itselleni yhdeksi tarinan kohokohdista – humoristisen otteen ja erotiikan runsaan määrän lisäksi.” –maipon

Tarinaa kaipaaville: Private Investigators of Love – Abey Avil

”Kuten piirtotyylistäkin voi selkeästi päätellä, nyt ollaan Thosi Thaiteen äärellä. …Tai ei, sillä Private Investigators of Love on sydämeltään lopulta suoraviivainen tarina idealismista ja kyynisyydestä, sekä kahdesta näennäisesti sen ääripäitä edustavasta miehestä samassa yksityisetsivätoimistossa. Vaikka pääparin dynamiikka noudattelee monista sarjoista tuttua ”optimistinen tohelo ja varautunut megane” -tropeeta, tuo lennokas ja itseäni kovasti miellyttänyt piirtotyyli Ginpein ja Shun hahmoihin kiitettävästi eloa. Tarina tasapainottelee onnistuneesti huumorin ja vakavuuden välillä, ja saa toivomaan että yksittäisiä etsiväkeissejä pääsisi lukemaan enemmänkin. Selkeä suosikkini näistä kolmesta!” –airinpie

”Bongasin Avil Abeyn aikanaan Tokyo Mangashan kesäkampanjasta muutaman vuoden takaa. Isino Ayan ja Inoue Nawon töistä muistuttava piirrostyyli kiinnitti heti huomioni, ja itse tarina muistuttaa hieman Yamashita Tomokon Night Beyond the Tricornered Window -jännäilyä jossa toisiaan kontrastoiva parivaljakko jahtaa haamuja. Private Investigators of Love pysyy kuitenkin vähän maallisemmilla linjoilla, ja etsiväkaksikko varjostaa mörköjen sijaan vaikkapa avionrikkojia. Tarinasta ja taiteesta näkee paikoin ettei tekijä ole vielä hioutunut aivan huippuunsa, mutta jostainhan kaikkien pitää aloittaa. Pienestä haparoinnista huolimatta hahmojen vähitellen kehittyvää suhdetta on kiinnostavaa seurata, ja etenkin jaettuun hotellihuoneeseen sijoittuva kohtaus jossa hahmot ovat ensimmäistä kertaa rehellisiä toisilleen on jäänyt muistoihini erityisen koskettavana. Ks. myös Luolacast #8 jossa juttelin tarinasta tuoreeltaan.” –maipon

 

Mitä minä edes luen: BE BRAVE – Noda Matsumoto

”BE BRAVE on kokoelma one-shoteja, joiden sisältö ei noudata mitään tiettyä linjaa. Mukaan mahtuu niin pelkistetympää pokea onsen-reissun muodossa, ulkomaalaisen miehen etäistä kaihoilua kuin suht randomia ihokarvojen fetisisointiakin, joten tunneskaalakin vaihtelee päästä toiseen. Piirtotyyli luo tarinoille oman, kenties hieman naivistisenkin tunnelman, enkä sen vuoksi välittänyt itse aivan jokaisesta tarinasta; tästä huolimatta lukukokemus oli vähintäänkin mielenkiintoinen, eritoten Matsumoton keskittyessä tunnelmallisempaan kuvaukseen. Lisäpisteitä myös J.D. Salingerista, minulla on selvästikin joku fiksaatio länsimaalaisen kirjallisuuden namedroppailun kanssa mangassa.” –airinpie

”Tämä tarinakokoelma ei tosiaan ole sieltä ihan tavallisimmasta päästä. Alkupään melko tyypillinen koulupoikameininki antaa nopeasti tilaa kokeellisemmalle sisällölle. Taiteellisimpina hetkinään kerronta toi mieleen jopa est emin, mutta kaikki tarinat eivät suinkaan ole kovin korkealentoisia. Myös silloin kun juonta ei löydy edes nimeksi tarinat erottuvat omaperäisen tunnelmansa ansiosta perushutusta. Valitsin Noda Matsumoton piirtämän Tsumasaki kara aisarete -mangan viime vuoden kuumottavimpien BL-sarjojen joukkoon.  Tämä kokoelma edustaa hänen varhaisempaa ja varsin erilaista tuotantoaan, ja on siitäkin näkökulmasta kiintoisaa luettavaa.” –maipon

 

Desucon 16.-18.6.2017

Desucon tuli, oli ja meni taas kerran! Fujoshiluola osallistui coniin harvinaisesti yhteisellä luennolla – edellisen kerran olemme tainneet olla samalla esiintymislavalla aivan ensimmäisessä Desussa. Ohjelmanpitohehkutusten lisäksi coniraportista selviää mm. mikä Yuuki Kajin Suomi-läpistä oli paras, ja millaisia elämänohjeita voi saada lahtelaisilta taksikuskeilta.

Ennakko-odotukset tapahtumaan

airinpie: 

Kuten “muutamaan” otteeseen on tullut tässä todettua, syksyllä kutsuu Englanti ainakin vuodeksi eteenpäin. Ennakko-odotuksina tämänkertaiselle kesä-Desulle oli siis Ancara Conitus ja Sibbestä kaiken irti ottaminen, seuraavasta kerrasta kun ei ole vielä tietoa. Tavoitteena oli myös hankkiutua eroon nurkissa lojuvasta animesälästä, sillä muuton yhteydessä en halua säilöä yhtään ylimääräistä Kise-avaimenperää.

maipon:

Omat coniodotukseni kohdistuivat ennen kaikkea kunniavieras Yuuki Kajiin. Desun kunniavieraat ovat yleensä olleet itselleni suht tuntemattomia, mutta tällä kertaa tunnistin vieraan nimen ja pari rooliakin. Järkeilin myös että täytyyhän tässä jäbässä jotain kiinnostavaa olla, jos pelkkä kunniavieraan julkistaminen edellisen conin päättäjäisissä nosti desibelit kattoon pääsalin ulkopuolellakin.

Mitä jäi käteen muiden ohjelmasta?

airinpie: 

Tapahtuman parhaan ohjelman todistamisesta saan kiittää Maijaa, sillä tämän päämäärätietoinen “perjantaina on Yuuki Kaji ja se ois kiva nähdä” vei koko seurueemme lopulta kunniavierasohjelmaa katsomaan. Itse asiassa olin vähän ravistettu tajutessani, etten muista koska olen viimeksi käynyt Sibben pääsalissa… En etukäteen tiennyt mitä odottaa, mutta luvassa oli parin tunnin edestä naurulihaksia kurittavaa viihdettä, jonka aikana oli mahdotonta olla rakastumatta Kajin valloittavaan persoonaan. Varietee-henkiset osiot olivatkin kunniavierasohjelman ehdotonta huippua, sillä Kaji oli valmis heittäytymään älyvapaisimpiinkin haasteisiin todellisen ammattilaisen elkein. Lisäksi KajiKajin spontaanit interaktiohetket ohjelmaa juontaneen Myyn kanssa olivat hulvattomia. Vanhana Rurouni Kenshin -fanina arvostin etenkin hyvää de gozaru -läppiä! Perinteisemmät Q&A-osiot olivat myös mielenkiintoisia, joskin “millaista oli työskennellä sarjan x parissa” -tyyppisissä kysymyksissä on usein se ongelma, ettei vieras voi vastata niihin kuin yhdellä (eli japanilaisittain diplomaattisella) tavalla. Vaikka osa vastauksista oli täten hieman ennalta-arvattavia, kunniavierasohjelman spontaanimpi puoli enemmän kuin kompensoi seesteisempiä hetkiä ja sai itkuhuutonauramaan useampaankin otteeseen. Bananya!!!

Muun Desuconin aikana ajattelin ennakkoon käyväni vaikka kuinka!! monella!! luennolla!! …vain löytääkseni tieni ainoastaan kahdelle. Syytän ristiin menneitä aikatauluja, sekä sitä ettemme kirjaimellisesti mahtuneet lauantain Jojo-luennolle. Ensimmäinen ei-itsepitämäni luento tapahtumassa oli siis sunnuntaiaamun Saint Young Men -luento. Ohjelma oli hyvin mitoitettu luennon tarpeisiin, ja animen nähneenä mutta mangaa lukemattomana mukana oli myös uutta informaatiota. Suosin yleensä hieman analyyttisempiä luentoja, joten pohdintaa esimerkiksi uskontojen maallistumisesta Japanissa olisi voinut olla enemmänkin. Kokonaisuus joka tapauksessa toimi ja luennonpitäjät vaikuttivat rentoudessaan miellyttäviltä kuunnella, joten toivottavasti he soveltavat jatkossakin omaa tietämystään itseään kiinnostaviin aiheisiin. Plussaa myös animeklipeistä!

Sunnuntain toiseksi luennoksi jäi Madun Erocosplay, joka sattui hyvään saumaan ennen kirppistuottojen takaisinjonottelua. En henkilökohtaisesti tiedä eroottisesta cosplaysta enempää kuin mitä twitter-feedini (pääasiassa Madun itsensä ansiosta…) silmilleni vierittää, joten aihe oli kiinnostava. Ohjelmassa oli hyvä tasapaino informaation, pohdiskelun ja vähän yleisön haastamisenkin välillä: ei turhaa setämiesten syyllistämistä (söpöjen tydyjen kuvista tykkäämisessä ei ole mitään pahaa!), mutta myös herättelyä kuvattavan ja kuvaajan välisiin valta-asetelmiin sekä oman kommentoinnin merkitykseen. Luennolla tuotiin mielenkiintoisesti esille myös japanilaisten harrastajien yhteisöllisyys – oli kyse sitten spesiaalien alusasujen suunnittelusta, peruukkien stailauksesta tai kuvausolosuhteiden luomisesta, kuvien esteettisyyteen todella nähdään vaivaa.

Vaikka kielitaito-filtterillä on aina oma vaikutuksensa, saattaa juuri tämä omistautuminen puolin ja toisin selittää osan Madun esille tuomasta “miksi japanilainen erocosplay tuntuu vähemmän limaiselta kuin länsimaalainen” -efektistä. Olen viime aikoina nimittäin kuluttanut Netflixistä paljonkin länsimaiseen aikuisviihdeteollisuuteen liittyviä dokumentteja, joissa toistuva teema on juuri resurssien ja sitä myötä esteettisyyden merkityksen väheneminen: siinä missä sekä esiintyjät että jopa kuvaajat saattoivat ennen voimaantua vaivalla tehdyistä asuista, meikeistä ja lokaatioista, internetin myötä pääosaan on noussut aktin itsensä korostaminen mahdollisimman halvalla. Tämän rinnalla ei olekaan kovin yllättävää, että tunnelman ja mielikuvien luomiseen keskittynyt erocosplay voi viehättää katsojaa enemmän kuin länsimaalaisesta pornosta vaikutteitaan ottava tissit tiskiin -cosplay, jossa ei jätetä mitään mielikuvituksen varaan. Ajatuksia herättävä luento siis, jonka aihetta olisi mieluusti kuullut vielä enemmänkin. Madun eri näkökulmia huomioivaa harrastuneisuutta on aina kiehtovaa kuunnella, joten pidä nyt mies ihmeessä jatkossakin taas luentoja!

