10+1 mieleenpainuvaa BL-sarjaa 2010-luvulta

Vuosi 2020 saapui, ja näin vuosikymmenen vaihteessa asiaan kuuluu totta kai menneen vuosikymmenen muistelu ja erilaisten listojen tekeminen. 2010-luku toi BL-mangaan kiinnostavia muutoksia ja trendejä, joita tarkastelen tässä kirjoituksessa kymmenen (tai oikeastaan yhdentoista) mieleenpainuvan sarjan kautta. Sarjat on valittu yhdistelemällä kahden japanilaisen BL-suosioäänestyksen (Kono BL ga yabai! ja Chil Chil BL award) tuloksia, erilaisia trendejä sekä fujoshiluolan omia mieltymyksiä. Varsinaiset omat suosikkini 2010-luvulta ehdin jo listata Twitterissä.

Tämän listan tarkoitus ei siis ole olla lista ”parhaista” sarjoista, vaan sellaisista jotka ovat jollain tavalla määrittäneet 2010-luvun BL-mangaa, asettaneet tai seuranneet vuosikymmenen trendejä ja ovat jääneet lukijoiden mieleen – joko hyvässä tai pahassa.

---

1. Nakamura Asumiko – Doukyuusei-sarja

Mietin pitkään sopiiko jo vuonna 2006 alkanut, kahden koulupojan romanssista kertova manga kuvaamaan vielä 2010-lukua. Doukyuusein erilaiset jatko-osat ja spin-offit (O.B, Sora to Hara, Blanc…) ovat kuitenkin valloittaneet suosioäänestyksiä ja lukijoiden sydämiä koko 2010-luvun ja tehneet Doukyuuseistä yhden vuosikymmenen ikonisimmista BL-sarjoista. Tämän aseman sinetöi myös vuonna 2016 ilmestynyt anime-elokuva, joka raikkaan ohjauksensa ja taiteellisten valintojensa ansiosta päivitti samalla myös BL-animen 2010-luvulle. Samalla se näytti tietä BL-anime-elokuville, jotka sitä ennen olivat harvinaisia.

Eteerisesti piirretyssä, slice-of-life -henkisessä sarjassa tiivistyy monta 2010-luvun BL-mangalle ominaista asiaa. Kusakaben ja Sajoun suhde on tasavertainen, eikä perustu korostettuihin rooleihin tai valta-asetelmiin. Vaikka seme ja uke rooleina eivät ole BL-teoksista häviämässä mihinkään myöskään tulevaisuudessa, Doukyuusei jatko-osineen näyttää että rooleja voi toteuttaa myös hillitymmin ja hahmojen suhde tapahtua myös täydessä yhteisymmärryksessä. Myös hahmojen kasvun seuraaminen lukiolaisista yliopistoon ja aikuisiksi asti kertoo omanlaisestaan muutoksesta. Vaikka koulupoikaromanssit ovat edelleen tärkeä osa BL-mangaa, yliopistoon sijoittuvien tarinoiden määrä on viimeisen vuosikymmenen aikana kasvanut. Tärkeänä osana sarjaa käsitellään myös miesten välisten suhteiden sosiaalisia ja yhteiskunnallisia ulottuvuuksia. Aihe nousi 2010-luvun aikana tärkeään osaan useissa BL-sarjoissa, kuten nähdään myöhemmin tässä listassa.

Tsekkaa myös: Ichikawa Kei – Blue Sky Complex

---

2. Yoneda Kou – Twittering birds never fly (Saezuru tori wa habatakanai)

2010-luvun BL-mangasta tuskin voidaan puhua ilman Yoneda Koun yakuza-teemaista sarjaa Twittering Birds Never Fly (Saezuru tori wa habatakanai). Vuonna 2011 alkanut, vastikään kuudenteen osaansa ehtinyt sarja on niin ikään pysytellyt sinnikkäästi suosioäänestysten kärjessä alustaan saakka. Sarja on noussut yleisön suosikiksi myös länsimaissa, ja fanien iloksi sarjasta on tekeillä anime-elokuva jonka on määrä ilmestyä vuonna 2020.

Synkkä ja kieroutunut Twittering Birds edustaa kokonaan toista ääripäätä BL-mangasta kuin herkkä ja kaunis Doukyuusei. Väkivallan, masokismin ja yksityiskohtaisten seksikohtausten värittämä manga ei todellakaan ole mikään hyvän mielen tarina. Se kuitenkin leikkii erilaisilla valtasuhteilla kiinnostavasti. Yakuzapomo Yashiro haluaa tulla alistetuksi ja nöyryytetyksi, mutta määrittelee itse miten ja kenen kanssa. Semen roolissa oleva Doumeki on puolestaan tarinan alkaessa impotentti. Sekä seksikohtausten määrä että erilaiset roolien mutkistamiset ovat tyypillisiä monille 2010-luvun sarjoille. Erilaiset fetissit ovat myös tulleet BL-mangassa yhä selkeämmin näkyviksi.

Yksi syy Twittering Birdsin suosioon on kiehtovan tarinan lisäksi myös sen pituus. Samojen hahmojen seikkailuja on kiinnostavaa seurata vuodesta toiseen, ja myös juonikuvioita ja tunnelatauksia on mahdollista kehitellä pitkässä tarinassa eri tavalla. Ennen 2010-lukua ”pitkät”, yli kolmen pokkarin pituiset BL-tarinat tuntuivat olevan selvästi vähemmistössä. Viime vuosikymmenen aikana yhä useampi BL-manga on kuitenkin saanut jatkua pitkään, eivätkä useamman pokkarin jatkuvat tarinat ole enää mikään anomalia.

Tsekkaa myös: Hidaka Shouko – Blue Morning, ZAKK – Canis, Kyuugou – Acid Town

---

3. Takarai Rihito – Ten Count

Takarai Rihito nousi BL-fanien tietoisuuteen jo 2010-luvun alussa sarjoillaan Seven Days ja Only the Flower Knows. Pankin räjäytti kuitenkin lopullisesti vuonna 2013 alkanut Ten Count. Siinä missä Takarain aiemmat sarjat olivat herkkiä lukio- ja yliopistoromansseja, lähti Ten Count aivan toiseen suuntaan. Tarinassa bakteerikammosta ja pakko-oireista kärsivän Shirotanin ja tätä hoitavan psykologi(?) Kurotanin suhde saa viattoman tuntuisen alun jälkeen pian todella seksuaalisia ja alistavia sävyjä.

Ten Count sekoittaa seksikohtauksiinsa antaumuksella vallankäytön, nöyryytyksen ja pakottamisen kaltaisia aineksia. Niistä syntyvä cocktail yhdistettynä lääkärin ja potilaan väliseen kieroutuneeseen suhteeseen vain vahvistaa kutkuttavaa tuntua jostain kielletystä. Tämän takia Ten Count on myös jakanut lukijoiden mielipiteitä voimakaasti: toiset nauttivat täysin rinnoin, toiset taas inhoavat yli kaiken. Itse en parin ensimmäisen pokkarin jälkeen halunnut jatkaa lukemista, mutta ymmärrän hyvin mistä sarjan viehätys muodostuu. Kuten Twittering Birds, myös Ten Count on hyvä esimerkki siitä, miten erilaiset fetissit ovat nousseet 2010-luvulla yhä selvemmin näkyviin BL-mangassa. Lisäksi Ten Count muistuttaa myös hyvin, että ”perinteisemmät” seme/uke-roolit ovat vaihtoehtojen lisääntyessäkin säilyttäneet suosionsa myös 2010-luvulla. Sarja nousee varmasti puheenaiheeksi myös uudella vuosikymmenellä, kun mangan pohjalta tehty TV-anime alkaa vuoden 2020 aikana.

