Fujoshiluolan kuumottavimmat mangat 2017

kuumotus 2017

Tammikuu on ehtinyt jo pitkälle, mutta käytetään vielä hetki vuoden 2017 muisteluun. Olemme koonneet Fujoshiluolan perinteiseen Vuoden kuumottavimmat -listaan viime vuoden mieleenpainuvimmat BL-lukukokemukset.

Samalla haastamme myös lukijat kertomaan viime vuoden suosikeistaan. Kommentoi ystävänpäivään eli 14.2.2018 mennessä valintasi tähän kirjoitukseen tai twiittaa tunnisteella #fujoshiluola, ja osallistut Momo to Manji -pokkarin arvontaan! Tämä Sakura Sawan piirtämä Edo-kaudelle sijoittuva BL-sarja pääsi Fujoshiluolan suosikkilistauksen lisäksi BL-mangojen suosiota ja arvostelumenestystä mittaavan Kono BL ga yabai 2018 -listan ykköseksi.

Airinin valinnat:

ooyamato 350

Scarlet Beriko: Tatsuyuki Oyamato the 4th (Yondaime Ooyamato Tatsuyuki)

Scarlet Berikon Minori’s Hand ylsi vuosi sitten tälle samaiselle listalle, joten lienee osuvaa että vuoden 2017 kuumottavimmista mangoista löytyy jatkoa kyseiselle teokselle. Aikanaan Viikon perse -hengessä esitelty yakuza-pomon poika Tatsuyuki ei tuolloin ehkä jäänyt mieleeni, mutta omassa spin-offissaan tämä pääsee vihdoin oikeuksiinsa: ensirakkautensa Minorin perään vielä haikaileva Tatsuyuki joutuu diilaamaan paitsi jartsaelämän realiteettien, myös oman aikuistumisensa kanssa Fukuokan maanläheisissä maisemissa. Kaiken keskiössä on Nozomi, Tatsuyukiin jo lapsuudessaan rakastunut lastentarhanopettaja, jonka mutkaton omistautuminen ja hyväntuulisuus hivuttautuvat vähitellen Tatsuyukin ihon alle. Tatsuyuki Oyamoto the 4th oli vuoden sarjoista lempparini, sillä vaikka se sisältää myös itseäni vähemmän lämmittäviä teemoja, olen auttamattoman heikko sekä Tatsyukin edustamalle spede-estetiikalle että Nozomin kaltaisille semeille – häiriintyneen rajamailla liikkuva vilpittömyys on teoksessa mielenkiintoisesti rinnastettu Tatsuyukin alitajuiseen tarpeeseen suojella itselleen tärkeitä ihmisiä. Kaksikon kemia yhdistettynä Fukuokan murteeseen, jartsameininkeihin sekä Scarlet Berikon tyyliin (Tatsuyukin korvat!! ja hampaat!!) tekevät Tatsuyuki Oyamoto the 4th’sta siis itselleni kokonaisvaltaisesti vuoden BL:n, joka on kestänyt jälleenlukemista yllättävän paljon. Sarja löytyy englanniksi Rentasta.

rouge 350

Katsura Komachi: Rouge

Katsura Komachin Rouge on siitä mielenkiintoinen teos, että poimin sen mukaani joskus vuosi sitten Toranoanasta puhtaasti kannen perusteella. Lopulta luin sen kunnolla vasta tämän vuoden puolella, ja hämmennys oli Suuri: kyseessä ei ehkä ole mikään taiteellisesti täydellisin, juonellisesti omaperäisin tai muilla mittapuilla erityisen poikkeuksellinen teos, mutta tämä lukiojengiläisistä kertova tarina teki silti vaikutuksen yksityiskohdillaan. En nimittäin muista koska olisin viimeksi lukenut BL:ää, jossa geneerisiä “en tiiä voinko itselleni mitään” -laineja seksuaalista väkivaltaa kokeneelle tyypille heittävä teinijäbä samaan hengenvetoon toteaa, että “ei perse, toi oli muuten tosi paskamaisesti sanottu, anteeks”. Ylipäätään BL, jossa shokeeramisen sijaan tiedostetaan erilaisten teemojen vakavuus saa minulta aina viiskyt bingobonusta ja raputarran. Vaihtarioppilas Nagaton ja koulun jengipomoa palvovan Ain välinen dynamiikka toimii juuri tästä syystä niin hyvin – Aita ei esitetä minkäänlaisena uhrina menneisyydestään huolimatta, vaan tämä pistää jengiä nippuun ja pinoon siinä missä muutkin. Geneerisyyden valtamerestä Rougen nosti viimeistään Ain ja tämän palvoman jengipomon suhde: geneeristen dominointisettien sijaan lopussa on twisti, joka viimeistään vakuutti minut Katsura Komachin olevan väsynyt tropeiden toistamiseen. Vähintään tästä syystä Rouge ansaitsee ehdottomasti paikkansa vuoden kuumottavimpien mangojen listalla.

i hate 350

Natsume Kazuki: I Hate

Natsume Kazukin I Hate on puolestaan pokkari, jonka Josuke taisi tunkea ostoskoriinsa ja myöhemmin hyllyyni em. Japanin-reissulla… mutta hyvä että tunki, sillä en ollut hetkeen tsekannut MODS:in tehtailleen Natsume Kazukin sarjoja, vaikka tämän tyyli on ehdottomasti kärkipäässä omaa estetiikkaani vastaavista BL-mangakoista. Visuaalisuuden suhteen I Hate ei sekään petä, sillä emotionaalisesti nyrjähtäneet jäbät saavat sopivaa rosoa piirrostyylistä, joka onnistuu vähäeleisyydestään huolimatta välittämään paljon tunnetta. Vaikka tarinat lopussa hetkellisesti kohtaavat, jakautuu pokkari kahteen pariin: Hiroon ja Kiriyaan sekä Aoeen ja Akayaan, joista molemmat painivat nuorena/teini-iässä alkunsa saaneiden tunteiden sekä aikuisuuden ristitulessa. Yksinkertaisista asetelmista saadaan silti yksityiskohdilla aikaan tunnelmallista menoa, ja etenkin jälkimmäisessä tarinassa käytetty rinnastus leikkipuiston majaan piirrettyyn shiritori-peliin toimii erinomaisesti. Ensisijaisesti I Hate on tällä listalla kuitenkin visuaalisuutensa puolesta, joka vetoaa paitsi urpot rehaajateinit -puoleeni, myös jumittavat aikuiset -puoleeni kiitettävissä määrin.

harukaze 350
Kii Kanna: Harukaze no etranger

Ja mikähän näistä neljästä ei kuulu joukkoon…? Harukaze no Étranger on suoraa jatkoa Kii Kannan Umibe no Étrangerille, jossa käsiteltiin Shun-kirjailijan ja tämän rakastetun Mion suhteen alkuvaiheita. Harukaze no Étrangerissa päästään kunnon perhedraaman makuun kun kaksikko matkustaa Shunin perheen luokse vain saadakseen tietää, että Shunin vanhemmat ovat mm. adoptoineet tälle pikkuveljen. Arkisia ongelmia ja Shunin kirjoitustustuskaa käsittelevä Harukaze no Étranger ei ehkä ole kuumottava samassa mielessä kuin muut yllä olevista teoksista, mutta sen jännite syntyy sekä Mion integroitumisesta osaksi Shunin perhettä, että kaksikon yrityksistä handlata yksityiselämäänsä jatkuvan kyttäysuhan alla. Teemoja kuten homoseksuaalisuutta sivutaan hienovaraisesti mutta realistisesti samalla kun naamaan mätetään kilokaupalla rapuja, ja teos jättääkin sanalla sanoen kokonaisvaltaisen fiiliksen. Kii Kannan persoonallisessa piirrosjäljessä on niinikään jotain hyvin aseistariisuvaa ja kiehtovaa. Jos vuonna 2017 lukemistani sarjoista pitää siis valita neljä mainitsemisen arvoista teosta, kuuluu Harukaze no Étranger ehdottomasti myös tälle listalle. Sarjan ensimmäinen osa löytyy englanniksi Rentasta.

Maijan valinnat:

momotomanji 350

Sakura Sawa: Momo to Manji

Momo to Manjin ensimmäinen (pitkään ja hartaasti odotettu) tankoubon julkaistiin vuoden 2017 alussa, joten ehdin obsessoida sarjasta melkein koko vuoden. Tässä Edo-kaudelle sijoittuvassa slice of life -henkisessä tarinassa riittääkin ihastelun aiheita: upea taide lukemattomine yksityiskohtineen, tunnelmallinen ajankuvaus vaatteineen ja rakennuksineen, ilmeikkäät ja omaperäiset hahmot sekä näiden väliset kuumottavat kohtaukset. Manga seuraa entisen poikaprostituoidun Momokin sekä tatuoidun huilisti Manjin leppoisaa yhteiseloa pienessä kaupunkikorttelissa. Vaikka Momon reisiä ja fundosheja voisi tuijotella ilokseen muutenkin, nostaa hyväntuulisten tuokiokuvien lomasta pilkottava haikea tunnelma sarjan sinne god tieriin asti. Hahmoilla on menneisyydessään synkkiä ja vaikeita kokemuksia (sisältövaroitukset ainakin insestistä), joten tuntuu erityisen ihanalta miten nykyhetken Momo ja Manji ovat selvästi hulluina toisiinsa ja onnellisia yhdessä omalla vinksahtaneella tavallaan. Plussaa tulee myös monipuolisista hahmodynamiikoista. Sarjan piirtäjä Sakura Sawa on sanonut ettei hahmoja luodessaan halunnut tehdä tarinaan ”semeä” ja ”ukea” vaan Momokin ja Manjin omine yksilöllisine piirteineen. Tämä näkyy heti ensimmäisestä luvusta alkaen, kun söpö Momo on se joka kantaa Manjin turvaan tulipalolta. Koska sarja jatkuu edelleen onBLUE-lehdessä ja löydän jo ilmestyneistäkin luvuista jokaisella lukukerralla uutta pureskeltavaa, vaikuttaa vahvasti siltä että Momo ja Manji pysyvät mielessäni pitkään vielä tänäkin vuonna.

joou2

Scarlet Beriko: Joou to shitateya

Tämänkin sarjan luin jo viime vuoden alussa, ja tiesin välittömästi että se tulee päätymään tälle listalle yhtenä omista suosikeistani. Tarinassa nuori ja hieman ylimielinen graafinen suunnittelija Oumi tilaa puvun itseään 10 vuotta vanhemmalta räätäliltä Shidalta… tai ainakin tahtoisi tilata, mutta huomaa ettei huippuammattilaiselta heru aikoja pelkästään sisään kävelemällä ja vaatimuksia esittämällä. Vähitellen miehet onneksi pääsevät yhteisymmärrykseen niin bisneksissä kuin niiden ulkopuolellakin, ja  ihastuksen tunnustaminen ja suhteen aloittaminen sujuvat ilman suurempia draamoja. Konfliktia saadaan kuitenkin revittyä Oumin siskosta joka haluaisi veljensä menevän normaalisti naimisiin, sekä Shidan menneisyydestä, jossa avioliitto ei ollutkaan oikotie onneen. Tarinassa vaikutuksen teki etenkin hahmojen ongelmien inhimillisyys. Shida vaikuttaa täydelliseltä ja asiansa hallitsevalta Aikuiselta, mutta vasta omat heikkoutensa paljastamalla tämä voi todella tulla läheiseksi Oumin kanssa. Oumi puolestaan joutuu taistelemaan ylpeytensä ja muiden asettamien odotusten kanssa niin töissä kuin yksityiselämässään. Henkilökohtaisesti koskettavien teemojen lisäksi myös paridynamiikka osui ja upposi: vanhemmissa ukeissa on sitä jotain, vaikka en ikäerojuttuja yleensä automaattisesti fiilaakaan. Koko komeuden kruunaa Scarlet Berikon skarppi ja ilmeikäs taide. Vaikka olen hänen sarjojensa ystävä muutenkin, Joou to shitateya on tähän asti ilmestyneistä ehdottomasti oma suosikkini.

