10+1 mieleenpainuvaa BL-sarjaa 2010-luvulta

2010 (2)

Vuosi 2020 saapui, ja näin vuosikymmenen vaihteessa asiaan kuuluu totta kai menneen vuosikymmenen muistelu ja erilaisten listojen tekeminen. 2010-luku toi BL-mangaan kiinnostavia muutoksia ja trendejä, joita tarkastelen tässä kirjoituksessa kymmenen (tai oikeastaan yhdentoista) mieleenpainuvan sarjan kautta. Sarjat on valittu yhdistelemällä kahden japanilaisen BL-suosioäänestyksen (Kono BL ga yabai! ja Chil Chil BL award) tuloksia, erilaisia trendejä sekä fujoshiluolan omia mieltymyksiä. Varsinaiset omat suosikkini 2010-luvulta ehdin jo listata Twitterissä.

Tämän listan tarkoitus ei siis ole olla lista ”parhaista” sarjoista, vaan sellaisista jotka ovat jollain tavalla määrittäneet 2010-luvun BL-mangaa, asettaneet tai seuranneet vuosikymmenen trendejä ja ovat jääneet lukijoiden mieleen – joko hyvässä tai pahassa.


1

1. Nakamura Asumiko – Doukyuusei-sarja

Mietin pitkään sopiiko jo vuonna 2006 alkanut, kahden koulupojan romanssista kertova manga kuvaamaan vielä 2010-lukua. Doukyuusein erilaiset jatko-osat ja spin-offit (O.B, Sora to Hara, Blanc…) ovat kuitenkin valloittaneet suosioäänestyksiä ja lukijoiden sydämiä koko 2010-luvun ja tehneet Doukyuuseistä yhden vuosikymmenen ikonisimmista BL-sarjoista. Tämän aseman sinetöi myös vuonna 2016 ilmestynyt anime-elokuva, joka raikkaan ohjauksensa ja taiteellisten valintojensa ansiosta päivitti samalla myös BL-animen 2010-luvulle. Samalla se näytti tietä BL-anime-elokuville, jotka sitä ennen olivat harvinaisia.

Eteerisesti piirretyssä, slice-of-life -henkisessä sarjassa tiivistyy monta 2010-luvun BL-mangalle ominaista asiaa. Kusakaben ja Sajoun suhde on tasavertainen, eikä perustu korostettuihin rooleihin tai valta-asetelmiin. Vaikka seme ja uke rooleina eivät ole BL-teoksista häviämässä mihinkään myöskään tulevaisuudessa, Doukyuusei jatko-osineen näyttää että rooleja voi toteuttaa myös hillitymmin ja hahmojen suhde tapahtua myös täydessä yhteisymmärryksessä. Myös hahmojen kasvun seuraaminen lukiolaisista yliopistoon ja aikuisiksi asti kertoo omanlaisestaan muutoksesta. Vaikka koulupoikaromanssit ovat edelleen tärkeä osa BL-mangaa, yliopistoon sijoittuvien tarinoiden määrä on viimeisen vuosikymmenen aikana kasvanut. Tärkeänä osana sarjaa käsitellään myös miesten välisten suhteiden sosiaalisia ja yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Aihe nousi 2010-luvun aikana tärkeään osaan useissa BL-sarjoissa, kuten nähdään myöhemmin tässä listassa.

Tsekkaa myös: Ichikawa Kei – Blue Sky Complex


2

2. Yoneda Kou – Twittering birds never fly (Saezuru tori wa habatakanai)

2010-luvun BL-mangasta tuskin voidaan puhua ilman Yoneda Koun yakuza-teemaista sarjaa Twittering Birds Never Fly (Saezuru tori wa habatakanai). Vuonna 2011 alkanut, vastikään kuudenteen osaansa ehtinyt sarja on niin ikään pysytellyt sinnikkäästi suosioäänestysten kärjessä alustaan saakka. Sarja on noussut yleisön suosikiksi myös länsimaissa, ja fanien iloksi sarjasta on tekeillä anime-elokuva jonka on määrä ilmestyä vuonna 2020.

Synkkä ja kieroutunut Twittering Birds edustaa kokonaan toista ääripäätä BL-mangasta kuin herkkä ja kaunis Doukyuusei. Väkivallan, masokismin ja yksityiskohtaisten seksikohtausten värittämä manga ei todellakaan ole mikään hyvän mielen tarina. Se kuitenkin leikkii erilaisilla valtasuhteilla kiinnostavasti. Yakuzapomo Yashiro haluaa tulla alistetuksi ja nöyryytetyksi, mutta määrittelee itse miten ja kenen kanssa. Semen roolissa oleva Doumeki on puolestaan tarinan alkaessa impotentti. Sekä seksikohtausten määrä että erilaiset roolien mutkistamiset ovat tyypillisiä monille 2010-luvun sarjoille. Erilaiset fetissit ovat myös tulleet BL-mangassa yhä selkeämmin näkyviksi.

Yksi syy Twittering Birdsin suosioon on kiehtovan tarinan lisäksi myös sen pituus. Samojen hahmojen seikkailuja on kiinnostavaa seurata vuodesta toiseen, ja myös juonikuvioita ja tunnelatauksia on mahdollista kehitellä pitkässä tarinassa eri tavalla. Ennen 2010-lukua ”pitkät”, yli kolmen pokkarin pituiset BL-tarinat tuntuivat olevan selvästi vähemmistössä. Viime vuosikymmenen aikana yhä useampi BL-manga on kuitenkin saanut jatkua pitkään, eivätkä useamman pokkarin jatkuvat tarinat ole enää mikään anomalia.

Tsekkaa myös: Hidaka Shouko – Blue Morning, ZAKK – Canis, Kyuugou – Acid Town


3

3. Takarai Rihito – Ten Count

Takarai Rihito nousi BL-fanien tietoisuuteen jo 2010-luvun alussa sarjoillaan Seven Days ja Only the Flower Knows. Pankin räjäytti kuitenkin lopullisesti vuonna 2013 alkanut Ten Count. Siinä missä Takarain aiemmat sarjat olivat herkkiä lukio- ja yliopistoromansseja, lähti Ten Count aivan toiseen suuntaan. Tarinassa bakteerikammosta ja pakko-oireista kärsivän Shirotanin ja tätä hoitavan psykologi(?) Kurotanin suhde saa viattoman tuntuisen alun jälkeen pian todella seksuaalisia ja alistavia sävyjä.

