Fujoshiluolan kuumottavimmat mangat 2018

Fujoshiluolan perinteinen listaus viime vuoden kuumottavimmista BL-mangoista on taas täällä! Listan tarkoituksena on muistella mieleenpainuvimpia, kiinnostavimpia ja kuumottavimpia BL-tarinoita viimeisen vuoden ajalta. Jos viime vuoden keskustelua herättäneet BL-julkaisut kiinnostavat, tsekkaa myös uusin Kono BL ga yabai -listaus ja vuoden 2019 Chil Chil BL Award -ehdokkaat.

Kansikuvat mangoista

 

Maijan valinnat:

kansikuva

Syundei: Go For It, Nakamura! (Ganbare! Nakamura-kun)

Ujosta ja eksentrisestä Nakamurasta kertova komediasarja oli yksi viime vuoden sympaattisimmista ja hauskimmista lukukokemuksista. Samalla kyseessä oli yksi vuoden parhaista englanninkielisistä BL-julkaisuista, joten kaikki kiitokset Seven Seasille. Ihanaan koulutoveriinsa salaa ihastuneen päähenkilön seikkailut voittavat puolelleen, eikä edes haittaa vaikka ensimmäisen pokkarin aikana ei suhteessa ystävystymistä pidemmälle päästäkään. Onneksi tarina kuitenkin jatkuu edelleen Opera-lehdessä, joten jatkoa sopii odottaa. Ihanaan kasarityyliin piirtävältä Syundeilta saadaan tänä vuonna englanniksi myös synkempi tarina Total Eclipse of the Eternal Heart.

chou to hana 400

Akabeko: Chou to hana no kankeisei

Tämä sarja pääsi listalle mukaan ehdottomasti kuumottavuutensa takia, josta mangaka Akabeko myös hyvin tunnetaan. Monet hänen tarinoistaan ovat jättäneet tunnepuolella aika kylmäksi, mutta tämä tarina iski kuin tuhat volttia. Salarymanien eroottispainotteisia työpaikkaromansseja tuli viime vuonna luettua aika urakalla, mutta Chou to hana erottui joukosta kiinnostavalla hahmodynamiikallaan. Hahmojen suhde lähtee liikkeelle tyypillisestä kiristyskuviosta, mutta siitä kasvaa nopeasti jotain ihan muuta. S&M-henkinen suhde tekee molemmille hahmoille hyvää, kun ukehahmo Hanada pääsee toteuttamaan masokistisia taipumuksiaan ja seme Chouno saa nuoruuden hyväksikäyttökokemusten jälkeen takaisin itsetuntoa ja kontrollin omasta kehostaan. Lisäksi tarinassa pohditaan kiinnostavasti, kummalla hahmoista on suhteessa lopulta enemmän valtaa. Bonuspisteitä ropisee myös hahmojen väsyneiden silmien ja ilmeiden ansiosta. Sarja jää tässä pokkarissa harmittavan lyhyeksi, mutta sille ilmestyy onneksi parhaillaan jatkoa nimellä Chou to hana no hitsuzensei.

Kansikuva

Mataaki Kureno: Kanashi

Tämä surumielinen ja hidastempoinen tarina jäi mieleen ennen kaikkea tavasta jolla se käsittelee biseksuaalisuutta. Päähenkilö Shuuma auttaa kodittomaksi jäänyttä entistä luokkatoveriaan tarjoamalla tälle yösijan, ja huoleton Kakeru haluaa tietysti maksaa avusta luonnossa. Pian kämppisratkaisu muuttuu pysyväksi, mutta hahmojen välinen suhde jää hyvin epämääräiseksi. Kakeru deittailee jatkuvasti niin miehiä kuin naisiakin, mutta alkujaan hetero Shuuma ei saa tätä mielestään. Satunnaiset tyttöystävät eivät myöskään tee Kakerusta yhtään sen vähemmän kiinnostunutta miehistä, vaan tämän ongelmat ovat enemmänkin sitoutumisessa ja omien tunteiden ilmaisussa. Loppuratkaisu jää kaiken vatkaamisen jälkeen hieman epätyydyttäväksi, mutta sarjan huumori, melankolinen tunnelma ja kiinnostavat teemat saavat sen silti erottumaan joukosta. Ilahduttava yksityiskohta on myös roolien switchaus seksikohtauksissa, vaikka Kakeru hahmoista se aloitteellisempi onkin.

rumspringa-400

Kaya Azuma: Rumspringa no joukei (The scene of my Rumspringa)

Yksi viime vuoden kiinnostavimmista uusista mangakatuttavuuksista itselleni oli Kaya Azuma, jonka taidot hauskojen ja eroottisten tarinoiden tekijänä tulivat tutuksi esimerkiksi Sakurada-senpai kaizou keikaku -sarjassa. Lopulta siitä vei kuitenkin voiton tämä astetta vakavampi manga, joka kertoo amissi-nuoren ja entisen tanssijan välisestä romanssista. 80-luvun Yhdysvaltoihin sijoittuva tarina on täynnä lempeää nostalgiaa, suurta draamaa ja katkeransuloista luopumista, kun ikänsä uskonnollisessa amissi-yhteisössä asuneen Theon on lopulta tehtävä valinta perheensä ja tulevaisuutensa välillä. Myös tanssijan urasta haaveilevan Oswaldin toiveita ja traumoja käsitellään koskettavasti. Etenkin upea lopetus iski suoraan tunteisiin, ja tarina oli muutenkin koukuttava alusta loppuun. Azuman notkea taide tukee sekä koomisempia että vakavampia kohtauksia, eikä seksiä tästäkään tarinasta puutu.

Airinin valinnat:

chiku-400

Asuka Ibuki: Nipple Bingo (Chikubingo)

Asuka Ibukin Nipple Bingosta on tullut avauduttua aiemmin jo täällä, joten ei varmaan tule minkäänlaisena yllätyksenä että tämä manga kiilasi oman listani kärkipäähän. En edelleenkään tiedä miten alkujaan yliherkistä nänneistä kertova tarina onnistui syventymään stereotyyppisestä lähmintäkomediasta koskettavaksi ihmissuhdedraamaksi, mutta osansa tässä on varmasti Asuka Ibukin tavoitteella pureutua hahmoihinsa pintaa syvemmältä: koulupahis ja tsunderemestari Kishiwadan sekä pinnallista naistenmiestä esittävän Andoun taustalta löytyy yllättävän monimutkainen dynamiikka, jossa kumpikaan hahmoista ei ole selkeästi niskan päällä. Rinnalla kulkevasta huumorivaihteesta ei myöskään olla tingitty, joten lopputuloksena on aika lailla itselleni täsmäräätälöityä viihdettä: toisiaan turpaan tempovia teinejä, itseironiaa ja visuaalisia vitsejä, sekä kaiken keskellä hetkiä joina hahmot unohtavat roolinsa ja kokevat Aidosti Hercciä Tunteita. Nyt kun niitä uusia lukuja vielä ilmestyisi enemmän kuin yksi puolessa vuodessa, niin pääsisin taas nauramaan ja ulisemaan näiden apinoiden parissa…

jealousy-400

Scarlet Beriko: Jealousy

Monimutkaisista dynamiikoista puheen ollen, Scarlet Berikon Jealousy oli yksi vuoden kuumottavimmista, myös hämmentävimmistä lukukokemuksista. Jealousy on nimittäin esiosa Scaberin taannoiselle Tatsuyuki Ooyamato the 4th:ille, jonka pääpahiksen eli Rogin olisin mieluusti heittänyt pää edellä patteriin. On siis kohtalon ironiaa että tykästyin näin paljon Jealousyyn, joka puolestaan kertoo Rogin sekä Tatsuyukin isän, yakuza-pomo Akitoran menneisyydestä. Kyseessä on kaksin verroin sekopäisempi teos, joka ei Ongelmallisuuttaan™ peittele: Rogin pakkomiellettä Akitoraan ei romantisoida turhalla lässynläällä, vaan hahmojen välille muodostuu häpeilemättömän epäterve suhde. Scaberin ratkaisu esittää aiemmin sadistisena nähty Rogin hahmo säälittävässä, mutta lopulta myös aika inhimillisessä valossa onkin suurin syy sille, miksi Jealousy voitti minut puolelleen. Rogi on sekä manipuloija että manipuloitu, haavekuviinsa fiksatoitunut ja hedonismista elävä urpo, jonka hetkittäin myös aidoilta tuntuvat hetket Akitoran kanssa jättävät katkeransuloisen jälkimaun. Tästä minä nautin (plus Akitoran vaimo Asami on koko sarjan MVP).

yoruasaec400

Harada: Yoru to Asa no uta Ec (The Song of Yoru & Asa Encore)

