Uintiunelmia ja BL-vertaistukea Sydneyssä

Kuten rantakylä Iwamia käsitelleessä tekstistä kenties kävi ilmi, fiktiivisten tapahtumapaikkojen perässä juokseminen ei ole Japanissa mikään uusi juttu. Oli kyse sitten Tsuritamasta Enoshimassa, Yowamushi Pedalista Hakonella tai jopa Detective Conanin muotoisten hiekkaveistosten ihailusta Tottorissa, Japanissa osataan hyödyntää animeturismin taikaa. Kaikki animeturismi ei kuitenkaan kohdistu Japaniin, tai ole edes yhtä itsetarkoituksellista: tahattomaksi pyhiinvaelluskohteeksi Free!-sarjan faneille on muodostunut myös Australian Sydney, jonka maisemiin sarjan kakkoskauden jakso 12 sijoittuu. Mutta millainen ihminen lentää vielä ylimääräiset kymmenen tuntia toiselle pallonpuoliskolle tuijottelemaan teinijonneista kertovassa piirrossarjassa näkemäänsä Harbor bridgeä?

Miksi juuri Sydney?

Airin: Vaikka Free!:n kakkoskausi jätti paljon hampaankoloon käsikirjoituksen ja rytmityksensä osalta, valehtelisin jos sanoisin ettei kauden jakso 12 silti tuntunut kuin tuki- ja liikuntaelimeni ajaisivat kanjoniin Ace of Spadesin soidessa taustalla. Välimatkojen vuoksi en kuitenkaan vakavasti harkinnut Sydneyssä vierailua ennen kuin pitkäaikainen, hieman kaupungin ulkopuolella asuva ystäväni ehdotti kyläilyä Japanin reissun yhteydessä. Maijan sain houkuteltua mukaan Khurstenin BL-kytköksillä ja ruokaharrastuneisuudella. Koska lopullinen rettimme siis vei Iwamin ja Tokion kautta Sydneyyn, sai koko loma Maijan vitsistä liikanimen “Harurin Honeymoon” sarjassa Australiaan matkanneiden hahmojen mukaan.

Maija: Ei sitä ihan joka päivä tule pyydetyksi mukaan Australian-reissulle, ja kieltämättä ensireaktioni oli hieman epäuskoinen, etenkin kun matkaa suunnitellessa lomakassani oli edellisen Japanin-matkan jäljiltä vielä aika heikossa hapessa. Lopulta kuitenkin lämpenin ajatukselle, koska tämän parempaa “tekosyytä” maailman toiselle laidalle matkustamiseen tuskin tulisi ihan heti vastaan uudestaan. Lisäksi innostuin mahdollisuudesta päästä tapaamaan Khurstenia, joka BL:ää ja fujoshikulttuuria työkseen tutkivana ihmisenä oli varmasti paras mahdollinen matkaopas hieman Erilaiselle Elämyslomalle.

Central station, Hyde Parkin suihkulähde

Sprint platform matkalle Olympic Parkiin, Aquatic Centren uima-altaat

Animeturismifiilikset Sydneyssä?

Airin: Siinä missä Iwamista löytyy tapahtumapaikoille johtavia, yksityiskohtaisia karttoja, Sydneyssä turismikohteista täytyy ottaa etukäteen selvää. Moni näistä on onneksi universaaleja nähtävyyksiä (Bondi Beach, Hyde Park, Olympic Parkin Aquatic Centre, Harbour Bridge…), joten oikeille mestoille eksyy melkein vahingossa. Oman seurueemme semipaikallinen johdatti lisäksi kätevästi lautalta toiselle ja jopa jakson 12 endcardissa nähtyjen Harryn lihapiiraiden luokse, joten maisemista oli helppo keskittyä nauttimaan ilman sähläilyä.

Mitä tulee itse animeturismiin, jos Iwami herätti epämääräisiä rytmihäiriöitä yhdistäessään fiktion faktaan, viimeistään Australiaan suunnatessa oltiin toden teolla jännän äärellä. Samoilla hoodseilla taustatyötä tehnyt KyoAni ei nimittäin ole yksityiskohdissa pihistellyt, mistä johtuen Sydney osoittautui vähintään Iwamin kaltaiseksi rytmihäiriökeskukseksi, kun tuntematonta suurkaupunkia lähti tarkastelemaan lempihahmojensa jalanjäljissä. Oopperatalon ja Harbour bridgen näkymät ovat toki komeita, mutta juuri ne pienet yksityiskohdat vetivät eniten tilttiin: maahantuloviranomaisten leima omassa passissa, Central Stationin kello ja Olympic Parkin suihkulähteet tuntuivat varauksetta sydänalassa, puhumattakaan George Streetiltä löytyvän The Russell Hotelin lävähtämisestä ihka-aitona silmien eteen – mutta siitä kohta (huomattavasti) lisää.