Näiden lisäksi osallistuimme jo perinteeksi muuttuneeseen lauantai-illan animevisaan, josta jouduin kuitenkin pakenemaan jo puolivälin paikkeilla. Yksitoista tuntia piilareita eivät nimittäin tulleet toimeen visan kuvien kanssa, jotka hurjan söpöistä dioista huolimatta olivat aivan liian pieniä jopa neljä penkkiriviä sivuscreenistä istuvalle. “Can’t see shit captain” olikin yleisin vastaukseni kysymyksiin, joten päätin mieluummin vapauttaa pääni peruukin puristuksesta ja jättää linnoituksen puolustamisen tiimin toiselle puoliskolle.

maipon:

Pakko kompata Airinia: Yuuki Kaji oli mahtava aloitus viikonlopulle ja oikeastaan koko conin valopilkku. Hänen esiintymisensä onnistui olemaan sekä sympaattista että äärimmäisen viihdyttävää. Samalla Kaji myös demonstroi hyvin, miten helppoa on tehdä vaikutus suomalaisyleisöön: muutama ”hyvää”, ”kippis” ja ”salmiakki”, ja koko katsomo oli polvillaan (allekirjoittaneet mukaanluettuna). Tästä lähin ”Kippis de gozaru” kuuluu lähtemättömästi kaikkiin juomatilanteisiin! Anekdootit seiyuu-kollegoista ja -senpaista olivat myös omiaan aiheuttamaan hysteerisiä reaktioita, samoin kuin eri hahmojen äänten demonstroinnit (Bananya! Papa bananya!!). Myös haastattelun juontopuoli hoitui Myyltä oikein hauskasti ja tyylikkäästi. Diatykkiä olisi tosin haastattelun aikana voinut hyödyntää esim. heijastamalla esiin kuvat kulloinkin puheenaiheena olleista hahmoista. Kaiken kaikkiaan Kaji oli todella onnistunut valinta kunniavieraaksi, vaikka haastattelun anti olikin lopulta enemmän viihteellistä kuin informatiivista.

Mitä siihen informatiivisemman ohjelman eli luentojen katsomiseen tulee, aina ei voi voittaa eikä edes joka kerta. Tälläkin kertaa about kaikki kiinnostavat ohjelmat osuivat päällekkäin toistensa sekä omien aikataulujemme kanssa. Näkemättä jäivät ainakin Tunnelmanluonti Kenji Nakamuran sarjoissa, Machomiehistä muotimalleihin, Mediamix, Doujin-kulttuuri, Huumorin keinot animessa sekä Itabagit…

Meten pitämästä Arkkitehtuuri animessa -luennostakin ehdin nähdä vain loppuhenkäykset. Niiden aikana käytiin läpi mm. miten rakennusten materiaalivalinnoilla voi ilmentää tarinan tematiikkaa ja miten taustalla näkyvien talojen ja sisustuselementtien väreillä ja muodoilla voi luoda tunnelmaa. Plussaa runsaista havainnollistavista dioista, niiden varaan tällainen aihe pitääkin rakentaa – tosin edelleen toivoisin aina ja kaikilta myös sarjojen nimien kirjoittamista dioihin, koska puheessa katsojalle tuntemattomat sarjat menevät yleensä liian helposti ohi.

Lauantai-iltaa elähdytti myös perinteinen animevisa, joka oli valmiine vastauspapereineen ja söpöine dioineen toteutettu oikein sujuvasti. Ainoa miinus tuli niistä pienistä kuvista: jos neljä screenshottia laitetaan samaan diaan, olisi parempi täyttää niillä koko kuva-ala, jotta yksityiskohdista saisi paremmin selvää.

Sunnuntain luentosaldo muodostui vain hippusen paremmaksi. Aloitimme aamumme eheyttävästi ShrubSparrow’n ja Effyn pitämällä Buddha ja Jeesus Japanissa – Saint Young Menin uskontokuva -ohjelmalla. 45 minuutin luento tarjosi nopean katsauksen sarjaan ja sen taustalla vaikuttavaan kulttuuriin, mikä muodostuikin itselleni kiinnostavimmaksi osaksi luentoa. Japanilaisten joustava suhtautuminen uskontoon on syy sekä siihen miksi yhden jumalan kristinusko ei oikein ole ottanut siellä jalansijaa, että siihen että turistinakin on niin helppo lähteä Japanissa mukaan erilaisiin temppeli- ja pyhättövierailumeininkeihin. Käsiteltävien aiheiden määrä ja laajuus oli suhteutettu hyvin ohjelman kestoon, ja luento eteni oikein mukavasti. Saint Young Men -mangan ja animeversioiden ystävänä luento ei sinänsä tarjonnut minulle kauheasti uutta, mutta se auttoi silti jäsentämään joitain omia epämääräisiä ajatuksiani aiheen tiimoilta. Tästä olisi hyvä laajentaa vaikka pohtimaan animessa tai mangassa nähtävää uskontokuvausta laajemminkin!

Toinen sunnuntain ohjelma oli Madun Eroottinen cosplay Japanissa, joka edusti itselleni täysin vierasta aihepiiriä. Ennakkotietojen puute ei kuitenkaan haitannut, ja itselläni ainakin on olo, että luennolta jäi käteen jotain niin aiheen ystäville kuin siihen etukäteen tutustumattomillekin. Kontekstia omaehtoiselle cosplayposeeraamiselle tuotiin mm. etsimällä eroja samankaltaisia tarpeita täyttävään AV-teollisuuteen ja ”oikeisiin” idoleihin. Aiheesen liittyviä mahdollisia ongelmakohtia ei lakaistu maton alle, mutta ei myöskään jääty kauhistelemaan, ja tykkäsin kovasti tästä kriittisestä mutta samalla ei-tuomitsevasta asenteesta. Myös vertailu japanilaisen ja länsimaisen skenen välillä oli kiinnostavaa. Luento oli eheä ja kiinnostava kokonaisuus joka käsitteli aihetta monipuolisesti, ja esiintyminen sujui alkujännityksestä(?) huolimatta oikein letkeästi. Tällaisia ohjelmia on aina ilo katsoa!

Miten (ohjelmanpitäminen) meni noin niinku omasta mielestä?

airinpie:  

Juuh jaah jooh. Seksuaalivähemmistöjen representaatio animessa -ohjelmastamme jäi minulle hieman ristiriitainen jälkifiilis. Toisaalta jälkikäteen on tullut hurjasti palautetta, että luento herätti paljon tunteita ja ajatuksia; toisaalta en ole 100 % tyytyväinen toteutukseen, sillä aikarajoitteiden vuoksi homma meni aikamoiseksi läpijuoksuksi ja pari pointtia jäi matkasta. Osa johtui omasta “pakko ahtaa ohjelma niin täyteen infoa että pienikin viivästys aiheuttaa dominoefektin” -riskinotosta, osa taas alun teknisistä ongelmista. Tämän lisäksi emme saaneet mennä paria minuuttia enempää yliajalle seuraavaksi salissa järjestettävän kunniavierasohjelman takia. Aikataulusta jäätiin lopulta noin 5 minuuttia, mutta päästäksemme edes puoliväliin yhteenvetoa jouduin vetämään monen osion huomattavasti nopeammalla tahdilla kuin olisin halunnut. Kaksin puhuessa kun et voi hallita koko ajankäyttöä kokonaan itse…

Noh, tärkein saatiin toivottavasti sanottua ja ihmiset ohjelmasta joten irti, joten liialle nipotukselle ei kannata antaa sijaa. Negistelyn sijaan halusimme nimittäin kyseenalaistaa länsimaisessa somessa pyörineitä “mutta tottakai tämä on 100% täydellistä/kamalaa representaatiota” -väitteitä, jotka helposti johtavat riitoihin ja pettymyksiin. Olinkin ilahtunut jälkikäteen kaikista “ei vitsi, puit juuri sanoiksi syyn miksei [sarja x] kolahtanut niin paljon” -kommenteista, sillä liian mustavalkoinen fandom-jaottelu aiheuttaa helposti vieraantumista itse sarjoista. Se on sääli, koska samassa teoksessa voi olla sekä hyvää että huonoa. Oma sisäinen optimisti-Mobu tai pessimisti-Ritsu lopulta määrittelee kummalla puolella vaakaa kuppi eniten kallistuu. Sano siis some-huuruilulle ”ei” ja tee animefandomista parempi paikka!

P.s. sori ettei ollut hassuja videoita tällä kertaa. Olisin halunnut tehdä Yurio-videon Ismon kirottuihin lempikekseihin, mutta a) ei ollut aikaa ja b) Gorim pyysi pysymään asiallisena ): Vaikka ei tuo jälkimmäinen tainnut nytkään täysin toteutua…

maipon:

Kun on vuosia tottunut vääntämään ohjelmia yksin, vaati kahden hengen yhteistyö valmistelujen aikana hieman totuttelua. Lopulta työnjako saatiin kuitenkin optimaaliseksi, kun Airin keskittyi saattamaan asiasisällön hyvään järjestykseen ja eheiksi pointeiksi, ja itse saatoin keskittyä diojen pipertämiseen. Itse tapahtumassa ohjelmasta jäi ihan hyvä fiilis. Olisi toki ollut mukava kuulla jo etukäteen että ohjelma-ajan ylittäminen edes parilla minuutilla ei tällä kertaa onnistu, mutta elämä on ja ainakin lähdimme pamauksella. Tärkein taisi silti jäädä sanomatta: vaikka aihe on tärkeä, lopulta sen pohtiminen on aika runkkaamista koska emme itse ole japanilaisia homoja joita asia lopulta eniten koskettaa.

Luennosta saatu positiivinen palaute niin livenä kuin Twitterissä auttoi joka tapauksessa unohtamaan ne omat pienet kämmäilyt ohjelman aikana, joten kiitos vaan tutut ja tuntemattomat kilteistä sanoistanne. Samalla luennon saama vastaanotto oli itselleni hyvä muistutus oman analyysin ja subjektiivisen tulkinnan tärkeydestä luennoilla: itse keskityn välillä vähän liiaksikin objektiiviseen asiasisältöön kirjoittamisessa ja esiintymisessä, vaikka juuri ne omat tulkinnat tai kokemukset vievät sisällön yleensä sille kuuluisalle nextille levelille. Tästäkin luennosta olisi varmasti tullut varsin erilainen jos jompikumpi meistä olisi ollut sitä yksin tekemässä, ja uskon että tällä kertaa yhteistyö oli kaikista pienistä negistelynaiheista huolimatta lopulta voimaa. RIP kirotut lempikeksit.

