Desucon Frostbite 27. – 29.1.2017

frostlogo_vaaka

Frostit on taas frosteiltu ja Lahden hoodseilta palattu, kooma on todellinen jne. Tänä vuonna Fujoshiluola oli Sibeliustalolla ennätysajassa, kun ehdimme työaikataulujen ansiosta paikalle jo varhain perjantaina. Tämä tarjosikin loistavan tilaisuuden tsekata myös ensimmäisen päivän puheohjelmaa, joka usein jää kohdallamme aika paitsiolle. Kuinka sujui siis conikauden avaus, mitä tarttui taidekujalta mukaan, ja kuinka paljon omissa ohjelmissa tuli taas kädetettyä?

frosti1

Mitä jäi käteen muiden puheohjelmasta?

airinpie: Tämänkertaisesta Frostista napsahti plakkariin neljä (4) kappaletta puheohjelmaa + yksi visa, mikä on ihan hyvin ottaen huomioon että esimerkiksi itseäni eniten kiinnostanut Isekai-ohjelma oli samaan aikaan Maijan luennon kanssa. Myös kiinalaisesta animesta kertova ohjelmanumero olisi ollut mielenkiintoinen, mutta uni > sunnuntaina kympiksi coniin raahautuminen. Perjantain ensimmäinen ohjelmanumero valikoituikin vähän puoliläpällä ajoituksen takia, sillä kirppiskamojen myyntisaliin raahaamisen jälkeen olimme missanneet vain 15 min ensimmäisestä slotista. Koska Traconissa Hootin idolianimeluento oli ollut suosikkini, ylipuhuin Maijan mukaan tämän Animea cosplayaavalle -luennolle.

Koska alusta jäi siis varttitunti näkemättä, en osaa sanoa millainen alustus luennolla mahdollisesti oli. En myöskään varsinaisesti kuulu luennon kohderyhmään, sillä omat harvat pukuiluni ovat enemmän läpällä ja klänässä kuin artesaaniuden hengessä toteutettuja. Olin silti kiinnostunut mahdollisista hienoja asudesigneja sisältävistä animesuosituksista, koska visuaalisia sarjoja ei koskaan voi katsoa liikaa. Jälkikäteen on hankala sanoa, missä määrin ohjelma lopulta vastasi odotuksiani; opin luennolta kyllä lisää erilaisten lähteiden pukuilupotentiaalista ja mistä ne vaativimmat designit kannattaa kaivaa, mutta jäin kaipaamaan lisää ohjelmakuvauksessa mainittua pohdintaa siitä, millaiset animesarjat pukuilijoita miellyttävät ja miksi. Toki tätä mahdollisesti sivuttiin enemmän missaamassani alun 15 minuutissa, mutta huomasin luennon aikana miettiväni mm. kuinka esimerkiksi asun tunnistettavuus / sarjan suosio  vaikuttaa pukuilupotentiaaliin haastavuuden lisäksi? Millaiset sarjat iskevät siihen kultasuoneen, jossa yhdistyvät paitsi hienot designit, koulupukuja haastavampi toteutus, että intohimoinen fanikanta – ja täten interaktio muiden fanien/conikävijöiden kanssa? Parhaimmillaan luento olikin havainnollistaessaan esimerkiksi eri animegenrejen pukuilutyyppejä, tai esitellessään kuinka hienokin design toisinaan vesittyy saadessaan animeadaptaation. Lievästä listamaisuudesta huolimatta opin kuitenkin luennolta uusia asioita, mukaan lukien esimerkiksi ranobejen design-ratkaisut!
/edit: tyypillistä tuuria, ilmeisesti osaa edellä pohtimistani asioista käsiteltiin alun missaamassani osiossa :D tämän takia pitää olla luennoilla ajoissa!

Cospaly_hommien jälkeen olimme kiinnostuneita Ichi Efu -luennosta, mutta valitsimme sen sijaan samaan aikaan pidetyn, Säikyn Genderbendaus fanikulttuurin trendinä – miten ilmentää sukupuolta? -luennon. Perjantaisen luennon oli ilmeisesti tarkoitus toimia eräänlaisena alustuksena ja ajatusten herättäjänä, jonka pohjalta keskustelua jatkettaisiin lauantain keskustelupiirissä. Idea oli hyvä, toimivathan monet yliopistokurssitkin ns. massaluento – demoryhmät -periaatteella. Kehuimme lisäksi etukäteen aiheen rajausta nimenomaan fanituotoksiin, sillä sukupuolivähemmistö_hommien tutkiminen animessa ja mangassa on saanut meidät hakkaamaan päätä seinään harva se kerta… Säikky puolestaan oli puhujana hyvin miellyttävä, ja arvostin tämän hienotunteisuutta sekä pyrkimystä pitää aihe yleisluontoisena sen monimutkaisuuden vuoksi. Toisaalta tämä tarkoitti myös sitä, että moni termi jäi ilman kunnollista määritelmää, mikä puolestaan johti aika tärkeidenkin nyanssien sekoittumiseen: Rule 63 loisti terminä poissaolollaan, trans-headcanonien konkreettinen ero genderbendaukseen jäi epäselväksi, eikä itse genderbendaus-termin laajalti dokumentoitua kritiikkiä käsitelty. Kunnioitan sitä että luennoitsija ei selvästikään halunnut sanella turhan tarkkoja reunaehtoja termeille ja asioille, mutta liian laveiden yleistysten vuoksi luennolla ei myöskään pohdittu miten nämä erilaiset lähtökohdat voivat fanituotoksiin ja niiden merkityksiin vaikuttaa. Jos esimerkiksi Rule 63:sta voi ajatella fetisistisenä sukupuolen ”vaihtamisena”, bendausta puolestaan ”taivuttamisena” ja trans-headcanoneita itselle tärkeän representaation luomisena sinne missä sitä perinteisesti ei löydy, kaikki nämä istuvat kyllä eri kohtiin näennäisesti samaa jatkumoa, mutta hyvin erilaisin seurauksin.

Ehkä osaksi edellä mainittujen näkökulmien poisjäämisen vuoksi puhuja oli arvioinut jo lyhyen slottinsa aikatarpeen alakanttiin, jolloin itse luentoa jäi käteen noin 20 min. Loput ajasta vietettiinkin yleisökommenttien parissa. Termien ja/tai lähtökohtien määrittelyn puutteellisuus aiheutti valitettavasti dominoefektinä sen, että joka toinen puhuja puhui ristiin eri asioista, joista vain osa ylipäätään liittyi itse aiheeseen eli genderbendaukseen fanituotoksissa. On aina ohjelmanpitäjän tehtävä pitää yleisö aisoissa (ks. alempaa Touniksen menettely Madhouse-luennolla), joten olin vähän pettynyt aiheen rönsytessä täysin anekdoottaaliseksi namedroppailuksi siitä, missä animessa on mitäkin ehkä-kenties-mahdollisesti-trans-hahmoja. Vaikka pari yleisökommenttia sivusikin aiheita, joista luennolla olisin halunnut enemmän kuulla (genderbendauksen fyysinen vs henkinen puoli tai bendauksen ilmentäminen mm. fanifiktiossa – tämä itse asiassa mainittiin ohjelmakuvauksessa, mutta luennolla se tuli esiin vasta tässä viimeisessä kommentissa), mielestäni on tarpeetonta uhrata puolet ohjelma-ajasta yleisökysymyksille jos seuraavana päivänä on luvassa erillinen keskustelupiiri. Oli toki ilahduttavaa huomata kiinnostunutta yleisöä löytäneen paikalle täyden salin verran, mutta tuo yleisö valitettavasti otti tällä kertaa luennon myös valtaansa tavalla, joka alleviivasi lavean lähestymistavan ongelmia.

Lauantain saldoksi jäi niinikään kaksi ohjelmaa, joista ensimmäinen oli Maijan Mitä kannet kertovat. Taidan tuttuun tapaan olla hieman jäävi kommentoimaan kyseistä ohjelmaa, mutta haluan silti todeta että luento muodosti kenties yhden selkeimmistä kokonaisuuksista, joita Maija on tähän asti tehnyt. Ohjelma eteni selkeästi paikasta A paikkaan B, ja sai hienosti ympyrän sulkeutumaan kun luennolla kerrottuja asioita BL-kansitaiteen nykytilasta peilattiin lopussa Sweet Heart Triggerin kanteen. Luennolla käsitellyt, japanilaisen kansisuunnittelijan haastatteluun pohjautuvat tiedot olivat myös todella mielenkiintoisia, sillä harvoin saa näin suoraan taustareferenssejä tekijöiltä itseltään. Vaikka olin lukenut ohjelman muistiinpanot jo ennakkoon, itse diat näin vasta nyt ja huolella valitut visuaaliset esimerkit tukivat hyvin käytettyjä argumentteja. Rakentavana palautteena toivoin vielä muutamien avainsanojen lisäämistä dioihin, sillä etenkin alkupuolella käsitelty teoreettinen tieto puuroutuu helposti ilman termien ankkurointia. Itse analyysiosiot kuitenkin pelittivät ja sisälsivät hienon yhdistelmän yleistä BL-kansitaiteen design-tietoutta että trendien kehitysten syitä. Kuten Maijalle myös totesin, luennolla nähty kansitaide toimi myös näppäränä mainoksena viime vuosien BL-mangalle, joka toivottavasti houkuttaa uusia lukijoita pariinsa!

Viimeiseksi nähdyksi ohjelmanumeroksi jäi Touniksen Studio Madhouse, joka saattoi olla peräti ensimmäinen (?) Tounikselta näkemäni luento (varaan tosin oikeuden olla väärässä, muisti on hatara ja koksukoot one helluva drug). Halusin tänne paitsi sopivan ajankohdan vuoksi, myös puhtaasti informaatioarvon puolesta koska toivoin saavani napakan paketin tietoa tekijöistä ja sarjoista ilman kuivaa listamaisuutta – eikä minun tarvinnut pettyä. Suosin henkilökohtaisesti yleensä analyyttisempiä ohjelmia, mutta juuri Madhousen tapauksessa linjat oli loogista pitää laajoina ja faktat faktoina; vaikka näennäisesti saman katon (ja siitä sienirihmaston lailla siinneiden alakattojen) alle mahtuu monenlaista tavaraa, erottuivat selkeästi jäsennellyllä luennolla myös Madhousen ns. tyyppipiirteet. Luento oli hyvä esimerkki ohjelmasta, jossa kronologisen käsittelytavan ei tarvitse tarkoittaa tylsää ”jo muinaiset roomalaiset” -tason vuosilukujen paukuttamista, vaan homma eteni vauhdikkaasti hyvin rajatuissa sykleissä ja tekijärosterin muutoksia korostaen. Esimerkkiteoksissa yhdistyivätkin hifistely ja tunnetummilla nimikkeillä pelaaminen hyvässä tasapainossa, jolloin hatarammallakin Madhousen tuotannon tietämyksellä katsojalle jäi varmasti edes jonkinlainen kokonaiskuva kausaliteeteista. Itselleni tuli aika nostalginen olo tajutessani, että tietyssä ikävaiheessa olen tullut kuluttaneeksi lähinnä Madhouse-tuotantoja (terveisiä vaan X:lle, limbohelvetissä tavataan)… Luento palveli siis ehdottomasti tarkoitustaan yleiskatsauksena kyseiseen studioon, mistä uuden oppimisen lisäksi sain myös mahdollisuuden laittaa omaa animehistoriaani selkeämpiin raameihin. Lisäpisteitä Touniksen luontevasta tavasta katkaista yleisöhuutelut ilmoittamalla topakasti että ”nyt meen sekaisin tästä, mennään eteenpäin”. Sinällään pieni yksityiskohta, joka kuitenkin Genderbendaus-luennon kommentaarisotkun valossa oli iso huojennus.