Noin väitöskirjan mittainen postaus Yoru to Asa no utan merkityksestä omalle sielunmaisemalleni odottaa edelleen oikeaa hetkeä (ja niitä oikeita sanoja joilla nämä tunteet kuvata), joten puhutaan lyhyesti hetki sen jatkosta, Yoru to Asa no uta Ec:stä. Mielenterveyden ja tukielimet mutkalle vetäneen teoksen jatko-osalla kun oli isot saappaat täytettävänään: Ec:ssä päästään näkemään Yorun ja Asan seurustelua nyt kun pahimmat tunnelukot on saatu avattua, ja elämän muut realiteetit kuten bändiura painavat päälle. Lopputuloksesta olen kahtiajakoinen, sillä yhtäältä sain vihdoin elämääni sitä vähemmän seinät pystyssä -Asaa joka joutuu aktiivisesti osoittamaan Yorulle haluavansa olla tämän kanssa, toisaalta jatko-osa koostuu vähän tilkkutäkkimäisesti yhteen liitetyistä juonikuvioista mikä ei muodosta aivan alkuperäisen vertaista kaarta. Tästä huolimatta sarjan teho on kuitenkin niin kova kohdallani että plussan puolelle jäädään heittämällä. Ps. menisin edelleen silmänräpäyksessä Yorun kanssa naimisiin, koska on mahdollista tämmöinen kysyn vaan

Mainokset

Maaliskuun Renta!-suositukset

Rentan1

Long time no ABC! Tällä kertaa Fujoshiluolan mangasuosituksissa liikutaan erilaisten fetissien maailmassa. BL-mangasta löytyy materiaalia mitä erilaisimpien mieltymysten ystäville, kuten näistä kolmesta varsin erilaisesta sarjastakin näkyy. Tärkeimmäksi elementiksi näissäkin tarinoissa tosin nousevat erilaiset ihmissuhdedynamiikat, joten lukija voi nauttia juonesta vaikka seksikohtaukset eivät sitä ominta kink-fodderia olisikaan.

nipplebingoKoulupahiksia ja nännien näpräilyä: Asuka Ibuki – Nipple Bingo

”Tässäpä manga jonka premissi lentelee aivan omissa sfääreissään kaikessa älyvapaudessaan. Koulun kovin pahis Kishiwada tunnetaan paitsi tappelutaidoistaan, myös siitä ettei hän helteelläkään luovu paksusta vaatekerroksestaan. Tatuointien tai muinaisten kirousten sijaan hän piilottelee paitojensa alla erityisherkkiä nännejä, joiden pienikin hipaisu aiheuttaa tälle varsin sopimattomia reaktioita. Liikuntatunnit, ruuhkajunat ja muut varsin arkiset asiat ovat Kishiwadalle yhtä miinakenttää, ja tämän suuri unelma onkin päästä kirurgiaan jossa elämää hankaloittavat nännit poistettaisiin kokonaan. Siihen asti hän tekee kaikkensa salatakseen ongelmansa ystäviltään ja vihamiehiltään. Se ei kuitenkaan ole niin helppoa, kun kuvioihin ilmestyy yllättäen Kishiwadan lapsuudenystävä Andoh. Tämä haluaisi lämmitellä uudestaan välejään Kishiwadaan, joka tosin ei suhtaudu jälleennäkemiseen riemulla: onhan Andoh ainoa joka tuntee hänen salaisuutensa, ja oikeastaan myös syypää sen kehittymiseen. Tarina kulkee vahvasti kieli poskessa, eikä missään vaiheessa ota itseään liian vakavasti. Vitsit eivät aina osoita erityisen hyvää makua, mutta eipä se toisaalta mikään yllätyskään ole. Kaiken höpöhöpön keskellä poikien suhdetta kehitellään ihan kutkuttavasti, ja cliffhangereihin päättyvät luvut saavat janoamaan lisää. Uskallan veikata että kunhan Kishiwada hyväksyy omat tunteensa Andoh’a kohtaan, eivät nännitkään lopulta ole enää ongelma.”  -maipon

“Ei nyt jeesus ja ei nyt saatana. Siinä aika lailla se mitä mieltä olen tästä teoksesta, sillä kyseessä on ehkä älyvapainta settiä mitä olen aikoihin lukenut (jopa alla oleva Bodysuit Fetish mukaan lukien), ja SILTI hyvinvointini on jokseenkin vaakalaudalla joutuessani odottamaan uusia lukuja hamaan tulevaisuuteen asti. Tämäkö on se tunne, kun huomaa rakastuvansa päähahmoihin sarjassa jonka premissiä ei edes kykene yskimättä selostamaan? Herkästä kukasta koulun pahikseksi kasvaneen Kishiwadan ja tämän ilkikurisen lapsuudenystävä Andoh’n seikkailut turhankin erogeenisten nännien luvatussa maailmassa rikkoo aivot ja mielenterveyden, mutta hahmojen karakterisaatio on samalla top tier omien mieltymysteni kanssa. Huumorissa ja turpaanvedossa ei säästellä, mikä on loppupeleissä noin sata kertaa itse kink-fodderia kuumottavampaa matskua ainakin jos minulta kysytään. Mitä tämä sarja ylipäätään yrittää kertoa? Miksi olen niin investoitunut näiden idioottien väliseen ihmissuhteeseen? Mitä on maksa? Soittakaa nyt joku herranjumala apua.” -airinpie

bodysuitSpandexin lumoissa: Uni Yamasaki – Bodysuit Fetish

”Bodysuit Fetishissä liikutaan design-opistossa, jossa päähenkilö Yoji opiskelee hahmosuunnittelua. Hän tarvitsee ystäviensä kanssa tekemälleen pelille promomateriaalia, ja pyytää apua koulun muotioppilaiden muodostamalta cosplay-kerholta. Asujen valmistuksesta vastaava alansa huippu Toma suostuu ompelemaan Yojin suunnittelemat asut yhdellä ehdolla: hän haluaa Yojin henkilökohtaiseksi mallikseen. Pian käy kuitenkin ilmi, ettei tarkoituksena ole mallata mitä tahansa asuja, vaan tiukkoja spandex-haalareita jotka ovat Toman fetissi. Kankaan läpi koskemistahan ei lasketa seksiksi eikä varsinkaan homoksi, vai mitä? Vähitellen mallisessiot muuttuvat yhä intensiivisemmiksi, ja kehiin astuvat myös tunteet. Alun höpöpremissistä sitä oli vaikea uskoa, mutta hahmojen asteittainen suhteenkehitys ja kasvavat tunteet on toteutettu ainakin itseäni kiinnostavasti ja myös varsin liikuttavasti. Yllättävien tuntemusten lisäksi toinen sarjan vahvuuksista on tapa, jolla Toman fetissiä käsitellään. Vaikka Yoji pitää Tomaa pervertikkona ja sanoo sen suoraan, ei Toman taipumuksia pidetä lopulta mitenkään häpeällisinä tai väärinä. Parhaita kohtia olikin mielestäni tarinan loppupuolella nähtävä kohtaus jossa Yoji antaa Toman toteuttaa fantasioitaan oikein antaumuksella. Pidän erilaisia kink-aiheita käsittelevistä tarinoista eniten sen takia, että normista poikkeavat mieltymykset kannustavat avoimeen keskusteluun seksistä ja siihen liittyvistä toiveista. Bodysuit Fetish hoitaa tämän osuuden oikein mallikkaasti.” -maipon