Ten Count sekoittaa seksikohtauksiinsa antaumuksella vallankäytön, nöyryytyksen ja pakottamisen kaltaisia aineksia. Niistä syntyvä cocktail yhdistettynä lääkärin ja potilaan väliseen kieroutuneeseen suhteeseen vain vahvistaa kutkuttavaa tuntua jostain kielletystä. Tämän takia Ten Count on myös jakanut lukijoiden mielipiteitä voimakaasti: toiset nauttivat täysin rinnoin, toiset taas inhoavat yli kaiken. Itse en parin ensimmäisen pokkarin jälkeen halunnut jatkaa lukemista, mutta ymmärrän hyvin mistä sarjan viehätys muodostuu. Kuten Twittering Birds, myös Ten Count on hyvä esimerkki siitä, miten erilaiset fetissit ovat nousseet 2010-luvulla yhä selvemmin näkyviin BL-mangassa. Lisäksi Ten Count muistuttaa myös hyvin, että ”perinteisemmät” seme/uke-roolit ovat vaihtoehtojen lisääntyessäkin säilyttäneet suosionsa myös 2010-luvulla. Sarja nousee varmasti puheenaiheeksi myös uudella vuosikymmenellä, kun mangan pohjalta tehty TV-anime alkaa vuoden 2020 aikana.

Tsekkaa myös: Psyche Delico – Tourou no ori, Ogawa Chise – Caste Heaven


4

4. Harada – Yata & Momo (Yatamomo)

Kun puhutaan BL-mangasta ja seksikohtauksista 2010-luvulla, ei voi jättää mainitsematta Haradaa. Siinä missä 2000-luvun puolivälin jälken syntyneessä BL:n ”uudessa aallossa” moni BL-mangan huippunimistä keskittyi enemmän taiteelliseen ja tarinalliseen ilmaisuun, palautti Harada kollegoineen suoranaisen pornografian BL-mangaan kertaheitolla. Tämän varsinainen läpimurto oli Yatamomo-sarja, joka kertoo melko kunnollisen Yatan ja ympäriinsä paneskelevan työttömän Momon omalaatuisesta suhteesta. Sarjasta löytyy seksikohtauksia hengästyttävyyteen asti, ja ne samalla sekä täyttävät että rikkovat lukijoiden odotuksia. Mangaka on jatkanut samalla vastakohtia yhdistelevällä linjalla koko 2010-luvun eikä loppua näy.

Haradan nousu parrasvaloihin vuoden 2014 paikkeilla tapahtui samaan aikaan kun erotiikka BL-mangassa muutenkin tuli näkyvämmäksi kuin pitkään aikaan. X-BL-julkaisunimekkeen alla ilmestyneet antologiat kuten Pink Gold ja Erotoro tihkuivat seksiä ja nostivat esimerkiksi sidonta- ja s&m-aiheisista doujinsheistaan tutuksi tulleen Ranmaru Zariyan BL-mangan valtavirtaan. Samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että eksplisiittisiä seksikohtauksia sisältävien BL-sarjojen määrä ei 2010-luvulla merkittävästi noussut. Muutos tapahtui siis enemmän BL-mangassa nähtävien seksikohtausten sisällössä ja laadussa kuin niiden kokonaismäärässä.

Tsekkaa myös: Nakamura Asumiko – Kaori no keishou


5

5. Scarlet Berico – Minori’s hand (Minori no te)

2010-luku oli digitaalisen lukemisen nousun aikaa ympäri maailmaa. Japanissa digitaalisen mangan myynti ylitti paperimangan myynnin vuonna 2017, ja vauhti sen kun kiihtyy. BL-mangan puolella siirtyminen digiaikaan näkyi esimerkiksi digitaalisten BL-lehtien esiinmarssina sekä erilaisten tietokoneella ja matkapuhelimella käytettävien lukualustojen suosiona. 2010-luvulla kirjakauppoihin alkoi myös ilmestyä BL-mangaa, joka oli ilmestynyt alun perin digitaalisena eikä perinteisesti paperilehdessä.

Yksi mieleenpainuvin esimerkki tällaisesta mangasta on Scarlet Bericon Minori’s hand. Salaperäisestä hierojasta ja tämän asiakkaista kertova manga ilmestyi vuonna 2013 luku kerrallaan mangasivusto Rentassa, ja suuren suosion saavutettuaan sai myös paperisen tankoubon-julkaisun vuonna 2015. Sittemmin Scarlet Bericosta on tullut yksi 2010-luvun isoista BL-mangakoista. Hänen tuorein ja pisin sarjansa Jealousy sijoittuu samaan universumiin Minori’s handin kanssa. Se tosin ilmestyy paperilehdessä, eli toistaiseksi paperijulkaisutkaan eivät ole vielä menettäneet kaikkea voimaansa.


6

6. Ogeretsu Tanaka – Yarichin bitch club (Yarichin bicchi bu)

Ogeretsu Tanakan piirtämä, koskettava Renai rubi no tadashii furikata oli itselleni yksi vuosikymmenen parhaista tankoubon-julkaisuista. Silti valitsin Tanakan julkaisuista tälle listalle lopulta värikkään kreisikomedian Yarichin bitch club, joka on aivan toiselta planeetalta kuin tämän muut teokset. Alun perin Tanakan omaksi ilokseen piirtämä ja taidesivusto Pixivissä ilmaiseksi julkaistu sarjakuva onnistui keräämään netissä valtavan suosion, siirtyi ilmestymään BL-lehti Rutileen, ja on sittemmin ehtinyt saada audiodraaman ja OAD-adaptaation. Toisin kuin Tanakan muu BL-tuotanto jossa hän on ottanut esille vakavia aiheita parisuhdeväkivallasta homofobiaan, lukion panokerhoon sijoittuva Yaribu ei yritä kertoa oikeastaan mistään. Tästä huolimatta, tai ehkä juuri tämän takia, se on kuitenkin niin suosittu.