hikaru 350

Marukido Maki: Me o tojite mo hikari wa mieru yo

Jos ei vuoden 2016 valopilkku Pornographer sitä vielä olisi tehnyt, niin viimeistään tänä vuonna Marukido Maki todella sinetöi paikan sydämestäni. Olisin voinut ottaa listalle mukaan minkä tahansa viime vuonna lukemistani Makin töistä (Indigo no kibun tai Akemi-chan), mutta valinta osui nyt tähän viimeisimpänä ilmestyneeseen Me o tojite… -sarjaan lähinnä ajankohtaisuuden puolesta: tankoubon ilmestyi joulukuussa.  Päähenkilöt Jin ja Hikari ovat pornonäyttelijöitä, jotka työajalla harrastavat seksiä mitä erikoisimmissa skenaarioissa mutta siviilissä hädin tuskin tuntevat toisiaan. Kun Jin pelastaa Hikarun stalkkerilta, alkavat he vähitellen ystävystyä. Miesten lähentyvät välit eivät jää työpaikallakaan huomaamatta, ja heidän tomakka esinaisensa alkaa varoitella pornonäyttelijöiden työpaikkaromanssien tuhoisuudesta. Tässäkin sarjassa minuun vetosivat väsyneet ja surulliset, selvästi aikuiset hahmot. Molemmilla on elämän varrella kertynyttä painolastia: Jin on kapinoivan teini-ikäisen pojan isä, ja Hikaru mieluummin vaikenee menneisyydestään kokonaan. Lopulta Hikarun on kuitenkin kohdattava menneisyytensä ennen kuin hän voi alkaa elää täysipainoista elämää nykyhetkessä.  Niin paljon kuin romansseista pidänkin, olen tykästynyt tapaan jolla Maki käsittelee tarinoissaan myös laajempia teemoja. Yksi kiinnostavimmista keskusteluista nähdään lopulta Jinin pojan Tooman ja Hikarun välillä. Vaikka olisin toivonut myös päähenkilöiden väliseen suhteeseen hieman enemmän substanssia, pitivät runsaat seksikohtaukset ja Hikarun vähän melodramaattisetkin tunteilut minut lopulta tyytyväisenä. Ja onhan Hikarun takatukka tuossa kansikuvassa aika vaikuttava.

koitsunagi 350

Kuzuya Rou: Koi tsunagi

Olisin varmaan voinut valita listalleni neljänneksi jotain diippiä ja fiksua, mutta sydän sanoi toisin. Tämä Kuzuya Roun debyyttimanga kiinnitti huomioni heti ilmestyessään persoonallisella taiteellaan (sarjan alkuperäinen japanilainen Renta-kansi on vielä kivempi kuin tankoubonissa) sekä taglinellaan, jossa lupailtiin vähän vähemmän jäykkiä rooleja seksikohtauksissa. Roolien switchaaminen on aina tervetullutta BL:ssä, ja tässä se on oikeastaan koko tarinan keskeinen kysymys. Päähenkilö Kiichi on parikymppinen homo, joka ihastuu heteroon työtoveriinsa Nozomuun. Kiichin yllätykseksi Nozomu on valmis kokeilemaan seurustelua, mutta kaikenlaisia pikku mutkia mahtuu matkaan. Pulmia aiheuttaa etenkin sänkyhommissa eteneminen ja Kiichin haluttomuus olla bottomina, vaikka hän on aiemmissa suhteissaan ollut sitä lähes aina. Parasta sarjassa on tapa jolla hahmot suhtautuvat seksiin: vaikka siihen liittyy paljon kysymyksiä ja epävarmuutta, asiat ratkeavat lopulta keskustelemalla ja toista kuuntelemalla. Lisäksi mitään ei oteta itsestäänselvyytenä, vaan erilaisista akteista ja rooleista neuvotellaan aktiivisesti. Arvostin sitäkin, että seksin lisäksi myös homoudesta oikeasti puhutaan ääneen. Nozomu saa moneen kertaan palautetta tökeröistä homoja koskevista sanavalinnoistaan, ja Kiichin homokaveri näyttää ettei tämä ole mikään yksinäinen anomalia vaan osa suurempaa yhteisöä. Nämä yksityiskohdat yhdistettynä supersöpöön taiteeseen ja hyväntuuliseen tunnelmaan olivat enemmän kuin tarpeeksi nostamaan sarjan viime vuoden kuumottavimpien joukkoon.

Mikä oli oma viime vuoden BL suosikkisi? Jätä kommentti tai twiittaa tunnisteella #fujoshiluola.

Mainokset

Marraskuun Renta!-suositukset

Rentan1

Marraskuun lukemistoksi valikoitui Rentasta varsin erilaisia teoksia. Temaattisesti niitä kaikkia kuitenkin yhdistää tunteista puhumisen vaikeus. Joskus on helpompi hypätä sänkyyn kuin sanoa ääneen että välittää, oli kyse sitten toisen maailmansodan aikaisista sotilaista tai nykypäivän idoleista.

sefureVinksahtaneita ihmissuhteita viihdebisneksen syövereissä: Ari Uehara – Sex Friends

”Nimensä mukaisesti Sex Friendsissä seurataan miesmallina toimivaa Touaa ja tämän panokaveria Jiroa. Mangan nimen lisäksi myös kannessa lentelevät kondomit asettavat odotukset tarinan tyylilajista oikealle aaltopituudelle heti kättelyssä. Runsaista seksikohtauksista huolimatta kyse ei kuitenkaan ole vain aivottomasta pornoilusta, vaan taustalta paljastuu kipeä ihmissuhdekuvio. Tuuliviirimäinen Toua selvästi haluaa pitää Jiron lähellään, mutta tuntee tukehtuvansa jos Jiro alkaa näyttää liikaa välittämisen merkkejä. Aitojen tunteiden näyttäminen ei muutenkaan ole kovassa huudossa mallien ja idolien pinnallisessa viihdebisneksessä, jossa Toua yrittää luovia parhaansa mukaan.  Vinksahtaneiden hahmojen kuvaus tuo ajoittain mieleen esimerkiksi Psyche Delicon tavan kuvata outoja ihmissuhteita, vaikka yhtä tehokkaasti sitä ei tässä olekaan toteutettu. Sex Friendsistä huomaa muutenkin että kyseessä on tekijänsä debyyttimanga, ja petrattavaa olisi esimerkiksi kuvakerronnan selkeyttämisessä. Tarinasta löytyy kuitenkin kiinnostavia teemoja ja hahmodynamiikkoja joilla päästään jo pitkälle.”  -maipon

”Tunne-elämältään vinoutuneet urpot ja vaikeasti määriteltävät ihmissuhteet ovat yksi lempiaiheistani fiktiossa, joten tartuin Sex Friendsiin mielenkiinnolla. Touan ja Jiron “ei täs midist, pannaan menemään ja mennään panemaan” -dynamiikan vastapainona toimivat mallimaailman eriskummalliset lainalaisuudet, joiden ristitulessa kaksikko yrittää selvitellä tunteitaan. Myös minulle tuli teoksesta mieleen Psyche Delico, sillä parhaimmillaan hedonistinen Toua ja stoalaisempi Jiro ovat kuin mäkkäriversio Choco Strawberry Vanillan Hiroista ja Takesta. Psyche Delicon hienovaraisuuksiin Sex Friends ei kuitenkaan yllä, sillä teoksen poukkoileva kerronta on ehdottomasti sen suurin kompastuskivi. Ensimmäinen kommenttini Sex Friendsiä lukiessa taisikin olla luokkaa “en tajua mitään mitä tässä tapahtuu”… Tarina tuntui aina notkahtavan muutaman kohtauksen jälkeen, eikä alavireiden kuvaaminen sivuhahmojen avulla aina pelittänyt toivotusti. Touan ääripäistä toiseen vetävän hahmon taustalla on kuitenkin ajatusta ja arvostan mangakan kiinnostusta ihmissuhteiden kipeämpiä puolia kohtaan, joten tarttuisin kyllä tämän seuraavaankin teokseen.” -airinpie

gelateriaHaikeaa tunnelmointia jäätelökippojen äärellä: Kitahala Lyee – Gelateria Supernova

”Gelateria Supernova tietää mistä naruista vedellä, kun kehysteemaksi nostetaan jäätelö. Tarinassa yliopistoikäinen Tomoaki päätyy deittisovelluksen kautta seksisuhteeseen itseään vanhemman jäbän kanssa, ja tapaamiset toteuttavat aina samaa kaavaa: ensin jätskille, sitten kämpille. Kaksikko ei tiedä edes toistensa todellisia nimiä, kunnes kuukausien epämääräisen säädön jälkeen tunteet alkavat nostaa päätään puolin jos toisin. Valintojen tekeminen ja niiden takana seisominen tuottaa jälleen vaikeuksia, kuten ne BL:ssä usein tuppaavat tekemään – fyysisen läheisyyden ja emotionaalisen etäisyyden luona kontrasti ei ole uusi aihe, mutta Gelateria Supernova lähestyy sitä ilman väkinäistä draamaa. Raukean tunnelman keskellä Kitahala Lyeen taide pääsee oikeuksiinsa, ja yksityiskohtainen kuvakerronta olikin lempiasiani teoksessa. Itse juoni tuntuu jäävän hieman anonyymit jätskitreffit -konseptin jalkoihin eikä pääparin kehitys pysy täysin tunteiden sanoittamisessa mukana, mutta fiilistelyn puolesta Gelateria Supernova jää joka tapauksessa plussan puolelle. Visuaalisesti teos on myös tämänkertaisista sarjoista itselleni mieluisin.” -airinpie

”Gelateria Supernova on mielestäni onnistunut esimerkki konseptivetoisesta tarinasta. Hahmojen suhde ja sen aiheuttamat tunteet rinnastuvat jäätelön syöntiin ja makuihin, ja jokainen luku on myös nimetty yhden jäätelömaun mukaan. Jäätelövertausten lisäksi myös vuodenaikojen vaihtuminen rytmittää tarinaa mukavasti, ja tuulen puhaltamat syksyn lehdet ja keväiset kirsikankukat ovatkin näyttävästi esillä kuvakerronnassa. Ajan näkyvä kuluminen tukee tarinan haikeaa tunnelmaa. Samalla tavoin kuin vuodenajat ovat ohikiitäviä, myös hahmojen suhde on kiinni tässä hetkessä vailla varmuutta tulevaisuudesta. Hahmoihin ei päästä lopulta sukeltamaan kovin syvällisesti, mutta se ei jäänyt itseäni juuri vaivaamaan, koska se tuntui enemmänkin tyylilliseltä valinnalta. Tomoakin läheisyyden kaipuu ja pelko välittyvät mangan sivuilta joka tapauksessa erinomaisesti. Tätä mangaa voisi hyvin suositella pienieleisistä ja aikuismaisista ihmissuhdekuvauksista pitävälle. Jos kaipaa vielä lisää näkökulmia tarinaan, myös Arana on kirjoitellut siitä blogissaan täällä.” -maipon

ginzaSuhdekipuilua sodanjälkeisessä Tokiossa: Unohana- Neon Ginza Paradise

”Siinä missä Sex Friends ja Gelateria Supernova jättivät hieman viileäksi tunnepuolella, Neon Ginza Paradise petrasi kolmikosta eniten juuri ihmissuhteen kuvauksessa. Kaikki kolme tämänkertaista Renta-sarjaa kertovat kyllä vaikeista tunteista ja yhdessä olemisen hankaluudesta, mutta Neon Ginza Paradise saa kehykseksi selkeät raamit: toisen maailmansodan jälkeiseen Japaniin sijoittuvassa tarinassa amerikkalaisten tulkkina toimiva Aoi kohtaa vuosien jälkeen sodassa ryvettyneen ystävänsä Takahikon, ja ei aikaakaan kun vanhat tunteet alkavat kummitella mielessä. Teoksessa yhdistyykin hyvin historiallisempi ajankuvaus kuten amerikkalaisten ja japanilaisten tulehtuneet välit, sekä pääparin omat henkilökohtaiset skismat. Loppua kohti vedetään ehkä turhan geneeriselle mustasukkaisuus-/possessiivisuuslinjalle ja konfliktit ovat omaan makuuni hieman tarkoituksenhakuisia, mutta kokonaisuudessaan Neon Ginza Paradise osui ja upposi siihen “oot ihan perseestä mutta tykkään susta silti” -hermoon, joka eri vivahtein toteutettuna taitaa olla kryptoniittini. Kolmikosta tämä oli siis suosikkini.” -airinpie