Maija: Toisin kuin Eräät, en ollut etukäteen opiskellut uintisarjan Australia-jaksoa kovin tarkkaavaisesti. Pala kerrallaan hahmottuvat maisemat kuitenkin tekivät vaikutuksen, ja etenkin Bondi Beachin aallot ja Milsons pointilta ja The Rocksista avautuvat näkymät Sydneyn satamaan jäivät mieleen. Kun toisena reissupäivänä sitten katsoimme kyseistä animejaksoa yhdessä, oli hauska bongailla paikkoja joissa olimme jo käyneet. Vaikka suurin osa nähtävyyksistä on tosiaan mistä tahansa matkaoppaasta tuttuja, olisi erillisestä Free!-turismikartasta ollut hyötyä siinä vaiheessa kun juoksimme etsimässä auringonlaskun aikaan täydellistä näköalapaikkaa Sydney Harbor Bridgelle. Itse asiassa Japanissa tällainen epävirallinen opas onkin jo tehty, mutta sen ohjeet eivät ilmeisesti olleet kovin täsmällisiä, koska päädyimme metsästämään oikeaa lokaatiota toisenakin iltana lahden toiselta puolelta. Myös Russell Hotelin henkilökunta osasi kertoa mistä paikoista pääsee näkemään sarjasta tuttuja näkyjä, vaikka heillä ei varsinaista karttaa tarjolla ollutkaan. Hotellin vieraskirjan selailu toi myös mieleen Iwamin lukuisat vieraskirjat, kun normaalien hotellivieraiden merkintöjen seasta löytyi “For the team, for the future!” -kirjoituksia lähinnä japanilaisita vierailijoilta.

Bondi Beach, Harbor Bridge Oopperataloineen ja endcard ekalta kaudelta :D

No se hiton Russell Hotel, no se hiton huone 25

Matkan kohokohdat?

Airin: Tärkeintä Sydneyn matkassa oli tietysti ystäväni Khursten, joka majoitti meidät kotiinsa ja toimi epävirallisena matkaoppaana ja sijaisäitinäni koko reissun ajan. Lukemattomien BL-avautumisten lisäksi pääsimme nimittäin hipelöimään jos jonkinlaista väitöskirjan tutkimusmateriaalia (sekä mm. est emin itsensä signeeraamaa kopiota Ultrasista!), tutkimaan Comiketin historiaa ja opettelemaan gyozan tekoa. Khurstenia on myös kiittäminen reissun pahimmasta slaagista, kun ensin parisenkymmentä minuuttia Russell Hotelin ulkopuolella flippailtuani eksyimme hotellin respaan, ja Khursten pokkana tiedusteli löytyisikö Harukan ja Rinin jakamasta huoneesta 25 mahdollisesti tilaa. Jostain käsittämättömästä syystä huone osoittautui vapaaksi juuri lähtöämme edeltävänä iltana, ja loppu onkin noloa ulinaa kun tajusin viettäväni viimeisen Australian yöni juuri tuossa pahamaineisessa tuplasängyssä. Hei nyt hermanni mitä helvettiä täällä tapahtuu

Kuten Maijan kertomasta voi olettaa, itse henkilökunta suhtautuu hyväntahtoisesti Free!-sarjan faneihin, ja juttelimmekin tovin aiheesta nieltyäni itsekunnioitukseni viimeiset rippeet Khurstenin ja Maijan nauraessa taustalla. Kuulemma suomalaisia Free!-turisteja ei hotellissa ole aiemmin näkynyt, joten ilmeisesti vedin samalla pohjat kokonaiselta kansakunnalta eli olkaa hyvä vain. Myös reissun legendaarisin laini on peräisin respan miespuoliselta taholta, joka huoneen suosiosta puhuttaessa totesi “that Haru guy, he must be pretty good” – absurditasot siis luokkaa triljoona jo ennen kuin olin jalallani edes huoneeseen astunut. En edelleen osaa täysin sisäistää tätä puolivahingossa tapahtunutta loppuhuipennusta, mutta lienee sanomattakin selvää miten paljon henkilökohtaisemman tämä(kin) kokemus sarjasta itselleni teki. Ainoaksi miinukseksi laskisin spartalaisen aamiaistarjoilun sekä sen, ettei Maija antanut minun pölliä huoneesta pöytälamppua. (Minisaippuan vein silti.)