Tsekkaa myös: Psyche Delico – Tourou no ori, Ogawa Chise – Caste Heaven

---

4. Harada – Yata & Momo (Yatamomo)

Kun puhutaan BL-mangasta ja seksikohtauksista 2010-luvulla, ei voi jättää mainitsematta Haradaa. Siinä missä 2000-luvun puolivälin jälken syntyneessä BL:n ”uudessa aallossa” moni BL-mangan huippunimistä keskittyi enemmän taiteelliseen ja tarinalliseen ilmaisuun, palautti Harada kollegoineen suoranaisen pornografian BL-mangaan kertaheitolla. Tämän varsinainen läpimurto oli Yatamomo-sarja, joka kertoo melko kunnollisen Yatan ja ympäriinsä paneskelevan työttömän Momon omalaatuisesta suhteesta. Sarjasta löytyy seksikohtauksia hengästyttävyyteen asti, ja ne samalla sekä täyttävät että rikkovat lukijoiden odotuksia. Mangaka on jatkanut samalla vastakohtia yhdistelevällä linjalla koko 2010-luvun eikä loppua näy.

Haradan nousu parrasvaloihin vuoden 2014 paikkeilla tapahtui samaan aikaan kun erotiikka BL-mangassa muutenkin tuli näkyvämmäksi kuin pitkään aikaan. X-BL-julkaisunimekkeen alla ilmestyneet antologiat kuten Pink Gold ja Erotoro tihkuivat seksiä ja nostivat esimerkiksi sidonta- ja s&m-aiheisista doujinsheistaan tutuksi tulleen Ranmaru Zariyan BL-mangan valtavirtaan. Samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että eksplisiittisiä seksikohtauksia sisältävien BL-sarjojen määrä ei 2010-luvulla merkittävästi noussut. Muutos tapahtui siis enemmän BL-mangassa nähtävien seksikohtausten sisällössä ja laadussa kuin niiden kokonaismäärässä.

Tsekkaa myös: Nakamura Asumiko – Kaori no keishou

---

5. Scarlet Berico – Minori’s hand (Minori no te)

2010-luku oli digitaalisen lukemisen nousun aikaa ympäri maailmaa. Japanissa digitaalisen mangan myynti ylitti paperimangan myynnin vuonna 2017, ja vauhti sen kun kiihtyy. BL-mangan puolella siirtyminen digiaikaan näkyi esimerkiksi digitaalisten BL-lehtien esiinmarssina sekä erilaisten tietokoneella ja matkapuhelimella käytettävien lukualustojen suosiona. 2010-luvulla kirjakauppoihin alkoi myös ilmestyä BL-mangaa, joka oli ilmestynyt alun perin digitaalisena eikä perinteisesti paperilehdessä.

Yksi mieleenpainuvin esimerkki tällaisesta mangasta on Scarlet Bericon Minori’s hand. Salaperäisestä hierojasta ja tämän asiakkaista kertova manga ilmestyi vuonna 2013 luku kerrallaan mangasivusto Rentassa, ja suuren suosion saavutettuaan sai myös paperisen tankoubon-julkaisun vuonna 2015. Sittemmin Scarlet Bericosta on tullut yksi 2010-luvun isoista BL-mangakoista. Hänen tuorein ja pisin sarjansa Jealousy sijoittuu samaan universumiin Minori’s handin kanssa. Se tosin ilmestyy paperilehdessä, eli toistaiseksi paperijulkaisutkaan eivät ole vielä menettäneet kaikkea voimaansa.

---

6. Ogeretsu Tanaka – Yarichin bitch club (Yarichin bicchi bu)

Ogeretsu Tanakan piirtämä, koskettava Renai rubi no tadashii furikata oli itselleni yksi vuosikymmenen parhaista tankoubon-julkaisuista. Silti valitsin Tanakan julkaisuista tälle listalle lopulta värikkään kreisikomedian Yarichin bitch club, joka on aivan toiselta planeetalta kuin tämän muut teokset. Alun perin Tanakan omaksi ilokseen piirtämä ja taidesivusto Pixivissä ilmaiseksi julkaistu sarjakuva onnistui keräämään netissä valtavan suosion, siirtyi ilmestymään BL-lehti Rutileen, ja on sittemmin ehtinyt saada audiodraaman ja OAD-adaptaation. Toisin kuin Tanakan muu BL-tuotanto jossa hän on ottanut esille vakavia aiheita parisuhdeväkivallasta homofobiaan, lukion panokerhoon sijoittuva Yaribu ei yritä kertoa oikeastaan mistään. Tästä huolimatta, tai ehkä juuri tämän takia, se on kuitenkin niin suosittu.

Sarja on syntynyt ilman paineita kustannustoimittaa siitä johonkin tiettyyn muottiin sopiva, joten sen aivottomuudessa on omanlaistaan viihdyttävää charmia. Sarjan karkkivärinen ulkoasu vihjailevine sienikuvioineen tekee siitä hyvin erottuvan ja muistettavan. Hahmojen suhteita ei myöskään ole fiksattu yhtä tarkasti kuin BL-mangassa yleensä, mikä mahdollistaa lempihahmojen valitsemisen ja hahmosuhteiden spekuloinnin eri tavalla kuin BL-mangassa normaalisti. Yaribun suuri suosio tuntuu myös olevan jatkoa hahmokeskeiselle fanitustavalle, joka on tuttu erilaisista naisille suunnatuista idolipoika-monimediaprojekteista. Mangan kahdeksasta keskushahmosta on tehty oheiskrääsää valtavalla volyymilla, ja hahmojen fanit esittelevät omia kokoelmiaan twitterissä innokkaasti esimerkiksi hahmojen syntymäpäivien aikaan. Ehkä tästä johtuen Tanaka onkin viime vuodet keskittynyt BL-mangan sijaan enemmän hahmokeskeiseen nättipoikasarjaansa Oretachi Majikou destroy, joka on oheiskrääsän lisäksi saanut myös näyttämöversion. On kiinnostavaa nähdä, palaako Tanaka vielä 2020-luvulla kunnolla BL-mangan pariin, ja saammeko nähdä enemmänkin Pixivistä tai muista omaehtoisista julkaisukanavista poimittuja BL-tarinoita.

---

7. Kizu Natsuki – Given

Kizu Natsukin voisi hyvällä syyllä nostaa Haradan ja Ogeretsu Tanakan rinnalle kolmanneksi ikoniseksi 2010-luvun uudeksi BL-mangakaksi. Kaikki kolme tulivat alun perin tunnetuiksi supersuosittuina doujinshipiirtäjinä: Harada tunnetaan parhaiten Gintama-parodioistaan, ja Ogeretsu Tanaka ja Kizu Natsuki puolestaan Kuroko no basket -aiheisista töistään. He kaikki tekivät debyyttinsä kaupallisen BL-mangan puolelle vuosien 2013-2014 aikana, ja löivät itsensä heti läpi omaperäisillä ja kiinnostavilla tarinoillaan. Tosin siinä missä Harada ja Tanaka tekivät vaihtelevasti monenlaisia teoksia, päätyi Natsuki parin lyhyemmän tarinan jälkeen piirtämään vain yhtä pidempää sarjaa, Giveniä.

Lukiodraamaa, bändi/musiikkiaiheita ja menneisyyden traumoista toipumisen tematiikkaa yhdistelevä Given on hitaasti etenevä ja hiljainen hitti. Se näyttää ettei suosioon tarvita suurta määrää seksikohtauksia, ja edustaa siinä suhteessa myös laajempaa trendiä: 2010-luvulla ilmestyi yhä enemmän myös sellaisia BL-sarjoja, joissa seksikohtausia ei nähdä välttämättä lainkaan. Ennen kaikkea Given jää historiaan vuonna 2019 saamastaan TV-anime-adaptaatiosta. Se oli ensimmäinen BL-anime joka esitettiin Fuji TV:n NoitaminA-ohjelmapaikalla. Samalla se toi monelle länsimaalaiselle, lähinnä animea seuraavalle katsojalle näkyviin, että 2010-luvulla BL voi tarjota paljon muutakin kuin BL-animessa oli aiemmin totuttu näkemään.