Sarja on syntynyt ilman paineita kustannustoimittaa siitä johonkin tiettyyn muottiin sopiva, joten sen aivottomuudessa on omanlaistaan viihdyttävää charmia. Sarjan karkkivärinen ulkoasu vihjailevine sienikuvioineen tekee siitä hyvin erottuvan ja muistettavan. Hahmojen suhteita ei myöskään ole fiksattu yhtä tarkasti kuin BL-mangassa yleensä, mikä mahdollistaa lempihahmojen valitsemisen ja hahmosuhteiden spekuloinnin eri tavalla kuin BL-mangassa normaalisti. Yaribun suuri suosio tuntuu myös olevan jatkoa hahmokeskeiselle fanitustavalle, joka on tuttu erilaisista naisille suunnatuista idolipoika-monimediaprojekteista. Mangan kahdeksasta keskushahmosta on tehty oheiskrääsää valtavalla volyymilla, ja hahmojen fanit esittelevät omia kokoelmiaan twitterissä innokkaasti esimerkiksi hahmojen syntymäpäivien aikaan. Ehkä tästä johtuen Tanaka onkin viime vuodet keskittynyt BL-mangan sijaan enemmän hahmokeskeiseen nättipoikasarjaansa Oretachi Majikou destroy, joka on oheiskrääsän lisäksi saanut myös näyttämöversion. On kiinnostavaa nähdä, palaako Tanaka vielä 2020-luvulla kunnolla BL-mangan pariin, ja saammeko nähdä enemmänkin Pixivistä tai muista omaehtoisista julkaisukanavista poimittuja BL-tarinoita.


7

7. Kizu Natsuki – Given

Kizu Natsukin voisi hyvällä syyllä nostaa Haradan ja Ogeretsu Tanakan rinnalle kolmanneksi ikoniseksi 2010-luvun uudeksi BL-mangakaksi. Kaikki kolme tulivat alun perin tunnetuiksi supersuosittuina doujinshipiirtäjinä: Harada tunnetaan parhaiten Gintama-parodioistaan, ja Ogeretsu Tanaka ja Kizu Natsuki puolestaan Kuroko no basket -aiheisista töistään. He kaikki tekivät debyyttinsä kaupallisen BL-mangan puolelle vuosien 2013-2014 aikana, ja löivät itsensä heti läpi omaperäisillä ja kiinnostavilla tarinoillaan. Tosin siinä missä Harada ja Tanaka tekivät vaihtelevasti monenlaisia teoksia, päätyi Natsuki parin lyhyemmän tarinan jälkeen piirtämään vain yhtä pidempää sarjaa, Giveniä.

Lukiodraamaa, bändi/musiikkiaiheita ja menneisyyden traumoista toipumisen tematiikkaa yhdistelevä Given on hitaasti etenevä ja hiljainen hitti. Se näyttää ettei suosioon tarvita suurta määrää seksikohtauksia, ja edustaa siinä suhteessa myös laajempaa trendiä: 2010-luvulla ilmestyi yhä enemmän myös sellaisia BL-sarjoja, joissa seksikohtausia ei nähdä välttämättä lainkaan. Ennen kaikkea Given jää historiaan vuonna 2019 saamastaan TV-anime-adaptaatiosta. Se oli ensimmäinen BL-anime joka esitettiin Fuji TV:n NoitaminA-ohjelmapaikalla. Samalla se toi monelle länsimaalaiselle, lähinnä animea seuraavalle katsojalle näkyviin, että 2010-luvulla BL voi tarjota paljon muutakin kuin BL-animessa oli aiemmin totuttu näkemään.


8

8. Kii Kanna – The Stranger by the Beach/Etranger-sarja

Vaikka BL-teokset on usein mielletty fantasiaksi jossa hahmojen rakkaus voi kukoistaa irrallaan yhteiskunnan paineista, on yhä useampi BL-manga ottanut viime vuosikymmenen aikana mukaan realistisempia elementtejä. Hahmojen seksuaalinen identiteetti, kaapista tuleminen ja seksuaalivähemmistöjen kohtaama syrjintä näkyvät jollain tapaa monissa tämänkin listan teoksissa. Japanilainen BL-portaalisivusto Chil chil mainitsikin vuonna 2019 julkaistussa pride-teemaisessa artikkelissaan, että realististen, seksuaalivähemmistöjä koskettavien teemojen käsittely BL-mangassa on muodostunut 2010-luvulla suorastaan standardiksi.

Hyvä esimerkki tällaisesta mukavan realistisesta lähestymistavasta on Kii Kannan vuonna 2014 aloittama Etranger-sarja. Vuonna 2020 anime-elokuvasovituksen saava manga seuraa kahden erilaisista taustoista tulevan miehen aikuistumista. Järjestettyä avioliittoaan pakoileva kirjailijanalku Shun sekä vanhempansa menettänyt Mio ihastuvat luonne-eroistaan huolimatta, mutta kaksikon tarina ei pääty pelkkiin rakkaudentunnustuksiin. Jatko-osa asettaa päähahmojensa suhteen keskelle Shunin perheyhteisöä, mikä luonnollisesti aiheuttaa vaihtelevia reaktioita. Pehmeän piirrostyylin alle onkin piilotettu monisyinen kuvaus yksilöstä ja ympäristöstä, eikä tarina hyväntuulisuudestaan huolimatta kaihda vaikeampiakiaan aiheita.

Tsekkaa myös: Kumota Haruko – Itoshi no nekokke


9

9. Inouesatoh – 10 Dance

Vaikka BL-tarinoissa pelataan paljon tutuilla tropeilla ja tiettyjen odotusten sisällä, on genrerajojen venyttäminen ja rikkominen sekä erilaisten kohdeyleisöjen hämärtäminen ollut myös aina osa BL-mangaa. 2010-luvun loppua kohden nähtiin ehkä tavallistakin enemmän sarjoja joiden luokittelu yksiselitteisesti oli vaikeaa. Digitaalinen BL-lehti .bloom antoi uuden kodin useammalle alun perin seinen-lehdessä ilmestyneelle sarjalle, kuten Hidebu Takahashin Stigmatalle.  Graafisista seksikohtauksistaan tunnettu Harada näytti myös suuntaa uudenlaiselle BL-mangalle vuonna 2019 ilmestyneellä tarinallaan One Room Angel, joka keskittyi romanssin sijasta hahmojen henkiseen kasvuun eikä seksiä tai edes suudelmia nähty tarinassa lainkaan.