”Olen muutenkin heikkona erilaisiin historiallisiin miljöisiin BL-mangassa, joten olin aika myyty tälle tarinalle jo ennen sen lukemista. Ensimmäisellä lukukerralla keskityin ehkä enemmän nauttimaan estetiikasta ja ajankuvasta, mutta toisella lukukerralla myös Aoin ja Takahikon vaikea suhde osui ja upposi toden teolla. Sodanaikainen ja -jälkeinen miljöö mahdollistaa katkeransuloisen tunnelmoinnin, mutta sen lisäksi myös hahmojen väliseen dynamiikkaan on saatu mukavasti kierrettä. Ihan sydämestä puristi seurata vierestä kuinka huithapeli Takahiko ja suoraselkäinen Aoi työntävät toisiaan pois, vain palatakseen lopulta aina yhteen. Hahmojen pitkä yhteinen taival näkyy uskottavasti myös fyysisenä läheisyytenä. Erilaisia tunteita välittävät halaukset ja kädestä pitämiset onkin oikeastaan kuvattu vielä ihanammin kuin varsinaiset seksikohtaukset. Tykkäsin myös erityisesti Aoin hahmosta, koska tämä ei jää kärsiväksi sotaleskeksi tai ovimatoksi, vaikka odottaakin Takahikoa sodasta palaavaksi pitkään. Lisäksi arvostin tarinan realistista otetta: Rakkauden tunnustaminen on tärkeä askel kohti suhdetta, mutta se ei vielä pelkästään riitä. Sekä Takahikon että Aoin on muutettava käytöstään jos he todella haluavat olla yhdessä.

Jos haluaa päästä todella hyvään lukutunnelmaan, voi Spotifysta heittää taustamusiikiksi vaikka tämän levyn. Ja ei kun fiilistelemään!” -maipon

 

Suuren Harada-kyselyn tulokset

DSC_0401

Harada, Harada, Harada… Taasko ne puhuu Haradasta, saattaa joku lukijamme/kuuntelijamme pohdiskella. Yritämme kovasti taistella yksipuolisuutta vastaan kun puhumme BL:stä, mutta jotenkin tämän mangakan nimi nousee esiin uudestaan ja uudestaan. Ehkä juuri siksi, että hänen tuotantonsa on kaikkea muuta kuin yksipuolista. Tällä kertaa on sitä paitsi kyse erityistapauksesta: onBlue-antologialehden viimeisimmässä numerossa ilmestyi Haradan uuden One Room Angel -sarjan alkamisen kunniaksi Harada-spesiaali, jota pitää päästä mehustelemaan.

Spesiaaliin sisältyi mm. Haradan haastattelu, keskustelu Haradan ja Nobara Aikon kanssa sekä uuden sarjan hahmoluonnoksia. Kiinnostavimpana kaikista mukana olivat myös tulokset hahmokyselystä, johon Haradan lukijat olivat saaneet vastata ennen lehden ilmestymistä. Vastauksia netin kautta tehtyyn kyselyyn tuli yhteensä 1390 kappaletta. Kyselyssä fanit pääsivät pohtimaan suosikkihahmojensa lisäksi mm. kenet hahmoista ottaisivat autiolle saarelle mukaan, kelle antaisivat 10 000 jeniä rahaa ja kenestä haluaisivat tehdä uken.

Koska meillä täällä Fujoshiluolassa ei ole muuta elämää, otimme käsittelyyn kysymyksistä ja tuloksista kiinnostavimmat ja päädyimme pohtimaan mitä ne kertovat Haradasta, tämän faneista ja universumin rakenteesta.


DSC_0378

Lempihahmosi Haradan teoksissa

  1. Fukusuke (Color Recipe, seme)
  2. Yoru (Yoru to Asa no uta, uke)
  3. Momo (Yatamomo, uke)
  4. Shoukichi (Color Recipe, uke)
  5. Asaichi (Yoru to Asa no uta, seme)
Kommentit

maipon: Color Recipen Fukusuken yltäminen hahmoäänestyksen ykkössijalle samanaikaisesti yllätti ja ei yllättänyt. Kyseinen sarja ja varsinkaan kyseinen hahmo eivät kuulu omiin suosikkeihini, mutta lukijoiden kommentteja tarkastelemalla saa ehkä jonkinlaisen käsityksen siitä mikä niissä vetoaa. Monelle lukijalle gäppi Fukusuken viileän ulkokuoren ja sisällä piilevien psykopaattitendenssien välillä on selvästi vastustamaton, ja lehteen painettu englanninkielinen kommentti summannee asian melko hyvin: ”He’s so sick yet so HOT!!!” Samalla myös Fukusuken vahvat tuntemukset tarinan ukea Shoukichia kohtaan saivat mainintoja, joten selvästi epäterveen puolelle luisuva omistautuminen rakkaudelle saa ainakin osan Haradan faneista liikkeelle.

Sama näkyy myös hahmoäänestyksen melko täpäräksi kakkoseksi tulleen Yorun saamissa kommenteissa: tämän omistautunut rakkaus Asaichia kohtaan mainittiin suunnilleen yhtä monta kertaa kuin Yorun vetoava ulkonäkö. Kolmoseksi tulleelle kovia kokeneelle Momolle puolestaan toivottiin onnellisuutta elämään, ja tämä sai kommentteja myös söpöydestään. Äänestyksen söpöyspotin vei kuitenkin Shoukichi, joka sai söpöyskehuja niin tsundereudestaan kuin pulisongeistaankin. Viidenneksi sijoittuneen Asaichin kommenteissa näkyi niin ikään kiinnostus ulkokuoren ja persoonallisuuden väliseen ristiriitaan: pullisteleva ja kovaa esittävä Asa on parhaimmillaan kun hän osoittaa kömpelöllä tavallaan herkkiä tunteitaan Yorua kohtaan.

Omana nostona on pakko vielä ottaa esiin kuutoseksi yltänyt, Hen-ai sarjasta tuttu masokistimaikka jolle ei edes ole koskaan annettu nimeä. Koska kyseessä on yksi omista suosikkitarinoistani, on pakko nostaa hattua tälle valinnalle! Harada itsekin toteaa kommentissaan olevansa iloinen siitä, että myös lyhyiden tarinoiden hahmot saivat ääniä.

airinpie: 3/5 ain’t bad, tosin kolmea lempihahmoa enempää minulla ei taida Haradalta ollakaan. Ykköstila vähän hämmensi, sillä vaikka olen itsekin usein kuudere-yandere-kombinaation ystävä, en millään Jeesuksen tahdonvoimallakaan kykene oikein ymmärtämään Fukusuken vetovoimaa. Yorun kakkostilasta sen sijaan en ole eri mieltä: tämä ja Momo ovat kaikessa sekopäisyydessään omiakin suosikkejani, ja näiden kädettömyys arkielämässä on paitsi samaistuttavaa myös kovin symppistä. Ehkä toisiksi suurin yllätys listalla onkin lopulta Asaichin vitostila, sillä vaikka kyseinen ihmisperse on ehkä oma lempihahmoni kaikista Haradan spedeistä, odotin näkeväni top viidessä ennemmin Yatamomon suoraselkäisemmän Yatan – tosin Harada-äänestyksissä selvästikään ei skabata hyvän ihmisen pisteillä, joten sikäli sijoitus on looginen…


DSC_0386

Lempipari

  1. Yata x Momo (Yatamomo)
  2. Fukusuke x Shoukichi (Color Recipe)
  3. Sadistijäbä x Masokisti-opettaja (Hen-ai)
  4. Asaichi x Yoru (Yoru to Asa no uta)
  5. Ihme semehiippari x Messiah (Messiah-sarja)
  6. Yoru x Asaichi (Yoru to Asa no uta)
Kommentit

airinpie: Meinasin alkuun reklamoida Tukesiin, Valviraan ja vielä valtionvarainministeriöön Asaichin ja Yorun matalasta sijoittumisesta, kunnes vilkaisin listausta tarkemmin: top 6:sta nimittäin löytyy sekä Asa x Yoru että Yoru x Asa :D:D:Dfj Yhteenlasketuilla äänillä olisi herunut kolmossija, joten menkööt. Listan kärkipäästä löytyy odotetusti Yata x Momo, joiden dysfunktionaalinen suhde tosin kiinnostaa itseäni enemmän tieteellisessä kuin romanttisessa mielessä; Fukusuke x Shoukichi taas… no jaa. Hen-ain ja Messiah-sarjan sijoituksista minulla ei ole suuria tuntemuksia suuntaan tai toiseen, mutta etenkin Sadistijäbän ja Masokisti-opettajan sijoittuminen oli positiivinen yllätys!

maipon: Harada on onnistunut luomaan varsin vaihtelevia paridynamiikkoja kuhunkin tarinaansa, ja fanien vastaukset heijastelivat tätä myös. Yatan ja Momon suhteessa viehättää pariskunnan näennäinen epäsopivuus toisilleen, ja toisaalta se että japanilaisen sanonnan mukaisesti rikkinäinenkin pata löytää itselleen kannen. Color Recipen tapauksessa lukijat pitivät söpönä hahmojen välistä sanailua, suhteen Shoukichissa esiin nostavia dere-puolia… sekä tietysti Fukusuken psykoa rakkautta tätä kohtaan.

Kolmoseksi tulleen, Hen-aista tutun pariskunnan kiinnostavaksi pointiksi mainittiin (erotiikkapisteiden lisäksi), että vaikka fyysisesti kyseessä on seme ja uke, suhde tuntuu henkisesti kahden semen suhteelta. Samaa henkeä näkyi myös Yorun ja Asaichin saamissa kommenteissa: erään vastaajan mukaan Yoru tuntuu sememäiseltä ukelta ja Asa ukemaiselta semeltä, ja se juuri on parasta. Toisen kommentoijan mukaan puolestaan näiden hahmojen kohdalla ei ole väliä missä roolissa he ovat, kun kyse on rakkaudesta. Nautin itsekin siitä, että Asa x Yorun lisäksi myös Yoru x Asa sijoittui niin hyvin, ja Haradakin totesi kommentissaan nauraneensa asialle. Ehkä hauskin kommentti tähän osioon tulikin yhden Yoru x Asaa äänestäneen lukijan suusta, ja suomeksi se kääntyisi suunnilleen muotoon ”Milloin… milloin… pliis!”