Mietimme myös Tursiksen OVA-luennon tsekkausta, mutta ennen myöhäisillan animevisaa halusimme pienen tauon Puusepän salista. Tapahtuman viimeiseksi ohjelmanumeroksi jäi täten Myöhäisillan animevisa: NEW GENERATION, jonka järjestivät tällä kertaa Mansikka ja Laorlan. Edellisestä visasta järjestelyt olivat ottaneet aimoharppauksen eteenpäin: ohjelma pysyi hyvin kasassa interaktiivisuudesta huolimatta, ja oikeiden vastausten läpikäyminen oli todella miellyttävää tekstien ilmestyessä alkuperäisten diojen päälle. Vaikeustaso oli omalle Puu- ja palikkalinjan jonnet -tiimillemme hyvä, eli todisti taas kuinka pitkälle pärjää muinaisilla tiedoilla ja puolihuolimattomuudella: ”nii tää talven 2017 anime on… se on… siinä on numero 4, mä muistan sen!” Koin kuitenkin suurta mielihyvää kyetessäni kaivamaan muistin perukoilta nimet paitsi Merokolle Full Moon Wo Sagashitesta, myös Nikolle Kiznaiverista – joka on muuten ainut jonka nimen ko. sarjasta taidan muistaa. Nooooh

frosti2

maipon:  Koska monet kiinnostavilta vaikuttaneet ohjelmat kuten Fukushima-luento ja Kiina-anime jäivät päällekkäisten ohjelmien tai huonon ajankohdan vuoksi väliin, Frostbite 2017 jäi itselleni historiaan harvinaisen vähäluentoisena conina. Kävimme Airinin kanssa katsomassa oikeastaan kaikki samat ohjelmat, joten olennaisimmat asiat tulikin varmaan jo sanottua yllä. Tässä kuitenkin joitan luennoilta mieleen jääneitä asioita:

  • Hoothoot: Animea Cosplayaaville. Luennolla valaistiin ihan, noh, valaisevasti eri tarinankerrontaformaattien vaikutusta niissä nähtäviin pukuihin. Viikottain ilmestyvässä shounenmangassa asujen on pakko olla yksinkertaisempia kuin harvemmin ilmestyvissä sarjoissa, ja vastaavasti animessa on animoinnin vuoksi yksinkertaistettava asuja. Toisaalta nykyään 3D-animaatio mahdollistaa mutkikkaampienkin asujen näyttämisen esim. idoli- ja taikatyttöanimaatioissa. Sarjasuosituksissa painottuivat näyttävät fantasia-asut ja länsimaalaistyyliset historialliset tai historiallishenkiset puvut. Japanilaistyylisiä asuja koulupuvuista historia-asuihin pidettiin länsimaalaisille harrastajille puolestaan vähän vaikeasti lähestyttävinä, vaikka niitäkin oli muutama mukana. Koska kohdeyleisö oli selvästi aika tarkkaan rajattu enkä itse kuulunut siihen, on vähän vaikeaa arvioida sarjasuositusten onnistuneisuutta. Plussaa kuitenkin siitä että yritystä merkitä sarjojen nimet dioihin löytyi, vaikka se ei ihan aina toteutunutkaan. PS. Oma sarjasuositukseni kaikille cosplayaajille on näyttäviä, haastavia ja historiallishenkisiä asuja esittelevä Nao Tsukijin piirtämä manga Adekan.
  • Säikky: Genderbendaus fanikulttuurin trendinä – miten ilmentää sukupuolta? Kuten Airin jo totesi, mutkikas aihe oli fiksusti rajattu koskemaan vain fandomin tuotoksia. Luento olisi kuitenkin hyötynyt termien ja ilmiöiden tarkemmasta esittelystä ja erittelystä, sen sijaan että jokainen kuulija oli täysin omien satunnaisten internet-kokemustensa varassa. Luento olikin tavallaan enemmän osa laajempaa diskurssia kuin oma itsenäisesti toimiva esityksensä aiheesta. Pidin joka tapauksessa tavasta jolla puhuja kyseenalaisti sukupuolistereotypioihin ja binääreihin perustuvaa genderbendausta. Ylipäätään ote aiheeseen oli mukavan kriittinen mutta ei kuitenkaan tuomitseva, ja kuulijoille annettiin aiheita pohdittavaksi sen sijaan että niihin olisi annettu suoraan vastauksia. Onko vaatteilla sukupuolta? Miksi turvaudumme tiettyihin ulkoisiin markkereihin kun viestimme hahmon sukupuolesta? Entä miten sukupuoli-ilmaisultaan neutraalin oloisen hahmon sukupuolta voi taivuttaa? Aiheesta olisi kuunnellut mielellään pidempäänkin eri kanteilta. Bonusta söpöistä dioista ja luennoitsijan itse piirtämistä kuvista! Dioihin tosin oli mahdutettu välillä aika paljon tekstiä, vähemmälläkin pärjäisi. :)
  • Tounis: Studio Madhouse Tämä luento jäi mieleen eheimpänä kokonaisuutena conissa katsomistani ohjelmista. Ohjelman aikana käytiin läpi yhden animestudion ja sen avainhenkilöiden matka 70-luvulta tähän päivään. Luennon aikana piirtyi kuva kunnianhimoisesta studiosta joka on haalinut talliinsa kiinnostavia ja omaperäisiä tekijöitä kuten Satoshi Kon, Masaaki Yuasa ja Mamoru Hosoda, ja antanut näiden tehdä aidosti oman näköisiään tuotantoja. Samalla moni itsellenikin tuttu anime ja ohjaaja asettui paremmin osaksi suurempaa historiallista kontekstia. Toiseksi studiota profiloivaksi asiaksi nostettiin taipumus tehdä animea ennemminkin kaikille ihmisille eikä vain otakuille. Studion eri vaiheet oli nimetty hauskasti mutta informatiivisesti, ja tarinallisen rakenteensa vuoksi luento upposi hyvin myös studiota aiemmin tuntemattomampaan kuulijaan. Tiedostan tosin että on helpompi suhtautua esitykseen kritiikittömästi jos aihe ei ole itselle kovin tuttu. Tällöin tärkeimmiksi arviointikriteereiksi nousevat kuitenkin esityksen sujuvuus sekä asioiden jäsentely, jotka mielestäni onnistuivat hyvin. Bonusta visuaalisesti näyttävistä dioista joihin oli laitettu mukaan juuri sopivan verran informatiivista tekstiä.
  • Airinpie: Osomatsu-san rivien välistä. Luennon pitäjä ja jossain määrin aihekin olivat etukäteen tuttuja, joten ei tätä kauhean objektiivisesti voi arvioida. Pakko kuitenkin sanoa että tämä oli ohjelma jonka olemassaolosta olen iloinen koska Osomatsu-sanista löytyy pohdittavaa pintaa syvemmältä vaikka kuinka. Luennolla pureuduttiin  siihen, miten hahmojen luonteisiin ja hahmojen välisiin suhteisiin on mahdollista luoda nyansseja silloinkin kun kyse on episodimaisesta vitsisarjasta jossa aika ei kulu eikä kukaan tai mikään koskaan muutu. Luennolla kuvattiin hyvin, miten hahmojen keskinäinen interaktio ja sarjassa nähdyt useat eri versiot kustakin hahmosta (tyttömatsut, idolimatsut jne.) syventävät katsojien käsityksiä hahmoista ja mahdollistavat samanlaisen kiintymyksen ja spekuloinnin joka lineaarisemmassa sarjassa syntyisi vaikka hahmonkehityksen myötä. Lisäksi oli kiinnostavaa kuulla miten sarjaa alusta asti markkinoitiin pelkkää otakuyleisöä laajemmalle katsojakunnalle ja nimenomaan naisille, ja millaisia muutoksia hahmoihin piti tehdä jotta 60-luvulla syntynyt sarjakonsepti saatiin päivitettyä nykypäivään. Luennon alkua vaivasi pienoinen kiireen tuntu, mutta esitellyt konseptit ja huomiot hahmojen piirteistä ja toisiaan täydentävistä puolista antoivat uutta paitsi Osomatsu-sanin, myös muun fiktion tulkinnan kaveriksi. Bonusta foliohatuista ja kylpytakista!

frosti3

Miten (ohjelmanpitäminen) meni noin niinku omasta mielestä?

airinpie: Juuh jaah jooh. Sunnuntain slotit ovat itselleni niitä joissa oma vireystila alkaa olla jo vähän mitä sattuu, eli ei siltä perseilyltä tälläkään kertaa vältytty: olin katsonut ajoitukset yläkanttiin joten alkuun vetäisin superpärinöillä teoriat läpi, vaikka aikaa olisi riittänyt ihan hyvin rauhallisempaankin tahtiin. Muutamia täysiä ajatuskatkoksiakin mahtui mukaan, mutta läpi troopperoitiin ja yleisölle toivottavasti välittyi ainakin tärkein. Puusepässä olen viimeksi pitänyt ohjelmaa vuonna kivi ja keppi joten sekin vähän jännitti etukäteen, mutta ihan jees ko. salissa oli lopulta ohjelmaa pitää.