Yksi suurimmista ja kiinnostavimmista kohdeyleisörajoja sekoittaneista sarjoista 2010-luvulla oli 10 Dance, joka keskittyy kahden mestarillisen kilpatanssijan nokitteluun ja hitaasti etenevään romanssintapaiseen. Sarja ilmestyi aiemmin BL-lehdessä, mutta muutti sittemmin seinen-lehteen kustantajanaan Kodansha. Sarja tuo juonenkuljetukseltaan paikoin mieleen ennemmin urheilumangan kuin BL-romanssin, mutta toisaalta miesten välinen jännite on tärkeässä roolissa alusta saakka. Joidenkin fanien mielestä romanssi saisi edetä nopeammin, ja pelkoa on ollut myös siitä että se uuden julkaisijan myötä vesittyy kokonaan. Mangan tekijä on kuitenkin vakuuttanut, että lehden vaihto ei suoraan ole vaikuttanut tarinan sisältöön. Kun digitaalinen julkaiseminen hämmentää vanhaa kohderyhmäajattelua entisestään, voi olla että 2020-luvulla tulemmekin näkemään yhä enemmän mangaa joka voisi yhtä hyvin sopia BL-lehteen kuin seinen- tai josei-kustantamolle.

Tsekkaa myös: Yamashita Tomoko – The Night Beyond The Tricornered Window


10

10. Sachimo – Kashikomarimashita, destiny

Vaikka en itse ole erityisen innostunut omegaverse-tarinoista, ei niiden nousua osaksi BL-mangaa 2010-luvulla voi kuitenkaan sivuuttaa. Englanninkielisessä fanfic-maailmassa alkujaan syntynyt omegaverse on vaihtoehtoinen fantasiatodellisuus, jossa tietynlaiset biologiset ominaisuudet määrittävät ihmisten välistä hierarkiaa ja rooleja niin seksissä kuin yhteiskunnassa. Tarkemman selityksen voit lukea Aranan blogista täältä.

Kaupalliseen mangaan omegaverse löysi tiensä 2010-luvun puolivälin jälkeen, tärkeimpänä lehtenä Omegaverse project. Koska omegaverse on lähinnä löyhä kokoelma tropeita joilla voi luoda erilaisia skenaarioita oman tarinan ja fetissimieltymysten tarpeisiin, siihen liittyviä tarinoita löytyy laidasta laitaan söpöstä perhedraamasta kovaan jynkkyyn. Kashikomarimashita, destiny -manga jatko-osineen sekä syleilee että kyseenalaistaa omegaverseen liitettyjä tropeita kiinnostavalla tavalla. Se sopineekin hyvin luettavaksi myös niille jotka eivät omegaversestä ole kiinnostuneita.

Omegaversen suosio kertoo myös laajemmasta kulttuurivaihdosta jota tapahtui 2010-luvulla BL-tarinoissa sekä Japanista länsimaihin että toisin päin. Hyvänä esimerkkinä on Ai no kusabin kaltaisista BL-teoksista inspiroituneen australialaiskirjailija C.S.Pacatin Captive Prince -kirjasarja. Se nousi hitiksi länsimaissa, ja sai lopulta myös japaninkielisen julkaisun.


11

+ 1 Mo Xiang Tong Xiu – Mo dao zu shi

BL-teosten globalisaatiosta kertovat lisäksi useat kansainvälistä suosiota saavuttaneet BL-sarjat, joiden juuret ovat Japanin sijaan Kiinassa tai Koreassa. Vaikka BL on jo vuosikymmenet ollut kansainvälinen ilmiö, 2010-luvulta tullaan varmasti muistamaan muissa Aasian maissa tehtyjen BL-teosten nousu laajempaan tietoisuuteen. Korealaisessa webtoon-palvelu Lezhinissä ilmestynyt Killing Stalking nousi viraalihitiksi tumblrissa vuonna 2017, ja viimeistään vuonna 2019 tuskin kukaan BL:stä kiinnostunut englantia puhuva harrastaja saattoi välttyä kiinalaisen BL:n eli danmein esiinmarssilta.

Suosituimmista danmei-teoksista monet ovat olleet sarjakuvien sijaan nettiromaaneja ja niihin pohjautuvia tv-sarjoja. Toki suosittuja kiinalaisia webtoon-sarjakuviakin löytyy, kuten Old Xianin piirtämä 19 Days. Danmei on myös houkutellut pariinsa sellaisiakin faneja jotka eivät ole aiemmin olleet kiinnostuneita japanilaisesta BL:stä. Toisaalta myös moni japanilaisen BL:n ystävä löysi 2010-luvun lopulla itsensä opettelemasta kiinaa tai ainakin katsomasta Youtubesta sellaisia näyteltyjä kiinalaissarjoja kuin The Guardian tai The Untamed. Jälkimmäinen perustuu ehkä globaalisti kaikkein tunnetuimpaan danmei-sarjaan Mo dao zu shi (”Grandmaster of Demonic Cultivation”), joka on alun perin nettiromaanina ilmestynyt historiallinen fantasiasarja.

Vaikka Japanissa on perinteisesti pärjätty hyvin pelkästään kotimaisilla sarjakuvilla, näkyvät kansainväliset trendit myös siellä. Korealaisia webtooneja on saatu lukea Japanissa käännöksinä jo joitain vuosia, ja myös Killing Stalking löysi siellä oman fanikuntansa. Vuoden 2019 pari tunnettua korealaissarjaa sai nelivärisen paperijulkaisun, ja kirjakauppalevityksen kautta niille löytyi varmasti myös uutta lukijakuntaa. Danmei sen sijaan tekee vasta tuloaan Japaniin: virallisia käännöksiä japaniksi ei vielä juurikaan ole. Mo dao zu shistä on kuitenkin tehty Japanin markkinoille audiodraama, joten jää nähtäväksi miten paljon danmei tulee näkymään Japanissa jatkossa. BL-kulttuurin globalisaatio tulee kuitenkin epäilemättä jatkumaan 2020-luvulla yhä näkyvämmin.