”Koska superspesifit fetissit eivät ylipäätään ole se Oma Juttuni, supertiukoissa spandeksipuvuissa lähmintä ei soitellut ideana sen suurempia sydämeni säveliä. Lopputulos yllätti silti ihan positiivisesti. Tämänkertaisesta kolmikosta Bodysuit Fetish on itselleni ehkä se perinteisintä BL:ää edustava teos, mutta Nipple Bingon kaltaisen perseilyn sijaan aihetta lähestytään edes hieman enemmän tosissaan. Mukaan mahtuu paljon viihdyttäviä yksityiskohtia supersankareista cosplay-pukuiluun, kun grasuilu kohtaa muotisuunnittelun Yojin ja Toman eriskummallisessa bisnesjärjestelyssä. Rinnalle ympätty kolmiodraama on vähän itsetarkoituksellisen oloinen ja Toman designit Yojin videopelihahmoille oikeastaan aika karseita, mutta mitäs me pienistä – kokonaisuus kun pysyy kaikin puolin ihan kasassa. Itse premissi mahdollistaa lisäksi vähän kerrallaan eskaloituvan fyysisyyden, mikä osoittautui itselleni lopulta tunnekuvausta mielenkiintoisemmaksi seikaksi. Plussaa lopun häpeilemättömästä omien lempihahmojen pseudolarppauksesta: jos ei vähän voi omia sentai-sankareita apinoida niin mitä iloa niistä spandekseista edes on!?” -airinpie

wherelovegoesFeikkiseurustelua mekkojen kera: Emi Mitsuki – Where Love Goes

”Where Love Goes on kuukauden suosituksista selkeimmin ~vakavaa draamaa, vaikka siinäkään esitettyä mekkoilua ei lopulta ole tarkoitettu juonielementtiä kummoisemmaksi kommentaariksi. Samassa lukiossa opettavien Izumon ja Muroton ihmissuhdesotku saa kuitenkin monenlaisia piirteitä aina paikallisen majakan legendasta menneisyyden traumoihin, joten draamalta ei vältytä. Identiteetti_hommat ovat läsnä mielenkiintoisella tavalla, kun suositun mutta itsekkään Muroton sekä vaihtelevasti nyhveröyttä ja selkärankaa yhdistelevän Izumon lisäksi ruututilaa saavat myös lukion oppilaat omine tunneongelmineen. Mielenkiintoisimmaksi teemaksi teoksessa osoittautui lopulta juuri vaikeus ymmärtää omia tunteita, ja kuinka helppoa niitä on projisoida suuntaan jos toiseen lohtua etsiessä. Kehyksenä toimiva majakkamysteeri luo tarinalle sadunomaisen yleisfiiliksen ja taide miellytti vakaalla viivankäytöllään paljon, joten vaikka Where Love Goes ei uponnut sillä kaikista henkilökohtaisimmalla tasolla (miksi muhun uppoaa joku hiton nipple bingo?! kenet voin haastaa oikeuteen), suosittelisin sitä eniten varauksetta tämänkertaisesta kolmikosta kaikille Aikuisten (ja vähän teinienkin) Ongelmista kiinnostuneille.” -airinpie

”Jos yksipuoliset tunteet ja surumieliset aikuiset herättävät tunteita, tämä tarina on ehdottomasti tsekkaamisen arvoinen. Pikkukaupungin opiskelijatyttöjen keskuudessa suosittu komea opettaja Muroto pyytää opettajakollegaansa Izumoa poseeraamaan valokuvassa hänen tyttöystävänään, jotta saisi karistettua ihailijat kannoiltaan. Murotoon ihastunut Izumo suostuu, vaikka tietää sen luultavasti johtavan entistä hankalampiin tunteisiin. Oman twistinsä muutenkin sekavaan suhteeseen tuo lukiolaispoika Tomogashima, joka niin ikään vaikuttaa olevan ihastunut Murotoon. Tässä kolmiodraamassa – tai tarinassa ylipäätään – harva asia kuitenkaan on ihan sitä miltä aluksi näyttää. Hahmot eivät itse saa erityisempiä kiksejä mekoista ja meikeistä, mutta niiden varjolla Izumo voi olla homoutensa kieltävän Muroton lähellä. Pitsialusvaatteista pitäville lukijoille on kuitenkin luvassa silmänruokaa, joten tarinassa on ajateltu ehkä enemmän yleisön kuin hahmojen fetissejä. Visuaalisia yksityiskohtia tärkeämpää on lopulta sarjan haikea ja verkkainen tunnelma, kun kukin hahmoista yrittää ymmärtää ja hyväksyä omat tunteensa ja toiveensa. Koskettava tarina teki itseeni vaikutuksen niin juonellaan kuin piirrosjäljelläänkin (eikä seksikohtauksissakaan ollut vikaa), joten pidän jatkossakin silmät auki Emi Mitsukin töille.” -maipon

 

Fujoshiluolan kuumottavimmat mangat 2017

kuumotus 2017

Tammikuu on ehtinyt jo pitkälle, mutta käytetään vielä hetki vuoden 2017 muisteluun. Olemme koonneet Fujoshiluolan perinteiseen Vuoden kuumottavimmat -listaan viime vuoden mieleenpainuvimmat BL-lukukokemukset.

Samalla haastamme myös lukijat kertomaan viime vuoden suosikeistaan. Kommentoi ystävänpäivään eli 14.2.2018 mennessä valintasi tähän kirjoitukseen tai twiittaa tunnisteella #fujoshiluola, ja osallistut Momo to Manji -pokkarin arvontaan! Tämä Sakura Sawan piirtämä Edo-kaudelle sijoittuva BL-sarja pääsi Fujoshiluolan suosikkilistauksen lisäksi BL-mangojen suosiota ja arvostelumenestystä mittaavan Kono BL ga yabai 2018 -listan ykköseksi.

Airinin valinnat:

ooyamato 350

Scarlet Beriko: Tatsuyuki Oyamato the 4th (Yondaime Ooyamato Tatsuyuki)

Scarlet Berikon Minori’s Hand ylsi vuosi sitten tälle samaiselle listalle, joten lienee osuvaa että vuoden 2017 kuumottavimmista mangoista löytyy jatkoa kyseiselle teokselle. Aikanaan Viikon perse -hengessä esitelty yakuza-pomon poika Tatsuyuki ei tuolloin ehkä jäänyt mieleeni, mutta omassa spin-offissaan tämä pääsee vihdoin oikeuksiinsa: ensirakkautensa Minorin perään vielä haikaileva Tatsuyuki joutuu diilaamaan paitsi jartsaelämän realiteettien, myös oman aikuistumisensa kanssa Fukuokan maanläheisissä maisemissa. Kaiken keskiössä on Nozomi, Tatsuyukiin jo lapsuudessaan rakastunut lastentarhanopettaja, jonka mutkaton omistautuminen ja hyväntuulisuus hivuttautuvat vähitellen Tatsuyukin ihon alle. Tatsuyuki Oyamoto the 4th oli vuoden sarjoista lempparini, sillä vaikka se sisältää myös itseäni vähemmän lämmittäviä teemoja, olen auttamattoman heikko sekä Tatsyukin edustamalle spede-estetiikalle että Nozomin kaltaisille semeille – häiriintyneen rajamailla liikkuva vilpittömyys on teoksessa mielenkiintoisesti rinnastettu Tatsuyukin alitajuiseen tarpeeseen suojella itselleen tärkeitä ihmisiä. Kaksikon kemia yhdistettynä Fukuokan murteeseen, jartsameininkeihin sekä Scarlet Berikon tyyliin (Tatsuyukin korvat!! ja hampaat!!) tekevät Tatsuyuki Oyamoto the 4th’sta siis itselleni kokonaisvaltaisesti vuoden BL:n, joka on kestänyt jälleenlukemista yllättävän paljon. Sarja löytyy englanniksi Rentasta.

rouge 350

Katsura Komachi: Rouge

Katsura Komachin Rouge on siitä mielenkiintoinen teos, että poimin sen mukaani joskus vuosi sitten Toranoanasta puhtaasti kannen perusteella. Lopulta luin sen kunnolla vasta tämän vuoden puolella, ja hämmennys oli Suuri: kyseessä ei ehkä ole mikään taiteellisesti täydellisin, juonellisesti omaperäisin tai muilla mittapuilla erityisen poikkeuksellinen teos, mutta tämä lukiojengiläisistä kertova tarina teki silti vaikutuksen yksityiskohdillaan. En nimittäin muista koska olisin viimeksi lukenut BL:ää, jossa geneerisiä “en tiiä voinko itselleni mitään” -laineja seksuaalista väkivaltaa kokeneelle tyypille heittävä teinijäbä samaan hengenvetoon toteaa, että “ei perse, toi oli muuten tosi paskamaisesti sanottu, anteeks”. Ylipäätään BL, jossa shokeeramisen sijaan tiedostetaan erilaisten teemojen vakavuus saa minulta aina viiskyt bingobonusta ja raputarran. Vaihtarioppilas Nagaton ja koulun jengipomoa palvovan Ain välinen dynamiikka toimii juuri tästä syystä niin hyvin – Aita ei esitetä minkäänlaisena uhrina menneisyydestään huolimatta, vaan tämä pistää jengiä nippuun ja pinoon siinä missä muutkin. Geneerisyyden valtamerestä Rougen nosti viimeistään Ain ja tämän palvoman jengipomon suhde: geneeristen dominointisettien sijaan lopussa on twisti, joka viimeistään vakuutti minut Katsura Komachin olevan väsynyt tropeiden toistamiseen. Vähintään tästä syystä Rouge ansaitsee ehdottomasti paikkansa vuoden kuumottavimpien mangojen listalla.