Haradaa ilahdutti myös lyhyemmistä tarinoista tuttujen parien sijoittuminen varsin korkealle. Samoilla linjoilla olen itsekin: olisin varmaan äänestänyt joko Hen-ain tai Messiah-sarjan pariskuntaa, joten Buddhan siunausta kaikille samanmielisille. Oikeastaan oli ihan hauska huomata, että jos Color Recipen pääparia ei lasketa mukaan, kaikki omat suosikkiparini löytyivät top 6:sta.


DSC_0387

Keiden hahmojen haluaisit tapaavan

  1. Fukusuke (Color Recipe, seme) & Yoru (Yoru to Asa no uta, uke)
  2. Yoru (Yoru to Asa no uta, uke) & Momo (Yatamomo, uke)
  3. Momo (Yatamomo, uke) & Shoukichi (Color Recipe, uke)
  4. Shoukichi (Color Recipe, uke) & Yoru (Yoru to Asa no uta, uke)
Kommentit

airinpie: Tämä äänestys oli oma suosikkini kaikista :D On aika kuvaavaa, että vastauksissa pyörivät samat naamat (bonuksena nelossijalla vielä Shoukichi & Yoru) – ajatus esimerkiksi Fukusukesta ja Yorusta tai Momosta ja Yorusta keskustelemassa ihmissuhteistaan on kutkuttava. Ilmeisesti vastaukset tähän kategoriaan ovat kuitenkin vaihdelleet hyvin laajalti, sillä ykkössijalle on päästy vain 3 %:n äänienemmistöllä. Mitäköhän muita yhdistelmiä joukkoon on mahtunut? Top 3:sta oma suosikkini on tietysti Yoru & Momo, mutta jos saisin valita listan ulkopuolelta, vastauksena olisi tietenkin Asaichi & Momo. Sitä perseilyn määrää voi vain kuvitella!

maipon: Vastaukset todella jakautuivat laajalle tämän kyselyn kohdalla, koska Haradan luomasta lahjasta hahmokaartista riittäisi yhdisteltävää loputtomiin. Fanit pääsivätkin todella vauhtiin vastauksia miettiessään. Kommenteissa joku ideoi Yorun ja Fukusuken bondaustuokiota, jossa jälkimmäinen leikkaisi edellisen tukkaa ja samalla avauduttaisiin omasta enemmän tai vähemmän psykosta rakkauselämästä. Muita lukijoiden esille nostamia hahmojen kohtaamisia olivat mm. Hen-ain masokistimaikka ja Yatamomon Suda, sekä Nii-chanin Yui ja Yoru to Asan Yoru. Lisäksi toivottiin joko Yatan tai Momon opettavan Nii-chanin Yuille hieman rentoutumisen jaloa taitoa. Itse olen täysin rinnoin kaikkien Yoruasan ja Yatamomon crossoverien kannalla, onhan niitä nähty Haradan piirroksissa ennenkin. Ykköseksi sijoittunut Yoru + Fukusuke -kombo näyttää myös hyvin, miten erilaisia tarinoita obsessiivisesta rakkaudesta voi kirjoittaa – ja toisaalta sen, että ko. hahmoissa on yllättävän paljon samaa.


DSC_0389

Kuka hahmoista on mielestäsi vaarallisin

  1. Fukusuke (Color Recipe, seme)
  2. Seme (Chikan sareteru kare wo guuzen wo hakken shite, teki na tenkai de)
  3. Sensei (Yugami-sarja, seme)
  4. Shunichirou (Hikizuru oto, seme)
  5. Yui (Nii-chan, seme/uke)
Kommentit

airinpie: Juuh jaah jooh. Vaikka ”koitsu yabai” vaikuttaa olevan tämän kategorian kohdalla aika liukuva käsite, ketään tuskin yllättää että listalle on päässyt jopa kolme kaveria Yajirushi-lyhärikokoelmasta. Color Recipen Fukusuke vetää taas kyseenalaiset pisteet himaan, joskin luulen että tämän ”yabai” on hieman eri tasolla kuin listan muilla sosiopaateilla / manipuloivilla sadisteilla… Itselleni Haradan suurin aivot nyrjäyttänyt ihmishirviö on tietenkin kolmossijalle päässyt pedarimaikka, jonka olemassaolosta en välttämättä olisi edes tarvinnut muistutusta.

maipon: Ehkä kertoo jotain olennaista Haradasta, että sekä tykätyimmän hahmon että psykoimman hahmon äänestyksessä ykköstila päätyi samalle hahmolle. Kuvaavin kommentti Fukusukea äänestäneiltä lienee ”Mister king of psycho stalker homo (kohteliaisuutena)”….. Ykköstilaa lukuunottamatta tässä osiossa nousi esille paljon hahmoja tarinoista, joita ei juuri muissa osioissa näkynyt. Tämä herättääkin ihan kiinnostavaa pohdintaa siitä, milloin häiritsevä hahmo on häiritsevä mutta moe, ja milloin pelkästään häiritsevä. Tosin samalla tavalla kuin Fukusuken psykouteen kohdistuvat kommentit olivat kaikesta huolimatta kehuvia, muitakin esiin nousseita hahmoja tunnuttiin pitävän enemmänkin kiehtovina kuin vastenmielisinä. Harada kertoi omissa kommenteissaan kiinnostavana yksityiskohtana, että moni äänestäjä oli kirjoittanut vastaukseksi ”minna yabai”, eli kaikki hahmot ovat vaarallisia. Pakko olla samaa mieltä.


DSC_0393

Hahmo jonka haluaisit nähdä ukena

  1. Asaichi (Yoru to Asa no uta, seme)
  2. Fukusuke (Color Recipe, seme)
  3. Iori (Yoru to Asa no uta)
  4. Sadistijäbä (Hen-ai, seme)
  5. Suda (Yatamomo, seme)
  6. Yata (Yatamomo, seme)
Kommentit

airinpie: Hueehahohuheuhauhuehauhue. 22 % enemmistö ei voi olla väärässä, eivätkä kyllä olekaan. Vaikka teknisesti Asaichi nähtiin jo kertaalleen ukena Yoru to Asassa (…), olen itse asiassa aika yllättynyt jos ei sarjan jatko-osassa kertaakaan päästä näkemään Asan ilmiselvää uke-potentiaalia. Hahmo on nimittäin 1:1 sellainen spede, joka monessa muussa tarinassa päätyisi ukeksi nimenomaan äksyilynsä ja uhittelunsa vuoksi. Kategorian muista voittajista minulla ei oikeastaan ole erityisempää sanottavaa, paitsi että Suda voisi mieluummin mennä vaikka kiven alle asumaan. Tai räjäyttää itsensä kuuhun, idk.

maipon: Uke-Asaichia rukoiltiin lukijoiden puolesta jo parikysymyksen kommenteissa, joten ei ihme että Asa räjäytti pankin tämän kysymyksen kohdalla. Vastaukset olivat itse asiassa aika hellyttävää luettavaa: joku toivoi hellän ja rakastavan seksin Yorun kanssa parantavan Asan aiemmin saamat traumat. Toinen lukija puolestaan epäili, että kerran Yorun kanssa bottomina oltuaan Asa jäisi lopullisesti sille tielle. Lukijat olivat myös Airinin kanssa samoilla linjoilla siinä, että hahmo nyt vain sopisi ukeksi. Osassa vastauksissa mainittiin myös halu päästä kiusaamaan Asaa, ja sama teema näkyi myös muiden hahmojen kohdalla. Sekä Fukusuken (2. sija) että Sudan (5. sija) kohdalla lukijat halusivat nähdä hahmojen itkevän. Iorin moni taas näki ilmiselvänä ukena.

Tämä ja seuraava kysymys olivat mielestäni varsin hauskoja, koska niissä päästiin leikkimään roolijaoilla ja toteamaan, etteivät niiden rajat aina ole niin selvät. Samalla roolien merkitys toisaalta korostuu: ei näillä asioilla spekulointi olisi niin kutkuttavaa, ellemme nimenomaan olisi tottuneet näkemään tiettyä hahmoa tai tietynlaista hahmotyyppiä aina tietynlaisessa roolissa.


DSC_0396

Hahmo jossa on potentiaalia semeksi

  1. Yoru (Yoru to Asa no uta, uke)
  2. Riku (Color Recipe)
  3. Masokisti-ope (Hen-ai, uke)
  4. Momo (Yatamomo, uke)
Kommentit

airinpie: Ks. ylempi kohta – Harada, koska tietenkin luet tätä, tiedäkin että reklamoin todellakin sinne Valviraan jos en saa edes yhtä seme-Yorua Yoruasan jatko-osassa!!! Idk mulla on tästä Paljon Tunteita, osittain koska Yoruasa ylipäätään herättää paljon tunteita, mutta myös koska koko Yoruasan ajan Yoru on (ilmeisesti japanilaisten lukijoidenkin mielestä) kyseisen suhteen henkinen seme ja pari sopisi mielestäni täydellisesti omaksi suosikikseni eli reversibleksi. Ok, tästä (ja aika monesta muusta Yoruasaan liittyvästä asiasta) on tulossa piakkoin oma postauksensa, joten ei siitä nyt sen enempää… Myös Momon seme-potentiaalista olen enemmän kuin samaa mieltä, ja hauskimpana yllättäjänä listalta löytyy myös Color Recipen Riku :DDD

maipon: Ihan hauska huomata, että seme-Yoru sai vielä enemmän ääniä kuin uke-Asa. Yhdessä kommentissa pidettiin suorastaan tuhlauksena ettei komea ja laulutaitoinen Yoru ole seme. Toisessa kommentissa taas arveltiin Yorun olevan semenkin roolissa hellä. Toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneita Rikua ja masokistimaikkaa puolestaan pidettiin dominoivien puheidensa puolesta sopivina hommaan, ja Momon todettiin olevan hauska missä tahansa roolissa. Jos saisin itse toivoa, haluaisin että Haradalta nähtäisiin jatkossa oikeasti reversible pariskunta, ja Yoru x Asa olisi mielestäni ihan varteenotettava vaihtoehto siihen. Nii-chan-sarjassa hahmojen roolit toki vaihtuvat, mutta tarina vaikuttaa jopa Haradan kertomaksi niin häiritsevältä että olen jättänyt sen toistaiseksi väliin.


Yhteenveto

airinpie: Vastauksissa toistuvat aika samat naamat, mikä kertoo omaa tarinaansa Haradan suosituimmista (ja pisimmistä) tarinoista. Valtaosan kanssa olen samoilla linjoilla, mutta Color Recipen suosio on yhä pienimuotoinen mysteeri – symppasin itsekin teoksen Shoukichia, mutta tämän ja Fukusuken suhteesta puuttui omaan makuuni tarpeeksi monisyinen valtadynamiikka, jotta sarja olisi tehnyt suuremman vaikutuksen. Japanilaisfaneihin Color Recipe sen sijaan tuntuu uponneen kuin häkä, mistä voi päätellä jotain varmasti myös Haradan lukijoiden mieltymyksistä… Vaikka lukijaprofiilit itsessään ovat aina mielenkiintoisia, salaa toivon myös että Harada äänestyksen tulokset nähtyään loisi jotakin aiheesta hahmo x tapaa hahmon y, sillä näin häiriintyneillä hahmoilla tulokset voisivat olla aika hysteerisiä.

maipon: Mitä opimme tästä kaikesta? Ainakin sen, että Harada on onnistunut luomaan paljon todella muistettavia hahmoja. Lisäksi värikkäät vastaukset todistivat fujoshien spekuloinnin ja fantasioinnin voimasta, joka on todella vaikuttava. Vastauksia tarkastellessa tuntui myös korostuvan aiemminkin pohtimani asia: Color Recipessä nähtävä paridynamiikka tuntuu Haradan tuotannossa anomalialta, koska kaikkien muiden sarjojen kohdalla molemmat hahmot ovat yleensä tavalla tai toisella kieroutuneita. Color Recipen tapauksessa kaikki häiriintyneisyys on kuitenkin kasautunut Fukusukelle, mikä saa suhteen tuntumaan omasta näkökulmastani jotenkin väärältä. Sarja toki jatkuu edelleen, joten ehkä söpössä ja viattomassa Shoukichissä on vielä piirteitä joita emme ole päässeet näkemään…

Uteliaille voin muuten paljastaa, että autiolle saarelle lukijat ottaisivat mieluiten mukaan Yatan, antaisivat rahaa Momolle ja pitivät Yorua kaikkein ideaaleimpana waifu-ehdokkaana (oikein! t. airin). Jos Kyselyn tuloksien lähempi tarkastelu kiinnostaa, lehden voi ostaa vaikka täältä: Amazon.co.jp. Seuraavassa numerossa on muuten luvassa fanikyselyn tulokset Kumota Harukon Shinjuku Lucky Hole -sarjasta, joten odottelen sitäkin jo mielenkiinnolla.