---

8. Kii Kanna – The Stranger by the Beach/Etranger-sarja

Vaikka BL-teokset on usein mielletty fantasiaksi jossa hahmojen rakkaus voi kukoistaa irrallaan yhteiskunnan paineista, on yhä useampi BL-manga ottanut viime vuosikymmenen aikana mukaan realistisempia elementtejä. Hahmojen seksuaalinen identiteetti, kaapista tuleminen ja seksuaalivähemmistöjen kohtaama syrjintä näkyvät jollain tapaa monissa tämänkin listan teoksissa. Japanilainen BL-portaalisivusto Chil chil mainitsikin vuonna 2019 julkaistussa pride-teemaisessa artikkelissaan, että realististen, seksuaalivähemmistöjä koskettavien teemojen käsittely BL-mangassa on muodostunut 2010-luvulla suorastaan standardiksi.

Hyvä esimerkki tällaisesta mukavan realistisesta lähestymistavasta on Kii Kannan vuonna 2014 aloittama Etranger-sarja. Vuonna 2020 anime-elokuvasovituksen saava manga seuraa kahden erilaisista taustoista tulevan miehen aikuistumista. Järjestettyä avioliittoaan pakoileva kirjailijanalku Shun sekä vanhempansa menettänyt Mio ihastuvat luonne-eroistaan huolimatta, mutta kaksikon tarina ei pääty pelkkiin rakkaudentunnustuksiin. Jatko-osa asettaa päähahmojensa suhteen keskelle Shunin perheyhteisöä, mikä luonnollisesti aiheuttaa vaihtelevia reaktioita. Pehmeän piirrostyylin alle onkin piilotettu monisyinen kuvaus yksilöstä ja ympäristöstä, eikä tarina hyväntuulisuudestaan huolimatta kaihda vaikeampiakiaan aiheita.

Tsekkaa myös: Kumota Haruko – Itoshi no nekokke

---

9. Inouesatoh – 10 Dance

Vaikka BL-tarinoissa pelataan paljon tutuilla tropeilla ja tiettyjen odotusten sisällä, on genrerajojen venyttäminen ja rikkominen sekä erilaisten kohdeyleisöjen hämärtäminen ollut myös aina osa BL-mangaa. 2010-luvun loppua kohden nähtiin ehkä tavallistakin enemmän sarjoja joiden luokittelu yksiselitteisesti oli vaikeaa. Digitaalinen BL-lehti .bloom antoi uuden kodin useammalle alun perin seinen-lehdessä ilmestyneelle sarjalle, kuten Hidebu Takahashin Stigmatalle.  Graafisista seksikohtauksistaan tunnettu Harada näytti myös suuntaa uudenlaiselle BL-mangalle vuonna 2019 ilmestyneellä tarinallaan One Room Angel, joka keskittyi romanssin sijasta hahmojen henkiseen kasvuun eikä seksiä tai edes suudelmia nähty tarinassa lainkaan.

Yksi suurimmista ja kiinnostavimmista kohdeyleisörajoja sekoittaneista sarjoista 2010-luvulla oli 10 Dance, joka keskittyy kahden mestarillisen kilpatanssijan nokitteluun ja hitaasti etenevään romanssintapaiseen. Sarja ilmestyi aiemmin BL-lehdessä, mutta muutti sittemmin seinen-lehteen kustantajanaan Kodansha. Sarja tuo juonenkuljetukseltaan paikoin mieleen ennemmin urheilumangan kuin BL-romanssin, mutta toisaalta miesten välinen jännite on tärkeässä roolissa alusta saakka. Joidenkin fanien mielestä romanssi saisi edetä nopeammin, ja pelkoa on ollut myös siitä että se uuden julkaisijan myötä vesittyy kokonaan. Mangan tekijä on kuitenkin vakuuttanut, että lehden vaihto ei suoraan ole vaikuttanut tarinan sisältöön. Kun digitaalinen julkaiseminen hämmentää vanhaa kohderyhmäajattelua entisestään, voi olla että 2020-luvulla tulemmekin näkemään yhä enemmän mangaa joka voisi yhtä hyvin sopia BL-lehteen kuin seinen- tai josei-kustantamolle.

Tsekkaa myös: Yamashita Tomoko – The Night Beyond The Tricornered Window

---

10. Sachimo – Kashikomarimashita, destiny

Vaikka en itse ole erityisen innostunut omegaverse-tarinoista, ei niiden nousua osaksi BL-mangaa 2010-luvulla voi kuitenkaan sivuuttaa. Englanninkielisessä fanfic-maailmassa alkujaan syntynyt omegaverse on vaihtoehtoinen fantasiatodellisuus, jossa tietynlaiset biologiset ominaisuudet määrittävät ihmisten välistä hierarkiaa ja rooleja niin seksissä kuin yhteiskunnassa. Tarkemman selityksen voit lukea Aranan blogista täältä.

Kaupalliseen mangaan omegaverse löysi tiensä 2010-luvun puolivälin jälkeen, tärkeimpänä lehtenä Omegaverse project. Koska omegaverse on lähinnä löyhä kokoelma tropeita joilla voi luoda erilaisia skenaarioita oman tarinan ja fetissimieltymysten tarpeisiin, siihen liittyviä tarinoita löytyy laidasta laitaan söpöstä perhedraamasta kovaan jynkkyyn. Kashikomarimashita, destiny -manga jatko-osineen sekä syleilee että kyseenalaistaa omegaverseen liitettyjä tropeita kiinnostavalla tavalla. Se sopineekin hyvin luettavaksi myös niille jotka eivät omegaversestä ole kiinnostuneita.

Omegaversen suosio kertoo myös laajemmasta kulttuurivaihdosta jota tapahtui 2010-luvulla BL-tarinoissa sekä Japanista länsimaihin että toisin päin. Hyvänä esimerkkinä on Ai no kusabin kaltaisista BL-teoksista inspiroituneen australialaiskirjailija C.S.Pacatin Captive Prince -kirjasarja. Se nousi hitiksi länsimaissa, ja sai lopulta myös japaninkielisen julkaisun.

---

+ 1 Mo Xiang Tong Xiu – Mo dao zu shi

BL-teosten globalisaatiosta kertovat lisäksi useat kansainvälistä suosiota saavuttaneet BL-sarjat, joiden juuret ovat Japanin sijaan Kiinassa tai Koreassa. Vaikka BL on jo vuosikymmenet ollut kansainvälinen ilmiö, 2010-luvulta tullaan varmasti muistamaan muissa Aasian maissa tehtyjen BL-teosten nousu laajempaan tietoisuuteen. Korealaisessa webtoon-palvelu Lezhinissä ilmestynyt Killing Stalking nousi viraalihitiksi tumblrissa vuonna 2017, ja viimeistään vuonna 2019 tuskin kukaan BL:stä kiinnostunut englantia puhuva harrastaja saattoi välttyä kiinalaisen BL:n eli danmein esiinmarssilta.