i hate 350

Natsume Kazuki: I Hate

Natsume Kazukin I Hate on puolestaan pokkari, jonka Josuke taisi tunkea ostoskoriinsa ja myöhemmin hyllyyni em. Japanin-reissulla… mutta hyvä että tunki, sillä en ollut hetkeen tsekannut MODS:in tehtailleen Natsume Kazukin sarjoja, vaikka tämän tyyli on ehdottomasti kärkipäässä omaa estetiikkaani vastaavista BL-mangakoista. Visuaalisuuden suhteen I Hate ei sekään petä, sillä emotionaalisesti nyrjähtäneet jäbät saavat sopivaa rosoa piirrostyylistä, joka onnistuu vähäeleisyydestään huolimatta välittämään paljon tunnetta. Vaikka tarinat lopussa hetkellisesti kohtaavat, jakautuu pokkari kahteen pariin: Hiroon ja Kiriyaan sekä Aoeen ja Akayaan, joista molemmat painivat nuorena/teini-iässä alkunsa saaneiden tunteiden sekä aikuisuuden ristitulessa. Yksinkertaisista asetelmista saadaan silti yksityiskohdilla aikaan tunnelmallista menoa, ja etenkin jälkimmäisessä tarinassa käytetty rinnastus leikkipuiston majaan piirrettyyn shiritori-peliin toimii erinomaisesti. Ensisijaisesti I Hate on tällä listalla kuitenkin visuaalisuutensa puolesta, joka vetoaa paitsi urpot rehaajateinit -puoleeni, myös jumittavat aikuiset -puoleeni kiitettävissä määrin.

harukaze 350
Kii Kanna: Harukaze no etranger

Ja mikähän näistä neljästä ei kuulu joukkoon…? Harukaze no Étranger on suoraa jatkoa Kii Kannan Umibe no Étrangerille, jossa käsiteltiin Shun-kirjailijan ja tämän rakastetun Mion suhteen alkuvaiheita. Harukaze no Étrangerissa päästään kunnon perhedraaman makuun kun kaksikko matkustaa Shunin perheen luokse vain saadakseen tietää, että Shunin vanhemmat ovat mm. adoptoineet tälle pikkuveljen. Arkisia ongelmia ja Shunin kirjoitustustuskaa käsittelevä Harukaze no Étranger ei ehkä ole kuumottava samassa mielessä kuin muut yllä olevista teoksista, mutta sen jännite syntyy sekä Mion integroitumisesta osaksi Shunin perhettä, että kaksikon yrityksistä handlata yksityiselämäänsä jatkuvan kyttäysuhan alla. Teemoja kuten homoseksuaalisuutta sivutaan hienovaraisesti mutta realistisesti samalla kun naamaan mätetään kilokaupalla rapuja, ja teos jättääkin sanalla sanoen kokonaisvaltaisen fiiliksen. Kii Kannan persoonallisessa piirrosjäljessä on niinikään jotain hyvin aseistariisuvaa ja kiehtovaa. Jos vuonna 2017 lukemistani sarjoista pitää siis valita neljä mainitsemisen arvoista teosta, kuuluu Harukaze no Étranger ehdottomasti myös tälle listalle. Sarjan ensimmäinen osa löytyy englanniksi Rentasta.

Maijan valinnat:

momotomanji 350

Sakura Sawa: Momo to Manji

Momo to Manjin ensimmäinen (pitkään ja hartaasti odotettu) tankoubon julkaistiin vuoden 2017 alussa, joten ehdin obsessoida sarjasta melkein koko vuoden. Tässä Edo-kaudelle sijoittuvassa slice of life -henkisessä tarinassa riittääkin ihastelun aiheita: upea taide lukemattomine yksityiskohtineen, tunnelmallinen ajankuvaus vaatteineen ja rakennuksineen, ilmeikkäät ja omaperäiset hahmot sekä näiden väliset kuumottavat kohtaukset. Manga seuraa entisen poikaprostituoidun Momokin sekä tatuoidun huilisti Manjin leppoisaa yhteiseloa pienessä kaupunkikorttelissa. Vaikka Momon reisiä ja fundosheja voisi tuijotella ilokseen muutenkin, nostaa hyväntuulisten tuokiokuvien lomasta pilkottava haikea tunnelma sarjan sinne god tieriin asti. Hahmoilla on menneisyydessään synkkiä ja vaikeita kokemuksia (sisältövaroitukset ainakin insestistä), joten tuntuu erityisen ihanalta miten nykyhetken Momo ja Manji ovat selvästi hulluina toisiinsa ja onnellisia yhdessä omalla vinksahtaneella tavallaan. Plussaa tulee myös monipuolisista hahmodynamiikoista. Sarjan piirtäjä Sakura Sawa on sanonut ettei hahmoja luodessaan halunnut tehdä tarinaan ”semeä” ja ”ukea” vaan Momokin ja Manjin omine yksilöllisine piirteineen. Tämä näkyy heti ensimmäisestä luvusta alkaen, kun söpö Momo on se joka kantaa Manjin turvaan tulipalolta. Koska sarja jatkuu edelleen onBLUE-lehdessä ja löydän jo ilmestyneistäkin luvuista jokaisella lukukerralla uutta pureskeltavaa, vaikuttaa vahvasti siltä että Momo ja Manji pysyvät mielessäni pitkään vielä tänäkin vuonna.

joou2

Scarlet Beriko: Joou to shitateya

Tämänkin sarjan luin jo viime vuoden alussa, ja tiesin välittömästi että se tulee päätymään tälle listalle yhtenä omista suosikeistani. Tarinassa nuori ja hieman ylimielinen graafinen suunnittelija Oumi tilaa puvun itseään 10 vuotta vanhemmalta räätäliltä Shidalta… tai ainakin tahtoisi tilata, mutta huomaa ettei huippuammattilaiselta heru aikoja pelkästään sisään kävelemällä ja vaatimuksia esittämällä. Vähitellen miehet onneksi pääsevät yhteisymmärrykseen niin bisneksissä kuin niiden ulkopuolellakin, ja  ihastuksen tunnustaminen ja suhteen aloittaminen sujuvat ilman suurempia draamoja. Konfliktia saadaan kuitenkin revittyä Oumin siskosta joka haluaisi veljensä menevän normaalisti naimisiin, sekä Shidan menneisyydestä, jossa avioliitto ei ollutkaan oikotie onneen. Tarinassa vaikutuksen teki etenkin hahmojen ongelmien inhimillisyys. Shida vaikuttaa täydelliseltä ja asiansa hallitsevalta Aikuiselta, mutta vasta omat heikkoutensa paljastamalla tämä voi todella tulla läheiseksi Oumin kanssa. Oumi puolestaan joutuu taistelemaan ylpeytensä ja muiden asettamien odotusten kanssa niin töissä kuin yksityiselämässään. Henkilökohtaisesti koskettavien teemojen lisäksi myös paridynamiikka osui ja upposi: vanhemmissa ukeissa on sitä jotain, vaikka en ikäerojuttuja yleensä automaattisesti fiilaakaan. Koko komeuden kruunaa Scarlet Berikon skarppi ja ilmeikäs taide. Vaikka olen hänen sarjojensa ystävä muutenkin, Joou to shitateya on tähän asti ilmestyneistä ehdottomasti oma suosikkini.

hikaru 350

Marukido Maki: Me o tojite mo hikari wa mieru yo

Jos ei vuoden 2016 valopilkku Pornographer sitä vielä olisi tehnyt, niin viimeistään tänä vuonna Marukido Maki todella sinetöi paikan sydämestäni. Olisin voinut ottaa listalle mukaan minkä tahansa viime vuonna lukemistani Makin töistä (Indigo no kibun tai Akemi-chan), mutta valinta osui nyt tähän viimeisimpänä ilmestyneeseen Me o tojite… -sarjaan lähinnä ajankohtaisuuden puolesta: tankoubon ilmestyi joulukuussa.  Päähenkilöt Jin ja Hikari ovat pornonäyttelijöitä, jotka työajalla harrastavat seksiä mitä erikoisimmissa skenaarioissa mutta siviilissä hädin tuskin tuntevat toisiaan. Kun Jin pelastaa Hikarun stalkkerilta, alkavat he vähitellen ystävystyä. Miesten lähentyvät välit eivät jää työpaikallakaan huomaamatta, ja heidän tomakka esinaisensa alkaa varoitella pornonäyttelijöiden työpaikkaromanssien tuhoisuudesta. Tässäkin sarjassa minuun vetosivat väsyneet ja surulliset, selvästi aikuiset hahmot. Molemmilla on elämän varrella kertynyttä painolastia: Jin on kapinoivan teini-ikäisen pojan isä, ja Hikaru mieluummin vaikenee menneisyydestään kokonaan. Lopulta Hikarun on kuitenkin kohdattava menneisyytensä ennen kuin hän voi alkaa elää täysipainoista elämää nykyhetkessä.  Niin paljon kuin romansseista pidänkin, olen tykästynyt tapaan jolla Maki käsittelee tarinoissaan myös laajempia teemoja. Yksi kiinnostavimmista keskusteluista nähdään lopulta Jinin pojan Tooman ja Hikarun välillä. Vaikka olisin toivonut myös päähenkilöiden väliseen suhteeseen hieman enemmän substanssia, pitivät runsaat seksikohtaukset ja Hikarun vähän melodramaattisetkin tunteilut minut lopulta tyytyväisenä. Ja onhan Hikarun takatukka tuossa kansikuvassa aika vaikuttava.