Mikä oli parasta conissa?

airinpie:  

Rento yleismeininki ja taipuvat aikataulut pätivät tässäkin conissa, mikä oli hyvä asia ottaen huomioon että pääsimme todistamaan Forenomin lauantaista 5:40 aamuherätystä. Koskapa sitä ei haluaisi seistä kadulla kuudelta aamulla palohälytyksen takia? Viimeksi pääsimme todistamaan Forenomissa vastapäisen huoneiston tulvimista jonkun sammuttua kännissä suihkuun, joten Rauhankadulta ei todellakaan menoa ja meininkiä puutu. Sunnuntain taksikuskimme paljastikin että Forenomilta löytyy paloautoja jos ei nyt joka viikonloppu, niin ainakin kerran kuussa. Sama taksikuski myös kertoi, ettei kannata hypätä kännissä taksiin Lahdesta Helsinkiin, ainakaan jos on opiskeleva yksityisyrittäjä. Kuulemma voi sunnuntaina kaduttaa. Lahdessa oppii vaikka mitä!

Muita conin kohokohtia olivat tietysti kaikki juttelemaan tulleet ihmiset, tuttujen kanssa käydyt keskustelut, kirppiksellä menneet rojut sekä Con-TV:n luola, josta oli supermakeat näkymät pääsaliin. Itselleni tämä oli jo toinen kerta Con-TV:ssä joten ei jänskättänyt, olen täysin hyväksynyt näyttäväni joka tapauksessa ylikasvaneelta sammakkoeläimeltä. Sunnuntain viihdyttävin hetki syntyi puolestaan Maijan ostettua minulle kirppikseltä Free!-fanikirjan, jonka olin itse sinne myyntiin tuonut. Kiitti kolmesta eurosta!

maipon:

Hengaus! Kaverit! Dorkien cosplay-kuvien ottaminen kavereista! Kerrankin kesäinen Lahden kesäyö! Harmi ettei lauantaina päässyt istumaan Lastun terassilla pidempään, mutta korealaisten juomapelien demonstrointi omassa hotellihuoneessa hieman kompensoivat asiaa. Ylipäätään jäi tosi kiva yleisfiilis, käytännön asiat sujuivat mukavasti ja rahaakaan ei juuri kulunut (paitsi ruokaan ja siihen epäonniseen Free!-fanikirjaan :’D). Con-TV:n tekemä haastattelu pitämäämme ohjelmaan liittyen oli aika iso wtf-hetki, mutta siitäkin selvittiin lopulta. Iso kiitos myös jälleen kerran Maaretin ja Petterin coniautolle sekä Lastun maittaville vegesapuskoille. Vaikka Desussa on tullut käytyä jo aika monta vuotta, löytyy tapahtumasta aina jotain uutta ihmeteltävää ja ilon aihetta. Ja ehkä ensi kerralla saadaan se karaokekoppikin varattua.

Bingobonuskierros

airinpie: 

Loppuun pari sanaa kesä-Desusta yleisesti: vaikken tarkkoja kävijämääriä tiedäkään, tämänkertainen Sibbe tuntui aiempia K18-tapahtumia ahtaammalta. Ja tämä vieläpä hyvän sään suosiessa! Tässä on sekä hyvää että huonoa: tietysti olen iloinen että K18-coneille riittää kysyntää (ja täten luentosaleihin katsojia), mutta osa aktiviteeteista meni aikamoiseksi jonotteluksi. Esimerkiksi taidekujalla tuli ensimmäistä kertaa aikoihin olo, että henki loppuu ja taju lähtee jos tungokseen jää jumiin. Kirpputori puolestaan oli siirretty takaisin Metsähalliin, jossa kiemurteleva jono ei tuntunut lyhenevän koko conin aikana. Sunnuntaina itse tuottojen tilitystä odotin kiltisti nelisenkymmentä minuuttia, kun check-outia varten oli varattu yksi printteri. Pakostakin laittaa miettimään, miten Frostin tai sateisemman kesä-Desun laita on tulevaisuudessa, jos ihmisiä on paikalla yhtä paljon.

maipon:

Airin ehti taas summata suunnilleen kaiken. Oli kuitenkin kiva jälleen huomata että luennot todella kiinnostivat ja salit täyttyivät kerta toisensa jälkeen, vaikka se sitten tarkoittikin sitä että en itsekään päässyt kaikkiin haluamiini ohjelmiin. Kiitokset myös ohjelmanpitäjistä huolehtineelle uudelle ohjelmavastaavalle Gorimille!

edit// Kiitos omasta puolestanikin Gorimille, lämmittää muuten paljon sydäntä kun tapahtumassa ehtii vaihtaa ohjelmavastaavan kanssa pari sanaa! – Airin

Fujoshiluola kesä-Desussa

Fujoshiluola on viettänyt hiljaiseloa, muttei toimettomana! Kesä-Desu on jo melkein-ihan-nyt, joten viime hetken täkynä mainostusta viikonlopun ohjelmatarjonnasta, jota Fujoshiluola on tällä kertaa pitämässä ihan yhteisvoimin! Tällä kertaa jutellaan seksuaalivähemmistöjen representaation kiemuraisuudessa mainstream-animessa, joten jos aihe kiinnostaa, tule paikalle! Juttelemaan saa tulla muutenkin, sillä etenkin Airinille kyseessä on poikkeuksellisesti viimeinen luennonpitopesti aikamääreeseen x – syyskuussa kutsuu Englanti ainakin vuodeksi eteenpäin. Paree siis olla hyvä luento!!

La 17.6. klo 16.00 – 17.30 (Puuseppä)

Seksuaalivähemmistöt ja representaatio animessa: mahdoton yhtälö?

BL ja GL ovat tuttuja genrejä homoromantiikkaa kaipaavalle animeharrastajalle, mutta viime aikoina fandomia ovat puhuttaneet tyttöjen tai poikien väliset suhteet myös laajemmalle yleisölle tarkoitetussa animessa. Länsimainen yleisö tulkitsee monesti tällaisten sarjojen ajavan seksuaalivähemmistöjen asiaa, mutta Japanista käsin asia ei ole niin yksioikoinen. Voiko anime toimia representaationa tai ottaa aidosti kantaa, vai ovatko kaikki homosuhteet pelkkää täkyjen heittelyä yleisölle? Luennolla syvennytään aiheeseen mm. Yuri!!! On Icen, Kuzu no Honkain ja Samurai Flamencon kautta sekä pohditaan, voiko näillä korteilla todella tehdä historiaa.

– maipon & airinpie

Popcult Helsinki 6. – 7.5.2017

Katajannokan merellisille hoodeille muuttanut Popcult houkutti luokseen paitsi kaikenikäisiä populaarikulttuurin ystäviä, myös Fujoshiluolan. Airinille tämänkertainen Popcult oli toinen laatuaan sitten vuoden 2015, Maijalle visiitti puolestaan oli ensimmäinen. Siitä, miksi vuosi 2016 on jäänyt kummaltakin välistä, ei ole minkäänlaista muistikuvaa. Vuodesta 2016 ei ole minkäänlaista muistikuvaa. Ehkä muisti itsessään on vain illuusio mutta toisinaan kaunis sellainen joten parempi paneutua sen pidemmittä puheitta tunnelmiin tapahtumasta kun ne vielä tuoreena mielessä ovat:

Ennakko-odotukset tapahtumaan

maipon: Vaikka tämä oli ensimmäinen käyntini Popcultissa, tapahtuman konsepti oli kuitenkin tuttu jo ennestään: yhdistetään Desuconista tuttu fanien huolella tekemä puheohjelma länsimaisiin fandomeihin. Odotin viikonlopulta siis merellisissä maisemissa hengailun lisäksi viihdyttävää mutta omistautunutta puheohjelmaa.

airinpie: Ensimmäisen Popcultini koin tosiaan Kulttuuritalolla pari vuotta takaperin. Vaikka pienet tilat palvelivat luento-ohjelmaa vähän nihkeästi, kokonaisuudesta jäi silti ehdottoman positiivinen fiilis. Kun Maija sitten päätti lähteä väsäämään tapahtumaan luentoa fanficmaisista kirjoista, oli luontevaa lähteä seuraksi tarkastamaan uudet tilat. Pohdin aluksi myös luennonpitämisen mahdollisuutta, mutta päädyin laiskuuttani peruskävijän rooliin – näin etukäteen Popcultista jopa unta, jossa joku tiedusteli luentoni alkamisajankohtaa ja riemastuin valtavasti, kun tajusin ettei minun tarvitse sellaisesta stressata. Ahahahahaahhaahhahhaha… ha.

Yleiset tapahtumahuomiot

maipon: Normikävijän näkövinkkelistä tapahtuma pelitti mukavasti. Paikalle oli helppo saapua ja tilat olivat sopivat sekä hengaamiseen että ohjelmasta nauttimiseen. Taidekujalle oli kunnolla tilaa eikä ruuhkia tai tungosta muutenkaan päässyt syntymään, jos ahtaan oloista kirppishuonetta ei oteta huomioon. Lisäksi bonusta viralliselle Popcultfi-twittertilille joka tiedotti sekä ennen tapahtumaa että sen aikana isoista ja pienemmistäkin tärkeistä asioista (kuten kahvion ruokavalikoimasta :D). Jotenkin tapahtuman tila tuntui myös olevan muodoltaan sellainen, että tuttuihin tuli väkisinkin törmättyä sen sijaan että kaikki olisivat jatkuvasti olleet täysin eri puolilla taloa. Tai sitten vaan sattui olemaan tavallista parempi bongaustuuri tällä kertaa.

Olin itse paikalla myös ohjelmanpitäjänä, ja niiltäkin osin homma hoitui pääasiassa hyvin. Kommunikaatio ohjelmavastaavan kanssa ennen tapahtumaa oli sujuvaa ja sain aktiivisesti ehdotuksia ohjelman parantamiseksi. Tuntui myös järjevältä pyytää ohjelmanpitäjiä lähettämään suunnitelma ohjelman rakenteesta jo pari kuukautta ennen conia, koska tämä tehosti ainakin omaa ajankäyttöäni huomattavasti. Tilat ja välineet ohjelmanpitoa varten oli järjestetty hyvin, vaikka kaukosäädintä diaheittimeen ei lopulta löytynytkään. Ilmaista sisäänpääsyä lukuunottamatta ohjelmanpitäjille ei tosin ollut tarjolla mitään varsinaisia etuja kuten ruokailua tai green roomia, mutta samasta kaupungista coniin saapunutta tämä ei sinänsä niin paljon haitannut.

airinpie: Kaikessa lyhykäisyydessään Marina Congress Center oli selkeä harppaus ylöspäin Kulttuuritalosta. Kuten sanottua, nihkeintä ensimmäisessä Popcultissa oli jännätä omaa istumapaikkaa kun luentohuoneisiin tuntui mahtuvan vain kourallinen ihmisiä. Tällä kertaa ohjelmiin ei tarvinnut jonottaa varttia etukäteen, vaan tilaa riitti oikein hyvin (etenkin kun osa yleisöstä ei tuntunut aivan löytävän puheohjelman pariin). Myös myyntisali ja taidekuja tuntuivat luontevasti sijoitetuilta, ja narikka veti kuin unelma koko tapahtuman ajan. Kirpparin suosio puolestaan taisi yllättää myös järjestäjät, sillä kuuleman mukaan noin 3000 myyntiesineen seassa sai vähän taistella pöytätilasta.