Suosituimmista danmei-teoksista monet ovat olleet sarjakuvien sijaan nettiromaaneja ja niihin pohjautuvia tv-sarjoja. Toki suosittuja kiinalaisia webtoon-sarjakuviakin löytyy, kuten Old Xianin piirtämä 19 Days. Danmei on myös houkutellut pariinsa sellaisiakin faneja jotka eivät ole aiemmin olleet kiinnostuneita japanilaisesta BL:stä. Toisaalta myös moni japanilaisen BL:n ystävä löysi 2010-luvun lopulla itsensä opettelemasta kiinaa tai ainakin katsomasta Youtubesta sellaisia näyteltyjä kiinalaissarjoja kuin The Guardian tai The Untamed. Jälkimmäinen perustuu ehkä globaalisti kaikkein tunnetuimpaan danmei-sarjaan Mo dao zu shi (”Grandmaster of Demonic Cultivation”), joka on alun perin nettiromaanina ilmestynyt historiallinen fantasiasarja.

Vaikka Japanissa on perinteisesti pärjätty hyvin pelkästään kotimaisilla sarjakuvilla, näkyvät kansainväliset trendit myös siellä. Korealaisia webtooneja on saatu lukea Japanissa käännöksinä jo joitain vuosia, ja myös Killing Stalking löysi siellä oman fanikuntansa. Vuoden 2019 pari tunnettua korealaissarjaa sai nelivärisen paperijulkaisun, ja kirjakauppalevityksen kautta niille löytyi varmasti myös uutta lukijakuntaa. Danmei sen sijaan tekee vasta tuloaan Japaniin: virallisia käännöksiä japaniksi ei vielä juurikaan ole. Mo dao zu shistä on kuitenkin tehty Japanin markkinoille audiodraama, joten jää nähtäväksi miten paljon danmei tulee näkymään Japanissa jatkossa. BL-kulttuurin globalisaatio tulee kuitenkin epäilemättä jatkumaan 2020-luvulla yhä näkyvämmin.

Lähteet:
Japan Times (26.2.2018): Sales of digital manga overtake print editions in Japan for first time
Chil chil: (11.5.2017): BLにエロは必要か？データで見るBL漫画エロ度の推移10年間
(Erotiikkakohtausten määrä BL-mangassa -Yhteenveto artikkelista englanniksi Twitterissä)
Chil chil (24.4.2019): PRIDE AND FUN! 今だからこそ読みたいレインボーなBL
Chil chil (29.4.2019) : 平成BL漫画の絵柄遍歴を描いてみた
(Heisei-kauden BL-trendit – Yhteenveto artikkelista englanniksi Twitterissä)

Fujoshiluolan kuumottavimmat mangat 2018

Fujoshiluolan perinteinen listaus viime vuoden kuumottavimmista BL-mangoista on taas täällä! Listan tarkoituksena on muistella mieleenpainuvimpia, kiinnostavimpia ja kuumottavimpia BL-tarinoita viimeisen vuoden ajalta. Jos viime vuoden keskustelua herättäneet BL-julkaisut kiinnostavat, tsekkaa myös uusin Kono BL ga yabai -listaus ja vuoden 2019 Chil Chil BL Award -ehdokkaat.

 

Maijan valinnat:

Syundei: Go For It, Nakamura! (Ganbare! Nakamura-kun)

Ujosta ja eksentrisestä Nakamurasta kertova komediasarja oli yksi viime vuoden sympaattisimmista ja hauskimmista lukukokemuksista. Samalla kyseessä oli yksi vuoden parhaista englanninkielisistä BL-julkaisuista, joten kaikki kiitokset Seven Seasille. Ihanaan koulutoveriinsa salaa ihastuneen päähenkilön seikkailut voittavat puolelleen, eikä edes haittaa vaikka ensimmäisen pokkarin aikana ei suhteessa ystävystymistä pidemmälle päästäkään. Onneksi tarina kuitenkin jatkuu edelleen Opera-lehdessä, joten jatkoa sopii odottaa. Ihanaan kasarityyliin piirtävältä Syundeilta saadaan tänä vuonna englanniksi myös synkempi tarina Total Eclipse of the Eternal Heart.

Akabeko: Chou to hana no kankeisei

Tämä sarja pääsi listalle mukaan ehdottomasti kuumottavuutensa takia, josta mangaka Akabeko myös hyvin tunnetaan. Monet hänen tarinoistaan ovat jättäneet tunnepuolella aika kylmäksi, mutta tämä tarina iski kuin tuhat volttia. Salarymanien eroottispainotteisia työpaikkaromansseja tuli viime vuonna luettua aika urakalla, mutta Chou to hana erottui joukosta kiinnostavalla hahmodynamiikallaan. Hahmojen suhde lähtee liikkeelle tyypillisestä kiristyskuviosta, mutta siitä kasvaa nopeasti jotain ihan muuta. S&M-henkinen suhde tekee molemmille hahmoille hyvää, kun ukehahmo Hanada pääsee toteuttamaan masokistisia taipumuksiaan ja seme Chouno saa nuoruuden hyväksikäyttökokemusten jälkeen takaisin itsetuntoa ja kontrollin omasta kehostaan. Lisäksi tarinassa pohditaan kiinnostavasti, kummalla hahmoista on suhteessa lopulta enemmän valtaa. Bonuspisteitä ropisee myös hahmojen väsyneiden silmien ja ilmeiden ansiosta. Sarja jää tässä pokkarissa harmittavan lyhyeksi, mutta sille ilmestyy onneksi parhaillaan jatkoa nimellä Chou to hana no hitsuzensei.

Mataaki Kureno: Kanashi

Tämä surumielinen ja hidastempoinen tarina jäi mieleen ennen kaikkea tavasta jolla se käsittelee biseksuaalisuutta. Päähenkilö Shuuma auttaa kodittomaksi jäänyttä entistä luokkatoveriaan tarjoamalla tälle yösijan, ja huoleton Kakeru haluaa tietysti maksaa avusta luonnossa. Pian kämppisratkaisu muuttuu pysyväksi, mutta hahmojen välinen suhde jää hyvin epämääräiseksi. Kakeru deittailee jatkuvasti niin miehiä kuin naisiakin, mutta alkujaan hetero Shuuma ei saa tätä mielestään. Satunnaiset tyttöystävät eivät myöskään tee Kakerusta yhtään sen vähemmän kiinnostunutta miehistä, vaan tämän ongelmat ovat enemmänkin sitoutumisessa ja omien tunteiden ilmaisussa. Loppuratkaisu jää kaiken vatkaamisen jälkeen hieman epätyydyttäväksi, mutta sarjan huumori, melankolinen tunnelma ja kiinnostavat teemat saavat sen silti erottumaan joukosta. Ilahduttava yksityiskohta on myös roolien switchaus seksikohtauksissa, vaikka Kakeru hahmoista se aloitteellisempi onkin.

Kaya Azuma: Rumspringa no joukei (The scene of my Rumspringa)

Yksi viime vuoden kiinnostavimmista uusista mangakatuttavuuksista itselleni oli Kaya Azuma, jonka taidot hauskojen ja eroottisten tarinoiden tekijänä tulivat tutuksi esimerkiksi Sakurada-senpai kaizou keikaku -sarjassa. Lopulta siitä vei kuitenkin voiton tämä astetta vakavampi manga, joka kertoo amissi-nuoren ja entisen tanssijan välisestä romanssista. 80-luvun Yhdysvaltoihin sijoittuva tarina on täynnä lempeää nostalgiaa, suurta draamaa ja katkeransuloista luopumista, kun ikänsä uskonnollisessa amissi-yhteisössä asuneen Theon on lopulta tehtävä valinta perheensä ja tulevaisuutensa välillä. Myös tanssijan urasta haaveilevan Oswaldin toiveita ja traumoja käsitellään koskettavasti. Etenkin upea lopetus iski suoraan tunteisiin, ja tarina oli muutenkin koukuttava alusta loppuun. Azuman notkea taide tukee sekä koomisempia että vakavampia kohtauksia, eikä seksiä tästäkään tarinasta puutu.