Tekniikan osalta täytyy suoltaa vain kiitossanoja: pitkäaikainen tekniikkakiroukseni näytti hälvenneen, sillä tällä kertaa sain pitää luennon omalla läppärillä (eli embeddatut videot toimivat), eikä äänen tai kuvan kanssa ollut minkäänlaista ongelmaa! Suurkiitos vänkärille, joka myös urheasti haki minulle vettä kun ääneni alkoi kuivuudesta pettää (…vaikka itse vettä joinkin lopulta about 10 min myöhemmin, orz). Kaiken kaikkiaan tämäkin ohjelmanpitokokemus meni kastiin Ihan ookoo, ei ehkä lähellekään omaa parasta flow’ta mutta ajoi asiansa. Jälkikäteen hoidettu oma puinti paljasti aika hyvin mistä tämänkertaiset suurimmat puutteet juontuivat (hint: omien korvien välistä), niitä kun ei mikään etukäteisvalmistelu aina pelasta. Foliohattuja olisi myös pitänyt varata enemmän!

maipon: Omaa coni- ja ohjelmakokemusta varmaan parantaisi huomattavasti, jos diat ja muut materiaalit saisi joskus valmiiksi vähän aiemmin kuin päivää ennen conia… Oli joka tapauksessa mukavaa tulla puhumaan itselle tärkeästä aiheesta eli BL-mangasta vähän uudesta näkökulmasta. Pelkäsin että olisin coniin mennessä korviani täynnä BL-kansikuvia, mutta viimeiseen päivään asti löysin uusia upeita kansia jotka olisin ehdottomasti halunnut ympätä mukaan dioihin, ja edelleen jaksan innostua niistä yhtä paljon kuin ennenkin. Ehkä luennon valmistelu auttoikin minua viemään yhden piilevän intohimon kohteeni ihan uusiin sfääreihin, ja tietysti toivon että pystyin tarjoamaan joitain näistä ahaa-elämyksistäni myös yleisölle. Kokeiluni sisällyttää luentoon hieman interaktiivisuutta (pyysin katsojia jakamaan omia lempikansiaan Twitterissä tagilla #mangakannet ja arvoin kaikkien twiitanneiden kesken kansisuunnittelua esittelevän kirjan) ainakin onnistui yllättävän hyvin. Kiitos siis kaikille luentoa seuranneille!

frosti4

Mikä oli parasta conissa?

airinpie: RAHE! Vein siis ensimmäistä kertaa tavaroita Desuconin kirpputorille, ja sarjakuvien raahaaminen oli kyllä jumiutuneiden olkapäiden arvoista kun kaikki paitsi pari antologiaa meni kaupaksi. Kesään mennessä täytyy ehdottomasti kaivella nurkista tarpeettomat Japanista roudatut kamat ja tuupata eteenpäin, sillä kirppistoiminnasta jäi vain hyviä kokemuksia: Kirppu-järjestelmä oli helppokäyttöinen ja selkeä, kirppisvänkärit ystävällisiä, ja tuottojen noutaminen helppoa. Ei voi jäädä huono mieli conista kun pääsee kotiutumaan setelitukun kanssa, eli kiitos kaunis kaikille jotka ostitte sarjakuvani ja pelini nurkista pölyttymästä!

Materialistinen onni ei toisaalta tällä erää toiminut toisinpäin, sillä taidekujan anti jäi omalta osaltani aika laihaksi. Mukaan tarttui vain yksi JJ-aiheinen charm ja Maijan mystisesti diilaama Matsu-kortti, joskin minua lahjottiin conin aikana myös Shirokuma Café -clearfilella ja ruusuilla. HMMM. Seurassa ei siis tapahtuman aikana ollut valittamista, tuttujen kanssa tuli avauduttua hetki jos toinenkin. (Kunniamainintana se hetki, jona Madu osui paikalle juuri kun demonstroimme Arana-Maaretin kanssa Chrisin perseposeja Yuri on Icesta, jonka seurauksena ensinmainittu pakitti suht rivakkaan paikalta.) YOI olikin läsnä koko conissa, joskin yllätyksekseni valtaosa cosplayaajista taisi maastoutua yleisöön sillä odotin vieläkin suurempaa cosplay-ryntäystä. Noh, omalta osalta cosplay meni aika huumoripohjalta kun Nimettömän Toverini kanssa päätimme iskeä 100e+ aitoihin Adidaksen verkkapukuihin vain pukuillaksemme JVG:tä Tarkenee-videolta (…). En ole hetkeen nähnyt mitään yhtä härskiä kuin itseni amisviiksillä, eli tästä pääsee vain ylös. Tai alas, miten sen ottaa – sunnuntaina niskassa oli murhattu kylpytakki-Karamatsu veitsimurhaaja-Ichin kaverina. Ilahduin kovasti siitä innosta, jota tämä parivaljakko muissakin herätti :D murhamatsut best! Noin muutoin kaikki rullasi peruspainollaan, ihmiset olivat hyväntuulisia ja järjestelyt toimivat. Frostbite 2017 ei ollut ehkä se unohtumattomin Frosti, mutta hyvä fiilis jäi kaikin puolin. Kesää kohti siis!

maipon: Hengailu ja vielä kerran hengailu. Pääsin taas pitkästä aikaa näkemään ihmisiä joiden kanssa ei ole hetkeen tullut jutskattua, viettämään aikaa tutun ja turvallisen coniporukan kanssa sekä tekemään tuttavuutta ihmisiin jotka ovat aiemmin olleet vain nimiä Twitterissä. Laadukkaita keskusteluja saatiin aikaiseksi mm. mangan ääniefektien kääntämisestä, Haradan sarjojen nyansseista ja vielä kotimatkalla siitä, onko rotoskoopattu Aku no hana animea vai ei. Animevisa jaksoi myös taas kerran viihdyttää, ja päädyimme jo suunnittelemaan omaa BL-visaa jossa sarja tai piirtäjä pitää tunnistaa sensuuripalkkien tai hahmojen käsien perusteella. Ehkä vielä joskus! Shoppailusaldo jäi tällä kertaa vähän laihaksi vaikka taidekujalla paljon söpöjä YOI-juttuja olikin tarjolla, varmaan siksi että kaikki parhaat Yuriot olivat jo sold out siinä vaiheessa kun pääsin tekemään ostoksia. Kirpparilta löysin kuitenkin ensimmäisen osan Keiko Takemiyan Terra e -mangaa jota jostain syystä en itse ollut aiemmin ostanut, sekä Lonely Lost Boy -BL-antologian, joka oli pakko ostaa sen sisältämän Munaitan piirtämän tarinan takia. Kaiken kukkuraksi kyseinen kirja kuuluu siihen Babyn julkaisemaan antologiasarjaan jota itse kannoin viime Japanin-reissulta useammankin kappaleen kotiin. Sattumaa vai kohtaloa, ken tietää. Kaiken kaikkiaan conista jäi kiva yleisfiilis, ja kesän Desuconiin ovat jo ohjelmasuunnitelmat tulilla. Nähdään taas siellä!

 

Fujoshiluola Desucon Frostbitessa 2017

frostlogo_desu

Tammikuu vetää viimeisiään, ja sen myötä luvassa on jälleen Desucon Frostbite Lahdessa 27. – 29.1. Jos varmuudella Frostista löytyy conikuppaa ja ruttoa, niin löytyy myös Fujoshiluolan pitämää ohjelmaa: tällä kertaa turistaan BL-mangan kansitaiteesta sekä kuluneen vuoden kenties huuruisimmasta sarjasta, Osomatsu-sanista. Ohjelmat voi bongata Sibeliustalolla seuraavasti:

cross

Mitä kannet kertovat

maipon
lauantaina 28.1. klo 13:00 – 14:30
Puuseppä

Mangan kansikuvat ovat oma taiteenlajinsa. Erityisesti BL-mangan kohdalla jokainen väri ja elementti kannessa kertoo lukijalle jotain tarinan sisällöstä. Millaisia suunnitteluratkaisuja näissä kansissa käytetään, miten niiden viestejä tulkitaan ja miten kansikuvat ovat muuttuneet vuosien varrella? Entä kuka suunnittelee kannet? Luennolla käsitellään BL-mangan lisäksi mangan kansikuvien ja graafisen suunnittelun suhdetta yleisemminkin.

Osomatsu-san rivien välistä

airinpie
sunnuntaina 29.1. klo 13:30 – 15:00
Puuseppä

Hittianime Osomatsu-san voi ensivilkaisulla vaikuttaa pelkältä hokemien ja kohelluksen täyteiseltä huumorisarjalta, jonka tapahtumat kumotaan lähes joka jaksossa. Rivien välistä voi kuitenkin tulkita paljon niin hahmoista kuin näiden häiriintyneistä dynamiikoista. Mitä kaikkea jää lopulta kohtausten väliin? Kuka Matsuista on epäluotettavin kertoja? Löytyykö sarjan anarkistisille tapahtumille kenties vaihtoehtoinen selitys? Luvassa ilmaisia foliohattuja varhain saapuville!

cross

Frostbitessa siis tavataan!

Miksei Ohjelma Kiinnosta v2: The Reckoning (tai, Kuinka sovelsin doukkareita ikuisuusaiheeseen)

Ohjelma on vääränlaista. Ohjelma on paskaa. Ohjelma ei kiinnosta.

Samat lauseet lentelevät ilmassa valehtelematta joka Desuconin jälkeen, eikä tämä vuosi ole ollut poikkeus. Kesän Desussa oli aiheesta jopa luento, joka kerätystä datastaan huolimatta tarjosi sekin vain subjektiivisia vastauksia. Ikuisuusaiheista onkin harvoin vaikea sanoa mitään tuoretta, mistä johtuen sitä ympäröivä keskustelu jää usein lyhyeksi:

twitta1

Miksi tartun aiheeseen siitä huolimatta? Koska omaa kesä-Desun doujinshi-luentoani valmistellessa jouduin pukemaan sanoiksi kyseisen harrastuksen turhauttavimpia puolia — etenkin, kun kuluttamani materiaali ei ole esimerkiksi fanficeihin tai fanartiin verrattuna missään nimessä ilmaista. Kun jälkikäteen sitten bongasin näitä ”ohjelma oli skeidaa ja se kertoi vääristä aiheista” -kommentteja, kuulostivat ne oudon tutuilta. Enkös mä juuri tätä pyöritellyt doukkarien yhteydessä? Eikö turhautuminen ole ainoastaan luonnollista, kun faniharrastuksen sisältö ei vastaakaan odotuksia?

Luentomuistiinpanoihini kirjoitin jotakuinkin seuraavasti:

Jokainen fandom on toki aina faniensa näköinen. Jos on iso fandom, voi olla paljonkin valinnanvaraa, ja sekaan mahtuu yleensä myös tosi hyviä taiteilijoita. Isot fandomit myös reagoi nopeasti muutoksiin alkuperäissarjoissa, jolloin esimerkiks juonimuutokset tai uus promomateriaali saattaa aiheuttaa vyöryn aiheesta kertovia doukkareita. Toisaalta hahmodynamiikat voi standardisoitua tavalla joka saa ne hahmot tuntumaan vierailta, jos ei ite allekirjoita vallalla olevaa tulkintaa. Pienet fandomit ei välttämättä ota yhtä paljon vaikutteita erilaisista ’trendeistä’, mutta niiden kääntöpuolena onkin sit se että otat mitä ylipäätään saat, oli se kuinka linjassa sun omien preferenssien kanssa tai ei. Plus että tietysti isojen fandomien etu on yhteisöllisyys ja sen myötä tuotteliaisuus, sillä harva circle pysyttelee loputtomiin yhden fandomin sisällä. Mut aikamoista bingolottoa se on silti, ja pettymykset nyt vaan kuuluu pelin henkeen.