Lähteet:
Japan Times (26.2.2018): Sales of digital manga overtake print editions in Japan for first time
Chil chil: (11.5.2017): BLにエロは必要か?データで見るBL漫画エロ度の推移10年間
(Erotiikkakohtausten määrä BL-mangassa -Yhteenveto artikkelista englanniksi Twitterissä)
Chil chil (24.4.2019): PRIDE AND FUN! 今だからこそ読みたいレインボーなBL
Chil chil (29.4.2019) : 平成BL漫画の絵柄遍歴を描いてみた
(Heisei-kauden BL-trendit – Yhteenveto artikkelista englanniksi Twitterissä)

Fujoshiluolan kuumottavimmat mangat 2017

kuumotus 2017

Tammikuu on ehtinyt jo pitkälle, mutta käytetään vielä hetki vuoden 2017 muisteluun. Olemme koonneet Fujoshiluolan perinteiseen Vuoden kuumottavimmat -listaan viime vuoden mieleenpainuvimmat BL-lukukokemukset.

Samalla haastamme myös lukijat kertomaan viime vuoden suosikeistaan. Kommentoi ystävänpäivään eli 14.2.2018 mennessä valintasi tähän kirjoitukseen tai twiittaa tunnisteella #fujoshiluola, ja osallistut Momo to Manji -pokkarin arvontaan! Tämä Sakura Sawan piirtämä Edo-kaudelle sijoittuva BL-sarja pääsi Fujoshiluolan suosikkilistauksen lisäksi BL-mangojen suosiota ja arvostelumenestystä mittaavan Kono BL ga yabai 2018 -listan ykköseksi.

Airinin valinnat:

ooyamato 350

Scarlet Beriko: Tatsuyuki Oyamato the 4th (Yondaime Ooyamato Tatsuyuki)

Scarlet Berikon Minori’s Hand ylsi vuosi sitten tälle samaiselle listalle, joten lienee osuvaa että vuoden 2017 kuumottavimmista mangoista löytyy jatkoa kyseiselle teokselle. Aikanaan Viikon perse -hengessä esitelty yakuza-pomon poika Tatsuyuki ei tuolloin ehkä jäänyt mieleeni, mutta omassa spin-offissaan tämä pääsee vihdoin oikeuksiinsa: ensirakkautensa Minorin perään vielä haikaileva Tatsuyuki joutuu diilaamaan paitsi jartsaelämän realiteettien, myös oman aikuistumisensa kanssa Fukuokan maanläheisissä maisemissa. Kaiken keskiössä on Nozomi, Tatsuyukiin jo lapsuudessaan rakastunut lastentarhanopettaja, jonka mutkaton omistautuminen ja hyväntuulisuus hivuttautuvat vähitellen Tatsuyukin ihon alle. Tatsuyuki Oyamoto the 4th oli vuoden sarjoista lempparini, sillä vaikka se sisältää myös itseäni vähemmän lämmittäviä teemoja, olen auttamattoman heikko sekä Tatsyukin edustamalle spede-estetiikalle että Nozomin kaltaisille semeille – häiriintyneen rajamailla liikkuva vilpittömyys on teoksessa mielenkiintoisesti rinnastettu Tatsuyukin alitajuiseen tarpeeseen suojella itselleen tärkeitä ihmisiä. Kaksikon kemia yhdistettynä Fukuokan murteeseen, jartsameininkeihin sekä Scarlet Berikon tyyliin (Tatsuyukin korvat!! ja hampaat!!) tekevät Tatsuyuki Oyamoto the 4th’sta siis itselleni kokonaisvaltaisesti vuoden BL:n, joka on kestänyt jälleenlukemista yllättävän paljon. Sarja löytyy englanniksi Rentasta.

rouge 350

Katsura Komachi: Rouge

Katsura Komachin Rouge on siitä mielenkiintoinen teos, että poimin sen mukaani joskus vuosi sitten Toranoanasta puhtaasti kannen perusteella. Lopulta luin sen kunnolla vasta tämän vuoden puolella, ja hämmennys oli Suuri: kyseessä ei ehkä ole mikään taiteellisesti täydellisin, juonellisesti omaperäisin tai muilla mittapuilla erityisen poikkeuksellinen teos, mutta tämä lukiojengiläisistä kertova tarina teki silti vaikutuksen yksityiskohdillaan. En nimittäin muista koska olisin viimeksi lukenut BL:ää, jossa geneerisiä “en tiiä voinko itselleni mitään” -laineja seksuaalista väkivaltaa kokeneelle tyypille heittävä teinijäbä samaan hengenvetoon toteaa, että “ei perse, toi oli muuten tosi paskamaisesti sanottu, anteeks”. Ylipäätään BL, jossa shokeeramisen sijaan tiedostetaan erilaisten teemojen vakavuus saa minulta aina viiskyt bingobonusta ja raputarran. Vaihtarioppilas Nagaton ja koulun jengipomoa palvovan Ain välinen dynamiikka toimii juuri tästä syystä niin hyvin – Aita ei esitetä minkäänlaisena uhrina menneisyydestään huolimatta, vaan tämä pistää jengiä nippuun ja pinoon siinä missä muutkin. Geneerisyyden valtamerestä Rougen nosti viimeistään Ain ja tämän palvoman jengipomon suhde: geneeristen dominointisettien sijaan lopussa on twisti, joka viimeistään vakuutti minut Katsura Komachin olevan väsynyt tropeiden toistamiseen. Vähintään tästä syystä Rouge ansaitsee ehdottomasti paikkansa vuoden kuumottavimpien mangojen listalla.