Airinin valinnat:

Asuka Ibuki: Nipple Bingo (Chikubingo)

Asuka Ibukin Nipple Bingosta on tullut avauduttua aiemmin jo täällä, joten ei varmaan tule minkäänlaisena yllätyksenä että tämä manga kiilasi oman listani kärkipäähän. En edelleenkään tiedä miten alkujaan yliherkistä nänneistä kertova tarina onnistui syventymään stereotyyppisestä lähmintäkomediasta koskettavaksi ihmissuhdedraamaksi, mutta osansa tässä on varmasti Asuka Ibukin tavoitteella pureutua hahmoihinsa pintaa syvemmältä: koulupahis ja tsunderemestari Kishiwadan sekä pinnallista naistenmiestä esittävän Andoun taustalta löytyy yllättävän monimutkainen dynamiikka, jossa kumpikaan hahmoista ei ole selkeästi niskan päällä. Rinnalla kulkevasta huumorivaihteesta ei myöskään olla tingitty, joten lopputuloksena on aika lailla itselleni täsmäräätälöityä viihdettä: toisiaan turpaan tempovia teinejä, itseironiaa ja visuaalisia vitsejä, sekä kaiken keskellä hetkiä joina hahmot unohtavat roolinsa ja kokevat Aidosti Hercciä Tunteita. Nyt kun niitä uusia lukuja vielä ilmestyisi enemmän kuin yksi puolessa vuodessa, niin pääsisin taas nauramaan ja ulisemaan näiden apinoiden parissa…

Scarlet Beriko: Jealousy

Monimutkaisista dynamiikoista puheen ollen, Scarlet Berikon Jealousy oli yksi vuoden kuumottavimmista, myös hämmentävimmistä lukukokemuksista. Jealousy on nimittäin esiosa Scaberin taannoiselle Tatsuyuki Ooyamato the 4th:ille, jonka pääpahiksen eli Rogin olisin mieluusti heittänyt pää edellä patteriin. On siis kohtalon ironiaa että tykästyin näin paljon Jealousyyn, joka puolestaan kertoo Rogin sekä Tatsuyukin isän, yakuza-pomo Akitoran menneisyydestä. Kyseessä on kaksin verroin sekopäisempi teos, joka ei Ongelmallisuuttaan™ peittele: Rogin pakkomiellettä Akitoraan ei romantisoida turhalla lässynläällä, vaan hahmojen välille muodostuu häpeilemättömän epäterve suhde. Scaberin ratkaisu esittää aiemmin sadistisena nähty Rogin hahmo säälittävässä, mutta lopulta myös aika inhimillisessä valossa onkin suurin syy sille, miksi Jealousy voitti minut puolelleen. Rogi on sekä manipuloija että manipuloitu, haavekuviinsa fiksatoitunut ja hedonismista elävä urpo, jonka hetkittäin myös aidoilta tuntuvat hetket Akitoran kanssa jättävät katkeransuloisen jälkimaun. Tästä minä nautin (plus Akitoran vaimo Asami on koko sarjan MVP).

Harada: Yoru to Asa no uta Ec (The Song of Yoru & Asa Encore)

Noin väitöskirjan mittainen postaus Yoru to Asa no utan merkityksestä omalle sielunmaisemalleni odottaa edelleen oikeaa hetkeä (ja niitä oikeita sanoja joilla nämä tunteet kuvata), joten puhutaan lyhyesti hetki sen jatkosta, Yoru to Asa no uta Ec:stä. Mielenterveyden ja tukielimet mutkalle vetäneen teoksen jatko-osalla kun oli isot saappaat täytettävänään: Ec:ssä päästään näkemään Yorun ja Asan seurustelua nyt kun pahimmat tunnelukot on saatu avattua, ja elämän muut realiteetit kuten bändiura painavat päälle. Lopputuloksesta olen kahtiajakoinen, sillä yhtäältä sain vihdoin elämääni sitä vähemmän seinät pystyssä -Asaa joka joutuu aktiivisesti osoittamaan Yorulle haluavansa olla tämän kanssa, toisaalta jatko-osa koostuu vähän tilkkutäkkimäisesti yhteen liitetyistä juonikuvioista mikä ei muodosta aivan alkuperäisen vertaista kaarta. Tästä huolimatta sarjan teho on kuitenkin niin kova kohdallani että plussan puolelle jäädään heittämällä. Ps. menisin edelleen silmänräpäyksessä Yorun kanssa naimisiin, koska on mahdollista tämmöinen kysyn vaan

Fujoshiluolan kuumottavimmat mangat 2017

Tammikuu on ehtinyt jo pitkälle, mutta käytetään vielä hetki vuoden 2017 muisteluun. Olemme koonneet Fujoshiluolan perinteiseen Vuoden kuumottavimmat -listaan viime vuoden mieleenpainuvimmat BL-lukukokemukset.

Samalla haastamme myös lukijat kertomaan viime vuoden suosikeistaan. Kommentoi ystävänpäivään eli 14.2.2018 mennessä valintasi tähän kirjoitukseen tai twiittaa tunnisteella #fujoshiluola, ja osallistut Momo to Manji -pokkarin arvontaan! Tämä Sakura Sawan piirtämä Edo-kaudelle sijoittuva BL-sarja pääsi Fujoshiluolan suosikkilistauksen lisäksi BL-mangojen suosiota ja arvostelumenestystä mittaavan Kono BL ga yabai 2018 -listan ykköseksi.

Airinin valinnat:

Scarlet Beriko: Tatsuyuki Oyamato the 4th (Yondaime Ooyamato Tatsuyuki)

Scarlet Berikon Minori’s Hand ylsi vuosi sitten tälle samaiselle listalle, joten lienee osuvaa että vuoden 2017 kuumottavimmista mangoista löytyy jatkoa kyseiselle teokselle. Aikanaan Viikon perse -hengessä esitelty yakuza-pomon poika Tatsuyuki ei tuolloin ehkä jäänyt mieleeni, mutta omassa spin-offissaan tämä pääsee vihdoin oikeuksiinsa: ensirakkautensa Minorin perään vielä haikaileva Tatsuyuki joutuu diilaamaan paitsi jartsaelämän realiteettien, myös oman aikuistumisensa kanssa Fukuokan maanläheisissä maisemissa. Kaiken keskiössä on Nozomi, Tatsuyukiin jo lapsuudessaan rakastunut lastentarhanopettaja, jonka mutkaton omistautuminen ja hyväntuulisuus hivuttautuvat vähitellen Tatsuyukin ihon alle. Tatsuyuki Oyamoto the 4th oli vuoden sarjoista lempparini, sillä vaikka se sisältää myös itseäni vähemmän lämmittäviä teemoja, olen auttamattoman heikko sekä Tatsyukin edustamalle spede-estetiikalle että Nozomin kaltaisille semeille – häiriintyneen rajamailla liikkuva vilpittömyys on teoksessa mielenkiintoisesti rinnastettu Tatsuyukin alitajuiseen tarpeeseen suojella itselleen tärkeitä ihmisiä. Kaksikon kemia yhdistettynä Fukuokan murteeseen, jartsameininkeihin sekä Scarlet Berikon tyyliin (Tatsuyukin korvat!! ja hampaat!!) tekevät Tatsuyuki Oyamoto the 4th’sta siis itselleni kokonaisvaltaisesti vuoden BL:n, joka on kestänyt jälleenlukemista yllättävän paljon. Sarja löytyy englanniksi Rentasta.