Mielestäni yllä olevaa voi soveltaa muutaman sanan vaihtamalla paitsi omakustannesarjiksiin, myös coneihin. Jokainen fandom on faniensa näköinen on yhtä kuin jokainen con on tekijöidensä näköinen, jossa myös vallalla olevat intressit dominoivat tapahtuman sisältöä. Desucon on alusta lähtien profiloitunut nimenomaan puheohjelmaan, mistä johtuen variaatiotakin löytyy laidasta laitaan. Rimanalituksia mahtuu joukkoon aina, mutta oleellisempaa on kunnianhimoisuuteen ja kokeilunhaluun kannustava ympäristö. Mitä suurempi yleisö, sitä suuremmalla todennäköisyydellä sen joukosta löytyy joku preferenssisi jakava kuulija. Koska trendit ja muutokset toisaalta leviävät tällaisessa ympäristössä nopeasti, entry level -tason materiaalista kiinnostuneet ja sitä tarjoamaan kiinnostuneet eivät välttämättä kohtaa toisiaan (ks. myös käytte väärissä tapahtumissa).

Toisaalta ”sä nyt et vaan oo kohdeyleisöä” ei toimi ikuisesti vasta-argumenttina kritiikille. Puhun tässä kirjoituksessa pääasiassa Desuconista, sillä laadukkaalla puheohjelmalla itseään markkinoivana tapahtumana se on aiheen suhteen eniten suurennuslasin alla — etenkin, kun ensimmäisenä suomalaisena animetapahtumana se päätti myös pyytää tarjonnastaan kunnolla Rahea. Koska kunniavieraiden tai vaikkapa kansainvälisten cosplay-kisojen uutuudenviehätys tuntuu viime aikoina laskeneen, vastinetta pääsylippuun haetaan yhä enemmän nimenomaan puheohjelmasta. Pikkutapahtumassa (ja pikkurahalla) tietää usein saavansa mitä tahansa positiivisen yllätyksen ja myötähäpeän väliltä, mutta jos maksaa 31e pääsylipusta ja moninkertaisesti tämän matkoista ja majoituksesta, on luonnollista tuntea olonsa huijatuksi kun luentosalin edessä heiluu joku dille lausumassa ääneen lempianimesi juonta.

Tähän voisikin soveltaa Madun kommenttia käytte väärillä luennoilla, joka kärjistyksineen aukeaa ehkä hieman paremmin doujinshi-esimerkin kautta. Puhuessani doukkarien filtteroinnin tärkeydestä väitin luennollani nimittäin seuraavaa:

Kaikkiin harrastuksiin kuuluu oman kiinnostuksen rajaaminen, eikä doukkarit ole poikkeus. Hakeeko fanitarinoista jatkumoa alkuperäiselle, vai kiinnostaako pelkkä porno? Shippausjutut? Random huumoritarinat? Ihmissuhdejutut on aina suosittu aihe, mutta riippuu ihan doujinkasta luoko se vakavasti otettavaa draamaa vai puhdasta jynkkyä. Ei mikään ota päästä niin paljon kuin jos hakee lähmintää ja saa pelkkää lässytystä, tai vastavuorosesti kaipais kaihoilua ja doukkari on nestesirkusta täynnä. 

Jos käy tapahtumissa pääasiassa puheohjelman vuoksi, suosittelen ehdottomasti siis noudattamaan akronyymiä TMHF eli Tiedä Mitä Haluat ja Filtteroi. Vuosikausia coniluennoilla ravanneena osaan nykyään noin 70% todennäköisyydellä arvata jo ohjelmakuvauksesta, onko luennolla minulle mitään annettavaa tai kannattaako tapahtumaan ylipäätään mennä. En juurikaan välitä paneeleista (koska ne harvoin onnistuu), en käy tuntemattomilla sarjaluennoilla (koska en ummarra mitään), enkä luota varauksetta yhteenkään yaoi-aiheiseen ohjelmanumeroon jonka kuvauksessa ei mainita sanaa BL (koska, no, niin). Toisaalta oikea ohjelmanpitäjä saattaa houkutella minut yllättävistäkin aiheista kertoville luennoille, jos olen tämän käsittely- tai esiintymistapaan mieltynyt. Systeemi ei toki ole aukoton, mutta säästää usein suurimmilta pettymyksiltä, aivan kuten olen oppinut suodattamaan doukkariharrastuksessani pois kaikista hajottavimman tauhkan. Tai sitten ostan sen tauhkan, tietäen tasan mitä saan; eräskin tuttavani kuvasi osuvasti erästä Desun ohjelmanumeroa sanankääntein ”odotin huonoa luentoa ja sain huonon luennon, joten ei harmita”.

Odotuksiin moni ongelma toisaalta tiivistyykin. Vaikka ohjelma yleensä julkaistaan hyvissä ajoin ennen lipunmyyntiä, ohjelmakuvaukset ovat toisinaan yhtä arvaamattomia kuin doukkarin kannet: rahallinen investointi on pakko tehdä niiden perusteella, eikä mikään maailman harjaantuminen tai filtterointi takaa että koliket menevät aina oikeaan osoitteeseen. Toisin sanoen sitä 31 euron viikonloppulippua on helppo sadatella, kun omat mieltymykset tai mielipiteet menevät reippaasti ristiin ohjelman lupausten kanssa. Miksi toi tyyppi burgeroi tuolla jostain psykoanalyyttisestä tuubasta, jos mua kiinnostaisi enemmän animaatiostudion taustat? Miksi noi tyypit lukee hermostuneena suoraan paperista, jos kerta on tulleet yleisön eteen puhumaan? Miksi maksan tästä skeidasta, jos voisin lukea himassa Kotakusta tuhat artikkelia ilmaiseksi? Pettymys on aina inhimillistä, mutta joidenkin kävijöiden kohdalla tässä tapahtuu silti eräänlainen perspektiiviharha, jota doujinshien ostamisen yhteydessä kuvasin seuraavasti:

”No mut mä maksoin tästä! Kyllä mulla on oikeus valittaa jos en saa rahoilleni vastinetta!” joku vois siellä nyt huutaa, koska siinä missä fanficit on ilmasia niin doujinshit maksaa ainakin kolme rahea. Tää on ihan validi pointti, joskin ehkä vähän harhaanjohtava. Yks juttu mihin netissä usein länsimaisena doukkariharrastajana nimittäin törmää on se mentaliteetti, että doujinka on sama asia kuin mangaka. Eli että omakustanteita piirtävä ja julkaiseva ihminen olis jotenkin samalla viivalla ammatikseen sarjiksia tekevän ihmisen kanssa. Joskus tää on tietysti kirjaimellisesti totta: jotkut mangakat tulee Comiketiin julkaisemaan fanisarjiksia joko muiden sarjoista tai omistaan. Osa mangakoista myös aloittaa doujinkoina.

Se miks mä haluan kuitenkin nostaa tän esille johtuu kuitenkin siitä, ettei doujinkat usein eroa muista faneista mitenkään. On tosi poikkeuksellista, että doujinsheilla tehdään kunnolla voittoa; enemmän siinä on kyse painatuskustannusten saamisesta takaisin, mikä osaltaan selittää näitä tekijänoikeuskiemuroita ja sitä, miks kaupalliset julkasijat mieltää doukkarit enemmänkin promona oheistuotteilleen. Tapasin viime vuonna Tokiossa japanilaisen tytön, joka oli myymässä Comiketissa Transformers-BL:ää. Luuleeko joku että tällaseen rikastumisen toivossa lähdetään? Kyllä se ihan siitä omasta intohimosta harrastukseen lähtee, mikä sit pakottaa kans pohtimaan tekijän ja kuluttajan suhdetta jos ette ookaan niin eriarvosia toisiinne nähden.

Toisin sanoen yhdelläkään ohjelmanpitäjällä ei valitettavasti ole velvollisuutta tulla yhteenkään tapahtumaan varmistamaan, että Juuri Sinä saat rahoillesi vastinetta. Vapaaehtoisuuteen perustuva harrastajilta harrastajille -mentaliteetti tarkoittaa, että terveen järjen ja Suomen lakien rajoissa on myös ohjelmanpitäjän oikeus puhua aiheesta, josta juuri hän on kiinnostunut, tavalla joka on juuri hänelle kaikista luontevin — myös sillä uhalla, ettei laatu/toteutus aina vastaa täysin odotuksiasi. Tilanne on toki eri, jos ohjelmanpitäjälle esimerkiksi maksetaan ohjelmanumerosta, mutta muutoin hän saa itse ”painatuskustannuksistaan” takaisin vain conilipun sekä vaihtelevan määrän muita etuja. Jos laskisin taloudellisesti näiden etuisuuksien arvoa verrattuna ohjelman tekoon käyttämääni aikaan tai tapahtuman nielemään rahaan (no ne samat matkat ja majoitukset), jäisin monen doujinshi-circlen tavoin miinuksen puolelle. Itselleni tämä on kuitenkin sivuseikka sen rinnalla, että pääsen tekemään tapahtumiin sellaista ohjelmaa kuin niissä itse haluaisin nähdä.