i hate 350

Natsume Kazuki: I Hate

Natsume Kazukin I Hate on puolestaan pokkari, jonka Josuke taisi tunkea ostoskoriinsa ja myöhemmin hyllyyni em. Japanin-reissulla… mutta hyvä että tunki, sillä en ollut hetkeen tsekannut MODS:in tehtailleen Natsume Kazukin sarjoja, vaikka tämän tyyli on ehdottomasti kärkipäässä omaa estetiikkaani vastaavista BL-mangakoista. Visuaalisuuden suhteen I Hate ei sekään petä, sillä emotionaalisesti nyrjähtäneet jäbät saavat sopivaa rosoa piirrostyylistä, joka onnistuu vähäeleisyydestään huolimatta välittämään paljon tunnetta. Vaikka tarinat lopussa hetkellisesti kohtaavat, jakautuu pokkari kahteen pariin: Hiroon ja Kiriyaan sekä Aoeen ja Akayaan, joista molemmat painivat nuorena/teini-iässä alkunsa saaneiden tunteiden sekä aikuisuuden ristitulessa. Yksinkertaisista asetelmista saadaan silti yksityiskohdilla aikaan tunnelmallista menoa, ja etenkin jälkimmäisessä tarinassa käytetty rinnastus leikkipuiston majaan piirrettyyn shiritori-peliin toimii erinomaisesti. Ensisijaisesti I Hate on tällä listalla kuitenkin visuaalisuutensa puolesta, joka vetoaa paitsi urpot rehaajateinit -puoleeni, myös jumittavat aikuiset -puoleeni kiitettävissä määrin.

harukaze 350
Kii Kanna: Harukaze no etranger

Ja mikähän näistä neljästä ei kuulu joukkoon…? Harukaze no Étranger on suoraa jatkoa Kii Kannan Umibe no Étrangerille, jossa käsiteltiin Shun-kirjailijan ja tämän rakastetun Mion suhteen alkuvaiheita. Harukaze no Étrangerissa päästään kunnon perhedraaman makuun kun kaksikko matkustaa Shunin perheen luokse vain saadakseen tietää, että Shunin vanhemmat ovat mm. adoptoineet tälle pikkuveljen. Arkisia ongelmia ja Shunin kirjoitustustuskaa käsittelevä Harukaze no Étranger ei ehkä ole kuumottava samassa mielessä kuin muut yllä olevista teoksista, mutta sen jännite syntyy sekä Mion integroitumisesta osaksi Shunin perhettä, että kaksikon yrityksistä handlata yksityiselämäänsä jatkuvan kyttäysuhan alla. Teemoja kuten homoseksuaalisuutta sivutaan hienovaraisesti mutta realistisesti samalla kun naamaan mätetään kilokaupalla rapuja, ja teos jättääkin sanalla sanoen kokonaisvaltaisen fiiliksen. Kii Kannan persoonallisessa piirrosjäljessä on niinikään jotain hyvin aseistariisuvaa ja kiehtovaa. Jos vuonna 2017 lukemistani sarjoista pitää siis valita neljä mainitsemisen arvoista teosta, kuuluu Harukaze no Étranger ehdottomasti myös tälle listalle. Sarjan ensimmäinen osa löytyy englanniksi Rentasta.

Maijan valinnat:

momotomanji 350

Sakura Sawa: Momo to Manji

Momo to Manjin ensimmäinen (pitkään ja hartaasti odotettu) tankoubon julkaistiin vuoden 2017 alussa, joten ehdin obsessoida sarjasta melkein koko vuoden. Tässä Edo-kaudelle sijoittuvassa slice of life -henkisessä tarinassa riittääkin ihastelun aiheita: upea taide lukemattomine yksityiskohtineen, tunnelmallinen ajankuvaus vaatteineen ja rakennuksineen, ilmeikkäät ja omaperäiset hahmot sekä näiden väliset kuumottavat kohtaukset. Manga seuraa entisen poikaprostituoidun Momokin sekä tatuoidun huilisti Manjin leppoisaa yhteiseloa pienessä kaupunkikorttelissa. Vaikka Momon reisiä ja fundosheja voisi tuijotella ilokseen muutenkin, nostaa hyväntuulisten tuokiokuvien lomasta pilkottava haikea tunnelma sarjan sinne god tieriin asti. Hahmoilla on menneisyydessään synkkiä ja vaikeita kokemuksia (sisältövaroitukset ainakin insestistä), joten tuntuu erityisen ihanalta miten nykyhetken Momo ja Manji ovat selvästi hulluina toisiinsa ja onnellisia yhdessä omalla vinksahtaneella tavallaan. Plussaa tulee myös monipuolisista hahmodynamiikoista. Sarjan piirtäjä Sakura Sawa on sanonut ettei hahmoja luodessaan halunnut tehdä tarinaan ”semeä” ja ”ukea” vaan Momokin ja Manjin omine yksilöllisine piirteineen. Tämä näkyy heti ensimmäisestä luvusta alkaen, kun söpö Momo on se joka kantaa Manjin turvaan tulipalolta. Koska sarja jatkuu edelleen onBLUE-lehdessä ja löydän jo ilmestyneistäkin luvuista jokaisella lukukerralla uutta pureskeltavaa, vaikuttaa vahvasti siltä että Momo ja Manji pysyvät mielessäni pitkään vielä tänäkin vuonna.

joou2

Scarlet Beriko: Joou to shitateya

Tämänkin sarjan luin jo viime vuoden alussa, ja tiesin välittömästi että se tulee päätymään tälle listalle yhtenä omista suosikeistani. Tarinassa nuori ja hieman ylimielinen graafinen suunnittelija Oumi tilaa puvun itseään 10 vuotta vanhemmalta räätäliltä Shidalta… tai ainakin tahtoisi tilata, mutta huomaa ettei huippuammattilaiselta heru aikoja pelkästään sisään kävelemällä ja vaatimuksia esittämällä. Vähitellen miehet onneksi pääsevät yhteisymmärrykseen niin bisneksissä kuin niiden ulkopuolellakin, ja  ihastuksen tunnustaminen ja suhteen aloittaminen sujuvat ilman suurempia draamoja. Konfliktia saadaan kuitenkin revittyä Oumin siskosta joka haluaisi veljensä menevän normaalisti naimisiin, sekä Shidan menneisyydestä, jossa avioliitto ei ollutkaan oikotie onneen. Tarinassa vaikutuksen teki etenkin hahmojen ongelmien inhimillisyys. Shida vaikuttaa täydelliseltä ja asiansa hallitsevalta Aikuiselta, mutta vasta omat heikkoutensa paljastamalla tämä voi todella tulla läheiseksi Oumin kanssa. Oumi puolestaan joutuu taistelemaan ylpeytensä ja muiden asettamien odotusten kanssa niin töissä kuin yksityiselämässään. Henkilökohtaisesti koskettavien teemojen lisäksi myös paridynamiikka osui ja upposi: vanhemmissa ukeissa on sitä jotain, vaikka en ikäerojuttuja yleensä automaattisesti fiilaakaan. Koko komeuden kruunaa Scarlet Berikon skarppi ja ilmeikäs taide. Vaikka olen hänen sarjojensa ystävä muutenkin, Joou to shitateya on tähän asti ilmestyneistä ehdottomasti oma suosikkini.