Katsura Komachi: Rouge

Katsura Komachin Rouge on siitä mielenkiintoinen teos, että poimin sen mukaani joskus vuosi sitten Toranoanasta puhtaasti kannen perusteella. Lopulta luin sen kunnolla vasta tämän vuoden puolella, ja hämmennys oli Suuri: kyseessä ei ehkä ole mikään taiteellisesti täydellisin, juonellisesti omaperäisin tai muilla mittapuilla erityisen poikkeuksellinen teos, mutta tämä lukiojengiläisistä kertova tarina teki silti vaikutuksen yksityiskohdillaan. En nimittäin muista koska olisin viimeksi lukenut BL:ää, jossa geneerisiä “en tiiä voinko itselleni mitään” -laineja seksuaalista väkivaltaa kokeneelle tyypille heittävä teinijäbä samaan hengenvetoon toteaa, että “ei perse, toi oli muuten tosi paskamaisesti sanottu, anteeks”. Ylipäätään BL, jossa shokeeramisen sijaan tiedostetaan erilaisten teemojen vakavuus saa minulta aina viiskyt bingobonusta ja raputarran. Vaihtarioppilas Nagaton ja koulun jengipomoa palvovan Ain välinen dynamiikka toimii juuri tästä syystä niin hyvin – Aita ei esitetä minkäänlaisena uhrina menneisyydestään huolimatta, vaan tämä pistää jengiä nippuun ja pinoon siinä missä muutkin. Geneerisyyden valtamerestä Rougen nosti viimeistään Ain ja tämän palvoman jengipomon suhde: geneeristen dominointisettien sijaan lopussa on twisti, joka viimeistään vakuutti minut Katsura Komachin olevan väsynyt tropeiden toistamiseen. Vähintään tästä syystä Rouge ansaitsee ehdottomasti paikkansa vuoden kuumottavimpien mangojen listalla.

Natsume Kazuki: I Hate

Natsume Kazukin I Hate on puolestaan pokkari, jonka Josuke taisi tunkea ostoskoriinsa ja myöhemmin hyllyyni em. Japanin-reissulla… mutta hyvä että tunki, sillä en ollut hetkeen tsekannut MODS:in tehtailleen Natsume Kazukin sarjoja, vaikka tämän tyyli on ehdottomasti kärkipäässä omaa estetiikkaani vastaavista BL-mangakoista. Visuaalisuuden suhteen I Hate ei sekään petä, sillä emotionaalisesti nyrjähtäneet jäbät saavat sopivaa rosoa piirrostyylistä, joka onnistuu vähäeleisyydestään huolimatta välittämään paljon tunnetta. Vaikka tarinat lopussa hetkellisesti kohtaavat, jakautuu pokkari kahteen pariin: Hiroon ja Kiriyaan sekä Aoeen ja Akayaan, joista molemmat painivat nuorena/teini-iässä alkunsa saaneiden tunteiden sekä aikuisuuden ristitulessa. Yksinkertaisista asetelmista saadaan silti yksityiskohdilla aikaan tunnelmallista menoa, ja etenkin jälkimmäisessä tarinassa käytetty rinnastus leikkipuiston majaan piirrettyyn shiritori-peliin toimii erinomaisesti. Ensisijaisesti I Hate on tällä listalla kuitenkin visuaalisuutensa puolesta, joka vetoaa paitsi urpot rehaajateinit -puoleeni, myös jumittavat aikuiset -puoleeni kiitettävissä määrin.

Kii Kanna: Harukaze no etranger

Ja mikähän näistä neljästä ei kuulu joukkoon…? Harukaze no Étranger on suoraa jatkoa Kii Kannan Umibe no Étrangerille, jossa käsiteltiin Shun-kirjailijan ja tämän rakastetun Mion suhteen alkuvaiheita. Harukaze no Étrangerissa päästään kunnon perhedraaman makuun kun kaksikko matkustaa Shunin perheen luokse vain saadakseen tietää, että Shunin vanhemmat ovat mm. adoptoineet tälle pikkuveljen. Arkisia ongelmia ja Shunin kirjoitustustuskaa käsittelevä Harukaze no Étranger ei ehkä ole kuumottava samassa mielessä kuin muut yllä olevista teoksista, mutta sen jännite syntyy sekä Mion integroitumisesta osaksi Shunin perhettä, että kaksikon yrityksistä handlata yksityiselämäänsä jatkuvan kyttäysuhan alla. Teemoja kuten homoseksuaalisuutta sivutaan hienovaraisesti mutta realistisesti samalla kun naamaan mätetään kilokaupalla rapuja, ja teos jättääkin sanalla sanoen kokonaisvaltaisen fiiliksen. Kii Kannan persoonallisessa piirrosjäljessä on niinikään jotain hyvin aseistariisuvaa ja kiehtovaa. Jos vuonna 2017 lukemistani sarjoista pitää siis valita neljä mainitsemisen arvoista teosta, kuuluu Harukaze no Étranger ehdottomasti myös tälle listalle. Sarjan ensimmäinen osa löytyy englanniksi Rentasta.

Maijan valinnat:

Sakura Sawa: Momo to Manji

Momo to Manjin ensimmäinen (pitkään ja hartaasti odotettu) tankoubon julkaistiin vuoden 2017 alussa, joten ehdin obsessoida sarjasta melkein koko vuoden. Tässä Edo-kaudelle sijoittuvassa slice of life -henkisessä tarinassa riittääkin ihastelun aiheita: upea taide lukemattomine yksityiskohtineen, tunnelmallinen ajankuvaus vaatteineen ja rakennuksineen, ilmeikkäät ja omaperäiset hahmot sekä näiden väliset kuumottavat kohtaukset. Manga seuraa entisen poikaprostituoidun Momokin sekä tatuoidun huilisti Manjin leppoisaa yhteiseloa pienessä kaupunkikorttelissa. Vaikka Momon reisiä ja fundosheja voisi tuijotella ilokseen muutenkin, nostaa hyväntuulisten tuokiokuvien lomasta pilkottava haikea tunnelma sarjan sinne god tieriin asti. Hahmoilla on menneisyydessään synkkiä ja vaikeita kokemuksia (sisältövaroitukset ainakin insestistä), joten tuntuu erityisen ihanalta miten nykyhetken Momo ja Manji ovat selvästi hulluina toisiinsa ja onnellisia yhdessä omalla vinksahtaneella tavallaan. Plussaa tulee myös monipuolisista hahmodynamiikoista. Sarjan piirtäjä Sakura Sawa on sanonut ettei hahmoja luodessaan halunnut tehdä tarinaan ”semeä” ja ”ukea” vaan Momokin ja Manjin omine yksilöllisine piirteineen. Tämä näkyy heti ensimmäisestä luvusta alkaen, kun söpö Momo on se joka kantaa Manjin turvaan tulipalolta. Koska sarja jatkuu edelleen onBLUE-lehdessä ja löydän jo ilmestyneistäkin luvuista jokaisella lukukerralla uutta pureskeltavaa, vaikuttaa vahvasti siltä että Momo ja Manji pysyvät mielessäni pitkään vielä tänäkin vuonna.