Oikeastaan suurin poikkipuolinen sana Popcultin uusista tiloista kohdistuukin Helsingin kaupunkiin, sillä Kulttuuritalolla oli puolellaan keskeisempi sijainti: Skattalla ensimmäiset elinvuoteni viettäneenä toki pidän miljööstä, mutta Uspenskin katedraalia vastapäätä olevan K-marketin suljettua ovensa joutui lähintä ruokakauppaa hetken etsimään. Onneksi sää suosi ja puistopiknikit saatiin pidettyä, joten tämäkään ei lopulta ollut kovin suuri miinus.

Ohjelmapalaute

airinpie: Tapahtuman ensimmäinen ohjelmanumero osoittautui myös sen ajatuksia herättävimmäksi. Olimme jo etukäteen tutustuneet ”Koska canon ei riitä” – Fan fiction ilmiönä Suomessa -luennon kivijalkana toimivaan, Juvenian tilaamaan AMK-opinnäytetyöhön, joka herätti tiukempiin tutkimuskriteereihin tottuneelle paljon kysymyksiä (ei vähiten mm. Oh no they didn’t -livejournal-juoruyhteisön käytöstä yhtenä tutkimuslähteenä). Itse luento ei valitettavasti tätä hämmennystä juurikaan hälventänyt, vaan lähinnä korostui luennoitsijan korostaessa aikomustaan suunnata aihe kourassa kohti Tampereen yliopistoa. Kunnioitan valtavasti luennoitsijan innostuneisuutta aihettaan kohtaan, mutta koen myös aiheelliseksi korostaa muutamaa seikkaa ko. tutkimuksen sisällöstä jotka tulee ottaa huomioon ennen yliopistotasolle siirtymistä. Seuraavat kommentit haluankin esittää ennen kaikkea Tampereen yliopiston alumnina (FM), minkä lisäksi olen hyödyntänyt ajatuksia myös Tampereella gradusemmansa pian aloittavalta opiskelijalta, joka itse asiassa teki kandinsa fanficeihin liittyen. Tarkoituksena ei missään nimessä ole grillata, vaan kannustaa tutkimukseen tarkemmista lähtökohdista.

1) Kontekstilla on väliä. Yksi rasittavimpia mutta silti välttämättömimpiä puolia kaikenlaisessa tutkimuksessa on asioiden tarkka kontekstualisointi ja määrittely, minkä valossa luennolla ja opparissa löyhästi heitetyt käsitteet särähtivät korvaan. Esimerkiksi väitteet fanfic-tutkimuksen vähyydestä (etenkin suomalaisen fanfic-tutkimuksen puutteesta) tarjottiin yleisölle faktoina, joissa ei nähty tarpeelliseksi tarkentaa luennoitsijan tarkoittavan ilmeisesti näin laajalla otannalla toteutettua tutkimusta, joka keskittyisi ainoastaan Suomeen ja/tai yhteisöllisyyteen (?). On totta, että valtaosa fanficeihin keskittyvästä tutkimuksesta on materiaaliltaan tarkemmin rajattua (tai kirjallisuustieteellisesti painottunutta), mutta rajauksistaan huolimatta moni pohjautuu myös paljolti samoihin kysymyksiin kuin mitä luennoitsija halusi tarkastella (”mitä haluat lukea ja miksi”). Näin kontekstittomat väittämät kuulostavat siis siltä, että aiempaa tutkimusta joko vähätellään tai sitä ei osata kunnolla soveltaa.

2) Rajauksella on väliä. Kuten sanottua, moni fanfic-tutkimus on tarkkaan rajattua esimerkiksi fandominsa puolesta. Tämä juontaa juurensa siitä, että näin laajan aiheen kanssa taustamateriaali on pakko rajata – fanficit ovat lopulta vain kulttuurintuotannollinen väylä, eivät oma genrensä. Opinnäytetyö oli kuitenkin toteutettu pääasiassa empiirisenä kyselynä, jossa yli 400 vastaajaa kertoi fanfic-kokemuksistaan erilaisten kysymysten avulla. Tutkimuksesta ei käy ilmi, missä tätä kyselylomaketta on edes jaettu; luennolla vastaus tähän oli pienen kiertelyn jälkeen ”vapaasti jaettuna somessa, foorumeilla jne.” Toisin sanoen lomake lienee kiertänyt harrastajalta harrastajalle ilman, että itse tutkija on ollut edes välillisesti läsnä. En väitä tuntevani luennoitsijan oppilaitoksen tutkimusmetodologiaa tai sen kriteerejä, mutta ongelma em. menettelytavassa yliopistonäkökulmasta on se, ettei tällainen data ole kirjaimellisesti kytköksissä mihinkään – eikä se ole tällöin myöskään 100 % luotettavaa. Toki tällaista kvalitatiivista dataa on mahdollista käyttää tukena muille löydöksille tai analysoida sitä yhteydessä jo olemassaolevaan tutkimustietoon, mutta jos luennoitsijan näkökulmasta ko. tietoa ei ole olemassa, itse tutkimus on täysin kyselyistä saadun informaation varaan rakennettu.

3) Variaatiolla on väliä. Fandomit eivät ole monoliitti; niiden harrastajat eivät ole monoliitti. Se, kirjoittaako Jaana 15-v. suomenkielisiä One Direction ficejä Wattpadissa tai Instagramissa on kokemukseltaan eri asia kuin se, kirjoittaako Jenni 32-v. ~vakavaa Sherlock-proosaa kansainväliselle yleisölle vaikkapa ao3:ssa. Jos tutkimuksen tarkoitus on syynätä ficejä ilmiönä, näiden erojen ymmärtäminen on välttämätöntä. Vaikka vastaajien ikähaarukka, genremieltymykset yms. oli eroteltu havainnollistaviksi palkeiksi, itse fandomit ja yhteisöt oli niputettu yhteen. Näin suorat yleistykset syövät tutkimuksen uskottavuutta harrastuksen kuvaajana, etenkin jos siinä ei lainkaan huomioida esimerkiksi käytetyn kielen vaikutusta itse kokemukseen. Jos pohditaan ilmiötä nimenomaan Suomessa, luulisi olevan itsestäänselvää että yksi ensimmäisistä kysymyksistä on ”luetko/kirjoitatko suomeksi/englanniksi/Turun murteella”! Pisteet siitä että luennoitsija myönsi suoraan jättäneensä tämän seikan käsittelemättä, mutta toivoisin tämän muistavan että kielellinen etäännytys yms. faktorit ovat aika oleellisia vaikkapa siinä paljon puhutussa fanficien pornoaspektissa.

4) Loppupäätelmillä on väliä. Vaikka Suomi-fokus tutkimuksessa oli looginen, syntyy mm. kielivariaatioiden sivuuttamisen myötä se perustavanlaatuinen ongelma, miten nämä lokalisoidut erot fanfic-yhteisöissä tai kokemuksessa voidaan edes määrittää. Millä tavoin samoilla foorumeilla ja some-yhteisöissä pyörivät ihmiset eroavat toisistaan kansallisuudesta riippumatta, jos rajauksia ei olla tehty? Tutkimus ei pyrkinyt peilaaman löydöksiä aiempaan, kansainväliseen tutkimukseen aiheesta, joten herää väistämättä kysymys, missä määrin se fanficien harrastamista ja historiaa laajemmalti sisältää. En esimerkiksi ole tutkimuksen loppupäätelmän kanssa samaa mieltä: luennoitsija vertasi fanficeja rock-musiikkiin, joka on harrastajilleen elämäntapa, mutta jota vanhempi sukupolvi ei ymmärrä. Alkuperäiset fanfic-harrastajat ovat kuitenkin jo eläkeiässä… Suomalaisessa kokemuksessa on varmasti paljon omaleimaista, mutta ilman rinnastuksia näitä on hankala erottaa. Nuorisotutkimuskeskuksen tilaamaksi työksi oppari ei lisäksi pyrkinyt havainnollistamaan datan avaamia mahdollisuuksia nuorten lukuharrastuksen tukemiseksi, sen enempää kuin sitä oli valjastettu esimerkiksi lukijaprofiilien luomiseen. Aika vaikeaa se olisi toisaalta ollutkin, koska vastausmereen heitetty verkko oli yksinkertaisesti aivan liian laaja.

Oli tutkimuksella toki annettavaakin: yksilölliset kokemukset olivat mielenkiintoisia, ja pyrkimys kartoittaa harrastamista paitsi kunnioitettava, myös mielenkiintoinen. Harrastajan tekemänä kyselygallupina ohjelmanumero olisikin toiminut loistavasti. 100 % vakavissaan tehdyksi tutkimukseksi se ei ehkä täyttänyt omia kriteerejäni luotettavana pidetystä tiedosta, mutta jos muun muassa edellä mainittuihin seikkoihin kiinnitetään jatkossa enemmän huomiota, uskon luennoitsijan innostuneisuuden kantavan pitkälle. Plussaa lisäksi päheestä Antti Tuisku -cosplaysta!

Lauantain ohjelmakattaus tarjosikin minulle lopulta ähkyn fanficeja, sillä päivän toiseksi luennoksi jäi Maijan (ironista kyllä) Fanficmaisia lukukokemuksia. En kuitenkaan aio kirjoittaa siitä ekstensiivisesti, sillä a) olen liian jäävi ja b) käytin ainakin ensimmäiset 30 minuuttia Popcultin kirppiksen tuottojen dokumentoinnin parissa. Pääsin kelkkaan siis jossakin… Uma Karman kohdalla? minkä ansiosta en osaa sanoa tuon taivaallista alustuksista tai ajoituksista. Parhaimmillaan ohjelma oli kuitenkin Maijan kertoessa subjektiivisia kokemuksiaan eri kirjojen sisällöstä ja juonikuvioista, sillä kirjavinkkauksesta inspiraationsa saaneen luennon pääasiallinen tavoite olikin tarjota kuulijoille uutta luettavaa. ”Fanficmainen” on termi, josta grillasin Maijaa paljon etukäteen sen subjektiivisuuden vuoksi, mutta uskoisin luennon silti tavoittaneen tämän vaikeasti määriteltävän tunteen hengen suosituksissaan. Niiden peilaaminen tutkimuslöydöksiin kuten intimatopiaan olivat myös todella mielenkiintoisia!

Sunnuntai alkoi ohjelmanumerolla Foliohatun taitteluohjeet, jonne pääsimme bussien myöhästelyn vuoksi vasta vartin myöhässä. Itselläni kestikin hetki päästä kärryille hommasta, mutta luento osoittautui lopulta oikein hauskaksi: luennoitsijakaksikko kertoili Folihatun alla -bloginsa hengessä salaliittoteorioiden tehtailusta selittämään erilaisten elokuvien kummallisuuksia. Vinksahtaneiden tulkintojen ystävänä viihdyin kovasti! Olisin mieluusti kuunnellut pidempäänkin itse teorioita, sillä vaikka näitä voi toki jälkikäteen käydä blogista lisää lukemassa, tykkäsin yhdistelmästä simultaanidioja sekä luennoitsijoiden varmaa esiintymistä. Koomaussunnuntain pehmentäjänä leppoisa tarinointi toimi joka tapauksessa oikein hyvin, ja käynnisti päivän lupaavasti ohjeman osalta.