Vaikka Russell Hotel toki on yksittäisenä (ja pyytämättä ja yllätyksenä jne) kokemuksena Se juttu, lukeutui matkaan kuitenkin kaksi odotetumpaa kohokohtaa. Näistä toinen oli Bondi Beach, joka vielä Iwamin rantojenkin jälkeen sai aikaan spontaanin naurun ja paljain varpain rantahiekassa säntäilyn Australian kevättalvessa (ok aika vaikea puhua talvesta kun lämpötilat vetävät 18–27 C väliä). Heti rantavisiitin jälkeen luvassa oli se vähän jännittävämpi kohokohta, kun oikeaan pohkeeseeni hakattiin matkan teeman tiivistävä tatuointi. Monimerkityksellisyydestään huolimatta tämä ilmeisesti miellytti Harurin-jumalia sen verran paljon, että hyvä tuuri huoneen 25 suhteen kävi toteen.

Maija: Olisi varmaan pitänyt ottaa Airinin Tokiosta hommaama Makoto-halityyny mukaan kiertämään Sydneytä, jotta myös valaiden suojeluspyhimys olisi antanut meille siunauksensa. Etukäteen varaamamme valaanbongausveneajelu nimittäin peruuntui huonon sään takia, joten matkan parhaaksi anniksi muodostuivat hyvä ruoka ja hyvä seura. Pääsimme äänittämään yhteistyössä podcasteja, testaamaan Suomessa kehittämämme BL-tarinankerrontapelin ulottuvuuksia ja ylipäätään avautumaan BL:stä ja fandomista. Junamatkat Sydneyyn ja takaisin hurahtivat nopeasti kun Khursten keksi alkaa livekääntää ebookjapanista ostettuja japaninkielisiä mangoja. Pääsin tutustumaan lähemmin esimerkiksi Nantoka naruhibiin ja Haradan Hen-aihin. Suurta riemua tuottivat myös Japanista tuotujen doujinshien selailu yhdessä, kirkkaimpana tähtenä Free!:n Sousuken ja suuren kalmarin herkästä yöstä kertova Sou-chan ja na ika!. Nörtteilyn ulkopuolella Sydneyn satama ja lukuisat rannat (Bondi, North ja Manly) tekivät yhtä suuren, vaikkakin vähän erilaisen vaikutuksen kuin Iwamin maisemat. Ravintolatarjontansa puolesta Sydney osoittautui todellseksi hipstercentraliksi jota varmaan voisi suositella kaikkien tiedostavien ruokamatkailijoiden mekaksi, jos se ei olisi niin kaukana kaikesta. Terveisiä vaan Lord of the Friesin vegaanihodareilta ja Black Star Pastryn lähiruokakakuilta.

joskus käy näin, jakson 12 päätöskohtauksen maisemat (Khurstenin kuva!)

Eli miten meni noin niinku omasta mielestä?

Airin: Jo ensimmäisenä päivänä ennen Hyde Parkin suihkulähteitä bongasimme Anzac Memorialin luota taivaalle piirtyvän suihkukoneen vanan, joka kirjasi sellaisia viestejä kuin “Jesus = Hope”. Tulkitsin tämän universumin yritykseksi kertoa minun tarvitsevan kipeästi Jeesusta. Harmi, että yrityksen tasolle se jäikin, sillä koko reissu oli kyllä aivan käsittämätöntä vuoristorataa erilaisten tunnetilojen kyydissä. Russell Hoteliin kirjautumisen aamuna telkkarista pursusi vielä australialaisia hautajaisvakuutusmainoksia, eli aika napakka tilannehuumorin taju kohtalolla taitaa olla. Mitä tähän nyt voi edes sanoa? Olo on ehkä nöyrä kuin kymmenen teksushotin jälkeisenä aamuna, mutta mitään en kadu.

Maija: Minulla ei ollut kovin suuria ennakko-odotuksia Sydneyn suhteen, mutta nautin kyllä kyydistä. Maisemien ja uusien ystävien lisäksi viihdyttävintä seurata Airinin flippailua erilaisten Harurin-aiheisten nähtävyyksien edessä. Lienee pieni ihme, ettemme ole edelleenkin majoittuneena Russell Hotelin edustalla sijaitsevalle puistonpenkille, josta Airin uhkasi tehdä kotinsa kun ei toisaalta uskaltanut mennä hotelliin mutta ei tahtonut lähteä poiskaan. Vahingonilo ystävien henkisestä tuskasta on aina parasta, eikös vaan.