Scarlet Beriko: Joou to shitateya

Tämänkin sarjan luin jo viime vuoden alussa, ja tiesin välittömästi että se tulee päätymään tälle listalle yhtenä omista suosikeistani. Tarinassa nuori ja hieman ylimielinen graafinen suunnittelija Oumi tilaa puvun itseään 10 vuotta vanhemmalta räätäliltä Shidalta… tai ainakin tahtoisi tilata, mutta huomaa ettei huippuammattilaiselta heru aikoja pelkästään sisään kävelemällä ja vaatimuksia esittämällä. Vähitellen miehet onneksi pääsevät yhteisymmärrykseen niin bisneksissä kuin niiden ulkopuolellakin, ja  ihastuksen tunnustaminen ja suhteen aloittaminen sujuvat ilman suurempia draamoja. Konfliktia saadaan kuitenkin revittyä Oumin siskosta joka haluaisi veljensä menevän normaalisti naimisiin, sekä Shidan menneisyydestä, jossa avioliitto ei ollutkaan oikotie onneen. Tarinassa vaikutuksen teki etenkin hahmojen ongelmien inhimillisyys. Shida vaikuttaa täydelliseltä ja asiansa hallitsevalta Aikuiselta, mutta vasta omat heikkoutensa paljastamalla tämä voi todella tulla läheiseksi Oumin kanssa. Oumi puolestaan joutuu taistelemaan ylpeytensä ja muiden asettamien odotusten kanssa niin töissä kuin yksityiselämässään. Henkilökohtaisesti koskettavien teemojen lisäksi myös paridynamiikka osui ja upposi: vanhemmissa ukeissa on sitä jotain, vaikka en ikäerojuttuja yleensä automaattisesti fiilaakaan. Koko komeuden kruunaa Scarlet Berikon skarppi ja ilmeikäs taide. Vaikka olen hänen sarjojensa ystävä muutenkin, Joou to shitateya on tähän asti ilmestyneistä ehdottomasti oma suosikkini.

Marukido Maki: Me o tojite mo hikari wa mieru yo

Jos ei vuoden 2016 valopilkku Pornographer sitä vielä olisi tehnyt, niin viimeistään tänä vuonna Marukido Maki todella sinetöi paikan sydämestäni. Olisin voinut ottaa listalle mukaan minkä tahansa viime vuonna lukemistani Makin töistä (Indigo no kibun tai Akemi-chan), mutta valinta osui nyt tähän viimeisimpänä ilmestyneeseen Me o tojite… -sarjaan lähinnä ajankohtaisuuden puolesta: tankoubon ilmestyi joulukuussa.  Päähenkilöt Jin ja Hikari ovat pornonäyttelijöitä, jotka työajalla harrastavat seksiä mitä erikoisimmissa skenaarioissa mutta siviilissä hädin tuskin tuntevat toisiaan. Kun Jin pelastaa Hikarun stalkkerilta, alkavat he vähitellen ystävystyä. Miesten lähentyvät välit eivät jää työpaikallakaan huomaamatta, ja heidän tomakka esinaisensa alkaa varoitella pornonäyttelijöiden työpaikkaromanssien tuhoisuudesta. Tässäkin sarjassa minuun vetosivat väsyneet ja surulliset, selvästi aikuiset hahmot. Molemmilla on elämän varrella kertynyttä painolastia: Jin on kapinoivan teini-ikäisen pojan isä, ja Hikaru mieluummin vaikenee menneisyydestään kokonaan. Lopulta Hikarun on kuitenkin kohdattava menneisyytensä ennen kuin hän voi alkaa elää täysipainoista elämää nykyhetkessä.  Niin paljon kuin romansseista pidänkin, olen tykästynyt tapaan jolla Maki käsittelee tarinoissaan myös laajempia teemoja. Yksi kiinnostavimmista keskusteluista nähdään lopulta Jinin pojan Tooman ja Hikarun välillä. Vaikka olisin toivonut myös päähenkilöiden väliseen suhteeseen hieman enemmän substanssia, pitivät runsaat seksikohtaukset ja Hikarun vähän melodramaattisetkin tunteilut minut lopulta tyytyväisenä. Ja onhan Hikarun takatukka tuossa kansikuvassa aika vaikuttava.

Kuzuya Rou: Koi tsunagi

Olisin varmaan voinut valita listalleni neljänneksi jotain diippiä ja fiksua, mutta sydän sanoi toisin. Tämä Kuzuya Roun debyyttimanga kiinnitti huomioni heti ilmestyessään persoonallisella taiteellaan (sarjan alkuperäinen japanilainen Renta-kansi on vielä kivempi kuin tankoubonissa) sekä taglinellaan, jossa lupailtiin vähän vähemmän jäykkiä rooleja seksikohtauksissa. Roolien switchaaminen on aina tervetullutta BL:ssä, ja tässä se on oikeastaan koko tarinan keskeinen kysymys. Päähenkilö Kiichi on parikymppinen homo, joka ihastuu heteroon työtoveriinsa Nozomuun. Kiichin yllätykseksi Nozomu on valmis kokeilemaan seurustelua, mutta kaikenlaisia pikku mutkia mahtuu matkaan. Pulmia aiheuttaa etenkin sänkyhommissa eteneminen ja Kiichin haluttomuus olla bottomina, vaikka hän on aiemmissa suhteissaan ollut sitä lähes aina. Parasta sarjassa on tapa jolla hahmot suhtautuvat seksiin: vaikka siihen liittyy paljon kysymyksiä ja epävarmuutta, asiat ratkeavat lopulta keskustelemalla ja toista kuuntelemalla. Lisäksi mitään ei oteta itsestäänselvyytenä, vaan erilaisista akteista ja rooleista neuvotellaan aktiivisesti. Arvostin sitäkin, että seksin lisäksi myös homoudesta oikeasti puhutaan ääneen. Nozomu saa moneen kertaan palautetta tökeröistä homoja koskevista sanavalinnoistaan, ja Kiichin homokaveri näyttää ettei tämä ole mikään yksinäinen anomalia vaan osa suurempaa yhteisöä. Nämä yksityiskohdat yhdistettynä supersöpöön taiteeseen ja hyväntuuliseen tunnelmaan olivat enemmän kuin tarpeeksi nostamaan sarjan viime vuoden kuumottavimpien joukkoon.

Mikä oli oma viime vuoden BL suosikkisi? Jätä kommentti tai twiittaa tunnisteella #fujoshiluola.

Fujoshiluolan kuumottavimmat mangat 2016

Uuden vuoden ja Japanissa vuosittain pidettävän Kono BL ga yabai -äänestyksen innoittamina päätimme koota taas oman listamme kuluneen vuoden aikana luetuista, tavalla tai toisella kuumottavista BL-mangoista. Taas kerran kävi selväksi, että diipit tunteet ja samaistuttavuus vaikuttavat tarinan lopulliseen kuumottavuuteen yhtä paljon tai enemmänkin kuin seksikohtaukset. Käy katsomassa vuoden 2015 lista täältä.

 

Airinin valinnat:

Aniya Yuiji: Mou Ichido, Nando Demo

Vuonna 2016 luin hämmentävän vähän mangaa, kun aivojen nollaus kohdistui enemmän animen puolelle. Kuumottavina mieleen jääneitä mangoja ei kerääntynyt lopulta kuin kolme, joista ensimmäinen on Aniya Yuijin muistinmenetysdraamalla pelaava Mou Ichido, Nando Demo. Tarinassa sattuma erottaa rakastavaiset Takahiron ja Taroun toisistaan, kun Takahiro unohtaa auto-onnettomuudessa pariskunnan yhteisen elämän. Platoniseksi kämppiksekseen Tarouta luuleva Takahiro haluaa selvittää historiaa ilman toisten apua, samalla kun totuuden tietävä Tarou kärvistelee näennäisen yksipuoliseksi muuttuneen rakkautensa kanssa. Tarina herättääkin mielenkiintoisia moraalikysymyksiä: millainen käytös on toisen johdattelua/manipulointia, kenellä tilanteessa on todellinen valta, ja voiko toista ylipäätään vaatia kieltämään itsensä ja koko menneisyytensä oman tervehtymisen nimissä? Mou Ichido, Nando Demo nousee listalle siis kiehtovasti harmaan sävyissä leikittelevän teemansa ansiosta, vaikka lopussa onnellinen loppu seisookin.