Seuraavaksi suuntasin yhdelle eniten odottamistani luennoista, eli All T, All Shade: Rupaul’s Drag Racen mehukkaat draamat. Ohjelmanumero kieltämättä vastasi kuvaustaan, eli pyrki valottamaan ko. realityohjelman toteutusta ja taustoja etenkin draaman ja riitojen osalta. En kuitenkaan osaa täysin sanoa, kelle ohjelma oli tehty: lähes kaikki Drag Race -kaudet maratoonanneena luento ei suoranaisesti kertonut mitään uutta, mutta sarjaa tuntematon tuskin olisi pysynyt kaikissa viittauksissa kärryillä. Jopa ohjelman ulkopuoliset some-draamat olivat minulle ennalta tuttuja, vaikken mikään superfani olekaan. Tästä johtuen olisin kaivannutkin enemmän nimenomaan luennoitsijan omaa analyysiä: tämä totesi kisaajien esiintyvän tietoisesti sarjassa ns. hahmoina, joten sellaisina heitä olisi helposti voinut myös tarkastella. Miksi yksi queen on hauska ja toinen ilkeä? Milloin shade/reading muuttuu aidoksi v*ttuiluksi? Jos kisaajat ovat lähtökohtaisesti perus-realityä konfliktinhakuisempia, miksi olemme tästä katsojina niin kiinnostuneita? Mistä saa aikaan makoisinta draamaa ja miksi – ja kuinka paljon silloin on väliä, mikä kaikki draamasta on käsikirjoitettua? Spekulaatio olisi auttanut syventämään ohjelman sisältöä, sillä tällaisenaan se toimi kyllä hyvänä yleiskatsauksena tosi-TV:n karuun maailmaan, muttei puhujan selvästä perehtyneisyydestä huolimatta ehkä antanut kaikkeaan nimenomaan Drag Race -faneille. Toivoisin myös, että jos ohjelmassa käytetään paljon englanninkielisiä termejä ja nimiä (etenkin lempinimiä) muun puheen joukossa, niitä lausuttaisiin hitaammin jotta kaikista saa varmasti selvää.

Viimeisenä Popcultin luentona kävimme katsomassa Miehet ja maskuliinisuus K-popissa, jonka luennoitsija on niinikään perehtynyt korealaisen populaarikulttuurin teemoihin akateemisella tasolla. Luento alkoikin kuin unelma: siinä havainnollistettiin selkeästi ja kompaktisti esimerkiksi ne mielessä pidettävät seikat, mitä esimerkiksi K-popin maskuliinisuuden tutkiminen edellyttää. Äärimmäisen mielenkiintoisista esimerkeistä (muutama tyypillinen maskuliinisuuden käsite valtapopissa määritelmineen) odotin luennon jatkavan laajempaan analyysiin, mutta tasan viidentoista minuutin kohdalla ohjelmanumero olikin jo ohi. Seuraavat n. kaksikymmentä minuuttia saatiin kulumaan vielä yleisökysymysten parissa. Luennosta jäikin hyvin ristiriitainen fiilis: luennoitsija vaikutti koko viikonlopun asiantuntevimmalta puhujalta, mutta kieltämättä odotin kuulevani enemmän kuin TEDtalks-henkisen alustuksen. Informaatio oli todella mielenkiintoista, mutta se loppui ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan. Ymmärrän kuitenkin hyvin, että nimenomaan tutkimushavainnoista ammentava ohjelma ei välttämättä halua/uskalla lähteä löydöksineen liikaa sooloilemaan; seminaarinäkökulmasta tämä on ymmärrettävää, harrastetapahtumassa silti harmi.

maipon:  Kuten yleensä, tälläkin kertaa ohjelmakartassa oli enemmän kiinnostavan oloisia ohjelmia kuin mihin omat aikataulut lopulta antoivat myöten. Lauantain ohjelmista käteen jäi lopulta vain ”Koska canon ei riitä” – Fan fiction ilmiönä Suomessa. Kuten Airin mainitsi, olimme tutustuneet esityksen pohjana toimivaan opinnäytetyöhön ennen conia jotta ymmärtäisimme esityksen taustoja paremmin. Ohjelmanpitäjä oli selvästi innostunut omasta aiheestaan ja esiintyminen sujui luontevasti, kun hän esitteli suomalaisista fanfic-harrastajista tekemäänsä kyselytutkimusta ja sen tuloksia. Tavoitteena näytti olevan aiheen käsittely mahdollisimman laajasti, mutta sen vuoksi esitys tuntui lopulta pintaraapaisulta useista kiinnostavista aiheista joihin ei kuitenkaan perehdytty kovin syvällisesti. Esitys (tai alkuperäinen opinnäyte) olisikin mielestäni hyötynyt aiheen rajaamisesta yhteen selkeään näkökulmaan, kuten esim fanficien harrastamiseen nimenomaan Suomessa, fanfic-harrastuksen yhteisöllisyyteen, tai fanficeihin nimenomaan nuorten harrastuksena. Ehkä näistä saammekin vielä kuulla lisää jossain tulevissa tapahtumissa! Hieman jäi kyllä ihmetyttämään luennolla usein toistunut väite siitä, että fanficeistä ei ole tehty juuri lainkaan tutkimusta. Itse nimittäin löysin niitä enemmän kuin tarpeeksi valmistellessani omaa, myös fanficeihin liittyvää puheohjelmaani. Hauskaa luettavaa oli esimerkiksi Silja Kukan kirjoittama Minkä fanit ovat yhdistäneet, sitä älkööt käsikirjoittajat erottako : Slashin eroottiset utopiat naisten reagoivana fiktiona.

Sunnuntaina tulikin sitten istuttua ohjelmissa pidemmän kaavan kautta. Foliohatun taitteluohjeet tarjosi yleisen foliohattuilun lisäksi hauskan katsauksen ohjelmanpitäjien blogin taustoihin. Konsepti oli minulle jo ennestään tuttu Tähtivaeltaja-lehdestä, mutta teorioiden läpikäynti livenä ja mahtavien diojen kera teki esityksestä todella hauskan. Lisäksi luennolla annettiin eväitä omien foliohattuteorioiden keksimiseen, joten nyt sitten vain kehittelemään omia versioita vaikka Sousuken olkapään todellisesta kohtalosta!

Päädyin mukaan katsomoon myös Rupaul-luennolle, vaikka olen katsonut Drag Racea elämässäni noin kahden jakson verran. Alkupuoli esityksestä oli viihdyttävää yleispätevää tietoa tosi-tv:n taustalla pyörivästä koneistosta, ja puhetta oli helppo seurata aihetta ennestään tuntemattomanakin. Ummikkona en kuitenkaan enää pysynyt kärryillä siinä vaiheessa kun siirryttiin yksityiskohtaisempaan draamojen käsittelyyn, joten päätin suosiolla vaihtaa luentosalia. Pääsin siis näkemään viimeisen vartin Hoothootin Taikakoulutus fiktiossa -luennosta, jossa käytiin läpi aihetta läpi historian niin länsimaissa kuin hieman Japanissakin. Vaikka paljon jäi näkemättä, esitys vaikutti mukavan monipuoliselta ja mietityltä kokonaisuudelta aiheesta.

Itselleni viikonlopun odotetuin ohjelma oli sunnuntain loppupuolella pidetty Miehet ja maskuliinisuus K-popissa. Vaikka kulutan korealaista popkulttuuria lähinnä kasuaalisti, jaksavat korealainen kulttuuri ja yhteiskunnalliset ilmiöt aina kiinnostaa. Luennolla käytiin läpi neljä erilaista k-idoleista tunnistettavaa maskuliinisuuden mallia: perinteisiin korealaisiin henkisiin arvoihin perustuva maskuliinisuus; fyysisyyttä korostava, enemmän länsimaisiin faneihin vetoava maskuliinisuus; kukkaispoikamaskuliinisuus sekä aggressiivinen maskuliinisuus jota on mahdollista ilmentää lähinnä näytellessä tai musiikkivideoilla. Samalla korostettiin kuinka maskuliinisena pidettävät asiat vaihtelevat kulttuurista toiseen. Asiasisältönsä puolesta todella kiinnostava esitys jäi kuitenkin lopulta varsin lyhyeksi. Tämä oli sääli koska olisin mielelläni kuunnellut asiasta paljon pidempäänkin. Onneksi lyhyenäkin esitys tarjosi kiinnostavaa tietoa, jota voi soveltaa vaikka seuraavan kerran kun päätyy conijatkoilla tuijottamaan poikabändivideoita Youtubesta.

Yleisiä ajatuksia ohjelmasta

maipon: Olen vilkuillut Popcultin ohjelmakarttaa monena vuonna, ja tälläkin kertaa aiheet olivat mukavan monipuolisia. Tuntuu että Suomessa on selkeästi tilausta tällaiselle fanitapahtumalle jonka aiheet eivät ole yhtä tarkasti rajattuja kuin spefiin keskittyneessä Finnconissa tai animetapahtumissa. Ohjelmistossa tuntui myös olevan sopiva tasapaino yksittäisiin sarjoihin/teoksiin ja laajempiin kokonaisuuksiin keskittyvien esitysten välillä. Useat ohjelmasalit mahdollistivat myös runsaan ohjelmatarjonnan. Jälkikäteen olen kyllä jäänyt miettimään, että salien kokoerot asettavat ohjelmakartan suunnittelijoille haasteita: pitäisi pystyä arvioimaan mitkä ohjelmat vetävät vain kourallisen väkeä ja sijoittaa ne pienempiin saleihin kuten Nordiaan. Ko. salissa pidetty Taikakoulutus -ohjelma oli ainakin tupaten täynnä ja ihmisiä istui jopa lattialla, samalla kun osa Fennia-saleissa näkemästäni ohjelmasta pidettiin todella väljille yleisöille.

airinpie: Ensimmäiseen Popcultiin verrattuna kehitystä on tapahtunut selvästi ohjelman saralla. Mielestäni oli vain ja ainoastaan hyvä, että Popcultin ohjelmatiimi oli ponnekkaasti mukana ohjelmanumeroiden työstämisessä; sikäli kun Maijan kautta pääsin teollisuusvakoilemaan, ideoinnissa oli hyvä ote ja rohkeita parannusehdotuksia. Ihan kaikilta osin nämä eivät kaikissa näkemissäni ohjelmissa kenties toteutuneet (koska ohjelmanumero on lopulta aina tekijänsä näköinen), mutta suunta on selkeästi ylöspäin, ja odotan innolla millaiseksi Popcultin kattaus jatkossa kehittyy. Pidin myös kunniavieraista, vaikken heitä tällä kertaa päässytkään katsomaan.