koitsunagi 350

Kuzuya Rou: Koi tsunagi

Olisin varmaan voinut valita listalleni neljänneksi jotain diippiä ja fiksua, mutta sydän sanoi toisin. Tämä Kuzuya Roun debyyttimanga kiinnitti huomioni heti ilmestyessään persoonallisella taiteellaan (sarjan alkuperäinen japanilainen Renta-kansi on vielä kivempi kuin tankoubonissa) sekä taglinellaan, jossa lupailtiin vähän vähemmän jäykkiä rooleja seksikohtauksissa. Roolien switchaaminen on aina tervetullutta BL:ssä, ja tässä se on oikeastaan koko tarinan keskeinen kysymys. Päähenkilö Kiichi on parikymppinen homo, joka ihastuu heteroon työtoveriinsa Nozomuun. Kiichin yllätykseksi Nozomu on valmis kokeilemaan seurustelua, mutta kaikenlaisia pikku mutkia mahtuu matkaan. Pulmia aiheuttaa etenkin sänkyhommissa eteneminen ja Kiichin haluttomuus olla bottomina, vaikka hän on aiemmissa suhteissaan ollut sitä lähes aina. Parasta sarjassa on tapa jolla hahmot suhtautuvat seksiin: vaikka siihen liittyy paljon kysymyksiä ja epävarmuutta, asiat ratkeavat lopulta keskustelemalla ja toista kuuntelemalla. Lisäksi mitään ei oteta itsestäänselvyytenä, vaan erilaisista akteista ja rooleista neuvotellaan aktiivisesti. Arvostin sitäkin, että seksin lisäksi myös homoudesta oikeasti puhutaan ääneen. Nozomu saa moneen kertaan palautetta tökeröistä homoja koskevista sanavalinnoistaan, ja Kiichin homokaveri näyttää ettei tämä ole mikään yksinäinen anomalia vaan osa suurempaa yhteisöä. Nämä yksityiskohdat yhdistettynä supersöpöön taiteeseen ja hyväntuuliseen tunnelmaan olivat enemmän kuin tarpeeksi nostamaan sarjan viime vuoden kuumottavimpien joukkoon.

Mikä oli oma viime vuoden BL suosikkisi? Jätä kommentti tai twiittaa tunnisteella #fujoshiluola.

Marraskuun Renta!-suositukset

Rentan1

Marraskuun lukemistoksi valikoitui Rentasta varsin erilaisia teoksia. Temaattisesti niitä kaikkia kuitenkin yhdistää tunteista puhumisen vaikeus. Joskus on helpompi hypätä sänkyyn kuin sanoa ääneen että välittää, oli kyse sitten toisen maailmansodan aikaisista sotilaista tai nykypäivän idoleista.

sefureVinksahtaneita ihmissuhteita viihdebisneksen syövereissä: Ari Uehara – Sex Friends

”Nimensä mukaisesti Sex Friendsissä seurataan miesmallina toimivaa Touaa ja tämän panokaveria Jiroa. Mangan nimen lisäksi myös kannessa lentelevät kondomit asettavat odotukset tarinan tyylilajista oikealle aaltopituudelle heti kättelyssä. Runsaista seksikohtauksista huolimatta kyse ei kuitenkaan ole vain aivottomasta pornoilusta, vaan taustalta paljastuu kipeä ihmissuhdekuvio. Tuuliviirimäinen Toua selvästi haluaa pitää Jiron lähellään, mutta tuntee tukehtuvansa jos Jiro alkaa näyttää liikaa välittämisen merkkejä. Aitojen tunteiden näyttäminen ei muutenkaan ole kovassa huudossa mallien ja idolien pinnallisessa viihdebisneksessä, jossa Toua yrittää luovia parhaansa mukaan.  Vinksahtaneiden hahmojen kuvaus tuo ajoittain mieleen esimerkiksi Psyche Delicon tavan kuvata outoja ihmissuhteita, vaikka yhtä tehokkaasti sitä ei tässä olekaan toteutettu. Sex Friendsistä huomaa muutenkin että kyseessä on tekijänsä debyyttimanga, ja petrattavaa olisi esimerkiksi kuvakerronnan selkeyttämisessä. Tarinasta löytyy kuitenkin kiinnostavia teemoja ja hahmodynamiikkoja joilla päästään jo pitkälle.”  -maipon

”Tunne-elämältään vinoutuneet urpot ja vaikeasti määriteltävät ihmissuhteet ovat yksi lempiaiheistani fiktiossa, joten tartuin Sex Friendsiin mielenkiinnolla. Touan ja Jiron “ei täs midist, pannaan menemään ja mennään panemaan” -dynamiikan vastapainona toimivat mallimaailman eriskummalliset lainalaisuudet, joiden ristitulessa kaksikko yrittää selvitellä tunteitaan. Myös minulle tuli teoksesta mieleen Psyche Delico, sillä parhaimmillaan hedonistinen Toua ja stoalaisempi Jiro ovat kuin mäkkäriversio Choco Strawberry Vanillan Hiroista ja Takesta. Psyche Delicon hienovaraisuuksiin Sex Friends ei kuitenkaan yllä, sillä teoksen poukkoileva kerronta on ehdottomasti sen suurin kompastuskivi. Ensimmäinen kommenttini Sex Friendsiä lukiessa taisikin olla luokkaa “en tajua mitään mitä tässä tapahtuu”… Tarina tuntui aina notkahtavan muutaman kohtauksen jälkeen, eikä alavireiden kuvaaminen sivuhahmojen avulla aina pelittänyt toivotusti. Touan ääripäistä toiseen vetävän hahmon taustalla on kuitenkin ajatusta ja arvostan mangakan kiinnostusta ihmissuhteiden kipeämpiä puolia kohtaan, joten tarttuisin kyllä tämän seuraavaankin teokseen.” -airinpie

gelateriaHaikeaa tunnelmointia jäätelökippojen äärellä: Kitahala Lyee – Gelateria Supernova

”Gelateria Supernova tietää mistä naruista vedellä, kun kehysteemaksi nostetaan jäätelö. Tarinassa yliopistoikäinen Tomoaki päätyy deittisovelluksen kautta seksisuhteeseen itseään vanhemman jäbän kanssa, ja tapaamiset toteuttavat aina samaa kaavaa: ensin jätskille, sitten kämpille. Kaksikko ei tiedä edes toistensa todellisia nimiä, kunnes kuukausien epämääräisen säädön jälkeen tunteet alkavat nostaa päätään puolin jos toisin. Valintojen tekeminen ja niiden takana seisominen tuottaa jälleen vaikeuksia, kuten ne BL:ssä usein tuppaavat tekemään – fyysisen läheisyyden ja emotionaalisen etäisyyden luona kontrasti ei ole uusi aihe, mutta Gelateria Supernova lähestyy sitä ilman väkinäistä draamaa. Raukean tunnelman keskellä Kitahala Lyeen taide pääsee oikeuksiinsa, ja yksityiskohtainen kuvakerronta olikin lempiasiani teoksessa. Itse juoni tuntuu jäävän hieman anonyymit jätskitreffit -konseptin jalkoihin eikä pääparin kehitys pysy täysin tunteiden sanoittamisessa mukana, mutta fiilistelyn puolesta Gelateria Supernova jää joka tapauksessa plussan puolelle. Visuaalisesti teos on myös tämänkertaisista sarjoista itselleni mieluisin.” -airinpie