hikaru 350

Marukido Maki: Me o tojite mo hikari wa mieru yo

Jos ei vuoden 2016 valopilkku Pornographer sitä vielä olisi tehnyt, niin viimeistään tänä vuonna Marukido Maki todella sinetöi paikan sydämestäni. Olisin voinut ottaa listalle mukaan minkä tahansa viime vuonna lukemistani Makin töistä (Indigo no kibun tai Akemi-chan), mutta valinta osui nyt tähän viimeisimpänä ilmestyneeseen Me o tojite… -sarjaan lähinnä ajankohtaisuuden puolesta: tankoubon ilmestyi joulukuussa.  Päähenkilöt Jin ja Hikari ovat pornonäyttelijöitä, jotka työajalla harrastavat seksiä mitä erikoisimmissa skenaarioissa mutta siviilissä hädin tuskin tuntevat toisiaan. Kun Jin pelastaa Hikarun stalkkerilta, alkavat he vähitellen ystävystyä. Miesten lähentyvät välit eivät jää työpaikallakaan huomaamatta, ja heidän tomakka esinaisensa alkaa varoitella pornonäyttelijöiden työpaikkaromanssien tuhoisuudesta. Tässäkin sarjassa minuun vetosivat väsyneet ja surulliset, selvästi aikuiset hahmot. Molemmilla on elämän varrella kertynyttä painolastia: Jin on kapinoivan teini-ikäisen pojan isä, ja Hikaru mieluummin vaikenee menneisyydestään kokonaan. Lopulta Hikarun on kuitenkin kohdattava menneisyytensä ennen kuin hän voi alkaa elää täysipainoista elämää nykyhetkessä.  Niin paljon kuin romansseista pidänkin, olen tykästynyt tapaan jolla Maki käsittelee tarinoissaan myös laajempia teemoja. Yksi kiinnostavimmista keskusteluista nähdään lopulta Jinin pojan Tooman ja Hikarun välillä. Vaikka olisin toivonut myös päähenkilöiden väliseen suhteeseen hieman enemmän substanssia, pitivät runsaat seksikohtaukset ja Hikarun vähän melodramaattisetkin tunteilut minut lopulta tyytyväisenä. Ja onhan Hikarun takatukka tuossa kansikuvassa aika vaikuttava.

koitsunagi 350

Kuzuya Rou: Koi tsunagi

Olisin varmaan voinut valita listalleni neljänneksi jotain diippiä ja fiksua, mutta sydän sanoi toisin. Tämä Kuzuya Roun debyyttimanga kiinnitti huomioni heti ilmestyessään persoonallisella taiteellaan (sarjan alkuperäinen japanilainen Renta-kansi on vielä kivempi kuin tankoubonissa) sekä taglinellaan, jossa lupailtiin vähän vähemmän jäykkiä rooleja seksikohtauksissa. Roolien switchaaminen on aina tervetullutta BL:ssä, ja tässä se on oikeastaan koko tarinan keskeinen kysymys. Päähenkilö Kiichi on parikymppinen homo, joka ihastuu heteroon työtoveriinsa Nozomuun. Kiichin yllätykseksi Nozomu on valmis kokeilemaan seurustelua, mutta kaikenlaisia pikku mutkia mahtuu matkaan. Pulmia aiheuttaa etenkin sänkyhommissa eteneminen ja Kiichin haluttomuus olla bottomina, vaikka hän on aiemmissa suhteissaan ollut sitä lähes aina. Parasta sarjassa on tapa jolla hahmot suhtautuvat seksiin: vaikka siihen liittyy paljon kysymyksiä ja epävarmuutta, asiat ratkeavat lopulta keskustelemalla ja toista kuuntelemalla. Lisäksi mitään ei oteta itsestäänselvyytenä, vaan erilaisista akteista ja rooleista neuvotellaan aktiivisesti. Arvostin sitäkin, että seksin lisäksi myös homoudesta oikeasti puhutaan ääneen. Nozomu saa moneen kertaan palautetta tökeröistä homoja koskevista sanavalinnoistaan, ja Kiichin homokaveri näyttää ettei tämä ole mikään yksinäinen anomalia vaan osa suurempaa yhteisöä. Nämä yksityiskohdat yhdistettynä supersöpöön taiteeseen ja hyväntuuliseen tunnelmaan olivat enemmän kuin tarpeeksi nostamaan sarjan viime vuoden kuumottavimpien joukkoon.

Mikä oli oma viime vuoden BL suosikkisi? Jätä kommentti tai twiittaa tunnisteella #fujoshiluola.

Syyskuun Renta!-suositukset

Rentan1

Fujoshiluolan Renta-suositukset ovat täällä taas! Tämänkertaisten lukusuositusten kanssa voi käpertyä viltin alle kun sää viilenee ja illat pitenevät. Luvassa tällä kertaa taas kokoelma, josta toivottavasti löytyy luettavaa niin söpöilyn kuin vinoutuneempienkin tarinoiden ystäville.