Lokakuun Renta!-suositukset

Rentan1

Niin se aika rientää ja taas on tullut aika kuukauden lukusuosituksille. Lokakuussa lukuhaaviin tarttui kaksi mangaa aikuisemmista aiheista. Koska mikään ei sano aikuisuus niin kuin vaippojen vaihtaminen tai yli kolmekymppiset miehet!

lets be a familyHumoristista perhearkea: Let’s Be a Family – Tomo Kurahashi

”Chiaki ja Kazuma ovat jo teineinä seurustelemaan alkanut pariskunta, jonka elämä kääntyy ylösalaisin heidän lapsuudenystävänsä Tomoen jättäessä beebonsa miesten hoiviin työkomennuksen kutsuessa. Vaikka vanhemman rooliin totutteleminen vie aikansa, vuosien kuluessa beebosta kasvaa oikein tasapainoinen nuori neiti. Chiakin ja Kazuman tasapainoa sen sijaan heittelevät niinkin arkiset asiat kuin lapsen tarhasta noutaminen, ristiin menevät työvuorot tai yhteisen ajan puute – puhumattakaan elämän isoista käännekohdista kuten naimisiinmenosta.

Let’s Be a Family on hieman hämmentävä lukukokemus: fokus on ehdottomasti perhe-elämän ja arjen kiemuroissa, mutta realismin sijaan tapahtumia kuvataan hattaranpehmeän kuplan sisältä. Löysin silti itseni symppaamasta vahvasti pääparia, vaikka lapsuudenystäväpariskunnat harvoin kinostusmiekkaa kivestä kutkutteleekaan – kaksikosta ’äidillisemmäksi’ osapuoleksi osoittautui nimittäin alun sitoutumiskammoinen, blondattuine hiuksineen ja lävistyksineen räväkämpi Kazuma, jolta sujui niin ruoanlaitto kuin nappien ompelu. Vaikka lähmintää teoksessa on BL-sarjoille epätyypillisen vähän, välittyi kaksikosta myös hyvä pariskuntasynergia beeboilurumban tasapainoksi. Kosintahommat ja muu lässynlää alkoivat jo vähän koputella hötönsietorajojani, mutta olin aika yllättynyt miten paljon lukukokemuksesta lopulta pidin. Joskus on ihan kiva lukea utopistista perhesettiä ilman homofobiaa, tuskaa ja ruttoa.” -airinpie

”Lapset ja perheen perustaminen eivät ole BL-mangassa mikään uusi teema. Uusperhekuvioita on BL-sarjoissa käsitelty osuvasti mm. Yaya Sakuragin Hide and Seekissä ja Haruko Kumotan Wild Rosessa. Let’s Be a Family onnistuu silti tuomaan aiheeseen mukavan tuoretta twistiä, koska pariskunnan molemmat osapuolet ovat tasapuolisesti vanhempina alusta asti sen sijaan että toinen tulisi mukaan jo olemassaolevaan perheyksikköön. Lämmittävää on, että myös lapsen äiti on kuvioissa mukana, vaikkakin sitten etävanhempana. Erityisen diipistä tai realistisesta kuvauksesta ei kuitenkaan ole kyse, vaan fokus on alusta loppuun kepeän hyväntuulisessa arkikohelluksessa.

Sarjan kepeys tuntui omaan silmääni paikoin vähän liiankin harmittomalta. Lukiessa heräsi silti paljon ajatuksia perheistä ja sukupuolirooleista. Mieleen nousivat erityisesti kaksi aiemmin lukemaani BL-aiheista kirjoitusta, joissa aihetta on sivuttu.  Maki Hakuin artikkelissa pohditaan, kuinka BL-maailmassa perheen perustamiseen ei liity yhteiskunnan paineita tai odotuksia roolijaosta, vaan hahmot voivat tehdä sen omilla ehdoillaan. Hieman vanhemmassa Sex Pistols -aiheisessa artikkelissaan  Jessica Bauwens-Sugimotonjossa puolestaan argumentoi, että lasten hankintaa tai tiettyjen roolien ottamista parisuhteissa ei BL-mangassa pitäisi tulkita automaattisesti heteronormatiivisena.

Oli tarinan teemoista tai niiden käsittelystä mitä mieltä tahansa, tarjoaa Let’s Be a Family joka tapauksessa mukavan erilaisen BL-lukukokemuksen. Koska perheen pyörittäminen on tarinassa niin isossa osassa, romanssi ja parisuhteen ylläpito jäävät väkisinkin pienempään rooliin, mikä ehkä osaltaan auttaa ”aikuismaisemman” tunnelman luomisessa tarinaan. Lisäksi Tomo Kurahashin piirrostyyliä ja sympaattisia hahmoja on aina hauska katsoa. Sopii toivoa että Renta jatkaa hänen sarjojensa kääntämistä jatkossakin.” -maipon

niyamaAikuisia rakkauspulmia: An Innocent Puppy Meets a Two-Faced Cat – Niyama

”Kuten kaikki tietävät, 39-vuotias on jo ikäloppu ja suunnilleen toinen jalka haudassa. Näin tuntuu ainakin miettivän An Innocent Puppy Meets a Two-Faced Catin päähahmo Naohito, jonka ihmissuhteet kaatuvat aina täydellisyyden esittämiseen. Roolit alkavat kuitenkin äkkiä karista Naohiton tutustuessa nuoreen ja vilpittömään Tohruun, jonka tilapäinen vierashuoneeseen muutto laittaa kuviot uusiksi. Kyseessä on siis aika geneerisellä ”naiivi hetskujäbä rakastuu puolivahingossa homo/bissejäbään” -premissillä varustettu tarina, jonka vahvuuksina ovat kuitenkin rauhallinen kerronta ja turhan draaman rajaaminen minimiin.

Aikuismainen tunnelma välittyykin ensisijaisesti Naohiton ja Tohrun kommunikaatiosta, jossa on hyvässä suhteessa paitsi itsetietoisuutta ja kokemuksen tuomaa realismia, myös kypsän suhteen vaatimaa rehellisyyttä. Ikäerosta tai seksuaali-identiteetistä ei onneksi revittykään sen kummempaa paniikkia kuin ne ihan välttämättömimmät ”huh ha heh mut eikös sua salettiin ällötä ku oon kuitenki tällanen vanha setämies” tai ”mutku mää oon miäs tajuuksää” -perussetit, joten vaikka kovin mieleenpainuvasta tarinasta ei lopulta ollutkaan kyse, jäi teoksen mutkattomasta asenteesta ainakin hyvä mieli.” -airinpie

”Tässä tarinassa oli monta asiaa jotka ilahduttivat jo ennen lukemista, kuten Niyaman hauska piirrostyyli ja päähenkilön keskimääräistä korkeampi ikä. En mitenkään automaattisesti ole ikäerotarinoiden ystävä, mutta jos vanhempi osapuoli sattuu olemaan uke, tarinaa ei ole vaikea myydä minulle. Naohiton ikää käytettiin tarinassa myös kivasti hyödyksi: tämän lakoninen ja hieman toivosta luopunut asenne rakkauteen sai tosissaan toivomaan hahmolle onnellista loppua. Lisäksi tämän sisäinen ristiriita – oman itsensä piilottaminen täydellisyyden naamion taakse ja samalla tuska siitä ettei kukaan pidä hänestä aidosti – on varmasti samaistuttava jossain mittakaavassa varsin monelle.

Kivojen teemojen lisäksi pidin tarinassa myös pienieleisestä suhteenkehittelystä. Vaikka romanssi ei lopulta täyttänyt sydäntäni elämää suuremmilla tunteilla, tykkäsin silti tavasta jolla Naohito ja Tohru vähitellen lähentyvät alun ristiriidoista huolimatta ja täydentävät toisiaan. Naohiton täydellisen ulkokuoren alta alkaa löytyä itsekkäämpää särmää, ja Tohrussa on yksinkertaisen suorasukaisuuden lisäksi myös huomaavaisempi puoli. Tunteiden ja kuumotteluhetkien pohjustus tuntuu uskottavalta, ja toisen luvun kalsarikännäilykohtaukseen ja sen kohtalokkaisiin seurauksiin on tullut palattua useasti viime päivien aikana. Ilmeikkäiden piirrosten ansiosta tarinasta löytyy rauhallisen yleistunnelman vastapainoksi myös huumoria, joten tylsää ei pääse tulemaan. Seuraavaksi lukulistallani onkin ehdottomasti mangan spin-off My Dearest Cop.” -maipon

Banana Fishin arvoitus

bf-vaakaKuvakaappaus animen nettisivulta bananafish.tv

Viime sunnuntaina Twitter ja animeuutissivustot täyttyivät koko vuoden kiinnostavimmasta animejulkistuksesta: Akimi Yoshidan kynäilemä Banana Fish -manga saa ensi vuonna animesovituksen, yli 20 vuotta loppumisensa jälkeen. 80-luvun New Yorkiin sijoittuva, jengien ja rikollisjärjestöjen kahinoita sekä kahden hyvin erilaisesta kulttuurista tulevan pojan ystävyyttä luotaava manga on Japanissa klassikko, jonka merkitystä ei voi liioitella. Animeprojektin on tarkoitus juhlistaa Yoshidan 40-vuotista taiteilijanuraa, joka on jatkunut menestyksekkäästi näihin päiviin saakka. Hänen mangaansa Umimachi Diary perustuva elokuva käväisi Suomenkin teattereissa viime vuonna.

Japaninkielisessä Twitterissä animejulkistus herätti ansaitusti kuhinaa ja nostalgisointia. Vaikka Viz ehti kääntää 19-osaisen sarjan kokonaisuudessaan englanniksi 2000-luvun alkupuolella, länsimaissa sekä Yoshida että Banana Fish ovat kuitenkin jääneet melko tuntemattomiksi. Niinpä katseet kääntyivät englanninkielisessä uutisoinnissa ja kommenteissa ennen kaikkea animen tuotantotiimiin, joka onkin varsin kiinnostava. Animaatiostudiona häärii Mappa, jonka moni animeteollisuutta tuntemattomampikin osaa viime vuoden jälkeen yhdistää Yuri!!! on Iceen. Ohjaajaksi taas on valikoitunut Hiroko Utsumi, joka on jäänyt monelle mieleen Free!n ohjaajana ja storyboardaajana. Ennustan jo nyt että vertauksilta Free!hin ja YOI:hin ei tulla välttymään. Vertauksia tehdessä olisi tosin hyvä pitää mielessä, että Banana Fish oli olemassa jo 30 vuotta ennen kumpaakaan sarjaa.