”Gelateria Supernova on mielestäni onnistunut esimerkki konseptivetoisesta tarinasta. Hahmojen suhde ja sen aiheuttamat tunteet rinnastuvat jäätelön syöntiin ja makuihin, ja jokainen luku on myös nimetty yhden jäätelömaun mukaan. Jäätelövertausten lisäksi myös vuodenaikojen vaihtuminen rytmittää tarinaa mukavasti, ja tuulen puhaltamat syksyn lehdet ja keväiset kirsikankukat ovatkin näyttävästi esillä kuvakerronnassa. Ajan näkyvä kuluminen tukee tarinan haikeaa tunnelmaa. Samalla tavoin kuin vuodenajat ovat ohikiitäviä, myös hahmojen suhde on kiinni tässä hetkessä vailla varmuutta tulevaisuudesta. Hahmoihin ei päästä lopulta sukeltamaan kovin syvällisesti, mutta se ei jäänyt itseäni juuri vaivaamaan, koska se tuntui enemmänkin tyylilliseltä valinnalta. Tomoakin läheisyyden kaipuu ja pelko välittyvät mangan sivuilta joka tapauksessa erinomaisesti. Tätä mangaa voisi hyvin suositella pienieleisistä ja aikuismaisista ihmissuhdekuvauksista pitävälle. Jos kaipaa vielä lisää näkökulmia tarinaan, myös Arana on kirjoitellut siitä blogissaan täällä.” -maipon

ginzaSuhdekipuilua sodanjälkeisessä Tokiossa: Unohana- Neon Ginza Paradise

”Siinä missä Sex Friends ja Gelateria Supernova jättivät hieman viileäksi tunnepuolella, Neon Ginza Paradise petrasi kolmikosta eniten juuri ihmissuhteen kuvauksessa. Kaikki kolme tämänkertaista Renta-sarjaa kertovat kyllä vaikeista tunteista ja yhdessä olemisen hankaluudesta, mutta Neon Ginza Paradise saa kehykseksi selkeät raamit: toisen maailmansodan jälkeiseen Japaniin sijoittuvassa tarinassa amerikkalaisten tulkkina toimiva Aoi kohtaa vuosien jälkeen sodassa ryvettyneen ystävänsä Takahikon, ja ei aikaakaan kun vanhat tunteet alkavat kummitella mielessä. Teoksessa yhdistyykin hyvin historiallisempi ajankuvaus kuten amerikkalaisten ja japanilaisten tulehtuneet välit, sekä pääparin omat henkilökohtaiset skismat. Loppua kohti vedetään ehkä turhan geneeriselle mustasukkaisuus-/possessiivisuuslinjalle ja konfliktit ovat omaan makuuni hieman tarkoituksenhakuisia, mutta kokonaisuudessaan Neon Ginza Paradise osui ja upposi siihen “oot ihan perseestä mutta tykkään susta silti” -hermoon, joka eri vivahtein toteutettuna taitaa olla kryptoniittini. Kolmikosta tämä oli siis suosikkini.” -airinpie

”Olen muutenkin heikkona erilaisiin historiallisiin miljöisiin BL-mangassa, joten olin aika myyty tälle tarinalle jo ennen sen lukemista. Ensimmäisellä lukukerralla keskityin ehkä enemmän nauttimaan estetiikasta ja ajankuvasta, mutta toisella lukukerralla myös Aoin ja Takahikon vaikea suhde osui ja upposi toden teolla. Sodanaikainen ja -jälkeinen miljöö mahdollistaa katkeransuloisen tunnelmoinnin, mutta sen lisäksi myös hahmojen väliseen dynamiikkaan on saatu mukavasti kierrettä. Ihan sydämestä puristi seurata vierestä kuinka huithapeli Takahiko ja suoraselkäinen Aoi työntävät toisiaan pois, vain palatakseen lopulta aina yhteen. Hahmojen pitkä yhteinen taival näkyy uskottavasti myös fyysisenä läheisyytenä. Erilaisia tunteita välittävät halaukset ja kädestä pitämiset onkin oikeastaan kuvattu vielä ihanammin kuin varsinaiset seksikohtaukset. Tykkäsin myös erityisesti Aoin hahmosta, koska tämä ei jää kärsiväksi sotaleskeksi tai ovimatoksi, vaikka odottaakin Takahikoa sodasta palaavaksi pitkään. Lisäksi arvostin tarinan realistista otetta: Rakkauden tunnustaminen on tärkeä askel kohti suhdetta, mutta se ei vielä pelkästään riitä. Sekä Takahikon että Aoin on muutettava käytöstään jos he todella haluavat olla yhdessä.

Jos haluaa päästä todella hyvään lukutunnelmaan, voi Spotifysta heittää taustamusiikiksi vaikka tämän levyn. Ja ei kun fiilistelemään!” -maipon

 

Banana Fishin arvoitus

bf-vaakaKuvakaappaus animen nettisivulta bananafish.tv

Viime sunnuntaina Twitter ja animeuutissivustot täyttyivät koko vuoden kiinnostavimmasta animejulkistuksesta: Akimi Yoshidan kynäilemä Banana Fish -manga saa ensi vuonna animesovituksen, yli 20 vuotta loppumisensa jälkeen. 80-luvun New Yorkiin sijoittuva, jengien ja rikollisjärjestöjen kahinoita sekä kahden hyvin erilaisesta kulttuurista tulevan pojan ystävyyttä luotaava manga on Japanissa klassikko, jonka merkitystä ei voi liioitella. Animeprojektin on tarkoitus juhlistaa Yoshidan 40-vuotista taiteilijanuraa, joka on jatkunut menestyksekkäästi näihin päiviin saakka. Hänen mangaansa Umimachi Diary perustuva elokuva käväisi Suomenkin teattereissa viime vuonna.

Japaninkielisessä Twitterissä animejulkistus herätti ansaitusti kuhinaa ja nostalgisointia. Vaikka Viz ehti kääntää 19-osaisen sarjan kokonaisuudessaan englanniksi 2000-luvun alkupuolella, länsimaissa sekä Yoshida että Banana Fish ovat kuitenkin jääneet melko tuntemattomiksi. Niinpä katseet kääntyivät englanninkielisessä uutisoinnissa ja kommenteissa ennen kaikkea animen tuotantotiimiin, joka onkin varsin kiinnostava. Animaatiostudiona häärii Mappa, jonka moni animeteollisuutta tuntemattomampikin osaa viime vuoden jälkeen yhdistää Yuri!!! on Iceen. Ohjaajaksi taas on valikoitunut Hiroko Utsumi, joka on jäänyt monelle mieleen Free!n ohjaajana ja storyboardaajana. Ennustan jo nyt että vertauksilta Free!hin ja YOI:hin ei tulla välttymään. Vertauksia tehdessä olisi tosin hyvä pitää mielessä, että Banana Fish oli olemassa jo 30 vuotta ennen kumpaakaan sarjaa.

スクリーンショット 2017-10-24 20.52.23

Itseäni animen tuotannossa eniten kiinnostavana yksityiskohtana hahmosuunnittelusta vastaa Akemi Hayashi, joka onnistui Doukyuusei-elokuvassa herättämään henkiin Nakamura Asumikon äärimmäisen hankalasti animeen istuvan piirrostyylin. Ensimmäinen Ashista julkaistu konseptikuva ainakin vaikuttaa sopivan päivitetyltä mutta silti tarinan hengelle uskolliselta, eli odotukset ovat korkealla.

Tällaisella tekijäkaartilla ei myöskään varmasti tarvitse pelätä, että tarinan emotionaalinen puoli jäisi toiminallisempien osioiden jalkoihin. Ashin ja Eijin epätodennäköinen ja monitulkintainen ystävyys on yksi sarjan kantavista pilareista. Juuri tämä monitulkintaisuus on herättänyt paljon keskustelua, ja animejulkistuksen vanavedessä japaninkielisessä Twitterissä onkin päädytty debatoimaan siitä, onko Banana Fish BL-sarja vai ei. Osa keskustelijoista on halunnut nostaa Banana Fishin BL:n yläpuolelle, ikään kuin se olisi jotain paljon parempaa ja arvokkaampaa. Eräs twiittaaja muistuttaa osuvasti, että on tahditonta lytätä muita genrejä samalla kun ylistää yhtä teosta. (linkki)

Yksi käyttäjä puolestaan pohtii, että jos häneltä kysyy onko Banana Fish BL:ää, hän sanoisi että ehkä joidenkin mielestä mutta hänestä ei. Jos taas häneltä kysyisi onko sarja yaoita, hän vastaisi kyllä, ja päätyy lopuksi harmittelemaan kätevän yaoi-sanan katoamista käytöstä. (linkki)  Toinen käyttäjä taas toteaa, että hänen Twitter-aikajanallaan yaoi-termi ainakin elää ja voi hyvin. (linkki)

Kiinnostavan näistä pohdinnoista tekee yaoi-termin käyttötapa, koska se poikkeaa niin länsimaissa totutusta (seksiä sisältävä BL-sarja) kuin alkuperäisestä japanilaisesta (seksiin keskittyvä, juoneton tarina) merkityksestäkin. Alkuperäinen postaaja tuntuukin käyttävän sanaa yaoi tarkoittamassa yleisesti tarinoita joissa on vähintäänkin potentiaalia homoseksuaaliselle sisällölle. (Lisäksi tuntuu hieman hassulta nähdä että Japanissa termin perään haikaillaan, kun englanninkielisessä fandomissa siitä taas ei tunnuta pääsevän eroon sitten millään.)