Miksi? Koska harrastan näitä asioita, ja muiden ohjelmanpitäjien tavoin joskus olen niistä niin intohimoinen että haluan jakaa ne toisten kävijöiden kanssa. Käsittääkseni tämä ei eroa mitenkään siitä, miksi tuhannet japanilaiset vääntävät omakustanteita perse ruvella vain hikoillakseen nämä ruvet auki Comiketin kesähelteillä. Osa harrastuksista elää puhtaasti rakkaudesta lajiin, jolle Desuconin kaltaiset tapahtumat puolestaan tarjoavat puitteet sen ylläpitämiseksi. Nämä puitteet ovat se, mistä sinäkin 31 euroa tapahtumaan tullessasi käytännössä maksat: ne kolisevat tuolit Kuusessa, ne sivuscreenit Puusepässä, jopa ne arvaamattomat naurut kun minä röyhtäisen vahingossa mikkiin kesken lauseen. Kaikki ne tosielämän kokemukset ja kommellukset, joista paperilla kenenkään ei varmaan pitäisi haluta maksaa pennin jeniä, mutta joissa jälkikäteen muistellessa on silti jotain ainutlaatuista. Vähän kuin siinä elokuun helteessä, joka Comiketin viimeisenä päivänä uhkaa liiskata tervan lailla asfalttiin, koska yhteisöllisyys ja jaetut kokemukset ja mitä näitä nyt on.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että puitteet oikeuttaisivat itsessään huonon ohjelman. Kuten todettua, en allekirjoita pelkkää ”oma vika” -mentaliteettia sen enempää kuin allekirjoitan ”kaikkimullehetinyt” -ajatusmalliakaan, sillä harrastustoiminnan ei koskaan pitäisi olla synonyymi skeidalle. Hyvän tai edes kiinnostavan ohjelman määritelmä on kuitenkin niin subjektiivista, että niistä kertovat tekstit pyörivät usein jossain Kapteeni Itsestäänselvyyden ja henkisen selkääntaputtelun kehässä (omani varmasti mukaanlukien). Tästä johtuen seurasinkin Desun Miksei ohjelma kiinnosta? -paneelia niin hämmentyneenä, sillä palkitsevan ohjelman tekoon liittyy paljon muutakin kuin läjä ohjelmanpito-oppaita. Tärkein näistä itselleni onkin, ironista kyllä, se mikä em. ohjelmanumerolta tuntui olevan hukassa: käsitys siitä, mitä luennolla halutaan ylipäätään sanoa.

twitta2

Voisinkin väittää, että objektiivisessa mielessä huonoin ohjelma on usein juuri sitä, joka ei lopulta palvele minkäänlaista tarkoitusta. Asiavirheet, huonot slaidit tai takelteleva esiintyminen ovat luonnollinen osa kehitysprosessia, mutta turhauttavinta on istua 75 min luennolla joka ei tiedä itsekään miksi on olemassa. Peilaan taas doujinsheihin: kartoittaessani erilaisia kokemuksia doukkari-senpaini Vuori kuvasi huonoimmiksi ostamikseen sarjakuviksi niitä, joissa ei ollut joko pointtia tai omaa visiota. Hyväkään piirtotyyli ei pelasta tarinaa, jossa ei ole mitään järkeä, eikä hauskin läpänheittäjä luentoa, jolla ei ole mitään sanottavaa. Luentoaiheet lähtevät usein pienistä ideoista, mutta niiden täytyy kasvaa 75 minuutin mittaan ollakseen kenenkään ajan arvoisia — edes omasi.

Tässä kohtaa ohjelmavastaavan tuki voikin olla kullanarvoista, sillä ohjelmanpito-ohjeiden tuputtamisen sijaan koko luennon voi pelastaa yksi kysymys: mitä sä haluat tällä käytännössä sanoa? Tavallaan tämä on tuen lisäksi myös ohjelmavastaavan velvollisuus, sillä jos ohjelmakuvaus herättää kävijässä saman kysymyksen, pitäisi jonkinasteisten varoituskellojen soida. Käytännön vastuu on tietysti viime kädessä ohjelmanpitäjällä, mutta ideaalitilanteessa vastaavalla on mielestäni oikeus toivoa etukäteen nähtäväksi edes alkeellinen ohjelmarakenne, jotta päämäärättömyyden voisi ajoissa korjata. Kuinka tehdä niche-aiheesta kenties laajemmallekin yleisölle avautuva? Miten sitoa eri teemoja yhteen, tai mistä näkökulmasta niitä tarkastella? Ja toistaen, koska tätä ei voi liikaa painottaa: mikä on ylipäätään tämän ohjelman pointti?

Idealismi on toki idealismia, ja reunoilta jälleen helppo huudella. Kaikista yrityksistä huolimatta sitä objektiivisen hyvää ohjelmaa ei nimittäin voi täsmägeneroida, sen enempää kuin kävijöiden mieltymyksiä muuttaa. Tämän tekstin paljon puhuttu pointti on kuitenkin herätellä sitä tervettä realismia oman harrastamisen suhteen, ja missä valossa puheohjelman näkee. Ei ohjelmanpitäjä ole harrastajana eriarvoisessa asemassa vain siksi, että on halunnut jakaa ajatuksensa muiden kanssa. Palaute hyödyttääkin koko yhteisöä siis ennen kaikkea silloin, kun kävijä ymmärtää omien mieltymystensä puolueellisuuden, ja kohdentaa kritiikkinsä oikeaan suuntaan. Rakenteita, taustatietoa tai esitystapaa on aina mahdollista hioa, mutta vilpitöntä halua luoda uutta ei synny kuin siihen kannustavassa yhteisössä. On suurin osa doujinsheistakin tuubaa, mutta kokeilulle avoin ja rohkea ympäristö mahdollistaa myös onnistumistarinoita:

Kun ne omat mieltymykset vihdoin kohtaa tekijän joka on samalla aaltopituudella, se tunne on aika euforinen. Jos mukaan ympätään vielä loistava taide, ollaan koukuttavuuden ytimessä: tämä on se materiaali mitä olisin itsekkäästi alkuperäiseltä teokselta halunnut, ja nyt joku muu antaa sen mulle silti. Tai haastaa sua näkemään asioita uudella tavalla. Mut ymmärtää mun nörttitunteita kaikki tyynni.

Siksi jokaista ”ohjelma ei kiinnosta ja on katsomatta paskaa” -kommenttia kohtaan olisikin hyödyllisintä puhua myös siitä, mitä positiivisia kokemuksia ohjelmasta kävijöille on jäänyt, jotta jatkossa ohjelmaa rohkaistuisi pitämään joku myös Juuri Sinua kiinnostavasta aiheesta. Tai villi viidakon ehdotus: kenties jopa Sinä itse! Coniohjelman kun ei tarvitse olla tajunnanräjäyttävää tai täydellistä täyttääkseen funktionsa, joka on yksinkertaisimmillaan yhteisten tärkeiden asioiden jakamista. Toisinaan ei tarvitse edes sanoa mitään kovin uutta ja ihmeellistä; riittää, jos ohjelma pukee sanoiksi omat fiilikset tai saa ajattelemaan aihetta hieman uudelta kantilta. Tämän tunteen soisinkin ihan kaikille conikävijöille preferensseihin katsomatta — kuka tietää, ehkä se ohjelmakin alkaisi sitten taas kiinnostaa!

Desucon 10. –12.6.2016

desucon_uusilogovaaka

Koska coniajatukset on hyvä saada alta tuoreeltaan, luvassa tällä kertaa pohdintaa kuluneen viikonlopun Desuconista (kyllä tää blogi joskus muullakin sisällöllä päivittyy!). Siinä missä Frostissa vietimme kolmipäiväistä conia, kutistui kesä-Desu taas perinteisemmin kaksipäiväiseksi – osin tarkoituksella, osin puolivahingossa, kun Lahteen saapuminen perjantaina vähän venähti. Kommenttia on luvassa siis lauantaista ja sunnuntaista historian ensimmäisen K18 kesä-Desun osalta.

Mitä jäi käteen muiden puheohjelmasta?

airinpie: Tarkoituksena oli Ihan Oikeasti käydä katsomassa enemmän puheohjelmaa, mutta universumi oli minua vastaan: ohjelmat, jotka olisin suurimmalla todennäköisyydellä halunnut nähdä, pidettiin aikaan jolloin olin kaikista epätodennäköisimmin Sibbellä. Näihin lukeutuivat mm. Petterin luento Japanin kielestä ja tarinankerronnasta, ja mielenkiintoista olisi tietysti ollut kuulla myös Geassista, käänteishaaremeista sekä hentsumangasta. Koska olin perillä Lahdessa kuitenkin tasan klo 23 perjantai-iltana, eivät nallekarkit menneet tämän suhteen tasan.

Samoin seuraavan päivän clickbait-luento eli Miksi ohjelma ei enää kiinnosta? alkoi täysin epäinhimilliseen aikaan eli kymmeneltä aamulla, mutta armottomalla ganbaroinnilla ehdimme paikalle viimeisten 15–20 min ajaksi. Oman rajallisen otantani sekä jälkikäteen kuultujen syväluotauksien perusteella ko. ohjelmanumero ei oikein tainnut itsekään tietää mitä tarkoitusta se palveli. Muutamien legendaarisien lainien (”burgerointi on pinnallista” ”cosplaykisat on olemassa että saataisiin jengi pois käytäviltä”) lisäksi käteen jäi ilmeisesti aika sekava kokoelma väitteitä ilman sen kummempaa analyysiä. Esimerkiksi ajatus siitä, että ohjelmanpitäjän pitäisi olla aina hauska ollakseen viihdyttävä (”harjoitelkaa vitsejä!”) on paitsi älytön, myös itseriittoinen – kuten jo aikanaan K18-uudistuksen yhteydessä ulisinkaiken ohjelman ei tarvitse sopia kaikille ihmisille. Luennon aihe oli toki ehdottoman mielenkiintoinen joten pointsit siitä, mutta pieni etukäteisperehtyminen termeihin ja puheohjelman merkitykseen yleensä olisi voinut olla paikallaan.

Seuraavaksi luvassa oli Maijan ohjelma, Ujo samurai ja kiltit kidnappaajat eli luento House of Five Leavesista. Tiesin jo etukäteen koko ohjelmarungon ja -sisällön, joten osakseni jäi lähinnä pihistä taas kateellisena näteistä dioista ja fiilistellä hahmoanalyysiä. Luento sopi mielestäni niin sarjaa erityisemmin tuntemattomille kuin sen faneillekin: teemoja käytiin läpi hahmojen kautta selkeästi ja hyvin esimerkeillä havainnollistaen, mutta mitään dramaattisia juonipaljastuksia ei mukaan lipsunut. Luennosta välittyikin todella hyvin sarjan yleisfiilis sekä sen tarinankerronnalliset vahvuudet, joita rauhallinen esitystapa tuki. En tosin ymmärrä, miksi luento oli sarjakohtaisena sijoitettu Puuseppään, sillä se olisi toiminut mielestäni paremmin Kuusessa (plus että samaan aikaan pidetty Animen antagonistit todennäköisesti veti suuremman yleisön laajemmalla aiheellaan, jolle Puusepässä olisi ollut enemmän tilaa). Noh, mene ja tiedä. Olen tietysti ”vähän” jäävi kommentoimaan tätä, mutta hyvin vedetty luento, hyvä aihe ja hyvä Ichin renttusänki.