Iwami, tosielämän Iwatobi

Japaninmatkamme ensimmäinen etappi lähestulkoon suoraan Naritan asemalta oli siis Iwami, kaikkien uintihelvetistä kärsivien mekka eli Free!-sarjan Iwatobi-kylän “tosielämän vastine”. Koska Iwamista on kirjoitettu jo hyviä ja kattavia oppaita aiemminkin, keskitymme tässä kirjoituksessa lähinnä omiin fiilistelyihin sekä sellaisiin käytännön neuvoihin, joita emme muualta olleet etukäteen bonganneet. Jotta tunnelmat tulisivat mahdollisimman reaaliajassa, kirjoittelemme tätä Shibuyan Starbucksista, kun yöbussi oli ensin tuupannut meidät Shinagawan asemalle puoli seitsemältä aamulla. Livereportaasia parhaimmillaan!

MIKÄ?
Iwami, Tottorin prefektuurissa sijaitseva rantakylä, joka toimi inspiraationa Free!-sarjan Iwatobille.

MITEN?
Junalla (tai bussilla) – Osakasta ja Kiotosta pääsee suoraan esim. Super Hakuto Expressillä Tottoriin, josta vaihdetaan paikallisjunalla Iwamiin. Tokiosta tullessa täytyy siis vaihtaa ainakin yhdellä isolla asemalla, mutta mm. yöbussilla (9,5 h) pääsee suoraan myös Tottorin asemalle.

MITÄ MAKSAA?
Matkustustavasta riippuen yhteen suuntaan Tokiosta yöbussilla noin 10 000 jeniä, Shinkansen + Super Hakuto Express -kombolla noin 21 000 jeniä. Osakasta Super Hakuto Expressillä noin 7000 jeniä, eli suositeltavaa on tehdä reissu joko Osakasta tai Kiotosta käsin. Paikallisjuna Tottorista Iwamiin maksaa yhteen suuntaan 320 jeniä.

Miksi juuri Iwami?

Airin: Koska juuri Iwami. Harvassa ovat ne, joille obsessioni uintijonneihin on jäänyt jotenkin epäselväksi – reissua Iwamiin olen hautonut päässäni jo iät ja ajat, mutta oikea ajankohta loksahti paikalleen vasta elokuun matkan yhteydessä. Vaikka loppukesän Japani on suhteellisen infernaalinen matkustelun kannalta, olen äärimmäisen tyytyväinen että uhmasimme aurinkoa ja hikinoroja, sillä sarjan kannalta juuri kesä on autenttisinta aikaa Free!:stä tuttujen maisemien tuijottelulle. Kahden vuoden uinti-infernon jälkeen toivoin reissun olevan jollain tavalla terapeuttinen nimenomaan oman fanituksen kannalta, ja tottakai kiinnosti myös mahdollisuus käydä Japanissa kunnolla landella (etenkin kun etukäteen meitä oli peloteltu sillä, että Iwamin lähin kaupunki Tottori on “Japanin perse”).

Maija: Tutustuin animeturismin riemuihin pari vuotta sitten vieraillessani Tsuritama-animen tapahtumapaikalla Enoshiman saarella. Upeat maisemat saivat minut vakuuttuneeksi siitä, että nörttimatkailija voi päätyä hienoihin ja ainutlaatuisiin paikkoihin, joihin ei välttämättä muuten tulisi lähdettyä. Niinpä otin idean Iwamin-matkastakin vastaan avoimin mielin, vaikka en erityisen suuri Free!-fani olekaan.

Iwamin asema ulkoa ja sisältä, tuttua menoa

Näkymiä Uradome beachilta

Ensivaikutelmat Iwamista?

Airin: Saavuimme perille Iwamiin joskus yhdeksän maissa illalla, joten lähes koko matkan ajan ulkona oli pilkkopimeää. Jo Iwamin juna-asemalla sydän hypähti kuitenkin hetkeksi kurkkuun, kun junasta astuessa näky oli hämmentävän tuttu. Asemalta löytyivätkin ensimmäiset Free!-julisteet kylmänviileästi seinään teipattuna… Keskelle ei-mitään pamahtaminen oli hyvin surrealistinen kokemus, etenkin kun kävelymatka guesthousellemme oli alkuvaiheessa hysteerisesti vilkkuvien tietyövalojen reunustama. Itse guesthouse sijaitsi aivan meren rannalla, joten tunnelmassa oli jotain hyvin taianomaista, vaikka itse maisemien katselu saikin odottaa seuraavaan aamuun.