1.pngMangan alkuperäisiä kansia 80-luvulta

Itse näen että kysymystä Banana Fishin ja BL:n suhteesta voi lähestyä kahdella tapaa. Jos kysytään, kuuluuko Banana Fish genreen nimeltä BL, vastaus on yksiselitteisesti ei. Sarja julkaistiin shoujo-lehti Bessatsu Shoujo Comicissa, ja se on täysiverinen shoujo-sarja. Tarina toki hyödyntää paljon vuosikymmen aiemmin syntyneen shounen-ain tropeita kuten kauniita poikapäähenkilöitä ja seksuaalisen väkivallan teemoja.

Sarjaa ei myöskään voi pitää BL:nä siksi, että se julkaistiin aikana jolloin nykyisenlainen kaupallinen BL ei ollut vielä kunnolla vakiintunut omaksi genrekseen. Sarja kuitenkin nousee BL-historiikeissa lähes aina jossain vaiheessa esiin kun tullaan 80-luvulle. Tämä ei kerro niinkään siitä että sarja määriteltäisiin yleisesti BL-mangaksi, vaan siitä että Banana Fish itse oli aikanaan määrittämässä monen BL:n lukijan ja tekijän makua ja kiinnostuksenkohteita, ja sitä kautta myös nykyisen BL:n muotoutumista.

Jos genren sijaan taas kysytään, onko Banana Fishissä ”BL-sisältöä” eli poikien välistä rakkautta, vastaus on… kyllä ja ei. Ash ja Eiji eivät tunnusta toisilleen muuta kuin korkeintaan syvää ystävyyttä, eikä suhteella ole seksuaalista ulottuvuutta. Toisaalta hahmojen suhde on kuvattu niin intensiivisenä ja tärkeänä kyynelineen ja tunteikkaine kirjeineen, että se voisi yhtä hyvin olla rakkaustarina. Sellaisena se tuleekin helposti luettua, etenkin jos BL- tai shoujoromanssitekstit ovat lukijalle jo entuudestaan tuttuja.

Osa faneista on etsinyt asiaa pohtiessaan apua jumalan eli tekijän sanasta. Yoshida onkin eräässä haastattelussa todennut, ettei tarkoittanut Ashin ja Eijin suhdetta romanttiseksi rakkaudeksi (renai kankei). Linkit haastatteluun ovat kuitenkin mystisesti kadonneet Twitteristä, joten itse kukin voinee valita syyttääkö asiasta tekijänoikeuksia vai tinahattuja. Lisäksi Yoshida on sanomisistaan huolimatta piirtänyt hahmoistaan paljon taidetta jossa liikutaan vähintäänkin todella läheisen bromanssin alueella. Totuus on tuolla jossain.

Itse toivoisin, että lukijat ja tulevat katsojat eivät liikaa lähtisi etsimään yksinkertaisia vastauksia tai yrittäisi mahduttaa Banana Fishiä mihinkään tiettyyn muottiin. Juuri sarjan ja sen kuvaamien suhteiden moniselitteisyys tekee siitä niin kiehtovan teoksen kaikkine rönsyineen, draamoineen ja hassutteluineen. Lopulta Yoshidan tai kenenkään muun sanomisilla ei ole tulkinnassa väliä, vaan ainoastaan tarinan ja hahmojen herättämillä tunteilla. Niitä onkin sitten luvassa, ja paljon.

news_header_yoshida

Syyskuun Renta!-suositukset

Rentan1

Fujoshiluolan Renta-suositukset ovat täällä taas! Tämänkertaisten lukusuositusten kanssa voi käpertyä viltin alle kun sää viilenee ja illat pitenevät. Luvassa tällä kertaa taas kokoelma, josta toivottavasti löytyy luettavaa niin söpöilyn kuin vinoutuneempienkin tarinoiden ystäville.

SYYSKUUN SUOSITUKSET

yatamomo

Ensin iloa, sitten tuskaa: Yata & Momo – Harada

”Syyskuun tärkein uusi Renta-julkaisu oli käännös Haradan Yatamomosta. Jotenkin olin ajatellut ettei Haradan sarjoja saataisi koskaan virallisesti englanniksi, mutta tässä sitä ollaan. Tarinassa hyväntahtoinen mutta kuumapäinen Yata tarjoaa yöpaikan kodittomalle ja rahattomalle Momolle, joka on kaikkea muuta kuin normaali kaveri. Kaksikon välejä mutkistaa – Momon epämääräisen elämäntyylin lisäksi – myös kuvioihin ilmestyvä Momon sadistinen ex-sugar daddy Suda. Eri hahmojen kautta päästään tarkastelemaan varsin mielenkiintoisia teemoja. Mikä lopulta erottaa omistushalun tai säälin rakkaudesta? Ja voiko toista ihmistä todella muuttaa? Kaikki tämä on tietysti kuorrutettu niin hengästyttävällä määrällä seksikohtauksia että hiki nousee Momo-raukan pintaan lisäksi myös lukijalla. Komediaa, synkempiä sävyjä ja aidosti koskettavia kohtauksia yhdistelevä tarina jää siis taatusti mieleen tavalla tai toisella. Manga on sittemmin jatkunut vielä kahden pokkarin verran, toivottavasti nekin nähdään Rentassa englanniksi ennen pitkää.” –maipon

“Yatamomo on minulle jotenkin monimutkainen sarja. Toisaalta se on Harada-osastollani enemmän suosikkien kuin inhokkien puolella, mutta kovin henkilökohtaista suhdetta minulla ei sarjaan ole. Enemmänkin Yatamomo on niitä teoksia, jotka kiinnostavat minua eniten temaattisesti: rikkinäisen ja elämänasenteeltaan jopa perverssin hedonistisen Momon ja tähän ihastuvan Yatan suhde on niin nyrjähtänyt, että sitä seuraa jonkinlaisella tieteellisellä mielenkiinnolla. Vaikka kaksikon välillä nähdään myös aidosti herkkiä hetkiä, mistään hyvänmielen rakkaustarinasta ei ole kyse. Eniten tykkäänkin sarjassa itsekkyyden eri muotojen tutkiskelusta, sillä Yata ei voi pelkällä rakkaudellaan parantaa Momoa. Rasittavan ja traagisen välillä tasapainoileva Momo puolestaan on hahmona äärimmäisen mielenkiintoinen. Harada ei siis taaskaan päästä lukijaansa helpolla, mistä paljon plussaa.” –airinpie

high heels

Hömppädraamaa korkojen kera: Take My High Heels Off – Jijico Okina

”Tämä randomisti kannen ja muutaman sivun previkan perusteella tehty ostos osoittautui itselleni ihan nappivalinnaksi. En koskaan sano ei miehille korkokengissä, ja kaupan päälle tarinasta löytyy vielä sopivasti annosteltuna katkeransuloisia väärinkäsityksiä, herkkiä sydämentykytyksiä ja hauska piirrostyyli. Stoalaisen jäyhän Kenin ja pirteän ulkokuorensa alla salaisuuksia piilottelevan Chiakin tarina ei tuo juonensa tai toteutuksensa puolesta pöytään varsinaisesti uutta, mutta tarjoilee tutun annoksen oikein toimivalla kattauksella. Korkokengätkin on saatu näppärästi nivottua osaksi juonta ja Chiakin kriiseilyä oman itsensä hyväksymisen vaikeudesta. Tällaisilla eväillä minua on varsin helppo miellyttää.” –maipon

“Take My High Heels Off oli minulle niitä teoksia, jotka voi hotkaista alas pikaruoan tavoin: tiedät mitä saat ja alas menee kitkatta, muttet jälkikäteen välttämättä muista mitä oikeastaan edes söit. Tiivistettynä siis korkokengistä epäsuoran valaistumisen kokeva Ken ihastuu luokkakaveriinsa Chiakiin, jolla puolestaan on geneeristäkin geneerisempi yksinäisen homojäbän itsensämyymisnarratiivi (sekä tietysti sen mukaiset kompleksit). Koska jäbät korkokengissä eivät esteettisessä mielessä ole itselleni mikään Juttu, tarinasta itsestään ei jäänyt käteen mitään kovin uutta ja ihmeellistä; sen taide on kuitenkin mukavan ilmeikästä, ja kokonaisuus ajaa ihan hyvin asiansa angstilla maustettuna höpöhöpönä.” –airinpie

etranger

Eteeriseen tunnelmointiin: The Stranger by the Beach – Kanna Kii

”Okinawalaiselle pikkusaarelle sijoittuva herkkätunnelmainen tarina kertoo kirjailija Shunista ja vanhempansa menettäneestä Miosta, joka heidän tavatessaan on vielä lukiossa. Piristävästi Mio tosin häipyy mantereen puolelle kolmeksi vuodeksi, ja saapuu hieman aikuistuneena takaisin lämmittelemään suhdetta Shunin kanssa. Mangan viehätys on ehdottomasti sen söpössä taiteessa ja ilmeikkäissä hahmoissa. Suhteen haparoivia alkuaskelia ja hahmojen menneisyyden mörköjä kuvataan myös kiinnostavasti ja realistisen oloisesti. Draamalla ja söpöilyllä höystetty arkikuvaus tuo oikeastaan hieman mieleen Kumota Harukon Itoshi no nekokken. Tässä taas yksi sarja, jonka myöhempienkin osien toivoisi ennen pitkää päätyvän Rentaan.” –maipon