スクリーンショット 2017-10-24 20.52.23

Itseäni animen tuotannossa eniten kiinnostavana yksityiskohtana hahmosuunnittelusta vastaa Akemi Hayashi, joka onnistui Doukyuusei-elokuvassa herättämään henkiin Nakamura Asumikon äärimmäisen hankalasti animeen istuvan piirrostyylin. Ensimmäinen Ashista julkaistu konseptikuva ainakin vaikuttaa sopivan päivitetyltä mutta silti tarinan hengelle uskolliselta, eli odotukset ovat korkealla.

Tällaisella tekijäkaartilla ei myöskään varmasti tarvitse pelätä, että tarinan emotionaalinen puoli jäisi toiminallisempien osioiden jalkoihin. Ashin ja Eijin epätodennäköinen ja monitulkintainen ystävyys on yksi sarjan kantavista pilareista. Juuri tämä monitulkintaisuus on herättänyt paljon keskustelua, ja animejulkistuksen vanavedessä japaninkielisessä Twitterissä onkin päädytty debatoimaan siitä, onko Banana Fish BL-sarja vai ei. Osa keskustelijoista on halunnut nostaa Banana Fishin BL:n yläpuolelle, ikään kuin se olisi jotain paljon parempaa ja arvokkaampaa. Eräs twiittaaja muistuttaa osuvasti, että on tahditonta lytätä muita genrejä samalla kun ylistää yhtä teosta. (linkki)

Yksi käyttäjä puolestaan pohtii, että jos häneltä kysyy onko Banana Fish BL:ää, hän sanoisi että ehkä joidenkin mielestä mutta hänestä ei. Jos taas häneltä kysyisi onko sarja yaoita, hän vastaisi kyllä, ja päätyy lopuksi harmittelemaan kätevän yaoi-sanan katoamista käytöstä. (linkki)  Toinen käyttäjä taas toteaa, että hänen Twitter-aikajanallaan yaoi-termi ainakin elää ja voi hyvin. (linkki)

Kiinnostavan näistä pohdinnoista tekee yaoi-termin käyttötapa, koska se poikkeaa niin länsimaissa totutusta (seksiä sisältävä BL-sarja) kuin alkuperäisestä japanilaisesta (seksiin keskittyvä, juoneton tarina) merkityksestäkin. Alkuperäinen postaaja tuntuukin käyttävän sanaa yaoi tarkoittamassa yleisesti tarinoita joissa on vähintäänkin potentiaalia homoseksuaaliselle sisällölle. (Lisäksi tuntuu hieman hassulta nähdä että Japanissa termin perään haikaillaan, kun englanninkielisessä fandomissa siitä taas ei tunnuta pääsevän eroon sitten millään.)

1.pngMangan alkuperäisiä kansia 80-luvulta

Itse näen että kysymystä Banana Fishin ja BL:n suhteesta voi lähestyä kahdella tapaa. Jos kysytään, kuuluuko Banana Fish genreen nimeltä BL, vastaus on yksiselitteisesti ei. Sarja julkaistiin shoujo-lehti Bessatsu Shoujo Comicissa, ja se on täysiverinen shoujo-sarja. Tarina toki hyödyntää paljon vuosikymmen aiemmin syntyneen shounen-ain tropeita kuten kauniita poikapäähenkilöitä ja seksuaalisen väkivallan teemoja.

Sarjaa ei myöskään voi pitää BL:nä siksi, että se julkaistiin aikana jolloin nykyisenlainen kaupallinen BL ei ollut vielä kunnolla vakiintunut omaksi genrekseen. Sarja kuitenkin nousee BL-historiikeissa lähes aina jossain vaiheessa esiin kun tullaan 80-luvulle. Tämä ei kerro niinkään siitä että sarja määriteltäisiin yleisesti BL-mangaksi, vaan siitä että Banana Fish itse oli aikanaan määrittämässä monen BL:n lukijan ja tekijän makua ja kiinnostuksenkohteita, ja sitä kautta myös nykyisen BL:n muotoutumista.

Jos genren sijaan taas kysytään, onko Banana Fishissä ”BL-sisältöä” eli poikien välistä rakkautta, vastaus on… kyllä ja ei. Ash ja Eiji eivät tunnusta toisilleen muuta kuin korkeintaan syvää ystävyyttä, eikä suhteella ole seksuaalista ulottuvuutta. Toisaalta hahmojen suhde on kuvattu niin intensiivisenä ja tärkeänä kyynelineen ja tunteikkaine kirjeineen, että se voisi yhtä hyvin olla rakkaustarina. Sellaisena se tuleekin helposti luettua, etenkin jos BL- tai shoujoromanssitekstit ovat lukijalle jo entuudestaan tuttuja.

Osa faneista on etsinyt asiaa pohtiessaan apua jumalan eli tekijän sanasta. Yoshida onkin eräässä haastattelussa todennut, ettei tarkoittanut Ashin ja Eijin suhdetta romanttiseksi rakkaudeksi (renai kankei). Linkit haastatteluun ovat kuitenkin mystisesti kadonneet Twitteristä, joten itse kukin voinee valita syyttääkö asiasta tekijänoikeuksia vai tinahattuja. Lisäksi Yoshida on sanomisistaan huolimatta piirtänyt hahmoistaan paljon taidetta jossa liikutaan vähintäänkin todella läheisen bromanssin alueella. Totuus on tuolla jossain.

Itse toivoisin, että lukijat ja tulevat katsojat eivät liikaa lähtisi etsimään yksinkertaisia vastauksia tai yrittäisi mahduttaa Banana Fishiä mihinkään tiettyyn muottiin. Juuri sarjan ja sen kuvaamien suhteiden moniselitteisyys tekee siitä niin kiehtovan teoksen kaikkine rönsyineen, draamoineen ja hassutteluineen. Lopulta Yoshidan tai kenenkään muun sanomisilla ei ole tulkinnassa väliä, vaan ainoastaan tarinan ja hahmojen herättämillä tunteilla. Niitä onkin sitten luvassa, ja paljon.

news_header_yoshida

Syyskuun Renta!-suositukset

Rentan1

Fujoshiluolan Renta-suositukset ovat täällä taas! Tämänkertaisten lukusuositusten kanssa voi käpertyä viltin alle kun sää viilenee ja illat pitenevät. Luvassa tällä kertaa taas kokoelma, josta toivottavasti löytyy luettavaa niin söpöilyn kuin vinoutuneempienkin tarinoiden ystäville.

SYYSKUUN SUOSITUKSET

yatamomo

Ensin iloa, sitten tuskaa: Yata & Momo – Harada

”Syyskuun tärkein uusi Renta-julkaisu oli käännös Haradan Yatamomosta. Jotenkin olin ajatellut ettei Haradan sarjoja saataisi koskaan virallisesti englanniksi, mutta tässä sitä ollaan. Tarinassa hyväntahtoinen mutta kuumapäinen Yata tarjoaa yöpaikan kodittomalle ja rahattomalle Momolle, joka on kaikkea muuta kuin normaali kaveri. Kaksikon välejä mutkistaa – Momon epämääräisen elämäntyylin lisäksi – myös kuvioihin ilmestyvä Momon sadistinen ex-sugar daddy Suda. Eri hahmojen kautta päästään tarkastelemaan varsin mielenkiintoisia teemoja. Mikä lopulta erottaa omistushalun tai säälin rakkaudesta? Ja voiko toista ihmistä todella muuttaa? Kaikki tämä on tietysti kuorrutettu niin hengästyttävällä määrällä seksikohtauksia että hiki nousee Momo-raukan pintaan lisäksi myös lukijalla. Komediaa, synkempiä sävyjä ja aidosti koskettavia kohtauksia yhdistelevä tarina jää siis taatusti mieleen tavalla tai toisella. Manga on sittemmin jatkunut vielä kahden pokkarin verran, toivottavasti nekin nähdään Rentassa englanniksi ennen pitkää.” –maipon

“Yatamomo on minulle jotenkin monimutkainen sarja. Toisaalta se on Harada-osastollani enemmän suosikkien kuin inhokkien puolella, mutta kovin henkilökohtaista suhdetta minulla ei sarjaan ole. Enemmänkin Yatamomo on niitä teoksia, jotka kiinnostavat minua eniten temaattisesti: rikkinäisen ja elämänasenteeltaan jopa perverssin hedonistisen Momon ja tähän ihastuvan Yatan suhde on niin nyrjähtänyt, että sitä seuraa jonkinlaisella tieteellisellä mielenkiinnolla. Vaikka kaksikon välillä nähdään myös aidosti herkkiä hetkiä, mistään hyvänmielen rakkaustarinasta ei ole kyse. Eniten tykkäänkin sarjassa itsekkyyden eri muotojen tutkiskelusta, sillä Yata ei voi pelkällä rakkaudellaan parantaa Momoa. Rasittavan ja traagisen välillä tasapainoileva Momo puolestaan on hahmona äärimmäisen mielenkiintoinen. Harada ei siis taaskaan päästä lukijaansa helpolla, mistä paljon plussaa.” –airinpie

high heels

Hömppädraamaa korkojen kera: Take My High Heels Off – Jijico Okina

”Tämä randomisti kannen ja muutaman sivun previkan perusteella tehty ostos osoittautui itselleni ihan nappivalinnaksi. En koskaan sano ei miehille korkokengissä, ja kaupan päälle tarinasta löytyy vielä sopivasti annosteltuna katkeransuloisia väärinkäsityksiä, herkkiä sydämentykytyksiä ja hauska piirrostyyli. Stoalaisen jäyhän Kenin ja pirteän ulkokuorensa alla salaisuuksia piilottelevan Chiakin tarina ei tuo juonensa tai toteutuksensa puolesta pöytään varsinaisesti uutta, mutta tarjoilee tutun annoksen oikein toimivalla kattauksella. Korkokengätkin on saatu näppärästi nivottua osaksi juonta ja Chiakin kriiseilyä oman itsensä hyväksymisen vaikeudesta. Tällaisilla eväillä minua on varsin helppo miellyttää.” –maipon

“Take My High Heels Off oli minulle niitä teoksia, jotka voi hotkaista alas pikaruoan tavoin: tiedät mitä saat ja alas menee kitkatta, muttet jälkikäteen välttämättä muista mitä oikeastaan edes söit. Tiivistettynä siis korkokengistä epäsuoran valaistumisen kokeva Ken ihastuu luokkakaveriinsa Chiakiin, jolla puolestaan on geneeristäkin geneerisempi yksinäisen homojäbän itsensämyymisnarratiivi (sekä tietysti sen mukaiset kompleksit). Koska jäbät korkokengissä eivät esteettisessä mielessä ole itselleni mikään Juttu, tarinasta itsestään ei jäänyt käteen mitään kovin uutta ja ihmeellistä; sen taide on kuitenkin mukavan ilmeikästä, ja kokonaisuus ajaa ihan hyvin asiansa angstilla maustettuna höpöhöpönä.” –airinpie

etranger

Eteeriseen tunnelmointiin: The Stranger by the Beach – Kanna Kii

”Okinawalaiselle pikkusaarelle sijoittuva herkkätunnelmainen tarina kertoo kirjailija Shunista ja vanhempansa menettäneestä Miosta, joka heidän tavatessaan on vielä lukiossa. Piristävästi Mio tosin häipyy mantereen puolelle kolmeksi vuodeksi, ja saapuu hieman aikuistuneena takaisin lämmittelemään suhdetta Shunin kanssa. Mangan viehätys on ehdottomasti sen söpössä taiteessa ja ilmeikkäissä hahmoissa. Suhteen haparoivia alkuaskelia ja hahmojen menneisyyden mörköjä kuvataan myös kiinnostavasti ja realistisen oloisesti. Draamalla ja söpöilyllä höystetty arkikuvaus tuo oikeastaan hieman mieleen Kumota Harukon Itoshi no nekokken. Tässä taas yksi sarja, jonka myöhempienkin osien toivoisi ennen pitkää päätyvän Rentaan.” –maipon