Maija: Jos minulla oli jo etukäteen fiilis että Iwami on keskellä ei mitään, niin pimeässä tyhjän ja hiljaisen kylän läpi taivaltaminen ei ainakaan onnistunut kumoamaan tunnetta. Toisaalta, pikkukaupungin tunnelmaa tänne oltiin tultukin hakemaan, ja lähes sokkona discovalojen keskellä tarpominen jätti lähtemättömät muistot. Toisaalta ilman matkaseuralaisemme kannettavaa wifi-asemaa hauska seikkailu olisi voinut muuttua tuskien taipaleeksi, kun pelkän tulostetun kartan avulla pimeässä navigointi olisi voinut olla hieman haastavaa.

Lookout point, Harun ja Makoton kotihoodsit

Arasuna jinja ja makoots

Free!-kiertokäynnin tunnelmat?

Airin: ADHSJSFDSHJADS ABSCASHDAGDH ASDHSEGHGDWADA ASDGAHSDAWETAWAGHDSFAGDFS

elikkäs juuh. Lähdimme siis heti aamiaisen jälkeen (makrilliaamiainen!!!) kohti aseman vieressä sijaitsevaa turisti-infoa, josta tarkoituksena oli vuokrata pyörät ja kruisailla opaskartan avulla ympäri tuttuja hoodseja. Jo matkalla leuka meinasi loksahtaa maisemien kauneudesta, kun päivänvalossa Iwamista näki vihdoin muutakin kuin juoma-automaatit pimeydessä. Paluumatkalla Twinkle-leipomon Makoto-julisteet vahvistivat edellisillan olettamusta: täällä ei jätetä mitään arvailun varaan, vaan uintijonneja syleillään antaumuksella. Sama linja jatkuikin koko päivän aina turistitoimiston krääsävuoresta nimikoituihin vuokrapyöriin (Haru-chan ikuisesti muistoissani, paras sähköpyörä ever) ja jopa Tajirin satamaan johtavan kadun varrelle teipattuihin julisteisiin. Beach Inn Takesousta löytyi toinen keräilykeidas, ja jätimmekin kornin suomalaisittain Muumi-tikkareita omiyageksi vähän joka toiselle nörttipaikan omistajalle.

Vaikka itsensä kuvauttaminen Iwatobi-chanin pään kanssa hauskaa onkin, suurimmat tutinat aiheutti tietenkin itse maisemakierros. Turisti-infosta saa siis selkeästi merkittyjä karttoja, joiden perusteella tärkeimmät tapahtumapaikat löytää. Iwami ja Iwatobi eivät toki ole 1:1 toistensa kaltaiset, mutta osa maisemista on niin käsittämättömän identtisiä alkuperäiseen että vähemmästäkin ottaa sydämestä; omia suosikkejani olivat Harun ja Makoton kotihoodsit sekä etenkin näköalapaikka, josta avautuu koko satama. Viileä tuulenvire ja silminkantamattomiin aukeava meri saivat hämmentymään miten kukaan ikinä, koskaan, mitenkään haluaisi asua missään muualla kuin tässä käsittämättömän kauniissa pikkukylässä, jonka jokainen kadunkulma ja rannanpätkä huokuu rauhaa.

Jonain päivänä ehkä kykenen pukemaan kaikki ajatukseni Iwamista järkevään muotoon, mutta toistaiseksi tunteeni vetävät ensimmäisen lauseen kaltaista vuoristorataa. Jollain kummallisella tavalla kokemus teki suhteestani sarjaan nimittäin entistäkin henkilökohtaisemman, kun fiktio yhdistyi palaseen tosielämää. Palasimme kylään vielä toistamiseen saatettuamme kanadalaisen kaverini Tottoriin, ja sateisena versionakin kylä oli niin käsittämättömän täydellinen että itkuksihan lopullinen lähtö melkein pisti (ja tosimiehethän ei siis itke ikinä). Olo olikin Tokiossa istuessa oudon tyhjä, eli jotain peruuttamatonta tunnen jättäneeni rannikolle kuin vahingossa. Pelonsekaisella jännityksellä odotankin, millaista tuhoa Sydney saa parin viikon päästä aikaan…