Kritiikkiä voisin kuitenkin antaa aiheesta, joka riivasi jo Kulttuuritalolla: luentosaleissa on usein kova valaistus, joka luonnonvaloon yhdistettynä tekee monista dioista aivan liian haaleita. Jos salien etuvaloja ei mitenkään saa himmennettyä, tämän kanssa täytyy kenties vain elää, mutta silloin luennoitsijoita kannattaa kannustaa valitsemaan olosuhteisiin sopivia värejä (vähän kuin Desussa painotetaan, ettei diojen alareunaan saa pakata liikaa tekstiä). Kertaalleen myös Drag Race -ohjelman aikana tietokoneesta katosi kesken kaiken wifi, mutta tämä saatiin rivakasti korjattua.

Bingobonuskierros

airinpie: Kaiken kaikkiaan tämän vuoden Popcultista jäi oikein hyvä fiilis, ja kokonaisuus oli onnistunut. Sää suosi, seura oli hyvää, ja painavien laukkujen raahaaminen palkittiin kiitettävillä kirppistuotoilla. Raha aina paras conituliainen! Ideaalitilanteessa kirppis olisi toki kaksipäiväinen (tilaa ilmeisesti tarvittiin sunnuntaina toiseen käyttöön), sillä kamojen roudaus vain seitsemän tunnin esilläoloa varten on aikamoista bingolottoa – puhumattakaan siitä, että niiden takaisinhaku oli ajoitettu päällekkäin kahden luento-ohjelman kanssa. Tällaisenaankin homma silti toimi suht kivuttomasti, joten wubba lubba dub dub vaan ja toivottavasti pääsen popculteilemaan toistekin!

maipon: Eipä tähän liene enää lisättävää! Kivaa oli, conittaisin uudestaan, söisin aamiaiseksi jne.

Luolacast #11

Vuoden 2017 ensimmäisessä jaksossa pureudumme analysoimaan uusimman Kono BL ga yabai 2017 -äänestyksen tuloksia, muistelemme viime vuoden anime-elämyksiä ja suuntaamme katseemme myös tulevaan. Mitkä BL-trendit ovat nyt pinnalla, mikä oli vuoden 2016 paras piirretty, ja miksi Kurose on paskaa? Lisäksi kuumana puheenaiheena ovat jälleen korealaiset ja kiinalaiset BL-nettisarjakuvat eli webtoonit. Miten ne eroavat japanilaisesta BL-mangasta, ja miksi niiden fanikantakin on osittain erilaista? Entä mikä on Fujoshiluolan tuomio viraalihitiksi nousseelle Killing Stalking -sarjalle?

EDIT: Jakson lataamisessa oli alunperin jotain häikkää, nyt jakson pitäisi olla kuunneltavissa kokonaisena.

Lataa mp3

• Kuulumiset (00:00:00)
• Katsotut sarjat (00:02:54)
  • Touken Ranbu Hanamaru (00:02:54)
  • Bungou Stray Dogs (00:05:24)
  • Kill La Kill (00:06:49)
  • Acca 13 ja Showa Genroku Raguko Shinjuu (00:08:36)
  • Marginal #4: Kiss kara tsukuru big bang (00:09:21)
• Luetut (00:10:22)
  • Harada: Yoru to asa no uta (00:10:22)
  • Kizu Natsuki: Given (00:12:03)
  • Scarlet Berico: Joou to shitateya (00:13:16)
• Webtoonit (00:15:40)
  • Old Xian: 19 Days (00:15:40)
  • Tirano Kim: All About Lust (00:16:21)
  • Bboong: Out of Control (00:19:27)
  • Koogi: Killing Stalking (00:23:30)
    • Mainittu: Kaori Yuki; Poppy Z. Brite – Exquisite Corpse
• Uutiset: Kono BL ga yabai 2017 (00:29:40)
  • Äänestyksen top 20 (00:29:40)
    • Mainittu: Fumino Yuki – Hidamari ga kikoeru; Kii Kanna – Yuki no shita no qualia; Psyche Delico – Inu mo kuwanai; Ogawa Chise – Caste Heaven
  • Parhaat hahmot: Seme, uke, megane jne (00:33:16)
    • Mainittu: Takarai Rihito – Ten Count; Hidaka Shoko – Blue Morning; Ayano Yamane – Finder; Enzou – Mother’s Spirit; Shoowa – Iberico buta to koi to Tsubaki; Marukido Maki – Pornographer; Ogeretsu Tanaka – Escape Journey; Harada – Color Recipe
  • Tulokasmangakat (00:37:56)
    • Mainittu: Tamekou, Iimo, Marukido Maki, Michinoku Atami, Nyannya
  • Genretrendit (00:41:39)
    • Mainittu: Furukawa Tasuku – Dancing Colors; Asada Nemui – Dear My God; Hideyoshico – Ikemen-kun to saenai-kun; Tagura Tohru – Koimonogarari; Kotobuki Tarako – Sex Pistols
  • Parhaat BL-mangat kautta aikojen (00:47:02)
    • Mainittu: Nakamura Asumiko – Doukyuusei; Yuki Shimizu – Ze; Hidaka Shoko – Blue Morning; Yoneda kou – Doushitemo furetakunai; Yuki Shimizu – Love Mode; Ragawa Marimo – New York New York
• Fujoshiluolan vuoden 2016 parhaat animet, shipit ja hahmot (00:48:07)
  • Vuoden 2016 kuumottavimmat BL-mangat
  • Mainittu: Osomatsu-san; Mob Psycho 100; Saiki Kusuo no Ψ nan; Gakuen Handsome; Yuri!!! On Ice; One Punch Man; Moonlight Drawn By Clouds; Fire Emblem; Kill La Kill
• Odotukset BL-vuodelle 2017 (01:02:39)
  • BL-elokuvat Double Mints ja Hidamaru ga kikoeru (01:02:39)

Desucon Frostbite 27. – 29.1.2017

Frostit on taas frosteiltu ja Lahden hoodseilta palattu, kooma on todellinen jne. Tänä vuonna Fujoshiluola oli Sibeliustalolla ennätysajassa, kun ehdimme työaikataulujen ansiosta paikalle jo varhain perjantaina. Tämä tarjosikin loistavan tilaisuuden tsekata myös ensimmäisen päivän puheohjelmaa, joka usein jää kohdallamme aika paitsiolle. Kuinka sujui siis conikauden avaus, mitä tarttui taidekujalta mukaan, ja kuinka paljon omissa ohjelmissa tuli taas kädetettyä?

Mitä jäi käteen muiden puheohjelmasta?

airinpie: Tämänkertaisesta Frostista napsahti plakkariin neljä (4) kappaletta puheohjelmaa + yksi visa, mikä on ihan hyvin ottaen huomioon että esimerkiksi itseäni eniten kiinnostanut Isekai-ohjelma oli samaan aikaan Maijan luennon kanssa. Myös kiinalaisesta animesta kertova ohjelmanumero olisi ollut mielenkiintoinen, mutta uni > sunnuntaina kympiksi coniin raahautuminen. Perjantain ensimmäinen ohjelmanumero valikoituikin vähän puoliläpällä ajoituksen takia, sillä kirppiskamojen myyntisaliin raahaamisen jälkeen olimme missanneet vain 15 min ensimmäisestä slotista. Koska Traconissa Hootin idolianimeluento oli ollut suosikkini, ylipuhuin Maijan mukaan tämän Animea cosplayaavalle -luennolle.

Koska alusta jäi siis varttitunti näkemättä, en osaa sanoa millainen alustus luennolla mahdollisesti oli. En myöskään varsinaisesti kuulu luennon kohderyhmään, sillä omat harvat pukuiluni ovat enemmän läpällä ja klänässä kuin artesaaniuden hengessä toteutettuja. Olin silti kiinnostunut mahdollisista hienoja asudesigneja sisältävistä animesuosituksista, koska visuaalisia sarjoja ei koskaan voi katsoa liikaa. Jälkikäteen on hankala sanoa, missä määrin ohjelma lopulta vastasi odotuksiani; opin luennolta kyllä lisää erilaisten lähteiden pukuilupotentiaalista ja mistä ne vaativimmat designit kannattaa kaivaa, mutta jäin kaipaamaan lisää ohjelmakuvauksessa mainittua pohdintaa siitä, millaiset animesarjat pukuilijoita miellyttävät ja miksi. Toki tätä mahdollisesti sivuttiin enemmän missaamassani alun 15 minuutissa, mutta huomasin luennon aikana miettiväni mm. kuinka esimerkiksi asun tunnistettavuus / sarjan suosio  vaikuttaa pukuilupotentiaaliin haastavuuden lisäksi? Millaiset sarjat iskevät siihen kultasuoneen, jossa yhdistyvät paitsi hienot designit, koulupukuja haastavampi toteutus, että intohimoinen fanikanta – ja täten interaktio muiden fanien/conikävijöiden kanssa? Parhaimmillaan luento olikin havainnollistaessaan esimerkiksi eri animegenrejen pukuilutyyppejä, tai esitellessään kuinka hienokin design toisinaan vesittyy saadessaan animeadaptaation. Lievästä listamaisuudesta huolimatta opin kuitenkin luennolta uusia asioita, mukaan lukien esimerkiksi ranobejen design-ratkaisut!
/edit: tyypillistä tuuria, ilmeisesti osaa edellä pohtimistani asioista käsiteltiin alun missaamassani osiossa :D tämän takia pitää olla luennoilla ajoissa!

Cospaly_hommien jälkeen olimme kiinnostuneita Ichi Efu -luennosta, mutta valitsimme sen sijaan samaan aikaan pidetyn, Säikyn Genderbendaus fanikulttuurin trendinä – miten ilmentää sukupuolta? -luennon. Perjantaisen luennon oli ilmeisesti tarkoitus toimia eräänlaisena alustuksena ja ajatusten herättäjänä, jonka pohjalta keskustelua jatkettaisiin lauantain keskustelupiirissä. Idea oli hyvä, toimivathan monet yliopistokurssitkin ns. massaluento – demoryhmät -periaatteella. Kehuimme lisäksi etukäteen aiheen rajausta nimenomaan fanituotoksiin, sillä sukupuolivähemmistö_hommien tutkiminen animessa ja mangassa on saanut meidät hakkaamaan päätä seinään harva se kerta… Säikky puolestaan oli puhujana hyvin miellyttävä, ja arvostin tämän hienotunteisuutta sekä pyrkimystä pitää aihe yleisluontoisena sen monimutkaisuuden vuoksi. Toisaalta tämä tarkoitti myös sitä, että moni termi jäi ilman kunnollista määritelmää, mikä puolestaan johti aika tärkeidenkin nyanssien sekoittumiseen: Rule 63 loisti terminä poissaolollaan, trans-headcanonien konkreettinen ero genderbendaukseen jäi epäselväksi, eikä itse genderbendaus-termin laajalti dokumentoitua kritiikkiä käsitelty. Kunnioitan sitä että luennoitsija ei selvästikään halunnut sanella turhan tarkkoja reunaehtoja termeille ja asioille, mutta liian laveiden yleistysten vuoksi luennolla ei myöskään pohdittu miten nämä erilaiset lähtökohdat voivat fanituotoksiin ja niiden merkityksiin vaikuttaa. Jos esimerkiksi Rule 63:sta voi ajatella fetisistisenä sukupuolen ”vaihtamisena”, bendausta puolestaan ”taivuttamisena” ja trans-headcanoneita itselle tärkeän representaation luomisena sinne missä sitä perinteisesti ei löydy, kaikki nämä istuvat kyllä eri kohtiin näennäisesti samaa jatkumoa, mutta hyvin erilaisin seurauksin.