“Stranger by the Beach on ennen kaikkea fiilistelymanga, jossa pienen saaren elämä tulee kirjaimellisesti iholle. Asetelma on myös hieman poikkeuksellinen, kun päähahmot Shun ja Mio tunnustavat tunteensa jo varhain. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että suhde itsessään etenisi yksinkertaisesti. Omien tunteiden kanssa sinuiksi tuleminen vie aikaa, mille Kii Kannan kuvitukset antavat kauniin kehyksen. Itselleni ykkökseksi teoksessa nousikin nimenomaan visuaalinen puoli ja tunnelmointi, joiden ohessa Shun ja Mion suhde etenee hienovaraisesti yhdestä etapista toiseen. Vaikka kaipaan usein tarinoiltani hieman syvempää “miksi juuri sinä” -pohdintaa, Stranger by the Beachissa huomioidaan toisaalta myös uudelleentutustumisen tärkeys; kolmen vuoden erossaolon jälkeen sekä Mio että Shun ovat hieman eri ihmisiä, jolloin keskiöön nousee myös toisen kohtaaminen sellaisena kuin tämä todella on.” –airinpie

Desucon 16.-18.6.2017

desucon_uusilogovaaka

Desucon tuli, oli ja meni taas kerran! Fujoshiluola osallistui coniin harvinaisesti yhteisellä luennolla – edellisen kerran olemme tainneet olla samalla esiintymislavalla aivan ensimmäisessä Desussa. Ohjelmanpitohehkutusten lisäksi coniraportista selviää mm. mikä Yuuki Kajin Suomi-läpistä oli paras, ja millaisia elämänohjeita voi saada lahtelaisilta taksikuskeilta.

1

Ennakko-odotukset tapahtumaan

airinpie: 

Kuten “muutamaan” otteeseen on tullut tässä todettua, syksyllä kutsuu Englanti ainakin vuodeksi eteenpäin. Ennakko-odotuksina tämänkertaiselle kesä-Desulle oli siis Ancara Conitus ja Sibbestä kaiken irti ottaminen, seuraavasta kerrasta kun ei ole vielä tietoa. Tavoitteena oli myös hankkiutua eroon nurkissa lojuvasta animesälästä, sillä muuton yhteydessä en halua säilöä yhtään ylimääräistä Kise-avaimenperää.

maipon:

Omat coniodotukseni kohdistuivat ennen kaikkea kunniavieras Yuuki Kajiin. Desun kunniavieraat ovat yleensä olleet itselleni suht tuntemattomia, mutta tällä kertaa tunnistin vieraan nimen ja pari rooliakin. Järkeilin myös että täytyyhän tässä jäbässä jotain kiinnostavaa olla, jos pelkkä kunniavieraan julkistaminen edellisen conin päättäjäisissä nosti desibelit kattoon pääsalin ulkopuolellakin.

2

Mitä jäi käteen muiden ohjelmasta?

airinpie: 

Tapahtuman parhaan ohjelman todistamisesta saan kiittää Maijaa, sillä tämän päämäärätietoinen “perjantaina on Yuuki Kaji ja se ois kiva nähdä” vei koko seurueemme lopulta kunniavierasohjelmaa katsomaan. Itse asiassa olin vähän ravistettu tajutessani, etten muista koska olen viimeksi käynyt Sibben pääsalissa… En etukäteen tiennyt mitä odottaa, mutta luvassa oli parin tunnin edestä naurulihaksia kurittavaa viihdettä, jonka aikana oli mahdotonta olla rakastumatta Kajin valloittavaan persoonaan. Varietee-henkiset osiot olivatkin kunniavierasohjelman ehdotonta huippua, sillä Kaji oli valmis heittäytymään älyvapaisimpiinkin haasteisiin todellisen ammattilaisen elkein. Lisäksi KajiKajin spontaanit interaktiohetket ohjelmaa juontaneen Myyn kanssa olivat hulvattomia. Vanhana Rurouni Kenshin -fanina arvostin etenkin hyvää de gozaru -läppiä! Perinteisemmät Q&A-osiot olivat myös mielenkiintoisia, joskin “millaista oli työskennellä sarjan x parissa” -tyyppisissä kysymyksissä on usein se ongelma, ettei vieras voi vastata niihin kuin yhdellä (eli japanilaisittain diplomaattisella) tavalla. Vaikka osa vastauksista oli täten hieman ennalta-arvattavia, kunniavierasohjelman spontaanimpi puoli enemmän kuin kompensoi seesteisempiä hetkiä ja sai itkuhuutonauramaan useampaankin otteeseen. Bananya!!!

Muun Desuconin aikana ajattelin ennakkoon käyväni vaikka kuinka!! monella!! luennolla!! …vain löytääkseni tieni ainoastaan kahdelle. Syytän ristiin menneitä aikatauluja, sekä sitä ettemme kirjaimellisesti mahtuneet lauantain Jojo-luennolle. Ensimmäinen ei-itsepitämäni luento tapahtumassa oli siis sunnuntaiaamun Saint Young Men -luento. Ohjelma oli hyvin mitoitettu luennon tarpeisiin, ja animen nähneenä mutta mangaa lukemattomana mukana oli myös uutta informaatiota. Suosin yleensä hieman analyyttisempiä luentoja, joten pohdintaa esimerkiksi uskontojen maallistumisesta Japanissa olisi voinut olla enemmänkin. Kokonaisuus joka tapauksessa toimi ja luennonpitäjät vaikuttivat rentoudessaan miellyttäviltä kuunnella, joten toivottavasti he soveltavat jatkossakin omaa tietämystään itseään kiinnostaviin aiheisiin. Plussaa myös animeklipeistä!

Sunnuntain toiseksi luennoksi jäi Madun Erocosplay, joka sattui hyvään saumaan ennen kirppistuottojen takaisinjonottelua. En henkilökohtaisesti tiedä eroottisesta cosplaysta enempää kuin mitä twitter-feedini (pääasiassa Madun itsensä ansiosta…) silmilleni vierittää, joten aihe oli kiinnostava. Ohjelmassa oli hyvä tasapaino informaation, pohdiskelun ja vähän yleisön haastamisenkin välillä: ei turhaa setämiesten syyllistämistä (söpöjen tydyjen kuvista tykkäämisessä ei ole mitään pahaa!), mutta myös herättelyä kuvattavan ja kuvaajan välisiin valta-asetelmiin sekä oman kommentoinnin merkitykseen. Luennolla tuotiin mielenkiintoisesti esille myös japanilaisten harrastajien yhteisöllisyys – oli kyse sitten spesiaalien alusasujen suunnittelusta, peruukkien stailauksesta tai kuvausolosuhteiden luomisesta, kuvien esteettisyyteen todella nähdään vaivaa.

Vaikka kielitaito-filtterillä on aina oma vaikutuksensa, saattaa juuri tämä omistautuminen puolin ja toisin selittää osan Madun esille tuomasta “miksi japanilainen erocosplay tuntuu vähemmän limaiselta kuin länsimaalainen” -efektistä. Olen viime aikoina nimittäin kuluttanut Netflixistä paljonkin länsimaiseen aikuisviihdeteollisuuteen liittyviä dokumentteja, joissa toistuva teema on juuri resurssien ja sitä myötä esteettisyyden merkityksen väheneminen: siinä missä sekä esiintyjät että jopa kuvaajat saattoivat ennen voimaantua vaivalla tehdyistä asuista, meikeistä ja lokaatioista, internetin myötä pääosaan on noussut aktin itsensä korostaminen mahdollisimman halvalla. Tämän rinnalla ei olekaan kovin yllättävää, että tunnelman ja mielikuvien luomiseen keskittynyt erocosplay voi viehättää katsojaa enemmän kuin länsimaalaisesta pornosta vaikutteitaan ottava tissit tiskiin -cosplay, jossa ei jätetä mitään mielikuvituksen varaan. Ajatuksia herättävä luento siis, jonka aihetta olisi mieluusti kuullut vielä enemmänkin. Madun eri näkökulmia huomioivaa harrastuneisuutta on aina kiehtovaa kuunnella, joten pidä nyt mies ihmeessä jatkossakin taas luentoja!

Näiden lisäksi osallistuimme jo perinteeksi muuttuneeseen lauantai-illan animevisaan, josta jouduin kuitenkin pakenemaan jo puolivälin paikkeilla. Yksitoista tuntia piilareita eivät nimittäin tulleet toimeen visan kuvien kanssa, jotka hurjan söpöistä dioista huolimatta olivat aivan liian pieniä jopa neljä penkkiriviä sivuscreenistä istuvalle. “Can’t see shit captain” olikin yleisin vastaukseni kysymyksiin, joten päätin mieluummin vapauttaa pääni peruukin puristuksesta ja jättää linnoituksen puolustamisen tiimin toiselle puoliskolle.

maipon:

Pakko kompata Airinia: Yuuki Kaji oli mahtava aloitus viikonlopulle ja oikeastaan koko conin valopilkku. Hänen esiintymisensä onnistui olemaan sekä sympaattista että äärimmäisen viihdyttävää. Samalla Kaji myös demonstroi hyvin, miten helppoa on tehdä vaikutus suomalaisyleisöön: muutama ”hyvää”, ”kippis” ja ”salmiakki”, ja koko katsomo oli polvillaan (allekirjoittaneet mukaanluettuna). Tästä lähin ”Kippis de gozaru” kuuluu lähtemättömästi kaikkiin juomatilanteisiin! Anekdootit seiyuu-kollegoista ja -senpaista olivat myös omiaan aiheuttamaan hysteerisiä reaktioita, samoin kuin eri hahmojen äänten demonstroinnit (Bananya! Papa bananya!!). Myös haastattelun juontopuoli hoitui Myyltä oikein hauskasti ja tyylikkäästi. Diatykkiä olisi tosin haastattelun aikana voinut hyödyntää esim. heijastamalla esiin kuvat kulloinkin puheenaiheena olleista hahmoista. Kaiken kaikkiaan Kaji oli todella onnistunut valinta kunniavieraaksi, vaikka haastattelun anti olikin lopulta enemmän viihteellistä kuin informatiivista.

Mitä siihen informatiivisemman ohjelman eli luentojen katsomiseen tulee, aina ei voi voittaa eikä edes joka kerta. Tälläkin kertaa about kaikki kiinnostavat ohjelmat osuivat päällekkäin toistensa sekä omien aikataulujemme kanssa. Näkemättä jäivät ainakin Tunnelmanluonti Kenji Nakamuran sarjoissa, Machomiehistä muotimalleihin, MediamixDoujin-kulttuuri, Huumorin keinot animessa sekä Itabagit

Meten pitämästä Arkkitehtuuri animessa -luennostakin ehdin nähdä vain loppuhenkäykset. Niiden aikana käytiin läpi mm. miten rakennusten materiaalivalinnoilla voi ilmentää tarinan tematiikkaa ja miten taustalla näkyvien talojen ja sisustuselementtien väreillä ja muodoilla voi luoda tunnelmaa. Plussaa runsaista havainnollistavista dioista, niiden varaan tällainen aihe pitääkin rakentaa – tosin edelleen toivoisin aina ja kaikilta myös sarjojen nimien kirjoittamista dioihin, koska puheessa katsojalle tuntemattomat sarjat menevät yleensä liian helposti ohi.

Lauantai-iltaa elähdytti myös perinteinen animevisa, joka oli valmiine vastauspapereineen ja söpöine dioineen toteutettu oikein sujuvasti. Ainoa miinus tuli niistä pienistä kuvista: jos neljä screenshottia laitetaan samaan diaan, olisi parempi täyttää niillä koko kuva-ala, jotta yksityiskohdista saisi paremmin selvää.