Maija: Oli hauska huomata, miten Iwamissa ollaan täysillä tartuttu animen tuomiin turistimahdollisuuksiin. Erilaisia faneille tarkoitettuja vieraskirjoja löysimme ainakin juna-aseman kioskilta, turisti-infosta sekä Beach Inn Takesou -hotellin aulasta. Free!-kierrokseen saa siis yllättävän paljon aikaa kulumaan jos tekee kaiken pitkän kaavan kautta ja paneutuu jättämään viestejä toisille faneille ympäri kaupunkia. Pelkästään maisemien ihailuun saa myös käytettyä aikaa ihan mukavasti, oli kyseessä sitten tosifani tai luonnon kauneutta arvostava turisti. Iwamin turisti-info on myös nähtävyys itsessään, ja sieltä löytyvät paikallisten askartelemat lukuisat Iwatobi-chanin inkarnaatiot eri kokoisina, alkaen huovutetusta kynäkoristeesta ja loppuen kaksimetriseen linnunpelätinmäiseen ilmestykseen olivat todella liikuttavia. Todellinen Elämys olivat myös Twinkle-leipomosta erikoistilauksella saatavat Iwatobi-pullat, etenkin kun leipomon henkilökunta oli niin ystävällistä.

Fanikrääsää ja muuta krääsää turisti-infossa ja Beach Inn Takesoussa

Maailman diabetekseimmat leivät + Tottorin hiekkadyynit (ks. Splash Free)

Muut kohokohdat?

Airin: Meressä uinti!! Arktisen Suomen kesän jälkeen järvivettäkin lämpimämpi merivesi oli kyllä niin jeesus pelasta -hetki, eikä vedestä olisi millään raaskinut nousta. Iwatobikkuripan -leipien mättäminen kesäyössä rannalla ilotulitteiden ampumisen jälkeen. Cosplayaajien bongaaminen – sekä ne kaksi tyttöä, jotka pyöräilivät nauraen yhdessä kohti satamaa ja Harun “taloa” vyötäisillään Iwatobin ja Samezukan pusakat. Herkäksi veti.

Maija: Kauniit rantamaisemat ja lämpimässä, puhtaassa meressä uiminen A+, menisin rantalomalle. Sähköpyörä oli tuskaisessa helteessä paras mahdollinen kulkuväline, eivätkä harharetketkään harmittaneet kun edes ylämäissä ei tarvinnut hikoilla. Fanikartta vei meidät suorastaan ennennäkemättömien näkyjen äärelle. Uradome-rannan vierestä löytyvä pyhäkkö ja sen läheltä avautuvat maisemat olivat oikeastaan jo yksinään koko matkan arvoisia. Ja perinteinen japanilainen kesäpuuha, ilotulitteet pimeällä rannalla, oli myös hauskaa, vaikka samalle rannalle eksyneillä lapsiperheillä olikin mukanaan paremmat ja näyttävämmät tulitteet.

Kiva pahviständi ja kivempi iwatobichan-pää, muumi siellä kivasti (ei yhtään korni ja stereotyyppinen)

juna juna juna, tuota tietä Rei sit juoksee Iwamiin Ooiwan asemalta ykköskaudella

Mitä neuvoja antaisit Iwamiin matkustavalle?

Airin: Ota mukaan kannettava wifi-asema ja edes välttävä kielitaito, koska landella ollaan landella. Yöbussi voi olla halpa, mutta niissä ei välttämättä ole vessaa. Ei kannata polttaa itseään ilotulitteisiin. Jos haluat lisäksi päästä kokemaan Splash Free! -infernoa parhaimmillaan, kannattaa suunnata Tottorin hiekkadyyneille, jossa voi mm. ratsastaa kamelilla (!). Muuten se Tottori on oikeasti aika perse, 1/5 silavaa en suosittele

Maija: Muista tilata Iwatobi-pullat leipomosta yhtä päivää etukäteen. Ja bussia kannattaa Iwamissa käyttää helteellä, jos pyöräily ei onnistu. Kannattaa lisäksi katsoa juna-aikataulut hyperdia.comista tai asemalta kunnolla etukäteen, koska niitä kulkee Iwamiin ja sieltä pois kerran tunnissa tai harvemmin.

Edellä mainittujen oppaiden avulla pääsee jo pitkälle matkan suunnittelussa, mutta tarvittaessa lisätietoja ja/tai yksityiskohtia voi tietenkin kysellä tämän postauksen kommenteissa jos jokin seikka jäi erityisesti askarruttamaan!