Sunnuntain puolelta olisin vielä Tietäjien suosituksesta halunnut nähdä luennon toisen maailmansodan vaikutuksesta animeen, mutta koko conin viimeiseksi puheohjelmaksi (omaa luentoa lukuun ottamatta) jäi lopulta lauantain Millenium Burst – kun alitajunta Japaniin iski. Päädyin tänne vähän puolivahingossa, mutta aihe osoittautuikin happoisuudessaan kuin minulle räätälöidyksi. Koko luento oli oikeastaan yhtä isoa surrealistista marssia: luennoitsijan omintakeinen tyyli, Susumu Hirasawan musiikki sekä hyvin valitut videoklipit tukivat normikaavasta poikkeavalla mutta sitäkin kiehtovammalla tavalla luennon aihetta, joka puolestaan poukkoili historian ja kulttuurianalyysin kautta yksittäisteosten yksityiskohdista aina aasialaiseen identiteettiin ja länsimaiseen filosofiaan. Kokonaisuudesta jäi lopulta vähän kaksijakoinen fiilis, sillä tämä pyöritys oli toisaalta myös luennon suurin riippakivi. Jos oma keskittyminen herpaantui hetkeksikään, putosi auttamatta kärryiltä, eikä punainen lanka tuntunut aina hahmottuvan kärryillä istuessakaan. Tähän olisivat auttanut suuremmat linjanvedot sekä yhteenvedot yleensä, kun luennolla siirryttiin sarjasta toiseen jokseenkin subjektiivisen otannan perusteella. Paljon pisteitä joka tapauksessa rohkeasta aihevalinnasta ja erottuvasta esitystyylistä, tämä herätti ainakin paljon ajatuksia!

Luentojen lisäksi kävimme lauantai-iltana vielä Madun ja Auroran Hahmontunnistusvisassa, josta tosin jouduimme ajanpuutteen vuoksi pakenemaan alle keskivaiheessa. Muutamasta ihan käsittämättömästä aivopierusta (mikä taitaa olla tunnistusvisojen yleisin oire) huolimatta oma tiimimme sai yllättävän hyvin pisteitä sarjojen genret huomioiden. Oma kunnian hetkeni oli Diabolik Loversin päähahmon tunnistaminen koska mitäs helvettiä nyt, miks olen tätäkin katsonut? Jälkikäteen harmitti että missasimme Matsuaiheisen kysymyksen, mutta ainakin pedalointikysymykset menivät täysillä pisteillä kotiin. Ilo se on pienikin ilo! Diojen numeroimattomuus aiheutti välillä päänvaivaa ja oikeat vastaukset olisi ollut kiva saada ihan mustana valkoisella, mutta jollain tapaa silti nautin visan kaaottisestakin tunnelmasta. Lauantai-illan väsymys kun on omiaan herättelemään mielen perukoilta ne hämmentävämmätkin animemuistot, nim. En tiennytkään että osaan ajoittaa Lupineja näin hyvin.

maipon: Lähdin coniin vähän sillä asenteella että eihän täällä ole mulle mitään ohjelmaa kun kukaan ei edes puhu BL:stä eikä perjantaina ehdi Petterin luennolle. Lopulta kuitenkin löysin ohjelmakartasta paljonkin potentiaalisia tsekattavia ja lauantai-iltana iski jo pieni luentoväsymys, kun päädyin istumaan Kuusessa kolme ohjelmaa putkeen.

Aamupäivällä tuli puolestaan istuttua parissa ohjelmassa vain osa niiden kestosta. Näihin kuului tuo Miksi ohjelma ei enää kiinnosta? -keskustelu, joka jätti hämmennyksen valtaan juuri noista Airinin mainitsemista syistä. En myöskään jaksanut jäädä kuuntelemaan Ruokasarjat ammattilaisen näkökulmasta loppuun, kun luennon alkupuolella keskityttiin aika paljon työasujen ja -säädösten vertailuun eikä niinkään itse ruokaan, mikä taas olisi kiinnostanut itseäni enemmän. Seuraavana olisi kiinnostuslistalla ollut vuorossa Saako tälle edes nauraa eli synkät aiheet komedia-animeissa, mutta sali olikin ohjelman alkaessa jo niin täynnä ettei sisään enää päässyt. Tämä oli tietysti häviö omalta kannaltani, mutta voitto ohjelmanpitämiselle yleisesti: aina ilahduttaa kun salit täyttyvät, ja niin ne näissä k18-tapahtumissa helposti tuntuvat tekevän.

Kokonaan näkemistäni ohjelmista ensimmäinen oli Millenium burst, jonka ohjelmakuvaus kuulosti freudilaisokkultistisine mainitoineen juuri sopivan psykedeeliseltä. Kyseessä olikin tavanomaisen luennon sijaan eräänlainen sukellus surrealistiseen mielenmaisemaan, johon videot, gifit ja musiikkipätkät sopivat kuin nakutettu vaikka missä tahansa muussa ohjelmassa ne olisivat tuntuneet varmasti rasittavilta. Luennon loppupuolella tosin keskityttiin ehkä hieman liikaa yksittäisten sarjojen analyysiin ja esittelyyn, minkä takia ohjelma myös venähti hieman ylipitkäksi. Luennon loppupuolen tiivistämisellä kompaktimpaan ja suuria linjoja korostavampaan muotoon oltaisiin päästy jo todella timanttiseen lopputulokseen. Ensikertalaisen pitämäksi ohjelma sujui siis hyvin, ja jätti kuulijoilleen paljon pohdittavaa. Itse aloin esimerkiksi heti miettiä Usamaru Furuyan ja Nishioka Kyoudain teosten sopivuutta luennolla kuvailtuun tyylisuuntaukseen.

Milleniumtrippailujen jälkeen luvassa oli Airinin doukkariluento eli Mandaraken, Toranoanan ja Comiketin nimeen: doujinshit ja niiden ihanan kamala maailma, jota varten olin itsekin tsekkaillut faktoja ennen conia. Laajasta aiheesta oli saatu rajattua 75 minuutin mittaan sopiva kokonaisuus, joka palveli mielestäni hyvin sekä aihetta ennestään juuri tuntemattomia sekä niitä jotka ovat jo omat Comiketinsa kolunneet. Tässä auttoi se että aiheen käsiteltiin samalla kertaa sopivan omakohtaisesti että kuitenkin yleisluontoisesti, jotta esimerkiksi eri fandomien harrastajat voivat tunnistaa kokemuksista itsensä tai kaverinsa. Nautin myös loppupuolen analyysistä doujinsheista alkuteosta rekonstruoivina teoksina, joten toivottavasti joskus päästään kuulemaan tai keskustelemaan tästä aiheesta vielä lisää. (PS. Luennon paras osuus oli oikeasti tietysti se alun introvideo.)

Doujinshien jälkeen jäin vielä kuuntelemaan Meten ohjelmaa Punaisten lyhtyjen loisteessa – Yoshiwara mangassa. Olin itsekin lueskellut hieman Edo-aikaista historiaa oman luentoni taustaksi, joten kiinnosti kuulla aiheesta enemmänkin. Taustatyötä oli selvästi tehty ja esitystapa oli pienestä sekoilusta huolimatta mukaansatempaava ja viihdyttävä. Olisin tosin toivonut hieman enemmän niiden varsinaisten mangojen käsittelyä, sillä tällaisenaan luento oli varsin historiapainotteinen (mikä nyt sinänsä ei ole huono asia). Silloin kun Yoshiwaran kuvaamista mangassa pohdittiin, nostettiin esiin kuitenkin varsin hyviä huomioita, kuten vaikka ristiriitaisuutta shoujomangoissa joissa ei toisaalta voi näyttää seksiä mutta on kuitenkin haluttu kuvata Yoshiwaraa. Tällaisenaan luento antoi tietysti hyvät eväät Yoshiwara-kuvausten tulkintaan itsenäisesti jatkossa. Ensikertalaisohjelmaksi meni siis oikein mallikkaasti, toivottavasti näämme Metteä puhumassa coneissa jatkossakin!

Loppuun vielä yleinen ehdotus/toive/vinkki kaikille ohjelmanpitäjille: kirjoittakaa dioihinne mistä sarjoista kuvat ovat peräisin (mieluiten yläreunaan) niin vältytte turhilta ”Mikä tän sarjan nimi on” -kysymyksiltä ja yleiseltä hämmennykseltä.

 desu1

Miten (ohjelmanpitäminen) meni noin niinku omasta mielestä?

airinpie: Juuh elikkäs. Koska yleensä pidän ohjelmaa häpeilemättömästi clickbait-sarjoista tai -aiheista, en tiennyt tulisiko doujinshi-aiheiselle luennolleni esim. ketään, mutta kai doukkarit sitten on tarpeeksi clickbait että yleisöä riitti silti. En ole hetkeen pitänyt ohjelmaa näin yleisluontoisesta aiheesta joten jännän äärellä oltiin, mutta ihan ok se kai meni – olkoonkin, että tekniikka teki kolmatta kertaa peräkkäin tenän, ja tällä kertaa Macbookiini vaadittava piuha saapui paikalle vasta sen jälkeen kun olimme jo (hyvin avuliaan ja ystävällisen) vänkärini kanssa iskeneet esityksen tikulta coniläppärille. Koska olen jo rutinoitunut Desun potentiaaliseen tekniikkasäätöön, ei tämä onneksi hidastanut tahtia kovin kummoisesti, ja sekä ääni että kuva toimivat ongelmitta. Jee!

Vaikka paljon oleellisia pointteja unohtui tietysti mainita ja sprölölöö mitä näitä nyt on, olin kuitenkin tyytyväinen että välittömän palautteen perusteella luento tuntui auenneen sekä ummikoille että vähän aiheeseen perehtyneemmillekin. Kuulemma pointit olivat tukeneet myös edellisillan hentsuluentoa, mistä henkiset seläntaputukset itselle. Tavallaan olisin halunnut puhua enemmän metahuuruilusta ja kulttuurin_tutkimus_hommista mitä doukkareihin tulee, mutta koska en ole vielä saanut tarpeeksi ekspaa voidakseni kokonaisen luennon edestä aiheesta avautua, toimi nykyinen doukkariluento toivottavasti suht ok yhdistelmänä käytännön tietoa ja pohdintaa. Eli ihan jees, ei harmita.

maipon: Koska House of Five Leaves ei ole mitenkään ajankohtainen sarja, olin äärimmäisen positiivisesti yllättynyt siitä että katsomoon löysi tiensä lopulta joku muukin kuin omat kaverini. Oli kiva päästä puhumaan omasta lempisarjasta, ja pitää vain toivoa että onnistuin tekemään sen hienouksille edes vähän oikeutta. Ainakin oli jälkikäteen mukava lukea Twitteristä, että luennosta oli mahdollista saada irti jotain myös ilman sarjaan tutustumista ennalta. Jos esitykseni sai jonkun innostumaan Five Leavesin lukemisesta tai katsomisesta niin olen täyttänyt tehtäväni tällä maapallolla. Seuraavaksi voikin sitten taas alkaa miettiä uusia BL-ohjelmaideoita!