Sunnuntain luentosaldo muodostui vain hippusen paremmaksi. Aloitimme aamumme eheyttävästi ShrubSparrow’n ja Effyn pitämällä Buddha ja Jeesus Japanissa – Saint Young Menin uskontokuva -ohjelmalla. 45 minuutin luento tarjosi nopean katsauksen sarjaan ja sen taustalla vaikuttavaan kulttuuriin, mikä muodostuikin itselleni kiinnostavimmaksi osaksi luentoa. Japanilaisten joustava suhtautuminen uskontoon on syy sekä siihen miksi yhden jumalan kristinusko ei oikein ole ottanut siellä jalansijaa, että siihen että turistinakin on niin helppo lähteä Japanissa mukaan erilaisiin temppeli- ja pyhättövierailumeininkeihin. Käsiteltävien aiheiden määrä ja laajuus oli suhteutettu hyvin ohjelman kestoon, ja luento eteni oikein mukavasti. Saint Young Men -mangan ja animeversioiden ystävänä luento ei sinänsä tarjonnut minulle kauheasti uutta, mutta se auttoi silti jäsentämään joitain omia epämääräisiä ajatuksiani aiheen tiimoilta. Tästä olisi hyvä laajentaa vaikka pohtimaan animessa tai mangassa nähtävää uskontokuvausta laajemminkin!

Toinen sunnuntain ohjelma oli Madun Eroottinen cosplay Japanissa, joka edusti itselleni täysin vierasta aihepiiriä. Ennakkotietojen puute ei kuitenkaan haitannut, ja itselläni ainakin on olo, että luennolta jäi käteen jotain niin aiheen ystäville kuin siihen etukäteen tutustumattomillekin. Kontekstia omaehtoiselle cosplayposeeraamiselle tuotiin mm. etsimällä eroja samankaltaisia tarpeita täyttävään AV-teollisuuteen ja ”oikeisiin” idoleihin. Aiheesen liittyviä mahdollisia ongelmakohtia ei lakaistu maton alle, mutta ei myöskään jääty kauhistelemaan, ja tykkäsin kovasti tästä kriittisestä mutta samalla ei-tuomitsevasta asenteesta. Myös vertailu japanilaisen ja länsimaisen skenen välillä oli kiinnostavaa. Luento oli eheä ja kiinnostava kokonaisuus joka käsitteli aihetta monipuolisesti, ja esiintyminen sujui alkujännityksestä(?) huolimatta oikein letkeästi. Tällaisia ohjelmia on aina ilo katsoa!

Miten (ohjelmanpitäminen) meni noin niinku omasta mielestä?

airinpie:  

Juuh jaah jooh. Seksuaalivähemmistöjen representaatio animessa -ohjelmastamme jäi minulle hieman ristiriitainen jälkifiilis. Toisaalta jälkikäteen on tullut hurjasti palautetta, että luento herätti paljon tunteita ja ajatuksia; toisaalta en ole 100 % tyytyväinen toteutukseen, sillä aikarajoitteiden vuoksi homma meni aikamoiseksi läpijuoksuksi ja pari pointtia jäi matkasta. Osa johtui omasta “pakko ahtaa ohjelma niin täyteen infoa että pienikin viivästys aiheuttaa dominoefektin” -riskinotosta, osa taas alun teknisistä ongelmista. Tämän lisäksi emme saaneet mennä paria minuuttia enempää yliajalle seuraavaksi salissa järjestettävän kunniavierasohjelman takia. Aikataulusta jäätiin lopulta noin 5 minuuttia, mutta päästäksemme edes puoliväliin yhteenvetoa jouduin vetämään monen osion huomattavasti nopeammalla tahdilla kuin olisin halunnut. Kaksin puhuessa kun et voi hallita koko ajankäyttöä kokonaan itse…

Noh, tärkein saatiin toivottavasti sanottua ja ihmiset ohjelmasta joten irti, joten liialle nipotukselle ei kannata antaa sijaa. Negistelyn sijaan halusimme nimittäin kyseenalaistaa länsimaisessa somessa pyörineitä “mutta tottakai tämä on 100% täydellistä/kamalaa representaatiota” -väitteitä, jotka helposti johtavat riitoihin ja pettymyksiin. Olinkin ilahtunut jälkikäteen kaikista “ei vitsi, puit juuri sanoiksi syyn miksei [sarja x] kolahtanut niin paljon” -kommenteista, sillä liian mustavalkoinen fandom-jaottelu aiheuttaa helposti vieraantumista itse sarjoista. Se on sääli, koska samassa teoksessa voi olla sekä hyvää että huonoa. Oma sisäinen optimisti-Mobu tai pessimisti-Ritsu lopulta määrittelee kummalla puolella vaakaa kuppi eniten kallistuu. Sano siis some-huuruilulle ”ei” ja tee animefandomista parempi paikka!

P.s. sori ettei ollut hassuja videoita tällä kertaa. Olisin halunnut tehdä Yurio-videon Ismon kirottuihin lempikekseihin, mutta a) ei ollut aikaa ja b) Gorim pyysi pysymään asiallisena ): Vaikka ei tuo jälkimmäinen tainnut nytkään täysin toteutua…

maipon:

Kun on vuosia tottunut vääntämään ohjelmia yksin, vaati kahden hengen yhteistyö valmistelujen aikana hieman totuttelua. Lopulta työnjako saatiin kuitenkin optimaaliseksi, kun Airin keskittyi saattamaan asiasisällön hyvään järjestykseen ja eheiksi pointeiksi, ja itse saatoin keskittyä diojen pipertämiseen. Itse tapahtumassa ohjelmasta jäi ihan hyvä fiilis. Olisi toki ollut mukava kuulla jo etukäteen että ohjelma-ajan ylittäminen edes parilla minuutilla ei tällä kertaa onnistu, mutta elämä on ja ainakin lähdimme pamauksella. Tärkein taisi silti jäädä sanomatta: vaikka aihe on tärkeä, lopulta sen pohtiminen on aika runkkaamista koska emme itse ole japanilaisia homoja joita asia lopulta eniten koskettaa.

Luennosta saatu positiivinen palaute niin livenä kuin Twitterissä auttoi joka tapauksessa unohtamaan ne omat pienet kämmäilyt ohjelman aikana, joten kiitos vaan tutut ja tuntemattomat kilteistä sanoistanne. Samalla luennon saama vastaanotto oli itselleni hyvä muistutus oman analyysin ja subjektiivisen tulkinnan tärkeydestä luennoilla: itse keskityn välillä vähän liiaksikin objektiiviseen asiasisältöön kirjoittamisessa ja esiintymisessä, vaikka juuri ne omat tulkinnat tai kokemukset vievät sisällön yleensä sille kuuluisalle nextille levelille. Tästäkin luennosta olisi varmasti tullut varsin erilainen jos jompikumpi meistä olisi ollut sitä yksin tekemässä, ja uskon että tällä kertaa yhteistyö oli kaikista pienistä negistelynaiheista huolimatta lopulta voimaa. RIP kirotut lempikeksit.

3

Mikä oli parasta conissa?

airinpie:  

Rento yleismeininki ja taipuvat aikataulut pätivät tässäkin conissa, mikä oli hyvä asia ottaen huomioon että pääsimme todistamaan Forenomin lauantaista 5:40 aamuherätystä. Koskapa sitä ei haluaisi seistä kadulla kuudelta aamulla palohälytyksen takia? Viimeksi pääsimme todistamaan Forenomissa vastapäisen huoneiston tulvimista jonkun sammuttua kännissä suihkuun, joten Rauhankadulta ei todellakaan menoa ja meininkiä puutu. Sunnuntain taksikuskimme paljastikin että Forenomilta löytyy paloautoja jos ei nyt joka viikonloppu, niin ainakin kerran kuussa. Sama taksikuski myös kertoi, ettei kannata hypätä kännissä taksiin Lahdesta Helsinkiin, ainakaan jos on opiskeleva yksityisyrittäjä. Kuulemma voi sunnuntaina kaduttaa. Lahdessa oppii vaikka mitä!

Muita conin kohokohtia olivat tietysti kaikki juttelemaan tulleet ihmiset, tuttujen kanssa käydyt keskustelut, kirppiksellä menneet rojut sekä Con-TV:n luola, josta oli supermakeat näkymät pääsaliin. Itselleni tämä oli jo toinen kerta Con-TV:ssä joten ei jänskättänyt, olen täysin hyväksynyt näyttäväni joka tapauksessa ylikasvaneelta sammakkoeläimeltä. Sunnuntain viihdyttävin hetki syntyi puolestaan Maijan ostettua minulle kirppikseltä Free!-fanikirjan, jonka olin itse sinne myyntiin tuonut. Kiitti kolmesta eurosta!

maipon:

Hengaus! Kaverit! Dorkien cosplay-kuvien ottaminen kavereista! Kerrankin kesäinen Lahden kesäyö! Harmi ettei lauantaina päässyt istumaan Lastun terassilla pidempään, mutta korealaisten juomapelien demonstrointi omassa hotellihuoneessa hieman kompensoivat asiaa. Ylipäätään jäi tosi kiva yleisfiilis, käytännön asiat sujuivat mukavasti ja rahaakaan ei juuri kulunut (paitsi ruokaan ja siihen epäonniseen Free!-fanikirjaan :’D). Con-TV:n tekemä haastattelu pitämäämme ohjelmaan liittyen oli aika iso wtf-hetki, mutta siitäkin selvittiin lopulta. Iso kiitos myös jälleen kerran Maaretin ja Petterin coniautolle sekä Lastun maittaville vegesapuskoille. Vaikka Desussa on tullut käytyä jo aika monta vuotta, löytyy tapahtumasta aina jotain uutta ihmeteltävää ja ilon aihetta. Ja ehkä ensi kerralla saadaan se karaokekoppikin varattua.

kuva

Bingobonuskierros

airinpie: 

Loppuun pari sanaa kesä-Desusta yleisesti: vaikken tarkkoja kävijämääriä tiedäkään, tämänkertainen Sibbe tuntui aiempia K18-tapahtumia ahtaammalta. Ja tämä vieläpä hyvän sään suosiessa! Tässä on sekä hyvää että huonoa: tietysti olen iloinen että K18-coneille riittää kysyntää (ja täten luentosaleihin katsojia), mutta osa aktiviteeteista meni aikamoiseksi jonotteluksi. Esimerkiksi taidekujalla tuli ensimmäistä kertaa aikoihin olo, että henki loppuu ja taju lähtee jos tungokseen jää jumiin. Kirpputori puolestaan oli siirretty takaisin Metsähalliin, jossa kiemurteleva jono ei tuntunut lyhenevän koko conin aikana. Sunnuntaina itse tuottojen tilitystä odotin kiltisti nelisenkymmentä minuuttia, kun check-outia varten oli varattu yksi printteri. Pakostakin laittaa miettimään, miten Frostin tai sateisemman kesä-Desun laita on tulevaisuudessa, jos ihmisiä on paikalla yhtä paljon.

maipon:

Airin ehti taas summata suunnilleen kaiken. Oli kuitenkin kiva jälleen huomata että luennot todella kiinnostivat ja salit täyttyivät kerta toisensa jälkeen, vaikka se sitten tarkoittikin sitä että en itsekään päässyt kaikkiin haluamiini ohjelmiin. Kiitokset myös ohjelmanpitäjistä huolehtineelle uudelle ohjelmavastaavalle Gorimille!

edit// Kiitos omasta puolestanikin Gorimille, lämmittää muuten paljon sydäntä kun tapahtumassa ehtii vaihtaa ohjelmavastaavan kanssa pari sanaa! – Airin