Scarlet Berico: Minori’s Hand

Scarlet Bericon Minori’s Hand yllätti kuluneen vuoden sarjoista kääntämällä kevyen alkuasetelmansa ympäri, kun Rentan lollerolaarin sijaan luvassa olikin tunteita. Viikon poka -hengessä alkanut juoni kertoo nimittäin fysioterapeutti Shigefuji Minorista, jonka vastaanotolla asiakkaat saavat kirjaimellisesti kokovartalokäsittelyn. Alun muutaman luvun jälkeen kuluneet Sex Therapist -käänteet heitetään kuitenkin ikkunasta, kun maisemiin ilmaantuu hahmo Minorin menneisyydestä. Tarinan todellinen potentiaali kaivetaan esiin takaumien ja nykyisyyden sekoituksella, jossa lukioaikojen jalkapallotiimillä on olennainen rooli. Eteerisen Minorin hahmoon saadaan näin luotua odottamattomia tasoja nimenomaan emotionaalisella puolella. Minori’s Hand ansaitseekin paikan listalla yllätettyään tunnekuumotuksella, vaikka sarja olikin naamioinut itsensä aivottomaksi pokeksi.

Sarjan voi lukea englanniksi Rentassa.

Ogeretsu Tanaka: Hadakeru Kaibutsu

Viimeiseksi teokseksi valikoitui vuoden 2015 listalle päätyneen Sabita yoru de mo koi wa sasayakun jalanjäljissä jatkava Hadakeru Kaibutsu. Sabita yorun aiempi spin-off, Hodokeru Kaibutsu, saa Hadakeru Kaibutsussa siis perusteellisempaa jatkoa, kun Kan-chanin ja Shuunan ihmissuhdedraamaa päästään revittelemään ihan urakalla. Vielä Hodokeru Kaibutsun aikaan olin suht neutraali hahmojen dynamiikalle, mutta Hadakeru Kaibutsu osui ja upposi päästäessään lukijan erityisesti Shuunan mieleen: menneisyytensä väkivaltaisuutta katuva Kan-chan ei olekaan ainoa, joka tässä suhteessa kyseenalaistaa kykynsä sitoutua. Shuunan tarve sosiaalisille rooleille on mielenkiintoisessa kontrastissa Kan-chanin vetäytyvän luonteen kanssa, joten väärinymmärrysten todennäköisyys on korkea. Koska sarja on tätä kirjoittaessa edelleen kesken, odotan kuumotuksella sitä osaavatko hahmot lopulta päästää irti kyynisyydestään ja ~kohdata toisensa aidosti. Tai ehkä kuumotuksen syynä onkin, kuten Maija totesi, se että ”Airin vaan on Shuuna lol.”

 

Maijan valinnat:

Marukido Maki – Pornographer

Oma ykkösvalintani vuoden 2016 kuumottavimmaksi mangaksi on ehdottomasti Marukido Makin Pornographer. Tarinassa naiivi yliopisto-opiskelija Kuzumi teloo vahingossa kirjailijantöitä tekevän Kijiman kirjoituskäden, ja lupautuu korvaamaan vahingon kirjoittamalla Kijiman työstämän romaanin tämän sanelusta. Nopeasti käy kuitenkin ilmi, että Kijima on urallaan keskittynyt eroottiseen kirjallisuuteen. Tästä koituu toinen toistaan hämmentävämpiä hetkiä, ja Kijima kertomuksineen tulee vähitellen Kuzumin uniin asti. Itsestään niukasti mitään paljastavan Kijiman hämäristä motiiveista ja menneisyydestä tihkuu lukijalle ja Kuzumille juuri sen verran tietoa, että jännite ja kiinnostus vain kasvaa tarinan edetessä. Vaikka kumpikaan hahmoista ei ole puhdas pulmunen, tuovat Kuzumin vilpittömät tunteet ja Kijiman epäonninen elämäntarina sopivasti vastapainoa eroottisten vihjailujen ja valheiden sävyttämään suhteeseen. Herkullisten tilanteiden lisäksi juuri Kijiman tarina pettymyksineen ja yksinäisyyksineen sinetöi sarjan paikan omassa sydämessäni ja tällä listalla. Kijiman menneisyyttä muuten valotetaan yhä jatkuvassa Indigo no kibun -sarjassa, joten kuumottelut hahmojen parissa eivät pääse tänäkään vuonna loppumaan.

Nobara Aiko – Running Hot and Cold

Nobara Aiko on ollut viime aikoina pinnalla synkähköjen Akiyama-Kun- ja Yokosu inu, meguru yoru -sarjojen kanssa. Viime vuonna Renta käänsi englannksi muutaman vuoden takaisen Running Hot and Cold -sarjan, joka edustaa huomattavasti maanläheisempää linjaa. Tarinassa päähenkilö Junpei ihastuu työkaveriinsa Ichiharaan, joka aluksi onkin mukana menossa kunnes jää jumittamaan jo aiemmin päättynyttä suhdettaan toiseen mieheen. Ichihara ei osannut olla rehellinen tunteistaan aiemmin rakastamaansa Tsujiita kohtaan, mutta ehkä hän voisi olla sitä Junpein kanssa. Vaikka tarinassa kylvetään ja ollaan paljon alasti, kuumottavinta siinä on lopulta sen realistisuus. Kukapa ei pelkäisi torjutuksi tulemista tai kantaisi haavoja epäonnistuneista ihmissuhteista? Eritysen mieleenjäävä on tarinan kaunis loppukohtaus, jossa Junpei ja Ichihara muistelevat ensimmäisiä miespuolisia, muistojen haalistamia ihastuksiaan.

Sarjan voi lukea englanniksi Rentassa.

Ido Gihou – Blood Sugar Sex Magic

Ido Gihoun tarinoissa on aina vähän vinksahtanut tunnelma. Niin myös tässä koulupoikatarinassa, joka alkaa seksiunien ja huumekokeilujen ryydittämänä. Iloinen ja huoleton Keima sekä tähän salaa ihastunut Nao päätyvät epämääräisissä olosuhteissa fyysiseen suhteeseen. Seksistä puhuminen kuitenkin tekee tunteensa salaavan Naon vain surulliseksi, ja hän alkaa lopulta vältellä Keimaa. Keima ei kuitenkaan ole niin naiivi tai pihalla kuin antaa aluksi ymmärtää. Tässäkin tarinassa kiehtovat kontrastit: viattomat tunteet ja surumielinen alavire seksuaalisten toiveiden ja tekojen vastaparina toimii hyvin. Molempien hahmojen vilpittömät tunteet tekivät lukukokemuksesta koskettavan ja oikeastaan aika viattoman – varsin kuumottavalla tavalla tosin.

Matsumoto Noda – Tsumasaki kara aisarete

Puhtaasti kannen perusteella valittu manga osoittautuikin täyden kympin valinnaksi. Tarinassa yksin asuva Tamamura löytää eräänä iltana kotioveltaan itkevän ja kengättömän Asukan, joka on juuri eronnut poikaystävästään. Epätoivoinen Asuka haluaa seksiä, ja alun epäröinnin jälkeen Tamamura syttyy lopulta Asukan jalkojen katselusta. Hieman erikoisesti alkava, jalkafetissillä ratsastava tarina saa kuitenkin myös vakavampia sävyjä. Vähitellen nimittäin selviää, miten huonosti Asukan entinen poikaystävä tätä kohteli, ja miten suhde on vaikuttanut Asukan omanarvontuntoon. Onneksi kiltti Tamamura antaa kuitenkin toivoa paremmasta. Tässäkin sarjassa koskettava tarina vei lopulta voittoon, vaikka seksikohtaukset kuumottavuusarvoon hyvin paljon vaikuttivatkin. Vaikka sarjasta ei löydy kokonaan edes epävirallista käännöstä englanniksi, on japanipainoksessa onneksi mukana furiganat lukemista helpottamassa.