Tekniikkapuolella kaikki sujui hyvin, vaikka mukana oli upotettua videomateriaalia. Powerpoint for Mac oli tällä kertaa ilmeisesti voittajan valinta, vaikka olin ladannut videot hätävaraksi myös Youtubeen. Jos jotakuta kiinnostaa diojen ulkoasun hinkkaaminen yhtä paljon kuin allekirjoittanutta, niin käytän sommitteluun Canvaa ja yhdistän siellä luotuja dioja sitten PP-esitykseen.

 desu2

Mikä oli parasta conissa?

airinpie: Siinä missä K18-leima ei Frosteissa ole väenpaljoudessa juuri näkynyt, kesä-Desussa oli suhteellisen väljää (toki aurinkoinen ilma verottaa osansa sisällä hengaajista). Toisaalta esimerkiksi sunnuntain taidekujavisiitti piti ajoittaa samaan aikaan cosplaykisan kanssa jotta käytävillä ylipäätään mahtui liikkumaan. Noin muuten kaikki taisi järjestelyjen osalta pelittää ilman erityisempiä nurinoita, vaikkakin Skybarin jonot pitivät pakkoabsolutistina. Lounas toimitti jälleen ja sushimuki on aina joka Greenroom-kokemuksen kohokohta. Erityisplussaa lisäksi Metsähallin portaiden kirsikankukkakoristeluista!

Parasta conissa oli tietysti se sama kuin aina, eli seura ja perseily. Lauantain ja sunnuntaina aikana tuli juteltua taas rutkasti tuttujen kanssa, ja tällä kertaa muistin jopa pitää 3DS:aa mukana (ja päällä). Uusienkin ihmistenkin kanssa tuli juteltua! Omiin kohokohtiin lukeutuivat toki myös pukuilut, kun lauantaina pääsin vihdoin vajoamaan epätoivon syövereihin eli kuvailemaan ällöttäviä Harurin-kuvia Vesijärven rannassa, ja sunnuntaina Matsu-inferno räjähti täysin käsiin. Saatoin myös osaltani rahoittaa taidekujalla epämääräistä tilaustaidetoimintaa ja ajaa hieman liian monta kertaa taksilla Lahden kaduilla. Vaikka sunnuntai jäikin fiiliksessä kakkoseksi lauantaille, oli viikonloppu kokonaisuudessaan onnistunut ja päässä pyörii taas sata mahdollista ohjelmaideaa. Mitä jos sitä vaikka lausuisi ääneen Naruton ekat 10 pokkaria?

maipon: Hauskinta coneissa ovat tietysti aina kohtaamiset ja keskustelut erilaisten ihmisten kanssa, ja sainkin mm. kuulla Meten ja Maaretin seikkaperäisen selostuksen siitä kuka on Dance With Devils -animen paras poika. Illan animevisa olisi voinut olla käytännön järjestelyjensä puolesta hieman, noh, käytännöllisempi, mutta hauskaa riitti niin kauan kuin siellä jaksoimme istua. Kiitos tulituesta vaan Maaret ja Petteri, kyllä mäkin osasin ainakin kaksi animehahmoa tunnistaa itse. Päädyin myös heti seuraavana päivänä ideoimaan Anonyymin Fantsutädin kanssa samantyylistä BL-kuvavisaa. Se tosin ei taitaisi sopia edes K18-coniin ohjelmanumeroksi…

Conijaksamisen kannalta olennainen greenroom palveli jälleen loistavasti, vaikka hieman petyinkin kun suurin osa riisimukien vegetäytteistä oli jo loppunut siinä vaiheessa kun pääsin Yoshiwara-luennolta vihdoin hakemaan ruokaa. Kirpputorin siirtäminen hissin viereen ilahdutti, koska nyt sinne päätyi selailemaan tavaroita vähän ohimennenkin, siinä missä ennen olen välillä unohtanut koko kirppiksen olemassaolon. Pöydillä oli ilahduttavasti myös aika tuoretta tavaraa, ja tällä kertaa mukaan tarttui Matsuanimelle omistettu lehti, josta riitti hupia koko viikonlopuksi. Samaisten Matsujen cosplayaaminen sunnuntaina porukalla tuotti huvin lisäksi myös kipua ja tuskaa, mutta enimmäkseen hyvässä hengessä. Joten vaikka tällä kertaa jäivät välistä niin jätskivene kuin conidrinksutkin, oli Desussa hauskaa tänäkin vuonna.

Fujoshiluola Desuconissa

desucon_uusilogo

Hei taas internet-toverit! Kesän Desucon on melkein ovella, joten viime tingassa muistutus siitä että Fujoshiluola on edustettuna tänäkin viikonloppuna eli 10. – 12.6. Lahdessa ohjelmaa pitämässä. Tällä kertaa ohjelma ei koske BL:ää kuin nurkasta, sillä airinpie on juttelemassa doujinshi-harrastamisesta länsimaalaisen silmin ja maipon puolestaan luennoi Ono Natsumen teoksesta House of Five Leaves. Koska doukkariluennolla sivutaan kuitenkin väistämättä myös homo_hommia ja Ono Natsumekin on BL:n puolelta BASSOna tuttu, saattavat ohjelmanumerot silti jokusta blogin lukijaa kiinnostaa. Jos aikaa siis on, tulkaa kuuntelemaan (ja vaikka vaihtamaan pari sanaa)!

La 11.6. klo 11:30 – 13:00 (Puuseppä)

Ujo samurai ja kiltit kidnappaajat – House of Five Leaves

Edo-kaudelle sijoittuva House of Five Leaves kertoo ujon samurain Masanosuken ja sekalaisen kidnappausjengin edesottamuksista. Tarinassa tärkeässä roolissa ovat hahmojen kasvu ja näiden väliset suhteet. Luennolla käydään läpi hahmojen kehitystä etenkin perheen löytämisen, menneisyyden pakenemisen ja anteeksiannon teemojen kautta. Ohjelma soveltuu pelkän animen katsoneille, mutta luvassa on spoilereita myös Natsume Onon piirtämästä mangasta.

– maipon

La 11.6. klo 19:00 – 20:30 (Kuusi)

Mandaraken, Toranoanan ja Comiketin nimeen: doujinshit ja niiden ihanan kamala maailma

Doujinshit eli doukkarit eli amatöörisarjakuvat ovat vakiinnuttaneet asemansa japanilaisessa fanitoiminnassa. Doujinsheja myydään lähinnä Japanissa niille omistetuissa tapahtumissa ja kaupoissa, mutta voiko niistä saada irti jotain myös länsimaalainen, kenties välttävällä kielitaidolla varustettu harrastaja? Kuinka tähän helvettiin ylipäätään päädytään, ja voiko siitä päästä enää ulos? Luennolla pohditaan doujinshi-harrastamisen iloja ja haasteita sekä vähän myös sitä, mikä saa ihmisen lentämään toiselle puolelle maailmaa sarjistapahtumiin. Sekä doukkari-nyypät että -veteraanit tervetulleita!

– airinpie

Desucon Frostbite 15. – 17.1.2016

frostlogo_vaaka

Vaikka Traconista kirjoittelu unohtui aikanaan, skarpataan nyt skene_hommien suhteen sen verran että verestetään tuoreita conitunnelmia. Viime viikonloppuna saatiin nimittäin kirjaimellisesti pakkasenpuremia sormiin Suomen Lahdessa, kun Desucon Frosbite potkaisi conivuoden käyntiin kepeissä parinkymmenen miinusasteen lukemissa. Vaikka Frosti on kuulunut vakiotapahtumiimme jo vuosia, olimme paikalla tällä kertaa poikkeuksellisesti jo perjantaista saakka. Missä merkeissä sujui kolmipäiväinen tapahtuma Fujoshiluolan naamakalojen näkökulmasta? Kuinka paljon omia huuruiluja sai taas hävetä?

Mitä jäi käteen muiden puheohjelmasta?

airinpie: Koska vanhemmiten minusta on ilmeisesti tulossa hikinen conihengari, nolottaa myöntää etten tällä kertaa nähnyt kuin kaksi puheohjelmaa koko tapahtumassa. Näistä toinen oli tietysti Maijan BL-luento, jota en kovin ekstensiivisesti voi kommentoida koska ehdin nillittää sen rakenteesta ja sisällöstä tarpeeksi jo tekovaiheessa. Ihan objektiivisessakin mielessä uskon sen kuitenkin palvelleen tarkoitustaan, sillä luennon jälkeisestä ihmislaumasta päätellen aiheelle oli ehdottomasti tilausta. Nolotti tosin huomata Maijan esim. Panostaneen diojen ulkoasuun huomattavasti omiani enemmän, mut hei ainakin sun värikontrastit oli päin hanuria ha ha ha (jostain tätä vahingoniloa täytyy aina repiä).

Ainut ”virallinen” näkemäni ohjelma oli lopulta lauantai-illan Pappapaneeli. Ensikertalaisiksi esittäytyneiden pitäjien rakkaus aiheeseensa oli ilmiselvää, mutta itselleni jäi vähän epäselväksi mikä ohjelmanumeron punainen lanka oli. Kyseessä kun ei ollut suoranaisesti luento, mutta paneelin edellyttämää vuoropuheluakaan ohjelmasta ei löytynyt, joten 75 minuuttia kului oikeastaan listaamalla puhujen lempi-pappahahmoja. Monet näistä olivat itselleni jokseenkin tuntemattomia, joten olisin kaivannut aiheeseen vielä analyyttisempää otetta päästäkseni mukaan hahmojen fiilistelyyn. Hahmotropeiden pyörittely tai pappahahmojen viehätyksen pohtiminen olisi tuonut ohjelmaan lihaa luiden päälle. Jatkossa scrappaisinkin surutta ylimääräiset historiikit ja pureutuisin vielä hieman syvemmälle siihen miksi erilaiset hahmotyypit vetoavat (tai kuinka ne murtavat omia tropeitaan sarjasta riippuen), sillä esiintymispotentiaalia puhujilta tuntui joka tapauksessa löytyvän.

maipon: Useampi kivan kuuloinen ohjelma jäi tänäkin vuonna väliin koska kukaan ei vielä ole keksinyt miten olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Etenkin shoujomangan 70-luku olisi napostellut kovasti, mutta parempi onni ensi kerralla jne. Ehdin silti istua viikonlopun aikana luentosaleissa tunnin jos toisenkin. Ensimmäinen conissa katsomani ohjelma oli Airinin Homoa hain, laskelmointia sain, joka oli sisältönsä puolesta varsin makoisaa ja Tärkeää settiä. Koen tosin olevani suht jäävi sitä sen enempää kommentoimaan, kun olen nähnyt esityksen evoluution luonnoksesta puhetilanteeseen. Pakko kyllä sanoa että ensimmäistä kertaa piti käydä hakemassa luentosalin ovelta odottamaan jäänyt kaveri jota järkkärit eivät päästäneet sisään koska sali oli täynnä. Voidaan kohta alkaa hyödyntää Airin-hypeä ja alkaa myydä sun nimellä jotain!