Ehkä osaksi edellä mainittujen näkökulmien poisjäämisen vuoksi puhuja oli arvioinut jo lyhyen slottinsa aikatarpeen alakanttiin, jolloin itse luentoa jäi käteen noin 20 min. Loput ajasta vietettiinkin yleisökommenttien parissa. Termien ja/tai lähtökohtien määrittelyn puutteellisuus aiheutti valitettavasti dominoefektinä sen, että joka toinen puhuja puhui ristiin eri asioista, joista vain osa ylipäätään liittyi itse aiheeseen eli genderbendaukseen fanituotoksissa. On aina ohjelmanpitäjän tehtävä pitää yleisö aisoissa (ks. alempaa Touniksen menettely Madhouse-luennolla), joten olin vähän pettynyt aiheen rönsytessä täysin anekdoottaaliseksi namedroppailuksi siitä, missä animessa on mitäkin ehkä-kenties-mahdollisesti-trans-hahmoja. Vaikka pari yleisökommenttia sivusikin aiheita, joista luennolla olisin halunnut enemmän kuulla (genderbendauksen fyysinen vs henkinen puoli tai bendauksen ilmentäminen mm. fanifiktiossa – tämä itse asiassa mainittiin ohjelmakuvauksessa, mutta luennolla se tuli esiin vasta tässä viimeisessä kommentissa), mielestäni on tarpeetonta uhrata puolet ohjelma-ajasta yleisökysymyksille jos seuraavana päivänä on luvassa erillinen keskustelupiiri. Oli toki ilahduttavaa huomata kiinnostunutta yleisöä löytäneen paikalle täyden salin verran, mutta tuo yleisö valitettavasti otti tällä kertaa luennon myös valtaansa tavalla, joka alleviivasi lavean lähestymistavan ongelmia.

Lauantain saldoksi jäi niinikään kaksi ohjelmaa, joista ensimmäinen oli Maijan Mitä kannet kertovat. Taidan tuttuun tapaan olla hieman jäävi kommentoimaan kyseistä ohjelmaa, mutta haluan silti todeta että luento muodosti kenties yhden selkeimmistä kokonaisuuksista, joita Maija on tähän asti tehnyt. Ohjelma eteni selkeästi paikasta A paikkaan B, ja sai hienosti ympyrän sulkeutumaan kun luennolla kerrottuja asioita BL-kansitaiteen nykytilasta peilattiin lopussa Sweet Heart Triggerin kanteen. Luennolla käsitellyt, japanilaisen kansisuunnittelijan haastatteluun pohjautuvat tiedot olivat myös todella mielenkiintoisia, sillä harvoin saa näin suoraan taustareferenssejä tekijöiltä itseltään. Vaikka olin lukenut ohjelman muistiinpanot jo ennakkoon, itse diat näin vasta nyt ja huolella valitut visuaaliset esimerkit tukivat hyvin käytettyjä argumentteja. Rakentavana palautteena toivoin vielä muutamien avainsanojen lisäämistä dioihin, sillä etenkin alkupuolella käsitelty teoreettinen tieto puuroutuu helposti ilman termien ankkurointia. Itse analyysiosiot kuitenkin pelittivät ja sisälsivät hienon yhdistelmän yleistä BL-kansitaiteen design-tietoutta että trendien kehitysten syitä. Kuten Maijalle myös totesin, luennolla nähty kansitaide toimi myös näppäränä mainoksena viime vuosien BL-mangalle, joka toivottavasti houkuttaa uusia lukijoita pariinsa!

Viimeiseksi nähdyksi ohjelmanumeroksi jäi Touniksen Studio Madhouse, joka saattoi olla peräti ensimmäinen (?) Tounikselta näkemäni luento (varaan tosin oikeuden olla väärässä, muisti on hatara ja koksukoot one helluva drug). Halusin tänne paitsi sopivan ajankohdan vuoksi, myös puhtaasti informaatioarvon puolesta koska toivoin saavani napakan paketin tietoa tekijöistä ja sarjoista ilman kuivaa listamaisuutta – eikä minun tarvinnut pettyä. Suosin henkilökohtaisesti yleensä analyyttisempiä ohjelmia, mutta juuri Madhousen tapauksessa linjat oli loogista pitää laajoina ja faktat faktoina; vaikka näennäisesti saman katon (ja siitä sienirihmaston lailla siinneiden alakattojen) alle mahtuu monenlaista tavaraa, erottuivat selkeästi jäsennellyllä luennolla myös Madhousen ns. tyyppipiirteet. Luento oli hyvä esimerkki ohjelmasta, jossa kronologisen käsittelytavan ei tarvitse tarkoittaa tylsää ”jo muinaiset roomalaiset” -tason vuosilukujen paukuttamista, vaan homma eteni vauhdikkaasti hyvin rajatuissa sykleissä ja tekijärosterin muutoksia korostaen. Esimerkkiteoksissa yhdistyivätkin hifistely ja tunnetummilla nimikkeillä pelaaminen hyvässä tasapainossa, jolloin hatarammallakin Madhousen tuotannon tietämyksellä katsojalle jäi varmasti edes jonkinlainen kokonaiskuva kausaliteeteista. Itselleni tuli aika nostalginen olo tajutessani, että tietyssä ikävaiheessa olen tullut kuluttaneeksi lähinnä Madhouse-tuotantoja (terveisiä vaan X:lle, limbohelvetissä tavataan)… Luento palveli siis ehdottomasti tarkoitustaan yleiskatsauksena kyseiseen studioon, mistä uuden oppimisen lisäksi sain myös mahdollisuuden laittaa omaa animehistoriaani selkeämpiin raameihin. Lisäpisteitä Touniksen luontevasta tavasta katkaista yleisöhuutelut ilmoittamalla topakasti että ”nyt meen sekaisin tästä, mennään eteenpäin”. Sinällään pieni yksityiskohta, joka kuitenkin Genderbendaus-luennon kommentaarisotkun valossa oli iso huojennus.

Mietimme myös Tursiksen OVA-luennon tsekkausta, mutta ennen myöhäisillan animevisaa halusimme pienen tauon Puusepän salista. Tapahtuman viimeiseksi ohjelmanumeroksi jäi täten Myöhäisillan animevisa: NEW GENERATION, jonka järjestivät tällä kertaa Mansikka ja Laorlan. Edellisestä visasta järjestelyt olivat ottaneet aimoharppauksen eteenpäin: ohjelma pysyi hyvin kasassa interaktiivisuudesta huolimatta, ja oikeiden vastausten läpikäyminen oli todella miellyttävää tekstien ilmestyessä alkuperäisten diojen päälle. Vaikeustaso oli omalle Puu- ja palikkalinjan jonnet -tiimillemme hyvä, eli todisti taas kuinka pitkälle pärjää muinaisilla tiedoilla ja puolihuolimattomuudella: ”nii tää talven 2017 anime on… se on… siinä on numero 4, mä muistan sen!” Koin kuitenkin suurta mielihyvää kyetessäni kaivamaan muistin perukoilta nimet paitsi Merokolle Full Moon Wo Sagashitesta, myös Nikolle Kiznaiverista – joka on muuten ainut jonka nimen ko. sarjasta taidan muistaa. Nooooh

maipon:  Koska monet kiinnostavilta vaikuttaneet ohjelmat kuten Fukushima-luento ja Kiina-anime jäivät päällekkäisten ohjelmien tai huonon ajankohdan vuoksi väliin, Frostbite 2017 jäi itselleni historiaan harvinaisen vähäluentoisena conina. Kävimme Airinin kanssa katsomassa oikeastaan kaikki samat ohjelmat, joten olennaisimmat asiat tulikin varmaan jo sanottua yllä. Tässä kuitenkin joitan luennoilta mieleen jääneitä asioita:

• Hoothoot: Animea Cosplayaaville. Luennolla valaistiin ihan, noh, valaisevasti eri tarinankerrontaformaattien vaikutusta niissä nähtäviin pukuihin. Viikottain ilmestyvässä shounenmangassa asujen on pakko olla yksinkertaisempia kuin harvemmin ilmestyvissä sarjoissa, ja vastaavasti animessa on animoinnin vuoksi yksinkertaistettava asuja. Toisaalta nykyään 3D-animaatio mahdollistaa mutkikkaampienkin asujen näyttämisen esim. idoli- ja taikatyttöanimaatioissa. Sarjasuosituksissa painottuivat näyttävät fantasia-asut ja länsimaalaistyyliset historialliset tai historiallishenkiset puvut. Japanilaistyylisiä asuja koulupuvuista historia-asuihin pidettiin länsimaalaisille harrastajille puolestaan vähän vaikeasti lähestyttävinä, vaikka niitäkin oli muutama mukana. Koska kohdeyleisö oli selvästi aika tarkkaan rajattu enkä itse kuulunut siihen, on vähän vaikeaa arvioida sarjasuositusten onnistuneisuutta. Plussaa kuitenkin siitä että yritystä merkitä sarjojen nimet dioihin löytyi, vaikka se ei ihan aina toteutunutkaan. PS. Oma sarjasuositukseni kaikille cosplayaajille on näyttäviä, haastavia ja historiallishenkisiä asuja esittelevä Nao Tsukijin piirtämä manga Adekan.
• Säikky: Genderbendaus fanikulttuurin trendinä – miten ilmentää sukupuolta? Kuten Airin jo totesi, mutkikas aihe oli fiksusti rajattu koskemaan vain fandomin tuotoksia. Luento olisi kuitenkin hyötynyt termien ja ilmiöiden tarkemmasta esittelystä ja erittelystä, sen sijaan että jokainen kuulija oli täysin omien satunnaisten internet-kokemustensa varassa. Luento olikin tavallaan enemmän osa laajempaa diskurssia kuin oma itsenäisesti toimiva esityksensä aiheesta. Pidin joka tapauksessa tavasta jolla puhuja kyseenalaisti sukupuolistereotypioihin ja binääreihin perustuvaa genderbendausta. Ylipäätään ote aiheeseen oli mukavan kriittinen mutta ei kuitenkaan tuomitseva, ja kuulijoille annettiin aiheita pohdittavaksi sen sijaan että niihin olisi annettu suoraan vastauksia. Onko vaatteilla sukupuolta? Miksi turvaudumme tiettyihin ulkoisiin markkereihin kun viestimme hahmon sukupuolesta? Entä miten sukupuoli-ilmaisultaan neutraalin oloisen hahmon sukupuolta voi taivuttaa? Aiheesta olisi kuunnellut mielellään pidempäänkin eri kanteilta. Bonusta söpöistä dioista ja luennoitsijan itse piirtämistä kuvista! Dioihin tosin oli mahdutettu välillä aika paljon tekstiä, vähemmälläkin pärjäisi. :)
• Tounis: Studio Madhouse Tämä luento jäi mieleen eheimpänä kokonaisuutena conissa katsomistani ohjelmista. Ohjelman aikana käytiin läpi yhden animestudion ja sen avainhenkilöiden matka 70-luvulta tähän päivään. Luennon aikana piirtyi kuva kunnianhimoisesta studiosta joka on haalinut talliinsa kiinnostavia ja omaperäisiä tekijöitä kuten Satoshi Kon, Masaaki Yuasa ja Mamoru Hosoda, ja antanut näiden tehdä aidosti oman näköisiään tuotantoja. Samalla moni itsellenikin tuttu anime ja ohjaaja asettui paremmin osaksi suurempaa historiallista kontekstia. Toiseksi studiota profiloivaksi asiaksi nostettiin taipumus tehdä animea ennemminkin kaikille ihmisille eikä vain otakuille. Studion eri vaiheet oli nimetty hauskasti mutta informatiivisesti, ja tarinallisen rakenteensa vuoksi luento upposi hyvin myös studiota aiemmin tuntemattomampaan kuulijaan. Tiedostan tosin että on helpompi suhtautua esitykseen kritiikittömästi jos aihe ei ole itselle kovin tuttu. Tällöin tärkeimmiksi arviointikriteereiksi nousevat kuitenkin esityksen sujuvuus sekä asioiden jäsentely, jotka mielestäni onnistuivat hyvin. Bonusta visuaalisesti näyttävistä dioista joihin oli laitettu mukaan juuri sopivan verran informatiivista tekstiä.
• Airinpie: Osomatsu-san rivien välistä. Luennon pitäjä ja jossain määrin aihekin olivat etukäteen tuttuja, joten ei tätä kauhean objektiivisesti voi arvioida. Pakko kuitenkin sanoa että tämä oli ohjelma jonka olemassaolosta olen iloinen koska Osomatsu-sanista löytyy pohdittavaa pintaa syvemmältä vaikka kuinka. Luennolla pureuduttiin  siihen, miten hahmojen luonteisiin ja hahmojen välisiin suhteisiin on mahdollista luoda nyansseja silloinkin kun kyse on episodimaisesta vitsisarjasta jossa aika ei kulu eikä kukaan tai mikään koskaan muutu. Luennolla kuvattiin hyvin, miten hahmojen keskinäinen interaktio ja sarjassa nähdyt useat eri versiot kustakin hahmosta (tyttömatsut, idolimatsut jne.) syventävät katsojien käsityksiä hahmoista ja mahdollistavat samanlaisen kiintymyksen ja spekuloinnin joka lineaarisemmassa sarjassa syntyisi vaikka hahmonkehityksen myötä. Lisäksi oli kiinnostavaa kuulla miten sarjaa alusta asti markkinoitiin pelkkää otakuyleisöä laajemmalle katsojakunnalle ja nimenomaan naisille, ja millaisia muutoksia hahmoihin piti tehdä jotta 60-luvulla syntynyt sarjakonsepti saatiin päivitettyä nykypäivään. Luennon alkua vaivasi pienoinen kiireen tuntu, mutta esitellyt konseptit ja huomiot hahmojen piirteistä ja toisiaan täydentävistä puolista antoivat uutta paitsi Osomatsu-sanin, myös muun fiktion tulkinnan kaveriksi. Bonusta foliohatuista ja kylpytakista!

Miten (ohjelmanpitäminen) meni noin niinku omasta mielestä?

airinpie: Juuh jaah jooh. Sunnuntain slotit ovat itselleni niitä joissa oma vireystila alkaa olla jo vähän mitä sattuu, eli ei siltä perseilyltä tälläkään kertaa vältytty: olin katsonut ajoitukset yläkanttiin joten alkuun vetäisin superpärinöillä teoriat läpi, vaikka aikaa olisi riittänyt ihan hyvin rauhallisempaankin tahtiin. Muutamia täysiä ajatuskatkoksiakin mahtui mukaan, mutta läpi troopperoitiin ja yleisölle toivottavasti välittyi ainakin tärkein. Puusepässä olen viimeksi pitänyt ohjelmaa vuonna kivi ja keppi joten sekin vähän jännitti etukäteen, mutta ihan jees ko. salissa oli lopulta ohjelmaa pitää.

Tekniikan osalta täytyy suoltaa vain kiitossanoja: pitkäaikainen tekniikkakiroukseni näytti hälvenneen, sillä tällä kertaa sain pitää luennon omalla läppärillä (eli embeddatut videot toimivat), eikä äänen tai kuvan kanssa ollut minkäänlaista ongelmaa! Suurkiitos vänkärille, joka myös urheasti haki minulle vettä kun ääneni alkoi kuivuudesta pettää (…vaikka itse vettä joinkin lopulta about 10 min myöhemmin, orz). Kaiken kaikkiaan tämäkin ohjelmanpitokokemus meni kastiin Ihan ookoo, ei ehkä lähellekään omaa parasta flow’ta mutta ajoi asiansa. Jälkikäteen hoidettu oma puinti paljasti aika hyvin mistä tämänkertaiset suurimmat puutteet juontuivat (hint: omien korvien välistä), niitä kun ei mikään etukäteisvalmistelu aina pelasta. Foliohattuja olisi myös pitänyt varata enemmän!

maipon: Omaa coni- ja ohjelmakokemusta varmaan parantaisi huomattavasti, jos diat ja muut materiaalit saisi joskus valmiiksi vähän aiemmin kuin päivää ennen conia… Oli joka tapauksessa mukavaa tulla puhumaan itselle tärkeästä aiheesta eli BL-mangasta vähän uudesta näkökulmasta. Pelkäsin että olisin coniin mennessä korviani täynnä BL-kansikuvia, mutta viimeiseen päivään asti löysin uusia upeita kansia jotka olisin ehdottomasti halunnut ympätä mukaan dioihin, ja edelleen jaksan innostua niistä yhtä paljon kuin ennenkin. Ehkä luennon valmistelu auttoikin minua viemään yhden piilevän intohimon kohteeni ihan uusiin sfääreihin, ja tietysti toivon että pystyin tarjoamaan joitain näistä ahaa-elämyksistäni myös yleisölle. Kokeiluni sisällyttää luentoon hieman interaktiivisuutta (pyysin katsojia jakamaan omia lempikansiaan Twitterissä tagilla #mangakannet ja arvoin kaikkien twiitanneiden kesken kansisuunnittelua esittelevän kirjan) ainakin onnistui yllättävän hyvin. Kiitos siis kaikille luentoa seuranneille!

Mikä oli parasta conissa?

airinpie: RAHE! Vein siis ensimmäistä kertaa tavaroita Desuconin kirpputorille, ja sarjakuvien raahaaminen oli kyllä jumiutuneiden olkapäiden arvoista kun kaikki paitsi pari antologiaa meni kaupaksi. Kesään mennessä täytyy ehdottomasti kaivella nurkista tarpeettomat Japanista roudatut kamat ja tuupata eteenpäin, sillä kirppistoiminnasta jäi vain hyviä kokemuksia: Kirppu-järjestelmä oli helppokäyttöinen ja selkeä, kirppisvänkärit ystävällisiä, ja tuottojen noutaminen helppoa. Ei voi jäädä huono mieli conista kun pääsee kotiutumaan setelitukun kanssa, eli kiitos kaunis kaikille jotka ostitte sarjakuvani ja pelini nurkista pölyttymästä!

Materialistinen onni ei toisaalta tällä erää toiminut toisinpäin, sillä taidekujan anti jäi omalta osaltani aika laihaksi. Mukaan tarttui vain yksi JJ-aiheinen charm ja Maijan mystisesti diilaama Matsu-kortti, joskin minua lahjottiin conin aikana myös Shirokuma Café -clearfilella ja ruusuilla. HMMM. Seurassa ei siis tapahtuman aikana ollut valittamista, tuttujen kanssa tuli avauduttua hetki jos toinenkin. (Kunniamainintana se hetki, jona Madu osui paikalle juuri kun demonstroimme Arana-Maaretin kanssa Chrisin perseposeja Yuri on Icesta, jonka seurauksena ensinmainittu pakitti suht rivakkaan paikalta.) YOI olikin läsnä koko conissa, joskin yllätyksekseni valtaosa cosplayaajista taisi maastoutua yleisöön sillä odotin vieläkin suurempaa cosplay-ryntäystä. Noh, omalta osalta cosplay meni aika huumoripohjalta kun Nimettömän Toverini kanssa päätimme iskeä 100e+ aitoihin Adidaksen verkkapukuihin vain pukuillaksemme JVG:tä Tarkenee-videolta (…). En ole hetkeen nähnyt mitään yhtä härskiä kuin itseni amisviiksillä, eli tästä pääsee vain ylös. Tai alas, miten sen ottaa – sunnuntaina niskassa oli murhattu kylpytakki-Karamatsu veitsimurhaaja-Ichin kaverina. Ilahduin kovasti siitä innosta, jota tämä parivaljakko muissakin herätti :D murhamatsut best! Noin muutoin kaikki rullasi peruspainollaan, ihmiset olivat hyväntuulisia ja järjestelyt toimivat. Frostbite 2017 ei ollut ehkä se unohtumattomin Frosti, mutta hyvä fiilis jäi kaikin puolin. Kesää kohti siis!

maipon: Hengailu ja vielä kerran hengailu. Pääsin taas pitkästä aikaa näkemään ihmisiä joiden kanssa ei ole hetkeen tullut jutskattua, viettämään aikaa tutun ja turvallisen coniporukan kanssa sekä tekemään tuttavuutta ihmisiin jotka ovat aiemmin olleet vain nimiä Twitterissä. Laadukkaita keskusteluja saatiin aikaiseksi mm. mangan ääniefektien kääntämisestä, Haradan sarjojen nyansseista ja vielä kotimatkalla siitä, onko rotoskoopattu Aku no hana animea vai ei. Animevisa jaksoi myös taas kerran viihdyttää, ja päädyimme jo suunnittelemaan omaa BL-visaa jossa sarja tai piirtäjä pitää tunnistaa sensuuripalkkien tai hahmojen käsien perusteella. Ehkä vielä joskus! Shoppailusaldo jäi tällä kertaa vähän laihaksi vaikka taidekujalla paljon söpöjä YOI-juttuja olikin tarjolla, varmaan siksi että kaikki parhaat Yuriot olivat jo sold out siinä vaiheessa kun pääsin tekemään ostoksia. Kirpparilta löysin kuitenkin ensimmäisen osan Keiko Takemiyan Terra e -mangaa jota jostain syystä en itse ollut aiemmin ostanut, sekä Lonely Lost Boy -BL-antologian, joka oli pakko ostaa sen sisältämän Munaitan piirtämän tarinan takia. Kaiken kukkuraksi kyseinen kirja kuuluu siihen Babyn julkaisemaan antologiasarjaan jota itse kannoin viime Japanin-reissulta useammankin kappaleen kotiin. Sattumaa vai kohtaloa, ken tietää. Kaiken kaikkiaan conista jäi kiva yleisfiilis, ja kesän Desuconiin ovat jo ohjelmasuunnitelmat tulilla. Nähdään taas siellä!