“Stranger by the Beach on ennen kaikkea fiilistelymanga, jossa pienen saaren elämä tulee kirjaimellisesti iholle. Asetelma on myös hieman poikkeuksellinen, kun päähahmot Shun ja Mio tunnustavat tunteensa jo varhain. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että suhde itsessään etenisi yksinkertaisesti. Omien tunteiden kanssa sinuiksi tuleminen vie aikaa, mille Kii Kannan kuvitukset antavat kauniin kehyksen. Itselleni ykkökseksi teoksessa nousikin nimenomaan visuaalinen puoli ja tunnelmointi, joiden ohessa Shun ja Mion suhde etenee hienovaraisesti yhdestä etapista toiseen. Vaikka kaipaan usein tarinoiltani hieman syvempää “miksi juuri sinä” -pohdintaa, Stranger by the Beachissa huomioidaan toisaalta myös uudelleentutustumisen tärkeys; kolmen vuoden erossaolon jälkeen sekä Mio että Shun ovat hieman eri ihmisiä, jolloin keskiöön nousee myös toisen kohtaaminen sellaisena kuin tämä todella on.” –airinpie

Elokuun Renta!-suositukset

Rentan1

Syksy on täällä ja niin ovat myös syksyn ensimmäiset Renta-suositukset! Renta on siis digimuodossa mangaa kauppaava sivusto, jonka englanninkielisellä puolella on tarjolla harlekiiniromanssien lisäksi enemmän BL:ää kuin kukaan järkevä ihminen jaksaa lukea. Kuten maipon jo vuosi sitten kirjoitti, Rentasta löytyy myös varteenotettavaa luettavaa, josta päätimme kuukausittain esitellä muutaman. Älä siis tuhlaa tikettejäsi sokkona tomaattipoikaystäviin, vaan seuraa Fujoshiluolan takuuvarmoja* suosituksia!

* eli potentiaalisesti kamalaa tuubaa tai parasta ever

ELOKUUN SUOSITUKSET

Höpöhöpön ystäville: Hangout Crisis – Owal

”Jos Owalin aiempi stoori Kichiku Encount viihdytti (ks Luolacast #3), voi Hangout Crisisin parissa jälleenelää hyvin samankaltaisia ”mitä v*ttua” + ”tää on niin urpoa että se on viihdyttävää” -tunteita. Juoni itsessään on sata kertaa nähty: kaksi legendaarisina naistenkaatajina tunnettua yliopistokaverusta päätyy bylsimään keskenään, valaistumisia ja mustasukkaisuusdraamaa seuraa. Hangout Crisista löytyy jotakuinkin kaikki BL-kliseet aina nättipojista ja heittelehtivästä piirtotyylistä possessiivisiin semesusiin, mutta jälkifiilis on kaiken älyvapaan poken keskellä silti aseistariisuva. Sata lisäpistettä myös Josein tahattomasta (?) chinhandemoji-ilmeestä bongattuaan yllättävän kilpakosijan.” –airinpie

”Ei tästä höpöilystä voi kuin nauttia! Owalin sarjoissa mennään reippaasti kieli poskessa, mikä tekee kuluneidenkin tropeiden seuraamisesta varsin viihdyttävää. Tuttujen kuvioiden lisäksi mukana on tällä kertaa kuitenkin myös vähän yllättäviäkin elementtejä. Kun Josei kohtelee itseensä salaa ihastunutta Motokia kuin halpaa makkaraa, ei Motoki jää kaihoilemaan tämän perään vaan yrittää hankkia itselleen arvostavampaa seuraa. Koska tarina toimii totuttuun ”yksi keppi, yksi reikä” -tyyliin, jäävät Motokin kokeilut seuralaispalvelusta bongatun kiltin Shinyan kanssa lopulta lyhyeksi. Silti tämä sivujuonne nousi itselleni yhdeksi tarinan kohokohdista – humoristisen otteen ja erotiikan runsaan määrän lisäksi.” –maipon

Tarinaa kaipaaville: Private Investigators of Love – Abey Avil

”Kuten piirtotyylistäkin voi selkeästi päätellä, nyt ollaan Thosi Thaiteen äärellä. …Tai ei, sillä Private Investigators of Love on sydämeltään lopulta suoraviivainen tarina idealismista ja kyynisyydestä, sekä kahdesta näennäisesti sen ääripäitä edustavasta miehestä samassa yksityisetsivätoimistossa. Vaikka pääparin dynamiikka noudattelee monista sarjoista tuttua ”optimistinen tohelo ja varautunut megane” -tropeeta, tuo lennokas ja itseäni kovasti miellyttänyt piirtotyyli Ginpein ja Shun hahmoihin kiitettävästi eloa. Tarina tasapainottelee onnistuneesti huumorin ja vakavuuden välillä, ja saa toivomaan että yksittäisiä etsiväkeissejä pääsisi lukemaan enemmänkin. Selkeä suosikkini näistä kolmesta!” –airinpie

”Bongasin Avil Abeyn aikanaan Tokyo Mangashan kesäkampanjasta muutaman vuoden takaa. Isino Ayan ja Inoue Nawon töistä muistuttava piirrostyyli kiinnitti heti huomioni, ja itse tarina muistuttaa hieman Yamashita Tomokon Night Beyond the Tricornered Window -jännäilyä jossa toisiaan kontrastoiva parivaljakko jahtaa haamuja. Private Investigators of Love pysyy kuitenkin vähän maallisemmilla linjoilla, ja etsiväkaksikko varjostaa mörköjen sijaan vaikkapa avionrikkojia. Tarinasta ja taiteesta näkee paikoin ettei tekijä ole vielä hioutunut aivan huippuunsa, mutta jostainhan kaikkien pitää aloittaa. Pienestä haparoinnista huolimatta hahmojen vähitellen kehittyvää suhdetta on kiinnostavaa seurata, ja etenkin jaettuun hotellihuoneeseen sijoittuva kohtaus jossa hahmot ovat ensimmäistä kertaa rehellisiä toisilleen on jäänyt muistoihini erityisen koskettavana. Ks. myös Luolacast #8 jossa juttelin tarinasta tuoreeltaan.” –maipon

 

Mitä minä edes luen: BE BRAVE – Noda Matsumoto

”BE BRAVE on kokoelma one-shoteja, joiden sisältö ei noudata mitään tiettyä linjaa. Mukaan mahtuu niin pelkistetympää pokea onsen-reissun muodossa, ulkomaalaisen miehen etäistä kaihoilua kuin suht randomia ihokarvojen fetisisointiakin, joten tunneskaalakin vaihtelee päästä toiseen. Piirtotyyli luo tarinoille oman, kenties hieman naivistisenkin tunnelman, enkä sen vuoksi välittänyt itse aivan jokaisesta tarinasta; tästä huolimatta lukukokemus oli vähintäänkin mielenkiintoinen, eritoten Matsumoton keskittyessä tunnelmallisempaan kuvaukseen. Lisäpisteitä myös J.D. Salingerista, minulla on selvästikin joku fiksaatio länsimaalaisen kirjallisuuden namedroppailun kanssa mangassa.” –airinpie

”Tämä tarinakokoelma ei tosiaan ole sieltä ihan tavallisimmasta päästä. Alkupään melko tyypillinen koulupoikameininki antaa nopeasti tilaa kokeellisemmalle sisällölle. Taiteellisimpina hetkinään kerronta toi mieleen jopa est emin, mutta kaikki tarinat eivät suinkaan ole kovin korkealentoisia. Myös silloin kun juonta ei löydy edes nimeksi tarinat erottuvat omaperäisen tunnelmansa ansiosta perushutusta. Valitsin Noda Matsumoton piirtämän Tsumasaki kara aisarete -mangan viime vuoden kuumottavimpien BL-sarjojen joukkoon.  Tämä kokoelma edustaa hänen varhaisempaa ja varsin erilaista tuotantoaan, ja on siitäkin näkökulmasta kiintoisaa luettavaa.” –maipon