Täynnä olivat kyllä monet muutkin luennot, mikä ilahdutti puheohjelman puolestapuhujaa suuresti. Ikäraja ja pakkanen sekä kävijöiden patistelu luentojen pariin selkeästi toimivat! Tosin vähemmän iloinen olin siinä vaiheessa kun huomasin että Seksuaalisuus shoujo-mangassa -luento oli mennyt lyhyen salista poistumiseni aikana täyteen, mutta pääsin onneksi vaihtamaan paikkoja lennosta salista poistuneen Maaretin kanssa. Luento käsitteli viihdyttävällä tavalla erilaisia seksuaalisuuden kuvaamisen tropeita, ja alussa annettiin fiksusti rajaukset siitä, millaisia teoksia tullaan ja ei tulla käsittelemään. Erilaiset esille tuodut tropeet taikaneitsyistä aina ala-asteikäisille syötettyihin seurusteluideaaleihin olivat ajatuksella poimittuja ja kertoivat jo itsessään sarjojen syntyyn vaikuttaneen yhteiskunnan asenteista, vaikka niihin ei sen syvemmin luennolla pureuduttukaan. Diat olivat selkeitä ja toimivat esitettyjen asioiden kuvittamisessa, ja luennoitsijoita oli mukava kuunnella. Sarjaesimerkkejä käytettiin laajasti Sailor Moonista Ore monogatariin, mutta laaja otanta sai minut kaipaamaan jonkinlaista ajankuvan pohdintaa: 20 vuotta vanhojen sarjojen seksuaalisuuskuvauksien eroa nykymangaan olisi ollut mielenkiintoista käsitellä. Muutenkin aiheessa olisi ollut aineksia syvällisempäänkin analyysiin, mutta 75 minuutissa ei kuitenkaan voi eikä kuulukaan sanoa aiheesta kaikkea mahdollista. Kaiken kaikkiaan luento oli viihdyttävä paketti ainakin tällaiselle katsojalle, jonka oma shoujomangan tuntemus on melko rajallista.

Lauantain ohjelmistoon kuului kaverien yllyttämänä myös Pappapaneeli, josta Airin onnistuikin varmaan sanomaan jo kaiken oleellisen. Sen lisäksi kävin vielä sunnuntaina katsastamassa Valopojat pintaa syvemmältä -luennon, joka käsitteli Usamaru Furuyan Lychee Light Club -sarjaa. Kyseistä mangaa on tullut vuosien varrella ruodittua tilanteessa jos toisessakin, joten olin kiinnostunut näkemään millaisia pohdintoja muut ovat aiheesta saaneet aikaiseksi. Valitettavasti luento ei kuitenkaan onnistunut lopulta pureutumaan kovin syvälle sarjan anatomiaan, vaan tuntui enemmän esitelmältä. Suurin osa ajasta käytettiin mangan tapahtumien ja henkilöiden kertaamiseen, vaikka itse olisin kaivannut analyyttisempää otetta. Sinänsä harmi että luento jäi minulle vähän mitäänsanomattomaksi, sillä puhujat olivat selkeästi intohimoisia aiheesta, ja muutenkin haluan aina kannustaa vähemmän tunnettuihin (manga)sarjoihin keskittyvää ohjelmaa.

frosti1

Miten meni noin niinku omasta mielestä?

airinpie: Syystä tai toisesta minua näyttää Lahdessa riivaavan nykyään joku tekniikkakirous. Olen kierrättänyt samaa läppäriä samoilla piuhoilla neljässä eri tapahtumassa, joista ainoastaan Desuconeissa tekniikka on tehnyt tenän: kesä-Desussa ei toiminut ääni, nyt Frostbitessa puolestaan ei kuva. Kesällä syylliseksi paljastui ääninamiskan nollille vääntänyt Mysteerimies, mutta kuvaongelman syytä en edelleen tiedä. Viiden minuutin myöhästymisen kohdalla päädyin suosiolla heittämään coniläppäristä auki varaversion (tämän takia niitä tehdään!!), sillä ei tänne nyt tultu muniin puhaltelemaan jne. Fuojshikalastelu-luento itsessään onneksi kärsikin suhteellisen vähän sähläyksestä, eli kaikesta tumpeloinnista voin syyttää ihan itseäni.

Omalle luennolle antaisin varmaankin 3/5 silavaa: ei rimanalitus muttei erityistä juhlittavaakaan. Muutamia oleellisia pointteja jäi mainitsematta ja osan ilmaisin huonommin kuin piti, mutta välittömästä palautteesta päätellen ainakin osa katsojista viihtyi silti. Erityiskiitos siis kaikille, jotka tulivat kommentoimaan luennon jälkeen! Päädyin lisäksi puolivahingossa Con TV:n haastateltavaksi, jossa tuli perseiltyä vielä hieman lisää väärillä sanamuodoilla ja unohtamalla mitä olin sanonut kaksi sekuntia aikaisemmin. Ammattilaiskärjen tunnistat tärinästä!

maipon: Lyhyiksi jääneistä conia edeltävistä yöunista huolimatta (tai ehkä juuri niiden takia?) tuntui kerrankin oman conihistoriani aikana siltä että oikeasti onnistuin luennon (BL-mangan nykyhetki) pitämisessä. Totta kai asioita olisi voinut ilmaista selkeämmin ja niitä muistiinpanoja esim. katsoakin välillä, mutta kokemuksena luento oli silti kaikin puolin positiivinen ja ainakin minulla oli selkeä kuva siitä mitä yritän saada sanotuksi. Yleisön reaktioista päätellen onnistuin välittämään sen myös katsojille, mikä tietty paransi fiilistä entisestään. Eniten jäi harmittamaan joihinkin dioihin tunkemani liian vaalea teksti joka tuskin näkyi takariviin saakka, mutta diat voi tsekata myös jälkikäteen vaikka täältä.

Kaikkein mahtavinta olivat kuitenkin kaikki ne ihmiset jotka luennon innoittamina twiittailivat tai tulivat jälkikäteen juttelemaan BL:stä. Pääsin vääntämään meemua ”Mitä mieltä oot Haradasta” -kysymyksestä ja ylipäätään tapaamaan muita aiheesta kiinnostuneita, joten mikäs sen hienompaa. Tosin kuulin myöhemmin, että luennon aihe olisi periaatteessa kutkutellut tieteellisessä mielessä myös ei-fujosheja, joten täytyy ehkä ensi kerralla laittaa otsikoksi jotain katu-uskottavampaa jotta normompikin conikävijä uskaltaa saliin kuuntelemaan. :’D Useampi ihminen myös kyseli luennon aikana ja sen jälkeen mangasuosituksia, joten ehkä niihin liittyen voisi kehittää jotain ohjelmaa tänne blogiin tai tuleviin coneihin… 

frosti2

Mikä oli parasta conissa?

airinpie: Coni ei ole tietenkään coni ilman tuttuja (katso myös: conihengaus), joita nytkään ei jäänyt puuttumaan. Tällä erää ei tullut juuri tutustuttua uusiin naamoihin, mutta onneksi vanhojen kanssa ehti vaihtamaan enemmän kuin pari sanaa  – Maaret oot edelleen mun avautumishetkien suola, kunniamaininta myös Tubbs-Päiville (ei sukua Nekoatsumen kissalle). Vaikka tapahtuma ei ehkä tarjonnut mitään päätäräjäyttävän ihmeellistä, kaikki pelitti kuten pitikin eikä mitään jäänyt hampaankoloon: taidekujalta en kaivanut esiin paljoakaan animua, mutta tuliaisia ja muuta aes_thetics-settiä senkin edestä. Coniin raahauduimme myöhässä joka päivä, mutta kiire ei ollut mihinkään. Näytin suohirviöltä koko tapahtuman ajan, mutta ainakin mun ssk oli söpö joten inekää kiukkoo jne

Oikeastaan suurin positiivinen yllättäjä Frostbitessä oli ravintola Lastu, joka mukisematta kehitti meille pyynnöstä paitsi lihattoman, myös täysin vegaanisen version lounaasta. Sitä onnen määrää mitä lämpimän ruoan edessä tuntee, ei kuulkaa voi rahassa mitata. Kiitos, kiitos, kiitos!

maipon: Kyseessä oli jotenkin harvinaisen kiva ja rento con, vaikka Sibbeen sisälle pakkasen takia ahtautunut ihmismäärä tekikin paikoista vähän tukkoisen oloisia. Pääsin jutskaamaan vanhojen ja uusienkin naamojen kanssa (nyyh kiitos teille kaikille vielä kerran) ja onnistuin jopa värväämään uuden jäsenen BL-piiriimme! Parhaat conijatkot pidettiin hotellihuoneessa jossa musiikkitarjonta oli sopivan animea, ja jatkojen jatkot Lahden Rillossa josta minut ja seuralaiseni piti patistaa ulos valomerkin vilkuttua. Ruoka on tietysti olennainen osa conikokemusta, ja Lastun antimien lisäksi greenroomin riisimukit tuntuivat taivaan lahjoilta energiatasojen laskiessa vaarallisen alas. Paras ajantappopeli oli puolestaan peukkuarvosanojen antaminen Next week BL -twittasta löytyneille mangojen kansille. Myös kotimatkalla Maaretin ja Petterin kyydissä käydyt keskustelut musiikkipojista ja vähän muustakin ilahduttivat. Ihan kiva coni siis, menisin toistekin.

Fujoshiohjelmaa Frostbitessa

frostlogo_desu

Desucon Frostbite järjestetään Lahdessa 15.–17.1. ja Fujoshiluola osallistuu tänä(kin) vuonna tapahtumaan ohjelmanpitäjinä. Jos teillä on liput hankittuna ja kaipaatte viikonloppuunne fujoshiohjelmaa, tulkaa kuuntelemaan!

Pe 15.1. klo 21-22:30 (Puuseppä)

Lyhyt katsaus BL-mangan nykyhetkeen

BL-manga on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana monipuolisemmaksi ja kiinnostavammaksi kuin koskaan. Monien mielissä genre on silti lähinnä yaoikäsiä, shounen-aita ja vinkuvia ukeja. Miltä näyttää BL vuonna 2016, keiden töistä puhutaan ja mitkä ovat viimeisimmät trendit? Tule päivittämään BL-tietoutesi 2010-luvulle ja tee ystäväsi kateellisiksi!

-Maipon

La 16.1. klo 16–17:30 (Kuusi)

Homoa hain, laskelmointia sain – Fujoshikalastelun kiemurainen maailma

Fujoshibaittaus. Reisikuumotus. Ho Yay. Rakkaalla lapsella on monta nimeä – kun ruudulla on kaksi animedudea, siitä on nimittäin harvoin homohaukat kaukana. Laskelmoitu fanityttöjen kalastelu on toki länsimaissakin vanha ilmiö, mutta tällä kertaa tarkastellaan miten monimutkainen on alkuperäisteoksen ja fujoshien välinen suhde Japanissa. Voiko subteksti koskaan olla vilpitöntä? Ketä tässä ylipäätään huijataan ja miten? Voiko näillä korteilla edes voittaa?

-Airinpie