SYYSKUUN SUOSITUKSET

yatamomo

Ensin iloa, sitten tuskaa: Yata & Momo – Harada

”Syyskuun tärkein uusi Renta-julkaisu oli käännös Haradan Yatamomosta. Jotenkin olin ajatellut ettei Haradan sarjoja saataisi koskaan virallisesti englanniksi, mutta tässä sitä ollaan. Tarinassa hyväntahtoinen mutta kuumapäinen Yata tarjoaa yöpaikan kodittomalle ja rahattomalle Momolle, joka on kaikkea muuta kuin normaali kaveri. Kaksikon välejä mutkistaa – Momon epämääräisen elämäntyylin lisäksi – myös kuvioihin ilmestyvä Momon sadistinen ex-sugar daddy Suda. Eri hahmojen kautta päästään tarkastelemaan varsin mielenkiintoisia teemoja. Mikä lopulta erottaa omistushalun tai säälin rakkaudesta? Ja voiko toista ihmistä todella muuttaa? Kaikki tämä on tietysti kuorrutettu niin hengästyttävällä määrällä seksikohtauksia että hiki nousee Momo-raukan pintaan lisäksi myös lukijalla. Komediaa, synkempiä sävyjä ja aidosti koskettavia kohtauksia yhdistelevä tarina jää siis taatusti mieleen tavalla tai toisella. Manga on sittemmin jatkunut vielä kahden pokkarin verran, toivottavasti nekin nähdään Rentassa englanniksi ennen pitkää.” –maipon

“Yatamomo on minulle jotenkin monimutkainen sarja. Toisaalta se on Harada-osastollani enemmän suosikkien kuin inhokkien puolella, mutta kovin henkilökohtaista suhdetta minulla ei sarjaan ole. Enemmänkin Yatamomo on niitä teoksia, jotka kiinnostavat minua eniten temaattisesti: rikkinäisen ja elämänasenteeltaan jopa perverssin hedonistisen Momon ja tähän ihastuvan Yatan suhde on niin nyrjähtänyt, että sitä seuraa jonkinlaisella tieteellisellä mielenkiinnolla. Vaikka kaksikon välillä nähdään myös aidosti herkkiä hetkiä, mistään hyvänmielen rakkaustarinasta ei ole kyse. Eniten tykkäänkin sarjassa itsekkyyden eri muotojen tutkiskelusta, sillä Yata ei voi pelkällä rakkaudellaan parantaa Momoa. Rasittavan ja traagisen välillä tasapainoileva Momo puolestaan on hahmona äärimmäisen mielenkiintoinen. Harada ei siis taaskaan päästä lukijaansa helpolla, mistä paljon plussaa.” –airinpie

high heels

Hömppädraamaa korkojen kera: Take My High Heels Off – Jijico Okina

”Tämä randomisti kannen ja muutaman sivun previkan perusteella tehty ostos osoittautui itselleni ihan nappivalinnaksi. En koskaan sano ei miehille korkokengissä, ja kaupan päälle tarinasta löytyy vielä sopivasti annosteltuna katkeransuloisia väärinkäsityksiä, herkkiä sydämentykytyksiä ja hauska piirrostyyli. Stoalaisen jäyhän Kenin ja pirteän ulkokuorensa alla salaisuuksia piilottelevan Chiakin tarina ei tuo juonensa tai toteutuksensa puolesta pöytään varsinaisesti uutta, mutta tarjoilee tutun annoksen oikein toimivalla kattauksella. Korkokengätkin on saatu näppärästi nivottua osaksi juonta ja Chiakin kriiseilyä oman itsensä hyväksymisen vaikeudesta. Tällaisilla eväillä minua on varsin helppo miellyttää.” –maipon

“Take My High Heels Off oli minulle niitä teoksia, jotka voi hotkaista alas pikaruoan tavoin: tiedät mitä saat ja alas menee kitkatta, muttet jälkikäteen välttämättä muista mitä oikeastaan edes söit. Tiivistettynä siis korkokengistä epäsuoran valaistumisen kokeva Ken ihastuu luokkakaveriinsa Chiakiin, jolla puolestaan on geneeristäkin geneerisempi yksinäisen homojäbän itsensämyymisnarratiivi (sekä tietysti sen mukaiset kompleksit). Koska jäbät korkokengissä eivät esteettisessä mielessä ole itselleni mikään Juttu, tarinasta itsestään ei jäänyt käteen mitään kovin uutta ja ihmeellistä; sen taide on kuitenkin mukavan ilmeikästä, ja kokonaisuus ajaa ihan hyvin asiansa angstilla maustettuna höpöhöpönä.” –airinpie

etranger

Eteeriseen tunnelmointiin: The Stranger by the Beach – Kanna Kii

”Okinawalaiselle pikkusaarelle sijoittuva herkkätunnelmainen tarina kertoo kirjailija Shunista ja vanhempansa menettäneestä Miosta, joka heidän tavatessaan on vielä lukiossa. Piristävästi Mio tosin häipyy mantereen puolelle kolmeksi vuodeksi, ja saapuu hieman aikuistuneena takaisin lämmittelemään suhdetta Shunin kanssa. Mangan viehätys on ehdottomasti sen söpössä taiteessa ja ilmeikkäissä hahmoissa. Suhteen haparoivia alkuaskelia ja hahmojen menneisyyden mörköjä kuvataan myös kiinnostavasti ja realistisen oloisesti. Draamalla ja söpöilyllä höystetty arkikuvaus tuo oikeastaan hieman mieleen Kumota Harukon Itoshi no nekokken. Tässä taas yksi sarja, jonka myöhempienkin osien toivoisi ennen pitkää päätyvän Rentaan.” –maipon

“Stranger by the Beach on ennen kaikkea fiilistelymanga, jossa pienen saaren elämä tulee kirjaimellisesti iholle. Asetelma on myös hieman poikkeuksellinen, kun päähahmot Shun ja Mio tunnustavat tunteensa jo varhain. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että suhde itsessään etenisi yksinkertaisesti. Omien tunteiden kanssa sinuiksi tuleminen vie aikaa, mille Kii Kannan kuvitukset antavat kauniin kehyksen. Itselleni ykkökseksi teoksessa nousikin nimenomaan visuaalinen puoli ja tunnelmointi, joiden ohessa Shun ja Mion suhde etenee hienovaraisesti yhdestä etapista toiseen. Vaikka kaipaan usein tarinoiltani hieman syvempää “miksi juuri sinä” -pohdintaa, Stranger by the Beachissa huomioidaan toisaalta myös uudelleentutustumisen tärkeys; kolmen vuoden erossaolon jälkeen sekä Mio että Shun ovat hieman eri ihmisiä, jolloin keskiöön nousee myös toisen kohtaaminen sellaisena kuin tämä todella on.” –airinpie